Lue keskustelun säännöt.
Lemmikin kuolema, miten olette päässeet yli
20.07.2018 |
Koira nukutettiin muutama päivä sitten, ja suru ja ikävä on ihan kamala. Kanavoin sitä kaikenlaiseen tekemiseen, siivoan taloa (vaikka tämäkin tuntuu pahalta kun merkit sen olemassaolosta vähitellen häviävät: irtokarvat sohvassa ja lattialla, juomakupit, tassupyyhkeet...), laitan pihaa, laitan koiran hautaa nätiksi. Kotona kaikki muistuttaa koirasta, mutta poiskaan en halua lähteä, vaikka olisi mahdollisuus, kun tuntuu että se on vielä jollain tavalla täällä. Ja kotiinpaluu olisi kauheaa, kauppareissultakin tulo tyhjään kotiin laittaa itkemään.
Niin ja juttelen sille vieläkin.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on FIV- kisuli, joka nyt on laihtunut, parina päivänä vain nukkui ja lipaisi vettä ja ruokaa tarjottaessa. Päätin, että vien sen piikille, vaikka on vaikea päätös. Lähtöpäivän aamuna kisuli herätti minut miau-naukaisullaan, kuten sen tapana on ollut. Samoin ruoka ja vesi alkoivat hiukan maistumaan. Eli se on vielä luonani.
Vaikea tilanne päällä; kisulin alkuelämä on ollut tosi rankka, nyt se nauttii elämästään ja auringonpaisteesta, kiipeää syliini. Kunto vain ei ole entisellään. Toivoisin, että se nukahtaisi ikiuneen kotona; se ahdistuu muutoksista ja kantokoppaan sulkemisesta. Vankeuteen ei enää.
Eläinlääkärin voi pyytää myös kotiin tekemään se viimeinen palvelus. Me tehtiin niin, oli lohdullista että kaveri nukahti viimeisen kerran omalla lempipaikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lemmikin omistamiseen hintana on lopulta aina suunnattoman surun kohtaaminen, kun tulee aika silittää ja halia karvaturria viimeisen kerran hyvästiksi viimeisele matkalle. Olen elämäni aikana saattanut viimeiselle matkalle 3 koiraa ja yhden kissan. Kokemus ei auta mitään, aina tulee itkua ämpäri kaupalla. Vaikeinta on hyväksyä se lopullisuuden tunne, ettei enää koskaan lähdetä lenkille tai metsäretkille yhdessä, ei koskaan. Syvän surun keskellä sitä ajatelee, ettei enää yhtään uutta koiraa tai kissaa, koska tätä luopumisen aiheuttamaa surua ei kestä enää yhtään kertaa uudestaan. Mutta kun aikaa kuluu, ilmestyy sydämeen tila uudelle tulokkaalle kuin tyhjästä. Uusi lemmikki asettuu täydentämään sitä suuremmoista lemmikkien täyttämää aikajanaa, jota pitkin kuljetaan rakkauden siivittämänä seikkailusta toiseen, läpi koko elämän...
Spherical Sapphire kirjoitti:
Lemmikin omistamiseen hintana on lopulta aina suunnattoman surun kohtaaminen, kun tulee aika silittää ja halia karvaturria viimeisen kerran hyvästiksi viimeisele matkalle. Olen elämäni aikana saattanut viimeiselle matkalle 3 koiraa ja yhden kissan. Kokemus ei auta mitään, aina tulee itkua ämpäri kaupalla. Vaikeinta on hyväksyä se lopullisuuden tunne, ettei enää koskaan lähdetä lenkille tai metsäretkille yhdessä, ei koskaan. Syvän surun keskellä sitä ajatelee, ettei enää yhtään uutta koiraa tai kissaa, koska tätä luopumisen aiheuttamaa surua ei kestä enää yhtään kertaa uudestaan. Mutta kun aikaa kuluu, ilmestyy sydämeen tila uudelle tulokkaalle kuin tyhjästä. Uusi lemmikki asettuu täydentämään sitä suuremmoista lemmikkien täyttämää aikajanaa, jota pitkin kuljetaan rakkauden siivittämänä seikkailusta toiseen, läpi koko elämän...
Mä olen saattanut Sateenkaarisillalle jo 9 lemmikkiäni eikä siihen totu. Aina yhtä vaikeaa. Eikä siitä ikinä mitään edes opi vaan jossain vaiheessa tulee taas uusi lemmikki. Maanantaina sain kissani tuhkauurnan kotiin. Nyt sekin uurna on mun yöpöydälläni. Kun tulin uurnan kanssa kotiin, laitoin sen ensimmäisenä olohuoneen pöydälle ikkunan viereen. En ollut voinut vetää verhoja kokonaan kiinni, koska verhojen välissä oli kissan tekemä rako, josta se aina katseli ulos. Kun uurna oli ollut siinä jonkun aikaa, vein uurnan pois ja vedin verhot kiinni. Mulla on vielä pari "rituaalia" tekemättä kissani uurnan kanssa. Kun edellinen koirani kuoli, mulla oli koiran uurna kassissa, kun kävin tekemässä viimeisen yhteisen lenkin. Suru ei katoa, mutta mulla nämä "rituaalit" auttavat jatkamaan elämääni eteenpäin.
Kaikki myötätunto sinulle.menetän oman koirani päivien sisään.vanhempani tekevät myös lähtöä.tyhjyyden tunnetta ei voi kuvailla.voimia sinulle kuka oletkin,voimia toivon itsellenikin.toivon hyviä päiviä elämäsi ja pitkää ikää!kesytetään tämä helvetti yhdessä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuon tilanteen äärellä.loitos tiedosta!voimia!!
Ihmisiä on vissiin erilaisia. Mulla on ollut koiraa, kissaa, kania, hamsteria, kalaa ja hiirtä. Ja kyllähän sitä ymmärtää, kun eiläimen ottaa, että se myös kuolee. Ja kyllä se on ikävää, mutta siitä pääsee nopeasti myös yli. Pari viikkoa kuulin koiran haukuntaa, kun viimeisin kuoli. Sitten kun harhat loppui, oli pari viikkoa ikävä. Nyttemmin en enää juuri muistakaan.
On minulta äitikin kuollut 8 vuotta sitten. En minä häntäkään juuri muistele. Vaikka rakastinkin. Minä elän hetkessä. Tässä ja nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on vissiin erilaisia. Mulla on ollut koiraa, kissaa, kania, hamsteria, kalaa ja hiirtä. Ja kyllähän sitä ymmärtää, kun eiläimen ottaa, että se myös kuolee. Ja kyllä se on ikävää, mutta siitä pääsee nopeasti myös yli. Pari viikkoa kuulin koiran haukuntaa, kun viimeisin kuoli. Sitten kun harhat loppui, oli pari viikkoa ikävä. Nyttemmin en enää juuri muistakaan.
On minulta äitikin kuollut 8 vuotta sitten. En minä häntäkään juuri muistele. Vaikka rakastinkin. Minä elän hetkessä. Tässä ja nyt.
Pari viikkoa? Minulla on mennyt vähintään pari vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Toivon todella monelle lemmikille tuonne taivaaseen menoa. Suomessa on ihan liikaa ainakin näitä rakkeja. Kusta ja paskaa joka paikka täynnä, kerrostaloista pitäisi kieltää nämä kirppusäkit kokonaan. Sotkevat, yleisen sisäänkäynnin matot karvoissa, elukka on myös paskonut näihin, hyi staana. Vastenmielistä sakkia ja koskee ihan kaikkia näitä joilla tämä karvaperse lemmikkinä. Hau hau siellä ja hau hau täällä. Piikille kaikki, kiitos.
Jospa menisit itse piikille ensimmäisenä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivon todella monelle lemmikille tuonne taivaaseen menoa. Suomessa on ihan liikaa ainakin näitä rakkeja. Kusta ja paskaa joka paikka täynnä, kerrostaloista pitäisi kieltää nämä kirppusäkit kokonaan. Sotkevat, yleisen sisäänkäynnin matot karvoissa, elukka on myös paskonut näihin, hyi staana. Vastenmielistä sakkia ja koskee ihan kaikkia näitä joilla tämä karvaperse lemmikkinä. Hau hau siellä ja hau hau täällä. Piikille kaikki, kiitos.
Voihan noinkin näköjään elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on vissiin erilaisia. Mulla on ollut koiraa, kissaa, kania, hamsteria, kalaa ja hiirtä. Ja kyllähän sitä ymmärtää, kun eiläimen ottaa, että se myös kuolee. Ja kyllä se on ikävää, mutta siitä pääsee nopeasti myös yli. Pari viikkoa kuulin koiran haukuntaa, kun viimeisin kuoli. Sitten kun harhat loppui, oli pari viikkoa ikävä. Nyttemmin en enää juuri muistakaan.
On minulta äitikin kuollut 8 vuotta sitten. En minä häntäkään juuri muistele. Vaikka rakastinkin. Minä elän hetkessä. Tässä ja nyt.
Pari viikkoa? Minulla on mennyt vähintään pari vuotta.
Mä en jotenkin osaa ikävöidä niitä, jotka ei ole elossa. Aivoni ilmeisesti tiedostavat, että se on nyt pois, se ei palaa, älä käytä energiaa turhaan. Samalla tavalla se kertoo töissäkin ja jopa parisuhteissa, mikä on ihan hukkaan heitettyä energiaa. En silti väheksy muiden tunteita, surua tai sekavaa toimintaa. Kullakin lienee erilaiset aivot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei saaa tana ne on elukoita kuten kalat tai ötökät herätkää
Assburger kirjoitti:
Ihmeen helposti.
Vähän tuli haikea olo. Mutta kuitenkin, se oli vain koira.En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka surevat kuollutta lemmikkiä kuin läheistä ihmistä.
Ihmistä ja koiraa ei voi verrata. Toinen on ihminen ja toinen on eläin. Eläimet yleensäkin ovat maapallolle paljon hyödyllisempiä kuin ihmiset, jotka keskittyvät lähinnä tuhoamaan maapalloa. Joten eläimen "tärkeys" on subjektiivinen kokemus, jota voi katsoa monesta vinkkelistä. Minulle lemmikki oli eläin, jota kunnioitin ja surin eläimenä, en ihmisen korvikkeena. Paras ystävänivaan sattui olemaan koira.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siitä pikkuhiljaa pääsi yli, mutta vannoin etten enää koskaan hanki mitään lemmikkiä, sillä se tuska ei ole mitään herkkua.
Kaivoin kuopan metsän reunaan, pistin eläimen pyyhkeen sisällä sinne huilaamaan. Multaa päälle ja huokaisin helpotuksesta. Ei enää ikinä yhtäkään koiraa. En pidä koirista.
Vierailija kirjoitti:
Meidän koiramme kuoli puoli vuotta sitten. Syöpä sai voiton, vaikka sytostaattihoitoa koiralle annettiin. Etäpesäkkeitä tuntui tulevan jatkuvasti lisää, myös keuhkoissa oli niitä jo monta. Koira kuitenkin vaikutti ihan pirteältä ja ajattelimme, että aikaa on vielä jäljellä. Mutta sitten yhtenä iltana hän alkoi nukkumaan mentäessä yskiä aivan kauheasti, ja luulimme, että hän tukehtuu. Yskiminen loppui kuitenkin sitten. Aamulla soitin eläinlääkärille, ja saimme illaksi ajan. Kävi ilmi, että lisää kasvaimia oli keuhkoissa ja keuhkoputki oli yhdestä kohtaa vain 3 milliä avoin. Kysyin eläinlääkäriltä, että mitä hän tekisi, jos tämä olisi hänen koiransa. Eläinlääkäri sanoi, että kyllä hän jo antaisi lähteä.
Niin sitten meidän kultamme nukutettiin. Veimme hänet sitten kuitenkin kotiin, koska en kestänyt ajatusta, että hän jäisi lääkäriasemalle, ja me lähtisimme tyhjin käsin kotiin. Laitoin hänet kotona sänkymme
Ikävää sinulle luopua rakkaastasi, mutta jokseenkin ällöttävän kuuloista tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki myötätunto sinulle.menetän oman koirani päivien sisään.vanhempani tekevät myös lähtöä.tyhjyyden tunnetta ei voi kuvailla.voimia sinulle kuka oletkin,voimia toivon itsellenikin.toivon hyviä päiviä elämäsi ja pitkää ikää!kesytetään tämä helvetti yhdessä!!
Voimia sinulle <3
Itse olin samassa tilanteessa kissani kanssa reilu viikko sitten. Tänään hain uurnan.
Ensi viikolla tulee vuosi täyteen parhaan kaverini pois menosta... Onhan tuo edelleen ikävä ja talo tuntuu välillä tyhjältä kun ei tassujen ääniä tai haukkua kuulu... Mutta olen selvinnyt muistelemalla ihania yhteisiä vuosia ja hetkiä...
Ei oo lemmikkiä ollut ja niitä on kamalampia asioita
Itsellä on FIV- kisuli, joka nyt on laihtunut, parina päivänä vain nukkui ja lipaisi vettä ja ruokaa tarjottaessa. Päätin, että vien sen piikille, vaikka on vaikea päätös. Lähtöpäivän aamuna kisuli herätti minut miau-naukaisullaan, kuten sen tapana on ollut. Samoin ruoka ja vesi alkoivat hiukan maistumaan. Eli se on vielä luonani.
Vaikea tilanne päällä; kisulin alkuelämä on ollut tosi rankka, nyt se nauttii elämästään ja auringonpaisteesta, kiipeää syliini. Kunto vain ei ole entisellään. Toivoisin, että se nukahtaisi ikiuneen kotona; se ahdistuu muutoksista ja kantokoppaan sulkemisesta. Vankeuteen ei enää.