Suomessa on nykyään hurja ero sukupuolten välillä: Naiset ovat kauniita ja menestyvät, miehet alkoholiin meneviä ja syrjäytyvät
Vielä kaiken lisäksi mitä nuorempiin ikäluokkiin mennään, vaikkapa nyt täysi-ikäisiä tarkastellessa, niin sitä suuremmiksi erot kasvavat. Tai oikeastaan tähän voidaan ottaa jo teini-ikäisetkin mukaan siten, koska lukiotkin tyttöistyvät tyttöistymistään vuosi vuodelta. Sitten kun mennään jo täysi-ikäisyyden puolelle, niin voi huomata saman yliopistojen osalta. Ne naisistuvat naisistumistaan.
Olihan ihan vasta juttua siitä, että poliitikotkin ovat huolissaan siitä, että syntyvyys alenee sen vuoksi, kun miehet ja naiset eivät edes kohtaa siksi, koska naiset menevät opiskelemaan ja miehet syrjäytyvät. Lisäksi oli juttua siitä, kuinka alle 30-vuotiaiden miesten työttömyys ja syrjäytyminen on kasvanut huomattavasti vuosien aikana. Tästä ikäluokasta peräti 87% on vielä ilman lapsia.
Ihan vasta oli myös uutisia, kuinka varusmiesten kunto on jälleen kerran ennätyksellisen heikko ja keskipaino taas huitelee korkealla. Sen sijaan naisissa näkee paljon hoikkia ja kauniita, itsestään huolehtivia nuoria naisia.
Suomi on todellakin menossa rajua vauhtia Itä-Euroopan suuntaan siinä, millaisia miehiä ja naisia maassa on. Monissa Itä-Euroopan maissahan naiset ovat kauniita ja menestyvät ja miehet ovat alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä.
Kommentit (337)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja taas kerran mutuilemassa.
Naisten miehiä korkeampi koulutus ei koskaan konkretisoidu yhteiskunnan ja veronmaksajien hyväksi.
Vuosikausia naistutkimusta ja afrikkalaista tanssia ikiopiskellut nainen on yhteiskunnalle pelkkä menoerä jonka vapaamatkustamisen amiksen käyneet duunarimiehet rahoittaa.
Lisäksi nuorten päihteidenkäyttö laskee vuosi vuodelta, mutta naisten mielenterveysongelmat taas ovat aina vain kasvussa.
Kyllä vain ja tilastotkin sen jo osoittavat, että naiset syövät enemmän mielialalääkkeitä kuin miehet.
Kyllä. Keskimäärin naiset ottavat lääkkeet ennemmin kuin myöhemmin ja miehet taas toisin päin. Ja varmasti monessa asiassa nainen on herkempi ja haavoittuvampi.
Sellainenkin sivuhuomio, että aloittaessani hormoniehkäisyn, suolistoni hajosi ja aloin saada paniikkioireita. Lääkäri ei ehdottanut ehkäisyn lopettamista vaan antoi päälle mielialalääkityksen. Onneksi itse vuosia myöhemmin tajusin, ettei hormonaalinen ehkäisy sovi minulle lainkaan ja ongelmat johtuivat siitä.
Enää en suostu laittamaan suuhuni mielialalääkkeitä ennen psykoosia.
Ja vauvapalstalla on nyt tässä tänään menossa hurja vertailu koskien miehiä ja naisia kahtena toisiinsa verrattavana ryhmänä tässä ketjussa tarkastellessa, sen aloittajan esittämällä tavalla.
Vertailu pareiksi on nyt tässä siis otettu:
1.) naisten kauneus - miesten alkoholismi
ja
2.) naisten menestys - miesten syrjäytyminen
Otetaan niistä ensiksi tuo helpommin tarkasteltava, eli syrjäytyminen.
Syrjäytymisen määrittely on kyllä jo sinänsä mielenkiintoinen keskustelunaihe ja tokihan sitä tuosta sukupuolinäkökulmastakin voi ja tietysti kannattaakin tarkastella, varsinkin kun koko tuosta sanasta 'syrjäytyminen'ei ole julkisuudessakaan päästy yksimielisyyteen.
( ...moni työpaikaltaan esim. yt-neuvottelujen kautta poispotkittu työntekijähän ei siis pidä päätöstä siitä irtisanomisestaan omasta aloitteestaan syntyneenä, vaan olisi toki mielummin halunnut vain pitää työpaikkansa ja ansionsa ja elintasonsa sen työpaikan hänellä säilymisen johdosta. )
Hän ja aivan kuka tahansa hänen paikallaan kokisi itsensä vain syrjäytetyksi lopputilin jälkeen firmasta.
Huom. ja tällaistako ei sitten Suomessa olisi viime aikoina ja viime vuosina sattunut minkään firmojen naispuolisille työntekijöille ?
Tästä voi siis kyllä keskustella
(ja on varmasti paljonkin vielä keskusteltavaa),
mutta käsitteitä 'alkoholismi' ja 'kauneus'
(sanat puolisitaateissa, koska ne nyt ovat tässä vain sanoina tarkastelussa)
on mahdotonta rinnastaa ja ne ovat aivan mahdoton käsitepari verrattaviksi toisiinsa , eli eivät yhdessä muodosta mitään järkevää sellaista.
Esim. lauseessa " Matti on paljon alkoholistimpi, kuin Laura on kaunis" ei olisi oikein mieltä, eikä logiikkaa sen esittämässä vertailussa.
Sen sijaan sen voi kyllä hyvin sanoa, että...
'tyhmyys ei yleensäkään ole oikein seksikäs ominaisuus ihmisellä'.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat naisellistuneet ja naiset miehistyneet :D Kai näin voisi kiteyttää. Estrogeeniä on vesijohtovedessä ja naiset käyttävät e-pillereitä tolkuttomia määriä. Eikös miljoona naista käytä mielialalääkkeitä myöskin? Aika epätoivoiselta kuulostaa nykypäivä.
Ei naiset ole miehistynyt. Se illuusio tulee vaan sitä kun miehet ovat naisellistuneet.
vooee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet korkeasti koulutetut naiset tuskailevat kun eivät löydä (korkeammin koulutettua ja paremmin palkattua) miestä.
Tai kuten minä, on treffaillut vähemmän koulutettuja miehiä, mutta nämä miehet eivät siedä sitä, että ovat vaika vain peruskoulun käyneitä ja nainen yliopiston.
Hölynpölyä. Laita asiallinen deitti-ilmoitus ja kerro mitä etsit. Kerro, että ammatti, koulutustaso tai tulot eivät merkitse sinulle mitään. Kuvaile minkä luonteista ja muutoin millaista miestä haet. Sano rehellisesti, että haluat luoda uraa ja jos haluat perustaa perheen, sinulle on ok., että mies on kotona hoitamassa lapsia. Kerro, että haluat jakaa perheen varallisuuden ja tulot aina tasan, riippumatta siitä kumpi tienaa kulloinkin enemmän, eihän rakkausliittoa voi perustaa sellaiselle pohjalle, että toinen on köyhempi kuin toinen. Laajenna tajuntaasi. Vaikka olet opiskellut yliopistossa, se ei tarkoita että tiedät elämästä ammattialasi kapean sektorin ulkopuolella senkään vertaa kuin joku alemman koulutuksen saanut. Hän voi olla myös yleissivistykseltään vähintään veroisesi, jos hän on kiinnostunut monista asioista ja perehtynyt niihin. Ole avoin lokerosi ulkopuolelle, älä pidä omaa sivistyksen sabluunaasi ainoana oikeana. Muista, että parisuhteessa puolisot voivat aina avartaa toistensa kokemusta ja näkemyksiä.
Maamme on pullollaan kivoja, hyväluonteisia miehiä, joille ei ole mikään ongelma se, että puoliso on korkeammin koulutettu ja isopalkkaisempi. Ihan tavallisissa raksaduunareissa on oman elämänsä filosofeja, joilla on myös korkea äo, heitä vain ei ole kiinnostanut yliopistotutkinnot tai uraputki. Moni heistä on onnellinen voidessaan vaihtaa naisten kanssa vuosisatoja jatkuneita osia ja olla kotona, lasten kanssa hiekkalaatikon reunalla ja tehdä myöhemmin vaikka osa-aikatyötä voidakseen panostaa perheeseensä. Se voi olla myös taloudellisesti erittäin järkevää, jos otat miehen joka on kätevä käsistään, hän voi säästää taloudessa kymmeniä tuhansia korjailemalla autojanne ja kunnostamalla kotianne.
Olen vuoroviikkoisä ja olisin enemmän kuin onnellinen jos saisin olla päivät lasteni kanssa. Minusta se on vaan niin paljon mukavampaa kuin työelämässä. Jos joku hoitaisi talouspuolen, niin voi minua onnenpekkaa. Tässähän pääsee oikein fiiliksiin
Mitään hyötyä tilanteesta naisille ei ole - jos miehillekään.. - koska yhä enemmän töitä joutuu jokainen tekemään itsensä elättääkseen.
Minulla - mies - on vielä sellainen wanhanajan
valkokaulustyö, jossa lähinnä kulutan aikaani ja kuittaan monta tonnia liksaa.
Joka kuukausi.
Vuosikymmenet.
Onko mikään ihme jos naisilla on mielenterveysongelmia, kun miehet alistaa ja raiskaa?!
Naisilla menee todella huonosti. Mutta he eivät saa samanlaisia angsteja raivokohtauksineen kuin miehet.
Miehet ovat niin lyhytpinnaisia.
Mutta todella: itse miehenä kuittaan sen että miehet ovat alkoholisteja ja syrjäytyneitä loosereita paljolti.
Suomessa on vallalla yhteiskunnan voimakas segregaatio sukupuolen mukaan. Tätä todistaa valtava sinkkutalouksien osuus. Naisten ja miesten eriytyminen arjessa vaikuttaa myös sukupuolittuneiden näkökulmien kaventumiseen kuten tämä aloitus jo osoittaa. Tämä taas ruokkii kaavamaisia ennakkokäsityksiä ja vaikuttaa valintoihin. Kehitykselle löytyy paljon syitä; kaupungistuminen, arvojen muuttuminen, tasa-arvoistuminen, viihdekulttuurin trendit, some, jne. Yhtä kaikki- ei voi olla pitkällä tähtäimellä hyväksi tämä kehitys.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on vallalla yhteiskunnan voimakas segregaatio sukupuolen mukaan. Tätä todistaa valtava sinkkutalouksien osuus. Naisten ja miesten eriytyminen arjessa vaikuttaa myös sukupuolittuneiden näkökulmien kaventumiseen kuten tämä aloitus jo osoittaa. Tämä taas ruokkii kaavamaisia ennakkokäsityksiä ja vaikuttaa valintoihin. Kehitykselle löytyy paljon syitä; kaupungistuminen, arvojen muuttuminen, tasa-arvoistuminen, viihdekulttuurin trendit, some, jne. Yhtä kaikki- ei voi olla pitkällä tähtäimellä hyväksi tämä kehitys.
Oletko siis sitä mieltä, että naisten ei pitäisi olla nimenomaan tasa-arvoisia miesten kanssa ja päinvastoin?
Jos isänä on kotona lasten kanssa ja hoitaa lapset ja puolet kotihommista, niin hoitaako jossain nainen loput? Vau jos hoitaa. Tätä kuitenkin vaaditaan täälläkin joka mieheltä, on ikäänkuin vähimmäisvaatimus puolisolle, lisäksi sitten henkilökohtaiset mieltymykset. Ja todellakin tiedän mistä puhun, koska noiden lisäksi pyöritän firmaani kotoa käsin. Olen tyytyväinen tilanteeseeni, mutta enpä ole tavannut pariskuntaa, missä nainen hoitaa nämä asiat. Omakotitalo teettää myös töitä. Minusta näin saa olla koska minulla on iloinen ja fiksu puoliso ja meillä yhteiset unelmat. Jos puolisoni alkaisi käyttäytymään kuin täällä useimmat miesvihan kourissa kamppailevat naiset, niin rakkaus jäisi kakkoseksi. Yhteiskunta tarvitsee molempia sukupuolia ja on suorastaan naurettavaa koittaa tasapäistää kaikki. Tässä jää tunne että monet sahaavat omaa oksaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa naiset ovat lihavampia kuin miehet, varsinkin jos katsotaan nuorisoa. Ja jos menestykseksi katsotaan pelkästään korkeakoulupaikkaa niin naisia on yliopistoissa muutama prosentti enemmän. Miehet hallitsevat teknisiä ja tietoteknisiä aloja, naiset valtaavat humanistiset ja kasvatustieteelliset alat joilla on matala palkka, ei juurikaan yrittämistä ja korkeampi työttömyys.
Höpsis. Huomattavasti useammalla miehellä painoindeksi ylittää lihavuuden rajan 25.
Oon ihmetellyt miksi miehillä ja naisilla on samat painoindeksirajat, vaikka miehillä on tilastollisesti enemmän lihasmassaa. Miehellä voi painoindeksillä 26 olla litteä vatsa mutta naisella harvemmin
eri
Ni selitäpäs miksi takavuosikymmenten varusmiehet olivat järjestään 10 kiloa keveämpiä kuin 1990-luvulta eteenpäin? Ja miksi he saivat parempia tuloksia cooperin testissä. Ennen vain muutama alokas ei päässyt 2600m. Nyt vain muutama pääsee ja 3500-4000 juoksijat loistavat poissaolollaan.
-87 kun kävin intin olin komppanian pisimpiä 184 cm laihalla ruodollani. Juoksin 3450 joka oli aivan tavallinen suoritus. 4000 juoksijat olivat silloin kovia jätkiä ja heitäkin riitti. Nykyisin nuoret ovat pidempiä ja kuuluisin pituudellani keskikastiin. Tottakai pituuden kasvaminen tarkoittaa myös painon kasvamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on vallalla yhteiskunnan voimakas segregaatio sukupuolen mukaan. Tätä todistaa valtava sinkkutalouksien osuus. Naisten ja miesten eriytyminen arjessa vaikuttaa myös sukupuolittuneiden näkökulmien kaventumiseen kuten tämä aloitus jo osoittaa. Tämä taas ruokkii kaavamaisia ennakkokäsityksiä ja vaikuttaa valintoihin. Kehitykselle löytyy paljon syitä; kaupungistuminen, arvojen muuttuminen, tasa-arvoistuminen, viihdekulttuurin trendit, some, jne. Yhtä kaikki- ei voi olla pitkällä tähtäimellä hyväksi tämä kehitys.
Oletko siis sitä mieltä, että naisten ei pitäisi olla nimenomaan tasa-arvoisia miesten kanssa ja päinvastoin?
Millä tavalla niin olet antanut itsellesi ymmärtää. Olet tainnut lukiessa lisätä mielessäsi tekstiin enemmän kuin mitä se pitää sisällään. Väärinlukeminen on yhtä paha asia kuin väärinkirjoittaminen. Suosittelen sinulle lisää korkeatasoisten asiatekstien lukemista. Vaikka nyt kesälomalla.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei haittaa vaikka kantasuomalainen mies syrjäytyykin, se on hyvä juttu että pysyvät kotonaan olutta juoden. Tummat miehet on onneksi tätäpäivää jonka tiedostava nykynainen valitsee AINA kumppanikseen.
Tuo oli tietenkin provosoivaa huumoria, mutta siinä on totuuden siemen. Vaikka enemmistö suomalaisista miehistä sekä naisista haluaa suomalaisen puolison, on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat ulkomaalaisen kumppanin.
Mitäpä jos jätettäisiin muiden moralisointi, arvostelu ja haukkuminen, sekä heidän motiiviensa spekulointi ja hyväksyttäisiin tosiasia, että osa suomalaisista naisista tulee onnelliseksi esim. lähi-idän miesten kumppaneina ja osa suomalaisista miehistä saisi itselleen sopivan kumppanin kaakkois-aasiasta. Yhteiskunta voisi paremmin, kun kaikki halukkaat pääsisivät pariutumaan ja halutessaan perustamaan perheitä. Tämä toteutuisi, kun oleskeluluvat avioliiton kautta Suomeen myönnettäisiin lähtökohteisesti aina. Samalla saisimme tänne toivottua ikärakenteen muutosta.
Vierailija kirjoitti:
Miehet juovat itsensä pois markkinoilta kun oikea osoite olisi terapia ja eheytyminen hyväksi kumppaniksi.
Surullinen totuus.
Tuolla aiemmin joku sanoi että miksi miehet ei kestä vahvoja naisia ja sitä normaalia diipadaapaa.
Ongelmahan on siinä että miehet on opetettu olemaan kohteliaita naisille ja ajattelemaan niitä naisina. Ja toisaalta myös siinä ettei naiset kestä sitä että niitä kohdeltaisiin miehinä.
Eli tuo "vahvojen naisten kestäminen" on paremminkin sitä ettei miehet enää tiedä mitä naisen kanssa pitäisi tehdä. Jos sitä kohtelee kuin naista niin se loukkaantuu, ja jos sitä kohtelee kuin miestä niin se alkaa itkemään.
Käyttäjä16049 kirjoitti:
Onko mikään ihme jos naisilla on mielenterveysongelmia, kun miehet alistaa ja raiskaa?!
Ei miehet alista ja raiskaa. Jotkut yksilöt tekevät niin. Jotkut yksilöt myös käyttävät äärimmäistä henkistä sekä fyysistä väkivaltaa; pilkkaavat, nalkuttavat, raapivat, heittelevät esineitä, saavat silmittömiä raivareita ilman syytä tai mitättömistä riidoista.
Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, vaikka alistaminen, parisuhdeväkivalta ja sukupuoliroolit ovat vähentyneet. Koska ihmiset ovat hukassa, he tavoittelevat epärealistisia asioita niin kumppanin valinnassa kuin perhe-elämässäkin. Halutaan olla ikuisia sinkkuja, harrastaa valtavasti ja mennä kuin vapaa lintu, vaikka on perhe. Tylsistytään netissä, somessa, tv:n ääressä ja yrityksessä pitää "hauskaa" koko ajan, koska perinteinen perhe-elämä ja fyysiset arkiset puuhat ovat out.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei haittaa vaikka kantasuomalainen mies syrjäytyykin, se on hyvä juttu että pysyvät kotonaan olutta juoden. Tummat miehet on onneksi tätäpäivää jonka tiedostava nykynainen valitsee AINA kumppanikseen.
Ja heidän toimentulonsakin on vakaa...
Höpö höpö, nyt on vuosi 2018 eikä olemassa enää naisia tai miehiä vaan sukupuolia on niin monta kuin on ihmistäkin, mutta nainen ja mies niitä ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä16049 kirjoitti:
Onko mikään ihme jos naisilla on mielenterveysongelmia, kun miehet alistaa ja raiskaa?!
Ei miehet alista ja raiskaa. Jotkut yksilöt tekevät niin. Jotkut yksilöt myös käyttävät äärimmäistä henkistä sekä fyysistä väkivaltaa; pilkkaavat, nalkuttavat, raapivat, heittelevät esineitä, saavat silmittömiä raivareita ilman syytä tai mitättömistä riidoista.
Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, vaikka alistaminen, parisuhdeväkivalta ja sukupuoliroolit ovat vähentyneet. Koska ihmiset ovat hukassa, he tavoittelevat epärealistisia asioita niin kumppanin valinnassa kuin perhe-elämässäkin. Halutaan olla ikuisia sinkkuja, harrastaa valtavasti ja mennä kuin vapaa lintu, vaikka on perhe. Tylsistytään netissä, somessa, tv:n ääressä ja yrityksessä pitää "hauskaa" koko ajan, koska perinteinen perhe-elämä ja fyysiset arkiset puuhat ovat out.
Alistaminen vähentynyt? Anteeksi mitä? Nuoret miehet ei ole ikinä ollut niin sairaita kuin nykyään. Toki osaavat esittää ja peittää sen.
Eläinmaailmasta nyt ei kannata ottaa paljon esimerkkejä. Vaikka kilpailua korostetaan kovasti, itse olen sitä mieltä että sivistynyt, terveen itsetunnon omaava ihminen pärjää vallan mainiosti ilman kilpailua. Itse olen kokenut aina alentuvaksi ja alentavaksi kilpailla sen kummemmin työpaikasta kuin aikoinaan kumppanistakaan, minusta ne ovat aika primitiivisiä piirteitä. Parhaiten elämässä pärjää olemalla oma itsensä rehellisesti. En todellakaan olisi halunnut "voittaa" puolisoani aikoinaan kilpailemalla hänen huomiostaan tai hänestä muullakaan tavoin. Hän ei myöskään olisi huolinut puuta heiluttelevaa, hänestä tappelevaa gorillaa, vaikka omasta mielestäni olenki ihan jämäkkä ja miehekäs mies, mutta ehkä vähän korkeammalla tasolla :) Ei voi sanoa, että kelpasimme toisillemme, vaan olemme sielunkumppaneita. Ei sellaisissta asioissa kilpailla. Jos taas parisuhteessa puolisot ovat kilpasilla, kannattaa unohtaa koko juttu, tarkoitushan on puhaltaa yhteen hiileen, myötä ja vastoinkäymisissä.
Työelämässäkään ei kannata kilpailla. Parasta olla rehellinen ja oma itsensä. Jos ei sellaisena kelpaa ja hankkii työpaikan kilpailemalla ja esittämällä jotain muuta kuin on, niin siitä seuraa vain ongelmia työsuhteen hoitamisessa tai loppuun palaminen. Roolia kun ei voi vetää muuta kuin vähän aikaa.