Selittäkää mulle, miten ihminen voi "hukata itsensä" parisuhteessa, tai jopa lasten kanssa ollessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö? 

Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?

ap

Mitäs ihmettä? Miksi sinun pitäisi muka olla lasten saatavilla? Hehän touhuavat itsekseen eikä sinua tarvita siihen hössöttämään. 

Katos kun minä osaan olla saatavilla ilman että hössötän lasten ympärillä :D

ap

Miksi kuvittelet, että muut hössöttävät lapsen ympärillä, jos kertovat, että ovat päivässä tuntitolkulla lasten saatavilla, ihan kuten sinäkin? Minä tuolla äsken puhuin siitä leikkipuistossa ja uimahallissa nököttämisestä. Ei tarvitse hössöttää, mutta todellakin pitää olla saatavilla, ihan koko ajan. Sinähän tässä nyt taivastelet, että miten siihen menee niin paljon aikaa, kun lapset pärjäävät itsekseen. 

Moni sanoo ettei voi tehdä yhtään mitään kotona kun pitää olla lasten saatavilla. Ja minua kritisoitiin kun sanoin että teen samalla paljon muutakin ja lapset leikkii itsekseen. Olin kuulemma rakkaudeton ja kylmä ihminen kun en leikitä niitä lapsia jatkuvasti. Siitä päättelin että heidän ihanteensa on se että lapsen ei anneta olla rauhassa hetkeäkään vaan siinä pitää pysytellä kyljessä kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen lapseen. Kotona minä olen suurimman osan vapaa-aikaani muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan, joten en näe sitä mitenkään rasittavana että muitakin perheenjäseniä on kotona yhtäaikaa minun kanssani ja että jos nämä perheenjäsenet joskus puhuttelevat minua vaikka tekisin jotain omaa juttua. Minulla on mahdollisuus myös poistua kotoa jos niin haluan, kuten muillakin perheenjäsenillä.

En laske sitä että olen samalla tontilla lasteni kanssa siihen kuinka paljon aikaa minulla menee lasten kanssa, kun en kerran konkreettisesti ole kuin saatavilla tarpeen vaatiessa. Olen päivystysvuorossa, mutta kotona, ei tarvi olla työpaikalla istumassa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hukkasin itseni.

Mies alkoi elää työlleen ja mä perheelle.

Ihana mies ja hyvä isä. Mutta mentiin nopeasti yhteen ja tehtiin lapset kiireesti pötköön. Miehen työuralla tapahtui paljon samaan aikaan kun lapset oli pieniä ja ura meni edelle.

Ero tuli kun en enää jaksanu. Nyt on 8 päivää kuukaudessa omaa aikaa kun lapset on isällään. Ja muutenkin arki helpompaa kun ei tarvi yhtä aikuista enää passata. Oonpa tässä löytäny uuden miehenkin, jonka kans ihana edetä pikkuhiljaa ja uus osaa jopa kokata ja huolehtia omista lapsistaan viikko/viikko systeemillä.

Ihanaa kun saa olla taas oma itseni, nauttia elämästä.

Tästä tuli mieleen se mitä olen monesti miettinyt: miksi sitä Omaa Itseä ei voi kehittää ja etsiä siinä vanhassa parisuhteessa? Mies vaihtoon ja on aikaa kaikelle ihanalle uusia juttuja harrastaen. Mihin ja miksi loppuu uteliaisuus suhteessa?

Ihmiset aina muuttuvat, turha alkaa puolisoa syyttelemään oman elämänsä tylsyydestä.

Juuri näin. Toki joskus vaan se rakkaus loppuu ja joku muu hyvä syy on erota esim. alkoholismi, mutta kyllä minäkin olen sitä mieltä että kyllä aikuinen ihminen kykenee halutessaan muuttamaan elämäänsä muutenkin kuin eroamalla.

ap 

Omaa elämäänsä voi muuttaa, mutta ei toista ihmistä. 

Niin. Joskus myös käy niin, että kun toinen puolisoista muuttaa elämäänsä, voi se toinenkin muuttaa, ei välttämättä samaan suuntaan, mutta muutos on joskus hyväksi molemmille.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hukkasin itseni.

Mies alkoi elää työlleen ja mä perheelle.

Ihana mies ja hyvä isä. Mutta mentiin nopeasti yhteen ja tehtiin lapset kiireesti pötköön. Miehen työuralla tapahtui paljon samaan aikaan kun lapset oli pieniä ja ura meni edelle.

Ero tuli kun en enää jaksanu. Nyt on 8 päivää kuukaudessa omaa aikaa kun lapset on isällään. Ja muutenkin arki helpompaa kun ei tarvi yhtä aikuista enää passata. Oonpa tässä löytäny uuden miehenkin, jonka kans ihana edetä pikkuhiljaa ja uus osaa jopa kokata ja huolehtia omista lapsistaan viikko/viikko systeemillä.

Ihanaa kun saa olla taas oma itseni, nauttia elämästä.

Tästä tuli mieleen se mitä olen monesti miettinyt: miksi sitä Omaa Itseä ei voi kehittää ja etsiä siinä vanhassa parisuhteessa? Mies vaihtoon ja on aikaa kaikelle ihanalle uusia juttuja harrastaen. Mihin ja miksi loppuu uteliaisuus suhteessa?

Ihmiset aina muuttuvat, turha alkaa puolisoa syyttelemään oman elämänsä tylsyydestä.

Etkö lukenut tuota kommenttia ollenkaan? Siinähän sanottiin ihan selvästi, että ilman miestä arki on helpompaa, kun ei tarvitse passata häntä. Ja uusi mies osaa kokata ja huolehtia lapsista. 

Eipä tuo ihastumisvaiheen palvelualttius kestä kuin sen 1,5 - 3 vuotta ja sitten olet aivan samassa lähtöpisteessä kuin esimmäisessä liitossakin.

Oma ex-vaimo oli näitä itsensä hukanneita ja ryntäsi suinpäin uuteen liittoon eron jälkeen. Nyt 3 vuotta myöhemmin on vielä pahemmassa sopassa kuin aiemmin kun vielä uudet rakkauden hedelmät uuden miehen kanssa ja arki on saapunut. Joskus oikein ihmetyttää tuo naisten lyhytnäköisyys ja kuvitelmat siitä miten kaikki muuttuu kunhan puolisosta vaan pääsee eroon. No okei, onhan niitä sellaisia tapauksia jossa mikä tahansa tilanne on parempi kuin yhdessä jatkaminen, mutta aika harvinaisia ne loppujen lopuksi. Paljon on turhia eroja tässäkin maassa.

Mitä? Onko täällä joku mies? :D Kiva! Ootko sinä sitä mieltä että minä olen asberger vai vaan normi jankkaaja?

Mutta joo, on varmasti paljon turhia eroja, mutta on varmasti myös paljon turhia yhdessä oloja. Minä aina sanon että ihmisten pitäisi enemmän ajatella sitä että meillä on vain tämä yksi lyhyt elämä, siitä ei luultavasti saa ottaa uusintaa jos tulee tuhlattua epäolennaisiin tää eka.

Ystävättärellä esim. kuoli molemmat vanhemmat jo reilusti alle viisikymppisinä ja se sai mut jo silloin nuorena oivaltamaan että mitä tahansa voi tapahtua, kenelle tahansa ja koska tahansa. Vaikka itselläkin on niitä "sitku" juttuja, mutta isoissa jutuissa pitäisi elää elämää eikä vaan olla hengissä. Minä voin kuolla huomenna, mies voi kuolla huomenna, ja lapsetkin on meillä vain lainaa. Ei saa antaa sen "itsen" kadota, menee kallista aikaa vaan hukkaan.

ap

Ap on tylsä ihminen, jolla on tylsä elämä. Antakaa jo ressukan olla!

Vierailija kirjoitti:

Ap on tylsä ihminen, jolla on tylsä elämä. Antakaa jo ressukan olla!

Onneksi sulla on niin jännä elämä että tulit tätä piiiitkäääää ketjua lukemaan :D

Usein tylsä elämä tarkoittaa sitä ettei mitää kauheaa tapahdu juuri nyt. Mulle on tapahtunut paljon asioita elämän aikana, enkä kaipaa yhtään jännitystä enenpää, kunhan lapsille ei käy mitään jne.

Miehen kanssa ollaan suunniteltu että sitten kun lapset on maailmalla ja ollaan eläkkeellä niin aletaan erakoiksi. Kummallakin on ollut aina työt sellaisia joissa ollaan paljon erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja joiden elämänkohtalot ei aina ole hyviä, rankkojakin juttuja kohdataan. Varsinkin mies sanoo että kaipaa pois ihmisten keskuudesta, hän kun on tehnyt pidemmän uran kuin minä, ja minä olen vaihtanut alaa pari kertaa. Voin kuvitella että jos minä joskus pääsen eläkkeelle, niin en varmaan vieraita ihmisiä halua enää nähdäkään, enkä kuulla kenenkään murheita. Sitten keskityn vain omien muistelmieni kirjoittamiseen, joita ei luultavasti kukaan koskaan lue :D

ap

Vierailija kirjoitti:

Trolli hieroo karvaisia käsiään tavoite saavutettuna: ketju jo 23 sivua pitkä ja vastaajat turhautuneita ja ärtyneitä.

Pökkyä vaan pesään vielä, ilo ylimmillään on pikkupsykolla.

26 sivua jo...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö? 

Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?

ap

Mitäs ihmettä? Miksi sinun pitäisi muka olla lasten saatavilla? Hehän touhuavat itsekseen eikä sinua tarvita siihen hössöttämään. 

Katos kun minä osaan olla saatavilla ilman että hössötän lasten ympärillä :D

ap

Miksi kuvittelet, että muut hössöttävät lapsen ympärillä, jos kertovat, että ovat päivässä tuntitolkulla lasten saatavilla, ihan kuten sinäkin? Minä tuolla äsken puhuin siitä leikkipuistossa ja uimahallissa nököttämisestä. Ei tarvitse hössöttää, mutta todellakin pitää olla saatavilla, ihan koko ajan. Sinähän tässä nyt taivastelet, että miten siihen menee niin paljon aikaa, kun lapset pärjäävät itsekseen. 

Moni sanoo ettei voi tehdä yhtään mitään kotona kun pitää olla lasten saatavilla. Ja minua kritisoitiin kun sanoin että teen samalla paljon muutakin ja lapset leikkii itsekseen. Olin kuulemma rakkaudeton ja kylmä ihminen kun en leikitä niitä lapsia jatkuvasti. Siitä päättelin että heidän ihanteensa on se että lapsen ei anneta olla rauhassa hetkeäkään vaan siinä pitää pysytellä kyljessä kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen lapseen. Kotona minä olen suurimman osan vapaa-aikaani muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan, joten en näe sitä mitenkään rasittavana että muitakin perheenjäseniä on kotona yhtäaikaa minun kanssani ja että jos nämä perheenjäsenet joskus puhuttelevat minua vaikka tekisin jotain omaa juttua. Minulla on mahdollisuus myös poistua kotoa jos niin haluan, kuten muillakin perheenjäsenillä.

En laske sitä että olen samalla tontilla lasteni kanssa siihen kuinka paljon aikaa minulla menee lasten kanssa, kun en kerran konkreettisesti ole kuin saatavilla tarpeen vaatiessa. Olen päivystysvuorossa, mutta kotona, ei tarvi olla työpaikalla istumassa.

ap

Tiedätkö kun tuo koko sinun suuri arvoituksesi selittyy ihan helposti, kun vain viitsisit lukea mitä sinulle kirjoitetaan. Tuo lihavoitu kohta kuuluisi siis oikeasti: ei voi tehdä mitään mielekästä ja kiinnostavaa, kun pitää olla kotona lasten saatavilla. Kun edelleen, me muut ihmiset saatamme tykätä jostain muustakin kuin siitä kotona möllöttämisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä hukkasin itseni.

Mies alkoi elää työlleen ja mä perheelle.

Ihana mies ja hyvä isä. Mutta mentiin nopeasti yhteen ja tehtiin lapset kiireesti pötköön. Miehen työuralla tapahtui paljon samaan aikaan kun lapset oli pieniä ja ura meni edelle.

Ero tuli kun en enää jaksanu. Nyt on 8 päivää kuukaudessa omaa aikaa kun lapset on isällään. Ja muutenkin arki helpompaa kun ei tarvi yhtä aikuista enää passata. Oonpa tässä löytäny uuden miehenkin, jonka kans ihana edetä pikkuhiljaa ja uus osaa jopa kokata ja huolehtia omista lapsistaan viikko/viikko systeemillä.

Ihanaa kun saa olla taas oma itseni, nauttia elämästä.

Tästä tuli mieleen se mitä olen monesti miettinyt: miksi sitä Omaa Itseä ei voi kehittää ja etsiä siinä vanhassa parisuhteessa? Mies vaihtoon ja on aikaa kaikelle ihanalle uusia juttuja harrastaen. Mihin ja miksi loppuu uteliaisuus suhteessa?

Ihmiset aina muuttuvat, turha alkaa puolisoa syyttelemään oman elämänsä tylsyydestä.

Juuri näin. Toki joskus vaan se rakkaus loppuu ja joku muu hyvä syy on erota esim. alkoholismi, mutta kyllä minäkin olen sitä mieltä että kyllä aikuinen ihminen kykenee halutessaan muuttamaan elämäänsä muutenkin kuin eroamalla.

ap 

Omaa elämäänsä voi muuttaa, mutta ei toista ihmistä. 

Niin. Joskus myös käy niin, että kun toinen puolisoista muuttaa elämäänsä, voi se toinenkin muuttaa, ei välttämättä samaan suuntaan, mutta muutos on joskus hyväksi molemmille.

ap

Niin joskus. Mutta ei aina. Eikös ole jännä juttu, että yksi mahdollisuus ei mitätöi toista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trolli hieroo karvaisia käsiään tavoite saavutettuna: ketju jo 23 sivua pitkä ja vastaajat turhautuneita ja ärtyneitä.

Pökkyä vaan pesään vielä, ilo ylimmillään on pikkupsykolla.

26 sivua jo...

Mikä noissa trolleissa teitä oikein pelottaa? Miksette ota poppareita esiin ja nauti? Tai sitten vain poistu paikalta, jos on tylsää? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö? 

Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?

ap

Mitäs ihmettä? Miksi sinun pitäisi muka olla lasten saatavilla? Hehän touhuavat itsekseen eikä sinua tarvita siihen hössöttämään. 

Katos kun minä osaan olla saatavilla ilman että hössötän lasten ympärillä :D

ap

Miksi kuvittelet, että muut hössöttävät lapsen ympärillä, jos kertovat, että ovat päivässä tuntitolkulla lasten saatavilla, ihan kuten sinäkin? Minä tuolla äsken puhuin siitä leikkipuistossa ja uimahallissa nököttämisestä. Ei tarvitse hössöttää, mutta todellakin pitää olla saatavilla, ihan koko ajan. Sinähän tässä nyt taivastelet, että miten siihen menee niin paljon aikaa, kun lapset pärjäävät itsekseen. 

Moni sanoo ettei voi tehdä yhtään mitään kotona kun pitää olla lasten saatavilla. Ja minua kritisoitiin kun sanoin että teen samalla paljon muutakin ja lapset leikkii itsekseen. Olin kuulemma rakkaudeton ja kylmä ihminen kun en leikitä niitä lapsia jatkuvasti. Siitä päättelin että heidän ihanteensa on se että lapsen ei anneta olla rauhassa hetkeäkään vaan siinä pitää pysytellä kyljessä kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen lapseen. Kotona minä olen suurimman osan vapaa-aikaani muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan, joten en näe sitä mitenkään rasittavana että muitakin perheenjäseniä on kotona yhtäaikaa minun kanssani ja että jos nämä perheenjäsenet joskus puhuttelevat minua vaikka tekisin jotain omaa juttua. Minulla on mahdollisuus myös poistua kotoa jos niin haluan, kuten muillakin perheenjäsenillä.

En laske sitä että olen samalla tontilla lasteni kanssa siihen kuinka paljon aikaa minulla menee lasten kanssa, kun en kerran konkreettisesti ole kuin saatavilla tarpeen vaatiessa. Olen päivystysvuorossa, mutta kotona, ei tarvi olla työpaikalla istumassa.

ap

Tiedätkö kun tuo koko sinun suuri arvoituksesi selittyy ihan helposti, kun vain viitsisit lukea mitä sinulle kirjoitetaan. Tuo lihavoitu kohta kuuluisi siis oikeasti: ei voi tehdä mitään mielekästä ja kiinnostavaa, kun pitää olla kotona lasten saatavilla. Kun edelleen, me muut ihmiset saatamme tykätä jostain muustakin kuin siitä kotona möllöttämisestä. 

Niin. Tiedän sen että kaikki ei tykkää samoista asioista mutta:

A: Miksi kotona pitää möllöttää? Eikö voi tehdä jotain muuta?

B: Miksi ei voi mennä lasten kanssa pois kotoa? Siis johonkin kivaan paikkaan, ei leikkipuistoon.

C: Miksi ei sitten voi hommata hoitajaa tai hoitopaikkaa kakaroille jos se niiden saatavilla olo kotona on niin kauheaa? Monet ihmiset joilla on lapsia tekevät pitkää päivää töissä tai harrastavat jotain missä menee esim. kaikki viikonloput, ja jotenkin nekin siihen pystyy.

D: Miksi teit lapsia jos et viihdy kotona etkä keksi mitään mielekästä tekemistä kotona?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö? 

Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?

ap

Mitäs ihmettä? Miksi sinun pitäisi muka olla lasten saatavilla? Hehän touhuavat itsekseen eikä sinua tarvita siihen hössöttämään. 

Katos kun minä osaan olla saatavilla ilman että hössötän lasten ympärillä :D

ap

Miksi kuvittelet, että muut hössöttävät lapsen ympärillä, jos kertovat, että ovat päivässä tuntitolkulla lasten saatavilla, ihan kuten sinäkin? Minä tuolla äsken puhuin siitä leikkipuistossa ja uimahallissa nököttämisestä. Ei tarvitse hössöttää, mutta todellakin pitää olla saatavilla, ihan koko ajan. Sinähän tässä nyt taivastelet, että miten siihen menee niin paljon aikaa, kun lapset pärjäävät itsekseen. 

Moni sanoo ettei voi tehdä yhtään mitään kotona kun pitää olla lasten saatavilla. Ja minua kritisoitiin kun sanoin että teen samalla paljon muutakin ja lapset leikkii itsekseen. Olin kuulemma rakkaudeton ja kylmä ihminen kun en leikitä niitä lapsia jatkuvasti. Siitä päättelin että heidän ihanteensa on se että lapsen ei anneta olla rauhassa hetkeäkään vaan siinä pitää pysytellä kyljessä kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen lapseen. Kotona minä olen suurimman osan vapaa-aikaani muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan, joten en näe sitä mitenkään rasittavana että muitakin perheenjäseniä on kotona yhtäaikaa minun kanssani ja että jos nämä perheenjäsenet joskus puhuttelevat minua vaikka tekisin jotain omaa juttua. Minulla on mahdollisuus myös poistua kotoa jos niin haluan, kuten muillakin perheenjäsenillä.

En laske sitä että olen samalla tontilla lasteni kanssa siihen kuinka paljon aikaa minulla menee lasten kanssa, kun en kerran konkreettisesti ole kuin saatavilla tarpeen vaatiessa. Olen päivystysvuorossa, mutta kotona, ei tarvi olla työpaikalla istumassa.

ap

Tiedätkö kun tuo koko sinun suuri arvoituksesi selittyy ihan helposti, kun vain viitsisit lukea mitä sinulle kirjoitetaan. Tuo lihavoitu kohta kuuluisi siis oikeasti: ei voi tehdä mitään mielekästä ja kiinnostavaa, kun pitää olla kotona lasten saatavilla. Kun edelleen, me muut ihmiset saatamme tykätä jostain muustakin kuin siitä kotona möllöttämisestä. 

Niin. Tiedän sen että kaikki ei tykkää samoista asioista mutta:

A: Miksi kotona pitää möllöttää? Eikö voi tehdä jotain muuta?

B: Miksi ei voi mennä lasten kanssa pois kotoa? Siis johonkin kivaan paikkaan, ei leikkipuistoon.

C: Miksi ei sitten voi hommata hoitajaa tai hoitopaikkaa kakaroille jos se niiden saatavilla olo kotona on niin kauheaa? Monet ihmiset joilla on lapsia tekevät pitkää päivää töissä tai harrastavat jotain missä menee esim. kaikki viikonloput, ja jotenkin nekin siihen pystyy.

D: Miksi teit lapsia jos et viihdy kotona etkä keksi mitään mielekästä tekemistä kotona?

ap

A: kun niitä lapsia ei voi jättää keskenään kotiin

B. jos otat lapset mukaan, se on käytännössä sama asia kuin siellä hiekkalaatikolla istuskelu tai uimahallin kahluualtaassa huljuuttelu. 

C. ei ole varaa tai sydäntä laittaa pieniä lapsia vieraalle hoitoon, koska halutaan kuitenkin hyvää niille omille lapsille

D. tässä ketjussa on selitetty sinulle myös väärät valinnat ja se, että tottakai ne asiat voidaan myöhemmin korjata

Oliko muuta epäselvää? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Trolli hieroo karvaisia käsiään tavoite saavutettuna: ketju jo 23 sivua pitkä ja vastaajat turhautuneita ja ärtyneitä.

Pökkyä vaan pesään vielä, ilo ylimmillään on pikkupsykolla.

26 sivua jo...

Mikä noissa trolleissa teitä oikein pelottaa? Miksette ota poppareita esiin ja nauti? Tai sitten vain poistu paikalta, jos on tylsää? 

Minä en ole mikään trolli. Mulla ei ole mitään syytä valehdella mitään. Jokainen sana on täyttä totta mitä olen kirjoittanut. Ja sama juttu koko se 10 vuotta mitä olen täällä ollut. En ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt syytä valehdella tänne. Täällä ei kukaan tiedä kuka minä olen, joten kukaan ei tiedä puhunko totta vai en, joten ei periaatteessa ole sitäkään iloa että valehtelisi ja joku uskoisi, koska jossain voi olla ihminen jolle se asia on kuitenkin totta. Jos valehtelisin että mulla on neljä lasta tai kaksi, niin mitä hyötyä siitä olisi kellekään?

Sitäkin joku piti trollin merkkinä että miten meidän lapset syötettiin keskosena, en tiedä mikä ihmeen keskosten asiantuntija täällä sitä analysoi :D Miksi ihmeessä olisin edes puhunut kaksosista ja keskosuudesta ja valehdellut jotain? Jos olisin valehdellut niin kyllä mielikuvituksetonta trollausta olisi keksiä että on kaksoset, miksi ei edes kolmoset tai vaikka neloset? Ja paljon muutakin draamaa olisi voinut keksiä, olisin voinut sanoa että mulla on seitsemän lasta tai kymmenen, paljon enemmän kaikenlaisia mahdollisuuksia uusiin valheisiin.

Jos joku tässä keskustelussa on trolli, niin juuri tuo kaksosten nälässä pitämistä jankkaava ja pari muutakin joille ei mene mikään jakeluun, siitä voi päätellä että eivät ole tosissaan vaan pitkittävät tätä keskustelua. No, kyllä se mulle sopii, ei täs jaksa mitään muutakaan tehdä kun on niin helvetin kuuma.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea sinulle että olet onnistunut kasvamaan noin vahvalsi persoonaksi ja pystynyt elämään koko elämäsi täysillä. Enkä tarkoira tätä sarjastisesti vaikka siltä saattaakin kuullostaa.

Joillekin kuitenkin oman elämän eläminen siten miten haluaisi unohtuu jonkun toisen takia. Minulle kävi niin kun kohtasin ensirakkauteni. Koulukiusatun taustoilla huumaanuin suhteeseen niin tiukasti että asetin hänet jalustalle. Miksi, koska viimeinkin joku oikeasti rakasti minua. Näin alkoi matka kohti kurjuutta. Tein kaiken miellyttääkseni häntä jotta hän pysyisi elämässäni. Lopputulos, hän halusi erota koska muutuin pous siitä henkilöstä johon hän rakastui. Joka olin ennen kuin hän tuli elämääni. Tiedostin sen itsekin mutta pelko hänen menettämisestään pakotti jatkamaan. Olimme kuukauden erillämme jonka aikana kasasin itseäni takaisin. Onnistuin. Hän rakastui minuun uudelleen ja nyt 4 vuotta tapahtuneen jälkeen olemme edelleen yhdessä. Erona vain se että elän elämääni nyt itselleni, en hänelle.

Niin, kuten jo kerroinkin tässä jossain kohtaa tätä maratoonia, että mulla oli nuoruudessa hyvin samantapainen se ensirakkaus ja suhde. Ajattelin oikeasti että kuolen jos hän jättää minut, että en vaan voi elää. Sitten kun kehityin ja kasvoin aikuisemmaksi, aloin ymmärtää että minä pärjään ihan vallan mainiosti myös ilman häntä tai ketään muutakaan. Meillä se kääntyi sitten niin että kun minä halusin erota ja jatkaa omaa elämääni ilman häntä rasitteena, hän ei olisikaan halunnut päästää irti, vaikka oli aikaisemmin rehvastellut ties mitä. Tälläiset asiat varmasti pitää monien käydä läpi nuoruudessa että löytää sen oman voimansa. Minä kyllä pidin puoleni aina, en koskaan hyväksynyt hänen käytöstään, mutta kun se rakkaus oli niin vahva niin tuhlasin aivan liian kauan nuoruuttani siinä, kuvittelin ihan klassisesti että jos minä rakastan tarpeeksi paljon, se riittää molempien puolesta ja kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Aviomieheni taas sanoi jo heti aluksi että haluaa naisen jolla on oma elämä, että hän ei halua olla toiselle koko elämä (oli tainnut olla joku ex sitten ripustautuva) Kyllähän mies on mulle todella, todella tärkeä, mutta lapset on meille molemmille tärkeimmät, ja meillä ihan kaikilla on omat elämät tässä samalla. 

ap

Olet itse ollut suhteessa, jossa halusit hukata itsesi, mutta nyt ihmettelet, miten sellaiseen tilanteeseen ajaudutaan? En ihan oikeasti ymmärrä, mitä ajat takaa, ellet kehuja siitä miten hieno ihminen olet ja miten muut ihmiset ovat surkeita. 

En halunnut tietenkään hukata itseäni, enkä hukannutkaan, mutta siinä oli sellaiset ainekset olemassa että olisi voinut ehkä jollekin käydä niin. Minä en kuitenkaan loppupeleissä päästänyt itseäni siihen pisteeseen vaikka masentuneena se olisi ollut helppo tie. En ole sanonut että olisin hieno ihminen tai muut surkeita, tuo kyllä heijastaa jo jotain sun omia traumoja. Ja muutenkin, nämä nuoruuden kipuilut on vähän eri asia kuin aikuisen perheenäidin sanomana että kun on perhe niin menetin minuuteni.

ap

No saattaa heijastellakin jotain traumoja, entä sitten? Sekö tekee kommenteistani jotenkin huonoja? :D Todistit juuri sen, mitä tuossa vihjasinkin. ("en sanonut, että muut ovat surkeita, mutta..") 

Onko sinusta siis mahdoton ajatus, että aikuinen ihminen on hukassa itsensä kanssa uudessa elämäntilanteessa? Minulle kyllä vanhemmuus oli paljon suurempi kasvun paikka kuin joku nuoruuden poikaystävä. 

Niin, no mulla ne tuli samalla kertaa. Olin esikoisen isän kanssa avoliitossa vuosia. Ei minulla ole mitenkään mahdoton ajatella että ihminen kadottaa elämässään suunnan, mutta se on että kadottaa minuuden. Ehkä tässä meillä nyt on tätä kommunikointiongelmaa sen takia mitä kukakin tarkoittaa minuudella/itsellä, joillekin se on "itsensä näköinen" elämä, mitä sekin nyt sitten tarkoittaa käytännössä, mutta mulle jos sanoo että minuus on hävinnyt, kadonnut kokonaan, niin se tarkoittaa sitä että sun koko persoona on hävinnyt, olet muuttuntu totaalisesti joksikin toiseksi tai et ole mitään etkä kukaan, kuin aivokuollut mutta henkisesti, et tiedä mistä ruuasta tykkäät, et tiedä mitä puoluetta äänestät...

ap

Sinä puhuit tuolla aiemmin nuoruutesi tuhlaamisesta ja tämä mies oli siis ensimmäisen lapsesi isä. Millä tavalla sinä sitten tuhlasit nuoruutesi? Näyttää siltä, että sinäkin olet tuolloin hukannut itsesi ihan samalla tavalla. Käytät siitä nyt vain erilaista ilmaisua tai ignooraat tuon ajanjakson, koska olet asian jälkeen päin korjannut. Nyt alkaa valjeta tämä kuvio. Paitsi ei ehkä sinulle. 

Niin, no siinä mielessä tuhlasin kun rakastuin väärään ihmiseen ja siitä oli vaikea päästä irti, mutta toisaalta minä olen ottanut sen aina niin että minä opin siitä paljon. ja toki sain siitä maailman parhaan lapsen elämääni. Kuitenkin jotenkin ajattelen että kaikilla vastoinkäymisilläkin on tarkoitus, tai ainakin toivon niin, kyllä munkin elämässä on tapahtunut niin paljon erilaisia käänteitä, että jopa johdatuksen tuntua on ollut. Mun mielestä se että rakastin "liikaa" ei ole kuitenkaan itseni hukkaamista, kyllä minä olin ihan oma itseni, en kukaan muu. Siinähän oli kyse liiallisesta uppoamisesta siihen omaan tunteeseen, oma tarve oli voimakas. En minä tehnyt mitään miehen tahdon takia tai mitään mitä en olisi halunnut vaan yritin muuttaa miestä. Minä kuvittelin että mun vahva tunne tekee ihmeitä :)

ap

Miksi sitten halusit eroon siitä minuudestasi? Jos liikaa rakastaminen on sinua itseäsi, mikset ole sellainen edelleen? Miten voit ajatella tuota menneenä vastoinkäymisenä, kun sehän on edelleen sinua itseäsi? Et ole oppinut yhtään mitään, vaan ajatukset ovat edelleen sinun omiasi. Jostain syystä vain tukahdutat ne ajatukset ja sinustahan se on surullista. 

Kuule siksi se ei ole enää minun minuuttani koska siitä on kohta 30 vuotta aikaa. Minä en ole enää täysin samalainen kuin teininä, enkä samanlainen kuin kaksikymppisenä, se elämä silloin tuntuu nykyään lähestulkoon unelta tai joltain mitä jollekin toiselle on tapahtunut ja olen kuullut siitä. Ei mulla ole mitään suuria tunteita liittyen ikivanhoihin asioihin, ne on käsitelty kauan sitten. Miksi ihmeessä pitäisi velloa jokaisessa asiassa mitä on elämän aikana kokenut ja tuntenut? Mulle on tapahtunut niin paljon asioita elämässä ettei aika riitä kaiken märehtimiseen ikuisesti. 

Ihmisen minuuden kuuluu kehittyä iän myötä. Kokemukset kypsyttää ihmistä niin ettei tee samoja ylilyöntejä kuin murrosikäisenä tai teininä.

ap

Niin, eli onko se nyt sinun minuutta vai ei? Äsken sanoit, että se on, mutta nyt sanot, ettei se ole. Jos se ei ole enää sinun minuuttasi, vastaa itse omaan kysymykseesi: "miten ihminen voi hukata itsensä?" Miten nyt yhtäkkiä väitätkin, että se minuus muuttuu ja kehittyy, kun koko  ketjun ajan olet änkännyt, ettei minuus voi mihinkään kadota vaan se pysyy aina? 

Minuuden muuttuminen ja katoaminen on eri asia. Kaikilla tottakai minuus muuttuu, mutta katoaminen on harvinaista. Ymmärrätkö sinä sitä eroa, että kun joku on kadonnut, sitä ei enää ole ollenkaan, missään muodossa, mutta jos joku muuttuu se on, mutta erilainen?

ap

Voi hyvä ap, älä vaan koskaan kadota mitään - sehän lakkaisi heti olemasta ikuisiksi ajoiksi. Ainakin sinun uskomuksiesi mukaan. Jos kadotat avaimen, sen olemassaolo lakkaa kokonaan. Jos kadotat miehesi tungoksessa, hän on ikuisesti mennyttä. Kukaan muu ei taida tuollaiseen uskoa. Suosittelen sinulle fysiikan opiskelua vaikkapa iltakoulussa. Sinullahan sitä aikaa piisaa.

Jos minä kadotan avaimen, niin ei se ole kovin vakavaa, luultavasti saan uuden helposti tilalle tai minulla on vara-avain. Mutta jos minuus häviää, se on aika paha juttu, vaikka se olisi väliaikaistakin. Mitä ihminen on ilman minuutta? Ilman avainta pärjää, ja jopa ilma miestäkin pärjää, mutta miten pärjää ilman minuutta? Minuuteen ei taida fysiikan lait tepsiä.

ap

Montako kertaa haluat, että tämä selitetään sinulle? 

Ei sun tarvi selittää mulle yhtään mitään. Tämä asia on tullut selväksi jo satoja viestejä sitten. Ihmiset eivät tarkoita minuutensa ja itsensä menettämistä oikeasti, vaan tarkoittavat sillä sitä että heillä ei ole omaa aikaa tai heidän elämänsä on tylsää eivätkä tiedä mitä tekisivät elämällään. Minun mielestäni minuuden kadottaminen ei tarkoita oikein sitä, mutta ehkä sinullekin se käy että olemme asiassa tämän verran eri mieltä?

ap

Tuolla muutama sivu sitten kysyin (ja taisi joku muukin kysyä samaa), onko sinulle muutenkin vaikeaa ymmärtää abstrakteja kielikuvia? Jos miehesi sanoo, ettei kestä enää työkaveriaan, pelkäätkö ihan tosissasi, että mies murtuu pieniksi lihapaloiksi, jos menee seuraavana päivänä töihin? Tällaisia sanontoja on vaikka miten paljon. Ihminen voi esim hajota, romahtaa, murtua ja jopa räjähtää. Miten ihmeessä pärjäät tässä maailmassa? 

Ei, ei ole. Käytän itsekin paljon kielikuvia ja vertauksia. Tällä palstalla käytetään monia sanoja niin että tulee tunne ettei se ihminen oikeasti edes tarkoita sitä asiaa tai liioittelee todella paljon. Esim. jotkut sanovat että vihaavat toista sukupuolta, sitäkään en usko että joku oikeasti vihaa 3,5 miljardia ihmistä. Voi olla että eivät yleisesti tykkää toisen sukupuolen edustajista, mutta viha on eri juttu.

Sekin on vähän eri asia kun sanoo että musta tuntuu että hajoan, kuin että voi ei, mun minuus hävisi. Kun joku sanoo että hajoaa, sen ymmärtää helposti että hän tarkoittaa henkistä tilaa, eikä sitä että hän fyysisesti hajoaisi. Kun taas puhutaan että minuus/itse on hävinnyt niin mun korvaan se kuulostaa että jotain on oikeasti tosi pahasti pielessä tämän ihmisen psyykkeessä, ei sitä että hänellä ei nyt ole vaan aikaa harrastaa. Siinä jotenkin ammutaan kärpästä norsupyssyllä. Jollain oikeasti voi olla niin paha tilanne että minuus tuntuu oikeasti olevan katoamassa, ja silloin voisi käyttää tätä termiä.

Varmasti on niin että  tämä asia ei häiritse muita kuin minua, mutta aika paljon tämä on keskustelua tässä nyt aiheuttanut. Ei varmaankaan kukaan ole pakotettuna tähän osallistunut. Luultavasti tylsää monellakin näin helteellä ja on kiva osallistua keskusteluihin.

ap

Ei ole kiva osallistua keskusteluun, mutta tuntuu väärältä, että mitätöit ihmisten kokemuksia ja olet täysin empatiakyvytön. Mutta huomaan nyt tässä viimeisten viestien kohdalla, että sinulla taitaakin olla jokin neurologinen vika. Siispä saat säälipisteet täältä. Oikeasti säälittää, että noilla kyvyilläsi seilaat täällä ihmisten joukossa parhaasi mukaan. Et vain osaa käsitellä normaalilla tavalla tuollaisia kielikuvia. Vaikka olet luullut kykeneväsi, niin se on nyt tullut meille selväksi ja toivottavasti myös itsellesi, että sinä et osaa sitä. Sinun aivoistasi loppuu kapasiteetti. Vaikka kuinka vääntelisit ja kääntelisit sitä asiaa niin se ei sinulle aukene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö? 

Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?

ap

Mitäs ihmettä? Miksi sinun pitäisi muka olla lasten saatavilla? Hehän touhuavat itsekseen eikä sinua tarvita siihen hössöttämään. 

Katos kun minä osaan olla saatavilla ilman että hössötän lasten ympärillä :D

ap

Miksi kuvittelet, että muut hössöttävät lapsen ympärillä, jos kertovat, että ovat päivässä tuntitolkulla lasten saatavilla, ihan kuten sinäkin? Minä tuolla äsken puhuin siitä leikkipuistossa ja uimahallissa nököttämisestä. Ei tarvitse hössöttää, mutta todellakin pitää olla saatavilla, ihan koko ajan. Sinähän tässä nyt taivastelet, että miten siihen menee niin paljon aikaa, kun lapset pärjäävät itsekseen. 

Moni sanoo ettei voi tehdä yhtään mitään kotona kun pitää olla lasten saatavilla. Ja minua kritisoitiin kun sanoin että teen samalla paljon muutakin ja lapset leikkii itsekseen. Olin kuulemma rakkaudeton ja kylmä ihminen kun en leikitä niitä lapsia jatkuvasti. Siitä päättelin että heidän ihanteensa on se että lapsen ei anneta olla rauhassa hetkeäkään vaan siinä pitää pysytellä kyljessä kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen lapseen. Kotona minä olen suurimman osan vapaa-aikaani muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan, joten en näe sitä mitenkään rasittavana että muitakin perheenjäseniä on kotona yhtäaikaa minun kanssani ja että jos nämä perheenjäsenet joskus puhuttelevat minua vaikka tekisin jotain omaa juttua. Minulla on mahdollisuus myös poistua kotoa jos niin haluan, kuten muillakin perheenjäsenillä.

En laske sitä että olen samalla tontilla lasteni kanssa siihen kuinka paljon aikaa minulla menee lasten kanssa, kun en kerran konkreettisesti ole kuin saatavilla tarpeen vaatiessa. Olen päivystysvuorossa, mutta kotona, ei tarvi olla työpaikalla istumassa.

ap

Tiedätkö kun tuo koko sinun suuri arvoituksesi selittyy ihan helposti, kun vain viitsisit lukea mitä sinulle kirjoitetaan. Tuo lihavoitu kohta kuuluisi siis oikeasti: ei voi tehdä mitään mielekästä ja kiinnostavaa, kun pitää olla kotona lasten saatavilla. Kun edelleen, me muut ihmiset saatamme tykätä jostain muustakin kuin siitä kotona möllöttämisestä. 

Niin. Tiedän sen että kaikki ei tykkää samoista asioista mutta:

A: Miksi kotona pitää möllöttää? Eikö voi tehdä jotain muuta?

B: Miksi ei voi mennä lasten kanssa pois kotoa? Siis johonkin kivaan paikkaan, ei leikkipuistoon.

C: Miksi ei sitten voi hommata hoitajaa tai hoitopaikkaa kakaroille jos se niiden saatavilla olo kotona on niin kauheaa? Monet ihmiset joilla on lapsia tekevät pitkää päivää töissä tai harrastavat jotain missä menee esim. kaikki viikonloput, ja jotenkin nekin siihen pystyy.

D: Miksi teit lapsia jos et viihdy kotona etkä keksi mitään mielekästä tekemistä kotona?

ap

A: kun niitä lapsia ei voi jättää keskenään kotiin

B. jos otat lapset mukaan, se on käytännössä sama asia kuin siellä hiekkalaatikolla istuskelu tai uimahallin kahluualtaassa huljuuttelu. 

C. ei ole varaa tai sydäntä laittaa pieniä lapsia vieraalle hoitoon, koska halutaan kuitenkin hyvää niille omille lapsille

D. tässä ketjussa on selitetty sinulle myös väärät valinnat ja se, että tottakai ne asiat voidaan myöhemmin korjata

Oliko muuta epäselvää? 

Tarkoitin A kohdassa että siellä kotona voi keksiä muuta tekemistä kuin möllöttää, vaikka ne lapsetkin on kotona. Ei ne lapset ole taaperoita ikuisesti.

Ja sun B vastaus, sama juttu, ei ne lapset ole ikuisesti kahluualtaassa. Keksi jotain muuta sen vuoden kaksi. Mielikuvitusta peliin.

Ne jotka marisee että kotona on tylsää, ovat vain mielikuvituksettomia tylsimyksiä itse. Sori, mutta näin se on. Ja niistä lapsista joille vanhemmat koko ajan keksii viihdykettä tulee aikuisenakin samanlaisia tylsimyksiä joita pitää jonkun koko ajan viihdyttää ja mikään ei sitten tunnu enää miltään, eikä kestä olla yhtään yksin itsensä kanssa. Lapsena mielikuvituksen kuuluu kehittyä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea sinulle että olet onnistunut kasvamaan noin vahvalsi persoonaksi ja pystynyt elämään koko elämäsi täysillä. Enkä tarkoira tätä sarjastisesti vaikka siltä saattaakin kuullostaa.

Joillekin kuitenkin oman elämän eläminen siten miten haluaisi unohtuu jonkun toisen takia. Minulle kävi niin kun kohtasin ensirakkauteni. Koulukiusatun taustoilla huumaanuin suhteeseen niin tiukasti että asetin hänet jalustalle. Miksi, koska viimeinkin joku oikeasti rakasti minua. Näin alkoi matka kohti kurjuutta. Tein kaiken miellyttääkseni häntä jotta hän pysyisi elämässäni. Lopputulos, hän halusi erota koska muutuin pous siitä henkilöstä johon hän rakastui. Joka olin ennen kuin hän tuli elämääni. Tiedostin sen itsekin mutta pelko hänen menettämisestään pakotti jatkamaan. Olimme kuukauden erillämme jonka aikana kasasin itseäni takaisin. Onnistuin. Hän rakastui minuun uudelleen ja nyt 4 vuotta tapahtuneen jälkeen olemme edelleen yhdessä. Erona vain se että elän elämääni nyt itselleni, en hänelle.

Niin, kuten jo kerroinkin tässä jossain kohtaa tätä maratoonia, että mulla oli nuoruudessa hyvin samantapainen se ensirakkaus ja suhde. Ajattelin oikeasti että kuolen jos hän jättää minut, että en vaan voi elää. Sitten kun kehityin ja kasvoin aikuisemmaksi, aloin ymmärtää että minä pärjään ihan vallan mainiosti myös ilman häntä tai ketään muutakaan. Meillä se kääntyi sitten niin että kun minä halusin erota ja jatkaa omaa elämääni ilman häntä rasitteena, hän ei olisikaan halunnut päästää irti, vaikka oli aikaisemmin rehvastellut ties mitä. Tälläiset asiat varmasti pitää monien käydä läpi nuoruudessa että löytää sen oman voimansa. Minä kyllä pidin puoleni aina, en koskaan hyväksynyt hänen käytöstään, mutta kun se rakkaus oli niin vahva niin tuhlasin aivan liian kauan nuoruuttani siinä, kuvittelin ihan klassisesti että jos minä rakastan tarpeeksi paljon, se riittää molempien puolesta ja kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Aviomieheni taas sanoi jo heti aluksi että haluaa naisen jolla on oma elämä, että hän ei halua olla toiselle koko elämä (oli tainnut olla joku ex sitten ripustautuva) Kyllähän mies on mulle todella, todella tärkeä, mutta lapset on meille molemmille tärkeimmät, ja meillä ihan kaikilla on omat elämät tässä samalla. 

ap

Olet itse ollut suhteessa, jossa halusit hukata itsesi, mutta nyt ihmettelet, miten sellaiseen tilanteeseen ajaudutaan? En ihan oikeasti ymmärrä, mitä ajat takaa, ellet kehuja siitä miten hieno ihminen olet ja miten muut ihmiset ovat surkeita. 

En halunnut tietenkään hukata itseäni, enkä hukannutkaan, mutta siinä oli sellaiset ainekset olemassa että olisi voinut ehkä jollekin käydä niin. Minä en kuitenkaan loppupeleissä päästänyt itseäni siihen pisteeseen vaikka masentuneena se olisi ollut helppo tie. En ole sanonut että olisin hieno ihminen tai muut surkeita, tuo kyllä heijastaa jo jotain sun omia traumoja. Ja muutenkin, nämä nuoruuden kipuilut on vähän eri asia kuin aikuisen perheenäidin sanomana että kun on perhe niin menetin minuuteni.

ap

No saattaa heijastellakin jotain traumoja, entä sitten? Sekö tekee kommenteistani jotenkin huonoja? :D Todistit juuri sen, mitä tuossa vihjasinkin. ("en sanonut, että muut ovat surkeita, mutta..") 

Onko sinusta siis mahdoton ajatus, että aikuinen ihminen on hukassa itsensä kanssa uudessa elämäntilanteessa? Minulle kyllä vanhemmuus oli paljon suurempi kasvun paikka kuin joku nuoruuden poikaystävä. 

Niin, no mulla ne tuli samalla kertaa. Olin esikoisen isän kanssa avoliitossa vuosia. Ei minulla ole mitenkään mahdoton ajatella että ihminen kadottaa elämässään suunnan, mutta se on että kadottaa minuuden. Ehkä tässä meillä nyt on tätä kommunikointiongelmaa sen takia mitä kukakin tarkoittaa minuudella/itsellä, joillekin se on "itsensä näköinen" elämä, mitä sekin nyt sitten tarkoittaa käytännössä, mutta mulle jos sanoo että minuus on hävinnyt, kadonnut kokonaan, niin se tarkoittaa sitä että sun koko persoona on hävinnyt, olet muuttuntu totaalisesti joksikin toiseksi tai et ole mitään etkä kukaan, kuin aivokuollut mutta henkisesti, et tiedä mistä ruuasta tykkäät, et tiedä mitä puoluetta äänestät...

ap

Sinä puhuit tuolla aiemmin nuoruutesi tuhlaamisesta ja tämä mies oli siis ensimmäisen lapsesi isä. Millä tavalla sinä sitten tuhlasit nuoruutesi? Näyttää siltä, että sinäkin olet tuolloin hukannut itsesi ihan samalla tavalla. Käytät siitä nyt vain erilaista ilmaisua tai ignooraat tuon ajanjakson, koska olet asian jälkeen päin korjannut. Nyt alkaa valjeta tämä kuvio. Paitsi ei ehkä sinulle. 

Niin, no siinä mielessä tuhlasin kun rakastuin väärään ihmiseen ja siitä oli vaikea päästä irti, mutta toisaalta minä olen ottanut sen aina niin että minä opin siitä paljon. ja toki sain siitä maailman parhaan lapsen elämääni. Kuitenkin jotenkin ajattelen että kaikilla vastoinkäymisilläkin on tarkoitus, tai ainakin toivon niin, kyllä munkin elämässä on tapahtunut niin paljon erilaisia käänteitä, että jopa johdatuksen tuntua on ollut. Mun mielestä se että rakastin "liikaa" ei ole kuitenkaan itseni hukkaamista, kyllä minä olin ihan oma itseni, en kukaan muu. Siinähän oli kyse liiallisesta uppoamisesta siihen omaan tunteeseen, oma tarve oli voimakas. En minä tehnyt mitään miehen tahdon takia tai mitään mitä en olisi halunnut vaan yritin muuttaa miestä. Minä kuvittelin että mun vahva tunne tekee ihmeitä :)

ap

Miksi sitten halusit eroon siitä minuudestasi? Jos liikaa rakastaminen on sinua itseäsi, mikset ole sellainen edelleen? Miten voit ajatella tuota menneenä vastoinkäymisenä, kun sehän on edelleen sinua itseäsi? Et ole oppinut yhtään mitään, vaan ajatukset ovat edelleen sinun omiasi. Jostain syystä vain tukahdutat ne ajatukset ja sinustahan se on surullista. 

Kuule siksi se ei ole enää minun minuuttani koska siitä on kohta 30 vuotta aikaa. Minä en ole enää täysin samalainen kuin teininä, enkä samanlainen kuin kaksikymppisenä, se elämä silloin tuntuu nykyään lähestulkoon unelta tai joltain mitä jollekin toiselle on tapahtunut ja olen kuullut siitä. Ei mulla ole mitään suuria tunteita liittyen ikivanhoihin asioihin, ne on käsitelty kauan sitten. Miksi ihmeessä pitäisi velloa jokaisessa asiassa mitä on elämän aikana kokenut ja tuntenut? Mulle on tapahtunut niin paljon asioita elämässä ettei aika riitä kaiken märehtimiseen ikuisesti. 

Ihmisen minuuden kuuluu kehittyä iän myötä. Kokemukset kypsyttää ihmistä niin ettei tee samoja ylilyöntejä kuin murrosikäisenä tai teininä.

ap

Niin, eli onko se nyt sinun minuutta vai ei? Äsken sanoit, että se on, mutta nyt sanot, ettei se ole. Jos se ei ole enää sinun minuuttasi, vastaa itse omaan kysymykseesi: "miten ihminen voi hukata itsensä?" Miten nyt yhtäkkiä väitätkin, että se minuus muuttuu ja kehittyy, kun koko  ketjun ajan olet änkännyt, ettei minuus voi mihinkään kadota vaan se pysyy aina? 

Minuuden muuttuminen ja katoaminen on eri asia. Kaikilla tottakai minuus muuttuu, mutta katoaminen on harvinaista. Ymmärrätkö sinä sitä eroa, että kun joku on kadonnut, sitä ei enää ole ollenkaan, missään muodossa, mutta jos joku muuttuu se on, mutta erilainen?

ap

Voi hyvä ap, älä vaan koskaan kadota mitään - sehän lakkaisi heti olemasta ikuisiksi ajoiksi. Ainakin sinun uskomuksiesi mukaan. Jos kadotat avaimen, sen olemassaolo lakkaa kokonaan. Jos kadotat miehesi tungoksessa, hän on ikuisesti mennyttä. Kukaan muu ei taida tuollaiseen uskoa. Suosittelen sinulle fysiikan opiskelua vaikkapa iltakoulussa. Sinullahan sitä aikaa piisaa.

Jos minä kadotan avaimen, niin ei se ole kovin vakavaa, luultavasti saan uuden helposti tilalle tai minulla on vara-avain. Mutta jos minuus häviää, se on aika paha juttu, vaikka se olisi väliaikaistakin. Mitä ihminen on ilman minuutta? Ilman avainta pärjää, ja jopa ilma miestäkin pärjää, mutta miten pärjää ilman minuutta? Minuuteen ei taida fysiikan lait tepsiä.

ap

Montako kertaa haluat, että tämä selitetään sinulle? 

Ei sun tarvi selittää mulle yhtään mitään. Tämä asia on tullut selväksi jo satoja viestejä sitten. Ihmiset eivät tarkoita minuutensa ja itsensä menettämistä oikeasti, vaan tarkoittavat sillä sitä että heillä ei ole omaa aikaa tai heidän elämänsä on tylsää eivätkä tiedä mitä tekisivät elämällään. Minun mielestäni minuuden kadottaminen ei tarkoita oikein sitä, mutta ehkä sinullekin se käy että olemme asiassa tämän verran eri mieltä?

ap

Tuolla muutama sivu sitten kysyin (ja taisi joku muukin kysyä samaa), onko sinulle muutenkin vaikeaa ymmärtää abstrakteja kielikuvia? Jos miehesi sanoo, ettei kestä enää työkaveriaan, pelkäätkö ihan tosissasi, että mies murtuu pieniksi lihapaloiksi, jos menee seuraavana päivänä töihin? Tällaisia sanontoja on vaikka miten paljon. Ihminen voi esim hajota, romahtaa, murtua ja jopa räjähtää. Miten ihmeessä pärjäät tässä maailmassa? 

Ei, ei ole. Käytän itsekin paljon kielikuvia ja vertauksia. Tällä palstalla käytetään monia sanoja niin että tulee tunne ettei se ihminen oikeasti edes tarkoita sitä asiaa tai liioittelee todella paljon. Esim. jotkut sanovat että vihaavat toista sukupuolta, sitäkään en usko että joku oikeasti vihaa 3,5 miljardia ihmistä. Voi olla että eivät yleisesti tykkää toisen sukupuolen edustajista, mutta viha on eri juttu.

Sekin on vähän eri asia kun sanoo että musta tuntuu että hajoan, kuin että voi ei, mun minuus hävisi. Kun joku sanoo että hajoaa, sen ymmärtää helposti että hän tarkoittaa henkistä tilaa, eikä sitä että hän fyysisesti hajoaisi. Kun taas puhutaan että minuus/itse on hävinnyt niin mun korvaan se kuulostaa että jotain on oikeasti tosi pahasti pielessä tämän ihmisen psyykkeessä, ei sitä että hänellä ei nyt ole vaan aikaa harrastaa. Siinä jotenkin ammutaan kärpästä norsupyssyllä. Jollain oikeasti voi olla niin paha tilanne että minuus tuntuu oikeasti olevan katoamassa, ja silloin voisi käyttää tätä termiä.

Varmasti on niin että  tämä asia ei häiritse muita kuin minua, mutta aika paljon tämä on keskustelua tässä nyt aiheuttanut. Ei varmaankaan kukaan ole pakotettuna tähän osallistunut. Luultavasti tylsää monellakin näin helteellä ja on kiva osallistua keskusteluihin.

ap

Ei ole kiva osallistua keskusteluun, mutta tuntuu väärältä, että mitätöit ihmisten kokemuksia ja olet täysin empatiakyvytön. Mutta huomaan nyt tässä viimeisten viestien kohdalla, että sinulla taitaakin olla jokin neurologinen vika. Siispä saat säälipisteet täältä. Oikeasti säälittää, että noilla kyvyilläsi seilaat täällä ihmisten joukossa parhaasi mukaan. Et vain osaa käsitellä normaalilla tavalla tuollaisia kielikuvia. Vaikka olet luullut kykeneväsi, niin se on nyt tullut meille selväksi ja toivottavasti myös itsellesi, että sinä et osaa sitä. Sinun aivoistasi loppuu kapasiteetti. Vaikka kuinka vääntelisit ja kääntelisit sitä asiaa niin se ei sinulle aukene.

Mikä se kuule sua nyt noin kiukuttaa? Onko kuuma? Nälkä? Tylsää?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö? 

Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?

ap

Mitäs ihmettä? Miksi sinun pitäisi muka olla lasten saatavilla? Hehän touhuavat itsekseen eikä sinua tarvita siihen hössöttämään. 

Katos kun minä osaan olla saatavilla ilman että hössötän lasten ympärillä :D

ap

Miksi kuvittelet, että muut hössöttävät lapsen ympärillä, jos kertovat, että ovat päivässä tuntitolkulla lasten saatavilla, ihan kuten sinäkin? Minä tuolla äsken puhuin siitä leikkipuistossa ja uimahallissa nököttämisestä. Ei tarvitse hössöttää, mutta todellakin pitää olla saatavilla, ihan koko ajan. Sinähän tässä nyt taivastelet, että miten siihen menee niin paljon aikaa, kun lapset pärjäävät itsekseen. 

Moni sanoo ettei voi tehdä yhtään mitään kotona kun pitää olla lasten saatavilla. Ja minua kritisoitiin kun sanoin että teen samalla paljon muutakin ja lapset leikkii itsekseen. Olin kuulemma rakkaudeton ja kylmä ihminen kun en leikitä niitä lapsia jatkuvasti. Siitä päättelin että heidän ihanteensa on se että lapsen ei anneta olla rauhassa hetkeäkään vaan siinä pitää pysytellä kyljessä kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen lapseen. Kotona minä olen suurimman osan vapaa-aikaani muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan, joten en näe sitä mitenkään rasittavana että muitakin perheenjäseniä on kotona yhtäaikaa minun kanssani ja että jos nämä perheenjäsenet joskus puhuttelevat minua vaikka tekisin jotain omaa juttua. Minulla on mahdollisuus myös poistua kotoa jos niin haluan, kuten muillakin perheenjäsenillä.

En laske sitä että olen samalla tontilla lasteni kanssa siihen kuinka paljon aikaa minulla menee lasten kanssa, kun en kerran konkreettisesti ole kuin saatavilla tarpeen vaatiessa. Olen päivystysvuorossa, mutta kotona, ei tarvi olla työpaikalla istumassa.

ap

Tiedätkö kun tuo koko sinun suuri arvoituksesi selittyy ihan helposti, kun vain viitsisit lukea mitä sinulle kirjoitetaan. Tuo lihavoitu kohta kuuluisi siis oikeasti: ei voi tehdä mitään mielekästä ja kiinnostavaa, kun pitää olla kotona lasten saatavilla. Kun edelleen, me muut ihmiset saatamme tykätä jostain muustakin kuin siitä kotona möllöttämisestä. 

Niin. Tiedän sen että kaikki ei tykkää samoista asioista mutta:

A: Miksi kotona pitää möllöttää? Eikö voi tehdä jotain muuta?

B: Miksi ei voi mennä lasten kanssa pois kotoa? Siis johonkin kivaan paikkaan, ei leikkipuistoon.

C: Miksi ei sitten voi hommata hoitajaa tai hoitopaikkaa kakaroille jos se niiden saatavilla olo kotona on niin kauheaa? Monet ihmiset joilla on lapsia tekevät pitkää päivää töissä tai harrastavat jotain missä menee esim. kaikki viikonloput, ja jotenkin nekin siihen pystyy.

D: Miksi teit lapsia jos et viihdy kotona etkä keksi mitään mielekästä tekemistä kotona?

ap

A: kun niitä lapsia ei voi jättää keskenään kotiin

B. jos otat lapset mukaan, se on käytännössä sama asia kuin siellä hiekkalaatikolla istuskelu tai uimahallin kahluualtaassa huljuuttelu. 

C. ei ole varaa tai sydäntä laittaa pieniä lapsia vieraalle hoitoon, koska halutaan kuitenkin hyvää niille omille lapsille

D. tässä ketjussa on selitetty sinulle myös väärät valinnat ja se, että tottakai ne asiat voidaan myöhemmin korjata

Oliko muuta epäselvää? 

Tarkoitin A kohdassa että siellä kotona voi keksiä muuta tekemistä kuin möllöttää, vaikka ne lapsetkin on kotona. Ei ne lapset ole taaperoita ikuisesti.

Ja sun B vastaus, sama juttu, ei ne lapset ole ikuisesti kahluualtaassa. Keksi jotain muuta sen vuoden kaksi. Mielikuvitusta peliin.

Ne jotka marisee että kotona on tylsää, ovat vain mielikuvituksettomia tylsimyksiä itse. Sori, mutta näin se on. Ja niistä lapsista joille vanhemmat koko ajan keksii viihdykettä tulee aikuisenakin samanlaisia tylsimyksiä joita pitää jonkun koko ajan viihdyttää ja mikään ei sitten tunnu enää miltään, eikä kestä olla yhtään yksin itsensä kanssa. Lapsena mielikuvituksen kuuluu kehittyä.

ap

Etkö lukenut loppuun asti tuota äskeistä viestiäni? Jos olisit sen tehnyt, olisit myös huomannut, kun sanoin, että tottakai ne asiat voi jälkeenpäin korjata. Tämäkin on selitetty sinulle useamman kerran tässä ketjussa, että vaikka asia tulee jälkikäteen korjatuksi, se asia tapahtui silti eikä mitenkään mystisesti katoa sieltä historiasta. 

Sinun logiikallasi kukaan ei voi koskaan kaatuakaan, koska terveet nousevat aina ylös ja sairaat ovat surullisia. Ihan normaalia elämää meidän muiden mielestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea sinulle että olet onnistunut kasvamaan noin vahvalsi persoonaksi ja pystynyt elämään koko elämäsi täysillä. Enkä tarkoira tätä sarjastisesti vaikka siltä saattaakin kuullostaa.

Joillekin kuitenkin oman elämän eläminen siten miten haluaisi unohtuu jonkun toisen takia. Minulle kävi niin kun kohtasin ensirakkauteni. Koulukiusatun taustoilla huumaanuin suhteeseen niin tiukasti että asetin hänet jalustalle. Miksi, koska viimeinkin joku oikeasti rakasti minua. Näin alkoi matka kohti kurjuutta. Tein kaiken miellyttääkseni häntä jotta hän pysyisi elämässäni. Lopputulos, hän halusi erota koska muutuin pous siitä henkilöstä johon hän rakastui. Joka olin ennen kuin hän tuli elämääni. Tiedostin sen itsekin mutta pelko hänen menettämisestään pakotti jatkamaan. Olimme kuukauden erillämme jonka aikana kasasin itseäni takaisin. Onnistuin. Hän rakastui minuun uudelleen ja nyt 4 vuotta tapahtuneen jälkeen olemme edelleen yhdessä. Erona vain se että elän elämääni nyt itselleni, en hänelle.

Niin, kuten jo kerroinkin tässä jossain kohtaa tätä maratoonia, että mulla oli nuoruudessa hyvin samantapainen se ensirakkaus ja suhde. Ajattelin oikeasti että kuolen jos hän jättää minut, että en vaan voi elää. Sitten kun kehityin ja kasvoin aikuisemmaksi, aloin ymmärtää että minä pärjään ihan vallan mainiosti myös ilman häntä tai ketään muutakaan. Meillä se kääntyi sitten niin että kun minä halusin erota ja jatkaa omaa elämääni ilman häntä rasitteena, hän ei olisikaan halunnut päästää irti, vaikka oli aikaisemmin rehvastellut ties mitä. Tälläiset asiat varmasti pitää monien käydä läpi nuoruudessa että löytää sen oman voimansa. Minä kyllä pidin puoleni aina, en koskaan hyväksynyt hänen käytöstään, mutta kun se rakkaus oli niin vahva niin tuhlasin aivan liian kauan nuoruuttani siinä, kuvittelin ihan klassisesti että jos minä rakastan tarpeeksi paljon, se riittää molempien puolesta ja kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Aviomieheni taas sanoi jo heti aluksi että haluaa naisen jolla on oma elämä, että hän ei halua olla toiselle koko elämä (oli tainnut olla joku ex sitten ripustautuva) Kyllähän mies on mulle todella, todella tärkeä, mutta lapset on meille molemmille tärkeimmät, ja meillä ihan kaikilla on omat elämät tässä samalla. 

ap

Olet itse ollut suhteessa, jossa halusit hukata itsesi, mutta nyt ihmettelet, miten sellaiseen tilanteeseen ajaudutaan? En ihan oikeasti ymmärrä, mitä ajat takaa, ellet kehuja siitä miten hieno ihminen olet ja miten muut ihmiset ovat surkeita. 

En halunnut tietenkään hukata itseäni, enkä hukannutkaan, mutta siinä oli sellaiset ainekset olemassa että olisi voinut ehkä jollekin käydä niin. Minä en kuitenkaan loppupeleissä päästänyt itseäni siihen pisteeseen vaikka masentuneena se olisi ollut helppo tie. En ole sanonut että olisin hieno ihminen tai muut surkeita, tuo kyllä heijastaa jo jotain sun omia traumoja. Ja muutenkin, nämä nuoruuden kipuilut on vähän eri asia kuin aikuisen perheenäidin sanomana että kun on perhe niin menetin minuuteni.

ap

No saattaa heijastellakin jotain traumoja, entä sitten? Sekö tekee kommenteistani jotenkin huonoja? :D Todistit juuri sen, mitä tuossa vihjasinkin. ("en sanonut, että muut ovat surkeita, mutta..") 

Onko sinusta siis mahdoton ajatus, että aikuinen ihminen on hukassa itsensä kanssa uudessa elämäntilanteessa? Minulle kyllä vanhemmuus oli paljon suurempi kasvun paikka kuin joku nuoruuden poikaystävä. 

Niin, no mulla ne tuli samalla kertaa. Olin esikoisen isän kanssa avoliitossa vuosia. Ei minulla ole mitenkään mahdoton ajatella että ihminen kadottaa elämässään suunnan, mutta se on että kadottaa minuuden. Ehkä tässä meillä nyt on tätä kommunikointiongelmaa sen takia mitä kukakin tarkoittaa minuudella/itsellä, joillekin se on "itsensä näköinen" elämä, mitä sekin nyt sitten tarkoittaa käytännössä, mutta mulle jos sanoo että minuus on hävinnyt, kadonnut kokonaan, niin se tarkoittaa sitä että sun koko persoona on hävinnyt, olet muuttuntu totaalisesti joksikin toiseksi tai et ole mitään etkä kukaan, kuin aivokuollut mutta henkisesti, et tiedä mistä ruuasta tykkäät, et tiedä mitä puoluetta äänestät...

ap

Sinä puhuit tuolla aiemmin nuoruutesi tuhlaamisesta ja tämä mies oli siis ensimmäisen lapsesi isä. Millä tavalla sinä sitten tuhlasit nuoruutesi? Näyttää siltä, että sinäkin olet tuolloin hukannut itsesi ihan samalla tavalla. Käytät siitä nyt vain erilaista ilmaisua tai ignooraat tuon ajanjakson, koska olet asian jälkeen päin korjannut. Nyt alkaa valjeta tämä kuvio. Paitsi ei ehkä sinulle. 

Niin, no siinä mielessä tuhlasin kun rakastuin väärään ihmiseen ja siitä oli vaikea päästä irti, mutta toisaalta minä olen ottanut sen aina niin että minä opin siitä paljon. ja toki sain siitä maailman parhaan lapsen elämääni. Kuitenkin jotenkin ajattelen että kaikilla vastoinkäymisilläkin on tarkoitus, tai ainakin toivon niin, kyllä munkin elämässä on tapahtunut niin paljon erilaisia käänteitä, että jopa johdatuksen tuntua on ollut. Mun mielestä se että rakastin "liikaa" ei ole kuitenkaan itseni hukkaamista, kyllä minä olin ihan oma itseni, en kukaan muu. Siinähän oli kyse liiallisesta uppoamisesta siihen omaan tunteeseen, oma tarve oli voimakas. En minä tehnyt mitään miehen tahdon takia tai mitään mitä en olisi halunnut vaan yritin muuttaa miestä. Minä kuvittelin että mun vahva tunne tekee ihmeitä :)

ap

Miksi sitten halusit eroon siitä minuudestasi? Jos liikaa rakastaminen on sinua itseäsi, mikset ole sellainen edelleen? Miten voit ajatella tuota menneenä vastoinkäymisenä, kun sehän on edelleen sinua itseäsi? Et ole oppinut yhtään mitään, vaan ajatukset ovat edelleen sinun omiasi. Jostain syystä vain tukahdutat ne ajatukset ja sinustahan se on surullista. 

Kuule siksi se ei ole enää minun minuuttani koska siitä on kohta 30 vuotta aikaa. Minä en ole enää täysin samalainen kuin teininä, enkä samanlainen kuin kaksikymppisenä, se elämä silloin tuntuu nykyään lähestulkoon unelta tai joltain mitä jollekin toiselle on tapahtunut ja olen kuullut siitä. Ei mulla ole mitään suuria tunteita liittyen ikivanhoihin asioihin, ne on käsitelty kauan sitten. Miksi ihmeessä pitäisi velloa jokaisessa asiassa mitä on elämän aikana kokenut ja tuntenut? Mulle on tapahtunut niin paljon asioita elämässä ettei aika riitä kaiken märehtimiseen ikuisesti. 

Ihmisen minuuden kuuluu kehittyä iän myötä. Kokemukset kypsyttää ihmistä niin ettei tee samoja ylilyöntejä kuin murrosikäisenä tai teininä.

ap

Niin, eli onko se nyt sinun minuutta vai ei? Äsken sanoit, että se on, mutta nyt sanot, ettei se ole. Jos se ei ole enää sinun minuuttasi, vastaa itse omaan kysymykseesi: "miten ihminen voi hukata itsensä?" Miten nyt yhtäkkiä väitätkin, että se minuus muuttuu ja kehittyy, kun koko  ketjun ajan olet änkännyt, ettei minuus voi mihinkään kadota vaan se pysyy aina? 

Minuuden muuttuminen ja katoaminen on eri asia. Kaikilla tottakai minuus muuttuu, mutta katoaminen on harvinaista. Ymmärrätkö sinä sitä eroa, että kun joku on kadonnut, sitä ei enää ole ollenkaan, missään muodossa, mutta jos joku muuttuu se on, mutta erilainen?

ap

Voi hyvä ap, älä vaan koskaan kadota mitään - sehän lakkaisi heti olemasta ikuisiksi ajoiksi. Ainakin sinun uskomuksiesi mukaan. Jos kadotat avaimen, sen olemassaolo lakkaa kokonaan. Jos kadotat miehesi tungoksessa, hän on ikuisesti mennyttä. Kukaan muu ei taida tuollaiseen uskoa. Suosittelen sinulle fysiikan opiskelua vaikkapa iltakoulussa. Sinullahan sitä aikaa piisaa.

Jos minä kadotan avaimen, niin ei se ole kovin vakavaa, luultavasti saan uuden helposti tilalle tai minulla on vara-avain. Mutta jos minuus häviää, se on aika paha juttu, vaikka se olisi väliaikaistakin. Mitä ihminen on ilman minuutta? Ilman avainta pärjää, ja jopa ilma miestäkin pärjää, mutta miten pärjää ilman minuutta? Minuuteen ei taida fysiikan lait tepsiä.

ap

Montako kertaa haluat, että tämä selitetään sinulle? 

Ei sun tarvi selittää mulle yhtään mitään. Tämä asia on tullut selväksi jo satoja viestejä sitten. Ihmiset eivät tarkoita minuutensa ja itsensä menettämistä oikeasti, vaan tarkoittavat sillä sitä että heillä ei ole omaa aikaa tai heidän elämänsä on tylsää eivätkä tiedä mitä tekisivät elämällään. Minun mielestäni minuuden kadottaminen ei tarkoita oikein sitä, mutta ehkä sinullekin se käy että olemme asiassa tämän verran eri mieltä?

ap

Tuolla muutama sivu sitten kysyin (ja taisi joku muukin kysyä samaa), onko sinulle muutenkin vaikeaa ymmärtää abstrakteja kielikuvia? Jos miehesi sanoo, ettei kestä enää työkaveriaan, pelkäätkö ihan tosissasi, että mies murtuu pieniksi lihapaloiksi, jos menee seuraavana päivänä töihin? Tällaisia sanontoja on vaikka miten paljon. Ihminen voi esim hajota, romahtaa, murtua ja jopa räjähtää. Miten ihmeessä pärjäät tässä maailmassa? 

Ei, ei ole. Käytän itsekin paljon kielikuvia ja vertauksia. Tällä palstalla käytetään monia sanoja niin että tulee tunne ettei se ihminen oikeasti edes tarkoita sitä asiaa tai liioittelee todella paljon. Esim. jotkut sanovat että vihaavat toista sukupuolta, sitäkään en usko että joku oikeasti vihaa 3,5 miljardia ihmistä. Voi olla että eivät yleisesti tykkää toisen sukupuolen edustajista, mutta viha on eri juttu.

Sekin on vähän eri asia kun sanoo että musta tuntuu että hajoan, kuin että voi ei, mun minuus hävisi. Kun joku sanoo että hajoaa, sen ymmärtää helposti että hän tarkoittaa henkistä tilaa, eikä sitä että hän fyysisesti hajoaisi. Kun taas puhutaan että minuus/itse on hävinnyt niin mun korvaan se kuulostaa että jotain on oikeasti tosi pahasti pielessä tämän ihmisen psyykkeessä, ei sitä että hänellä ei nyt ole vaan aikaa harrastaa. Siinä jotenkin ammutaan kärpästä norsupyssyllä. Jollain oikeasti voi olla niin paha tilanne että minuus tuntuu oikeasti olevan katoamassa, ja silloin voisi käyttää tätä termiä.

Varmasti on niin että  tämä asia ei häiritse muita kuin minua, mutta aika paljon tämä on keskustelua tässä nyt aiheuttanut. Ei varmaankaan kukaan ole pakotettuna tähän osallistunut. Luultavasti tylsää monellakin näin helteellä ja on kiva osallistua keskusteluihin.

ap

Ei ole kiva osallistua keskusteluun, mutta tuntuu väärältä, että mitätöit ihmisten kokemuksia ja olet täysin empatiakyvytön. Mutta huomaan nyt tässä viimeisten viestien kohdalla, että sinulla taitaakin olla jokin neurologinen vika. Siispä saat säälipisteet täältä. Oikeasti säälittää, että noilla kyvyilläsi seilaat täällä ihmisten joukossa parhaasi mukaan. Et vain osaa käsitellä normaalilla tavalla tuollaisia kielikuvia. Vaikka olet luullut kykeneväsi, niin se on nyt tullut meille selväksi ja toivottavasti myös itsellesi, että sinä et osaa sitä. Sinun aivoistasi loppuu kapasiteetti. Vaikka kuinka vääntelisit ja kääntelisit sitä asiaa niin se ei sinulle aukene.

Mikä se kuule sua nyt noin kiukuttaa? Onko kuuma? Nälkä? Tylsää?

ap

Juuri noin sinä et osaa tulkita ihmisiä oikein. Ilmeisesti vanhempasi olivat samanlaisia. Olit yksinäinen lapsi ilman peiliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet ap niin läpinäkyvä trolli, että mua ihan hävettää sun puolesta. Luulet, että kuvailusi lasten hoitamisesta on oikeasti noin. Miten edes kehtaat leikkiä vakavalla asialla? Nyt tuli taas todistettua, kuten tutkimuskin sen kertoo, että provojen tekijät ovat psykopaatteja ja narsisteja.

No kerro miten sinä hoidat n. 10-vuotiaita lapsiasi koko ajan? Mikä tässä on vakava asia? Elämä? Ei elämästä selviä hengissä. Ei varsinkaan jos vanne kiristää päätä ihan vaan sen takia kun itse ei halua sitä höllätä. Minulle on elämä opettanut sen, että itselleen pitää olla armollinen, kärsimyksestä ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä. Elämä tuo kärsimystä ja huolta ihan itsestään, niitä ei tarvitse itse itselleen kehitellä ja haalia. Miksi ei voi elää rennosti siltä osin elämää kuin voi?

ap

Miksi yhtäkkiä nyt rajasit tämän asian koskemaan ainoastaan yli 10 vuotiaiden vanhempia? Kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita. 

ohis

Minä olen kertonut omista lapsistani siitä ajasta kun olivat pieniä, ja siitä on n. 10 vuotta aikaa, eli ovat kyllä jo nyt koululaisia, ja olen senkin sanonut. Ja että esikoinen on aikuinen. Mutta edelleen teidän mielestä minun pitäisi lapsia hössöttää 24/7.  En ole sanonut että yli 10, vaan noin 10.

Kenen kaikkien lapset ovat olleet alle 10-vuotiaita? Minun lastenhoitoa tässä on nyt kritisoitu aika rankasti, ihan kaikkea mitä olen sanonut on alapeukutettu vaikka minä ja perheeni eletään täysin normaalia arkea. Tai sitten täällä peukuttelee nyt todella erikoisia ihmisiä, minä en tunne ketään joka toimisi kovin paljon toisin kuin minä.

ap

Jos taivastelet, miten kenelläkään voi muka mennä lasten hoitoon aikaa enemmän kuin 10 minuuttia vuorokaudessa, kyllä siitä väistämättä tulee ajatus, että edes vauva-aikana et hoitanut lapsiasi. Tai sitten olet vain pohjattoman tyhmä. 

Voi rakas ystävä. Lue se viesti ihan ajatuksella. Sanoin että VAIPANVAIHTOIHIN ei mene pitkää aikaa vuorokaudessa. Varmasti ruokkimiseen ja mahdolliseen kylvettämiseen menee pidempi aika, mutta ei kuitenkaan 24/7. Jotkut toki imettävät lähes ympäri vuorokauden, se on kauhean rankkaa, mutta oletan että harva sellaista jaksaa oikeasti pidempään. Mun vauvat eivät ole koskaan tuntikausia kylpeneet tai syöneet vuorokaudessa, ja kun olen vieraillut vauvaperheissä, niin kyllä se heidänkin vauvansa on saattanut olla pitkänkin ajan sitterissä, lattialla tai minun sylissäni kun vanhemmat ovat tehneet jotain muuta kuin lapsenhoitoa.

ap

ap

No lasketaan tuohon sitten syöttämiset ja kylvettämiset mukaan, niin sinusta lastenhoitoon menee siis 2-3 tuntia päivässä. Muun ajan on ihan yhdentekevää vaikka olisit itseksesi siellä uima-altaassa kroolaamassa, niinkö? 

Ei. Olenko sanonut niin? Voin olla kotoa pois silloin kun lasten kanssa on heidän isänsä tai joku muu, ja kroolata sen 2 tuntia jos haluan. Lopun ajan olen kotona lasten saatavilla, mutta voin tehdä samalla paljon muutakin. Mikä on nyt niin vaikeaa?

ap

Mitäs ihmettä? Miksi sinun pitäisi muka olla lasten saatavilla? Hehän touhuavat itsekseen eikä sinua tarvita siihen hössöttämään. 

Katos kun minä osaan olla saatavilla ilman että hössötän lasten ympärillä :D

ap

Miksi kuvittelet, että muut hössöttävät lapsen ympärillä, jos kertovat, että ovat päivässä tuntitolkulla lasten saatavilla, ihan kuten sinäkin? Minä tuolla äsken puhuin siitä leikkipuistossa ja uimahallissa nököttämisestä. Ei tarvitse hössöttää, mutta todellakin pitää olla saatavilla, ihan koko ajan. Sinähän tässä nyt taivastelet, että miten siihen menee niin paljon aikaa, kun lapset pärjäävät itsekseen. 

Moni sanoo ettei voi tehdä yhtään mitään kotona kun pitää olla lasten saatavilla. Ja minua kritisoitiin kun sanoin että teen samalla paljon muutakin ja lapset leikkii itsekseen. Olin kuulemma rakkaudeton ja kylmä ihminen kun en leikitä niitä lapsia jatkuvasti. Siitä päättelin että heidän ihanteensa on se että lapsen ei anneta olla rauhassa hetkeäkään vaan siinä pitää pysytellä kyljessä kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen lapseen. Kotona minä olen suurimman osan vapaa-aikaani muutenkin vaikka lapsia ei olisikaan, joten en näe sitä mitenkään rasittavana että muitakin perheenjäseniä on kotona yhtäaikaa minun kanssani ja että jos nämä perheenjäsenet joskus puhuttelevat minua vaikka tekisin jotain omaa juttua. Minulla on mahdollisuus myös poistua kotoa jos niin haluan, kuten muillakin perheenjäsenillä.

En laske sitä että olen samalla tontilla lasteni kanssa siihen kuinka paljon aikaa minulla menee lasten kanssa, kun en kerran konkreettisesti ole kuin saatavilla tarpeen vaatiessa. Olen päivystysvuorossa, mutta kotona, ei tarvi olla työpaikalla istumassa.

ap

Tiedätkö kun tuo koko sinun suuri arvoituksesi selittyy ihan helposti, kun vain viitsisit lukea mitä sinulle kirjoitetaan. Tuo lihavoitu kohta kuuluisi siis oikeasti: ei voi tehdä mitään mielekästä ja kiinnostavaa, kun pitää olla kotona lasten saatavilla. Kun edelleen, me muut ihmiset saatamme tykätä jostain muustakin kuin siitä kotona möllöttämisestä. 

Niin. Tiedän sen että kaikki ei tykkää samoista asioista mutta:

A: Miksi kotona pitää möllöttää? Eikö voi tehdä jotain muuta?

B: Miksi ei voi mennä lasten kanssa pois kotoa? Siis johonkin kivaan paikkaan, ei leikkipuistoon.

C: Miksi ei sitten voi hommata hoitajaa tai hoitopaikkaa kakaroille jos se niiden saatavilla olo kotona on niin kauheaa? Monet ihmiset joilla on lapsia tekevät pitkää päivää töissä tai harrastavat jotain missä menee esim. kaikki viikonloput, ja jotenkin nekin siihen pystyy.

D: Miksi teit lapsia jos et viihdy kotona etkä keksi mitään mielekästä tekemistä kotona?

ap

A: kun niitä lapsia ei voi jättää keskenään kotiin

B. jos otat lapset mukaan, se on käytännössä sama asia kuin siellä hiekkalaatikolla istuskelu tai uimahallin kahluualtaassa huljuuttelu. 

C. ei ole varaa tai sydäntä laittaa pieniä lapsia vieraalle hoitoon, koska halutaan kuitenkin hyvää niille omille lapsille

D. tässä ketjussa on selitetty sinulle myös väärät valinnat ja se, että tottakai ne asiat voidaan myöhemmin korjata

Oliko muuta epäselvää? 

Tarkoitin A kohdassa että siellä kotona voi keksiä muuta tekemistä kuin möllöttää, vaikka ne lapsetkin on kotona. Ei ne lapset ole taaperoita ikuisesti.

Ja sun B vastaus, sama juttu, ei ne lapset ole ikuisesti kahluualtaassa. Keksi jotain muuta sen vuoden kaksi. Mielikuvitusta peliin.

Ne jotka marisee että kotona on tylsää, ovat vain mielikuvituksettomia tylsimyksiä itse. Sori, mutta näin se on. Ja niistä lapsista joille vanhemmat koko ajan keksii viihdykettä tulee aikuisenakin samanlaisia tylsimyksiä joita pitää jonkun koko ajan viihdyttää ja mikään ei sitten tunnu enää miltään, eikä kestä olla yhtään yksin itsensä kanssa. Lapsena mielikuvituksen kuuluu kehittyä.

ap

B kohtaan ohis: lasten kanssa jonnekin meneminen on vielä rankempaa kuin niiden kanssa kotona oleminen. Tajuat sen sitten isona. Sitten kun tajuat myös, että ketään ei tarvitse aikuisena viihdyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea sinulle että olet onnistunut kasvamaan noin vahvalsi persoonaksi ja pystynyt elämään koko elämäsi täysillä. Enkä tarkoira tätä sarjastisesti vaikka siltä saattaakin kuullostaa.

Joillekin kuitenkin oman elämän eläminen siten miten haluaisi unohtuu jonkun toisen takia. Minulle kävi niin kun kohtasin ensirakkauteni. Koulukiusatun taustoilla huumaanuin suhteeseen niin tiukasti että asetin hänet jalustalle. Miksi, koska viimeinkin joku oikeasti rakasti minua. Näin alkoi matka kohti kurjuutta. Tein kaiken miellyttääkseni häntä jotta hän pysyisi elämässäni. Lopputulos, hän halusi erota koska muutuin pous siitä henkilöstä johon hän rakastui. Joka olin ennen kuin hän tuli elämääni. Tiedostin sen itsekin mutta pelko hänen menettämisestään pakotti jatkamaan. Olimme kuukauden erillämme jonka aikana kasasin itseäni takaisin. Onnistuin. Hän rakastui minuun uudelleen ja nyt 4 vuotta tapahtuneen jälkeen olemme edelleen yhdessä. Erona vain se että elän elämääni nyt itselleni, en hänelle.

Niin, kuten jo kerroinkin tässä jossain kohtaa tätä maratoonia, että mulla oli nuoruudessa hyvin samantapainen se ensirakkaus ja suhde. Ajattelin oikeasti että kuolen jos hän jättää minut, että en vaan voi elää. Sitten kun kehityin ja kasvoin aikuisemmaksi, aloin ymmärtää että minä pärjään ihan vallan mainiosti myös ilman häntä tai ketään muutakaan. Meillä se kääntyi sitten niin että kun minä halusin erota ja jatkaa omaa elämääni ilman häntä rasitteena, hän ei olisikaan halunnut päästää irti, vaikka oli aikaisemmin rehvastellut ties mitä. Tälläiset asiat varmasti pitää monien käydä läpi nuoruudessa että löytää sen oman voimansa. Minä kyllä pidin puoleni aina, en koskaan hyväksynyt hänen käytöstään, mutta kun se rakkaus oli niin vahva niin tuhlasin aivan liian kauan nuoruuttani siinä, kuvittelin ihan klassisesti että jos minä rakastan tarpeeksi paljon, se riittää molempien puolesta ja kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Aviomieheni taas sanoi jo heti aluksi että haluaa naisen jolla on oma elämä, että hän ei halua olla toiselle koko elämä (oli tainnut olla joku ex sitten ripustautuva) Kyllähän mies on mulle todella, todella tärkeä, mutta lapset on meille molemmille tärkeimmät, ja meillä ihan kaikilla on omat elämät tässä samalla. 

ap

Olet itse ollut suhteessa, jossa halusit hukata itsesi, mutta nyt ihmettelet, miten sellaiseen tilanteeseen ajaudutaan? En ihan oikeasti ymmärrä, mitä ajat takaa, ellet kehuja siitä miten hieno ihminen olet ja miten muut ihmiset ovat surkeita. 

En halunnut tietenkään hukata itseäni, enkä hukannutkaan, mutta siinä oli sellaiset ainekset olemassa että olisi voinut ehkä jollekin käydä niin. Minä en kuitenkaan loppupeleissä päästänyt itseäni siihen pisteeseen vaikka masentuneena se olisi ollut helppo tie. En ole sanonut että olisin hieno ihminen tai muut surkeita, tuo kyllä heijastaa jo jotain sun omia traumoja. Ja muutenkin, nämä nuoruuden kipuilut on vähän eri asia kuin aikuisen perheenäidin sanomana että kun on perhe niin menetin minuuteni.

ap

No saattaa heijastellakin jotain traumoja, entä sitten? Sekö tekee kommenteistani jotenkin huonoja? :D Todistit juuri sen, mitä tuossa vihjasinkin. ("en sanonut, että muut ovat surkeita, mutta..") 

Onko sinusta siis mahdoton ajatus, että aikuinen ihminen on hukassa itsensä kanssa uudessa elämäntilanteessa? Minulle kyllä vanhemmuus oli paljon suurempi kasvun paikka kuin joku nuoruuden poikaystävä. 

Niin, no mulla ne tuli samalla kertaa. Olin esikoisen isän kanssa avoliitossa vuosia. Ei minulla ole mitenkään mahdoton ajatella että ihminen kadottaa elämässään suunnan, mutta se on että kadottaa minuuden. Ehkä tässä meillä nyt on tätä kommunikointiongelmaa sen takia mitä kukakin tarkoittaa minuudella/itsellä, joillekin se on "itsensä näköinen" elämä, mitä sekin nyt sitten tarkoittaa käytännössä, mutta mulle jos sanoo että minuus on hävinnyt, kadonnut kokonaan, niin se tarkoittaa sitä että sun koko persoona on hävinnyt, olet muuttuntu totaalisesti joksikin toiseksi tai et ole mitään etkä kukaan, kuin aivokuollut mutta henkisesti, et tiedä mistä ruuasta tykkäät, et tiedä mitä puoluetta äänestät...

ap

Sinä puhuit tuolla aiemmin nuoruutesi tuhlaamisesta ja tämä mies oli siis ensimmäisen lapsesi isä. Millä tavalla sinä sitten tuhlasit nuoruutesi? Näyttää siltä, että sinäkin olet tuolloin hukannut itsesi ihan samalla tavalla. Käytät siitä nyt vain erilaista ilmaisua tai ignooraat tuon ajanjakson, koska olet asian jälkeen päin korjannut. Nyt alkaa valjeta tämä kuvio. Paitsi ei ehkä sinulle. 

Niin, no siinä mielessä tuhlasin kun rakastuin väärään ihmiseen ja siitä oli vaikea päästä irti, mutta toisaalta minä olen ottanut sen aina niin että minä opin siitä paljon. ja toki sain siitä maailman parhaan lapsen elämääni. Kuitenkin jotenkin ajattelen että kaikilla vastoinkäymisilläkin on tarkoitus, tai ainakin toivon niin, kyllä munkin elämässä on tapahtunut niin paljon erilaisia käänteitä, että jopa johdatuksen tuntua on ollut. Mun mielestä se että rakastin "liikaa" ei ole kuitenkaan itseni hukkaamista, kyllä minä olin ihan oma itseni, en kukaan muu. Siinähän oli kyse liiallisesta uppoamisesta siihen omaan tunteeseen, oma tarve oli voimakas. En minä tehnyt mitään miehen tahdon takia tai mitään mitä en olisi halunnut vaan yritin muuttaa miestä. Minä kuvittelin että mun vahva tunne tekee ihmeitä :)

ap

Miksi sitten halusit eroon siitä minuudestasi? Jos liikaa rakastaminen on sinua itseäsi, mikset ole sellainen edelleen? Miten voit ajatella tuota menneenä vastoinkäymisenä, kun sehän on edelleen sinua itseäsi? Et ole oppinut yhtään mitään, vaan ajatukset ovat edelleen sinun omiasi. Jostain syystä vain tukahdutat ne ajatukset ja sinustahan se on surullista. 

Kuule siksi se ei ole enää minun minuuttani koska siitä on kohta 30 vuotta aikaa. Minä en ole enää täysin samalainen kuin teininä, enkä samanlainen kuin kaksikymppisenä, se elämä silloin tuntuu nykyään lähestulkoon unelta tai joltain mitä jollekin toiselle on tapahtunut ja olen kuullut siitä. Ei mulla ole mitään suuria tunteita liittyen ikivanhoihin asioihin, ne on käsitelty kauan sitten. Miksi ihmeessä pitäisi velloa jokaisessa asiassa mitä on elämän aikana kokenut ja tuntenut? Mulle on tapahtunut niin paljon asioita elämässä ettei aika riitä kaiken märehtimiseen ikuisesti. 

Ihmisen minuuden kuuluu kehittyä iän myötä. Kokemukset kypsyttää ihmistä niin ettei tee samoja ylilyöntejä kuin murrosikäisenä tai teininä.

ap

Niin, eli onko se nyt sinun minuutta vai ei? Äsken sanoit, että se on, mutta nyt sanot, ettei se ole. Jos se ei ole enää sinun minuuttasi, vastaa itse omaan kysymykseesi: "miten ihminen voi hukata itsensä?" Miten nyt yhtäkkiä väitätkin, että se minuus muuttuu ja kehittyy, kun koko  ketjun ajan olet änkännyt, ettei minuus voi mihinkään kadota vaan se pysyy aina? 

Minuuden muuttuminen ja katoaminen on eri asia. Kaikilla tottakai minuus muuttuu, mutta katoaminen on harvinaista. Ymmärrätkö sinä sitä eroa, että kun joku on kadonnut, sitä ei enää ole ollenkaan, missään muodossa, mutta jos joku muuttuu se on, mutta erilainen?

ap

Voi hyvä ap, älä vaan koskaan kadota mitään - sehän lakkaisi heti olemasta ikuisiksi ajoiksi. Ainakin sinun uskomuksiesi mukaan. Jos kadotat avaimen, sen olemassaolo lakkaa kokonaan. Jos kadotat miehesi tungoksessa, hän on ikuisesti mennyttä. Kukaan muu ei taida tuollaiseen uskoa. Suosittelen sinulle fysiikan opiskelua vaikkapa iltakoulussa. Sinullahan sitä aikaa piisaa.

Jos minä kadotan avaimen, niin ei se ole kovin vakavaa, luultavasti saan uuden helposti tilalle tai minulla on vara-avain. Mutta jos minuus häviää, se on aika paha juttu, vaikka se olisi väliaikaistakin. Mitä ihminen on ilman minuutta? Ilman avainta pärjää, ja jopa ilma miestäkin pärjää, mutta miten pärjää ilman minuutta? Minuuteen ei taida fysiikan lait tepsiä.

ap

Montako kertaa haluat, että tämä selitetään sinulle? 

Ei sun tarvi selittää mulle yhtään mitään. Tämä asia on tullut selväksi jo satoja viestejä sitten. Ihmiset eivät tarkoita minuutensa ja itsensä menettämistä oikeasti, vaan tarkoittavat sillä sitä että heillä ei ole omaa aikaa tai heidän elämänsä on tylsää eivätkä tiedä mitä tekisivät elämällään. Minun mielestäni minuuden kadottaminen ei tarkoita oikein sitä, mutta ehkä sinullekin se käy että olemme asiassa tämän verran eri mieltä?

ap

Tuolla muutama sivu sitten kysyin (ja taisi joku muukin kysyä samaa), onko sinulle muutenkin vaikeaa ymmärtää abstrakteja kielikuvia? Jos miehesi sanoo, ettei kestä enää työkaveriaan, pelkäätkö ihan tosissasi, että mies murtuu pieniksi lihapaloiksi, jos menee seuraavana päivänä töihin? Tällaisia sanontoja on vaikka miten paljon. Ihminen voi esim hajota, romahtaa, murtua ja jopa räjähtää. Miten ihmeessä pärjäät tässä maailmassa? 

Ei, ei ole. Käytän itsekin paljon kielikuvia ja vertauksia. Tällä palstalla käytetään monia sanoja niin että tulee tunne ettei se ihminen oikeasti edes tarkoita sitä asiaa tai liioittelee todella paljon. Esim. jotkut sanovat että vihaavat toista sukupuolta, sitäkään en usko että joku oikeasti vihaa 3,5 miljardia ihmistä. Voi olla että eivät yleisesti tykkää toisen sukupuolen edustajista, mutta viha on eri juttu.

Sekin on vähän eri asia kun sanoo että musta tuntuu että hajoan, kuin että voi ei, mun minuus hävisi. Kun joku sanoo että hajoaa, sen ymmärtää helposti että hän tarkoittaa henkistä tilaa, eikä sitä että hän fyysisesti hajoaisi. Kun taas puhutaan että minuus/itse on hävinnyt niin mun korvaan se kuulostaa että jotain on oikeasti tosi pahasti pielessä tämän ihmisen psyykkeessä, ei sitä että hänellä ei nyt ole vaan aikaa harrastaa. Siinä jotenkin ammutaan kärpästä norsupyssyllä. Jollain oikeasti voi olla niin paha tilanne että minuus tuntuu oikeasti olevan katoamassa, ja silloin voisi käyttää tätä termiä.

Varmasti on niin että  tämä asia ei häiritse muita kuin minua, mutta aika paljon tämä on keskustelua tässä nyt aiheuttanut. Ei varmaankaan kukaan ole pakotettuna tähän osallistunut. Luultavasti tylsää monellakin näin helteellä ja on kiva osallistua keskusteluihin.

ap

Ei ole kiva osallistua keskusteluun, mutta tuntuu väärältä, että mitätöit ihmisten kokemuksia ja olet täysin empatiakyvytön. Mutta huomaan nyt tässä viimeisten viestien kohdalla, että sinulla taitaakin olla jokin neurologinen vika. Siispä saat säälipisteet täältä. Oikeasti säälittää, että noilla kyvyilläsi seilaat täällä ihmisten joukossa parhaasi mukaan. Et vain osaa käsitellä normaalilla tavalla tuollaisia kielikuvia. Vaikka olet luullut kykeneväsi, niin se on nyt tullut meille selväksi ja toivottavasti myös itsellesi, että sinä et osaa sitä. Sinun aivoistasi loppuu kapasiteetti. Vaikka kuinka vääntelisit ja kääntelisit sitä asiaa niin se ei sinulle aukene.

Mikä se kuule sua nyt noin kiukuttaa? Onko kuuma? Nälkä? Tylsää?

ap

Juuri noin sinä et osaa tulkita ihmisiä oikein. Ilmeisesti vanhempasi olivat samanlaisia. Olit yksinäinen lapsi ilman peiliä.

Sinä olet se pikkuinen koira joka räksyttää jokaiselle vastaantulijalle kadulla niin että hyppii tasajalkaa ilmaan haukkumisen voimasta. Se on mun tulkinta.

ap