Saankohan koskaan tietää miksi välit ystäväperheen kanssa katkesivat käytännössä kokonaan. Tuleeko teille mitään ajatuksia, mistä tässä voisi olla kyse?

Sitten tulee joku mielensairaus vielä mieleen. Esim.naapurini on hyvinkin normaali naisihminen jos ottaa lääkkeet mutta jollei ota muuttuu aivan toiseksi ihmiseksi.

Tulee mieleen sun ystävyyssuhteessa sama kuin parisuhteessa yleensä. Suhteessa kuin suhteessa suurin ongelma on kommunukaation puute. Jos ongelmia ei puhuta auki ja säännöllinen, avoin vuorovaikutus jää, suhde sammuu ennenpitkään. Puhumattomuus on myrkkyä ihmissuhteille. Ja se että olettaa asioita ja syitä vaivautumatta kysymään suoraan.

Vierailija kirjoitti:

Kerran jo teki kummasti, kun että kun oletin että kaikki menemme samalle eli heidän mökilleen niin kuin ennenkin. Kun soitin ja kyselin asiaa, ei maininnut siitä etteivät he aio mennäkään tänä vuonna, vaan sinne meneekin hänen sukulaisensa, jotka kyllä tunnen. Edellisenä päivänä ilmoitti vasta kun kyselin jotain tuomisia tms etteivät he tule. Oli erittäin nolo tilanne, mutta menimme kuitenkin. Kahden yön sijasta olimme vain yhden.

Ymmärsinkö nyt oikein, että sinä suunnittelit mökkireissun ystävienne mökille, odottamatta kutsua mökin omistajilta?

En mitenkään väheksy ap:n pulmaa, päinvastoin, mutta ihan vastustamattomasti mieleeni tuli, että mahtaakohan miehillä olla tämäntyyppistä pohdintaa ihmissuhde/ystävyyssuhdeasioissa ja kuinka miehet tällaisista asioista ajattelevat. Ei mitään mies-nais-vääntöä, vaan ihan hyvällä tätä ajattelen. Varmasti osa miehistä saattaakin miettiä monipuolisesti eri vaihtoehtoja mikä on johtunut mistäkin asiasta tässä meidän ystävyyden loppumisessa.

Minun on vaikea kuvitella tuntemieni miesten vatvovan asioita tällä tavalla. Jos asia vaivaa mieltä kovasti, niin entä jos ihan napakasti menee ja sanoo ihan suoraan, että käytöksesi vaivaa minua nyt todella paljon. Puhutaanko asia nyt selväksi.

Nainen oli ihastunut mieheesi tai sitten hänellä oli/ on suhde miehesi kanssa.

Eiköhän se syy ole sun raskaus ja ystävän kariutunut vauvatoive. Ei tietenkään ole mitenkään sun vika.

Ehkä ystävälle olisi ollut vaan liian rankkaa seurata vierestä, kun elät vauva-arkea, jota juuri hän olisi halunnut sillä hetkellä elää. Lapsettomuus syystä tai toisesta voi olla todella rankka psyykkinen koettelemus (jopa vaikka lapsia olisi jo ennestään). Voi olla, että ystäväsi vain teki parhaansa itseään suojellakseen. Harmillista varsinkin teidän kannalta, kun ette ole oikein voineet asiaan mitenkään vaikuttaa.

Hyville ystäville kerrotaan raskaaksi tulon yrittämisestä, raskauksista, keskenmenoista jne. Olisin ihan tyrmistynyt, jos ystävä kertoisi raskaudesta tuolla tavalla. Tuttavat ovat toki asia erikseen. Varmaan olisin jatkossa etäisempi enkä enää kertoisi kaikkia omia asioitani. Toisaalta en kyllä panisi välejä poikkikaan. Mutta jos olisin pitänyt ihmistä läheisenä, tuntisin oloni noloksi ja hieman huijatuksi, koska olen erehtynyt luulemaan ihmissuhdetta ihan toisenlaiseksi kuin se olikaan

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se syy ole sun raskaus ja ystävän kariutunut vauvatoive. Ei tietenkään ole mitenkään sun vika.

Ehkä ystävälle olisi ollut vaan liian rankkaa seurata vierestä, kun elät vauva-arkea, jota juuri hän olisi halunnut sillä hetkellä elää. Lapsettomuus syystä tai toisesta voi olla todella rankka psyykkinen koettelemus (jopa vaikka lapsia olisi jo ennestään). Voi olla, että ystäväsi vain teki parhaansa itseään suojellakseen. Harmillista varsinkin teidän kannalta, kun ette ole oikein voineet asiaan mitenkään vaikuttaa.

Ois voinu kuitenki vähän ajatella APtakin ja kertoa vaikka viestillä tunteistaan, jos niin hyvä ystävä kerta oli.

Vierailija kirjoitti:

Hyville ystäville kerrotaan raskaaksi tulon yrittämisestä, raskauksista, keskenmenoista jne. Olisin ihan tyrmistynyt, jos ystävä kertoisi raskaudesta tuolla tavalla. Tuttavat ovat toki asia erikseen. Varmaan olisin jatkossa etäisempi enkä enää kertoisi kaikkia omia asioitani. Toisaalta en kyllä panisi välejä poikkikaan. Mutta jos olisin pitänyt ihmistä läheisenä, tuntisin oloni noloksi ja hieman huijatuksi, koska olen erehtynyt luulemaan ihmissuhdetta ihan toisenlaiseksi kuin se olikaan

Kyllä tosiystävyydessä tosta voidaan sit puhua, että miten kukakin käsittää et mitä kerrotaan ja missä vaiheessa.

En ymmärrä miks pitää jättää asioita hampaankoloon ja alkaa ite jotenkin sit vuorostaan osottamaan mieltään ryhtymällä etäisemmäksi yms.

Kyllä se otti nokkiinsa siitä, ettet kertonut hänelle raskaudesta ”jee mä plussasin” vaan sivulauseessa ”en pääse tulemaan kun on ultra”. Ystäväsi hämmentyi että mikä ultra, ja pitäisikö hänen tietää. On voinut tuntea olonsa typeräksi ja sivuutetuksi.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, miten ihmeessä ei ole päässyt tuollaisen yli vieläkään.

Syy on tapa, jolla kerroit raskaudesta. Eli tuolla tavalla sivulauseessa. Tulee vaikutelma, ettet olisi muuten maininnut ollenkaan, mutta oli pakko kun meni ultra-ajan kanssa päällekkäin.

Vierailija kirjoitti:

Syy on tapa, jolla kerroit raskaudesta. Eli tuolla tavalla sivulauseessa. Tulee vaikutelma, ettet olisi muuten maininnut ollenkaan, mutta oli pakko kun meni ultra-ajan kanssa päällekkäin.

Tätä on täällä nyt spekuloitu niin paljon, että voisitko ap täsmentää, miten se raskaudesta kertominen oikein meni? Mainitsitko tosiaan asiasta kuin sivulauseessa, vai sillä tavalla että "ei ollakaan vielä kenellekään kerrottu", "tässä vaiheessa jo uskallankin kertoa" tms.? Eli onko omasta mielestäsi mahdollista, että ystävällesi olisi jäänyt sellainen tunne, että hänelle ei kerrota asioita, jotka muille kerrotaan?

Entä jos perhe on tutustunut johonkin toiseen perheeseen ja jollain lailla "ihastuneet" heihin? Alkaneet siis viettää heidän kanssaan samaisia tärkeitä hetkiä kuin teidän kanssa. Niin voi käydä myös ystävyyssuhteissa. Ja sen seurauksena miehen kanssa keskustellessaan alkaneet löytää teistä kaikenlaisia vikoja, joita näillä uusilla Virtasilla ei olekaan...

Hei. Olen nainen, 55v. Koko aikuisikäni olen tuntenut, että miesten kanssa on helpompi tulla toimeen kuin naisten. Ihania poikkeuksia olen tavannut, heitä siis meitä on olemassa! Mutta miksi naisten kanssa pitää kokoajan hihkua "ihkua" ? Kaikki pitää kokoajan jakaa ja kertoa, on ihasteltava itselle vieraiden ihmisten valokuvia loputtomasti, on halittava puolivieraita ( vaikka se tuntuisi tyhjältä / oudolta), on kehuttava toista naista ( jos vaikka ei yhtään tunnu siltä, eikä tule sydämestä), kaikki sanottava ( ilkeinkin puukko selkään) pitäisi osata sokeroida pehmeäksi vihjeeksi. Mua niin väsyttää ja kyllästyttää tuommoinen. Tästä nyt asiaan. Tiedän tunteen, surua ja hämmästystä siitä, mitä tapahtui? Kamalan epäreilua ja raukkamaista, että ei voi edes kertoa toiselle, miksei halua enää tavata. Pelkurimaista. Itse ajattelen nykyään, että jos se tosiaan on noin vaikeeta, en olisi halunnutkaan kaveerata tuollaisen pelkurin kanssa, joka hajoaa omia aikojaan säpäleiksi jostain ei mistään. Eikä luota toiseen sen vertaa, että uskaltaisi sanoa asiat niinkuin tuntee. Mieluummin jättää toisen epätietoisuuteen hämmästelemään ja sureksimaan. 

Ei tule minullekaan mieleen muuta kuin että neljännen lapsen toive oli suuri, ja jäänyt täyttymättä. Kohtuuton reaktio heiltä joo, mutta eihän tunteitaan voi käskeä. Sääli kyllä.

Vaikka olisikin syy, niin tämäkö nyt on niitä sarjassamme "en ikinä anna anteeksi"-juttuja? Kyllä on herkäksi mennyt. Kai siitä olisi seuraavalla tapaamisella puhua? Kertoa omista tuntemuksistaan. Puhumattomuus on pahinta. 

Mietin minäkin, närkästyikö hän tapaa josta raskaudesta kerroit. Ei niinkään että olisi loukkaantunut kateuttaan, vaan ikäänkuin lapsen puolesta? Tunnen ihmisiä, jotka elävät niin lastensa kautta että eivät voi ymmärtää jos joku toinen viileästi vain ilmoittaa että on raskaana. Saattaa jopa vetää johtopäätöksen, ettei äiti arvosta raskautta. Vielä pahemmin voi saada käsityksen että rakenneultraan menee arvioimaan lasta ja sitä keskeyttääkö raskauden vai ei. Vielä jos on loihtinut itselleen käsityksen, että äiti ei missään tapauksessa hyväksyisi vammaista lasta ja itse on rajusti aborttivastainen?

Toinen todennäköinen mahdollisuus on ihastuminen. Hänen miehensä sinuun tai hän mieheesi. Itsellä katkesi pitkä ystävyys näin. Valitettavan yleistä ruuhkavuosina.

Vaikka kerroitte muillekkin vasta rakenneultran jälkeen, ei hän sitä tiennyt. Ajatteli ehkä ettet pidäkään häntä niin hyvänä ystävänä. Ja jos vielä kerroit "meillä on ultra", et siis esim että tosiaan kun tämmöisiä uutisia olisi..

Jos hän taas suuttui koska saitte toisen lapsen, on hän todella omituinen ja itsekäs. Teidän toinen lapsi ei ole häneltä pois ja hänellä on jo kolme lasta. Ei siis oikeasti ole lapseton jonka surun kans sun pitäsi olla varovainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyville ystäville kerrotaan raskaaksi tulon yrittämisestä, raskauksista, keskenmenoista jne. Olisin ihan tyrmistynyt, jos ystävä kertoisi raskaudesta tuolla tavalla. Tuttavat ovat toki asia erikseen. Varmaan olisin jatkossa etäisempi enkä enää kertoisi kaikkia omia asioitani. Toisaalta en kyllä panisi välejä poikkikaan. Mutta jos olisin pitänyt ihmistä läheisenä, tuntisin oloni noloksi ja hieman huijatuksi, koska olen erehtynyt luulemaan ihmissuhdetta ihan toisenlaiseksi kuin se olikaan

Kyllä tosiystävyydessä tosta voidaan sit puhua, että miten kukakin käsittää et mitä kerrotaan ja missä vaiheessa.

En ymmärrä miks pitää jättää asioita hampaankoloon ja alkaa ite jotenkin sit vuorostaan osottamaan mieltään ryhtymällä etäisemmäksi yms.

No en todellakaan osoittaisi mieltäni vaan väkisinkin tulisi olo, että tälle ihmiselle en osaa enkä halua enää itse avautua. Tämä voisi vähitellen johtaa ystävyyden katoamiseen. Eikä muuten ole mitenkään helppoa aloittaa keskustelua aiheesta "luulin että olemme läheisempiä". Tilanne voisi olla niin kiusallinen, että sekin johtaisi ystävyyden hiipumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mietin minäkin, närkästyikö hän tapaa josta raskaudesta kerroit. Ei niinkään että olisi loukkaantunut kateuttaan, vaan ikäänkuin lapsen puolesta? Tunnen ihmisiä, jotka elävät niin lastensa kautta että eivät voi ymmärtää jos joku toinen viileästi vain ilmoittaa että on raskaana. Saattaa jopa vetää johtopäätöksen, ettei äiti arvosta raskautta. Vielä pahemmin voi saada käsityksen että rakenneultraan menee arvioimaan lasta ja sitä keskeyttääkö raskauden vai ei. Vielä jos on loihtinut itselleen käsityksen, että äiti ei missään tapauksessa hyväksyisi vammaista lasta ja itse on rajusti aborttivastainen?

Toinen todennäköinen mahdollisuus on ihastuminen. Hänen miehensä sinuun tai hän mieheesi. Itsellä katkesi pitkä ystävyys näin. Valitettavan yleistä ruuhkavuosina.

Mutta eikö nyt 3 lapsen äiti kykenisi ainakin pitemmän päälle ymmärtämään, että ihmisillä on erilaisia tapoja suhtautua näihin asioihin? Jos hän on muuten ihan normaali ihminen. Kyllä mun mielestä kateus on edelleen todennäköisin syy.