Lue keskustelun säännöt.
Meidän 12-v poika on ollut koko elämänsä aikana alle 10 yötä erossa äidistään
Totesin vain tuossa tämän juuri, kun peruuntui taas yksi yökyläily toisaalla häneltä. Onkohan tavallista ja normaalia? Vertaan vain itseeni, kun olin samassa iässä jo käynyt yksinäni vaikka missä.
M45
Kommentit (139)
Ihan tavallista... Olen itse 23 enkä ole kertakaan elämäni aikana ollut erossa äidistäni... Ensi vuonna sitten ensimmäistä kertaa kun armeija kutsuu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallista... Olen itse 23 enkä ole kertakaan elämäni aikana ollut erossa äidistäni... Ensi vuonna sitten ensimmäistä kertaa kun armeija kutsuu
Todellakin.
Ihan turha keinotekoisesti nopeuttaa itsenäistymistä. Poikani on 27-vuotias ja en tosiaan jättäisi häntä vielä yöksi yksin. Eikä hän edes itse haluakaan.
Varusmiespalvelusta sai vapautuksen, mutta se on ihan toinen juttu.
Meillä asuu 8V lapsi ja lapsi ei osaa käytännössä tehdä mitään ilman äitiään. Isänsä on juoppo luuseri joka ei ole lapsen kanssa tekemisissä. Joskus äitinsä on asioilla ja ollaan tytön kanssa kotona kahdestaan niin ei edes tv:tä pysty katsomaan ellen istu vieressä. Tämä rassaa ja rasittaa niin paljon että tekisi mieli häipyä.
On normaalia. Nykymaailman lasten "pakko aikuistus" ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole outoa. Mun tytär oli 18,5 ennen kuin oli yötä yksin. Muutti siinä kohtaa omaan kämppään. Kotona asuessaan ei ollut ikinä yksin, koska me ei miehen kanssa käydä missään eikä tyttö ikinä halunnut yökyläillä. Häntä ei vain kiinnostanut olla kaverilla tai mummolassa yötä. Reissuillakaan ei käyty töiden ja niiden puutteen vuoksi sen jälkeen kun tyttö oli 15 jolloin luonnollisesti tuli vielä mukaan. Hyvinhän tuo pärjäsi, kuulemma vähän oli outoa, mutta äkkiä tottui.
Tämä on jo sairasta..
Ei koskaan edes rippileirillä, festareilla, kavereiden kanssa mökillä, ei missään?
Jokainen tietysti tyylillään, mutta kuulostaa, ettei tyttärellä ole ollut mitään nuoruuteen kuuluvaa sosiaalista elämää.
Miten niin sairasta? Kaikki ei käy riparia, kaikilla ei ole mökkiä, festareilla voi käydä olematta yötä. Ja festaritkin maksaa niin paljon, ettei kaikilla ole varaa. Voihan sitä olla sosiaalista elämää muutenkin. Ja kaikki vanhemmatkaan eivät halua lastensa kavereita yökylään. Ihan reippaalta nuorelta tuntuu jos 18-vuotiaana muuttaa pois kotoa. Itse olen jo aikuinen, mutta en todellakaan nauti siitä, että joudun vieraissa nurkissa olemaan yötä. En ole ikinä pitänyt ajatuksesta. Matkustelen kyllä pari kertaa vuodessa ja silloin on vaan pakko nukkua muualla kuin omassa sängyssä. Sukulaiset ja kaverit asuvat sen verran lähellä, ettei heidänkään luona ole tarpeen olla yötä. Itse olen kyllä kutsunut kavereitani yökylään, jos ilta on mennyt pitkäksi. Itse olen 20-vuotiaana muuttanut pois vanhempieni luota. Eikä minulla ole ollut mitään riippuvuussuhdetta vanhempiini.
Ihan normaalia. Meidän 5-vuotias on ollut yhden yön erossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa että myös lapset tarvitset lomaa vanhemmistaan!
Ei se ole mikään kehumisen aihe etteivät lapset ole olleet yökylässä / hoidossa ikinä.
No ei ole kehumisen aihe mutta kun ei ole mummoloita tai kummiloita jotka ottaisi kylään!
Mun lapset ei ole ikinä yötä missään kun on kahdet paskat isovanhemmat jotka elävät itseään varten ja ilmoittivat jo raskauden alussa että eivät viitsi hoitaa tai auttaa.
Meillä on kanss 12v mennyt niin että ei ole ollut yhtä ainoaa yötä siten että olisimme ollut kahden ilman lapsia. Rahallakaan ei saa yökylää. Rahalla saa 1-3h mll hoitajan mutta yln yli ne ei täällä hoida.
Koululaisena 2 vanhinta lasta olleet kaverilla pari krt yökylässä.
Nykyajan isovanhemmista monet on sellasia ettei auta. Itse olin mummoloissa SATOJA öitä, mm kaikki koulujen lomat ja usein viikonloput. Kun ne mun vanhemmat ”eli itselleen” jo onienkin lastensa aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole outoa. Mun tytär oli 18,5 ennen kuin oli yötä yksin. Muutti siinä kohtaa omaan kämppään. Kotona asuessaan ei ollut ikinä yksin, koska me ei miehen kanssa käydä missään eikä tyttö ikinä halunnut yökyläillä. Häntä ei vain kiinnostanut olla kaverilla tai mummolassa yötä. Reissuillakaan ei käyty töiden ja niiden puutteen vuoksi sen jälkeen kun tyttö oli 15 jolloin luonnollisesti tuli vielä mukaan. Hyvinhän tuo pärjäsi, kuulemma vähän oli outoa, mutta äkkiä tottui.
Tämä on jo sairasta..
Ei koskaan edes rippileirillä, festareilla, kavereiden kanssa mökillä, ei missään?
Jokainen tietysti tyylillään, mutta kuulostaa, ettei tyttärellä ole ollut mitään nuoruuteen kuuluvaa sosiaalista elämää.
Miten niin sairasta? Kaikki ei käy riparia, kaikilla ei ole mökkiä, festareilla voi käydä olematta yötä. Ja festaritkin maksaa niin paljon, ettei kaikilla ole varaa. Voihan sitä olla sosiaalista elämää muutenkin. Ja kaikki vanhemmatkaan eivät halua lastensa kavereita yökylään. Ihan reippaalta nuorelta tuntuu jos 18-vuotiaana muuttaa pois kotoa. Itse olen jo aikuinen, mutta en todellakaan nauti siitä, että joudun vieraissa nurkissa olemaan yötä. En ole ikinä pitänyt ajatuksesta. Matkustelen kyllä pari kertaa vuodessa ja silloin on vaan pakko nukkua muualla kuin omassa sängyssä. Sukulaiset ja kaverit asuvat sen verran lähellä, ettei heidänkään luona ole tarpeen olla yötä. Itse olen kyllä kutsunut kavereitani yökylään, jos ilta on mennyt pitkäksi. Itse olen 20-vuotiaana muuttanut pois vanhempieni luota. Eikä minulla ole ollut mitään riippuvuussuhdetta vanhempiini.
Vaikka kuinka selität ja selität, niin on sairasta, ettei täysi-ikäinen ole ollut yhtään yötä erossa vanhemmistaan.
Kyllä näistä ihan hyviä työmyyriä voi tulla yhteiskuntaan, en sitä sano. Mutta noin suppea elämä kuulostaa vain näin normaalin ihmisen näkökulmasta kertakaikkisen psykolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yökyläily ei kerro yhtään mistään. Tai no kertoo siitä, että lapsi yökyläilee, mutta ei se tee lapsesta sen parempaa tai huonompaa. Joissain piireissä yökyläily on suosittua, toisissa ei. Mikään välttämättömyys se ei ole ja ne yökyläilemättömät lapset ovat pystyneet aikuistuttuaan muuttamaan pois kotoa, joten en nyt olisi huolissani tuosta.
Nykyisin entistä useammalla lapsella on 2 kotia eikä yökyläily enää onnistu, koska vanhemmat haluavat lapsen olevan sillä lapsiviikolla ensisijaisesti vanhempien eikä kavereiden kanssa. Erossaolemistahan tuossakin opetellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jouduin omaan sänkyyn nukkumaan kun oma sänky oli. Tietty isovanhemmilla ja leireillä käytiin siskon kanssa. Mutta ei yökyläilty. Normaali musta tuli eikä pelota olla yhsin :D
Vierailija kirjoitti:
Eikö lapsesi ole siis käynyt koskaan missään leireillä? Minulle kesäleirit olivat ikimuistoisia kokemuksia lapsena.
Juuri samaa mietin. Omani oli varsinainen leirikonkari tuossa iässä; partio-, koripallo- ja nuorisotoimen leiri. Tietty ei sovi kaikille.
Tuollainen toisten vieraiden ihmisten, myös aikuisten kanssa toimiminen avartaa kummasti maailmankuvaa ja suvaitsevaisuutta pienestä pitäen. Ja oppii, että on muitakin tapoja toimia kuin se oman äidin. Se tukee myös itsetunnon kasvua, kun huomaa pärjäävänsä kodin eväillä sen ulkopuolellakin.
Jotenkin pidin kasvattajana tärkeänä panostaa myös tuollaisiin asioihin. En tiedä, onko välttämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallista... Olen itse 23 enkä ole kertakaan elämäni aikana ollut erossa äidistäni... Ensi vuonna sitten ensimmäistä kertaa kun armeija kutsuu
Voi olla aika rankkaa sinulle. Minusta vanhemmat tekevät lapselle karhunpalveluksen sitoessaan lapsen sellaiseen riippuvuussuhteen tunnetasolla, että eivät edes tarjoa mitään mahdollisuuksia viettää öitä pois kotoa esim. mummolassa tai leireillä.
Tällaiset vanhemmat, varsinkin äiti sanovat, että lapsi ei halua. Luulen, että äiti ei halua.
Karmeaa äitien syyllistämistä, tiedän. Mutta mistä näitä epävarmoja miehiä, joita vaimot stailaavat, pukevat jne. syntyy? Ja vaimot valittavat, kun ei se mies mitään osaa, kohtelevat lapsena.
Olin lapsena paljon mummoloissa ja serkuilla, sekä kavereilla ja kesäleireillä yötä. Olen aikuisena edelleen ujo, arja ja hiljainen. Lapsen perustemperamentti ja luonteenlaatu ei muutu harrastusten tai elämäntilanteen myötä. Ethän saa pulppuilevaakaan lasta hiljaiseksi kieltämällä kaverisuhteet ja harrastukset, miksi se toimisi toisinkaan päin?
Vierailija kirjoitti:
Meidän 2v tyttö on ollut yli 10 yötä erossa äidistään, vanhemmista lapsista puhumattakaan.
Ei ole siis normaalia tuo ap:n meno.
Tekö siis olette standardi? Normaaliuden prototyyppi?
Ei meidän Jari missään viihdy yön yli. Kerran jouduin sairaalaan ja oli kaamea itku ja poru. Tosin oli silloin vielä vasta 24-vuotias.
Ihan on normaali 55-vuotias nykyään.
Ihan normaalia, ei kaikki äidit ole mitään yh-bilehileitä, joiden lapset ovat hoidossa 10yötä viikossa 🤣
Vierailija kirjoitti:
Meillä asuu 8V lapsi ja lapsi ei osaa käytännössä tehdä mitään ilman äitiään. Isänsä on juoppo luuseri joka ei ole lapsen kanssa tekemisissä. Joskus äitinsä on asioilla ja ollaan tytön kanssa kotona kahdestaan niin ei edes tv:tä pysty katsomaan ellen istu vieressä. Tämä rassaa ja rasittaa niin paljon että tekisi mieli häipyä.
Eli puolison lapsi pelkää että jää yksin, rassukka.
Tämä on jo sairasta..
Ei koskaan edes rippileirillä, festareilla, kavereiden kanssa mökillä, ei missään?
Jokainen tietysti tyylillään, mutta kuulostaa, ettei tyttärellä ole ollut mitään nuoruuteen kuuluvaa sosiaalista elämää.