Saankohan koskaan tietää miksi välit ystäväperheen kanssa katkesivat käytännössä kokonaan. Tuleeko teille mitään ajatuksia, mistä tässä voisi olla kyse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen varma, että kyse on hänen omasta vauvatoiveesta, joka ei toteutunut. Ei pysty kohtaamaan raskaana olevaa ystävää sekä myöhemmin vauvaa. Itse olen ollut samassa tilanteessa. Ystäväni sai kolmannen lapsen ja itse yritimme epätoivoisesti toista lasta. Esikoisemme olivat saman ikäisiä. En yksinkertaisesti pystynyt iloitsemaan ystäväni kolmannesta raskaudesta, kun itsellä ei ollut kuin vain yksi lapsi. Kun ystävän lapsi kasvoi, eikä ollut enää vauva, pystyin jostain syystä taas lähentymään ystävän kanssa. Raskausaika ja vauva-aika ovat erittäin raskasta aikaa lasta toivovalle.

Tämä.on sellaista itsekkyyttä ja kateutta, jota minun on vaikea ymmärtää.

Minusta tulkitset tämän nyt väärin. En koe, että kyse on itsekkyydestä ja kateudesta, vaan valtavasta ikävästä. Minäkin yhdessä vaiheessa toivoin toista lasta niin paljon, että se melkein teki kipeää.

Vertaisin tilannetta siihen, että olet nälissäsi. Tiedät, ettet voi saada ruokaa, ja ystävä esittelee sinulle omia ruokiaan.

Blaah. Sillä oli jo 3 lasta.

Joskus ystävyydet vain loppuvat. Ja vaikka kuinka pohtisi, syytä ei löydy, ei ainakaan omasta toiminnasta. Toki kaikki ne teemme virheitä, joskus syy voi olla jotain sen ystävän elämässä. Joku pieni asia vain laukaisee sen.

Kerron oman, valitettavasti tositarinan. Yli kymmenen vuoden ystävyys katkesi kuin veitsellä leikaten vuosi sitten. Surullisinta on se, että edes lapsemme eivät voi tavata. Ja satun olemaan vielä kummi ystäväni yhdelle lapselle.

Ystäväni päätti, teki oman , virheellisen tulkintansa asiasta: olen muka viemässä hänen miestään.

Olimme kymmenen vuoden ajan olleet ystäviä, viettäneet uusia vuosia, juhannuksia perheinä yhdessä.

Sain yhtäkkiä käsittämättömän viharyöpyn niskaani. Mieheni samoin. Ja käskyn painua ...vettiin hänen elämästään.

Vuodessa olen antanut anteeksi. En ymmärrä - eikä minun tarvitsekaan. Emme ole olleet missään tekemisissä. Minua surettaa se, etten voi tavata kummilastani.

No se mies on sanonut jotain kivaa susta ja vaimo poltti päreet. Ehkä jonkin riidan aikana verrannut suhun. Ei siihen sen kummempaa tarvita.

Tai joku hänen muista ystävistään supatellut jotain kun on ollut huolissaan että menettää ystävän.

Narskut on tällaisia. Kivaa on kunnes ei sitten olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä palstaa kun lukee, alkaa tuntumaan siltä, että nykyään ihmiset, varsinkin naiset, ovat varsinaisia mielensäpahoittajia. Mielessä määritellään ne "oikeat" tavat toimia ja sitten loukkaannutaan ja pistetään ystävyyssuhteita katkolle, kun toisilla onkin toisenlaisia tapoja toimia.

Jos kaveri tulee raskaaksi kun itse ei tule - välit poikki.

Jos kaveri kertoo raskaudestaan liian myöhään - välit poikki.

Jos kaveri ei välittömästi vastaa viestiin esimerkiksi kertomalla että vastaa paremmin myöhemmin - välit poikki.

Jos kaveri menee risteilylle muiden kaveriensa kanssa - välit poikki.

Kaveri ei tykännyt uudesta profiilikuvasta Facebookissa - välit poikki.

Kaveri ei onnitellut syntymäpäivänä Facebookissa mutta lähetti viestin tai soitti kuitenkin - välit poikki.

Kaveri onnitteli pelkästään Facebookissa mutta unohti soittaa - välit poikki.

Lasketaan kuinka monta kertaa kukakin on tehnyt aloitteen tapaamiseen, kuinka monta kertaa kellekin ei ole sopinut ja kuka on tarjonnut milloin mitäkin. Maristaan jos jollakulla ei ole tarpeeksi rahaa tai jos sitä on enemmän kuin itsellä. Loputonta täysin vähäpätöisistä asioista draamailua.

Itse olen viisikymppinen nainen enkä muista, että omassa nuoruudessa tällaista olisi ollut. Ylipäätään some on selvästi luonut hirveästi odotuksia ystäville ja sitä kautta yhtä paljon aiheita vetää herneitä sieraimeen kun kaikki eivät teekään kuten itse haluaisi. 20-30 vuotta sitten ei loukkaannuttu pikkuasioista. Jos kaveri unohti syntymäpäivän - so what, sattuuhan sitä. Jos kaveri kertoi raskaudesta, siitä edes yritettiin iloita vaikka itsellä ei olisikaan tärpännyt ja vaikka hän olisi kertonut siitä myöhemmin kuin itse kertoi omastaan. Jos kaverin teoissa ja käytöksessä jokin oikeasti ärsytti ja vaivasi, siitä puhuttiin hänen kanssaan. Voi olla että riideltiin ja loukkaannuttiin puolin ja toisin, mutta asiat selvitettiin kunhan pöly pari päivää laskeutui. Ja ystävyys jatkui taas, jopa entistä parempana. Jos elämäntilanteiden takia yhteydenpidossa oli/on pitkiäkin taukoja, voidaan kuitenkin taas tavata ihan hyvillä mielin, ilman että kumpikaan miettii ja syyttelee, kumman syystä yhteydenpito katkesi. Onneksi minulla on jäljellä niitä vanhoja ystäviä monen vuosikymmenen takaa. Tulisin varmaan hulluksi jos pitäisi alkaa muodostamaan uusia ystävyyssuhteita nyt koko ajan pelko perseessä, että mitä milloinkin teen jotain hyvin pientä väärin niin että uusi kaveri loukkaantuu ja pistää välit poikki...

Älä liioittele. Jos ei kerro tulevasta lapsesta niin se halua jakaa omia suuria ilonaiheita parhaalle ystävälleen, jossa kuitenkin roikkuu kokoajan ja elää hänen sosiaaisen elämän varassa.ei tu ap kaan ihan normitilanne oo.

Kaikki mainitsemani esimerkit ovat peräisin tältä palstalta lukemistani keskusteluista. Mitä sitten raskaudesta kertomiseen tulee, niin juuri tuollaista asennetta en ymmärrä: jos kaveri ei kerro raskaudestaan sillä tavalla ja sellaiseen aikaan kuin toinen haluaisi, niin heti oletetaan hänestä jotain pahaa. Ajatellaan että kaveri on tahallaan salaillut asiaa, oletetaan ettei hän pidä ystävyyttä arvossa jne, vaikka kyse on vain siitä, että hänellä on erilainen tapa toimia tässä asiassa. Miksi siitä pitää loukkaantua, että ystävällä on erilainen tapa jakaa asioita ja ennen kaikkea, miksi ystävän luonteesta pitää vetää hirveän negatiivisia johtopäätöksiä sen sijaan, että ottaisi asian hänen kanssaan esiin suoraan ja kysyisi, miksi ei kertonut raskaudesta aiemmin? Ja miksi ei voi vain hyväksyä sitä, että ihmiset ovat erilaisia eikä se silti tarkoita sitä, että toinen olisi yhtään sen "huonompi" tai "parempi" kuin muutkaan.

Aloittajan tapauksesta sen verran, että eipä tämä ap:n ystäväkään mitä ilmeisimmin ollut aloittajalle kertonut yrittäneensä saada neljättä lasta, kun ap vasta myöhemmin siitä kuuli. Eli tuskin on aihetta suuttua siitä, että ap on "salaillut" raskautta kun kerran on itsekin jättänyt kertomatta omasta lapsitoiveestaan.

Toive ja yritys ovat eri asia raskaus.

Tietenkin ne ovat eri asioita. Mitä sitten? Meinaatko että ystävälle ei tarvitse kertoa omasta lapsitoiveestaan mutta ystävä on velvollinen kertomaan raskaudestaan sellaisena ajankohtana jonka sinä yksipuolisesti päätät? Millä oikeudella sinä päätät itse milloin kerrot asioistasi ystävillesi, jollet anna vastaavasti heille oikeutta päättää siitä milloin he kertovat omistaan?

Raskaus on jo totta, se on tapahtunut asia. Lapsi on jo olemassa.

Niin? Mitä sitten? Miten tämä liittyy siihen, että sinä haluat sanella mitä henkilökohtaisia asioitaan ystäviesi pitää sinulle kertoa ja milloin heidän pitää niistä kertoa?

Ystävyydellä on omat lakinsa pidit sinä niistä tai et.tuntuu että ap oli tavannut sitä ystävää tai jutellut tietoisena tulevasta vauvasta vaikkei kertonut 5 kk ajan ja jollain lailla ystävä kokee tulleensa huijatuksi. Ehkä itse kertoili henkilökohaisempiakin asioitaan ap: lle.

Perheessä tai naisella voi olla menossa itsellään jotain suurta, josta et tiedä. Kun mieheni sairastui syöpään, niin seuraelämäni kyllä jäi pitkäksi aikaa. Eikä siihen tarvita edes syöpää, ruuhkavuosina voi tulla sumavaiheita, jolloin elää ajan ja jaksamisen kanssa kädestä suuhun. Etenkin kun lapset alkaa harrastaa, itse rakennat uraa, mies saa uuden ja haastavamman työn, vanhemmat alkaa sairastella ja sisaruksella ongelmia jne. Voi olla, että kaverilla on vain tiukka vaihe menossa eikä jaksa ylläpitää vanhoja kaavoja.

Vierailija kirjoitti:

Perheessä tai naisella voi olla menossa itsellään jotain suurta, josta et tiedä. Kun mieheni sairastui syöpään, niin seuraelämäni kyllä jäi pitkäksi aikaa. Eikä siihen tarvita edes syöpää, ruuhkavuosina voi tulla sumavaiheita, jolloin elää ajan ja jaksamisen kanssa kädestä suuhun. Etenkin kun lapset alkaa harrastaa, itse rakennat uraa, mies saa uuden ja haastavamman työn, vanhemmat alkaa sairastella ja sisaruksella ongelmia jne. Voi olla, että kaverilla on vain tiukka vaihe menossa eikä jaksa ylläpitää vanhoja kaavoja.

Ja jatkan vielä, että mieheni sairastamisen myötä tosi moni ystävyyssuhde katosi, kun en pystynyt näkemään pitkään aikaan ja muut jatkoivat elämäänsä. Mutta sellaista elämä on.

Salaa kateellinen sinulle? Tämän taidonhan me naiset osaamme. Veikkaan, että turhaan etsit syytä itsestäsi tai toiminnastadia, ap.

Yleensä nuo "ihanat ja aktiiviset" uudet tuttavat kääntää nopeasti kurssinsa. Olen aikuisiällä mennyt muutaman kerran "halpaan" eli innostunut siitä, että jotain kautta on tullut uusi ja läheinen ystävä. Ihminen, joka on aktiivinen, haluaa nähdä ja viettää aikaa yhdessä. Sitten yhtäkkiä välit viilenee, siirtyy seuraavaan ihmiseen, muuttaa kauemmaksi yms. Osaan nykyään ottaa jo asiat asioina. Valitettavasti se helposti tutustuva ja lämpeävä on usein tuuliviiri, jolle ihmiset on käyttöesineitä ja vaihtokamaa, kun alkuviehätys menee ohi. Sellaisia, jotka haluaa tuntea kaikki, olla kaikkien kaveria, hurmata ja intoilla uusista tuttavuuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syy on tapa, jolla kerroit raskaudesta. Eli tuolla tavalla sivulauseessa. Tulee vaikutelma, ettet olisi muuten maininnut ollenkaan, mutta oli pakko kun meni ultra-ajan kanssa päällekkäin.

Tätä on täällä nyt spekuloitu niin paljon, että voisitko ap täsmentää, miten se raskaudesta kertominen oikein meni? Mainitsitko tosiaan asiasta kuin sivulauseessa, vai sillä tavalla että "ei ollakaan vielä kenellekään kerrottu", "tässä vaiheessa jo uskallankin kertoa" tms.? Eli onko omasta mielestäsi mahdollista, että ystävällesi olisi jäänyt sellainen tunne, että hänelle ei kerrota asioita, jotka muille kerrotaan?

Minäpä kerron.

Miehemme tapasivat tuohon (raskauteni) aikaan viikoittain, välillä lähes päivittäin. Mieheni kertoi tälle ystäväperheen miehelle raskaudesta samoihin aikoihin (kuin kaikille muillekin) eli joskus rv 20 tienoilla. Minä tietysti oletin, että mies on kertonut asiasta myös puolisolleen kotona. No, näin ei ollutkaan käynyt. Nainen soitti minulle ja ehdotti tapaamista (lounastreffit kesälomalla) ja sanoin, että nyt ei harmillista kyllä päästä, kun meillä on se puolivälin ultra. Hän hämmästyi ja kerroin sitten tarkemmin, olettaen tuolloin hänen jo tietävän.

Nyt kannattaa ottaa huomioon, että me EMME olleet mitään bestiksiä ja sydänystäviä, jotka jakavat kaiken. Vaan aikuisia, perheellisiä naisia, joita voi kutsua ystäviksi tai ystäväperheeksi.

Itse henk.koht. uskon mieluummin sen vaihtoehdon, että itse raskaus oli se tekijä ennemmin kuin tapa jolla se kävi ilmi. Mutta tätähän en voi oikeasti tietää, eikä se ehkä koskaan selviä. 

Harmissani olen, joka tapauksessa.

Aloituksesta sai käsityksen, että pidit henkilöä itsellesi läheisempänä ja tärkeämpänä, kuin mitä nyt tuossa yllä kuvailet. Todennäköisesti ystävälläsi oli tämä sama käsitys, mutta tuo raskaudesta kertomatta jättäminen sai hänen silmänsä avautumaan. Hänen hyvänä ystävänään pitämänsä henkilö ei vaivautunut kertomaan hänelle raskaudestaan, josta hänen miehelleenkin oli jo kerrottu. Raskaus on kuitenkin asia, josta yleensä kerrotaan läheisille ystäville, joten kyllähän tuo on varmasti jättänyt hänelle vahvasti mielikuvan, ettette te oikeastaan toisillenne merkityksellisiä ystäviä olleetkaan, etkä halunnut jakaa asiaa hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nuo "ihanat ja aktiiviset" uudet tuttavat kääntää nopeasti kurssinsa. Olen aikuisiällä mennyt muutaman kerran "halpaan" eli innostunut siitä, että jotain kautta on tullut uusi ja läheinen ystävä. Ihminen, joka on aktiivinen, haluaa nähdä ja viettää aikaa yhdessä. Sitten yhtäkkiä välit viilenee, siirtyy seuraavaan ihmiseen, muuttaa kauemmaksi yms. Osaan nykyään ottaa jo asiat asioina. Valitettavasti se helposti tutustuva ja lämpeävä on usein tuuliviiri, jolle ihmiset on käyttöesineitä ja vaihtokamaa, kun alkuviehätys menee ohi. Sellaisia, jotka haluaa tuntea kaikki, olla kaikkien kaveria, hurmata ja intoilla uusista tuttavuuksista.

Sinulla tuntuu olevan varsin omistushaluinen asenne kavereita kohtaan. Minun mielestäni kaverini eivät ole minulle mitään velkaa eikä ole mitään "sitoutumispakkoa" tai käytösmallia. Fiiliksen ja tilanteiden mukaan mennään läpi elämän toisiamme tavaten tilanteen ollessa otollinen. Joskus joku katoaa hetkeksi tai vuosiksi, ehkä tulee taas elämääni myöhemmin. Jokaisesta hyvästä hetkestä olen kiitollinen. 😊

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nuo "ihanat ja aktiiviset" uudet tuttavat kääntää nopeasti kurssinsa. Olen aikuisiällä mennyt muutaman kerran "halpaan" eli innostunut siitä, että jotain kautta on tullut uusi ja läheinen ystävä. Ihminen, joka on aktiivinen, haluaa nähdä ja viettää aikaa yhdessä. Sitten yhtäkkiä välit viilenee, siirtyy seuraavaan ihmiseen, muuttaa kauemmaksi yms. Osaan nykyään ottaa jo asiat asioina. Valitettavasti se helposti tutustuva ja lämpeävä on usein tuuliviiri, jolle ihmiset on käyttöesineitä ja vaihtokamaa, kun alkuviehätys menee ohi. Sellaisia, jotka haluaa tuntea kaikki, olla kaikkien kaveria, hurmata ja intoilla uusista tuttavuuksista.

Tämmöinen tuli itsellenikin mieleen. Että nainen on "ihana", mutta se on hänen roolinsa, hän osaa esittää ystävää hyvin. Todellisuudessa hän valitsee seuransa. Hän on taitava tutustumaan ja olemaan hyvä ystävä, mutta hän haluaa seurapiiriinsä tietyt ihmiset.

Naiset on joskus pikkumaisia näissä asioissa ja ottaa kertomattomuuden loukkauksena. Minulle kävin parhaan ja vanhimman ystävän kanssa tällä tavoin noin 10 vuotta sitten. Ei nähty usein, mutta kuulumiset vaihdettiin lähes viikottain. Yhtäkkiä kuulin, että isänsä on saanut terveen paperit syövästä ja tämäkin tieto tuli tämän ystävän siskolta, kun sattumalta törmättiin. Tunsin oloni nöyryytetyksi, koska "kaikki tiesi" tuosta isän sairaudesta paitsi minä, jonka piti olla se bestis. Se oli yleistä tietoa suunnilleen työpaikallakin, mutta 11kk:n aikana ei kertaakaan maininnut asiasta minulle. Mutta nielin kiukkuni ja sokeroin sen hampaita purren, että pääasia oli isän paraneminen niin kuin se onkin. Asia on unohtunut ja ystävyys jatkuu, mutta muistan vieläkin sen, että harkitsin oikeasti 20 vuoden ystävyyden katkaisemista tuosta syystä.

Suomalaisissa on vaan paljon outoja lintuja. Epäsosiaalisia ihmisiä varustettuna erinäisillä luonnevioilla on paljon. Tähän kun vielä yhdistetään se, että suomalaiset sosialismin myötä varsin kateellista kansaa, niin soppa on valmis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä nuo "ihanat ja aktiiviset" uudet tuttavat kääntää nopeasti kurssinsa. Olen aikuisiällä mennyt muutaman kerran "halpaan" eli innostunut siitä, että jotain kautta on tullut uusi ja läheinen ystävä. Ihminen, joka on aktiivinen, haluaa nähdä ja viettää aikaa yhdessä. Sitten yhtäkkiä välit viilenee, siirtyy seuraavaan ihmiseen, muuttaa kauemmaksi yms. Osaan nykyään ottaa jo asiat asioina. Valitettavasti se helposti tutustuva ja lämpeävä on usein tuuliviiri, jolle ihmiset on käyttöesineitä ja vaihtokamaa, kun alkuviehätys menee ohi. Sellaisia, jotka haluaa tuntea kaikki, olla kaikkien kaveria, hurmata ja intoilla uusista tuttavuuksista.

Sinulla tuntuu olevan varsin omistushaluinen asenne kavereita kohtaan. Minun mielestäni kaverini eivät ole minulle mitään velkaa eikä ole mitään "sitoutumispakkoa" tai käytösmallia. Fiiliksen ja tilanteiden mukaan mennään läpi elämän toisiamme tavaten tilanteen ollessa otollinen. Joskus joku katoaa hetkeksi tai vuosiksi, ehkä tulee taas elämääni myöhemmin. Jokaisesta hyvästä hetkestä olen kiitollinen. 😊

Minä en ole koskaan ollut kenestäkään omistushaluinen, en ystävistä tai miehistä. Kaikkea muuta voin olla, mutta en tukahduttava, mustasukkainen tai hallitseva. Tokihan sitä kuvittelee ystävyyden syntyneen, jos toinen soittelee, haluaa nähdä ja on superaktiivinen. Ihana ihmisenä muutenkin. Sitten yksi päivä ei pidä yhteyttä, ei ehdi nähdä jne. Kyllä minä 40+ -iässä tiedän, että elämäntilanteissa yhteydenpito menee ylös-alas, mutta näiden tuuliviirien kanssa muutokset on nopeita ja sen aktiivisen yhteydenpidon jälkeen katoaa kokonaan ja lopullisesti. En kaipaa välttämättä perskärpästä ja "teinimäistä bestissuhdetta", mutta vaihdos on niin nopea ja jotenkin kummallinen.  Pidän näitä ihmisiä sellaisena, että niille se hurmaaminen ja uuteen tutustuminen on se pointti. Kyllästyvät nopeasti. Nopea syttyminen, nopea sammuminen.

Tuo ystäväperheen nainen on tasapainoton, jonkinasteinen luonnehäiriö tai mt-ongelma.

Hänen käytöksensä ei ole normaalia.

Kenellekään, KENELLEKÄÄN, ei kuulu toisten raskaudet, keskenmenot, niisät ilmoittamiset vaan pari/nainen kertoo silloinm kun itselle sopii. Kukaan ei tiedä, mitä toinen on kärsinyt ja esim mitä on ekassa ultrassa näkynyt ja miten paljon pelkää rakenneultraa yms. Nää on suuria asioita ja ihminen, joka kehtaa jotenkin mielensä pahoittaa tällaisista elämän ja kuoleman asioista, on pikkumainen munapää.

Ymmärrän, että mieli voi pahoittua, mutta se on syytä käsitellä itsekseen. Juurikin miettien, että en voi tietää, mitä kertomatta jättämisessä on taustalla. Tai voi sen vaikka sanoakin, että sori, musta tuntui aluksi kurjalta, sori kun vähän reagoin.

Ja kolmen lapsen äiti, joka kokee jotain lapsettomuuskriisiä, on oikeasti häiriintynyt. Hän nyt vaan ei millään mittarilla on lapseton. Pystyn ymmärtämään, että tuntuu kurjakta, jos on ollut keskenmenoja tai raskaus ei ole alkanut, kyllä, kyllä sitä voi surra hyvinkin paljon, en tarkoita sitä. Se suru on todellinen. Mutta lapseton hän ei ole. Ja vaikka olisi lapsetonkin, eikä lainkaan suo toisille lapsia, on haettava apua itselle. Toisten lapset eivät ole itseltä pois. Ei kukaan vie sinun lastasi tulemalla raskaaksi.

Tuon ihmisen käytös on huonoa ja pidemmän päälle on parempi, että yhteys katkesi nyt eikä sitten, kun esim lapset olisivat kunnolla kiintyneet. Saatte uusia tuttuj ja ystäviä.

Vaihtoehtoja:

Kuten tuossa vieras sanoi, niin he olivat teille liian kauan ainut kontakti ja se alkoi ahdistaa.

Mä olen huomannut että kun mainitsee muista kavereista välillä, niin se luo kunnioitusta ja toiselle tunteen "on tolla muutakin elämää kuin me"

- Sanoit ap että sillä ystävälläsi oli muitakin kavereita joiden kanssa kokoonnuitte, eli sosiaalinen tapaus? Oliko hän ns.avainhenkilö?

Avainhenkilöt on usein tarkkoja siitä, että heille kerrotaan ensin uutiset. Nuoleskelua, mutta sellaista se on.

- Jos mun ystäväni kertoisi vasta rakenneultran aikaan että on raskaana, pitäisin tätä outona, ja kokisin etten ole tälle niin läheinen. Uusi vauva on niin iso asia elämässä, että usein raskaudesta kerrotaan hyvälle ystävälle joko 2-3 ekan viikon sisään tai viim.turvallisten viikkojen eli rv 12 alettua.

Voisiko olla niin, että hän oli kiinnostunut enemmän miehestäsi kuin sinusta? Ei heillä välttämättä mitään suhdetta ollut - tai ehkä miehesi ei edes ollut kiinnostuksesta tietoinen. Mutta jos nainen elätteli suuria toiveita miehesi suhteen, jotka uusi raskaus sitten romutti... 

Muistan myös miten paljon minua loukkasi, kun sairastin syöpää. Kävin kaverini kanssa kaiken aikaa sairauttani ja hoitoja lävitse. Jälkeenpäin sain kuulla, että hänen oma miehensä kävi syöpähoitoja samaan aikaan, mutta minulle ei ollut kerrottu, koska mies ei halunnut kenenkään tietävän. Edes omat lapset eivät tiedä vielä tänäkään päivänä. Minua kuitenkin loukkasi ja loukkaa edelleen se, miten paljon intiimejä, surullisia ja ahdistuneita tuntoja jaoin ystäväni kanssa samalla kun hän pimitti omiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo ystäväperheen nainen on tasapainoton, jonkinasteinen luonnehäiriö tai mt-ongelma.

Hänen käytöksensä ei ole normaalia.

Kenellekään, KENELLEKÄÄN, ei kuulu toisten raskaudet, keskenmenot, niisät ilmoittamiset vaan pari/nainen kertoo silloinm kun itselle sopii. Kukaan ei tiedä, mitä toinen on kärsinyt ja esim mitä on ekassa ultrassa näkynyt ja miten paljon pelkää rakenneultraa yms. Nää on suuria asioita ja ihminen, joka kehtaa jotenkin mielensä pahoittaa tällaisista elämän ja kuoleman asioista, on pikkumainen munapää.

Ymmärrän, että mieli voi pahoittua, mutta se on syytä käsitellä itsekseen. Juurikin miettien, että en voi tietää, mitä kertomatta jättämisessä on taustalla. Tai voi sen vaikka sanoakin, että sori, musta tuntui aluksi kurjalta, sori kun vähän reagoin.

Ja kolmen lapsen äiti, joka kokee jotain lapsettomuuskriisiä, on oikeasti häiriintynyt. Hän nyt vaan ei millään mittarilla on lapseton. Pystyn ymmärtämään, että tuntuu kurjakta, jos on ollut keskenmenoja tai raskaus ei ole alkanut, kyllä, kyllä sitä voi surra hyvinkin paljon, en tarkoita sitä. Se suru on todellinen. Mutta lapseton hän ei ole. Ja vaikka olisi lapsetonkin, eikä lainkaan suo toisille lapsia, on haettava apua itselle. Toisten lapset eivät ole itseltä pois. Ei kukaan vie sinun lastasi tulemalla raskaaksi.

Tuon ihmisen käytös on huonoa ja pidemmän päälle on parempi, että yhteys katkesi nyt eikä sitten, kun esim lapset olisivat kunnolla kiintyneet. Saatte uusia tuttuj ja ystäviä.

Mistä ihmeestä tälläinen avautuminen kumpuaa?

Itse kallistuisin enemmän siihen, että tämä ihminen ajatteli löytäneensä itselleen läheisen ystävyyssuhteen, mutta kuten ap itsekin toteaa, hänelle tuo ihminen ei ollutkaan samalla tavalla tärkeä, enemmänkin mukava perhetuttu.

Ihmiset ovat erilaisia, osa nauttii laajasta ystäväpiiristä, osa priorisoi elämässään ne, jotka kokee itselleen läheisimmiksi ja kyseessä oleva henkilö kuuluu ehkä enemmän jälkimmäisiin.

Mä veikkaan, että uuden vauvan myötä elämäntilanteenne muuttuivat.

Nyt se on raskausaikaa ja kohta teillä alkaa pukluinen vauva-aika ja heillä on toisenlainen tilanne. Myönnän itsekin, etten ehkä jaksaisi raskaus- ja vauva- juttuja kun omat lapset jo sen verran isompia ja aikuisten ja lasten kanssa voi jo tehdä eri juttuja.