Tuntematon henkilö jonka olette nähneet vain kerran ja joka on jäanyt mieleen

Afganistanista tullut pakolaispariskunta. Kauneimmat milloinkaan näkemäni ihmiset. Näin heidät seurakunnassani muutaman kerran. Heidät lähetettiin takaisin.

Isoäitini oli kuollut heinäkuussä yli 12 vuotta sitten. Koulujen alettua käveltiin kaverin kanssa kouluun yhdessä ja juteltiin isoäidistäni. Sitten vastaan kävelee ihan saman näköinen mummo kuin isoäitini juuri ennen kuolemaansa. Todella laiha ja luiset kasvot ja tällä naisella oli samanlaiset kasvot ja käveli todella nopeasti ohitseni todella vihaisella katseella katsoi suoraan minua silmiin. :( se jäi mieleen pelottavalla tavalla.

Olin töissä vastaanottokeskuksessa, joka oli tarkoitettu aikuisille. Vastaanottokeskukseen tuli afgaanityttö, joka oli tullut rajan yli aikuisen statuksella. Yks ilta vokissa tuli käymään pariskunta, jotka esiintyivät tytön siskona ja sen miehenä. Heillä oli pakettiauto Saksan rekkareilla ja he pyysivät, että saisivat ottaa tytön mukaansa. Samoihin aikoihin ilmeni, että tämä tyttö olikin vasta 16-vuotias. 

Ehkä tämä pariskunta oli tytön sukulaisia, mutta kun tyttö osoittautui alaikäiseksi, en voinut päästää häntä niiden ihmisten mukaan. En voinut olla mitenkään varma, että he puhuivat tosiaan totta ja minun piti ryhtyä hommaamaan tytölle paikkaa alaikäisten vastaanottokeskuksesta. 

Pariskunta sitten lähti pois tyhjin käsin ja tyttö saatiin siirrettyä turvallisesti toiseen vastaanottokeskukseen.

Joitakin viikkoja myöhemmin sain soiton sieltä nuorten vokista, että en olisi sattunut kuulemaan tytöstä tai joku vastaanottokeskuksen asukkaista kuullut.

Tyttö oli lähtenyt yhtenä päivänä kaupungille ja oli kadonnut.

Vieläkin joskus mietin, että mitähän tuolle tytölle kuuluu. Lähtikö saksaan? Kävikö pariskunta hakemassa hänet? Entä jos jää Saksassa kiinni, niin palautetaanko takaisin Suomeen? Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Olin töissä vastaanottokeskuksessa, joka oli tarkoitettu aikuisille. Vastaanottokeskukseen tuli afgaanityttö, joka oli tullut rajan yli aikuisen statuksella. Yks ilta vokissa tuli käymään pariskunta, jotka esiintyivät tytön siskona ja sen miehenä. Heillä oli pakettiauto Saksan rekkareilla ja he pyysivät, että saisivat ottaa tytön mukaansa. Samoihin aikoihin ilmeni, että tämä tyttö olikin vasta 16-vuotias. 

Ehkä tämä pariskunta oli tytön sukulaisia, mutta kun tyttö osoittautui alaikäiseksi, en voinut päästää häntä niiden ihmisten mukaan. En voinut olla mitenkään varma, että he puhuivat tosiaan totta ja minun piti ryhtyä hommaamaan tytölle paikkaa alaikäisten vastaanottokeskuksesta. 

Pariskunta sitten lähti pois tyhjin käsin ja tyttö saatiin siirrettyä turvallisesti toiseen vastaanottokeskukseen.

Joitakin viikkoja myöhemmin sain soiton sieltä nuorten vokista, että en olisi sattunut kuulemaan tytöstä tai joku vastaanottokeskuksen asukkaista kuullut.

Tyttö oli lähtenyt yhtenä päivänä kaupungille ja oli kadonnut.

Vieläkin joskus mietin, että mitähän tuolle tytölle kuuluu. Lähtikö saksaan? Kävikö pariskunta hakemassa hänet? Entä jos jää Saksassa kiinni, niin palautetaanko takaisin Suomeen? Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin.

Nyt oli turhan yksityiskohtainen, tunnistettava tarina.

Viime maanantaina koulullani järjestettiin jokin kokous ja silloin näin niin viehättävän ja kauniin tytön, etten ole vieläkään saanut häntä mielestäni. Hän vain käveli ohitseni. Nyt olen viikon ajatellut häntä ja taisin vähän ihastuakin. Oli kaunis, pitkä ja tummahiuksinen tyttö, tummanpunaista huulipunaa ja siniset silmät, oikein vaalea iho.

Todella kaunis. Toivon että näkisin hänet uudelleen. Muuten kai olen ihan hetero. :D

N18

Vierailija kirjoitti:

Tulin Pariisista pitkältä työmatkalta. Ehkä tällainen tarina voi tapahtua vain Pariisissa! Seisoin lentokentällä aivan räjähtäneenä ja väsyneenä, vanhat meikit kasvoilla checkin-jonossa odottaen vain kotiinpääsyä. Pääsin lopulta tiskille. Ja tapahtui jotain ihan uskomatonta! Virkailija oli nuori ranskalainen mies (ja minä noin 45 vee perustyyppi-suominainen). Hän tarkisti mun passini ja yhtäkkiä katsoi mua ja sanoi, miten kauniit silmät sinulla onkaan?

Ja sitten- tämä ei kuulosta edes todelta mutta on totta. Hän sanoi mulle, että ei voi ohittaa tuollaisia silmiä. Hän kysyi, voiko tulla saattamaan mut lähtöportille asti?

Olin ihan häkeltynyt! Sanoin joo... kun en oikeasti tiennyt mitä muutakaan sanoa.

Ja eikös vaan, tämä heppu pisti kiinni checkin-tiskinsä! Sinne jäi jonot sun muut seisomaan taakseni. Hän sanoi viereiselle kollegalleen jotain ja häipyi takahuoneeseen.

Ajattelin, sinnehän hävisi. Mua nauratti koko outo juttu. Kävin vessassakin katsomassa, onko niissä mun silmissäni sitten jotain erikoista???

Mutta - siellä hän odotti mua Finskin lähtöportilla! huhhuijaa. Pyysi voiko hakea minulle jotain syötävää. Siellä sitten istuttiin ja hän jutteli kaikenmoista Suomesta ja sen sellaista. Minä olin edelleen ihan hämääntynyt, tilanne oli niin ihmeellinen.

Kunnes lähtöaika koitti- ja hän kysyi puh.nroani. Silloin sain kakistettua että voih, olen naimisissa..... voi minua. Hän oli hetken hiljaa, säilytti kohteliaisuuden ja toivotti hyvää matkaa.

Niin, näin voi käydä ihan tavallisellekin naiselle, tavallisena päivänä, Pariisissa, näköjään.

Katsoi passia: "ahaa, sinisilmäinen, helposti imarreltavissa oleva suomalaisnainen... tähän isken!" Kehuu kauniita silmiä ja lyöttäytyy seuraan.

On ehkä joskus päässyt pikasessiolle vessaan joidenkin miden, kehuista hämmentyneiden suomalaisnaisten kanssa, ja luuli pääsevänsä nytkin, ennen lennon lähtöä..?

Tai sitten vaihtoehto 2: olisi tarvinnut suomalaisen tyttöystävän, päästäkseen myöhemmin käymään ja sitten puhumaan naisen pikaisesti naimisiin ja saattamaan tämän raskaaksi, jotta saisi pätevän tekosyyn oleskeluluvalle. ;)

Maailma on härski, ja ihmisten tarkoitusperät usein paljon laskelmoivammat kuin suomalainen, sinisilmäinen nainen heti uskoisikaan, ikävä kyllä. :(

AvatkaaSilmänneUlkomailla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin Pariisista pitkältä työmatkalta. Ehkä tällainen tarina voi tapahtua vain Pariisissa! Seisoin lentokentällä aivan räjähtäneenä ja väsyneenä, vanhat meikit kasvoilla checkin-jonossa odottaen vain kotiinpääsyä. Pääsin lopulta tiskille. Ja tapahtui jotain ihan uskomatonta! Virkailija oli nuori ranskalainen mies (ja minä noin 45 vee perustyyppi-suominainen). Hän tarkisti mun passini ja yhtäkkiä katsoi mua ja sanoi, miten kauniit silmät sinulla onkaan?

Ja sitten- tämä ei kuulosta edes todelta mutta on totta. Hän sanoi mulle, että ei voi ohittaa tuollaisia silmiä. Hän kysyi, voiko tulla saattamaan mut lähtöportille asti?

Olin ihan häkeltynyt! Sanoin joo... kun en oikeasti tiennyt mitä muutakaan sanoa.

Ja eikös vaan, tämä heppu pisti kiinni checkin-tiskinsä! Sinne jäi jonot sun muut seisomaan taakseni. Hän sanoi viereiselle kollegalleen jotain ja häipyi takahuoneeseen.

Ajattelin, sinnehän hävisi. Mua nauratti koko outo juttu. Kävin vessassakin katsomassa, onko niissä mun silmissäni sitten jotain erikoista???

Mutta - siellä hän odotti mua Finskin lähtöportilla! huhhuijaa. Pyysi voiko hakea minulle jotain syötävää. Siellä sitten istuttiin ja hän jutteli kaikenmoista Suomesta ja sen sellaista. Minä olin edelleen ihan hämääntynyt, tilanne oli niin ihmeellinen.

Kunnes lähtöaika koitti- ja hän kysyi puh.nroani. Silloin sain kakistettua että voih, olen naimisissa..... voi minua. Hän oli hetken hiljaa, säilytti kohteliaisuuden ja toivotti hyvää matkaa.

Niin, näin voi käydä ihan tavallisellekin naiselle, tavallisena päivänä, Pariisissa, näköjään.

Katsoi passia: "ahaa, sinisilmäinen, helposti imarreltavissa oleva suomalaisnainen... tähän isken!" Kehuu kauniita silmiä ja lyöttäytyy seuraan.

On ehkä joskus päässyt pikasessiolle vessaan joidenkin miden, kehuista hämmentyneiden suomalaisnaisten kanssa, ja luuli pääsevänsä nytkin, ennen lennon lähtöä..?

Tai sitten vaihtoehto 2: olisi tarvinnut suomalaisen tyttöystävän, päästäkseen myöhemmin käymään ja sitten puhumaan naisen pikaisesti naimisiin ja saattamaan tämän raskaaksi, jotta saisi pätevän tekosyyn oleskeluluvalle. ;)

Maailma on härski, ja ihmisten tarkoitusperät usein paljon laskelmoivammat kuin suomalainen, sinisilmäinen nainen heti uskoisikaan, ikävä kyllä. :(

*miden=muiden

Mieheni kuoli äkkiä, tapaturmaisesti, kun oltiin nuoria aikuisia. Tämä oli tietysti hyvin traumaattista ja vaikeaa minulle nuorena ihmisenä, joka ei vielä ollut ihan hirveän paljon kamalia kokenut. Surutyössä meni kaikkiaan kymmenisen vuotta, ja asia tietysti muutti minua ihmisenäkin perinpohjin, koko elämänsuuntaa yleensäkin.

Noin puoli vuotta miehen kuoleman jälkeen olin muuttanut kauas pois siltä paikkakunnalta, lähemmäksi omia läheisiäni. Olin äitini kanssa pankin tuulikaapissa jonottamassa pankkiautomaatille. Huomasin automaatilla edelläni olevan nuorehkon miehen... Ja jäädyin täysin, epäuskoisena näkemästäni! :O

Mies oli täysin takaa ja puolittain sivusta katsottuna samannäköinen, saman pituinen ja aivan saman asentoinen ja -elkeinen kuin minun edesmennyt mieheni!!! En saanut katsettani irti, seurasin tarkoin hänen elkeitään ja touhujaan siinä automaatilla kaverinsa kanssa, ihan hiljaa. Mieleni olisi tehnyt nykäistä hihasta ja sanoa jotain, ihan vain kullakseni myös hänen äänensä, kommunikoidakseni jotenkin - en tiedä, toivoinko saavani mieheni takaisin, edes hetkeksi, tai edes palasen siitä tunteesta hänen kanssaan, kun hän eli.

Toisaalta olin kuitenkin niin kauhusta kankea ja peloissani, etten olisi voinut mitenkään koskea tai kiinnittää händn huomiotaan minuun. Kun hän kääntyi automaatilta pois ja minua kohti, näin, että hän oli edes kasvoiltaan hieman eri näköinen kuin mieheni - mutta veljestä tai serkusta olisi mennyt aivan kympillä, niin samannäköinen oli. Hänkin katsahti jotenkin hämmentyneenä ja vakavana minuun ja kiirehti sitten ulos.

Ehkä hän järkyttyi ja yllättyi kohdatessaan minun järkyttyneen ilmeeni... :D

Äiti nimittäin kysyi muutaman minuutin päästä minulta hyvin huolissaan, että mikä nyt on, kun olin ihan valkoinen ja näytin ihan siltä kuin olisin aaveen nähnyt!!! - Eipä olisi äitikään oikeampaan voinut kysymyksellään osua! Sanoin kuitenkin vain, että ei mikään, ei ole mitään hätää ja olen ihan ok.

Olin edelleen niin järkyttynyt, etten halunnut edes äidille sanoa ääneen, mitä juuri koin. Äiti puolestaan ei tuohon mieheen ja minun jähmettymiseeni kiinnittänyt mitään huomiota, kun oli niin keskittynyt omiin asioihinsa ja papereiden tai kuittien kaiveluun kassistaan.

Jälkeenpäin on harmittanut, etten kysynyt mieheltä, mistä hän on ja kuka on, kun en ollut koskaan häntä nähnyt noissa kotimaisemissani (enkä nähnyt enää koskaan tuon jälkeenkään). Etten sanonut, että hän vain muistutti minusta niin kovasti miestäni, joka oli kotoisin satojen kilometrien päästä. Eihän minun olisi hänelle tarvinnut kertoa edes sitä, että mies on kuollut jo puoli vuotta sitten...

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia sitten tankkaamassa autoa, siihen tuli papparainen viereiselle tankille. Vapisevin käsin yritti syöttää kylmänä aamuna seteliä siinä onnistumatta ja kysyin saanko auttaa. Antoi luvan ja laitoin setelin koneeseen ja tankkasen vanhuksen auton. Hänen ilmeensä oli sanoinkuvaamattoman kiitollinen ja sanoi, että hänellä on 79 vuotis syntymäpäivä. Onnittelin miestä ja halasimme :D. Eipä sitä tule ventovieraita normaalisti halailtua.

Sinä varmasti pelastit ja valaisit hänen tulevat päivänsä pitkäksi aikaa, ja hän on varmasti muistanut sinut koko loppuelämänsä - kuinka pitkä se sitten olikin (tai ehkä on vieläkin)! :) :) :)

Läskit, joita näkee (valitettavasti) päivittäin. Inhoan lihavia ihmisiä, ja ne iskevät silmään tikun lailla.

Aaveen nähnyt kirjoitti:

Mieheni kuoli äkkiä, tapaturmaisesti, kun oltiin nuoria aikuisia. Tämä oli tietysti hyvin traumaattista ja vaikeaa minulle nuorena ihmisenä, joka ei vielä ollut ihan hirveän paljon kamalia kokenut. Surutyössä meni kaikkiaan kymmenisen vuotta, ja asia tietysti muutti minua ihmisenäkin perinpohjin, koko elämänsuuntaa yleensäkin.

Noin puoli vuotta miehen kuoleman jälkeen olin muuttanut kauas pois siltä paikkakunnalta, lähemmäksi omia läheisiäni. Olin äitini kanssa pankin tuulikaapissa jonottamassa pankkiautomaatille. Huomasin automaatilla edelläni olevan nuorehkon miehen... Ja jäädyin täysin, epäuskoisena näkemästäni! :O

Mies oli täysin takaa ja puolittain sivusta katsottuna samannäköinen, saman pituinen ja aivan saman asentoinen ja -elkeinen kuin minun edesmennyt mieheni!!! En saanut katsettani irti, seurasin tarkoin hänen elkeitään ja touhujaan siinä automaatilla kaverinsa kanssa, ihan hiljaa. Mieleni olisi tehnyt nykäistä hihasta ja sanoa jotain, ihan vain kullakseni myös hänen äänensä, kommunikoidakseni jotenkin - en tiedä, toivoinko saavani mieheni takaisin, edes hetkeksi, tai edes palasen siitä tunteesta hänen kanssaan, kun hän eli.

Toisaalta olin kuitenkin niin kauhusta kankea ja peloissani, etten olisi voinut mitenkään koskea tai kiinnittää händn huomiotaan minuun. Kun hän kääntyi automaatilta pois ja minua kohti, näin, että hän oli edes kasvoiltaan hieman eri näköinen kuin mieheni - mutta veljestä tai serkusta olisi mennyt aivan kympillä, niin samannäköinen oli. Hänkin katsahti jotenkin hämmentyneenä ja vakavana minuun ja kiirehti sitten ulos.

Ehkä hän järkyttyi ja yllättyi kohdatessaan minun järkyttyneen ilmeeni... :D

Äiti nimittäin kysyi muutaman minuutin päästä minulta hyvin huolissaan, että mikä nyt on, kun olin ihan valkoinen ja näytin ihan siltä kuin olisin aaveen nähnyt!!! - Eipä olisi äitikään oikeampaan voinut kysymyksellään osua! Sanoin kuitenkin vain, että ei mikään, ei ole mitään hätää ja olen ihan ok.

Olin edelleen niin järkyttynyt, etten halunnut edes äidille sanoa ääneen, mitä juuri koin. Äiti puolestaan ei tuohon mieheen ja minun jähmettymiseeni kiinnittänyt mitään huomiota, kun oli niin keskittynyt omiin asioihinsa ja papereiden tai kuittien kaiveluun kassistaan.

Jälkeenpäin on harmittanut, etten kysynyt mieheltä, mistä hän on ja kuka on, kun en ollut koskaan häntä nähnyt noissa kotimaisemissani (enkä nähnyt enää koskaan tuon jälkeenkään). Etten sanonut, että hän vain muistutti minusta niin kovasti miestäni, joka oli kotoisin satojen kilometrien päästä. Eihän minun olisi hänelle tarvinnut kertoa edes sitä, että mies on kuollut jo puoli vuotta sitten...

Voi ei.... :D Aaveen nähnyt korjaa vielä epäselvää ulosantiaan:

"Mies oli täysin takaa ja puolittain sivusta katsottuna samannäköinen" -> Tarkoitin:

"Mies oli takaa ja puolittain sivusta katsottuna täysin samannäköinen"...

Muitakin virheitä tuo tekstini oikein vilisee. >:( - Kiihdyn kai tuosta tapauksesta vieläkin niin, etten ehdi kiinnittää huomiota pikku kirjoitusvirheisiin! :O

Onneksi mammapalsta ymmärtää - eikö vain? ;) :D

Pohjanmaan lidlissä seksikäs peppuinen tummahiuksinen myyjätär!

Up

AvatkaaSilmänneUlkomailla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin Pariisista pitkältä työmatkalta. Ehkä tällainen tarina voi tapahtua vain Pariisissa! Seisoin lentokentällä aivan räjähtäneenä ja väsyneenä, vanhat meikit kasvoilla checkin-jonossa odottaen vain kotiinpääsyä. Pääsin lopulta tiskille. Ja tapahtui jotain ihan uskomatonta! Virkailija oli nuori ranskalainen mies (ja minä noin 45 vee perustyyppi-suominainen). Hän tarkisti mun passini ja yhtäkkiä katsoi mua ja sanoi, miten kauniit silmät sinulla onkaan?

Ja sitten- tämä ei kuulosta edes todelta mutta on totta. Hän sanoi mulle, että ei voi ohittaa tuollaisia silmiä. Hän kysyi, voiko tulla saattamaan mut lähtöportille asti?

Olin ihan häkeltynyt! Sanoin joo... kun en oikeasti tiennyt mitä muutakaan sanoa.

Ja eikös vaan, tämä heppu pisti kiinni checkin-tiskinsä! Sinne jäi jonot sun muut seisomaan taakseni. Hän sanoi viereiselle kollegalleen jotain ja häipyi takahuoneeseen.

Ajattelin, sinnehän hävisi. Mua nauratti koko outo juttu. Kävin vessassakin katsomassa, onko niissä mun silmissäni sitten jotain erikoista???

Mutta - siellä hän odotti mua Finskin lähtöportilla! huhhuijaa. Pyysi voiko hakea minulle jotain syötävää. Siellä sitten istuttiin ja hän jutteli kaikenmoista Suomesta ja sen sellaista. Minä olin edelleen ihan hämääntynyt, tilanne oli niin ihmeellinen.

Kunnes lähtöaika koitti- ja hän kysyi puh.nroani. Silloin sain kakistettua että voih, olen naimisissa..... voi minua. Hän oli hetken hiljaa, säilytti kohteliaisuuden ja toivotti hyvää matkaa.

Niin, näin voi käydä ihan tavallisellekin naiselle, tavallisena päivänä, Pariisissa, näköjään.

Katsoi passia: "ahaa, sinisilmäinen, helposti imarreltavissa oleva suomalaisnainen... tähän isken!" Kehuu kauniita silmiä ja lyöttäytyy seuraan.

On ehkä joskus päässyt pikasessiolle vessaan joidenkin miden, kehuista hämmentyneiden suomalaisnaisten kanssa, ja luuli pääsevänsä nytkin, ennen lennon lähtöä..?

Tai sitten vaihtoehto 2: olisi tarvinnut suomalaisen tyttöystävän, päästäkseen myöhemmin käymään ja sitten puhumaan naisen pikaisesti naimisiin ja saattamaan tämän raskaaksi, jotta saisi pätevän tekosyyn oleskeluluvalle. ;)

Maailma on härski, ja ihmisten tarkoitusperät usein paljon laskelmoivammat kuin suomalainen, sinisilmäinen nainen heti uskoisikaan, ikävä kyllä. :(

Mihin ranskalainen tarvitsee oleskelulupaa Suomeen? EU-maan kansalaisena ranskalainen voi muuttaa Suomeen milloin tahansa. Mikään paperiton siirtolainen tuskin työskentelee lentokentällä check-inissä.

Tyksissä tapaamani lääkäri oli jotenkin aivan uskomaton yksilö. Älykäs, huumorintajuinen ja lisäksi kaunis ja hyväkroppainen. Teki mieli kysyä että "muutatko sää nyt sitte mun luo vai onko sulla hienompi kämppä?". Onneksi tämä setämies (no itse asiassa olen eno, en setä!) tajusi että tunne on yksipuolinen.

Muinaisen Ultra Bran päivettynyt Joel Melasniemi sattui muutama vuosi sitten aurinkoisena kesäisenä iltapäivänä sillä tavalla "vastaan", että itse olin tulossa Fabianinkadulta Esplanadille, kun lähes törmäsimme.

Hänestä puhutaan kaikenlaista, että on luonteeltaan "paska" jne.

Noista jutuista en tiedä, mutta tuo lyhyt näky hänestä oli: Wow. Jumalasta seuraava.

Olin junassa menossa mieheni kanssa johonkin. Meitä vastapäätä tuli istumaan vanhempi nainen, joka oli talvipakkasilla ilman kenkiä, haisi todella pahalta ja oli pukeutunut aika hippimäisesti. Nainen mumisi koko ajan jotain itsekseen ja tuijotti minua. Miehenikin huomasi tämän, ja mietittiin jo että mitä kirousta tuo nainen minun päälle langettaa tai puukottaako kohta minua, jotenkin molemmille tuli vain sellainen olo. Koko sen matkan ajan nainen pyöriskeli paikallaan tai tuijotti minua ja mumisi jotain. Vielä jäädessään pois junasta tuijotti vain minua.

No, olen nähnyt tämän miehen usein samassa bussissa, mutta jo ensimmäisellä kerralla kiinnitin häneen huomiota. Hän muistuttaa Adrien Brodya pitkillä hiuksilla ja viiksillä, ja kulkee aina pienen tyttärensä kanssa. Kerran hän kuljetti tytön Frozen -reppua omassa selässään. :)

Seisoin bussipysäkillä, kun siihen vähän kauemmaksi tuli äiti poikalapsen kanssa. Lapsi istui vaunuissa vakavana, kunnes näki minut ja alkoi hymyillä leveästi. Hymyilin takaisin, ja äitinsäkin kiinnitti meihin huomiota ja hymyili minulle. :)

Vierailija kirjoitti:

Läskit, joita näkee (valitettavasti) päivittäin. Inhoan lihavia ihmisiä, ja ne iskevät silmään tikun lailla.

no laita spede silmäs kiinni äläkä vingu