Onko rakkaus silloin loppunut vai kasvamassa, kun ajatus avoimemmasta suhteesta ei olekaan enää hirveä ajatus?

Lopun alkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko myös ok, että molemmat tekevät lapsia muille? Aina voi tulla lapsia seksin harrastamisesta. Jos ollaan vapaasti muiden kanssa, niin mitä siitä suhteesta jää jäljelle? Miten se suuri rakkaus konkreettisesti näkyy?

Onko sinulle rakkaus pelkkää seksiä? Jos ei, niin ajattele näin: se kaikki muu jaetaan sen oman puolison kanssa ja pelkkä seksi ulkopuolistenkin.

Miten niin pelkkää seksiä? Lapsistahan minä tuossa puhuin. Paljon isompi asia. Ja ymmärsit väärin. Minulle ei ole olemassa seksiä ilman rakkautta. Puhut itsesi pussiin pelkkä seksi -jutuillasi. Eikös pointtisi ollut rakkauden jakamisesta, nyt se onkin pelkän seksin jakamista muille?

Ap tässä, en ole vastaillut kun olen yrittänyt vähän sulatella ja jäsentää paremmin omia ajatuksia ja tunteita. Huomaan, että tämä asia herättää ihmisissä voimakkaita tunteita ja tarvetta tuomita vastakkaiset näkemykset. En keksi muuta syytä kuin sen, että meidän ihmisten on niin vaikea hyväksyä tai edes ymmärtää sitä, kuinka erilaisia olemme. Meidän on useimpien niin vaikea hyväksyä edes omaa seksuaalisuuttamme, että kaikki itselle vieras pelottaa. Meidän ihmisten taitaa olla vaikea hyväksyä toisistamme ja rakkaudesta sitä mahdollisuutta, että ehkä ei olekaan vain yhtä oikeaa tapaa rakastaa. Ehkä onkin vain olemassa itselle oikea, jota ei voi yleistää kaikkiin ihmisiin. Ehkä meitä useimpia pelottaa perimmäisenä se, että emme jaa kumppaneidemme kanssa samaa käsitystä oikeasta, aidosta rakkaudesta.

Ihminen ei aina rakastu sellaiseen ihmiseen, joka on täsmälleen yhtä seksuaalinen kuin itse. Se on ymmärrettävästi pelottava ajatus, että kumppani saattaa päässään haluta enemmän seksiä, kuin mikä riittäisi itselle. Luulen, että tästä pelosta kumpuavat kaikista ilkeimmät ja tuomitsevimmat kommentit tässäkin ketjussa. Joku kirjoitti tuolla, että olen petollinen ja kysyi miten pystyn katsomaan itseäni edes silmiin, mutta minä kysyn eikö petollisuuden ytimessä ole nimenomaan toiselle valehtelu ja salailu? Pettäminen on luottamuksen pettämistä, ei jokin tietty fyysinen kosketus. Jos minä kerron kumppanilleni suoraan, että haluaisin koskea jotakuta toista ja hän antaa siihen luvan (siksi että rakastaa minua, ei siksi että pelkää menettää) miten se on silloin petollisuutta tai moraalitonta? Varsinkaan, jos en vaadi itselleni eri sääntöjä kuin miehelleni.

Minä en osaa tämän paremmin selittää, miksi en pidä esim kolmen kimppaa yhtään sen petollisempana tai elukkamaisempana kuin meidän yksiavioistakaan seksiä. Ollaan ihan yhtä elukoita aina kahdestaankin, samalla viivalla yhtä ihmisiä. Aika tottakai näyttää, minkälaisia haasteita nuo fantasiat tulevat heittämään eteen sitten käytännössä ja millaisia tunteita siitä herää. Otamme yhdessä parina sen riskin, että odottamattomia tunteita saattaa herätä. Sitoudumme avoimeen kommunikointiin ja minä luotan siihen, että mies kertoo jos hänellä herää romanttisia tunteita. Aion myös itse kertoa, jos itsessäni herää sellaisia. Tunteita ei voi hallita tai niiden heräämistä estää, mutta voin päättää, että kerron kaiken sitä mukaa miehelleni ja että etsimme niihin ratkaisun yhdessä. Tiedän kokemuksesta, että kaikki ohimenevät ihastukset ovat aina ohimeneviä. Meidän parisuhde on kestänyt siksi, että olemme PÄÄTTÄNEET pysyä yhdessä vaikka emme kaiken aikaa olisi yhtä ihastuneita toisiimme. Tuntuu, että se alkuhuuman rakastuminen on nimenomaan muuttunut rakastamiseksi. Ap

Ei parisuhteessa ole mitään ulkoa määriteltyjä sääntöjä, vaan suhteen osapuolet määrittelevät yhdessä sen, mikä heille sopii. Jos tällainen järjestely toimii aloittajan suhteessa niin mitä se kenellekään kuuluu? Musta se on juuri rakkautta että haluaa toisen olevan onnellinen eikä se, että pyrkii kontrolloimaan toista ja omistamaan toisen.

Vielä pakko lisätä, että toki tässä avoimuudessa ja suorasanaisuudessa on ihmisillä ihan jo lähtökohtaisesti eroja. Toiset parit kertovat muutenkin rehellisemmin kaikki ajatuksensa (hyvässä ja pahassa) toiselle ja ovat tottuneet siihen, että ajatus ei ole sama asia kuin teko/totuus. Toiset ovat hiljaisempia ja pitävät omat ajatukset, fantasiat, tunnereaktiot jne. enemmän yksityisinä ja itsellään.

Minä luotan tässä ehkä juuri siksi niin paljon mieheeni, että hän on suhteen alusta lähtien kertonut kaikki ajatuksensa ja kokemuksensa varmasti monen näkemyksestä vähän liiankin suoraan ja yksityiskohtaisesti. Olemme tähän asti olleet aivan perinteisessä yksiavioisessa suhteessa eikä mies ole koskaan pettänyt, mutta hän on alusta asti kommentoinut minulle muita kauniita naisia. Tämä on ollut luontevaa siksi, että olen alusta asti ollut avoimesti itsekin bi-curious (olen harrastanut jo ennen suhdettamme seksiä naisen kanssa ja pidän siitä, vaikken naisiin romanttisesti ihastukaan) ja täten "ymmärrän" miesten kuolaamista paremmin. Monelle 100% heteronaiselle tai aseksuaalille tällaiset puheet ja naisten ihastelu seksuaalisessa mielessä olisivat varmasti vain epämukavia tai kiusallisia. Minulla on myös seksuaalisesti aika vahva itsetunto, ei ole siinä mielessä epävarmuuksia vaan uskon riittävä. Uskon olevani hyvä sängyssä, uskon olevani upea ja seksikäs. Ehkä osittain juuri tästä itsevarmuudesta johtuen myös mies näkee minut seksikkäänä, vaikka kehoni onkin jo tuttu läpikotaisin.

Olemme yhdessä ihastelleet seksikkäitä ihmisiä, ja hän on kertonut, kun on esim. tutuistamme törmännyt naiseen jonka voisi ainakin teorian tasolla ottaa kimppaamme. Tämä varmasti järkyttää monia ja tiedän että moni ei pysty samaistumaan tähän, mutta olen itse ollut vain kiitollinen siitä että onneksi mies kertoo nuo suoraan, eikä salaile mielessään. Olisi kamalaa kun en voisi suoraan kysyä, esim. keneen kavereistani hän kokee seksuaalista vetoa vaan joutuisin arvuuttelemaan sitä mielessäni. Tämän avoimuuden myötä olen myös oppinut ymmärtämään, että seksuaalinen vetovoima ei ole sama asia kuin rakastuminen.

Kukaan ulkopuolinen ei voi kertoa toiselle, tuntemattomalle ihmisille onko tämä rakastanut/rakastunut vai ei. Kukaan ei voi nähdä toisen päähän ja sanoa, milloin on kyse vain fyysisestä himosta ja milloin rakkaudesta. Jos näitä asioita alkaa määrittelemään toisen puolesta, on se silloin merkki vain omasta epävarmuudesta ja/tai ahdasmielisyydestä. Minä tunnen nyt näin ja olen tällä tapaa seksuaalinen ja rakastan tällä tapaa, mutta ymmärrän ja kunnioitan myös konservatiivisempia tapoja rakastaa. Se on kaunista myös, eri tavalla. En tunne tarvetta vertailla, koska rakkaus on aina kaunista. Vaikka olisin jonkun mielestä täysin sairas nymfomaani, en ymmärrä miten sen asian häpeileminen auttaisi minua. Eikö ole parempi, että olen sitä vaikka sitten avoimesti hyväksyen, ja syleilen sitä puolta itsessäni? Jos mieheni hyväksyy minut tällaisena ja koen olevani onnellinen seksuaalisuudestani, miksi muiden ymmärtämättömyydellä olisi väliä.

Toki olen myös avoin sitä mahdollisuutta kohtaan, etten välttämättä vielä itsekään tunne itseäni tarpeeksi hyvin enkä tiedä rakkaudesta kaikkea. Seksuaalisuudesta ymmärrän jo jotain, mutta olen kesken. Kai me kaikki opettelemme rakkautta ja opettelemme rakastamaan täällä toisiamme ja itseämme läpi elämän. Ap

Miten sä olet sairas nymfomaani kenenkään mielestä kun aiemmin puhuit, että haluat seksiä paljon harvemmin kuin miehesi.

Olin lähes identtisessä tilanteessa, suhde loppui puolen vuoden sisään avoimuuspuheiden aloittamisen jälkeen. Suhde oli hyvä ja juuri tuollainen todella avoin, että voimme puhua kaikesta. Lopun alkua se oli silti.

Mullekin kyllä tuli mieleen sellainen ääripäästä toiseen -ilmiö. Jos joku on sattunut Tunne Lukkosi -kirjaa lukemaan, niin molemmat ääripäät olisivat vähän niin kuin saman tunnelukon ilmenemismuotoja. Kompensoidaan äärimmäistä epävarmuutta heittäytymällä ihan toiseen ääripäähän.

Vierailija kirjoitti:

Miten sä olet sairas nymfomaani kenenkään mielestä kun aiemmin puhuit, että haluat seksiä paljon harvemmin kuin miehesi.

Olin lähes identtisessä tilanteessa, suhde loppui puolen vuoden sisään avoimuuspuheiden aloittamisen jälkeen. Suhde oli hyvä ja juuri tuollainen todella avoin, että voimme puhua kaikesta. Lopun alkua se oli silti.

En ollut se, joka puhui haluavansa kumppaniaan vähemmän seksiä. Se oli toinen kirjoittaja, jolla oli samanlainen avoin tilanne eri syistä. Minä olen meistä nimenomaan seksuaalisempi, olen miestä myös jonkun verran nuorempi. Emme asu yhdessä ja mies on niin paljon toisella paikkakunnalla, että käytännössäkään järjestely ei ole toiselta pois. Täytyypä lukea tuo tunnelukkosi kirja, kiitos jollekin siitä vinkistä! Otan seuraavaksi selvää myös tuosta reaktionmuodustuksesta, jota joku ylempänä ehdotti. Hienoa että saa jostain näin paljon erilaisia näkökulmia ja herätteleviä ajatuksia suuntaan ja toiseen. Ap

Googlasin tuon reaktionmuodostuksen, ja siinä on näköjään paljon samaa kuin tunnelukkojen kompensoinnissa.

"Reaktionmuodostuksessa torjuttu tunne korvataan tietoisuudessa vastakkaisella tunteella - vastakkaisella tietoisuuden sisällöllä. Tällä vastakkaisella tunteella yritetään tiedostamattomasti kompensoida tai peittää pelkoa tai ahdistusta aiheuttava, ei toivottu oma tunne. Reaktionmuodostuksesta on kyse, kun lapsi saatuaan uuden pikkuveljen tai siskon alun vihamielisestä kateudestaan hieman selvittyään alkaa erityisen innokkaasti rakastaa ja pitää uudesta sisarestaan."

http://www.tiedostamaton.net/defenssit/reaktionm.html

Eli se äärimmäinen epävarmuus (josta raju mustasukkaisuus, kontrollointi ym. kielivät) kääntyykin saman ongelman äärimmäiseksi kompensaatioksi, eli yhtäkkiä ei tunnukaan missään mikään ja epävarmuus on tiessään.

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä jatkaa, toki itsekkäimpänä ja päällimmäisenä motiivina on siis itse päästä hurjastelemaan muiden kanssa oman miehen lisäksi. Joku voisi sanoa, että en voi sekä säästää kakkua että syödä sitä, mutta entä jos olen ihan aikuisten oikeasti valmis antamaan saman nautinnon myös miehelle? Onko se silloin itsekästä? Jostain syystä vain kiihotun siitä, että mies seikkailisi itsekseen myös ja kertoisi sitten kaiken minulle. Haluaisin olla miehen kanssa samaan aikaan se ihana turvallinen pysyvä kumppani, kuumin ja villein rakastaja, sekä paras ystävä jonka kanssa mehustella mies- ja naisjuttuja kuin bestikset. Olen niin väsynyt pelkäämään kaikkea turhaa, ja haluaisin vain kääntää kaiken sen mustasukkaisuuteen menneen energian päinvastoin iloksi toisen nautinnon puolesta. Jos mies pystyy tähän samaan myös minua kohtaan, olen onnellisin ihminen maailmassa. Ap

Mulla oli juuri nämä ajatukset kymmenen vuotta sitten, ja vissiin miehelläkin koska tätä kokeiltiin.

Ei toiminut. Tää oli niin kaunis ajatus mutta se seksi ei vaan pysynyt seksinä vaan väkisinkin tuli tunteita niitä ulkopuolisia kohtaan. Kamalinta oli omalla kohdalla tajuta että nyt ollaan menty aivan liian pitkälle tunnerajan yli. Takaisinkaan ei olisi halunnut palata mutta ei toisaalta myöskään missään tapauksessa luopua siitä ykköskumppanista.

Jossain vaiheessa sitten yhteisellä päätöksellä lopetettiin muiden kanssa paneskelu ja ollaan tyytyväisinä edelleen yhdessä.

Pidän ap:n kuvaamaa tilannetta/tunnetta osoituksena erittäin hyvästä ja vahvasta suhteesta, pikemmin kuin merkkinä siitä että suhde vetelee viimeisiään. Varovainen kannattaa silti olla, helposti se vaan karkaa käsistä.

Vierailija kirjoitti:

Googlasin tuon reaktionmuodostuksen, ja siinä on näköjään paljon samaa kuin tunnelukkojen kompensoinnissa.

"Reaktionmuodostuksessa torjuttu tunne korvataan tietoisuudessa vastakkaisella tunteella - vastakkaisella tietoisuuden sisällöllä. Tällä vastakkaisella tunteella yritetään tiedostamattomasti kompensoida tai peittää pelkoa tai ahdistusta aiheuttava, ei toivottu oma tunne. Reaktionmuodostuksesta on kyse, kun lapsi saatuaan uuden pikkuveljen tai siskon alun vihamielisestä kateudestaan hieman selvittyään alkaa erityisen innokkaasti rakastaa ja pitää uudesta sisarestaan."

http://www.tiedostamaton.net/defenssit/reaktionm.html

Eli se äärimmäinen epävarmuus (josta raju mustasukkaisuus, kontrollointi ym. kielivät) kääntyykin saman ongelman äärimmäiseksi kompensaatioksi, eli yhtäkkiä ei tunnukaan missään mikään ja epävarmuus on tiessään.

Todella mielenkiintoista. Ehkä minulla onkin juuri tämä defenssi, se kävisi järkeen. Toisaalta sekin ON ihan yhtä mahdollista, että olen kasvamassa ihmisenä ja löytämässä itseni, päästämässä irti sosiaalisista normeista ja niiden paineesta. Näin on nimittäin tapahtunut monella muullakin elämäni osa-alueella, kuin vain seksissä. Onkohan tuossa siis se vaarana, että jos on kyse reaktionmuodostuksesta tuo näennäinen itsevarmuus voi yhtäkkiä palata taas äärimmäiseen mustasukkaisuuteen ja epävarmuuteen? Vai voiko tuo defenssi ns. pysyä päällä, ilman että on aidosti kosketuksissa niihin perimmäisiin tunteisiinsa eli mustasukkaisuuteen ja menettämisen pelkoon tai riittämättömyyden tunteeseen? Tykkään kyseenalaistaa itsessäni ja ympäristössä vähän kaikkea - siksi kai kiinnostaa tässäkin nyt selvittää, onko nykyinen tapamme tehdä asiat varmasti se ainut oikea tapa vai olenko vain tottunut ajatukseen yksiavioisuudestani. Polyamoria ja avoin suhde tuntuu olevan todella tabu aihe, en haluaisi pelätä siitä puhumista ja sen tutkimista varsinkaan omassa suhteessani. Minusta aidosti tuntuu, että suhteemme on nimenomaan todella hyvä ja rehellinen, kun voimme puhua näin vaikeistakin asioista. Heräsin vain epäilemään, mitä jos tässä onkin jotain mitä en itse vain tiedosta tai halua nähdä, ja yritän siksi selitellä itselleni muuta ja luoda defenssejä. Ylianalysointiin ja yliajatteluun on taipumusta...... Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlasin tuon reaktionmuodostuksen, ja siinä on näköjään paljon samaa kuin tunnelukkojen kompensoinnissa.

"Reaktionmuodostuksessa torjuttu tunne korvataan tietoisuudessa vastakkaisella tunteella - vastakkaisella tietoisuuden sisällöllä. Tällä vastakkaisella tunteella yritetään tiedostamattomasti kompensoida tai peittää pelkoa tai ahdistusta aiheuttava, ei toivottu oma tunne. Reaktionmuodostuksesta on kyse, kun lapsi saatuaan uuden pikkuveljen tai siskon alun vihamielisestä kateudestaan hieman selvittyään alkaa erityisen innokkaasti rakastaa ja pitää uudesta sisarestaan."

http://www.tiedostamaton.net/defenssit/reaktionm.html

Eli se äärimmäinen epävarmuus (josta raju mustasukkaisuus, kontrollointi ym. kielivät) kääntyykin saman ongelman äärimmäiseksi kompensaatioksi, eli yhtäkkiä ei tunnukaan missään mikään ja epävarmuus on tiessään.

Todella mielenkiintoista. Ehkä minulla onkin juuri tämä defenssi, se kävisi järkeen. Toisaalta sekin ON ihan yhtä mahdollista, että olen kasvamassa ihmisenä ja löytämässä itseni, päästämässä irti sosiaalisista normeista ja niiden paineesta. Näin on nimittäin tapahtunut monella muullakin elämäni osa-alueella, kuin vain seksissä. Onkohan tuossa siis se vaarana, että jos on kyse reaktionmuodostuksesta tuo näennäinen itsevarmuus voi yhtäkkiä palata taas äärimmäiseen mustasukkaisuuteen ja epävarmuuteen? Vai voiko tuo defenssi ns. pysyä päällä, ilman että on aidosti kosketuksissa niihin perimmäisiin tunteisiinsa eli mustasukkaisuuteen ja menettämisen pelkoon tai riittämättömyyden tunteeseen? Tykkään kyseenalaistaa itsessäni ja ympäristössä vähän kaikkea - siksi kai kiinnostaa tässäkin nyt selvittää, onko nykyinen tapamme tehdä asiat varmasti se ainut oikea tapa vai olenko vain tottunut ajatukseen yksiavioisuudestani. Polyamoria ja avoin suhde tuntuu olevan todella tabu aihe, en haluaisi pelätä siitä puhumista ja sen tutkimista varsinkaan omassa suhteessani. Minusta aidosti tuntuu, että suhteemme on nimenomaan todella hyvä ja rehellinen, kun voimme puhua näin vaikeistakin asioista. Heräsin vain epäilemään, mitä jos tässä onkin jotain mitä en itse vain tiedosta tai halua nähdä, ja yritän siksi selitellä itselleni muuta ja luoda defenssejä. Ylianalysointiin ja yliajatteluun on taipumusta...... Ap

Niin, mielenkiintoinen kysymys. Sen varmaan näkisi sitten käytännössä, että mitä tapahtuisi. Luulisi, että ne epävarmuuden tunteet sieltä puskisivat sitten (jos kaikki onkin ollut vain epävarmuuden kompensointia), kun mies oikeasti lähtisi jotakuta toista panemaan.

Ei liity suoraan tähän, mutta mua hämää näissä vapaissa paneskeluissa se, että eikö tautiriski yhtään huoleta.

Rakkauteen ei kuulu vieraissa käyminen. Miehen aika menee hukkaan huonon naisen kanssa.

Ei hitto, hyviä nauruja sai tästä ketjusta :D Aitoa rakkautta todellakin on itsekäs omistamisenhalu, jep jep :D

Se on mielenkiintoinen juttu, tämä ihmisen yksiavioisuus versus moniavioisuus. Ymmärrän, että luontaisesti ihminen ei ehkä ole yksiavioinen ja että uskonnot ehkä ovat tällaisen ajatuksen ihmisille luoneet. Mutta jotenkin en aivan täysin usko, että uskonto olisi näin hyvin onnistunut ihmisiä manipuloimaan toimimaan vastoin luontoaan. Pidän itseänikin esimerkiksi ihan itsenäisenä ajattelijana, joka ei muutenkaan toimi minkään ulkoa pakotetun standardin mukaisesti. Silti en usko, että pystyisin vapaaseen suhteeseen. Koen, että siinä jaettaisiin jotakin parisuhteeseen kuuluvaa intiimiyttä muiden kanssa, ja se tuntuisi pahalta. Pahalta tuntuisi sekin, jos toinen ei esim. uskoutuisi minulle, oletettavasti lähimmälle ihmiselleen, asioistaan (tai suhteemme asioista puhumattakaan!) vaan hänellä olisi joku uskottu naisystävä, jonka kanssa hän jakaisi asiansa minun sijaan. Tämä vaan tuntuisi pahalta, se rikkoisi sitä yhteyttä ja intiimiyttä mitä parisuhteessa koen. Eikä itselleni tuottaisi ongelmia pidättäytyä näistä edellämainituista asioista, joten koen että voin odottaa sitä toiseltakin.

Onko se sitten omistushalua, ehkä? Ehkä olen sitten vain niin kehittymätön ihminen enkä osaa rakastaa?

Yhdessä vaiheessa elämääni olisin ehkä voinut kuvitella vapaan suhteen, nimittäin eksän kanssa kun suhde oli ihan kuollut. Olisi saattanut itseäkin houkuttaa vihreämmät laitumet, eikä olisi luultavasti oikein missään tuntunut jos toinen olisi jotakin tehnyt jonkun muun kanssa. Tuossa tapauksessa tuo ainakin vaan kertoi siitä, että suhde oli jo kuollut.

Ja olisiko ihminen kuitenkin biologisesti ajateltuna enemmänkin sarja-avioinen kuin moniavioinen? Lapsien elämän turvaamiseksi ehkä tarvitaan miestä ja naista sen muutaman vuoden ajan, mutta sitten ei enää ole biologista syytä olla yhdessä vaan voidaan siirtyä huumaantumaan ja lisääntymään uuden henkilön kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ei hitto, hyviä nauruja sai tästä ketjusta :D Aitoa rakkautta todellakin on itsekäs omistamisenhalu, jep jep :D

Ai uskollisuus on omistamisen halua ja omaisuutena olemista. Ei tuollaista tule mieleen kuin moraaliltaan puutteelliselle ihmiselle joka ei edes ymmärrä käsitteita rakkaus ja uskollisuus.

Ei lupautuminen toisen puolisoksi ole mikään vankila vaan oikeaa rakkautta ja sen sinetti. Viallisia naisia on ollut aina ja onneton on kunnollinen mies joka tuollaiseen sortuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlasin tuon reaktionmuodostuksen, ja siinä on näköjään paljon samaa kuin tunnelukkojen kompensoinnissa.

"Reaktionmuodostuksessa torjuttu tunne korvataan tietoisuudessa vastakkaisella tunteella - vastakkaisella tietoisuuden sisällöllä. Tällä vastakkaisella tunteella yritetään tiedostamattomasti kompensoida tai peittää pelkoa tai ahdistusta aiheuttava, ei toivottu oma tunne. Reaktionmuodostuksesta on kyse, kun lapsi saatuaan uuden pikkuveljen tai siskon alun vihamielisestä kateudestaan hieman selvittyään alkaa erityisen innokkaasti rakastaa ja pitää uudesta sisarestaan."

http://www.tiedostamaton.net/defenssit/reaktionm.html

Eli se äärimmäinen epävarmuus (josta raju mustasukkaisuus, kontrollointi ym. kielivät) kääntyykin saman ongelman äärimmäiseksi kompensaatioksi, eli yhtäkkiä ei tunnukaan missään mikään ja epävarmuus on tiessään.

Todella mielenkiintoista. Ehkä minulla onkin juuri tämä defenssi, se kävisi järkeen. Toisaalta sekin ON ihan yhtä mahdollista, että olen kasvamassa ihmisenä ja löytämässä itseni, päästämässä irti sosiaalisista normeista ja niiden paineesta. Näin on nimittäin tapahtunut monella muullakin elämäni osa-alueella, kuin vain seksissä. Onkohan tuossa siis se vaarana, että jos on kyse reaktionmuodostuksesta tuo näennäinen itsevarmuus voi yhtäkkiä palata taas äärimmäiseen mustasukkaisuuteen ja epävarmuuteen? Vai voiko tuo defenssi ns. pysyä päällä, ilman että on aidosti kosketuksissa niihin perimmäisiin tunteisiinsa eli mustasukkaisuuteen ja menettämisen pelkoon tai riittämättömyyden tunteeseen? Tykkään kyseenalaistaa itsessäni ja ympäristössä vähän kaikkea - siksi kai kiinnostaa tässäkin nyt selvittää, onko nykyinen tapamme tehdä asiat varmasti se ainut oikea tapa vai olenko vain tottunut ajatukseen yksiavioisuudestani. Polyamoria ja avoin suhde tuntuu olevan todella tabu aihe, en haluaisi pelätä siitä puhumista ja sen tutkimista varsinkaan omassa suhteessani. Minusta aidosti tuntuu, että suhteemme on nimenomaan todella hyvä ja rehellinen, kun voimme puhua näin vaikeistakin asioista. Heräsin vain epäilemään, mitä jos tässä onkin jotain mitä en itse vain tiedosta tai halua nähdä, ja yritän siksi selitellä itselleni muuta ja luoda defenssejä. Ylianalysointiin ja yliajatteluun on taipumusta...... Ap

Niin, mielenkiintoinen kysymys. Sen varmaan näkisi sitten käytännössä, että mitä tapahtuisi. Luulisi, että ne epävarmuuden tunteet sieltä puskisivat sitten (jos kaikki onkin ollut vain epävarmuuden kompensointia), kun mies oikeasti lähtisi jotakuta toista panemaan.

Ei liity suoraan tähän, mutta mua hämää näissä vapaissa paneskeluissa se, että eikö tautiriski yhtään huoleta.

Niin, toki kondomi ja testeissä käyminen olisi ihan välttämättömyys. Sekään ei kuitenkaan estä mahdollista vahinkoraskautta, mikä voisi olla katastrofi jos ulkopuolinen osapuoli haluaisikin pitää lapsen. Tuota pitäisi miettiä paljon enemmän, koska sekään ei riitä että luottaa vain omaan kumppaniin. Vieras nainen voi kondomin käytön lisäksi väittää käyttävänsä e-pillereitä, vaikkei käytäkään. Vieras nainen voi ihastua mieheen niin palavasti, että yrittää lapsen pitämisellä keplotella suhteen itselleen. Ei kai tuohon olisi mitään muuta pomminvarmaa suojaa, kuin sterilisaatio. :D Mutta siitähän luottamuksessa on kyse, ettei ole mitään varmaa. On vain se luotto. Miksi elämän pitääkin olla näin monimutkaista ja täynnä mahdollisesti turhia pelkoja ja loputtomia riskejä... Onko silloin pelkuri, jos jättää elämättä vain siksi että saattaa käydä vahinko? Vai onko järkevyyttä olla ottamatta riskejä ja elää perinteiden mukaan "kiltisti", vaikka saattaa silti kuolla huomenna? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Googlasin tuon reaktionmuodostuksen, ja siinä on näköjään paljon samaa kuin tunnelukkojen kompensoinnissa.

"Reaktionmuodostuksessa torjuttu tunne korvataan tietoisuudessa vastakkaisella tunteella - vastakkaisella tietoisuuden sisällöllä. Tällä vastakkaisella tunteella yritetään tiedostamattomasti kompensoida tai peittää pelkoa tai ahdistusta aiheuttava, ei toivottu oma tunne. Reaktionmuodostuksesta on kyse, kun lapsi saatuaan uuden pikkuveljen tai siskon alun vihamielisestä kateudestaan hieman selvittyään alkaa erityisen innokkaasti rakastaa ja pitää uudesta sisarestaan."

http://www.tiedostamaton.net/defenssit/reaktionm.html

Eli se äärimmäinen epävarmuus (josta raju mustasukkaisuus, kontrollointi ym. kielivät) kääntyykin saman ongelman äärimmäiseksi kompensaatioksi, eli yhtäkkiä ei tunnukaan missään mikään ja epävarmuus on tiessään.

Todella mielenkiintoista. Ehkä minulla onkin juuri tämä defenssi, se kävisi järkeen. Toisaalta sekin ON ihan yhtä mahdollista, että olen kasvamassa ihmisenä ja löytämässä itseni, päästämässä irti sosiaalisista normeista ja niiden paineesta. Näin on nimittäin tapahtunut monella muullakin elämäni osa-alueella, kuin vain seksissä. Onkohan tuossa siis se vaarana, että jos on kyse reaktionmuodostuksesta tuo näennäinen itsevarmuus voi yhtäkkiä palata taas äärimmäiseen mustasukkaisuuteen ja epävarmuuteen? Vai voiko tuo defenssi ns. pysyä päällä, ilman että on aidosti kosketuksissa niihin perimmäisiin tunteisiinsa eli mustasukkaisuuteen ja menettämisen pelkoon tai riittämättömyyden tunteeseen? Tykkään kyseenalaistaa itsessäni ja ympäristössä vähän kaikkea - siksi kai kiinnostaa tässäkin nyt selvittää, onko nykyinen tapamme tehdä asiat varmasti se ainut oikea tapa vai olenko vain tottunut ajatukseen yksiavioisuudestani. Polyamoria ja avoin suhde tuntuu olevan todella tabu aihe, en haluaisi pelätä siitä puhumista ja sen tutkimista varsinkaan omassa suhteessani. Minusta aidosti tuntuu, että suhteemme on nimenomaan todella hyvä ja rehellinen, kun voimme puhua näin vaikeistakin asioista. Heräsin vain epäilemään, mitä jos tässä onkin jotain mitä en itse vain tiedosta tai halua nähdä, ja yritän siksi selitellä itselleni muuta ja luoda defenssejä. Ylianalysointiin ja yliajatteluun on taipumusta...... Ap

Niin, mielenkiintoinen kysymys. Sen varmaan näkisi sitten käytännössä, että mitä tapahtuisi. Luulisi, että ne epävarmuuden tunteet sieltä puskisivat sitten (jos kaikki onkin ollut vain epävarmuuden kompensointia), kun mies oikeasti lähtisi jotakuta toista panemaan.

Ei liity suoraan tähän, mutta mua hämää näissä vapaissa paneskeluissa se, että eikö tautiriski yhtään huoleta.

Niin, toki kondomi ja testeissä käyminen olisi ihan välttämättömyys. Sekään ei kuitenkaan estä mahdollista vahinkoraskautta, mikä voisi olla katastrofi jos ulkopuolinen osapuoli haluaisikin pitää lapsen. Tuota pitäisi miettiä paljon enemmän, koska sekään ei riitä että luottaa vain omaan kumppaniin. Vieras nainen voi kondomin käytön lisäksi väittää käyttävänsä e-pillereitä, vaikkei käytäkään. Vieras nainen voi ihastua mieheen niin palavasti, että yrittää lapsen pitämisellä keplotella suhteen itselleen. Ei kai tuohon olisi mitään muuta pomminvarmaa suojaa, kuin sterilisaatio. :D Mutta siitähän luottamuksessa on kyse, ettei ole mitään varmaa. On vain se luotto. Miksi elämän pitääkin olla näin monimutkaista ja täynnä mahdollisesti turhia pelkoja ja loputtomia riskejä... Onko silloin pelkuri, jos jättää elämättä vain siksi että saattaa käydä vahinko? Vai onko järkevyyttä olla ottamatta riskejä ja elää perinteiden mukaan "kiltisti", vaikka saattaa silti kuolla huomenna? 

Eipä siellä vieraissa sitten kovin usein voi käydä, jos testit tehdään joka kerran jälkeen. Ja hiv saattaa näkyä vasta puolen vuoden päästäkin. Ihmisillä on jotenkin naiivi käsitys, että kun vaan käy testeissä niin kaikki on kunnossa. Lisäksi herpekset ja papilloomat leviää jossain määrin kuminkin kanssa.

Kai kyse on siitä, että on tasapaino riskienhallinnan ja elämisen välillä. En ainakaan itse kokisi, että "jää elämättä", jos en kierrä panemassa eri miehiä. Paremmaksi elämäksi kyllä kokisin tyydyttävän yksiavioisen suhteen.