Lue keskustelun säännöt.
Meidän 12-v poika on ollut koko elämänsä aikana alle 10 yötä erossa äidistään
Totesin vain tuossa tämän juuri, kun peruuntui taas yksi yökyläily toisaalla häneltä. Onkohan tavallista ja normaalia? Vertaan vain itseeni, kun olin samassa iässä jo käynyt yksinäni vaikka missä.
M45
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole outoa. Mun tytär oli 18,5 ennen kuin oli yötä yksin. Muutti siinä kohtaa omaan kämppään. Kotona asuessaan ei ollut ikinä yksin, koska me ei miehen kanssa käydä missään eikä tyttö ikinä halunnut yökyläillä. Häntä ei vain kiinnostanut olla kaverilla tai mummolassa yötä. Reissuillakaan ei käyty töiden ja niiden puutteen vuoksi sen jälkeen kun tyttö oli 15 jolloin luonnollisesti tuli vielä mukaan. Hyvinhän tuo pärjäsi, kuulemma vähän oli outoa, mutta äkkiä tottui.
Tämä on jo sairasta..
Ei koskaan edes rippileirillä, festareilla, kavereiden kanssa mökillä, ei missään?
Jokainen tietysti tyylillään, mutta kuulostaa, ettei tyttärellä ole ollut mitään nuoruuteen kuuluvaa sosiaalista elämää.
Miten niin sairasta? Kaikki ei käy riparia, kaikilla ei ole mökkiä, festareilla voi käydä olematta yötä. Ja festaritkin maksaa niin paljon, ettei kaikilla ole varaa. Voihan sitä olla sosiaalista elämää muutenkin. Ja kaikki vanhemmatkaan eivät halua lastensa kavereita yökylään. Ihan reippaalta nuorelta tuntuu jos 18-vuotiaana muuttaa pois kotoa. Itse olen jo aikuinen, mutta en todellakaan nauti siitä, että joudun vieraissa nurkissa olemaan yötä. En ole ikinä pitänyt ajatuksesta. Matkustelen kyllä pari kertaa vuodessa ja silloin on vaan pakko nukkua muualla kuin omassa sängyssä. Sukulaiset ja kaverit asuvat sen verran lähellä, ettei heidänkään luona ole tarpeen olla yötä. Itse olen kyllä kutsunut kavereitani yökylään, jos ilta on mennyt pitkäksi. Itse olen 20-vuotiaana muuttanut pois vanhempieni luota. Eikä minulla ole ollut mitään riippuvuussuhdetta vanhempiini.
Vaikka kuinka selität ja selität, niin on sairasta, ettei täysi-ikäinen ole ollut yhtään yötä erossa vanhemmistaan.
Kyllä näistä ihan hyviä työmyyriä voi tulla yhteiskuntaan, en sitä sano. Mutta noin suppea elämä kuulostaa vain näin normaalin ihmisen näkökulmasta kertakaikkisen psykolta.
Suppea elämä, jos ei ole ollut yötä pois kotoa? Voihan se teini ja täysi-ikäinen touhuta mitä vaan päivisin.
Outoa on se, että lähemmäs kolmikymppiset asuu kotona. Tiedän näitä kaksi eri tapausta. Mies ja nainen. Toisaalta asuminen on kallista. Kumpikin käy töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole outoa. Mun tytär oli 18,5 ennen kuin oli yötä yksin. Muutti siinä kohtaa omaan kämppään. Kotona asuessaan ei ollut ikinä yksin, koska me ei miehen kanssa käydä missään eikä tyttö ikinä halunnut yökyläillä. Häntä ei vain kiinnostanut olla kaverilla tai mummolassa yötä. Reissuillakaan ei käyty töiden ja niiden puutteen vuoksi sen jälkeen kun tyttö oli 15 jolloin luonnollisesti tuli vielä mukaan. Hyvinhän tuo pärjäsi, kuulemma vähän oli outoa, mutta äkkiä tottui.
Tämä on jo sairasta..
Ei koskaan edes rippileirillä, festareilla, kavereiden kanssa mökillä, ei missään?
Jokainen tietysti tyylillään, mutta kuulostaa, ettei tyttärellä ole ollut mitään nuoruuteen kuuluvaa sosiaalista elämää.
Miten niin sairasta? Kaikki ei käy riparia, kaikilla ei ole mökkiä, festareilla voi käydä olematta yötä. Ja festaritkin maksaa niin paljon, ettei kaikilla ole varaa. Voihan sitä olla sosiaalista elämää muutenkin. Ja kaikki vanhemmatkaan eivät halua lastensa kavereita yökylään. Ihan reippaalta nuorelta tuntuu jos 18-vuotiaana muuttaa pois kotoa. Itse olen jo aikuinen, mutta en todellakaan nauti siitä, että joudun vieraissa nurkissa olemaan yötä. En ole ikinä pitänyt ajatuksesta. Matkustelen kyllä pari kertaa vuodessa ja silloin on vaan pakko nukkua muualla kuin omassa sängyssä. Sukulaiset ja kaverit asuvat sen verran lähellä, ettei heidänkään luona ole tarpeen olla yötä. Itse olen kyllä kutsunut kavereitani yökylään, jos ilta on mennyt pitkäksi. Itse olen 20-vuotiaana muuttanut pois vanhempieni luota. Eikä minulla ole ollut mitään riippuvuussuhdetta vanhempiini.
Vaikka kuinka selität ja selität, niin on sairasta, ettei täysi-ikäinen ole ollut yhtään yötä erossa vanhemmistaan.
Kyllä näistä ihan hyviä työmyyriä voi tulla yhteiskuntaan, en sitä sano. Mutta noin suppea elämä kuulostaa vain näin normaalin ihmisen näkökulmasta kertakaikkisen psykolta.
No kai sitä saa kotonaan käydä nukkumassa. Sitä voi ne illat pyöriä kavereittensa kanssa. Etkö nyt tajua, että kaikki ei käy riparilla tai jollain leireillä. Kaikilla ei ole isovanhempia, joiden luona yöpyä. Ei ole serkkuja tai sitten ovat niin eri ikäisiä, etteivät ole kavereita keskenään. Kaikki vanhemmat eivät todellakaan halua lastensa kavereita yövieraaksi. Ja ymmärrän kyllä hyvin, että mikseivät halua. Yhdessä vaiheessa kun meillä oli joka viikonloppu molemmilla lapsillani joku yökylässä, niin rassas kyllä pikkuisen hermoja. Niille kavereille kun pitää varata sitä ruokaakin, parhaimmillaan oli 4 ylimääräistä suuta. Ja kotio lähdettiin joskus iltapäivällä, eli ruokaa kului. Ja niitä kyläilykutsuja tuli harvemmin toisin päin. Ilomielin olisin omani yökylään laittanut. Nyt nuorimmainen on melkein 18, yökylässä ei enää käydä. Mutta viimeiset 3 vuotta ollaan viikonloppuisin tultu kotio joskus 3 aikaan yöllä, aina ei silloinkaan. Ensin ajeltiin mopoilla ja nyt sitten autoilla. Olet ilmeisesti omassa nuoruudessasi ollut se, jonka kotiin ei koskaan tultu yökylään mutta olit aina kavereillasi yötä ja tyhjentämässä heidän jääkaappiaan. Taidat edelleen käydä lokkeilemassa
[/quote]
Voi olla aika rankkaa sinulle. Minusta vanhemmat tekevät lapselle karhunpalveluksen sitoessaan lapsen sellaiseen riippuvuussuhteen tunnetasolla, että eivät edes tarjoa mitään mahdollisuuksia viettää öitä pois kotoa esim. mummolassa tai leireillä.
Tällaiset vanhemmat, varsinkin äiti sanovat, että lapsi ei halua. Luulen, että äiti ei halua.
Karmeaa äitien syyllistämistä, tiedän. Mutta mistä näitä epävarmoja miehiä, joita vaimot stailaavat, pukevat jne. syntyy? Ja vaimot valittavat, kun ei se mies mitään osaa, kohtelevat lapsena.[/quote]
Ei se tule olemaan rankkaa. Tiedän varmuudella että vanhempieni vanhetessa tulen kyllä samanlaisen palveluksen tekemään. Ja se etten ole ollut erossa äidistäni johtuu vain siitä ettei minulla ole sosiaalista elämää. Koska mikään ei kiinnosta niin olen kotona vanhempieni kanssa. Pyrin asumaan vanhempieni kanssa niin kauan kuin on mahdollista koska ei ole mitään syytä muuttaa pois.
Kun he ovat vanhoja niin roolit vain muuttuvat ja minä olen "isä" heille ja pidän heistä huolta. En edes mieti yksinasumista saatika oman perheen perustamista. Sitten kun kuolema koittaa niin asun vaan yksin samassa paikassa kunnes kupsahdan itse tai minut siirretään vanhainkotiin.
Yksinkertaista eikö niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö lapsesi ole siis käynyt koskaan missään leireillä? Minulle kesäleirit olivat ikimuistoisia kokemuksia lapsena.
Juuri samaa mietin. Omani oli varsinainen leirikonkari tuossa iässä; partio-, koripallo- ja nuorisotoimen leiri. Tietty ei sovi kaikille.
Tuollainen toisten vieraiden ihmisten, myös aikuisten kanssa toimiminen avartaa kummasti maailmankuvaa ja suvaitsevaisuutta pienestä pitäen. Ja oppii, että on muitakin tapoja toimia kuin se oman äidin. Se tukee myös itsetunnon kasvua, kun huomaa pärjäävänsä kodin eväillä sen ulkopuolellakin.
Jotenkin pidin kasvattajana tärkeänä panostaa myös tuollaisiin asioihin. En tiedä, onko välttämätöntä.
Lapset ja perheet ovat erilaisia. Ei yökyläily tai leireily ole mikään välttämättömyys. Itsekin tykkäsin lapsena leireistä, mutta oma lapseni ei välitä. Hän on kiinnostunut ihan muista asioista ja se on ihan ok. Hän on oman tiensä kulkija ja itsenäinen ja rohkea ja omalla tavallaan. Varmaan tärkeintä kasvatuksessa on, että tukee lasta löytämään omat vahvuutensa ja rohkaisee sopivasti uusiin juttuihin. Mutta pakottamaan en lähtisi. Sekin opettaa lapselle suvaitsevuutta, että vanhemmat hyväksyvät lapsensa sellaisena kuin hän on, eivätkä yritä tunkea häntä johonkin muottiin, jonka kuvittelevat olevan ihanne.
Harvinaisen tyhmä kommentti! Lasteni ollessa pienempiä kyllä kerrottiin, ettei enempiä öitä kun vuosia mittarissa pitäisi olla poissa äidistään. Kaksivuotias = 2 yötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin yhden yön koulun kanssa poissa ja isäukon matkassa olin varmaankin 1-2 yötä ja mummolassa olin jotain muutaman viikon. Siinä mun saldo 12v iässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole outoa. Mun tytär oli 18,5 ennen kuin oli yötä yksin. Muutti siinä kohtaa omaan kämppään. Kotona asuessaan ei ollut ikinä yksin, koska me ei miehen kanssa käydä missään eikä tyttö ikinä halunnut yökyläillä. Häntä ei vain kiinnostanut olla kaverilla tai mummolassa yötä. Reissuillakaan ei käyty töiden ja niiden puutteen vuoksi sen jälkeen kun tyttö oli 15 jolloin luonnollisesti tuli vielä mukaan. Hyvinhän tuo pärjäsi, kuulemma vähän oli outoa, mutta äkkiä tottui.
Tämä on jo sairasta..
Ei koskaan edes rippileirillä, festareilla, kavereiden kanssa mökillä, ei missään?
Jokainen tietysti tyylillään, mutta kuulostaa, ettei tyttärellä ole ollut mitään nuoruuteen kuuluvaa sosiaalista elämää.
Oma veljeni - jolla oli aina koulussa kavereita, eikä ollut mikään "erakko" - ei koskaan ollut leireillä, festareilla tai kavereiden välisillä mökkireissuilla ja ihan tervepäiseltä vaikuttaa, eikä siltä, että kokisi jääneensä mistään paitsi. Ihmisillä voi olla paljon tekemistä, minkä takia ei halua leirille viikoksi tai ylikin, festarit ei kiinnosta kaikkia ja kaikkien kavereilla ei ole mökkejä. (Mitä siellä mökillä muuten tehdään? Juodaan alkoholia, kalastetaan, tehdään pihatöitä? Ei kiinnosta kaikkia.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, nukkuuko poika samassa sängyssä äitinsä kanssa?
Ellei, niin sinä puhut *askaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia. Omilla lapsillani ollut sana tilanne samassa iässä. Nyt vähän vanhempina ( 16 ja 15) ovat käyneet jo yksinkin ulkomaanreissuilla eri tyhmien kanssa ja kaikki mennyt loistavasti, vaikka " harjoittelivat" niin vähän nuorempina. Eri yökyläily ei ole mitenkään pakollista, että kehittyy normaaliksi, rohkeaksi.
Sympaattinen kirjoitusvirhe, mutta hyvä, että lapsesi suhtautuvat lempeästi myös tyhmiin. ;)
Aloittaja, ihmiset ovat erilaisia. Lapsesi ei ole sinun kopiosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset kehittyvätkin eri tahtiin, ja se on ihan normaalia.
Ihmettelevä kirjoitti:
Harvinaisen tyhmä kommentti! Lasteni ollessa pienempiä kyllä kerrottiin, ettei enempiä öitä kun vuosia mittarissa pitäisi olla poissa äidistään. Kaksivuotias = 2 yötä.
Tarkoittaa putkeen, eikä koko elämänsä aikana.
1-vuotias pärjää yhden yön ilman äitiään, 2-vuotias kaksi yötä putkeen, 5-vuotias viisi yötä yhtä soittoa jne. Siis keskimäärin näin. Joku pärjää paremmin, joku huonommin.
Meillä isovanhempien luona yöpyminen on kuulunut lapsen elämään pienestä pitäen, aluksi niin, että olin itse mukana, myöhemmin ilman äitiä. Leirille en lasta vielä laittaisi (on 9-vuotias), mutta kunhan ripariaika joskus tulevaisuudessa koittaa, niin sitten saa luvan olla leirillä yötä ihan niinkuin muutkin.
En suostu kokemaan huonoa omatuntoa siitä, että on miehen kanssa vietetty parisuhdeaikaa niin kotona kuin muutaman päivän ulkomaanreissuillakin. Onneksi on huolehtivat ja rakastavat isovanhemmat. Kaikilla sellaisia ei valitettavasti ole, mutta tiedän sellaisiakin vanhempia, jotka pitävät kunnia-asianaan, ettei lapsi yövy poissa kotoa, ei edes mummolassa. Suotakoon se heille, jos he eivät kaipaa tässä asiassa mitään vaihtelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun pikkuveljeni ei ollut yksin missään yötä ennenkuin lähti ammattikoulun asuntolaan asumaan. No aikuisen isosiskon luona taisi yhden yön viettää. Nyt 18 vuotiaana on todella itsenäinen ja tasapainoinen.
Ihan normaalia. En ole ollut reissutöissä, ja valitettavasti lapsella ei ole ollut sellaisia sukulaisia tai kummeja tai kaverien perheitä, jotka olisivat vieneet matkoille. Isänsäkään ei ole vienyt matkoille ennen kuin 14 v. On harrastanut paljon, mutta niissä harrastuksissa ei ole leirejä.
Tarkoituksella olin kaverilla yön, kun hän täytti 14, että hän saisi kokea mitä on olla ihan rauhassa itsekseen kotona. Hän itse toivoi sitä. Tykkäsi niin paljon, että olen yrittänyt järjestää muutaman kerran vuodessa.
Nyt lähtee rippileirille, eikä mitään epäilystä että on itsenäinen ja pärjää hienosti. Kyllä sitä samassa talossa asuessakin pystyy antamaan toisilleen tilaa ja itsenäisyyttä.
On reipas ja omatoiminen nuori, uskon, että lähtee opiskelemaan ilman mitään ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä tyttäremme oli ensimmäistä kertaa yötä pois kotoa kun meni rippileirille. Hauskaa oli siellä ollut, eikä kotiin ikävöinyt yhtään. Sama on edessä tänä kesänä, kun seuraavalla tytöllä on rippileiri. Toivottavasti menee hyvin. Meillä ei ole sellaisia mummoloita, joihin voisi mennä yöksi, eikä täälläpäin ole tapana yökyläillä kavereilla.
Moni kommentoi siitä näkökulmasta onko lapsi ollut yötä pois kotoa. Eikö muut äidit ole koskaan öitä pois kotoa niin ,että lapsi on isänsä kanssa kotona? Kavereiden kanssa mökillä, risteilyllä, yön yli harrastusreissuilla..? :O
Uskomattomalta monen elämä kuulostaa, niin lapsen kuin aikuisenkin.
Ei mitään harrastusta edes, jossa olisi joskus leirillä, ottelumatkalla tms. ilman vanhempiaan edes täysi-ikäisyyteen mennessä?
Eikö kouluissa ole leirikouluja, kieliryhmien matkoja? Meillä lapsilla on ollut monta kertaa. Lisäksi toki me miehen kanssa olemme olleet kahdestaan kaupunkilomilla, kylpylöissä jne.
Kai nämä ovat maalaisia? En voi kuvitellakaan normaalia kaupunkilaisnuorta, joka eläisi näin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole outoa. Mun tytär oli 18,5 ennen kuin oli yötä yksin. Muutti siinä kohtaa omaan kämppään. Kotona asuessaan ei ollut ikinä yksin, koska me ei miehen kanssa käydä missään eikä tyttö ikinä halunnut yökyläillä. Häntä ei vain kiinnostanut olla kaverilla tai mummolassa yötä. Reissuillakaan ei käyty töiden ja niiden puutteen vuoksi sen jälkeen kun tyttö oli 15 jolloin luonnollisesti tuli vielä mukaan. Hyvinhän tuo pärjäsi, kuulemma vähän oli outoa, mutta äkkiä tottui.
Tämä on jo sairasta..
Ei koskaan edes rippileirillä, festareilla, kavereiden kanssa mökillä, ei missään?
Jokainen tietysti tyylillään, mutta kuulostaa, ettei tyttärellä ole ollut mitään nuoruuteen kuuluvaa sosiaalista elämää.
Miten niin sairasta? Kaikki ei käy riparia, kaikilla ei ole mökkiä, festareilla voi käydä olematta yötä. Ja festaritkin maksaa niin paljon, ettei kaikilla ole varaa. Voihan sitä olla sosiaalista elämää muutenkin. Ja kaikki vanhemmatkaan eivät halua lastensa kavereita yökylään. Ihan reippaalta nuorelta tuntuu jos 18-vuotiaana muuttaa pois kotoa. Itse olen jo aikuinen, mutta en todellakaan nauti siitä, että joudun vieraissa nurkissa olemaan yötä. En ole ikinä pitänyt ajatuksesta. Matkustelen kyllä pari kertaa vuodessa ja silloin on vaan pakko nukkua muualla kuin omassa sängyssä. Sukulaiset ja kaverit asuvat sen verran lähellä, ettei heidänkään luona ole tarpeen olla yötä. Itse olen kyllä kutsunut kavereitani yökylään, jos ilta on mennyt pitkäksi. Itse olen 20-vuotiaana muuttanut pois vanhempieni luota. Eikä minulla ole ollut mitään riippuvuussuhdetta vanhempiini.
Vaikka kuinka selität ja selität, niin on sairasta, ettei täysi-ikäinen ole ollut yhtään yötä erossa vanhemmistaan.
Kyllä näistä ihan hyviä työmyyriä voi tulla yhteiskuntaan, en sitä sano. Mutta noin suppea elämä kuulostaa vain näin normaalin ihmisen näkökulmasta kertakaikkisen psykolta.
Suppea elämä, jos ei ole ollut yötä pois kotoa? Voihan se teini ja täysi-ikäinen touhuta mitä vaan päivisin.
Outoa on se, että lähemmäs kolmikymppiset asuu kotona. Tiedän näitä kaksi eri tapausta. Mies ja nainen. Toisaalta asuminen on kallista. Kumpikin käy töissä.
Onhan se hyvin rajoittunutta elämää ollut, jos ei missään ole itsenäisesti vielä ollut kotiympyröitä kauempana täysi-ikäisyyteen mennessä. Ei sitä päivämatkoja tehdä vaikkapa Lontooseen.
Samaa mieltä tietysti tuosta toisesta kappaleesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole outoa. Mun tytär oli 18,5 ennen kuin oli yötä yksin. Muutti siinä kohtaa omaan kämppään. Kotona asuessaan ei ollut ikinä yksin, koska me ei miehen kanssa käydä missään eikä tyttö ikinä halunnut yökyläillä. Häntä ei vain kiinnostanut olla kaverilla tai mummolassa yötä. Reissuillakaan ei käyty töiden ja niiden puutteen vuoksi sen jälkeen kun tyttö oli 15 jolloin luonnollisesti tuli vielä mukaan. Hyvinhän tuo pärjäsi, kuulemma vähän oli outoa, mutta äkkiä tottui.
Tämä on jo sairasta..
Ei koskaan edes rippileirillä, festareilla, kavereiden kanssa mökillä, ei missään?
Jokainen tietysti tyylillään, mutta kuulostaa, ettei tyttärellä ole ollut mitään nuoruuteen kuuluvaa sosiaalista elämää.
Miten niin sairasta? Kaikki ei käy riparia, kaikilla ei ole mökkiä, festareilla voi käydä olematta yötä. Ja festaritkin maksaa niin paljon, ettei kaikilla ole varaa. Voihan sitä olla sosiaalista elämää muutenkin. Ja kaikki vanhemmatkaan eivät halua lastensa kavereita yökylään. Ihan reippaalta nuorelta tuntuu jos 18-vuotiaana muuttaa pois kotoa. Itse olen jo aikuinen, mutta en todellakaan nauti siitä, että joudun vieraissa nurkissa olemaan yötä. En ole ikinä pitänyt ajatuksesta. Matkustelen kyllä pari kertaa vuodessa ja silloin on vaan pakko nukkua muualla kuin omassa sängyssä. Sukulaiset ja kaverit asuvat sen verran lähellä, ettei heidänkään luona ole tarpeen olla yötä. Itse olen kyllä kutsunut kavereitani yökylään, jos ilta on mennyt pitkäksi. Itse olen 20-vuotiaana muuttanut pois vanhempieni luota. Eikä minulla ole ollut mitään riippuvuussuhdetta vanhempiini.
Vaikka kuinka selität ja selität, niin on sairasta, ettei täysi-ikäinen ole ollut yhtään yötä erossa vanhemmistaan.
Kyllä näistä ihan hyviä työmyyriä voi tulla yhteiskuntaan, en sitä sano. Mutta noin suppea elämä kuulostaa vain näin normaalin ihmisen näkökulmasta kertakaikkisen psykolta.
No kai sitä saa kotonaan käydä nukkumassa. Sitä voi ne illat pyöriä kavereittensa kanssa. Etkö nyt tajua, että kaikki ei käy riparilla tai jollain leireillä. Kaikilla ei ole isovanhempia, joiden luona yöpyä. Ei ole serkkuja tai sitten ovat niin eri ikäisiä, etteivät ole kavereita keskenään. Kaikki vanhemmat eivät todellakaan halua lastensa kavereita yövieraaksi. Ja ymmärrän kyllä hyvin, että mikseivät halua. Yhdessä vaiheessa kun meillä oli joka viikonloppu molemmilla lapsillani joku yökylässä, niin rassas kyllä pikkuisen hermoja. Niille kavereille kun pitää varata sitä ruokaakin, parhaimmillaan oli 4 ylimääräistä suuta. Ja kotio lähdettiin joskus iltapäivällä, eli ruokaa kului. Ja niitä kyläilykutsuja tuli harvemmin toisin päin. Ilomielin olisin omani yökylään laittanut. Nyt nuorimmainen on melkein 18, yökylässä ei enää käydä. Mutta viimeiset 3 vuotta ollaan viikonloppuisin tultu kotio joskus 3 aikaan yöllä, aina ei silloinkaan. Ensin ajeltiin mopoilla ja nyt sitten autoilla. Olet ilmeisesti omassa nuoruudessasi ollut se, jonka kotiin ei koskaan tultu yökylään mutta olit aina kavereillasi yötä ja tyhjentämässä heidän jääkaappiaan. Taidat edelleen käydä lokkeilemassa
Mistä ihmeestä nämä kommentin lopun olettamukset?
Pikemminkin meillä käytiin paljon yökylässä, koska olin ainoa lapsi. Varallisuutta meillä oli sen verran, ettei yhden lapsen syömisistä kukaan piitannut.
Nyt omat lapset käyvät ja meillä käydään aika tasapuolisesti. Joku käy enemmän kuin kutsuu kotiinsa ja jonkun kohdalla päinvastoin. En minä tällaisia laskeskele.
Jos sinun lapsillesi riittää jonkun tuppukylän snagarilla hengailu mopon kanssa, niin kaupunkilaisnuorilla on usein ihan muut intressit -- kielimatkat, tennis- ja ratsastusleirit mm.
Monelle lapselle ensimmäinen yö pois kotoa on rippileirillä, jollakin vasta intissä.
Sisarukset voivan olla keskenään varsin erilaisia. Veljeni ei ollut ollut kai yhtään yötä poissa kotoa ennen rippileiriä. Kaikki sujui kutenkin ihan hyvin, samoin kuin sitten parin kolmen vuoden kuluttu intissäkin, jonne hän meni vapaaehtoisena alaikäisenä.
Minä, hänen siskonsa siis, totuin jo alle kouluikäisestä olemaan poissa kotoa, isovanhempien luona monta viikkoakin putkeen. Sukulaisissa olin myös muutamia öitä kerrallaan. Ja jo alle 10-vuotiaasta lähtien olin useana kesänä viikon mittaisella leirillä. En tiedä, mikä vika minussa on, mutta en osaa ikävöidä, vaan sopeudun olemassa oleviin olosuhteisiin.