Lue keskustelun säännöt.
Menee kaksikin viikkoa etten puhu sanaakaan kenellekään - pystyttekö kuvittelemaan elämäni
07.07.2018 |
Pitkäaikaistyötön, vielä on hiukan ansiosidonnaista jäljellä. Minulla ei ole perhettä ja ystäväni on erkaantuneet niin, että olen heihin, muutamaan harvaan, yhteydessä pari kertaa vuodessa.
Tyypillinen viikkoni menee niin, että käyn joka kolmas päivä kaupassa. Nykyään ei kaupan kassallakaan puhutaan mitään, kiitoksen sijaan nyökkään, kun he kysyvät haluanko kuitin. Sitten taas kotiin. Tätä päivästä viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Vanha isäni soittaa joka toinen viikko. Se keskeyttää puhumattomuuteni. Muutoin sama jatkuu.
Pitääkseni itseni selväjärkisenä kirjoittelen netin palstoille kuten tänne.
Voitte kuvitella elämääni?
Kommentit (72)
Miksi olet valinnut tuollaisen elämäntavan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun elämää iät 12-24. Siis se, että ei puhu kenellekään eikä ole kenenkään kanssa tekemisissä.
Sitten loppui opinnot ja menin töihin. Nyt puhun työ"kavereille" ja asiakkaille. Mutta en nyt tiedä lasketaanko sitä. N38
Voin kuvitella. Ei mullakaan ole ketään kelle puhua livenä. Päivittäiset puhelinsoitot kotiin ja hoitotapaamisissa käymiset silloin tällöin on ainoat tilanteet, joissa pääsen avaamaan suuni. Jos yksinäisyys tappais, oisib jo kuollut. T. Parikymppinen nainen
Miksi ollaan niin paljon yksin kotona, miksi ei mennä harrastuksiin, kerhoihin, mitä niitä onkaan... Netistä voi löytää ystävän, itse ainakin löysin.
Olen kateellinen. Jos voittaisin lotossa niin muuttaisin johonkin Lappiin erämökkiin pääomatuloilla elelemään enkä taatusti puhuisi kenellekään kuin korkeintaan parin viikon välein jääkaappia täydentäessä peruskohteliaisuudet kassalla.
Onneksi viikon päästä alkaa loma ja pääsee muutamaksi viikoksi yksinään erämaahan vaeltelemaan ja kalastelemaan, sen voimalla jaksaa taas vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on paljon yksinäisiä, niin miksi he eivät etsi tai löydä toisiaan?
Voin kuvitella. Itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä, kavereita ei ole oikein koskaan ollut.
Kaupassa käyn pari kertaa kuussa.
Lapsia on, mutta eivät asu kanssani, joten ovat se taho jonka kanssa sentään viestittelen paljon. Vanhemmat ovat kuolleet, eikä sukulaisia taida paljon kiinnostaa olla tekemisissä kanssani.
Minulla on varmasti mennyt usein esim. 3 kuukautta, etten ole puhunut ääneen kellekään, lukuun ottamatta sitä kaupan kassaa jolle sanon moi, kiitos ja hei.
Joskus sitä miettii että kohta tuskin ääntä lähteekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kävisi kaupassa vain kerran viikossa, en sanoisi itsekään paljon muuta kuin hei tervehtiessäni ja kiitos saadessani vaihtorahat ja kuitin.
Olen unohtanut jopa muutamia suomenkielen sanoja.
Älä valita. Laulele kotona tai lue kirjaa ääneen. Mene ihmisten ilmoille ja juttele ihmisille. Mene luontoon käveleen. Kai sulla on vielä vanhemmat ja muutakin sukua. Ysyäviä jne. Ala etsimään töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärränkö oikein, että nämä puhumattomat kaipaisivat nyt myötätuntoa itselleen? Miksi? On ihan tietoinen valinta eristäytyä tuolla tavalla muista ihmisistä. Joka paikassa, pienimmilläkin paikkakunnilla, on edullisia ja ilmaisia harrastus- ja menomahdollisuuksia, joissa voi tavata ihmisiä.
Menkää yksinäiset ihmisten pariin, vaikka sitten baariin, jos ei muuta keksi. Eihän kukaan teitä kotiin tule tapaamaan, jos ette tee asialle jotakin. Netissä on muitakin yksinäisiä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo teidän neuvot on aivan naurettavia.
Itseä kiusattu koulussa. Vanhemmat ei välittäneet, eli edes heidän kanssa en viettänyt aikaa. Minulla ei ole ikinä ollut ketään kenen kanssa jutella mistään. Kun niitä taitoja ei lapsena oppinut, eli miten muiden kanssa ollaan, niin en osaa.
En edes tiedä mitä ihmiset tekee keskenään, kun sitä ei ole itsellä ikinä ollut tai vanhemmilta sellaista mallia saanut. Eli minne ja miten menen juttelemaan? Kenen kanssa? Mistä?
M42
Itse pelkään että mitä tällainen tekee aivoille. Äitini kuoli Alzheimeriin joten... lienee melko varmaa että tätä menoa minulla on sama kohtalo. Kun siihen asti päästää Suomessa on toivottavasti laillistettu eutanasia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No et ole kyllä ainoa, suomessa on erittäin korkea syrjäytymisriski jos ei ole töissä ja ei ryyppää
Vierailija kirjoitti:
Älä valita. Laulele kotona tai lue kirjaa ääneen. Mene ihmisten ilmoille ja juttele ihmisille. Mene luontoon käveleen. Kai sulla on vielä vanhemmat ja muutakin sukua. Ysyäviä jne. Ala etsimään töitä.
Luitko sä niinku aloittajan viestiä ollenkaan?
Haetteko jotain sympatiaa?
Ihan itsehän tuollaisen valitsee olemalla yksin. Vai mistä on kyse tällaisissa "sääliketjuissa".
Ja itse kysymyseen: en voi kuvitella, etten sanoisi "hei" edes rapussa vastaantulevalle tai kaupan kassalle.
Rehenteletkö jotenkin sillä, että olet moukka?
Ja ei kai sitä peitellä tarvitse että minussa on ihmisvihaajan vikaa. Tekee mieli sanoa jotain niin tyhmää kuin että miksi ihmiset eivät voi olla kuin elokuvissa ja sarjoissa!
Nr 18 olis siis AP
Ja sääliä en haekaan, enkä ajatellut että tästä ketjusta tulisi näin pitkä. Itse asiassa oletin että joku koppava "en ikimaailmassa" sieltä tulisi. Tavallaan surullista että meitä on.
Vierailija kirjoitti:
Haetteko jotain sympatiaa?
Ihan itsehän tuollaisen valitsee olemalla yksin. Vai mistä on kyse tällaisissa "sääliketjuissa".
Ja itse kysymyseen: en voi kuvitella, etten sanoisi "hei" edes rapussa vastaantulevalle tai kaupan kassalle.
Rehenteletkö jotenkin sillä, että olet moukka?
Minä ainakaan en koskaan ole valinnut olla yksin. Ja oikeasti kun se itsetunto menee ja tuntuu puhumattomuuden myötä että jos sen suunsa avaisi niin sieltä tulee pelkkää raakkumista... No, rapussa ei minulla tule vastaan ketään kun on satoja metrejä matkaa naapureihinkin, tämän olen tosin itse joskus valinnut.
8
Kyllä voin, et suinkaan ole ainoa. Eikä mun elämä kovasti eroa sun elämästä, tosin en ole pitkäaikaistyötön, mutta työtön kuitenkin, enkä saa ansiosidonnaista. Viikot kuluu kuten sinullakin. Erona sen verran, että lapseni käy luonani jokatoinen viikonloppu, teini, joka ei juttele, murahtelee tai raivoaa vaan. Äidin kanssa juttelen hetken puhelimessa ehkä kerta viikkoon.