Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka olet luovuttanut kumppanin etsinnässä
...kerro miksi näin kävi?
ps. tämä ei ole teille jotka ette halua kumppania, vaan ihmisille jotka haluaisivat mutta eivät usko löytävänsä/saavansa (oikeanlaista).
Kommentit (569)
Vierailija kirjoitti:
alhainentaso kirjoitti:
Koska minusta kiinnostuvat vain keskivartalolihavat naiset.
Olen itse liikunnallinen ja hyväkuntoinen, mutta kaikki liikunnalliset ja hyväkuntoiset naiset katselevat miehiä jotka ovat minua
- pidempiä
- komeampia
- luontaisesti raamikkaampia
- menestynempiä ts. varakkaampia
Suhteesta ei tule mitään kun toista kiinnostaa liikunta, terveys, jooga, meditointi ja lukeminen...ja toista herkuttelu ja haaveilu turistirantalomista.
Tasoteoriaahan tämä. Naisen timmi vartalo -> miehen "synnynnäinen" komeus, rahat ja status.
Itse olen juuri tuollainen keskivartalolihava nainen ja yksikään mies ei ole suhteeseen kelpuuttanut. Seksiin kelpuuttaisivat kyllä, ihan nämä salimiehetkin. Suhdetta mun on turha heiltä toivoa.
No seksi nyt on ihan eri asia.
Kyllä minäkin "salimiehenä" (lainausmerkeissä koska pääpaino ei ole missään bodaamisessa vaan monipuolisessa liikkumisessa) haluaisin liikunnallisen naisen, ja sellainen harvemmin on keskivartalolihava tai lihava muutenkaan.
Sen kyllä huomaa että kyllä se taso on tärkeämpää kuin yhteensopivuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon netin kautta seukannut noin 8 kertaa. Aluksi miehet ovat innoissaan. Olen kaunis, fiksu, hauska, hyvin seksikäs, naisellinen.
Hurja sexishow alkaa ja nopeasti miehet alkavat katsoa asuntoilmoituksia ja esittelevät lapsensa.
Neljännen kuukauden tiimoilla tulee ongelmia, minulla on yksi 2cm vatsamakkara, en ole riittävän taiteellinen, minulla on liikaa kavereita, en jaksa kävellä korkkareilla 3 km, en tunne Marxismia, en jaksa juopotella, en ymmärrä että miehellä ei ole minulle ikinä aikaa, luen poliittista kirjallisuutta eli olen ylimielinen, minulla on jaloissa pinnallisia verisuonia, asun korvessa (Espoo), menen nukkumaan liian aikaisin työaamuina.Nettimiehillä on kiire takaisin selaamaan kuvia, mun nää exät näyttää olevan siellä edelleen selailemassa.
Kun mikään ei riitä, tuumaan että ihan sama.
Miehet ovat hirveän ehdottomia naisen etsinnässä. Kukaan nainen ei yksistään riitä heille. Mitään kompromissejä ei tehdä. Mitättömän näköisen miehen tulee saada missitason näköinen nainen. Pelkkä hoikkuus tai treenattu vartalo ei riitä. Miehen ajatusmaailma on niin erilainen kuin naisella, mutta moni mies kuvittelee, että naisen pitäisi olla kuin he, harrastaa samoja asioita, asua kilometrin päässä heistä, osata tehdä sitä ja tätä. Miehissä on paljon ilkeitä ja riidanhaluisia. Kun ei riitä korkea koulutus, hyvä työpaikka, oma asunto, hoikkuus, pitkät hiukset, ystävällisyys, vaan pitää olla kaikkea ihmeellistä muutakin, niin tyhjän saa pyytämättäkin. Lapsia voi hankkia yksinkin, joten ilkeää ja itsekästä miestä ei kannata ottaa.
Olen akateeminen mies, pitkä, tumma, liikunnallinen, sivistynyt, hiukset tallella. Lomalla menisin mieluummin katsomaan Fosterin rakennuksia kuin juomaan karjalaa teneriffan suomibaarista.
Useassa yhteydessä minun tasoisekseni naiseksi on määritelty haiseva ylipainoinen yh joka pitää kerätä juoppoputkasta parin viikon välein.
Ei käy.
Muille naisille olen sitten ilmaa. Tietenkin sellaiset 50v+ mummot katselevat kaihoisasti, mutta siitäpä nyt ei paljon iloa minulle ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon netin kautta seukannut noin 8 kertaa. Aluksi miehet ovat innoissaan. Olen kaunis, fiksu, hauska, hyvin seksikäs, naisellinen.
Hurja sexishow alkaa ja nopeasti miehet alkavat katsoa asuntoilmoituksia ja esittelevät lapsensa.
Neljännen kuukauden tiimoilla tulee ongelmia, minulla on yksi 2cm vatsamakkara, en ole riittävän taiteellinen, minulla on liikaa kavereita, en jaksa kävellä korkkareilla 3 km, en tunne Marxismia, en jaksa juopotella, en ymmärrä että miehellä ei ole minulle ikinä aikaa, luen poliittista kirjallisuutta eli olen ylimielinen, minulla on jaloissa pinnallisia verisuonia, asun korvessa (Espoo), menen nukkumaan liian aikaisin työaamuina.Nettimiehillä on kiire takaisin selaamaan kuvia, mun nää exät näyttää olevan siellä edelleen selailemassa.
Kun mikään ei riitä, tuumaan että ihan sama.
Miehet ovat hirveän ehdottomia naisen etsinnässä. Kukaan nainen ei yksistään riitä heille. Mitään kompromissejä ei tehdä. Mitättömän näköisen miehen tulee saada missitason näköinen nainen. Pelkkä hoikkuus tai treenattu vartalo ei riitä. Miehen ajatusmaailma on niin erilainen kuin naisella, mutta moni mies kuvittelee, että naisen pitäisi olla kuin he, harrastaa samoja asioita, asua kilometrin päässä heistä, osata tehdä sitä ja tätä. Miehissä on paljon ilkeitä ja riidanhaluisia. Kun ei riitä korkea koulutus, hyvä työpaikka, oma asunto, hoikkuus, pitkät hiukset, ystävällisyys, vaan pitää olla kaikkea ihmeellistä muutakin, niin tyhjän saa pyytämättäkin. Lapsia voi hankkia yksinkin, joten ilkeää ja itsekästä miestä ei kannata ottaa.
Eli toisin sanottuna, koska sinä vaadit mieheltä korkeaa koulutusta ja hyvää työpaikkaa, miehen tulisi arvostaa samoja asioita sinussa. Mies onkin liian vaativa jos haluaa jotain muita asioita akateemisen tutkinnon ja hyvän palkan sijaan.
Ettei vain olisi sinä joka vaatii miehen olevan kuin sinä? Esim. koulutettu, kunnianhimoinen ja määrätietoinen, kiinnostunut matkailusta, jne?
Ettei vain olisi sinä joka vaatii miehen osaavan sitä ja tätä?
Ja mahtaako riittää jos mies on normaalipainoinen ja hyväkuntoinen, vaan vaaditko sen lisäksi ominaisuuksia joihin ei voi edes vaikuttaa? Käykö lyhyt, hoikka ja korkeaääninen mies kunhan on normaalipainoinen ja hyväkuntoinen?
Yhden kumppanin löysin ja se meni ihan pieleen. Nyt on ikää yli 40 ja kaksi lasta. Game over naiselle.
No joo, toki mulla olisi ottajia, olen upea nainen. Mutta pelkkä parisuhde parisuhteen vuoksi ei vaan riitä. Enää en etsi, mutta ehkä joku päivä vielä joku löytää minut :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen akateeminen mies, pitkä, tumma, liikunnallinen, sivistynyt, hiukset tallella. Lomalla menisin mieluummin katsomaan Fosterin rakennuksia kuin juomaan karjalaa teneriffan suomibaarista.
Useassa yhteydessä minun tasoisekseni naiseksi on määritelty haiseva ylipainoinen yh joka pitää kerätä juoppoputkasta parin viikon välein.
Ei käy.
Muille naisille olen sitten ilmaa. Tietenkin sellaiset 50v+ mummot katselevat kaihoisasti, mutta siitäpä nyt ei paljon iloa minulle ole.
Nyt en ymmärrä. Kuka on ”määritellyt” sinulle ns. Haisevan yh:n? Kuulostat mielenkiintoiselta mieheltä, varmasti ottajia olisi. Myös niitä hyvältä tuoksuvia. Vai tavoitteletko vaan missejä?
35 vuotta tallattu katuja (paitsi ne ajat, kun en osannut kävellä) ja tuloksena kaksi kännistä suudelmaa.
Ei parisuhdetta, ei edes teiniseurustelua. Ei seksiä, ei hellyyttä. Ei oikeastaan yhtään kiinnostuksen osoitusta, eikä tietenkään yhtään kertaa, kun omaan lähestymisyritykseen olisi positiivisesti vastattu.
On aika luovuttaa. Tai olisi ollut jo vuosia sitten. Nyt silti viimeistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lottovoittamaton kirjoitti:
Lähes mahdottoman yhdistelmän takia.
Plussat: olen töissäkäyvä, keskustelutaitoinen, huumorintajuinen ja elämäntavatkin ovat kunnossa.
Miinukset: olen seksuaalisesti alistuva (ja lisäksi alle 175cm). Tykkäisin että nainen vie, suhteen ollessa muilta osin tasa-arvoinen.
Jotta suhde toimisi, naisen tulisi olla ainakin jossain määrin seksuaalisesti dominoiva...ja sen lisäksi fiksu, mukava ja ehkä liikunnallinenkin.
Kuvattuja naisia ei ole juuri olemassa, ja mikäli olisi, puhuttaisiin fantasiahahmosta josta kilpailisi valtava joukko miehiä.
Todennäköisyys että löytäisin sopivan naisen ja tämä kiinnostuisi minusta on verrattavissa lottovoittoon. Siksi olen luovuttanut ja keskityn muihin asioihin.
Miten nuo nyt on niin mahdottomat speksit?
Täällä omaa miesorjaa vällyjen väliin kaipaava naisihminen jonka silmää miellyttää eniten juurikin ne hieman lyhyemmät könsikkäät. Tuskinpa olen mikään naismaailman yksisarvinen eikä vuoronumeroitakaan ole vielä tarvinnut alkaa kosijoille jakaa.
alhainentaso kirjoitti:
Koska minusta kiinnostuvat vain keskivartalolihavat naiset.
Olen itse liikunnallinen ja hyväkuntoinen, mutta kaikki liikunnalliset ja hyväkuntoiset naiset katselevat miehiä jotka ovat minua
- pidempiä
- komeampia
- luontaisesti raamikkaampia
- menestynempiä ts. varakkaampia
Suhteesta ei tule mitään kun toista kiinnostaa liikunta, terveys, jooga, meditointi ja lukeminen...ja toista herkuttelu ja haaveilu turistirantalomista.
Tasoteoriaahan tämä. Naisen timmi vartalo -> miehen "synnynnäinen" komeus, rahat ja status.
Mä en kyllä ole lainkaan keskivartalolihava, mutta en myöskään liikunnallinen ja hyväkuntoinen 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ainakaan jaksa enää yrittää. Viimeiset pari vuotta panostanut, mutta kerta edes treffeille asti ei pääse niin pakko se on hyväksyä, että ulkonäkö/persoona ei kiinnosta ketään kun parempiakin on tarjolla. Tiedän kyllä oikeastaan, että kun ulkonäköä ei ole niin pitäisi muuten olla sitten hurmaava, mutta kun on kaikin puolin tylsä ihminen niin lopputulos on arvattavissa. Jos ei joku tule kotoa hakemaan tai tipahda taivaasta niin olen kyllä jatkossakin yksin.
Tuossa joku mainitsi miesten tarkoista kriteereistä aikaisemmin niin yhtä tarkat listaukset tuntuu olevan myös naisilla, todella monella on kriteerilista nettideiteissä.
Kyllä taas on monenlaista avautumista ,mitä ihmettä te parisuhteelta odotatte ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei tee aloitteita.
Sama syy ja viitsiikö itse tehdä, kun ei herätä kiinnostusta? Opiskelijana ja nuorena kaikissa kissanristiäisissä käyminen ei auttanut suhteen löytämisessä. Nettideitteihin ei riitä usko. En osaa näyttää miesten unelmanaiselta.
kaunisoululainen kirjoitti:
Olen jo 40 eli tälllä iällä ei kumppania enään voi saada. Olen harrastanut seksiä viimeksi viime vuoden marraskuussa,oli yhden illan juttu, pyysin miestä lähtemään omaan kotiin toimituksen jälkeen ja baarissa kysyin suoraan yhden illan juttuun. Mitään riskejä en halua ottaa eli esim yöksi en anna jäädä kenenkään nukkumaan.Nyt en ole sopivaa löytänyt yhden illan juttuun (pitäisi olla sekä komea että turvallisen oloinen) joten fyysisyydenkin olen jättänyt pois. Sekin vaikutti kun huomasin että miehiltä ei saa enään huomiota,edes superkauniiseen( ja iloiseen) kasvokuvaan ei mitään,mutta nuoria naisia hehkuttavat kokoajan sosiaalisessa mediassa. Ja siis joo olen kaunis eli en tarkoita ns rumia kuvia.
Sitä on alkanut muuttua näkymättömäksi(iän myötä) vaikka onkin ok. Pitkään olen näitä asioita miettinyt,haaveilin toisesta lapsesta (on yksi) mutta olen huomannut ettei se voi toteutua koska kaikilla on jo se perhe ja suhtaudutaan kuin mummoon " eli kirjoitin koska et halua varmaan enään lapsia", "minulla on kolme lasta" )miksi sekaantuisin tällaisiin?. Enhän silloin voi sitä lasta saada. Joten tämä oli viimeinen niitti.
Olen kaunis ja älykäs ja kuntoilen joten kuten aiemmin kirjoitin pohdin asioita pikään ja kuukausiin en lyönyt asioita lukkoon mutta koska toista lasta en voi saada,lähestyy vain lapselliset miehet enkä voisi sekaantua mieheen joilla lapsia muutenkaan ja loukkaavaa kun mies ekana olettaa että voisin sekaantua mieheen jolla jo lapset tehtynä. Tämähän on minun elämä ja oikeus myös että minun haaveet voisivat toteutua.
Tein siis sen johtopäätöksen että olen saanut miesten huomiosta nauttia ja jatkossakin varmasti joku jollain lailla lähestyy. Elämässä ei voi kaikkea saada. Yksi terve lapsi minulla on joka tekee iloiseksi ja on jo isompi joten mitään rajoituksia ei siltäkään osin ole. nautin tästä elämästä ja kokemuksista joista sain. Sain kuitenkin olla monesti myös se ns kaunotar( vähän yli 160, pienikokoinen pitkähiuksinen,naisellinen) jota ihaillaan ja myös se joka verkkareissa hipsii myös se ns poikatyttö. Koen että sain tältä rintamalta myös hyvää ja kunnon ihastuksia kokea. Olen vain ajatellut etten kelvannut tai kukaan ei niin paljon mua rakastanut ettei olisi voinut elää ilman mua. Olen nykyisin sinut asian kanssa. Ajattelen myös että kaikki on hyvin ja kuten pitää olla. Iloa saan pienistä asioista nykyisin.näin tämän oli tarkoitus mennä.
Vai superkaunis olet. Mites se luonnepuoli...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketään ei vaan löydy. Olen ollut yksin kauan, nettideitit on kokeiltu aikoja sitten mutta ei. Laihdutin muutama vuosi sitten 20 kg ja ajattelin että josko joku edes kiinnostuisi mutta ei sittenkään. Ei löydy sitä oikeaa.
Vierailija kirjoitti:
En edes ehtinyt aloittaa, kun huomasin, että en tahdo pettyä. Ympärilläni olleiden parisuhteet ja niiden tyngät ja draamat ovat pettymystä täynnä ja heillä on usein hyväksikäytetty, surullinen olo jälkeenpäin. Sekä miehillä, että naisilla. En halua joutua tuohon asemaan itse, koska tiedän etten kestäisi sitä. Siksi en usko, että koskaan löytäisin kumppania. Ei voi tietää, esittääkö toinen kunnollista ja sitten paljastuukin paskaksi sisältä.
"Ei voi tietää, jos ei kokeile" Tiedän tiedän, mutta mielummin suojelen itseäni, kun otan liian suuren riskin.
N21
Onneksi monet kasvaa aikuisiksi. Itselläkin noin nuorena oli suhteet täynnä draamaa.
11v. onnellisesti yhdessä. N36
Minun ei oikeasti kuuluisi tulla tähän ketjuun vastaamaan ohi aiheen, mutta mutta...
Minulla ei vielä 24-vuotiaana ollut ollut lainkaan seurustelusuhdetta. Ensisuudelman olin kokenut 20- tai 21-vuotiaana erään nettituttavan kanssa, mutta siitä ei sen enempää tullut. Teininä en kuulunut suosittuihin tyttöihin. En välittänyt kampauksista ja meikeistä vaan olin luomunaamainen kirjanörtti. Ystäviä minulla oli paljon muttei ketään poikia - tunsin oloni aina vaivaantuneeksi ja epävarmaksi poikien seurassa.
Yliopistossa tutustuin miehiinkin ja heistä tuli jopa ystäviäni. Mitään pientäkään ihastumista ei silti koskaan ollut, ainakaan molemminpuolista. Tuo ensisuudelma oli ja meni. Edelleen olin yksin. Koko tänä aikana ikäkautena 19 - 24 minulle oma-aloitteisesti flirttaili kolme miestä: tämä nettituttava, yksi mies, jonka ryhmää opastin töissä museokierroksella (ei kuitenkaan tehnyt selvää aloitetta ja itse olin liian nössö pyytämään numeroa) ja yksi känninen solkkaaja kerran baarissa. Siis viiden vuoden aikana kolme todella kaukaista tilaisuutta parinmuodostukseen.
Mitään luonnollisia tilaisuuksia kumppanin löytymiselle ei avautunut sitten millään. 24-vuotiaana kirjauduin nettitreffeihin, tapasin kolme miestä, ja se kolmas on aviomieheni. Ne kaksi, muuta, joiden kanssa ei oikein natsannut, olivat hekin ihan tavallisia miehiä, eivät mitään outoja hiippareita. Outojen vastaajien kanssa en edes kirjoitellut. Eli minulla on vain hyviä kokemuksia nettitreffeistä. Jos en olisi kerinnyt ensin sopia treffejä nykyisen mieheni kanssa, olisin vielä erään neljännenkin mukavanoloisen kanssa voinut lähteä. Hyvää tarjontaa siis oli. Meni alle vuosi koko prosessissa ja sitten olinkin jo rakastunut ja seurustelusuhteessa mieheni kanssa.
Jos ajattelen elämääni, niin ei olisi myöhemminkään mitään tilaisuuksia tullut harrastusten tai työn kautta. Nettitreffit olivat minulle ainoa mahdollisuus. Onneksi käytin sen. Minulla on tuttava, joka hokee, että on jo hyväksynyt sen, että jää yksin. Kaunis ja kiinnostava nainen. Hän ei usko nettitreffeihin. Ei edes halua kokeilla. Jos itse olisin tuon linjan pitänyt, olisin minäkin yhä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Minun ei oikeasti kuuluisi tulla tähän ketjuun vastaamaan ohi aiheen, mutta mutta...
Minulla ei vielä 24-vuotiaana ollut ollut lainkaan seurustelusuhdetta. Ensisuudelman olin kokenut 20- tai 21-vuotiaana erään nettituttavan kanssa, mutta siitä ei sen enempää tullut. Teininä en kuulunut suosittuihin tyttöihin. En välittänyt kampauksista ja meikeistä vaan olin luomunaamainen kirjanörtti. Ystäviä minulla oli paljon muttei ketään poikia - tunsin oloni aina vaivaantuneeksi ja epävarmaksi poikien seurassa.
Yliopistossa tutustuin miehiinkin ja heistä tuli jopa ystäviäni. Mitään pientäkään ihastumista ei silti koskaan ollut, ainakaan molemminpuolista. Tuo ensisuudelma oli ja meni. Edelleen olin yksin. Koko tänä aikana ikäkautena 19 - 24 minulle oma-aloitteisesti flirttaili kolme miestä: tämä nettituttava, yksi mies, jonka ryhmää opastin töissä museokierroksella (ei kuitenkaan tehnyt selvää aloitetta ja itse olin liian nössö pyytämään numeroa) ja yksi känninen solkkaaja kerran baarissa. Siis viiden vuoden aikana kolme todella kaukaista tilaisuutta parinmuodostukseen.
Mitään luonnollisia tilaisuuksia kumppanin löytymiselle ei avautunut sitten millään. 24-vuotiaana kirjauduin nettitreffeihin, tapasin kolme miestä, ja se kolmas on aviomieheni. Ne kaksi, muuta, joiden kanssa ei oikein natsannut, olivat hekin ihan tavallisia miehiä, eivät mitään outoja hiippareita. Outojen vastaajien kanssa en edes kirjoitellut. Eli minulla on vain hyviä kokemuksia nettitreffeistä. Jos en olisi kerinnyt ensin sopia treffejä nykyisen mieheni kanssa, olisin vielä erään neljännenkin mukavanoloisen kanssa voinut lähteä. Hyvää tarjontaa siis oli. Meni alle vuosi koko prosessissa ja sitten olinkin jo rakastunut ja seurustelusuhteessa mieheni kanssa.
Jos ajattelen elämääni, niin ei olisi myöhemminkään mitään tilaisuuksia tullut harrastusten tai työn kautta. Nettitreffit olivat minulle ainoa mahdollisuus. Onneksi käytin sen. Minulla on tuttava, joka hokee, että on jo hyväksynyt sen, että jää yksin. Kaunis ja kiinnostava nainen. Hän ei usko nettitreffeihin. Ei edes halua kokeilla. Jos itse olisin tuon linjan pitänyt, olisin minäkin yhä yksin.
Ai niin. Piti vielä sanoa, että opiskelijana itse flirttailin kahdelle miehelle mutta flirttiin ei vastattu (luulen että olivat varattuja). En siis odottanut vain miesten aloitteita vaan yritin osoittaa itsekin kiinnostukseni. Silti ei vain onnistunut ennen nettitreffeille lähtöä.
/tuo lainauksen kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Minun ei oikeasti kuuluisi tulla tähän ketjuun vastaamaan ohi aiheen, mutta mutta...
Minulla ei vielä 24-vuotiaana ollut ollut lainkaan seurustelusuhdetta. Ensisuudelman olin kokenut 20- tai 21-vuotiaana erään nettituttavan kanssa, mutta siitä ei sen enempää tullut. Teininä en kuulunut suosittuihin tyttöihin. En välittänyt kampauksista ja meikeistä vaan olin luomunaamainen kirjanörtti. Ystäviä minulla oli paljon muttei ketään poikia - tunsin oloni aina vaivaantuneeksi ja epävarmaksi poikien seurassa.
Yliopistossa tutustuin miehiinkin ja heistä tuli jopa ystäviäni. Mitään pientäkään ihastumista ei silti koskaan ollut, ainakaan molemminpuolista. Tuo ensisuudelma oli ja meni. Edelleen olin yksin. Koko tänä aikana ikäkautena 19 - 24 minulle oma-aloitteisesti flirttaili kolme miestä: tämä nettituttava, yksi mies, jonka ryhmää opastin töissä museokierroksella (ei kuitenkaan tehnyt selvää aloitetta ja itse olin liian nössö pyytämään numeroa) ja yksi känninen solkkaaja kerran baarissa. Siis viiden vuoden aikana kolme todella kaukaista tilaisuutta parinmuodostukseen.
Mitään luonnollisia tilaisuuksia kumppanin löytymiselle ei avautunut sitten millään. 24-vuotiaana kirjauduin nettitreffeihin, tapasin kolme miestä, ja se kolmas on aviomieheni. Ne kaksi, muuta, joiden kanssa ei oikein natsannut, olivat hekin ihan tavallisia miehiä, eivät mitään outoja hiippareita. Outojen vastaajien kanssa en edes kirjoitellut. Eli minulla on vain hyviä kokemuksia nettitreffeistä. Jos en olisi kerinnyt ensin sopia treffejä nykyisen mieheni kanssa, olisin vielä erään neljännenkin mukavanoloisen kanssa voinut lähteä. Hyvää tarjontaa siis oli. Meni alle vuosi koko prosessissa ja sitten olinkin jo rakastunut ja seurustelusuhteessa mieheni kanssa.
Jos ajattelen elämääni, niin ei olisi myöhemminkään mitään tilaisuuksia tullut harrastusten tai työn kautta. Nettitreffit olivat minulle ainoa mahdollisuus. Onneksi käytin sen. Minulla on tuttava, joka hokee, että on jo hyväksynyt sen, että jää yksin. Kaunis ja kiinnostava nainen. Hän ei usko nettitreffeihin. Ei edes halua kokeilla. Jos itse olisin tuon linjan pitänyt, olisin minäkin yhä yksin.
On niin kannustavaa lukea tällaista yli 30-vuotiaana ikisinkkuna naisena joka on viettänyt nettideiteillä 10 vuotta.
Miten jotkut eivät ymmärrä että kaikille se puoliso ei löydy muutaman treffin/aloitteen kautta?
Vierailija kirjoitti:
Minun ei oikeasti kuuluisi tulla tähän ketjuun vastaamaan ohi aiheen, mutta mutta...
Minulla ei vielä 24-vuotiaana ollut ollut lainkaan seurustelusuhdetta. Ensisuudelman olin kokenut 20- tai 21-vuotiaana erään nettituttavan kanssa, mutta siitä ei sen enempää tullut. Teininä en kuulunut suosittuihin tyttöihin. En välittänyt kampauksista ja meikeistä vaan olin luomunaamainen kirjanörtti. Ystäviä minulla oli paljon muttei ketään poikia - tunsin oloni aina vaivaantuneeksi ja epävarmaksi poikien seurassa.
Yliopistossa tutustuin miehiinkin ja heistä tuli jopa ystäviäni. Mitään pientäkään ihastumista ei silti koskaan ollut, ainakaan molemminpuolista. Tuo ensisuudelma oli ja meni. Edelleen olin yksin. Koko tänä aikana ikäkautena 19 - 24 minulle oma-aloitteisesti flirttaili kolme miestä: tämä nettituttava, yksi mies, jonka ryhmää opastin töissä museokierroksella (ei kuitenkaan tehnyt selvää aloitetta ja itse olin liian nössö pyytämään numeroa) ja yksi känninen solkkaaja kerran baarissa. Siis viiden vuoden aikana kolme todella kaukaista tilaisuutta parinmuodostukseen.
Mitään luonnollisia tilaisuuksia kumppanin löytymiselle ei avautunut sitten millään. 24-vuotiaana kirjauduin nettitreffeihin, tapasin kolme miestä, ja se kolmas on aviomieheni. Ne kaksi, muuta, joiden kanssa ei oikein natsannut, olivat hekin ihan tavallisia miehiä, eivät mitään outoja hiippareita. Outojen vastaajien kanssa en edes kirjoitellut. Eli minulla on vain hyviä kokemuksia nettitreffeistä. Jos en olisi kerinnyt ensin sopia treffejä nykyisen mieheni kanssa, olisin vielä erään neljännenkin mukavanoloisen kanssa voinut lähteä. Hyvää tarjontaa siis oli. Meni alle vuosi koko prosessissa ja sitten olinkin jo rakastunut ja seurustelusuhteessa mieheni kanssa.
Jos ajattelen elämääni, niin ei olisi myöhemminkään mitään tilaisuuksia tullut harrastusten tai työn kautta. Nettitreffit olivat minulle ainoa mahdollisuus. Onneksi käytin sen. Minulla on tuttava, joka hokee, että on jo hyväksynyt sen, että jää yksin. Kaunis ja kiinnostava nainen. Hän ei usko nettitreffeihin. Ei edes halua kokeilla. Jos itse olisin tuon linjan pitänyt, olisin minäkin yhä yksin.
Siinä olen ihan samaa mieltä, että nettitreffit ja muut vastaavatkin kannattaa ehdottomasti kokeilla, mutta eiköhän suurin osa tähän ketjuun vastanneista ole nekin jo kokeillut. Sä olit onnekas, kun löysit onnesi noin nopeasti, suurimmalle osalle niin ei käy. Partnerin löytäminen on kuitenkin niin paljon sattumasta kiinni, yleensähän se menee niin, että vain toinen osapuoli on kiinnostunut ja minkäs teet, ei sitä kiinnostusta voi pakottaa.
Ketju on lukittu.
Itse olen juuri tuollainen keskivartalolihava nainen ja yksikään mies ei ole suhteeseen kelpuuttanut. Seksiin kelpuuttaisivat kyllä, ihan nämä salimiehetkin. Suhdetta mun on turha heiltä toivoa.