Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Paljonko te muut saatte apua taaperoiden isovanhemmilta? Kysyy väsynyt äiti...
10.07.2018 |
Meillä on vilkas taapero, jonka molemmat isovanhemmat ”ovat jo omansa hoitaneet”. Kaipaisin apua tähän taapetoarkeen, etenkin isovanhemmilta, joille lapsi on tärkeä, mutta kun tapaamme, he haluavat vain seurustella, eivät auttaa.
Asumme maalla, ja miehen työpäivät ovat matkan takia pitkiä. Tyypillistä arkeamme on, että olen yksin lapsen kanssa suurimman osan ajastamme kotona. Yrittäjävanhempani ovat suurimmaksi osin eläkkeellä ja asuvat melko lähellä. Silti voi usein mennä parikin viikkoa ettemme näe. Tyypillinen tervehdyskäynti on se, että minä teen ruokaa kaikille, isovanhemmat ja isä viihtyvät lapsen kanssa.
Kuuntelen kateudesta vihreänä miten monet saavat arkista apua isovanhemmilta, että pääsevät säännöllisesti harrastamaan, viettämään parisuhdeaikaa, tai jopa viihteelle!!! Kunpa itsekin pääsisi edes joskus johonkin kaksin, tai voisi jättää lapsen hetkeksi isovanhempiensa hoitoon, niin että voisi käydä vaikka jumpassa.
Itse olimme tosi paljon hoidossa mummolassa lapsena, kun vanhemmat tekivät ulkomaanmatkoja ym, ensimmäisen kerran olen jäänyt mummon hoitoon viikoksi yksivuotiaana.
Molemmat isovanhemmat kyllä ovat kiintyneitä lapseen, mutta koskasn eivät ehdota apua. Muutama viikko sitten kysyin äidiltäni, voisiko poika jäädä hoitoon, jos menisimme miehen kanssa joskus ulos syömään, mummon vastaus oli kysymys, miksi meidän pitäisi lähteä ulos syömään.
Ja ihan fiksut, koulutetut, ulkomailla ja riennoissa käyvät isovanhemmat siis kyseessä.
En olisi koskaan uskonut että meilläkin tämä menee näin. :’(
Lapsesta kyllä pidetään, mutta mitään sitoutumista tai vaivaa ei omaan elämään enää haluta. :(
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä. Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi.
Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa.
Minä vuonna olet syntynyt? 1910?
1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena.
Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.
Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.
Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.
Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.
Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.
Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.
Lastenruokia toki sai jo silloin. Mutta kyllä kaupoissa ne einekset tuppasivat olemaan makarooni-, maksa-, silakka- ja kaalilaatikkoa, hernekeitto, valmislihapullia, veri- ja pinaattilettuja yms. Juuri tilasin valmisruokia kotiin ja me ei edes syödä lihaa. Silti löytyi kaupan valikoimasta vaikka mitä erilaista vaihtoehtoa. Mutta myös liharuokia on eineksissä ihan valtava määrä verrattuna 80-lukuun... jo pelkästään monenlaisia intialaisia ja thaimaalaisia valmisaterioita. Ei sellaisia ollut vielä 1980-luvulla.
Onko ap ollut eineksiä vailla? Miten ne edes liittyy nyt tähän? Samat piltit ja muut lastenruoat sieltä sai kuin nykyäänkin.
Ei vaan pointtini oli siinä, että nykyisin ei ole mikään pakko laittaa ruokaa silloin, jos on kiire. Eli monia asioita, joita tehtiin aiemmin, ei tarvitse tehdä nykyisin lainkaan tai ainakin aikaa menee vähemmän kuin ennen. Ts kun kotihommiin menee vähemmän aikaa, aikaa vapautuu enemmän lapsen kanssa olemiseen. Mutta tässä on varmaankin sukupolviero eli aiemmin lapsiperheen arjessa kotihommat koettiin raskaimmiksi ja nykyisin raskainta on lapsen kanssa oleminen.
Ja vielä tiskikoneisiin... monissa 1960-luvulla ja 1970-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa ei ollut edes paikkaa tiskikoneelle. Sellainen tehtiin näihin asuntoihin vasta keittiöremonttien myötä, joten ei todellakaan ollut arkipäivää, että kotitalouksissa olisi ollut tiskikone.
Johtuisko siitä että ennen niiden lasten kanssa ei oltu. Itse olen ollut lapsi 90-luvulla ja todella oman onnemme nojassa ja keskenään ollaan oltu,vanhemmat tehneet omiaan. Ulkonakin juostu itsekseen jo 4-5-vuotiaana.Ei tulisi kuuloonkaan nykypäivänä, kun edes 7-8 v.n ei katsota olevan kykenevä selviytymään itsekseen 1-2h kotona ennenkuin vanhemmat tulee töistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä. Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi.
Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa.
Minä vuonna olet syntynyt? 1910?
1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena.
Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.
Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.
Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.
Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.
Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.
Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.
Pötyä! Olet vaan tottunut, että kaikki tulee nappia painamalla.
80-luvulla ei ollut kahta autoa eikä matkakortteja. Äiti kävi töiden jälkeen kaupassa ja käveli 2 kilsaa kantaen ruokakasseja. Sitten hän laittoi ruoan, eikä mitään eineksiä. Pyykit ripustettiin narulle ja liinavaatteet mankeloitiin. Vanhemmilla ei ollut harrastuksia. Elämä oli töitä ja kotitöitä. Siinä se, sit nukkumaan.
Lapset teki läksyt ja oli pihalla, kunnes tuli pimeä. Ei harrastuksia kuin harvoilla. Eikä vanhemmat hääränneet joka asiassa mukana.Valintakysymys, miten elää ja mitä tekee.
Nyt mummoiässä olevat on kyllikseen raataneet ja huoltaneet. Nauttikoot nyt vapaudesta ja tehkööt mitä huvittaa. Suon sen heille. He ovat omansa aikuiseksi saatelleet, se saa riittää.
Minun äitini harrasti aerobicia 80-luvulla muutaman kerran viikossa. Töihin (sairaalaan) hän meni omalla autolla. Isä pyöräili tai rullaluisteli töihin ihan kunnon ylläpidon takia. Meillä oli pyykinpesukone, mankeli ja mikro. Ja Netflixin esi-isä nimeltä Filmnet.
Ip-kerhoa ei ollut. Kukaan ei ihmetellyt, jos ei harrastanut mitään. Monella oli isovanhemmat hoitamassa koulun jälkeen ja lomilla. Uimaan sai mennä yksin kun pysyi pinnalla. Vanhemmat saattoivat jättää kotiin nukkumaan ja mennä itse lenkille tai terassille eikä kukaan ihmetellyt.
Kyläilykulttuuri oli voimissaan. Uskallan väittää, ettei äidit olleet näin yksin. Sama se, jos astianpesukone pesee tiskit. Eineksiä kun ei saisi syöttää lapsille enää, netissä ei saa pyöriä jos on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aikoinaan, että tee lapsia vain sen verran, että pystyt itse huolehtimaan. Näin olen toiminut ja hyvin on pärjätty. Silloin oli selvää, että vanhemmat pitävät itse lapsistaan huolen. (Tästä on noin 30 vuotta.) Ei silloin puhuttu mitään parisuhdeajasta, sitä hoidettiin siinä sivussa. Rahallista tukeakaan ei vanhemmilta tullut. Tosin annettiin neuvo, että hanki itsellesti ammatti ennen lapsia. Pätee myös tänä päivänä.
Meillä sama. Muistan, kun yksi opettajakin yläasteella muistutti meille tytöille aina, että hommatkaa ammatti ja lapsia niin paljon, että pystytte ne hätätilassa yksinkin hoitamaan, koska elämässä voi sattua mitä tahansa.
Minun lapsuudessa ei kukaan viettänyt aikaa mummoloissa. Pyörittiin kotona siinä jaloissa. Siksi itse vähän ihmettelin, kun sain lapsia, että mitä ihmeen parisuhdeaikaa ja viikonloput mummolaan ja viikot virikehoitoon, vaikka on kotona, kun ero tulee, jos lasten kanssa joutuu viettämään aikaa lapsen kanssa on niin raskasta.
Toteutin sitä neuvoa, että tein juuri sen verran lapsia, jotka olisin jaksanut yksin hoitaa ja ammatin, millä elättää. Sen vuoksi pikkulapsiaika ei muodostunut raskaaksi.
Ja kateus, se ei syö, kuin sinua itseäsi. Voi toki kadehtia vaikka koko ikänsä toisten asioita ja kerätä mustaa myrkkyä sisälleen. Mutta sekin oli noita viisauksia, mitä meille opetettiin, että kateus vahingoittaa vain sinua itseäsi ja tee elämästäsi sellainen, että olet siihen tyytyväinen, niin ei tarvitse kadehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä. Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi.
Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa.
Minä vuonna olet syntynyt? 1910?
1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena.
Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.
Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.
Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.
Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.
Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.
Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.
Pötyä! Olet vaan tottunut, että kaikki tulee nappia painamalla.
80-luvulla ei ollut kahta autoa eikä matkakortteja. Äiti kävi töiden jälkeen kaupassa ja käveli 2 kilsaa kantaen ruokakasseja. Sitten hän laittoi ruoan, eikä mitään eineksiä. Pyykit ripustettiin narulle ja liinavaatteet mankeloitiin. Vanhemmilla ei ollut harrastuksia. Elämä oli töitä ja kotitöitä. Siinä se, sit nukkumaan.
Lapset teki läksyt ja oli pihalla, kunnes tuli pimeä. Ei harrastuksia kuin harvoilla. Eikä vanhemmat hääränneet joka asiassa mukana.Valintakysymys, miten elää ja mitä tekee.
Nyt mummoiässä olevat on kyllikseen raataneet ja huoltaneet. Nauttikoot nyt vapaudesta ja tehkööt mitä huvittaa. Suon sen heille. He ovat omansa aikuiseksi saatelleet, se saa riittää.
Minä olen elämyt 80-luvun. Ihan turha tulla nyt maalailemaan näitä muisteluksia! 😂😂😂
Silloin oli muuten koulut, päiväkodit, terveysasemat jne lähellä. Nykyään ei ole. Ja lastenhoitostandardi oli se että lapsi pysyi hengissä. Ei sillpin kukaan kytännyt, onko äiti LÄSNÄ.
Niin olen minäkin. Lähellä ne koulut ja päiväkodit on muuten nytkin. Suorastaan vieressä.
Ei ole. Koulut on keskitetty. Koulumatkat venyneet. Kouluissa ei ole enää hammashoitoloita. Ne on keskitetty. Päivähoitoon saattaa olla 1,5 tunnin matka suuntaansa koska säästöt. Neuvolat on kaukana perhekeskuksssa, molemmat vanhemmat edellytetään käynnille.
Ja päiväkodissa, koulussa, hammashuollossa ja terveydenhuollossa osallistetaan vanhempia koko ajan. Jopa 13-vuotiaan kanssa pitää banhemman olla mukana suuhygienistillä.
Joku vastasikin hyvin että, lapsia hankkiessa on hyvä miettiä pärjääkö lapsen kanssa myös yksin. En automaattisesti lähtisi olettamaan että isovanhemmat auttavat aina. Asuimme ulkomailla kun saimme esikoisen joten ei ollut ns.apukäsiä mutta en sitä edelleenkään kovasti kaipaa. Joskus lasten mummu on hoitamassa kun käymme saunassa yhdessä mieheni kanssa mutta ei muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut aikanaan melkein ollenkaan apua, koska isovanhemmat asuivat kaukana ja toiset isovanhemmat vielä kauempana. Emmepä sitten juuri missään käyneetkään. Ajattelin, että tämä on nyt tätä ja koittaa vielä toinenkin aika. Kerran vuodessa kävimme pikkujouluissa, siinä se. Olisihan se vapaahetki joskus kelvannut minullekin, mutta pärjäsimme. Opin ottamaan ilon irti siitä, mitä oli saatavilla kotona ja lähimailla. En kokenut tuota kaikkea ylivoimaisen raskaaksi, koska tiesin koko ajan, että se on vain se ajanjakso elämässä ja myöhemmin pääsee taas menemään miten tahtoo. Ja näinhän se kävikin.
Sanoit kuitenkin ap, että itse olet ollut isovanhempien hoidossa. Eli vanhempasi ovat itse käyttäneet vanhempiensa hoitoapua sumeilematta hyväkseen. Ja nyt eivät tekisi samaa vuorostaan? Ikävä sanoa näin, mutta vaikuttaa kypsymättömältä ja itsekkäältä. Tai ehkä vai ajattelemattomuutta. Voisit ottaa jotenkin hienovaraisesti tämän esille, ei syyttäen, mutta muistelemalla niitä mummola-aikoja ja kyselemällä, missä he silloin matkustelivat jne. Ja sitten mainita, että sinustakin olisi mukavaa joskus tehdä samoin... Ehkä se avaa heidän silmänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä. Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi.
Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa.
Minä vuonna olet syntynyt? 1910?
1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena.
Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.
Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.
Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.
Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.
Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.
Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.
Lastenruokia toki sai jo silloin. Mutta kyllä kaupoissa ne einekset tuppasivat olemaan makarooni-, maksa-, silakka- ja kaalilaatikkoa, hernekeitto, valmislihapullia, veri- ja pinaattilettuja yms. Juuri tilasin valmisruokia kotiin ja me ei edes syödä lihaa. Silti löytyi kaupan valikoimasta vaikka mitä erilaista vaihtoehtoa. Mutta myös liharuokia on eineksissä ihan valtava määrä verrattuna 80-lukuun... jo pelkästään monenlaisia intialaisia ja thaimaalaisia valmisaterioita. Ei sellaisia ollut vielä 1980-luvulla.
Onko ap ollut eineksiä vailla? Miten ne edes liittyy nyt tähän? Samat piltit ja muut lastenruoat sieltä sai kuin nykyäänkin.
Ei vaan pointtini oli siinä, että nykyisin ei ole mikään pakko laittaa ruokaa silloin, jos on kiire. Eli monia asioita, joita tehtiin aiemmin, ei tarvitse tehdä nykyisin lainkaan tai ainakin aikaa menee vähemmän kuin ennen. Ts kun kotihommiin menee vähemmän aikaa, aikaa vapautuu enemmän lapsen kanssa olemiseen. Mutta tässä on varmaankin sukupolviero eli aiemmin lapsiperheen arjessa kotihommat koettiin raskaimmiksi ja nykyisin raskainta on lapsen kanssa oleminen.
Ja vielä tiskikoneisiin... monissa 1960-luvulla ja 1970-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa ei ollut edes paikkaa tiskikoneelle. Sellainen tehtiin näihin asuntoihin vasta keittiöremonttien myötä, joten ei todellakaan ollut arkipäivää, että kotitalouksissa olisi ollut tiskikone.
Johtuisko siitä että ennen niiden lasten kanssa ei oltu. Itse olen ollut lapsi 90-luvulla ja todella oman onnemme nojassa ja keskenään ollaan oltu,vanhemmat tehneet omiaan. Ulkonakin juostu itsekseen jo 4-5-vuotiaana.Ei tulisi kuuloonkaan nykypäivänä, kun edes 7-8 v.n ei katsota olevan kykenevä selviytymään itsekseen 1-2h kotona ennenkuin vanhemmat tulee töistä.
Heh. MLL ohjeistaa että alle 13-vuotiasta ei saa jättää nykyään yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran tai pari kuussa lapsi käy mummolassa sen aikaa, että minä käyn kuntosalilla/fyssareille. Mun vanhemmat ymmärtää, että mun kuntoutumiselle on oikeasti tärkeää se, että pääsen sinne salille edes kerran viikossa eikä jää fysioterapiakäynnit väliin. Lapsen ollessa isällään käyn 3 kertaa viikossa salilla.
Tuttavaperheellä kolme lasta ja lapset ovat aina hoidossa. Tai todella usein. Päiväkodissa kaikki plus isovanhemmilla tai muilla sukulaisilla. Joskus perheen äiti vitsaileekin kuinka ei ikinä hoida itse lapsiaan. Siksi kauhistelen kun haaveilevat vielä neljännestä.. Apuakin voi olla ns. liikaa. Entä jos elämäntilanteet muuttuukin ja joutuu pärjäämään yksin, kuinka käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta todellakin jos on ihan väsynyt/uupunut kannattaa apua pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani eivät käy edes kylässä. Äitini on alkoholisoitunut, isällä on ollut uusi vaimo jo kauan ja he elävät tämän vaimon lasten perheille. Olenko katkera? Kyllä.
Miehen vanhemmat ovat elämässä mukana, ja jos pyydetään apua, sitä yleensä saadaan (ollaan kahdestaan pari kertaa vuodessa viikko lopun verran, auttavat remonteissa yms). Tästä taas olen kiitollinen. En vain osaa pyytää apua itselleni... Ajattelen että nykyisessä on tarpeeksi, ja että onhan molemmat heistä töissä ja on heillä omakotitalo, mökki ja kolme muuta lastenasta perheineen.
Minunkin mieheni tekee pitkää päivää. Itseltäni katosi työpaikka alta kun olin äitiyslomalla kolmannesta lapsestamme. Nyt olen kotona taaperon ja kahden kouluikäisen kanssa. Taapero on vilkas ja ehtiä öinen, ja minä toivoisin että joku aikuinen tulisi kylään, ja voisin jutella aikuisen kanssa. Tai että joku menisi noiden kanssa ulos muutamaksi tunniksi että voisin vaikka siivota rauhassa.
Siis toivon että joku aikuinen tulisi kylään että saisin juttuseuraa, tai että joku isovanhemmista veisi lapseni JOSKUS ulos että voisin siivota.
Ja siitä seitsemän v*tun alapeukkua?! Mitä pahaa toiveessani on? Haistaa paska. Tämä saa ajattelemaan etten ikinä kyllä auta ketään itsekään.
Älä täällä rutise, vaan pyydä apua siltä mummilta.
Ja tarkista vihamielinen asenteesi ja karsi kiroilua.
Kuten arvelinkin, et sinäkään muita auta.
On lapsettomillakin muuten rankkaa ja murheita. Ootko ajatellut? Etenkin sinkut hoitaa kaiken itse, oli voimia ja terveyttä tai ei.
Lapsiperheet vaan inisee. Normaali elämä tuottaa vaikeuksia, vaikka on terveet lapset, 2 autoa, kotona pelit ja vehkeet ja 2 aikuista.
Mikä mättää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kohtuutonta odottaa sukulaisilta päivittäistä, säännöölistä apua. Eli kyllä se mielestäni pitää palkata. Nyt kesälläkin teinit vailla kesätöitä.
Päivittäistä?!? Toiveena olis korkeintaan kevyttä parin viikon välein, tai esim hieman isompaa kuukausittaista.
Ap
Apua. Teen ilta-yö-voittoista työtä ja vapaita on miten sattuu. Jos tässä joutuisi pari kertaa kuussa vapaat hoitamaan pikkulapsia, niin kyllä olisi mummukin aika äkkiä jossain burnout-hoidossa. Pakkohan se on joskus saada levätäkkin. Lisäksi tähän vielä kuukausittainen pidempi hoitosessio. Eli kuukaudessa 8 vapaapäivää ja yli puolet niistä pitäisi hoitaa lapsenlapsia.
Onneksi omat lapset on sen verran fiksuja, että kunnioittavat äitinsä väsymystä ja antavat minun levätä. Toki hoidan lapsenlapsia aina silloin tällöin, kun on tarvetta. Mutta eivät onneksi ole oven takana kärkkymässä heti, kun pääsen viimeisestä yövuorosta aamulla klo 8 tuomassa lapsia hoitoon.
Miehen vanhemmat ovat iäkkäitä ja hoitavat paljon miehen siskon jo isompia lapsia. He eivät enää meidän taaperon perässä pysyis eikä edes haluta rasittaa heitä. Saavat vaan nauttia pojan seurasta.
Miun äiti ja miehensä ovat aktiivisesti apuna. ovat työelämässä mutta auttavat minkä pystyvät. Ja arvostetaan sitä paljon.
Itse olin mummin hoidossa 3v asti ja menin päiväkotiin vasta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ei kukaan ole vielä maininnut mielestäni oleellista asiaa. Nykyään lapsilla ei ole mitään rajoja eikä käytöstapoja. Lapsia ei saa torua eikä kurittaa. Monet käyttäytyvät aivan holtittomasti, saavat hillittömiä itkupotkuraivareita jos eivät saa tahtoaan läpi. En jaksa sellaista käytöstä katsella. Omia lapsiani aikoinaan esim. tukistin tai nappasin korvasta kiinni jos eivät muuten totelleet. Nykyäänhän ei saa enää mitään tehdä eli tunnen olevani täysin kiukuttelevan lapsen armoilla. Tästä syystä en halua lapsenlapsiani ottaa hoitoon. Lasten vanhemmille en voi todellista syytä kertoa koska loukkaantuisivat verisesti ja varmaan tulisi välirikko. Vetoan työkiireisiin, muihin kiireisin ja milloin mihinkin että pääsen laistamaan hoitovastuusta. T mummo
Vierailija kirjoitti:
Kerran olen saanut ”apua”. Toinen lapsi joutui sairaalaan ja pyysin äitiäni ottamaan vanhemman lapsen yöksi ettei hänen tarvitse notkua sairaalassa.
Yhden yöni piti ja sen jälkeen selitti kaikille naapureille miten aina joutuu tekemään kaiken kun minä en koskaan hoida lapsiani.
Se jäikin sitten ainoaksi kerraksi. Eikä muuten käydä nytkään äitiä hoitkodissa katsomassa. Missä hän arvatenkin selittää kaikille miten hän aina on kaikkensa antanut ja tänne vaan on hylätty.
On outoa ellei viitsi käydä hoitokodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kohtuutonta odottaa sukulaisilta päivittäistä, säännöölistä apua. Eli kyllä se mielestäni pitää palkata. Nyt kesälläkin teinit vailla kesätöitä.
Päivittäistä?!? Toiveena olis korkeintaan kevyttä parin viikon välein, tai esim hieman isompaa kuukausittaista.
Ap
Apua. Teen ilta-yö-voittoista työtä ja vapaita on miten sattuu. Jos tässä joutuisi pari kertaa kuussa vapaat hoitamaan pikkulapsia, niin kyllä olisi mummukin aika äkkiä jossain burnout-hoidossa. Pakkohan se on joskus saada levätäkkin. Lisäksi tähän vielä kuukausittainen pidempi hoitosessio. Eli kuukaudessa 8 vapaapäivää ja yli puolet niistä pitäisi hoitaa lapsenlapsia.
Onneksi omat lapset on sen verran fiksuja, että kunnioittavat äitinsä väsymystä ja antavat minun levätä. Toki hoidan lapsenlapsia aina silloin tällöin, kun on tarvetta. Mutta eivät onneksi ole oven takana kärkkymässä heti, kun pääsen viimeisestä yövuorosta aamulla klo 8 tuomassa lapsia hoitoon.
Ethän sä tiedä onko ap:n tai miehensä vanhemmilla edes muita lapsenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vanhempiesi ikäluokkaa, vaikka mulla ei vielä olekaan lapsenlapsia. Kun omat lapseni olivat taaperoita, olisin ollut ikionnellinen kaikesta siitä kehityksestä, mikä nykyisin helpottaa lasten ja kodin hoitoa. On tiskikoneet, kuivausrummut tai kuivaavat pesukoneet, silittämättä siistit vaatemateriaalit jne. Kaupoista saa valmiita ruokia, jotka voi vain heittää mikroon. On pakastimet, joihin tehdä kerralla isompia annoksia ja sieltä ottaa kiireisimpinä päivinä. Ja myös monet asiat pystyy hoitamaan mihin tahansa aikaan vuorokaudesta omalta kotisohvaltaan eikä jonottamalla taaperoiden kanssa pankeissa ja virastoissa eikä tarvitse edes yrittää pitää taaperoita tyytyväisinä soittaakseen jonkun tärkeän puhelun. Sen vuoksi osasta meistä tuntuu, että tehän pääsette aivan älyttömän helpolla lastenne kanssa, joten mihin te sitä apua oikeasti tarvitselle? Varsinkin, jos lapsia on vain yksi tai kaksi.
Maailma tietysti on muuttunut ja nykyvanhemmat kodin ja lasten hoidon muututtua helpommaksi haluavat elämäänsä asioita, joita aiemmin pienten lasten vanhemmat eivät tehneet juuri lainkaan. Ei tarvinnut käydä kuntosalilla, kun päivittäin lykki lasta vaunuissa tai rattaissa kauppaan ja painavien kauppakassien kanssa takaisin kotiin. Ei kyllä oikeasti olisi jaksanutkaan. Tämä voi siis olla syy, miksi nykyisin isovanhemmat eivät näe teidän arkeanne kovinkaan raskaana. Siis ainakaan niin raskaana, että tarvitsisitte apua. Mä hoidan oikein mielelläni siskoni pojan taaperoita, mutta en auttaakseni vanhempia vaan siksi, että ne teletapit ovat riemastuttavan lystikkäitä ja mulla on aina heidän kanssaan hauskaa.
Minä vuonna olet syntynyt? 1910?
1961. Ja usko huviksesi, 1980-luvulla ei ollut vielä kuivaavia pesukoneita, webbipalveluita tai kosteussuojattuja välikausihaalareita. Ihan ripusteltiin pyykit naruille, silitettiin vaatteita ja liinavaatteita, hoidettiin asiat pankeissa ja virastoissa sekä kiskottiin rimpuileville taaperoille ulkovaatteiden päälle kurahousut, kurarukkaset ja sadetakit. Ja tehtiin paljon muutakin. Ensimmäinen mikroaaltouunikin mulle ja useimmille kavereilleni tuli vasta 80-luvun loppupuolella eli aika vasta sen jälkeen, kun lapseni olivat ohittaneet taaperoiän. Monille ei vielä silloinkaan, koska lapsiperheillä oli varsin usein sen verran tiukkaa, että moista vempainta pidettiin rahanhaaskauksena.
Olen syntynyt vuonna 1960 enkä näe minkäänlaista ratkaisevaa eroa kodinkoneissa enkä kauppojen einestarjonnassa.
Minä kyllä näen. Mutta olet ilmeisesti sen verran varakas, että teillä oli kaikki hienoudet tiskikoneista kuivausrumpuihin jo 1980-luvulla. Ja mitä tulee einesruokiin, niin ihan mielettömän paljon suuremmat valikoimat nykyisin kuin 35 vuotta sitten. Tosin jos asuit silloin esim USAssa, niin siellä varmasti olikin erilaisia einesruokia paljon enemmän kuin Suomessa.
Tiskikone oli kyllä jo ihan normivaruste 80-luvulla. Kuivausrumpua en itse käytä edelleenkään kuin lakanoile.
Kaupasta sia kyllä jo 80-luvulla esim lastenruoat ja eineksiä oli ihan hyvä valikoima.
Saat nyt jostain syystä 80-luvun kuulostamaan pula-ajalta ennen sotia. Ei se sitä ollut.
Se missä on eroa on siinä mitä ns hyvä vanhemmuus on. 80-luvun normilapsuus olisi nykyään lastensuojeluasia.
Lastenruokia toki sai jo silloin. Mutta kyllä kaupoissa ne einekset tuppasivat olemaan makarooni-, maksa-, silakka- ja kaalilaatikkoa, hernekeitto, valmislihapullia, veri- ja pinaattilettuja yms. Juuri tilasin valmisruokia kotiin ja me ei edes syödä lihaa. Silti löytyi kaupan valikoimasta vaikka mitä erilaista vaihtoehtoa. Mutta myös liharuokia on eineksissä ihan valtava määrä verrattuna 80-lukuun... jo pelkästään monenlaisia intialaisia ja thaimaalaisia valmisaterioita. Ei sellaisia ollut vielä 1980-luvulla.
Onko ap ollut eineksiä vailla? Miten ne edes liittyy nyt tähän? Samat piltit ja muut lastenruoat sieltä sai kuin nykyäänkin.
Ei vaan pointtini oli siinä, että nykyisin ei ole mikään pakko laittaa ruokaa silloin, jos on kiire. Eli monia asioita, joita tehtiin aiemmin, ei tarvitse tehdä nykyisin lainkaan tai ainakin aikaa menee vähemmän kuin ennen. Ts kun kotihommiin menee vähemmän aikaa, aikaa vapautuu enemmän lapsen kanssa olemiseen. Mutta tässä on varmaankin sukupolviero eli aiemmin lapsiperheen arjessa kotihommat koettiin raskaimmiksi ja nykyisin raskainta on lapsen kanssa oleminen.
Ja vielä tiskikoneisiin... monissa 1960-luvulla ja 1970-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa ei ollut edes paikkaa tiskikoneelle. Sellainen tehtiin näihin asuntoihin vasta keittiöremonttien myötä, joten ei todellakaan ollut arkipäivää, että kotitalouksissa olisi ollut tiskikone.
Oliko ap:lla kiire? Ei minusta.
Eikä hän valittanut myöskään ettei olisi aikaa olla lapsen kanssa.
Mitä ihmettä sinä nyt sössötät?
Ja mihin se tiskikonekaan nyt liittyy?
Kun pyydetään apua, oletus on, ettei selviydy asioista itse vaan tarvitsee toisen auttamaan. Eikö vain? Sen vuoksi isovanhempien sukupolven voi olla vaikea ymmärtää, miksi nykyvanhemmat eivät selviydy ihan tavallisista arkisista asioista. Mihin heidän aikansa menee, jos eivät ehdi hoitamaan kaikkia välttämättömiä asioita? Aikana, jolloin moniin tekemisiin ei edes mene kovin kauaa ja monia virallisia asioita voi hoitaa vaikka yksin yön pimeydessä tietokoneella, jos päivisin ei ehdi. Jos kaikesta selviytyy ihan hyvin, eihän silloin tarvitsekaan apua.
Minusta olisi hyvä, jos asioista alettaisiin puhua niiden oikeilla nimillä. Esim monen taaperoikäisten äidin ongelma on yksinäisyys. Eivät he oikeasti tarvitse apua lapsensa, kotinsa tai asioidensa hoitamisessa. He tarvitsevat mahdollisuuden tavata muita aikuisia ihmisiä ja koska nykyisin leikkipuistoissa ja taloyhtiöiden pihoissa ei juurikaan näe äitejä lapsineen, kotona oleminen tuntuu yksinäiseltä. Tämä on todellinen ongelma ja tekee lasten kanssa kotona olemista raskasta. Jos äideillä olisi enemmän aikuista seuraa päivisin, eivät he kokisi niin tarpeelliseksi lähteä iltaisin tapaamaan ystäviään. Ja iltaisinhan lapsia ei oikein voi ottaa mukaan, koska monet lapset menevät varsin aikaisin yöunilleen. Päiväseura ei tietenkään korvaa ystävien tapaamista, mutta vähentää yksinäisyyden tunnetta. Ongelma ei siis ole se, että kodin tai lasten hoitaminen olisi niin rankkaa, että siihen tarvittaisiin apua. Kuitenkin avuntarvetta perustellaan sillä, että se olisi rankkaa. Tietenkin erityislasten kanssa voi olla jo pelkästään erilaisia hoitotoimenpiteitä ja terapioita niin paljon, että se tekee lapsen hoitamisesta oikeastikin rankkaa.
Ottakaa au pair. Au pairiin saa kotihoidon tukea.
Toinen vaihtoehto on laittaa lapsi päiväkotiin. Pistä sellaiset hoitoajat, että ehdit töiden jälkeen harrastamaan tai miehen kanssa ravintolaan syömään.
Minä olen hoitanut mukulani itse. Se ei ole kenenkään muun kuin minun ja mieheni tehtävä. En saanut minkäänlaista apua omilta tai appivanhemmilta, en pyytänyt enkä edes halunnut. Isovanhemmat näkevät lasta kerran vuodessa, lähempänä asuva isoisä ehkä kerran kuussa ohimennen.
Ei tämä ole mikään nykyvanhempien piirre. Ei minuakaan isovanhemmat hoitaneet, kun itse olin pieni lapsi 70-luvulla. Silti on ihan hyvät välit isovanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei kukaan ole vielä maininnut mielestäni oleellista asiaa. Nykyään lapsilla ei ole mitään rajoja eikä käytöstapoja. Lapsia ei saa torua eikä kurittaa. Monet käyttäytyvät aivan holtittomasti, saavat hillittömiä itkupotkuraivareita jos eivät saa tahtoaan läpi. En jaksa sellaista käytöstä katsella. Omia lapsiani aikoinaan esim. tukistin tai nappasin korvasta kiinni jos eivät muuten totelleet. Nykyäänhän ei saa enää mitään tehdä eli tunnen olevani täysin kiukuttelevan lapsen armoilla. Tästä syystä en halua lapsenlapsiani ottaa hoitoon. Lasten vanhemmille en voi todellista syytä kertoa koska loukkaantuisivat verisesti ja varmaan tulisi välirikko. Vetoan työkiireisiin, muihin kiireisin ja milloin mihinkin että pääsen laistamaan hoitovastuusta. T mummo
Lapsia kohdellaan nykyään paremmin kuin koskaan ja siksi he ovat myös fiksumpia. Vähä aikaa sitten oli suomen kuvalehdessä juttu: teineistä tuli nuhteettomia eikä kukaan tiedä miksi
Yksi selitys oli tämä. Heitä on kohdeltu kunnioittavasti. Ei tarvitse kapinoida
Alue: Aihe vapaa
Niin olen minäkin. Lähellä ne koulut ja päiväkodit on muuten nytkin. Suorastaan vieressä.