Miehelle koko ajan tärkeämpää remontit yms miesten työt kuin perhe- tai parisuhdeaika! Onko muilla tällaista?

Meillä. Ja uhkaa heti erolla ja alkaa nillitys kuinka ei voi yksin tehdä sitä ja tätä.

Taidan hakea eroa itse. Saa sitten olla yksin ja tulla ja mennä miten lystää jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mies siis tekee? Onko tekemiset

Minua myös kiinnostaa, mitä nämä autonrassaajat käytännössä tekevät. Kuka ostaa niin huonon auton, että sitä täytyy yhtenään remontoida? Luulisi, että sellainen, joka autojen päälle ymmärtää, osaa valita ostaessa auton, joka ei saman tien

Siis 90% miehen vapaa-ajasta menee näihin projekteihin. Lapsen tai minun kanssa ei matkustele tai tee juurikaan mitään kivaa. Kavereidensa kanssa käy ulkomaanmatkat ja mökkeilyt ei perheensä. Huvipuistoonkin vein siis lapsen itsekseni, kun mies piti turhana. Pakolliset sukulaisvierailut hoitaa kerran kesässä, parin päivän jälkeen jo kiire kotiin projekteja jatkamaan... ap

No tämä uusi tieto muuttaa kyllä täysin käsitykseni asiasta! Mielestäni teillä olisi nyt vakavan keskustelun paikka. Onko perhe miehellesi vain arkinen työmaa ja kaikki hauska tapahtuu muissa piireissä? Miksi ihmeessä näin? Olen kyllä vähän surullinen puolestasi..

Joo, tämä arkinen työmaa on hyvä kuvaus, johdoksi elämämme on miehen valintojen myötä mennyt (minä olen mukautunut). Mies kyllä kannustaa minuakin käymään kavereiden kanssa viikonlopun vietossa ja välillä olen ollutkin reissussa eli siis ei vaan niin, että mies menisi. Baareissa tms en kuitenkaan käy lainkaan, en käytä alkoholia. Mies jonkun verran.

Et käytä alkoholia, no ei ihme että ahdistaa ja olet takakireä.

Osaan rentoutua ilman alkoholia. Mielestäni päihteet ei sovi lapsiperheen elämään. Minulla ei ole tarvetta irrotella alkoholin avulla.

Älä sitten ahdistu ja valita jos kerran osaat rentoutua.

Juopothan ne vasta kireiksi muuttuvat, kun eivät pääse juomaan. Juoppo ei ymmärrä, miten kivaa elämä on ilman humalaa ja krapulaa, juopolle vain alkoholi on keino rentoutua.

Miksihän sinä olet sitten noin kireä vaikka et juo?

Kireä? Minähän olen nauranut sinulle ja kaltaisillesi. Sama kireys on tupakka-addikteilla, kun ei pääse röökille ajoissa. En ole muuten ketjun aloittaja.

OK. Sinä siis provoilit. Hyvin sinä vedit, pisteet sulle! :)

En provoillut. Alkoholiriippuvaiset ovat kireitä, kun ei pääse juomaan. He vain väittävät, että juominen rentouttaa, kun se kireys johtuu nimenomaan siitä alkoholista. Juomisen lopettaminen saisi monen elämän rennommaksi, myös perheenjäsenten.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuli sama ongelma, kun muutettiin omakotitaloon. Tai siis minä muutin omakotitaloon, mies autotalliin. Mies aloitti kyllä sisäpintojen rempan, mutta ei sitten jaksanutkaan tehdä sitä alkua pidemmälle, kun autotallissa oli kivempaa. Olin itse melko viimeisilläni raskaana, niin en voinut itse enää remontoida tai kanniskella painavia laatikoita, joten istuin kaikki illat yksin ankean työmaan keskellä.

Sama jatkui luonnollisesti lapsen synnyttyä, mies asui autotallissa ja autteli vain pakolliset sisällä talossa. Parisuhde kuoli siihen, kun minä hoidin koliikkivauvan yksin miehen puuhaillessa omiaan. Erottiin, kun lapsi oli vähän reilun vuoden, eikä mies edelleenkään suostunut esim. käymään ulkona lapsen kanssa tai lähtemään mukaan vaikka puistoon, uimaan, ravintolaan tai kavereille. En vaan keksinyt enää yhtään syytä jatkaa paskaa parisuhdetta, jossa olin yksinhuoltaja ja mies täysi vapaamatkustaja.

Harmi, että teillä kävi näin! Meillä mies kyllä osallistui vauvan hoitoon, hän on silti velvollisuudentuntoinen, mutta koki vauva-ajan raskaaksi eikä mm. siksi halua lisää lapsia. Itse haluaisin. Ap

Itse olen taas huomannut juuri päinvastaisen ilmiön lähipiirissä. Kun perheeseen tulee lapset, niin parisuhde unohtuu naisen prioriteettilistalta kokonaan. Ihan ymmärrettävää että pienet lapset menevät edelle, mutta voisi sitä välillä hetken puolisonkin kanssa viettää. Ja varsinkin kun lapset menee kouluun eivätkä enää tarvitse joka hetki hoitoa, niin moni mies kuvittelee lisääntyneen vapaa-ajan tulevan parisuhteelle. Aika monessa perheessä näin ei kuitenkaan käy, vaan nainen aloittaa hurjan harrastamisen. On mimmifutista, joogaa, tyttöjen iltaa ja työporukan saunomista. Ihan kivoja ja tarpeellisia nämäkin, mutta edelleen se parisuhde jää listan viimeiseksi. Ei ole yksi eikä kaksi miestä lähipiiristäni, jotka kiroilevat sitä, että vaimon työkaverin kissan hoitaminen menee yhteisen ajan edelle. Sitten kuitenkin valitetaan huonoa henkistä yhteyttä ja mietitään eroa.

Ei se parisuhde selviä jos kumppanin kanssa keskustellaan vain kauppalistasta, kotitöistä ja lasten harrastekuskauksista. Jos työkavereita näkee useammin hauskanpidon merkeissä kun omaa puolisoa, niin ei tarvitse miettiä miksi työpaikkaromanssit on niin yleisiä. En väitä, että me miehet oltaisiin mitenkään täydellisiä. Ihan varmasti oltaisiin me miehetkin voitu tehdä monta asiaa paremmin, mutta jotenkin tuntuu että se kahdenkeskinen aika on kokonaan naisilta unohtunut. Vasta pari viikkoa sitten kaveri avautui, kun yritti puhua kahden keskisestä ajasta, niin vaimonsa alkoi heti puhumaan mihin lapset voisi ottaa mukaan. Perhe ja parisuhde ei ole synonyymeja!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuli sama ongelma, kun muutettiin omakotitaloon. Tai siis minä muutin omakotitaloon, mies autotalliin. Mies aloitti kyllä sisäpintojen rempan, mutta ei sitten jaksanutkaan tehdä sitä alkua pidemmälle, kun autotallissa oli kivempaa. Olin itse melko viimeisilläni raskaana, niin en voinut itse enää remontoida tai kanniskella painavia laatikoita, joten istuin kaikki illat yksin ankean työmaan keskellä.

Sama jatkui luonnollisesti lapsen synnyttyä, mies asui autotallissa ja autteli vain pakolliset sisällä talossa. Parisuhde kuoli siihen, kun minä hoidin koliikkivauvan yksin miehen puuhaillessa omiaan. Erottiin, kun lapsi oli vähän reilun vuoden, eikä mies edelleenkään suostunut esim. käymään ulkona lapsen kanssa tai lähtemään mukaan vaikka puistoon, uimaan, ravintolaan tai kavereille. En vaan keksinyt enää yhtään syytä jatkaa paskaa parisuhdetta, jossa olin yksinhuoltaja ja mies täysi vapaamatkustaja.

Harmi, että teillä kävi näin! Meillä mies kyllä osallistui vauvan hoitoon, hän on silti velvollisuudentuntoinen, mutta koki vauva-ajan raskaaksi eikä mm. siksi halua lisää lapsia. Itse haluaisin. Ap

Tärkeä paikka sinulla nyt ap. Haluatko elää omaa elämää vai jonkun toisen sinulle laatimaa käsikirjoitusta?

Pelkkään turvallisuuteen tuudittautuminen (koska nyt on ihan OK ja tuleva pelottaa) ei kanna pitkälle.

En tiedä kenenkään kuolinvuoteella sanoneen, että olipa mukavaa ja hyvin eletty elämä, kun uhrasin koko elämäni kaikkeen sellaiseen, jossa en aidosti ollut onnellinen.

Mä ostin mökin, kun vaimo ei halunnut parisuhdeaikaa moneen vuoteen vaan istuu tabletin tai tietokoneen kanssa illat ja viikonloput. Saan itse puuhastella remonttihommia ja hyvä paikka viettää aikaa tyttöystävän kanssa. Vaimo tulee mökille välillä lukemaan kirjaa ja surffaamaan netissä, mutta onneks ei häiritse usein.  Lapset on sen verran isoja, että käyvät joinain viikonloppuina. Itse olen onnellinen.

Ei se aina mee niin kuin suunniteltiin.....

Vierailija kirjoitti:

Mä ostin mökin, kun vaimo ei halunnut parisuhdeaikaa moneen vuoteen vaan istuu tabletin tai tietokoneen kanssa illat ja viikonloput. Saan itse puuhastella remonttihommia ja hyvä paikka viettää aikaa tyttöystävän kanssa. Vaimo tulee mökille välillä lukemaan kirjaa ja surffaamaan netissä, mutta onneks ei häiritse usein.  Lapset on sen verran isoja, että käyvät joinain viikonloppuina. Itse olen onnellinen.

Ei se aina mee niin kuin suunniteltiin.....

Teillä on hyvä järjestely. Kaikki lienee tyytyväisiä eikä tarvitse silti erota. :)

Vierailija kirjoitti:

Itse olen taas huomannut juuri päinvastaisen ilmiön lähipiirissä. Kun perheeseen tulee lapset, niin parisuhde unohtuu naisen prioriteettilistalta kokonaan. Ihan ymmärrettävää että pienet lapset menevät edelle, mutta voisi sitä välillä hetken puolisonkin kanssa viettää. Ja varsinkin kun lapset menee kouluun eivätkä enää tarvitse joka hetki hoitoa, niin moni mies kuvittelee lisääntyneen vapaa-ajan tulevan parisuhteelle. Aika monessa perheessä näin ei kuitenkaan käy, vaan nainen aloittaa hurjan harrastamisen. On mimmifutista, joogaa, tyttöjen iltaa ja työporukan saunomista. Ihan kivoja ja tarpeellisia nämäkin, mutta edelleen se parisuhde jää listan viimeiseksi. Ei ole yksi eikä kaksi miestä lähipiiristäni, jotka kiroilevat sitä, että vaimon työkaverin kissan hoitaminen menee yhteisen ajan edelle. Sitten kuitenkin valitetaan huonoa henkistä yhteyttä ja mietitään eroa.

Ei se parisuhde selviä jos kumppanin kanssa keskustellaan vain kauppalistasta, kotitöistä ja lasten harrastekuskauksista. Jos työkavereita näkee useammin hauskanpidon merkeissä kun omaa puolisoa, niin ei tarvitse miettiä miksi työpaikkaromanssit on niin yleisiä. En väitä, että me miehet oltaisiin mitenkään täydellisiä. Ihan varmasti oltaisiin me miehetkin voitu tehdä monta asiaa paremmin, mutta jotenkin tuntuu että se kahdenkeskinen aika on kokonaan naisilta unohtunut. Vasta pari viikkoa sitten kaveri avautui, kun yritti puhua kahden keskisestä ajasta, niin vaimonsa alkoi heti puhumaan mihin lapset voisi ottaa mukaan. Perhe ja parisuhde ei ole synonyymeja!

Olisi ihanaa, jos mieheni ehdottaisi parisuhdeaikaa ei ole kertaakaan järjestänyt mitään lapsen syntymän jälkeen. Minä olen järkännyt kaikki maksanut matkat, lastenvahdin jne. Mukaan on tullut, ei ole kuitenkaan osoittanut mitään suurta riemua tai kiitosta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä ostin mökin, kun vaimo ei halunnut parisuhdeaikaa moneen vuoteen vaan istuu tabletin tai tietokoneen kanssa illat ja viikonloput. Saan itse puuhastella remonttihommia ja hyvä paikka viettää aikaa tyttöystävän kanssa. Vaimo tulee mökille välillä lukemaan kirjaa ja surffaamaan netissä, mutta onneks ei häiritse usein.  Lapset on sen verran isoja, että käyvät joinain viikonloppuina. Itse olen onnellinen.

Ei se aina mee niin kuin suunniteltiin.....

Vietättekö siis kolmistaan aikaa mökillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tärkeät asiat kiinnostavat vain miehiä kirjoitti:

Naisten jutut on ihan oikeasti helvetin tylsiä ja juuri sikihän naiset ovat alkaneet harrastaa miesten juttuja.Meillä on bileissä aina muutama nainen joka tulee hyvin juttuun meidän miesten kanssa ja muut muijat katsoo kateellisina vierestä ja ihmettelee mikä tämä juttu on.Se on hyvät naiset se että näillä naisilla on miehiä kiinnostavia juttuja ja harrastuksia.

Tämä.

Meillä jaksetaan jauhaa kaikenmaailman turhuuksista siskontytöstä kaverista hänen kaverin kaveriin, ja ihmettellään vielä miten minulla ei riitä energia niitä jaaritteluja iltaisin kuunnella. Olen itse toiminnan mies, en lepertele turhia. Keskustelen kyllä, jos on asiaa.

Joo, meillä pitäisi kuunnella sohvalla "salkkareita katsoen" kun vaimo selittää mitä facebookissa on tänä päivänä kaikenmaailman kumminkaimansukulaiset päivittäneet. Huh huh, Joskus ennen kuin rouva liittyi facebookiin oli vielä jotain mielenkiintoista yhteistä tekemistä. Nyt se on kerta viikkoon siittiöt sisälle, muuten teen hommiani pihalla.

Hyi kamala, millainen mies. Olisi ihan kauhea olla naimisissa tuollaisen kanssa, vaimoasi käy sääliksi.

Näinhän se on, että mies on kamala jos ei jaksa tuijottaa salkkareita ja kuunnella muitten ihmisten facebook-päivityksiä. Tässä näkyy hyvin meidän miesten ja teidän naisten ajattelun ero...

Kylläpä tässä väännellään asioita. Ei mihen tarvitse tvtä katsoa tai naisen kavereista välittää vaan ongelma on se, että mies jättää perheensä yksin, eikä osallistu perheen yhteisiin tekemisiin. Mitä järkeä on tuollaisen kumppanin kanssa elää? Ei se, ettää toivoo edes joskus voivansa viettää miehensä kanssa yhteistä aikaa ole mitenkään liikaa vaadittu.

Ap jätä se sika. Se ei välitä perheestään tuon taivaallista, koska ne kivat hommat on aina jotain muuta kuin perheen kanssa olemista. Jos se kerran pystyy sen lapsenkin viemään jotain paskan auton propaamista katsomaan niin kyllähän se lapsi on silloin tarpeeksi iso järkevämpäänkin yhteiseen tekemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen taas huomannut juuri päinvastaisen ilmiön lähipiirissä. Kun perheeseen tulee lapset, niin parisuhde unohtuu naisen prioriteettilistalta kokonaan. Ihan ymmärrettävää että pienet lapset menevät edelle, mutta voisi sitä välillä hetken puolisonkin kanssa viettää. Ja varsinkin kun lapset menee kouluun eivätkä enää tarvitse joka hetki hoitoa, niin moni mies kuvittelee lisääntyneen vapaa-ajan tulevan parisuhteelle. Aika monessa perheessä näin ei kuitenkaan käy, vaan nainen aloittaa hurjan harrastamisen. On mimmifutista, joogaa, tyttöjen iltaa ja työporukan saunomista. Ihan kivoja ja tarpeellisia nämäkin, mutta edelleen se parisuhde jää listan viimeiseksi. Ei ole yksi eikä kaksi miestä lähipiiristäni, jotka kiroilevat sitä, että vaimon työkaverin kissan hoitaminen menee yhteisen ajan edelle. Sitten kuitenkin valitetaan huonoa henkistä yhteyttä ja mietitään eroa.

Ei se parisuhde selviä jos kumppanin kanssa keskustellaan vain kauppalistasta, kotitöistä ja lasten harrastekuskauksista. Jos työkavereita näkee useammin hauskanpidon merkeissä kun omaa puolisoa, niin ei tarvitse miettiä miksi työpaikkaromanssit on niin yleisiä. En väitä, että me miehet oltaisiin mitenkään täydellisiä. Ihan varmasti oltaisiin me miehetkin voitu tehdä monta asiaa paremmin, mutta jotenkin tuntuu että se kahdenkeskinen aika on kokonaan naisilta unohtunut. Vasta pari viikkoa sitten kaveri avautui, kun yritti puhua kahden keskisestä ajasta, niin vaimonsa alkoi heti puhumaan mihin lapset voisi ottaa mukaan. Perhe ja parisuhde ei ole synonyymeja!

Olisi ihanaa, jos mieheni ehdottaisi parisuhdeaikaa ei ole kertaakaan järjestänyt mitään lapsen syntymän jälkeen. Minä olen järkännyt kaikki maksanut matkat, lastenvahdin jne. Mukaan on tullut, ei ole kuitenkaan osoittanut mitään suurta riemua tai kiitosta. Ap

Sun täytyy tehdä kuten sun täytyy.

Anna itselles määräaika jolloin tarkistat tilanteen uudelleen, esim. tammikuu onko mikään muuttunut koska mikään ei muutu yhdessä yössä.

Juttele miehes kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuli sama ongelma, kun muutettiin omakotitaloon. Tai siis minä muutin omakotitaloon, mies autotalliin. Mies aloitti kyllä sisäpintojen rempan, mutta ei sitten jaksanutkaan tehdä sitä alkua pidemmälle, kun autotallissa oli kivempaa. Olin itse melko viimeisilläni raskaana, niin en voinut itse enää remontoida tai kanniskella painavia laatikoita, joten istuin kaikki illat yksin ankean työmaan keskellä.

Sama jatkui luonnollisesti lapsen synnyttyä, mies asui autotallissa ja autteli vain pakolliset sisällä talossa. Parisuhde kuoli siihen, kun minä hoidin koliikkivauvan yksin miehen puuhaillessa omiaan. Erottiin, kun lapsi oli vähän reilun vuoden, eikä mies edelleenkään suostunut esim. käymään ulkona lapsen kanssa tai lähtemään mukaan vaikka puistoon, uimaan, ravintolaan tai kavereille. En vaan keksinyt enää yhtään syytä jatkaa paskaa parisuhdetta, jossa olin yksinhuoltaja ja mies täysi vapaamatkustaja.

Harmi, että teillä kävi näin! Meillä mies kyllä osallistui vauvan hoitoon, hän on silti velvollisuudentuntoinen, mutta koki vauva-ajan raskaaksi eikä mm. siksi halua lisää lapsia. Itse haluaisin. Ap

Tärkeä paikka sinulla nyt ap. Haluatko elää omaa elämää vai jonkun toisen sinulle laatimaa käsikirjoitusta?

Pelkkään turvallisuuteen tuudittautuminen (koska nyt on ihan OK ja tuleva pelottaa) ei kanna pitkälle.

En tiedä kenenkään kuolinvuoteella sanoneen, että olipa mukavaa ja hyvin eletty elämä, kun uhrasin koko elämäni kaikkeen sellaiseen, jossa en aidosti ollut onnellinen.

En voisi ottaa sitä omalletunnolleni, että hajoitin lapseni perheen, joten minun aloitteesta eroa ei tule...

Ei olla kolmistaan. Ei kai vaimo sellaiseen lähde tai en ole kysynytkään, mutta tyttöystävä ei innostuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuli sama ongelma, kun muutettiin omakotitaloon. Tai siis minä muutin omakotitaloon, mies autotalliin. Mies aloitti kyllä sisäpintojen rempan, mutta ei sitten jaksanutkaan tehdä sitä alkua pidemmälle, kun autotallissa oli kivempaa. Olin itse melko viimeisilläni raskaana, niin en voinut itse enää remontoida tai kanniskella painavia laatikoita, joten istuin kaikki illat yksin ankean työmaan keskellä.

Sama jatkui luonnollisesti lapsen synnyttyä, mies asui autotallissa ja autteli vain pakolliset sisällä talossa. Parisuhde kuoli siihen, kun minä hoidin koliikkivauvan yksin miehen puuhaillessa omiaan. Erottiin, kun lapsi oli vähän reilun vuoden, eikä mies edelleenkään suostunut esim. käymään ulkona lapsen kanssa tai lähtemään mukaan vaikka puistoon, uimaan, ravintolaan tai kavereille. En vaan keksinyt enää yhtään syytä jatkaa paskaa parisuhdetta, jossa olin yksinhuoltaja ja mies täysi vapaamatkustaja.

Harmi, että teillä kävi näin! Meillä mies kyllä osallistui vauvan hoitoon, hän on silti velvollisuudentuntoinen, mutta koki vauva-ajan raskaaksi eikä mm. siksi halua lisää lapsia. Itse haluaisin. Ap

Tärkeä paikka sinulla nyt ap. Haluatko elää omaa elämää vai jonkun toisen sinulle laatimaa käsikirjoitusta?

Pelkkään turvallisuuteen tuudittautuminen (koska nyt on ihan OK ja tuleva pelottaa) ei kanna pitkälle.

En tiedä kenenkään kuolinvuoteella sanoneen, että olipa mukavaa ja hyvin eletty elämä, kun uhrasin koko elämäni kaikkeen sellaiseen, jossa en aidosti ollut onnellinen.

En voisi ottaa sitä omalletunnolleni, että hajoitin lapseni perheen, joten minun aloitteesta eroa ei tule...

Miehenä ymmärrän tämän täysin. Alapeukut taitaa tulla naisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäys vielä, että lapsen kanssa viettää aikaa lähinnä niin, että lapsi mukana askareissaan.

Tosi hyvä että ottaa lapsen mukaan. Työntekoa seuraamalla ja kokeilemalla lapsi oppii paljon taitoja ja alkaa pitää itse tekemistä hyvänä asiana. Varmasti moni lapsi jää tällaisesta paitsi perheissä joissa ei tehdä mitään käden taitoja vaativaa.

Sinulla on hyvä mies. Toivottavasti saat oman pääsi kuntoon.

Tuossa viimeisessä lauseessa on viisaus. Voi kyllä olla myöhäistä. Onneksi naisia tulee lisää kuin raitiovaunuja. Pitää vaan tsekkaa se oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuli sama ongelma, kun muutettiin omakotitaloon. Tai siis minä muutin omakotitaloon, mies autotalliin. Mies aloitti kyllä sisäpintojen rempan, mutta ei sitten jaksanutkaan tehdä sitä alkua pidemmälle, kun autotallissa oli kivempaa. Olin itse melko viimeisilläni raskaana, niin en voinut itse enää remontoida tai kanniskella painavia laatikoita, joten istuin kaikki illat yksin ankean työmaan keskellä.

Sama jatkui luonnollisesti lapsen synnyttyä, mies asui autotallissa ja autteli vain pakolliset sisällä talossa. Parisuhde kuoli siihen, kun minä hoidin koliikkivauvan yksin miehen puuhaillessa omiaan. Erottiin, kun lapsi oli vähän reilun vuoden, eikä mies edelleenkään suostunut esim. käymään ulkona lapsen kanssa tai lähtemään mukaan vaikka puistoon, uimaan, ravintolaan tai kavereille. En vaan keksinyt enää yhtään syytä jatkaa paskaa parisuhdetta, jossa olin yksinhuoltaja ja mies täysi vapaamatkustaja.

Harmi, että teillä kävi näin! Meillä mies kyllä osallistui vauvan hoitoon, hän on silti velvollisuudentuntoinen, mutta koki vauva-ajan raskaaksi eikä mm. siksi halua lisää lapsia. Itse haluaisin. Ap

Tärkeä paikka sinulla nyt ap. Haluatko elää omaa elämää vai jonkun toisen sinulle laatimaa käsikirjoitusta?

Pelkkään turvallisuuteen tuudittautuminen (koska nyt on ihan OK ja tuleva pelottaa) ei kanna pitkälle.

En tiedä kenenkään kuolinvuoteella sanoneen, että olipa mukavaa ja hyvin eletty elämä, kun uhrasin koko elämäni kaikkeen sellaiseen, jossa en aidosti ollut onnellinen.

En voisi ottaa sitä omalletunnolleni, että hajoitin lapseni perheen, joten minun aloitteesta eroa ei tule...

Lapsellasi ei ole nytkään perhettä. Ettehän te ole sanan varsinaisessa merkityksessä yhdessä vaan elätte täysin erillään vaikka osoite on sama. Lapsi saa vaan huonon ja toimimattoman parisuhteen mallin, jsta sitten saa aikuisena terapiassa purkaa. Turha pitkittää väistämätöntä. Jätä sese sika. Sitäpaitsi tuo horina lapsen perheestä soitti mielessäni kelloja. Tästä paskasta suhteestahan jauhettiin täällä joku viikko sitten edellisen kerran. Nopea ratkaisu ero, hidas ratkaisu yritä saada väännettyä rautalangasta miehellesi, että et ole tyytyväinen elämäänne ja ero tulee, mikäli mies ei muuta tapojaan. Lopputulos kummassakin tapauksessa on kyllä selvä.

Sattuvastisanottu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäys vielä, että lapsen kanssa viettää aikaa lähinnä niin, että lapsi mukana askareissaan.

Tosi hyvä että ottaa lapsen mukaan. Työntekoa seuraamalla ja kokeilemalla lapsi oppii paljon taitoja ja alkaa pitää itse tekemistä hyvänä asiana. Varmasti moni lapsi jää tällaisesta paitsi perheissä joissa ei tehdä mitään käden taitoja vaativaa.

Sinulla on hyvä mies. Toivottavasti saat oman pääsi kuntoon.

Tuossa viimeisessä lauseessa on viisaus. Voi kyllä olla myöhäistä. Onneksi naisia tulee lisää kuin raitiovaunuja. Pitää vaan tsekkaa se oikea.

Samoin mukavia, perheensä huomioivia miehiä. Huonoon suhteeseen ei kenenkään kannata elämäänsä tuhlata.

Vierailija kirjoitti:

Sattuvastisanottu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäys vielä, että lapsen kanssa viettää aikaa lähinnä niin, että lapsi mukana askareissaan.

Tosi hyvä että ottaa lapsen mukaan. Työntekoa seuraamalla ja kokeilemalla lapsi oppii paljon taitoja ja alkaa pitää itse tekemistä hyvänä asiana. Varmasti moni lapsi jää tällaisesta paitsi perheissä joissa ei tehdä mitään käden taitoja vaativaa.

Sinulla on hyvä mies. Toivottavasti saat oman pääsi kuntoon.

Tuossa viimeisessä lauseessa on viisaus. Voi kyllä olla myöhäistä. Onneksi naisia tulee lisää kuin raitiovaunuja. Pitää vaan tsekkaa se oikea.

Samoin mukavia, perheensä huomioivia miehiä. Huonoon suhteeseen ei kenenkään kannata elämäänsä tuhlata.

Okei, minä kuvittelin mielessäni tilanteen missä sitä autoa oikeasti tarvitaan ja mies näkee että auton pitää olla kunnossa tiukan paikan tullen. Tää on ehkä eri osastolla tää juttu. Ootellaan pahempia aikoja.

Sattuvastisanottu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sattuvastisanottu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäys vielä, että lapsen kanssa viettää aikaa lähinnä niin, että lapsi mukana askareissaan.

Tosi hyvä että ottaa lapsen mukaan. Työntekoa seuraamalla ja kokeilemalla lapsi oppii paljon taitoja ja alkaa pitää itse tekemistä hyvänä asiana. Varmasti moni lapsi jää tällaisesta paitsi perheissä joissa ei tehdä mitään käden taitoja vaativaa.

Sinulla on hyvä mies. Toivottavasti saat oman pääsi kuntoon.

Tuossa viimeisessä lauseessa on viisaus. Voi kyllä olla myöhäistä. Onneksi naisia tulee lisää kuin raitiovaunuja. Pitää vaan tsekkaa se oikea.

Samoin mukavia, perheensä huomioivia miehiä. Huonoon suhteeseen ei kenenkään kannata elämäänsä tuhlata.

Okei, minä kuvittelin mielessäni tilanteen missä sitä autoa oikeasti tarvitaan ja mies näkee että auton pitää olla kunnossa tiukan paikan tullen. Tää on ehkä eri osastolla tää juttu. Ootellaan pahempia aikoja.

Kenellä on sellainen auto, että sitä pitää kaikki illat tai edes joka viikko korjailla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuli sama ongelma, kun muutettiin omakotitaloon. Tai siis minä muutin omakotitaloon, mies autotalliin. Mies aloitti kyllä sisäpintojen rempan, mutta ei sitten jaksanutkaan tehdä sitä alkua pidemmälle, kun autotallissa oli kivempaa. Olin itse melko viimeisilläni raskaana, niin en voinut itse enää remontoida tai kanniskella painavia laatikoita, joten istuin kaikki illat yksin ankean työmaan keskellä.

Sama jatkui luonnollisesti lapsen synnyttyä, mies asui autotallissa ja autteli vain pakolliset sisällä talossa. Parisuhde kuoli siihen, kun minä hoidin koliikkivauvan yksin miehen puuhaillessa omiaan. Erottiin, kun lapsi oli vähän reilun vuoden, eikä mies edelleenkään suostunut esim. käymään ulkona lapsen kanssa tai lähtemään mukaan vaikka puistoon, uimaan, ravintolaan tai kavereille. En vaan keksinyt enää yhtään syytä jatkaa paskaa parisuhdetta, jossa olin yksinhuoltaja ja mies täysi vapaamatkustaja.

Harmi, että teillä kävi näin! Meillä mies kyllä osallistui vauvan hoitoon, hän on silti velvollisuudentuntoinen, mutta koki vauva-ajan raskaaksi eikä mm. siksi halua lisää lapsia. Itse haluaisin. Ap

Tärkeä paikka sinulla nyt ap. Haluatko elää omaa elämää vai jonkun toisen sinulle laatimaa käsikirjoitusta?

Pelkkään turvallisuuteen tuudittautuminen (koska nyt on ihan OK ja tuleva pelottaa) ei kanna pitkälle.

En tiedä kenenkään kuolinvuoteella sanoneen, että olipa mukavaa ja hyvin eletty elämä, kun uhrasin koko elämäni kaikkeen sellaiseen, jossa en aidosti ollut onnellinen.

En voisi ottaa sitä omalletunnolleni, että hajoitin lapseni perheen, joten minun aloitteesta eroa ei tule...

Miehenä ymmärrän tämän täysin. Alapeukut taitaa tulla naisilta.

Aloittajalla ei ole perhettä vaan siinä on kaksi samassa taloudessa asuvaa aikuista ja yksi lapsi. Aikuiset elävät omaa elämäänsä ja lapsi seilaa kahden aikuisen välissä. Tuossa ei mikään muuttuisi, vaikka mies ja nainen seurustelisivat lisäksi tahoillaan.