Psykologia 2019
Hei tein tällasen jo nyt tosi ajoissa, jotta tää ehtisi tavoittaa mahdollisimman monen ennen ensi kevättä. :D Ja voihan tässä jo fiilistellä seuraavia pääsykokeita etukäteen vaikka niiden sisällöstä ei vielä olekaan paljoa tietoa.
Tän vuoden keskustelu oli musta ihanaa seurattavaa, ja vaikka ite onnekseni pääsin jo tänä vuonna sisään niin olis mulla mielenkiintoa mahdollisesti auttaa muita ens vuonna (hki/tku/tre) hakevia. (Varsinkin jos koe pysyy vielä tän vuoden samanlaisena kuin mitä se oli nyt tänä keväänä:)!)
Kommentit (5687)
Joo siis itsehän kävin perusopinnot 25 op Oulun avoimessa yliopistossa, jossa ei edes pääainemahista ole mutta kasvatuspsykologiaa voi opiskella pääaineena ja muutenkin kasvatustieteitä, niin aineopinnotkin ovat vielä saatavilla. Hyväksiluetaan suoraan, sitten kun/jos pääsee varsinaiseksi opiskelijaksi johonkin
Ykkösvuoden voi käytännössä melkein suorittaa kaikki etänä. Esim. jos tavoitteena on 60 op niin tekee psykan perusopinnot 25 ja lyhyen sivuaineen 25 ja 2 muuta viiden op kurssia niin thats it. Toki esim. Joensuussa kaikille on alussa pakollista opintojen ohjausta sekä syksyllä alkaa heti läsnäoloa vaativa Psykologi asiantuntijana kurssi, joka on täynnä tavaraa.
Vitsi toivon että joku yliopisto ees laittais tulokset ennen 28.
Ei taida kyllä olla todennäköstä
Vierailija kirjoitti:
Joo kaikki hyväksytään kaikkialle
Pätee perusopinnoissa, aineopinnoissakin pääosin, muttei välttämättä. Joistain kursseista on joskus vähän väännetty. Perusopinnoissa täsmälleen sama sisältö, toki tentit jokaisen yliopiston omat.
Vierailija kirjoitti:
Jos Joensuuhun päätyy niin pakko kai sinne on muuttaa sit, aluks shokki mutta eiköhän siihen totu
Joensuussa on opiskellut lukuisia esim. Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa asuvia. Pakolliset sitten tuttujen nurkissa, monet hotellissa. Suurin osa maisteriopiskelijoita, mutta kyllä on vedetty pitkänkin kaavan mukaan Stadista käsin. Asioita voi sumplia ja itse täytyy tietty venyä ja sopeutua.
Mitä veikkaatte pisterajoiksi? Korkeemmalla vai matalammalla kuin viime vuonna?
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaatte pisterajoiksi? Korkeemmalla vai matalammalla kuin viime vuonna?
Tosi vaikee sanoo.. ehkä vähän korkeemmalla
Oliko muuten viime vuonna korkeemmalla kun sitä edellisenä?

Oli muistaakseni.

Koepisteraja oli korkeammalla mutta yhteispisteraja matalammalla.
Tampere
koep. 2017: 73,6 2018: 79,3
yhteisp. 2017: 163,7 2018: 163,4
Helsinki
koep. 2017: 71,3 2018: 83,1
yhteisp. 2017: 172,6 2018: 170,7
Miten koepisteissä noin valtava nousu vaikka yhteispisteet pysyneet samalla tasolla? Vai muuttuiko todistusten pisteytys?
Itse haen vanhalla yo-todistuksella, josta saa paljon vähemmän pisteitä kuin nykyisistä vaikka sarja LLLLLE. Olen siis se vanha ja perheellinen 😂 Haaveissa alanvaihto
Hallitusohjelmaluonnoksessa on kaavailtu lisäaloituspaikkoja työllistäville hakupainealoille purkamaan hakijasumaa. Jäädään odottamaan!
Samaten puhuttiin muista hakuväylistä, eli käytännössä avoimen väylä. Se olisi tosi tärkeä saada toimimaan kunnolla alanvaihtajille.
Vierailija kirjoitti:
Vitsi toivon että joku yliopisto ees laittais tulokset ennen 28.
Ei taida kyllä olla todennäköstä
Eiköhän laita, tosin vain paria päivää ennen.
Vierailija kirjoitti:
Miten koepisteissä noin valtava nousu vaikka yhteispisteet pysyneet samalla tasolla? Vai muuttuiko todistusten pisteytys?
Itse haen vanhalla yo-todistuksella, josta saa paljon vähemmän pisteitä kuin nykyisistä vaikka sarja LLLLLE. Olen siis se vanha ja perheellinen 😂 Haaveissa alanvaihto
Taisi muuten vaihtua pisteytys juuri tossa kohtaa. Aiempina vuosina ei ole englannin kielen arvosanaa huomioitu ollenkaan.
Jännittää niin paljon. Uskon että ainaki itellä se tulee oleen tosi pienestä kiinni pääsenkö vai en.
Miten muuten opintopolussa näkyis jus olis esim hakenu ekana Helsinkiin ja tokana Tampereelle ja pisteet riittää Helsinkiin mutta Tampereen tulokset tulis eka.
Helsingin kohalla lukis varmaan kesken
Mutta olisko Tampereella sit hyväksytty
Mietin et voiko päätellä mitään alempien hakukohteiden tuloksista

Tossa lapussa mikä annettiin kokeen jälkeen lukee, että alemmassa kohteessa lukisi "hyväksytty (odottaa ylempiä hakukohteita)". Ja tämä olisi sitten hyväksytty niin kauan, kunnes myös ylempi hakukohde olisi hyväksytty. Opintopolun sivuilla kyllä lukee myös, että alemmassa kohteessa voisi lukea "hylätty" jos olisi päässyt ylempään. Eli vaikea sanoa, miten näkyy... Toivottavasti tällä ensin mainitulla tavalla niin tietäisi heti, onko päässyt johonkin.
Eikun lukee "peruuntunut", jos on päässyt ylempään, mutta se on vasta kun on päässyt sinne, ts. se ylempi kohde on julkaissut tuloksensa jo. Hylätty tulee jos ei täytä valinnan kynnysehtoa, eli esim. 30 % parhaan pisteistä/keskiarvosta/jonkun osion pisteistä/ei mennyt soveltuvuuskokeisiin/you name it, kullakin hakukohteella on oma kynnysehtonsa (ja osa noista ei sovi psykaan, luettelin silti).
Joensuu todennäköisesti tulee julkistamaan tuloksensa ensin, pienemmällä yliopistolla on vähemmän kohteita ja näin ollen vähemmän laskettavaa.
Opintopolussa sitten lukee "hyväksytty", jos on eka hakukohde, "hyväksytty, odottaa ylempiä kohteita", jolloin on varmasti jo paikka Joensuusta, jos ei pääse muualle, tai sitten se Joensuun paikka perutaan, kun pääsee ylemmäs. Ehdollista hyväksyttyä paikkaa ei pääse ottamaan vastaan. Tämä tulee myös tylsästi muuttumaan takaisin tilaan "kesken" sitten kun ylemmät paikat ovat sijoittelussa. Eli jo saatu paikka tavallaan katoaa, mutta sitä ei pidä pelästyä. Plus se ei valitettavasti tarkoita sitä, että on pääsemässä ylempään, vaan että ylempi toive sijoittelee paikkansa juuri silloin. Voi päästä tai olla pääsemättä.
Jos täyttää valinnan kynnysehdon, pääsee varasijoille, mikä voi olla sitten mitä vaan ykkösestä useampaan sataan. Jos ei täytä kynnysehtoa, tulee suoraan hylätty. Käytännössähän Joensuun varasijoilta tai hylättynä ei missään tapauksessa pääse ylempäänkään psykatoiveeseen, vaikka se voisi teoriassa olla mahdollista (esim. jonkun muun kaupungin vastatessa ensin tai alan ollessa joku toinen).
Vierailija kirjoitti:
Hallitusohjelmaluonnoksessa on kaavailtu lisäaloituspaikkoja työllistäville hakupainealoille purkamaan hakijasumaa. Jäädään odottamaan!
Samaten puhuttiin muista hakuväylistä, eli käytännössä avoimen väylä. Se olisi tosi tärkeä saada toimimaan kunnolla alanvaihtajille.
Tätä on kaavailtu vuosille 2020-2025. Uudelleenkouluttautujille lisätään väyliä tutkinto-opiskeluun, mutta "lisätään väyliä" kohtaa ei tarkennettu sen enempää. Molemmat uudistukset koskevat aloja joissa työntekijöistä on pulaa nyt ja jatkossa. Lisäksi rivien välissä lukee että aloituspaikkoja tutkintoihin joissa ei ole töitä tarjolla tarpeeksi, tai ei ole merkittävää hyötyä yhteiskunnalle, tullaan vähentämään.
Psykologia on lähes varmasti mukana tuossa aloituspaikkojen lisäyksessä koska ohjelman toisessa kohdassa mainitaan että psykologien määrää tullaan lisäämään lapsilla ja nuorilla, sekä opiskelijahuoltoa tullaan vahvistamaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikun lukee "peruuntunut", jos on päässyt ylempään, mutta se on vasta kun on päässyt sinne, ts. se ylempi kohde on julkaissut tuloksensa jo. Hylätty tulee jos ei täytä valinnan kynnysehtoa, eli esim. 30 % parhaan pisteistä/keskiarvosta/jonkun osion pisteistä/ei mennyt soveltuvuuskokeisiin/you name it, kullakin hakukohteella on oma kynnysehtonsa (ja osa noista ei sovi psykaan, luettelin silti).
Joensuu todennäköisesti tulee julkistamaan tuloksensa ensin, pienemmällä yliopistolla on vähemmän kohteita ja näin ollen vähemmän laskettavaa.
Opintopolussa sitten lukee "hyväksytty", jos on eka hakukohde, "hyväksytty, odottaa ylempiä kohteita", jolloin on varmasti jo paikka Joensuusta, jos ei pääse muualle, tai sitten se Joensuun paikka perutaan, kun pääsee ylemmäs. Ehdollista hyväksyttyä paikkaa ei pääse ottamaan vastaan. Tämä tulee myös tylsästi muuttumaan takaisin tilaan "kesken" sitten kun ylemmät paikat ovat sijoittelussa. Eli jo saatu paikka tavallaan katoaa, mutta sitä ei pidä pelästyä. Plus se ei valitettavasti tarkoita sitä, että on pääsemässä ylempään, vaan että ylempi toive sijoittelee paikkansa juuri silloin. Voi päästä tai olla pääsemättä.
Jos täyttää valinnan kynnysehdon, pääsee varasijoille, mikä voi olla sitten mitä vaan ykkösestä useampaan sataan. Jos ei täytä kynnysehtoa, tulee suoraan hylätty. Käytännössähän Joensuun varasijoilta tai hylättynä ei missään tapauksessa pääse ylempäänkään psykatoiveeseen, vaikka se voisi teoriassa olla mahdollista (esim. jonkun muun kaupungin vastatessa ensin tai alan ollessa joku toinen).
Mistähän luin ton, että siinä voisi lukea hylätty.. Muistan vielä harmitelleeni sitä, koska silloin ei tosiaan tietäisi, onko se hylätty siksi että on päässyt ylempään vai siksi että pisteet ei riittäneet. Mutta voi olla, että sekotin sen tohon peruuntunut... Parempi ainakin, jos asia on näin. 😄
Joo kaikki hyväksytään kaikkialle