Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka olet luovuttanut kumppanin etsinnässä
...kerro miksi näin kävi?
ps. tämä ei ole teille jotka ette halua kumppania, vaan ihmisille jotka haluaisivat mutta eivät usko löytävänsä/saavansa (oikeanlaista).
Kommentit (569)
Vierailija kirjoitti:
Siksi, koska minä riitän itselleni. Kaikki on hyvin, juuri nyt. Ei onnen ainekset muuten kovin kaukana ole. Ei tullut minulle prinssiä valkoisella ratsulla, aikani odotettuani otin oljenkorret omiin pikkukätösiini ja aloin rakentamaan. Tässä nyt olen tyytyväisenä. Ja totean: kaikki meni juuri niinkuin pitikin. Nyt olen iloinen kaikista tapaamistani ihmisistä ja suhteista, joita olen muodostanut. Myös niistä, jotka ovat netin syövereissä ja niistä jotka tietävät minusta paljon enemmän kuin minä koskaan heistä ;) Jokaiselta olen kuitenkin oppinut jotain, jokaisesta on jäänyt jälki. Jokainen on vienyt minua eteenpäin elämänkohtalossani, jokaisessa kohtaamisessa on ollut opetus.
Tämä on juuri se ratkaiseva tekijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ei oikeasti kuuluisi tulla tähän ketjuun vastaamaan ohi aiheen, mutta mutta...
Minulla ei vielä 24-vuotiaana ollut ollut lainkaan seurustelusuhdetta. Ensisuudelman olin kokenut 20- tai 21-vuotiaana erään nettituttavan kanssa, mutta siitä ei sen enempää tullut. Teininä en kuulunut suosittuihin tyttöihin. En välittänyt kampauksista ja meikeistä vaan olin luomunaamainen kirjanörtti. Ystäviä minulla oli paljon muttei ketään poikia - tunsin oloni aina vaivaantuneeksi ja epävarmaksi poikien seurassa.
Yliopistossa tutustuin miehiinkin ja heistä tuli jopa ystäviäni. Mitään pientäkään ihastumista ei silti koskaan ollut, ainakaan molemminpuolista. Tuo ensisuudelma oli ja meni. Edelleen olin yksin. Koko tänä aikana ikäkautena 19 - 24 minulle oma-aloitteisesti flirttaili kolme miestä: tämä nettituttava, yksi mies, jonka ryhmää opastin töissä museokierroksella (ei kuitenkaan tehnyt selvää aloitetta ja itse olin liian nössö pyytämään numeroa) ja yksi känninen solkkaaja kerran baarissa. Siis viiden vuoden aikana kolme todella kaukaista tilaisuutta parinmuodostukseen.
Mitään luonnollisia tilaisuuksia kumppanin löytymiselle ei avautunut sitten millään. 24-vuotiaana kirjauduin nettitreffeihin, tapasin kolme miestä, ja se kolmas on aviomieheni. Ne kaksi, muuta, joiden kanssa ei oikein natsannut, olivat hekin ihan tavallisia miehiä, eivät mitään outoja hiippareita. Outojen vastaajien kanssa en edes kirjoitellut. Eli minulla on vain hyviä kokemuksia nettitreffeistä. Jos en olisi kerinnyt ensin sopia treffejä nykyisen mieheni kanssa, olisin vielä erään neljännenkin mukavanoloisen kanssa voinut lähteä. Hyvää tarjontaa siis oli. Meni alle vuosi koko prosessissa ja sitten olinkin jo rakastunut ja seurustelusuhteessa mieheni kanssa.
Jos ajattelen elämääni, niin ei olisi myöhemminkään mitään tilaisuuksia tullut harrastusten tai työn kautta. Nettitreffit olivat minulle ainoa mahdollisuus. Onneksi käytin sen. Minulla on tuttava, joka hokee, että on jo hyväksynyt sen, että jää yksin. Kaunis ja kiinnostava nainen. Hän ei usko nettitreffeihin. Ei edes halua kokeilla. Jos itse olisin tuon linjan pitänyt, olisin minäkin yhä yksin.
Ai niin. Piti vielä sanoa, että opiskelijana itse flirttailin kahdelle miehelle mutta flirttiin ei vastattu (luulen että olivat varattuja). En siis odottanut vain miesten aloitteita vaan yritin osoittaa itsekin kiinnostukseni. Silti ei vain onnistunut ennen nettitreffeille lähtöä.
/tuo lainauksen kirjoittaja
Kiva että löysit puolison. Itse olen 35v. ikisinkku enkä usko enää että mitään löytyykään.
Ikävuodet 18-30 vietin suht aktiivisesti seuraa hakien. Esitin suoria treffipyyntöjä lukuisille miehille (ei siis pelkkiä flirttailuja vaan selkeä kysymys, siimä vaiheessa kun oli jo juteltu/tutustuttu vähän). Tapasin kaverinkavereita ja kävin harrastuksissa ja tapahtumissa. Kokeilin nettiä jo v. 2002, jolloin tutustuin ikäisiini poikiin chatissa ja tapasinkin heitä. Lisäksi oli lukuisia nettideittiprofiileja vuosien varrella. Myös Tinder tuli kokeiltua.
Tulos oli pyöreä 0. 0 suhdetta, 0 treffit, 0 suudelmaa. 0 ihmistä kiinnostui minusta, 0 pyysi ulos.
30-vuotiaana tajusin ettei hommassa ole mitään järkeä. Käytin yli vuosikymmenen ajan liikaa energiaa parin etsimiseen (vaikkei se elämäni keskipiste ollutkaan). Oli mietitty monet kerrat mitä teen väärin ja mitä voisi parantaa. En vain jaksanut enää.
Nyt siis olen vain unohtanut koko jutun. Keskityn kavereihin, harrastuksiin, matkusteluun, asun ulkomailla, teen mitä haluan, nautin, olen aikas onnellinen. Miestä en tule koskaan löytämään mutta mitäs sitten. Elämä on kivaa näinkin.
Miten tällainen on mahdollista? Kuulostaa siltä että siellä on taas deittailtu niitä kaikkien naisten haluamia miehiä.
t. M35
Huokaus. Aina sama vastaus näissä keskusteluissa. Jos kaikkien haluama mies on pitkä, rikas ja komea, niin ei, en ole heitä yrittänyt. Olen tietoinen ulkonäöstäni joka on tällä typerällä tasoastekolla varmaankin 7-8, arvostelijasta riippuen. En koe vetoa "täydellisiin" miehiin vaan he ovat pelottavia. En myöskään halua kevytkenkäistä naistenmiestä, olenhan itse kokematon.
Meitä tavallisia naisia on kaikkialla - meitä joiden nimeä ei muisteta, joiden seurasta ei kilpailla, joiden oven takana ei ole jonoa kolkuttelemassa.
Haluaisin kauniin naisen, jolla olis jotain myös pään sisällä ja sopisi omaan luonteeseen. Tällaisen sinkkunaisen löytäminen vain on mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono itsetunto ja pieni penis. Muna vai kana - tilanne, mutta lopputulos on se etten jaksa uskoa pysyvän rakkauden löytämiseen kohdallani. Kukaan nainen ei halua miestä, jolla on pieni penis. Joku voi toki tyytyä sellaiseen, mutta ei niitäkään ole paljoa. Itseluottamusta kun on ilkeillä kommenteilla saatu tuhottua, niin ei enää löydy jaksamista etsiä ja ottaa vastaan pakkeja ja nöyryyttämistä.
Liian monta kertaa lupaava suhde on louunuy ekaan yhteiseen yöhön. "Oot tosi kiva, hauska, älykäs yms., mutta....)
Kynnys laittaa tinderiin kuvaus " Olen 32-vuotias akateeminen, urheilullinen ja kulttuurista kiinnostunut minimuna" on syys ätä tai toisesta aika korkea.
Mulle kelpaa, jos meidän ei tarvitse harrastaa seksiä lainkaan. En juuri seksistä piittaa, joten minulle ratkaisu olisi hyvä. :)
Kuka seksuaalinen ihminen haluaisi tuollaisen suhteen?
Sairaudet vei työkykyni. Näin köyhänä ja sairaana miehenä olen havainnut, että sopivan kumppanin löytäminen on äärimmäisen vaikeaa.
Lähinnä kiinnostais löytää joku, joka on vastaavassa tilanteessa. En haluaisi olla riippakivenä kenellekkään työssäkäyvälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme vänisijöitä täällä, oikeiden saamattomien ihmisten itsesääliketju. 3 kg ylipainoa ja akne, eikä tiedä mitä tehdä noille asioille......ja luovutetaan nuorena jo, haloo, 21 vuotiaalla on vielä helposti 80 v elämää jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ei oikeasti kuuluisi tulla tähän ketjuun vastaamaan ohi aiheen, mutta mutta...
Minulla ei vielä 24-vuotiaana ollut ollut lainkaan seurustelusuhdetta. Ensisuudelman olin kokenut 20- tai 21-vuotiaana erään nettituttavan kanssa, mutta siitä ei sen enempää tullut. Teininä en kuulunut suosittuihin tyttöihin. En välittänyt kampauksista ja meikeistä vaan olin luomunaamainen kirjanörtti. Ystäviä minulla oli paljon muttei ketään poikia - tunsin oloni aina vaivaantuneeksi ja epävarmaksi poikien seurassa.
Yliopistossa tutustuin miehiinkin ja heistä tuli jopa ystäviäni. Mitään pientäkään ihastumista ei silti koskaan ollut, ainakaan molemminpuolista. Tuo ensisuudelma oli ja meni. Edelleen olin yksin. Koko tänä aikana ikäkautena 19 - 24 minulle oma-aloitteisesti flirttaili kolme miestä: tämä nettituttava, yksi mies, jonka ryhmää opastin töissä museokierroksella (ei kuitenkaan tehnyt selvää aloitetta ja itse olin liian nössö pyytämään numeroa) ja yksi känninen solkkaaja kerran baarissa. Siis viiden vuoden aikana kolme todella kaukaista tilaisuutta parinmuodostukseen.
Mitään luonnollisia tilaisuuksia kumppanin löytymiselle ei avautunut sitten millään. 24-vuotiaana kirjauduin nettitreffeihin, tapasin kolme miestä, ja se kolmas on aviomieheni. Ne kaksi, muuta, joiden kanssa ei oikein natsannut, olivat hekin ihan tavallisia miehiä, eivät mitään outoja hiippareita. Outojen vastaajien kanssa en edes kirjoitellut. Eli minulla on vain hyviä kokemuksia nettitreffeistä. Jos en olisi kerinnyt ensin sopia treffejä nykyisen mieheni kanssa, olisin vielä erään neljännenkin mukavanoloisen kanssa voinut lähteä. Hyvää tarjontaa siis oli. Meni alle vuosi koko prosessissa ja sitten olinkin jo rakastunut ja seurustelusuhteessa mieheni kanssa.
Jos ajattelen elämääni, niin ei olisi myöhemminkään mitään tilaisuuksia tullut harrastusten tai työn kautta. Nettitreffit olivat minulle ainoa mahdollisuus. Onneksi käytin sen. Minulla on tuttava, joka hokee, että on jo hyväksynyt sen, että jää yksin. Kaunis ja kiinnostava nainen. Hän ei usko nettitreffeihin. Ei edes halua kokeilla. Jos itse olisin tuon linjan pitänyt, olisin minäkin yhä yksin.
Ai niin. Piti vielä sanoa, että opiskelijana itse flirttailin kahdelle miehelle mutta flirttiin ei vastattu (luulen että olivat varattuja). En siis odottanut vain miesten aloitteita vaan yritin osoittaa itsekin kiinnostukseni. Silti ei vain onnistunut ennen nettitreffeille lähtöä.
/tuo lainauksen kirjoittaja
Kiva että löysit puolison. Itse olen 35v. ikisinkku enkä usko enää että mitään löytyykään.
Ikävuodet 18-30 vietin suht aktiivisesti seuraa hakien. Esitin suoria treffipyyntöjä lukuisille miehille (ei siis pelkkiä flirttailuja vaan selkeä kysymys, siimä vaiheessa kun oli jo juteltu/tutustuttu vähän). Tapasin kaverinkavereita ja kävin harrastuksissa ja tapahtumissa. Kokeilin nettiä jo v. 2002, jolloin tutustuin ikäisiini poikiin chatissa ja tapasinkin heitä. Lisäksi oli lukuisia nettideittiprofiileja vuosien varrella. Myös Tinder tuli kokeiltua.
Tulos oli pyöreä 0. 0 suhdetta, 0 treffit, 0 suudelmaa. 0 ihmistä kiinnostui minusta, 0 pyysi ulos.
30-vuotiaana tajusin ettei hommassa ole mitään järkeä. Käytin yli vuosikymmenen ajan liikaa energiaa parin etsimiseen (vaikkei se elämäni keskipiste ollutkaan). Oli mietitty monet kerrat mitä teen väärin ja mitä voisi parantaa. En vain jaksanut enää.
Nyt siis olen vain unohtanut koko jutun. Keskityn kavereihin, harrastuksiin, matkusteluun, asun ulkomailla, teen mitä haluan, nautin, olen aikas onnellinen. Miestä en tule koskaan löytämään mutta mitäs sitten. Elämä on kivaa näinkin.
Miten tällainen on mahdollista? Kuulostaa siltä että siellä on taas deittailtu niitä kaikkien naisten haluamia miehiä.
t. M35
Huokaus. Aina sama vastaus näissä keskusteluissa. Jos kaikkien haluama mies on pitkä, rikas ja komea, niin ei, en ole heitä yrittänyt. Olen tietoinen ulkonäöstäni joka on tällä typerällä tasoastekolla varmaankin 7-8, arvostelijasta riippuen. En koe vetoa "täydellisiin" miehiin vaan he ovat pelottavia. En myöskään halua kevytkenkäistä naistenmiestä, olenhan itse kokematon.
Meitä tavallisia naisia on kaikkialla - meitä joiden nimeä ei muisteta, joiden seurasta ei kilpailla, joiden oven takana ei ole jonoa kolkuttelemassa.
Koska te ette ilmaise, että kiinnostaisi millään tasolla. Ei me miehet voida arvata minkä oven takana on sinkkunainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono itsetunto ja pieni penis. Muna vai kana - tilanne, mutta lopputulos on se etten jaksa uskoa pysyvän rakkauden löytämiseen kohdallani. Kukaan nainen ei halua miestä, jolla on pieni penis. Joku voi toki tyytyä sellaiseen, mutta ei niitäkään ole paljoa. Itseluottamusta kun on ilkeillä kommenteilla saatu tuhottua, niin ei enää löydy jaksamista etsiä ja ottaa vastaan pakkeja ja nöyryyttämistä.
Liian monta kertaa lupaava suhde on louunuy ekaan yhteiseen yöhön. "Oot tosi kiva, hauska, älykäs yms., mutta....)
Kynnys laittaa tinderiin kuvaus " Olen 32-vuotias akateeminen, urheilullinen ja kulttuurista kiinnostunut minimuna" on syys ätä tai toisesta aika korkea.
Mulle kelpaa, jos meidän ei tarvitse harrastaa seksiä lainkaan. En juuri seksistä piittaa, joten minulle ratkaisu olisi hyvä. :)
Kuka seksuaalinen ihminen haluaisi tuollaisen suhteen?
Mies, joka ei omasta mielestään saa parisuhdetta pienen peniksensä vuoksi. Silloin saisi ainakin sen parisuhteen.
kaunisoululainen kirjoitti:
Pitkään olen näitä asioita miettinyt,haaveilin toisesta lapsesta (on yksi) mutta olen huomannut ettei se voi toteutua koska kaikilla on jo se perhe ja suhtaudutaan kuin mummoon " eli kirjoitin koska et halua varmaan enään lapsia", "minulla on kolme lasta" )miksi sekaantuisin tällaisiin?. Enhän silloin voi sitä lasta saada. Joten tämä oli viimeinen niitti.
Jos etsit miestä vain siksi, että saisit lapsen, niin ehkä parempi tosiaan, ettet parisuhteeseen lähde (etkä toista lastakaan sitten saa). Kyllä kai sitä pitäisi haluta kumppania ihan sen itsensäkin takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oli huono itsetunto ja täysin vääristyneet käsitykset miesten vaatimuksista. Luovuin ajatuksesta jo 30v. kieppeillä ja nyt jo liian myöhäistä monestakin eri syystä.
Minulla myös itsetunto-ongelmat suurin syy. Moni mies ihastui minuun, mutta koska en luottanut siihen, että mies jäisi, lopetin itse kaikki suhteet ennen sitä olettamaani jättämistä. Olin kai tavallaan monen miehen mieleen, kiltti naapurintyttö. Nyt en enää etsi ja se on aika helpottavaa, en ole rakastunut, ei tarvitse pelätä jättämistä. Harmittaa, etten ajoissa luovuttanut munasoluja. Olisi ollut kiva jättää jälki geenipooliin.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kauniin naisen, jolla olis jotain myös pään sisällä ja sopisi omaan luonteeseen. Tällaisen sinkkunaisen löytäminen vain on mahdotonta.
Oletko itse komea? Ei kauniit naiset rumien tai tavisten kanssa mene yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi, koska minä riitän itselleni. Kaikki on hyvin, juuri nyt. Ei onnen ainekset muuten kovin kaukana ole. Ei tullut minulle prinssiä valkoisella ratsulla, aikani odotettuani otin oljenkorret omiin pikkukätösiini ja aloin rakentamaan. Tässä nyt olen tyytyväisenä. Ja totean: kaikki meni juuri niinkuin pitikin. Nyt olen iloinen kaikista tapaamistani ihmisistä ja suhteista, joita olen muodostanut. Myös niistä, jotka ovat netin syövereissä ja niistä jotka tietävät minusta paljon enemmän kuin minä koskaan heistä ;) Jokaiselta olen kuitenkin oppinut jotain, jokaisesta on jäänyt jälki. Jokainen on vienyt minua eteenpäin elämänkohtalossani, jokaisessa kohtaamisessa on ollut opetus.
Tämä on juuri se ratkaiseva tekijä.
Näin minäkin koen. Käännän vaikeudet vahvuudeksi. Ihmisen mieli on muovailtavissa, onneksi. Hetkenä, jolloin ei löydy sanoja, tai sanat hajoavat, yhdys sanat erkaantuvat, on todellisuuden uudelleen ohjelmointia. Asiat ovat juuri niin kuin niitä haluaa katsoa, kolikon kaksi puolta. Vedetään raja, jotta olisi selkeämpää, kummalla puolella on. Yksin rajanveto on helpompaa, kahdestaan suorastaan mahdotonta ;)
Vierailija kirjoitti:
Sairaudet vei työkykyni. Näin köyhänä ja sairaana miehenä olen havainnut, että sopivan kumppanin löytäminen on äärimmäisen vaikeaa.
Lähinnä kiinnostais löytää joku, joka on vastaavassa tilanteessa. En haluaisi olla riippakivenä kenellekkään työssäkäyvälle.
Oletko koskaan katsonut, onko jonkin sairautesi tiimoilta olemassa vertaistukiryhmää? Ne eivät vastoin yleistä luuloa ole sellaisia, että istutaan piirissä voivottelemassa, vaan niitä on eri ikäisille esim. viikonloppureissuina, kahvitteluina, käydään yhdessä keilaamassa ym. Siellä voi hyvinkin tavata vastakkaisen sukupuolen edustajan, joka ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väitän että jos on ihan siedettävän näköinen nainen joka hymyilee ja katsoo silmiin niin miehet tulee juttelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono itsetunto ja pieni penis. Muna vai kana - tilanne, mutta lopputulos on se etten jaksa uskoa pysyvän rakkauden löytämiseen kohdallani. Kukaan nainen ei halua miestä, jolla on pieni penis. Joku voi toki tyytyä sellaiseen, mutta ei niitäkään ole paljoa. Itseluottamusta kun on ilkeillä kommenteilla saatu tuhottua, niin ei enää löydy jaksamista etsiä ja ottaa vastaan pakkeja ja nöyryyttämistä.
Liian monta kertaa lupaava suhde on louunuy ekaan yhteiseen yöhön. "Oot tosi kiva, hauska, älykäs yms., mutta....)
Kynnys laittaa tinderiin kuvaus " Olen 32-vuotias akateeminen, urheilullinen ja kulttuurista kiinnostunut minimuna" on syys ätä tai toisesta aika korkea.
Mulle kelpaa, jos meidän ei tarvitse harrastaa seksiä lainkaan. En juuri seksistä piittaa, joten minulle ratkaisu olisi hyvä. :)
Kuka seksuaalinen ihminen haluaisi tuollaisen suhteen?
Mies, joka ei omasta mielestään saa parisuhdetta pienen peniksensä vuoksi. Silloin saisi ainakin sen parisuhteen.
Se se ole seksuaaliselle ihmiselle parisuhde, jos siinä ei ole seksiä. Parisuhde ei ole sitä, että eletään kämppiksenä.
HSEn adonis kirjoitti:
Väitän että jos on ihan siedettävän näköinen nainen joka hymyilee ja katsoo silmiin niin miehet tulee juttelemaan.
Joo, etenkin kaikki 3 lapsen omaavat häntäheikit.
Jotenkin tuntuu että naiset valehtelee täällä kirkkain silmin. Väitetään ettei kukaan mied ole lähestynyt, vaikka oikeasti lukemattomat miehet on lähestyneet. Lähestyjät ei vaan ole olleet sitä parasta kolmasosaa miehistä, jota kaikki naiset hakevat.
M42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ei oikeasti kuuluisi tulla tähän ketjuun vastaamaan ohi aiheen, mutta mutta...
Minulla ei vielä 24-vuotiaana ollut ollut lainkaan seurustelusuhdetta. Ensisuudelman olin kokenut 20- tai 21-vuotiaana erään nettituttavan kanssa, mutta siitä ei sen enempää tullut. Teininä en kuulunut suosittuihin tyttöihin. En välittänyt kampauksista ja meikeistä vaan olin luomunaamainen kirjanörtti. Ystäviä minulla oli paljon muttei ketään poikia - tunsin oloni aina vaivaantuneeksi ja epävarmaksi poikien seurassa.
Yliopistossa tutustuin miehiinkin ja heistä tuli jopa ystäviäni. Mitään pientäkään ihastumista ei silti koskaan ollut, ainakaan molemminpuolista. Tuo ensisuudelma oli ja meni. Edelleen olin yksin. Koko tänä aikana ikäkautena 19 - 24 minulle oma-aloitteisesti flirttaili kolme miestä: tämä nettituttava, yksi mies, jonka ryhmää opastin töissä museokierroksella (ei kuitenkaan tehnyt selvää aloitetta ja itse olin liian nössö pyytämään numeroa) ja yksi känninen solkkaaja kerran baarissa. Siis viiden vuoden aikana kolme todella kaukaista tilaisuutta parinmuodostukseen.
Mitään luonnollisia tilaisuuksia kumppanin löytymiselle ei avautunut sitten millään. 24-vuotiaana kirjauduin nettitreffeihin, tapasin kolme miestä, ja se kolmas on aviomieheni. Ne kaksi, muuta, joiden kanssa ei oikein natsannut, olivat hekin ihan tavallisia miehiä, eivät mitään outoja hiippareita. Outojen vastaajien kanssa en edes kirjoitellut. Eli minulla on vain hyviä kokemuksia nettitreffeistä. Jos en olisi kerinnyt ensin sopia treffejä nykyisen mieheni kanssa, olisin vielä erään neljännenkin mukavanoloisen kanssa voinut lähteä. Hyvää tarjontaa siis oli. Meni alle vuosi koko prosessissa ja sitten olinkin jo rakastunut ja seurustelusuhteessa mieheni kanssa.
Jos ajattelen elämääni, niin ei olisi myöhemminkään mitään tilaisuuksia tullut harrastusten tai työn kautta. Nettitreffit olivat minulle ainoa mahdollisuus. Onneksi käytin sen. Minulla on tuttava, joka hokee, että on jo hyväksynyt sen, että jää yksin. Kaunis ja kiinnostava nainen. Hän ei usko nettitreffeihin. Ei edes halua kokeilla. Jos itse olisin tuon linjan pitänyt, olisin minäkin yhä yksin.
Ai niin. Piti vielä sanoa, että opiskelijana itse flirttailin kahdelle miehelle mutta flirttiin ei vastattu (luulen että olivat varattuja). En siis odottanut vain miesten aloitteita vaan yritin osoittaa itsekin kiinnostukseni. Silti ei vain onnistunut ennen nettitreffeille lähtöä.
/tuo lainauksen kirjoittaja
Kiva että löysit puolison. Itse olen 35v. ikisinkku enkä usko enää että mitään löytyykään.
Ikävuodet 18-30 vietin suht aktiivisesti seuraa hakien. Esitin suoria treffipyyntöjä lukuisille miehille (ei siis pelkkiä flirttailuja vaan selkeä kysymys, siimä vaiheessa kun oli jo juteltu/tutustuttu vähän). Tapasin kaverinkavereita ja kävin harrastuksissa ja tapahtumissa. Kokeilin nettiä jo v. 2002, jolloin tutustuin ikäisiini poikiin chatissa ja tapasinkin heitä. Lisäksi oli lukuisia nettideittiprofiileja vuosien varrella. Myös Tinder tuli kokeiltua.
Tulos oli pyöreä 0. 0 suhdetta, 0 treffit, 0 suudelmaa. 0 ihmistä kiinnostui minusta, 0 pyysi ulos.
30-vuotiaana tajusin ettei hommassa ole mitään järkeä. Käytin yli vuosikymmenen ajan liikaa energiaa parin etsimiseen (vaikkei se elämäni keskipiste ollutkaan). Oli mietitty monet kerrat mitä teen väärin ja mitä voisi parantaa. En vain jaksanut enää.
Nyt siis olen vain unohtanut koko jutun. Keskityn kavereihin, harrastuksiin, matkusteluun, asun ulkomailla, teen mitä haluan, nautin, olen aikas onnellinen. Miestä en tule koskaan löytämään mutta mitäs sitten. Elämä on kivaa näinkin.
Miten tällainen on mahdollista? Kuulostaa siltä että siellä on taas deittailtu niitä kaikkien naisten haluamia miehiä.
t. M35
Huokaus. Aina sama vastaus näissä keskusteluissa. Jos kaikkien haluama mies on pitkä, rikas ja komea, niin ei, en ole heitä yrittänyt. Olen tietoinen ulkonäöstäni joka on tällä typerällä tasoastekolla varmaankin 7-8, arvostelijasta riippuen. En koe vetoa "täydellisiin" miehiin vaan he ovat pelottavia. En myöskään halua kevytkenkäistä naistenmiestä, olenhan itse kokematon.
Meitä tavallisia naisia on kaikkialla - meitä joiden nimeä ei muisteta, joiden seurasta ei kilpailla, joiden oven takana ei ole jonoa kolkuttelemassa.
Koska te ette ilmaise, että kiinnostaisi millään tasolla. Ei me miehet voida arvata minkä oven takana on sinkkunainen.
Vastasit naiselle joka teki 12 vuoden ajan aloitteita...
HSEn adonis kirjoitti:
Väitän että jos on ihan siedettävän näköinen nainen joka hymyilee ja katsoo silmiin niin miehet tulee juttelemaan.
Väitteesi on epätosi.
Ketju on lukittu.
Siksi, koska minä riitän itselleni. Kaikki on hyvin, juuri nyt. Ei onnen ainekset muuten kovin kaukana ole. Ei tullut minulle prinssiä valkoisella ratsulla, aikani odotettuani otin oljenkorret omiin pikkukätösiini ja aloin rakentamaan. Tässä nyt olen tyytyväisenä. Ja totean: kaikki meni juuri niinkuin pitikin. Nyt olen iloinen kaikista tapaamistani ihmisistä ja suhteista, joita olen muodostanut. Myös niistä, jotka ovat netin syövereissä ja niistä jotka tietävät minusta paljon enemmän kuin minä koskaan heistä ;) Jokaiselta olen kuitenkin oppinut jotain, jokaisesta on jäänyt jälki. Jokainen on vienyt minua eteenpäin elämänkohtalossani, jokaisessa kohtaamisessa on ollut opetus.