Saankohan koskaan tietää miksi välit ystäväperheen kanssa katkesivat käytännössä kokonaan. Tuleeko teille mitään ajatuksia, mistä tässä voisi olla kyse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy on tapa, jolla kerroit raskaudesta. Eli tuolla tavalla sivulauseessa. Tulee vaikutelma, ettet olisi muuten maininnut ollenkaan, mutta oli pakko kun meni ultra-ajan kanssa päällekkäin.

Tätä on täällä nyt spekuloitu niin paljon, että voisitko ap täsmentää, miten se raskaudesta kertominen oikein meni? Mainitsitko tosiaan asiasta kuin sivulauseessa, vai sillä tavalla että "ei ollakaan vielä kenellekään kerrottu", "tässä vaiheessa jo uskallankin kertoa" tms.? Eli onko omasta mielestäsi mahdollista, että ystävällesi olisi jäänyt sellainen tunne, että hänelle ei kerrota asioita, jotka muille kerrotaan?

Minäpä kerron.

Miehemme tapasivat tuohon (raskauteni) aikaan viikoittain, välillä lähes päivittäin. Mieheni kertoi tälle ystäväperheen miehelle raskaudesta samoihin aikoihin (kuin kaikille muillekin) eli joskus rv 20 tienoilla. Minä tietysti oletin, että mies on kertonut asiasta myös puolisolleen kotona. No, näin ei ollutkaan käynyt. Nainen soitti minulle ja ehdotti tapaamista (lounastreffit kesälomalla) ja sanoin, että nyt ei harmillista kyllä päästä, kun meillä on se puolivälin ultra. Hän hämmästyi ja kerroin sitten tarkemmin, olettaen tuolloin hänen jo tietävän.

Nyt kannattaa ottaa huomioon, että me EMME olleet mitään bestiksiä ja sydänystäviä, jotka jakavat kaiken. Vaan aikuisia, perheellisiä naisia, joita voi kutsua ystäviksi tai ystäväperheeksi.

Itse henk.koht. uskon mieluummin sen vaihtoehdon, että itse raskaus oli se tekijä ennemmin kuin tapa jolla se kävi ilmi. Mutta tätähän en voi oikeasti tietää, eikä se ehkä koskaan selviä. 

Harmissani olen, joka tapauksessa.

Herkästi loukkaantuva ja pitkävihainen. Minulla on yksi sukulainen, joka ei puhunut minulle yhdessä vaiheessa vuosikausiin. Syytä en tiedä vieläkään. Yksi ystäväni loukkaantuu hyvin herkästi mistä milloinkin. Kysyttäessä sanoo ettei mikään vaivaa, mutta naamasta näkee heti kun jokin riepoo.

Vierailija kirjoitti:

Minä voisin olla tuo kaverisi, tosin meillä on 2 lasta.

Tutustuimme miehen harrastuksen kautta perheeseen, jossa oli 1 villi lapsi. Vanhemmat oli ihan OK-seuraa ja koska harrastuksen myötä miehet oli joka tapauksessa paljon tekemisissä, niin siinä samalla nähtiin vähän enemmänkin. Kutsuimme heidät pari kertaa mökille, saimme pari kutsua grillijuhliin jne., mutta sitten tilanne alkoi arveluttaa. Meistä tuli jonkinlainen ainoa tukiverkko tuolle perheelle, etenkään perheen äitit ei näyttänyt itse tekevän mitään, että saisi muita tuttuja. Jokaisessa lasten puuhapäivässä jne. hän hakeautui seuraani ja tavallaan omi itselleen. Usein huomasin, että leikkipuistossa katsoin 4 lapsen perään, koska tämä toinen äiti jotenkin haihtui paikalta "käväisen kaupassa" tai "katson hetken netistä" -tekosyillä.

Teillä 2 lasta ja kaverillasi 1. Katsoit neljän lapsen perään? Ap:n kaveri löytyi. Ei tarvi enään ihmetellä.

Sitten hän kertoi, että on raskaana ja miten ihanaa onkaan, kun voidaan yhdessä kahvitella ja lapsilla on seuraa toisistaan. Tajusin, että minusta oli tehty hänen päässään eräänlainen lapsenvahti, koska samaan hengenvetoon tuli toteamus, että nythän Luca tarvitsee yökyläpaikkaa, että hän saa levätä tarpeeksi.

Kiitos ei.

Ryhdyin järjestelmällisesti poistamaan häntä elämästäni, mentiin muihin leikkipuistoihin, soittoihin vastatessani vetosin työkiireisiin.

Toivottavasti hän luulee, että olen kateellinen vauvasta. Tosiasiassa ihmettelen, miten nopeasti suostuin ottamaan sen roolin, jota hän minulle tarjosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä palstaa kun lukee, alkaa tuntumaan siltä, että nykyään ihmiset, varsinkin naiset, ovat varsinaisia mielensäpahoittajia. Mielessä määritellään ne "oikeat" tavat toimia ja sitten loukkaannutaan ja pistetään ystävyyssuhteita katkolle, kun toisilla onkin toisenlaisia tapoja toimia.

Jos kaveri tulee raskaaksi kun itse ei tule - välit poikki.

Jos kaveri kertoo raskaudestaan liian myöhään - välit poikki.

Jos kaveri ei välittömästi vastaa viestiin esimerkiksi kertomalla että vastaa paremmin myöhemmin - välit poikki.

Jos kaveri menee risteilylle muiden kaveriensa kanssa - välit poikki.

Kaveri ei tykännyt uudesta profiilikuvasta Facebookissa - välit poikki.

Kaveri ei onnitellut syntymäpäivänä Facebookissa mutta lähetti viestin tai soitti kuitenkin - välit poikki.

Kaveri onnitteli pelkästään Facebookissa mutta unohti soittaa - välit poikki.

Lasketaan kuinka monta kertaa kukakin on tehnyt aloitteen tapaamiseen, kuinka monta kertaa kellekin ei ole sopinut ja kuka on tarjonnut milloin mitäkin. Maristaan jos jollakulla ei ole tarpeeksi rahaa tai jos sitä on enemmän kuin itsellä. Loputonta täysin vähäpätöisistä asioista draamailua.

Itse olen viisikymppinen nainen enkä muista, että omassa nuoruudessa tällaista olisi ollut. Ylipäätään some on selvästi luonut hirveästi odotuksia ystäville ja sitä kautta yhtä paljon aiheita vetää herneitä sieraimeen kun kaikki eivät teekään kuten itse haluaisi. 20-30 vuotta sitten ei loukkaannuttu pikkuasioista. Jos kaveri unohti syntymäpäivän - so what, sattuuhan sitä. Jos kaveri kertoi raskaudesta, siitä edes yritettiin iloita vaikka itsellä ei olisikaan tärpännyt ja vaikka hän olisi kertonut siitä myöhemmin kuin itse kertoi omastaan. Jos kaverin teoissa ja käytöksessä jokin oikeasti ärsytti ja vaivasi, siitä puhuttiin hänen kanssaan. Voi olla että riideltiin ja loukkaannuttiin puolin ja toisin, mutta asiat selvitettiin kunhan pöly pari päivää laskeutui. Ja ystävyys jatkui taas, jopa entistä parempana. Jos elämäntilanteiden takia yhteydenpidossa oli/on pitkiäkin taukoja, voidaan kuitenkin taas tavata ihan hyvillä mielin, ilman että kumpikaan miettii ja syyttelee, kumman syystä yhteydenpito katkesi. Onneksi minulla on jäljellä niitä vanhoja ystäviä monen vuosikymmenen takaa. Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi alkaa muodostamaan uusia ystävyyssuhteita nyt koko ajan pelko perseessä, että mitä milloinkin teen jotain hyvin pientä väärin niin että uusi kaveri loukkaantuu ja pistää välit poikki...

Älä liioittele. Jos ei kerro tulevasta lapsesta niin se halua jakaa omia suuria ilonaiheita parhaalle ystävälleen, jossa kuitenkin roikkuu kokoajan ja elää hänen sosiaaisen elämän varassa.ei tu ap kaan ihan normitilanne oo.

Kaikki mainitsemani esimerkit ovat peräisin tältä palstalta lukemistani keskusteluista. Mitä sitten raskaudesta kertomiseen tulee, niin juuri tuollaista asennetta en ymmärrä: jos kaveri ei kerro raskaudestaan sillä tavalla ja sellaiseen aikaan kuin toinen haluaisi, niin heti oletetaan hänestä jotain pahaa. Ajatellaan että kaveri on tahallaan salaillut asiaa, oletetaan ettei hän pidä ystävyyttä arvossa jne, vaikka kyse on vain siitä, että hänellä on erilainen tapa toimia tässä asiassa. Miksi siitä pitää loukkaantua, että ystävällä on erilainen tapa jakaa asioita ja ennen kaikkea, miksi ystävän luonteesta pitää vetää hirveän negatiivisia johtopäätöksiä sen sijaan, että ottaisi asian hänen kanssaan esiin suoraan ja kysyisi, miksi ei kertonut raskaudesta aiemmin? Ja miksi ei voi vain hyväksyä sitä, että ihmiset ovat erilaisia eikä se silti tarkoita sitä, että toinen olisi yhtään sen "huonompi" tai "parempi" kuin muutkaan.

Aloittajan tapauksesta sen verran, että eipä tämä ap:n ystäväkään mitä ilmeisimmin ollut aloittajalle kertonut yrittäneensä saada neljättä lasta, kun ap vasta myöhemmin siitä kuuli. Eli tuskin on aihetta suuttua siitä, että ap on "salaillut" raskautta kun kerran on itsekin jättänyt kertomatta omasta lapsitoiveestaan.

Toive ja yritys ovat eri asia raskaus.

Tietenkin ne ovat eri asioita. Mitä sitten? Meinaatko että ystävälle ei tarvitse kertoa omasta lapsitoiveestaan mutta ystävä on velvollinen kertomaan raskaudestaan sellaisena ajankohtana jonka sinä yksipuolisesti päätät? Millä oikeudella sinä päätät itse milloin kerrot asioistasi ystävillesi, jollet anna vastaavasti heille oikeutta päättää siitä milloin he kertovat omistaan?

Ehkä yhdessä oloanne oli liikaa ja se alkoi ahdistaa toista perhettä. He vaan alkoivat jarruttaa ja ollamuidenkin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä palstaa kun lukee, alkaa tuntumaan siltä, että nykyään ihmiset, varsinkin naiset, ovat varsinaisia mielensäpahoittajia. Mielessä määritellään ne "oikeat" tavat toimia ja sitten loukkaannutaan ja pistetään ystävyyssuhteita katkolle, kun toisilla onkin toisenlaisia tapoja toimia.

Jos kaveri tulee raskaaksi kun itse ei tule - välit poikki.

Jos kaveri kertoo raskaudestaan liian myöhään - välit poikki.

Jos kaveri ei välittömästi vastaa viestiin esimerkiksi kertomalla että vastaa paremmin myöhemmin - välit poikki.

Jos kaveri menee risteilylle muiden kaveriensa kanssa - välit poikki.

Kaveri ei tykännyt uudesta profiilikuvasta Facebookissa - välit poikki.

Kaveri ei onnitellut syntymäpäivänä Facebookissa mutta lähetti viestin tai soitti kuitenkin - välit poikki.

Kaveri onnitteli pelkästään Facebookissa mutta unohti soittaa - välit poikki.

Lasketaan kuinka monta kertaa kukakin on tehnyt aloitteen tapaamiseen, kuinka monta kertaa kellekin ei ole sopinut ja kuka on tarjonnut milloin mitäkin. Maristaan jos jollakulla ei ole tarpeeksi rahaa tai jos sitä on enemmän kuin itsellä. Loputonta täysin vähäpätöisistä asioista draamailua.

Itse olen viisikymppinen nainen enkä muista, että omassa nuoruudessa tällaista olisi ollut. Ylipäätään some on selvästi luonut hirveästi odotuksia ystäville ja sitä kautta yhtä paljon aiheita vetää herneitä sieraimeen kun kaikki eivät teekään kuten itse haluaisi. 20-30 vuotta sitten ei loukkaannuttu pikkuasioista. Jos kaveri unohti syntymäpäivän - so what, sattuuhan sitä. Jos kaveri kertoi raskaudesta, siitä edes yritettiin iloita vaikka itsellä ei olisikaan tärpännyt ja vaikka hän olisi kertonut siitä myöhemmin kuin itse kertoi omastaan. Jos kaverin teoissa ja käytöksessä jokin oikeasti ärsytti ja vaivasi, siitä puhuttiin hänen kanssaan. Voi olla että riideltiin ja loukkaannuttiin puolin ja toisin, mutta asiat selvitettiin kunhan pöly pari päivää laskeutui. Ja ystävyys jatkui taas, jopa entistä parempana. Jos elämäntilanteiden takia yhteydenpidossa oli/on pitkiäkin taukoja, voidaan kuitenkin taas tavata ihan hyvillä mielin, ilman että kumpikaan miettii ja syyttelee, kumman syystä yhteydenpito katkesi. Onneksi minulla on jäljellä niitä vanhoja ystäviä monen vuosikymmenen takaa. Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi alkaa muodostamaan uusia ystävyyssuhteita nyt koko ajan pelko perseessä, että mitä milloinkin teen jotain hyvin pientä väärin niin että uusi kaveri loukkaantuu ja pistää välit poikki...

Älä liioittele. Jos ei kerro tulevasta lapsesta niin se halua jakaa omia suuria ilonaiheita parhaalle ystävälleen, jossa kuitenkin roikkuu kokoajan ja elää hänen sosiaaisen elämän varassa.ei tu ap kaan ihan normitilanne oo.

Kaikki mainitsemani esimerkit ovat peräisin tältä palstalta lukemistani keskusteluista. Mitä sitten raskaudesta kertomiseen tulee, niin juuri tuollaista asennetta en ymmärrä: jos kaveri ei kerro raskaudestaan sillä tavalla ja sellaiseen aikaan kuin toinen haluaisi, niin heti oletetaan hänestä jotain pahaa. Ajatellaan että kaveri on tahallaan salaillut asiaa, oletetaan ettei hän pidä ystävyyttä arvossa jne, vaikka kyse on vain siitä, että hänellä on erilainen tapa toimia tässä asiassa. Miksi siitä pitää loukkaantua, että ystävällä on erilainen tapa jakaa asioita ja ennen kaikkea, miksi ystävän luonteesta pitää vetää hirveän negatiivisia johtopäätöksiä sen sijaan, että ottaisi asian hänen kanssaan esiin suoraan ja kysyisi, miksi ei kertonut raskaudesta aiemmin? Ja miksi ei voi vain hyväksyä sitä, että ihmiset ovat erilaisia eikä se silti tarkoita sitä, että toinen olisi yhtään sen "huonompi" tai "parempi" kuin muutkaan.

Aloittajan tapauksesta sen verran, että eipä tämä ap:n ystäväkään mitä ilmeisimmin ollut aloittajalle kertonut yrittäneensä saada neljättä lasta, kun ap vasta myöhemmin siitä kuuli. Eli tuskin on aihetta suuttua siitä, että ap on "salaillut" raskautta kun kerran on itsekin jättänyt kertomatta omasta lapsitoiveestaan.

Toive ja yritys ovat eri asia raskaus.

Tietenkin ne ovat eri asioita. Mitä sitten? Meinaatko että ystävälle ei tarvitse kertoa omasta lapsitoiveestaan mutta ystävä on velvollinen kertomaan raskaudestaan sellaisena ajankohtana jonka sinä yksipuolisesti päätät? Millä oikeudella sinä päätät itse milloin kerrot asioistasi ystävillesi, jollet anna vastaavasti heille oikeutta päättää siitä milloin he kertovat omistaan?

Raskaus on jo totta, se on tapahtunut asia. Lapsi on jo olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy on tapa, jolla kerroit raskaudesta. Eli tuolla tavalla sivulauseessa. Tulee vaikutelma, ettet olisi muuten maininnut ollenkaan, mutta oli pakko kun meni ultra-ajan kanssa päällekkäin.

Tätä on täällä nyt spekuloitu niin paljon, että voisitko ap täsmentää, miten se raskaudesta kertominen oikein meni? Mainitsitko tosiaan asiasta kuin sivulauseessa, vai sillä tavalla että "ei ollakaan vielä kenellekään kerrottu", "tässä vaiheessa jo uskallankin kertoa" tms.? Eli onko omasta mielestäsi mahdollista, että ystävällesi olisi jäänyt sellainen tunne, että hänelle ei kerrota asioita, jotka muille kerrotaan?

Minäpä kerron.

Miehemme tapasivat tuohon (raskauteni) aikaan viikoittain, välillä lähes päivittäin. Mieheni kertoi tälle ystäväperheen miehelle raskaudesta samoihin aikoihin (kuin kaikille muillekin) eli joskus rv 20 tienoilla. Minä tietysti oletin, että mies on kertonut asiasta myös puolisolleen kotona. No, näin ei ollutkaan käynyt. Nainen soitti minulle ja ehdotti tapaamista (lounastreffit kesälomalla) ja sanoin, että nyt ei harmillista kyllä päästä, kun meillä on se puolivälin ultra. Hän hämmästyi ja kerroin sitten tarkemmin, olettaen tuolloin hänen jo tietävän.

Nyt kannattaa ottaa huomioon, että me EMME olleet mitään bestiksiä ja sydänystäviä, jotka jakavat kaiken. Vaan aikuisia, perheellisiä naisia, joita voi kutsua ystäviksi tai ystäväperheeksi.

Itse henk.koht. uskon mieluummin sen vaihtoehdon, että itse raskaus oli se tekijä ennemmin kuin tapa jolla se kävi ilmi. Mutta tätähän en voi oikeasti tietää, eikä se ehkä koskaan selviä. 

Harmissani olen, joka tapauksessa.

Ihmiset ovat erilaisia, ja ei voi tietää, mitä tuo nainen ajatteli, mutta täytyy sanoa, että minua tuo olisi loukannut. Kyllä teit harvinaisen selväksi, että ette ole ystäviä. Käytit naista hyväksesi, hän oli sinulle keino saada uudelle paikkakunnalle tukiverkkoja, mutta ystäväksi hän ei kelvannut.

Vierailija kirjoitti:

Minä voisin olla tuo kaverisi, tosin meillä on 2 lasta.

Tutustuimme miehen harrastuksen kautta perheeseen, jossa oli 1 villi lapsi. Vanhemmat oli ihan OK-seuraa ja koska harrastuksen myötä miehet oli joka tapauksessa paljon tekemisissä, niin siinä samalla nähtiin vähän enemmänkin. Kutsuimme heidät pari kertaa mökille, saimme pari kutsua grillijuhliin jne., mutta sitten tilanne alkoi arveluttaa. Meistä tuli jonkinlainen ainoa tukiverkko tuolle perheelle, etenkään perheen äitit ei näyttänyt itse tekevän mitään, että saisi muita tuttuja. Jokaisessa lasten puuhapäivässä jne. hän hakeautui seuraani ja tavallaan omi itselleen. Usein huomasin, että leikkipuistossa katsoin 4 lapsen perään, koska tämä toinen äiti jotenkin haihtui paikalta "käväisen kaupassa" tai "katson hetken netistä" -tekosyillä.

Sitten hän kertoi, että on raskaana ja miten ihanaa onkaan, kun voidaan yhdessä kahvitella ja lapsilla on seuraa toisistaan. Tajusin, että minusta oli tehty hänen päässään eräänlainen lapsenvahti, koska samaan hengenvetoon tuli toteamus, että nythän Luca tarvitsee yökyläpaikkaa, että hän saa levätä tarpeeksi.

Kiitos ei.

Ryhdyin järjestelmällisesti poistamaan häntä elämästäni, mentiin muihin leikkipuistoihin, soittoihin vastatessani vetosin työkiireisiin.

Toivottavasti hän luulee, että olen kateellinen vauvasta. Tosiasiassa ihmettelen, miten nopeasti suostuin ottamaan sen roolin, jota hän minulle tarjosi.

Kuulostaa aika ahdistavalta ystäväperheeltä. Me emme kuitenkaan ole ne teidän ystävät ja päinvastoin :) Meillä oli alkuun yksi todella rauhallinen lapsi ja sitten kaksi rauhallista lasta. Minä en ole mikään ressukka, joka tuuppaa leikkipuistossa (tai missään muuallakaan) lapsia toisen äidin hoidettavaksi jollakin verukkeella. Jos tarvitsen hoitopaikkaa lapsille, järjestän sen kyllä aivan muilla tavoin (esim. MLL). 

Toivon silti sydämestäni, että en ole omalla käytökselläni aiheuttanut kenellekään moista ahdistusta jota tuossa kommentissasi kuvailit. Sinulle taas toivon, että jatkossa kertoisit suoraan jos joku ahdistaa sinua tuolla tavalla <3 Älä jätä ketään roikkumaan kuten minut / meidät jätettiin, se on aika hirveää :/

Vierailija kirjoitti:

Minä voisin olla tuo kaverisi, tosin meillä on 2 lasta.

Tutustuimme miehen harrastuksen kautta perheeseen, jossa oli 1 villi lapsi. Vanhemmat oli ihan OK-seuraa ja koska harrastuksen myötä miehet oli joka tapauksessa paljon tekemisissä, niin siinä samalla nähtiin vähän enemmänkin. Kutsuimme heidät pari kertaa mökille, saimme pari kutsua grillijuhliin jne., mutta sitten tilanne alkoi arveluttaa. Meistä tuli jonkinlainen ainoa tukiverkko tuolle perheelle, etenkään perheen äitit ei näyttänyt itse tekevän mitään, että saisi muita tuttuja. Jokaisessa lasten puuhapäivässä jne. hän hakeautui seuraani ja tavallaan omi itselleen. Usein huomasin, että leikkipuistossa katsoin 4 lapsen perään, koska tämä toinen äiti jotenkin haihtui paikalta "käväisen kaupassa" tai "katson hetken netistä" -tekosyillä.

Sitten hän kertoi, että on raskaana ja miten ihanaa onkaan, kun voidaan yhdessä kahvitella ja lapsilla on seuraa toisistaan. Tajusin, että minusta oli tehty hänen päässään eräänlainen lapsenvahti, koska samaan hengenvetoon tuli toteamus, että nythän Luca tarvitsee yökyläpaikkaa, että hän saa levätä tarpeeksi.

Kiitos ei.

Ryhdyin järjestelmällisesti poistamaan häntä elämästäni, mentiin muihin leikkipuistoihin, soittoihin vastatessani vetosin työkiireisiin.

Toivottavasti hän luulee, että olen kateellinen vauvasta. Tosiasiassa ihmettelen, miten nopeasti suostuin ottamaan sen roolin, jota hän minulle tarjosi.

Tämä. Ja tuossa vaiheessa on hyvä lopettaa ystävyyssuhde, jos ystävä on iholla ja tyrkyllä ja olettaa saavansa ilmaisen piian ja viiden tähden palvelut. Ei kukaan halua riippakiveä.

En usko noihin kateus- raskaus yms. juttuihin.

Erityisesti naiset ovat herkästi loukkaantuvia pikkusieluja, jotka eivät koskaan unohda mitään.

Me olemme toisinaan lopettaneet yhteydenpidon toisiin perheisiin seuraavista syistä:

-yhdessäolo alkaa olemaan liian raskasta koska liian rankat keskustelunaiheet

-ystäväperheen tilanne muuttuu radikaalisti

Esimerkiksi teidän kohdalla voisin kuvitella ettei ystäväperhe ole enää orientoitunut vauva-ajan juttuihin. Mä en jaksaisi viettää iltaa perheen kanssa jossa imetetään ja vaihdetaan vaippaa nyt kun meidän lapset on jo isoja. Se juna meni jo. Ne vauvat ja niiden tarpeet eivät tähän elämäntilanteeseen tunnu sopivilta. Se vauvavaihe meni meillä ohi silloin kun omat lapset alkoivat olla sen verran omatoimisia että iltaa voitiin viettää ilman että joku roikkuu sylissä tai käsivarressa koko ajan. Ja mielessä siinsi kaikkea kivaa mitä voi tehdä kun ei ole enää vauvaikäisiä. Ne vauvajutut eivät myöskään ole kiinnostavia enää kun itse on 10 vuotta viettänyt niiden parissa. Uus aika, uudet jutut

Vierailija kirjoitti:

Mistäpä joistakin koskaan tietää.

Itsellä on kaveruuksia loppunut todella oudosti, yhtäkkiä naapuri jonka kanssa on vähän lasten myötä tutustuttu alkaakin paeta postilaatikolta vetäen lasta perässään ettei joutuisi edes moikkaamaan tms.

Tai joku johon on tutustunut jossain yhteisössä joka sitten on loppumassa, ja tämä kaveri hehkuttaa että me nyt sitten jatketaan ehdottomasti yhteydenpitoa, ja sitten kun tuo yhteinen pakollinen tekeminen on loppu, ja koetan soittaa niin ekan kerran lyödään luuri korvaan ja toisella kertaa sanotaan heti että nyt ei voi puhua, kolmatta kertaa en yrittänyt :/

Tai ehkä se vika on sitten vain minussa, kun ei noita kavereita kerran yhtään ole.

Joo, sama juttu. Yhtäkkiä loppuu yhteydenpito kuin seinään. Ensin ollaan tekemisissä, mutta yhtäkkiä jos jossain törmää, niin onkin kauhea kiire. Jättää oudon olon.

Eihän voi tietää onko jollain murhaaja-lapsiinsekaantujalla sama nimi, tai onko jotain muuta perättömyyttä tai väärinymmärrystä liikkeellä. Mukava kuulla, että jollekin muullekin käynyt näin, ja siis olen ihan siistin näköinen ihminen 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnut itsekin tietävän syyn. Hänelle raskautesi seuraaminen vain olisi ollut liian tuskallista.

Niin, ehkä asia on näin. En vain voi jotenkaan uskoa, että hän kolmen lapsen äitinä, ei olisi sitten sen verran voinut purra hammasta ja "kestää" raskausaikani jos siitä oli kyse. Tässä meni kuitenkin niin monen ihmisen ystävyys katkolle. Siksi on vaikea uskoa syyn olleen tuollainen. (Ymmärtäisin jos hänellä ei olisi lapsia ollenkaan taikka lapsiluku jäänyt yhteen..) Meillä kuitenkin oli vain yksi lapsi ennestään ja eikö kaksi lasta nyt yleensä ole aika normi suomalaisissa perheissä? Että voiko se oikeasti olla niin kauhea järkytys ja juuri se minun raskauteni? 

Tuo vaan oli ainoa asia, josta koko historiamme aikana tuli outo olo. Siksi sen tuossa mainitsin.

Hänellä on täysi oikeus valita ystävänsä. Sinun spekulointisi sen sijaan on kummallista. En itsekään haluaisi olla ystäväsi, vaikutat rasittavalta jankkaajalta ja itsesi korostajalta.

Itse olen lopettanut ystävyyksiä syytä kertomatta. Jotkut vain ovat niin rasittavia, epärehellisiä, kiroilevat, tungettelevat, hyväksikäyttävät, piiloilkeilevät, kerskailevat, pelaavat sosiaalisia pelejä...Tällaiset olen karsinut pois syytä kertomatta.

Yritä vain hyväksyä, ettet ole haluttua seuraa. Syy voi olla jokin ihan muu kuin sinä luulet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnut itsekin tietävän syyn. Hänelle raskautesi seuraaminen vain olisi ollut liian tuskallista.

Niin, ehkä asia on näin. En vain voi jotenkaan uskoa, että hän kolmen lapsen äitinä, ei olisi sitten sen verran voinut purra hammasta ja "kestää" raskausaikani jos siitä oli kyse. Tässä meni kuitenkin niin monen ihmisen ystävyys katkolle. Siksi on vaikea uskoa syyn olleen tuollainen. (Ymmärtäisin jos hänellä ei olisi lapsia ollenkaan taikka lapsiluku jäänyt yhteen..) Meillä kuitenkin oli vain yksi lapsi ennestään ja eikö kaksi lasta nyt yleensä ole aika normi suomalaisissa perheissä? Että voiko se oikeasti olla niin kauhea järkytys ja juuri se minun raskauteni? 

Tuo vaan oli ainoa asia, josta koko historiamme aikana tuli outo olo. Siksi sen tuossa mainitsin.

Hänellä on täysi oikeus valita ystävänsä. Sinun spekulointisi sen sijaan on kummallista. En itsekään haluaisi olla ystäväsi, vaikutat rasittavalta jankkaajalta ja itsesi korostajalta.

No eikä vaikuta. Ap, et todellakaan vaikuta siltä, ainakaan kaikkien mielestä. Ehkä he olivat vaan jo yli vauva-ajasta, ja ajattelivat jotenkin että tahdotte omaa aikaa.

Saat uusia tuttavuuksia, kun tutustut ihmisiin vaikkapa vauvakahviloissa ja neuvolassa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä palstaa kun lukee, alkaa tuntumaan siltä, että nykyään ihmiset, varsinkin naiset, ovat varsinaisia mielensäpahoittajia. Mielessä määritellään ne "oikeat" tavat toimia ja sitten loukkaannutaan ja pistetään ystävyyssuhteita katkolle, kun toisilla onkin toisenlaisia tapoja toimia.

Jos kaveri tulee raskaaksi kun itse ei tule - välit poikki.

Jos kaveri kertoo raskaudestaan liian myöhään - välit poikki.

Jos kaveri ei välittömästi vastaa viestiin esimerkiksi kertomalla että vastaa paremmin myöhemmin - välit poikki.

Jos kaveri menee risteilylle muiden kaveriensa kanssa - välit poikki.

Kaveri ei tykännyt uudesta profiilikuvasta Facebookissa - välit poikki.

Kaveri ei onnitellut syntymäpäivänä Facebookissa mutta lähetti viestin tai soitti kuitenkin - välit poikki.

Kaveri onnitteli pelkästään Facebookissa mutta unohti soittaa - välit poikki.

Lasketaan kuinka monta kertaa kukakin on tehnyt aloitteen tapaamiseen, kuinka monta kertaa kellekin ei ole sopinut ja kuka on tarjonnut milloin mitäkin. Maristaan jos jollakulla ei ole tarpeeksi rahaa tai jos sitä on enemmän kuin itsellä. Loputonta täysin vähäpätöisistä asioista draamailua.

Itse olen viisikymppinen nainen enkä muista, että omassa nuoruudessa tällaista olisi ollut. Ylipäätään some on selvästi luonut hirveästi odotuksia ystäville ja sitä kautta yhtä paljon aiheita vetää herneitä sieraimeen kun kaikki eivät teekään kuten itse haluaisi. 20-30 vuotta sitten ei loukkaannuttu pikkuasioista. Jos kaveri unohti syntymäpäivän - so what, sattuuhan sitä. Jos kaveri kertoi raskaudesta, siitä edes yritettiin iloita vaikka itsellä ei olisikaan tärpännyt ja vaikka hän olisi kertonut siitä myöhemmin kuin itse kertoi omastaan. Jos kaverin teoissa ja käytöksessä jokin oikeasti ärsytti ja vaivasi, siitä puhuttiin hänen kanssaan. Voi olla että riideltiin ja loukkaannuttiin puolin ja toisin, mutta asiat selvitettiin kunhan pöly pari päivää laskeutui. Ja ystävyys jatkui taas, jopa entistä parempana. Jos elämäntilanteiden takia yhteydenpidossa oli/on pitkiäkin taukoja, voidaan kuitenkin taas tavata ihan hyvillä mielin, ilman että kumpikaan miettii ja syyttelee, kumman syystä yhteydenpito katkesi. Onneksi minulla on jäljellä niitä vanhoja ystäviä monen vuosikymmenen takaa. Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi alkaa muodostamaan uusia ystävyyssuhteita nyt koko ajan pelko perseessä, että mitä milloinkin teen jotain hyvin pientä väärin niin että uusi kaveri loukkaantuu ja pistää välit poikki...

Älä liioittele. Jos ei kerro tulevasta lapsesta niin se halua jakaa omia suuria ilonaiheita parhaalle ystävälleen, jossa kuitenkin roikkuu kokoajan ja elää hänen sosiaaisen elämän varassa.ei tu ap kaan ihan normitilanne oo.

Kaikki mainitsemani esimerkit ovat peräisin tältä palstalta lukemistani keskusteluista. Mitä sitten raskaudesta kertomiseen tulee, niin juuri tuollaista asennetta en ymmärrä: jos kaveri ei kerro raskaudestaan sillä tavalla ja sellaiseen aikaan kuin toinen haluaisi, niin heti oletetaan hänestä jotain pahaa. Ajatellaan että kaveri on tahallaan salaillut asiaa, oletetaan ettei hän pidä ystävyyttä arvossa jne, vaikka kyse on vain siitä, että hänellä on erilainen tapa toimia tässä asiassa. Miksi siitä pitää loukkaantua, että ystävällä on erilainen tapa jakaa asioita ja ennen kaikkea, miksi ystävän luonteesta pitää vetää hirveän negatiivisia johtopäätöksiä sen sijaan, että ottaisi asian hänen kanssaan esiin suoraan ja kysyisi, miksi ei kertonut raskaudesta aiemmin? Ja miksi ei voi vain hyväksyä sitä, että ihmiset ovat erilaisia eikä se silti tarkoita sitä, että toinen olisi yhtään sen "huonompi" tai "parempi" kuin muutkaan.

Aloittajan tapauksesta sen verran, että eipä tämä ap:n ystäväkään mitä ilmeisimmin ollut aloittajalle kertonut yrittäneensä saada neljättä lasta, kun ap vasta myöhemmin siitä kuuli. Eli tuskin on aihetta suuttua siitä, että ap on "salaillut" raskautta kun kerran on itsekin jättänyt kertomatta omasta lapsitoiveestaan.

Toive ja yritys ovat eri asia raskaus.

Tietenkin ne ovat eri asioita. Mitä sitten? Meinaatko että ystävälle ei tarvitse kertoa omasta lapsitoiveestaan mutta ystävä on velvollinen kertomaan raskaudestaan sellaisena ajankohtana jonka sinä yksipuolisesti päätät? Millä oikeudella sinä päätät itse milloin kerrot asioistasi ystävillesi, jollet anna vastaavasti heille oikeutta päättää siitä milloin he kertovat omistaan?

Raskaus on jo totta, se on tapahtunut asia. Lapsi on jo olemassa.

Niin? Mitä sitten? Miten tämä liittyy siihen, että sinä haluat sanella mitä henkilökohtaisia asioitaan ystäviesi pitää sinulle kertoa ja milloin heidän pitää niistä kertoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnut itsekin tietävän syyn. Hänelle raskautesi seuraaminen vain olisi ollut liian tuskallista.

Niin, ehkä asia on näin. En vain voi jotenkaan uskoa, että hän kolmen lapsen äitinä, ei olisi sitten sen verran voinut purra hammasta ja "kestää" raskausaikani jos siitä oli kyse. Tässä meni kuitenkin niin monen ihmisen ystävyys katkolle. Siksi on vaikea uskoa syyn olleen tuollainen. (Ymmärtäisin jos hänellä ei olisi lapsia ollenkaan taikka lapsiluku jäänyt yhteen..) Meillä kuitenkin oli vain yksi lapsi ennestään ja eikö kaksi lasta nyt yleensä ole aika normi suomalaisissa perheissä? Että voiko se oikeasti olla niin kauhea järkytys ja juuri se minun raskauteni? 

Tuo vaan oli ainoa asia, josta koko historiamme aikana tuli outo olo. Siksi sen tuossa mainitsin.

Mitä ihmettä, ystävän pitäisi "purra hammasta ja kestää"? Et sinä voi vaatia ketään "puremaan hammasta ja kestämään" seurassasi, oli syy mikä hyvänsä. Ei ole tervettä tuollainen vaade. Kuka haluaa ystäviä, joita siedetään hammasta purren, kun voi valita seuransa paremminkin? Koita itse kestää se, että sinut on torjuttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varma, että kyse on hänen omasta vauvatoiveesta, joka ei toteutunut. Ei pysty kohtaamaan raskaana olevaa ystävää sekä myöhemmin vauvaa. Itse olen ollut samassa tilanteessa. Ystäväni sai kolmannen lapsen ja itse yritimme epätoivoisesti toista lasta. Esikoisemme olivat saman ikäisiä. En yksinkertaisesti pystynyt iloitsemaan ystäväni kolmannesta raskaudesta, kun itsellä ei ollut kuin vain yksi lapsi. Kun ystävän lapsi kasvoi, eikä ollut enää vauva, pystyin jostain syystä taas lähentymään ystävän kanssa. Raskausaika ja vauva-aika ovat erittäin raskasta aikaa lasta toivovalle.

Tämä.on sellaista itsekkyyttä ja kateutta, jota minun on vaikea ymmärtää.

Minusta tulkitset tämän nyt väärin. En koe, että kyse on itsekkyydestä ja kateudesta, vaan valtavasta ikävästä. Minäkin yhdessä vaiheessa toivoin toista lasta niin paljon, että se melkein teki kipeää.

Vertaisin tilannetta siihen, että olet nälissäsi. Tiedät, ettet voi saada ruokaa, ja ystävä esittelee sinulle omia ruokiaan.

Olen itse katkaissut välit ystävää i vähän samankaltaisessa tilanteessa. En vain kestänyt ystäväni raskautta. Raadollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy on tapa, jolla kerroit raskaudesta. Eli tuolla tavalla sivulauseessa. Tulee vaikutelma, ettet olisi muuten maininnut ollenkaan, mutta oli pakko kun meni ultra-ajan kanssa päällekkäin.

Tätä on täällä nyt spekuloitu niin paljon, että voisitko ap täsmentää, miten se raskaudesta kertominen oikein meni? Mainitsitko tosiaan asiasta kuin sivulauseessa, vai sillä tavalla että "ei ollakaan vielä kenellekään kerrottu", "tässä vaiheessa jo uskallankin kertoa" tms.? Eli onko omasta mielestäsi mahdollista, että ystävällesi olisi jäänyt sellainen tunne, että hänelle ei kerrota asioita, jotka muille kerrotaan?

Minäpä kerron.

Miehemme tapasivat tuohon (raskauteni) aikaan viikoittain, välillä lähes päivittäin. Mieheni kertoi tälle ystäväperheen miehelle raskaudesta samoihin aikoihin (kuin kaikille muillekin) eli joskus rv 20 tienoilla. Minä tietysti oletin, että mies on kertonut asiasta myös puolisolleen kotona. No, näin ei ollutkaan käynyt. Nainen soitti minulle ja ehdotti tapaamista (lounastreffit kesälomalla) ja sanoin, että nyt ei harmillista kyllä päästä, kun meillä on se puolivälin ultra. Hän hämmästyi ja kerroin sitten tarkemmin, olettaen tuolloin hänen jo tietävän.

Nyt kannattaa ottaa huomioon, että me EMME olleet mitään bestiksiä ja sydänystäviä, jotka jakavat kaiken. Vaan aikuisia, perheellisiä naisia, joita voi kutsua ystäviksi tai ystäväperheeksi.

Itse henk.koht. uskon mieluummin sen vaihtoehdon, että itse raskaus oli se tekijä ennemmin kuin tapa jolla se kävi ilmi. Mutta tätähän en voi oikeasti tietää, eikä se ehkä koskaan selviä. 

Harmissani olen, joka tapauksessa.

Ihmiset ovat erilaisia, ja ei voi tietää, mitä tuo nainen ajatteli, mutta täytyy sanoa, että minua tuo olisi loukannut. Kyllä teit harvinaisen selväksi, että ette ole ystäviä. Käytit naista hyväksesi, hän oli sinulle keino saada uudelle paikkakunnalle tukiverkkoja, mutta ystäväksi hän ei kelvannut.

Nimenomaan. Asia on jo tullut selväksi. Ap ei pidäkään tuota naista hyvänä sydänystävänään vaikka se toinen eli siinä luulossa. Onneksi apn huijaus paljastui ja hän saa nyt sitten etsiä itse uudet "etäiset kaverit" joille riittää kaukainen ystävyys - mitä ikinä se tarkoittaakaan- minä en tiedä.

Juttu nyt vaan on niin ettei etäisiä puoli ystäviä kukaan tarvitse tässä elämässä. On sanonta joko ole sisällä kokonaan tai sitten ole ulkona! Mutta älä ole oven raossa. Mun ex bestis oli just tuommonen . Käytti muita laskelmoiden hyväkseen. Aina oli ottamassa kun joku antoi muttei itse päästänyt lähipiiriinsä sillon kun se olisi maksanut hänelle jotain. Varakaveriksi säälistä kelpuutti mutta kun tosipaikka tuli sitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Juhlat juhlittiin " paremmissa piireissä".