Lue keskustelun säännöt.
Älykkäin tuntemasi ihminen? Millaista työtä tekee, millaista elämää viettää?
Tunnen itse kaksi hyvin älykästä ihmistä. Kummatkin on Mensan testeillä mitattu. Toisen ÄO on 148. Lukee paljon, tekee kaikenlaista hanttihommaa. Välillä tienaa mukavia summia nettipokerilla. Harrastaa kehonrakennusta ja on kirjoittanut aiheesta pari kirjaa. Naimaton. Erittäin sydämellinen ja ihana ihminen. Toisen mitattu ÄO on 155-160 (eri aikoina useammalla kerralla mitattuna). Energiapakkaus, tekee töitä IT-alalla (en ihan tarkkaan edes tiedä mitä), osaa kaikkea käytännöllistä (rakentaa, remontoi, metsästää, urheilee - on hyvä monissa lajeissa), perheellinen, hieman äkkiväärä ja hankala tyyppi.
Kommentit (843)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä vaatiiko se erityisen paljon älyä, että tajuaa ihmisen olevan vain yksi laji monista. Tunnen joitakin vegaaneja, ja he sattuvat kaikki olemaan myös huomattavan älykkäitä. Nyt kun asiaa miettii, niin ehkä eläinten oikeudet ei ole tärkein heitä yhdistävä tekijä, vaan ehkä älykkyys mahdollistaa heille sen, että pystyvät elämään arvojen mukaista elämää. Tyhmemmän on vaikea keksiä hyviä kasvisperäisiä reseptejä ja muutenkin joustaa tottumuksistaan.
Tuo on niin totta, eräs äärimäisen älykäs mies osasi muuttaa Saksan taloudellisen tilanteen ja nujersi työttömyyden täysin. Hänkin tykkäsi eläimistä enemän kuin ihmisistä, se on sitä suurinta älykkyyden muotoa jota tyhmät ei ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun arvoasteikossani lapset ja eläimet menevät "aikuisten" ihmisten edelle. Toki missä iässä ihminen on aikuinen, on kysymys sinänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan todella älykkäät ihmiset eivät ole sympaattisia seuraihmisiä vaan ovat onnellisia yksin. He eivät ole myöskään sarkastisia jutunkertojia vaan hiljaisia sivuunvetäytyjiä. Juuri niitä joista muiden on vaikea uskoa että he ovat älykkäitä. Heitä yleensä inhotaan ja heidän mielipiteensä poikkeavat yleisesti hyväksytyistä.
Vai että tutkimusten. Näytähän nämä tutkimukset.
https://bigthink.com/robby-berman/study-study-finds-very-smart-people-a…
Olen samaa mieltä kuin tutkimus, tunnen monta älykästä, ja yhteisiä ominaisuuksia tuohon löytyy aina enempi tai vähempi.
Vierailija kirjoitti:
Minun arvoasteikossani lapset ja eläimet menevät "aikuisten" ihmisten edelle. Toki missä iässä ihminen on aikuinen, on kysymys sinänsä.
Siis mielestäsi vanhukset pitääkin jo viedä suoraan saunan taka. Sellainenhan se on järjestys perheessäkin, ensin on äiti sitten lapset koira ja viimeisenä se sika. Tai jos on sikamaisen rikas niin pääsee koiran rinnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan todella älykkäät ihmiset eivät ole sympaattisia seuraihmisiä vaan ovat onnellisia yksin. He eivät ole myöskään sarkastisia jutunkertojia vaan hiljaisia sivuunvetäytyjiä. Juuri niitä joista muiden on vaikea uskoa että he ovat älykkäitä. Heitä yleensä inhotaan ja heidän mielipiteensä poikkeavat yleisesti hyväksytyistä.
Vai että tutkimusten. Näytähän nämä tutkimukset.
https://bigthink.com/robby-berman/study-study-finds-very-smart-people-a…
Liitän tähän edellisen vierailijan vastauksen lisäksi Kauppalehdestä lainatun suomenkielisen tekstin samasta aiheesta:
https://m.kauppalehti.fi/uutiset/tasta-syysta-alykas-ihminen-rakastaa-y…
"Tästä syystä älykäs ihminen rakastaa yksinäisyyttä
24.3.2016
Älykkäät ihmiset ovat usein kiehtova poikkeus tavanomaisesta sosiaalisuussäännöstä.
Mitä innokkaammin älykäs ihminen seurustelee ystäviensä ja muiden ihmisten kanssa, sitä tyytymättömämpi hän on elämäänsä, uusi tutkimus toteaa.
Havainto haastaa tutkijoiden mukaan sen yleisesti hyväksytyn ajatuksen, että sosiaalinen kanssakäyminen tekee ihmisistä onnellisia.
Nyt näyttää siis siltä, että älykköjen tyytymättömyys omaan elämäänsä vain kasvaa sitä enemmän, mitä enemmän he seurustelevat muiden ihmisten kanssa.
Tällaiseen tulokseen päädyttiin London School of Economicsista työskentelevän evoluutiopsykologi Satoshi Kanazawan ja Singapore johtamiskorkeakoulussa toimivan Norman Lin pitkän aikavälin tutkimuksessa, jossa seurattiin nuoria aikuisia.
Tutkimuksessa otettiin myös huomioon se, miten tiheästi rakennetulla alueella ihmiset elivät.
Tutkimuksesta kirjoittaa British Journal of Psychology.
Tulokset osoittivat, että ihmiset, jotka asuvat harvaan asutuilla alueilla, olivat yleensä tyytyväisempiä elämäänsä.
”Maaseutualueilla ja pienissä kaupungeissa asukkaat ovat onnellisempia kuin lähiöissä, joissa puolestaan ollaan onnellisempia kuin pienissä keskustoissa, joissa puolestaan ollaan onnellisempia kuin suurissa keskustoissa”, tutkijat kirjoittavat.
Ylipäätään tutkimus osoittaa, että mitä useamman ihmisen kanssa joku oli kanssakäymisissä, sitä onnellisempi hän oli.
Poikkeuksena olivat hyvin älykkäät ihmiset. Tutkijoiden mukaan selitys tähän on se, että älykkyys ajaa ihmisiä keskittymään enemmän pitkän aikavälin hankkeisiin ja tavoitteisiin.
Kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa voi olla häiriötekijä tämän tyyppisissä pitkäaikaisissa tyydytystä tuovissa hankkeissa.
Tutkijat tarjoavat myös evoluutiosta selitystä sille, miksi älykkäät ihmiset kokevat kanssakäymisen muiden ihmisten kanssa hankalammaksi kuin muut ihmiset. Ajatus on että, korkea älykkyys suo kantajalleen paremmat mahdollisuudet sopeutua nykymaailmaan.
Ihmiskunta ei muutenkaan ole enää metsästäjä-keräilijälaji, joka joutuu pelkästään selviytyäkseen elämään tiiviissä yhteydessä sosiaaliseen ryhmäänsä.
Älykkäät ihmiset pystyvät paremmin sopeutumaan uuteen, vähemmän kontakteja vaativaan ja muutenkin väljempään elämäntapaan.
Kari Hänninen"
Olen eri mieltä. Kanssakäyminen on vaikeaa koska muut eivät ymmärrä, ja muuttavat jutun omille mukavuusalueilleen. Tuo korostettu tarkoittaa vain määrättyyn pisteeseen asti, jos on sitä korkeampi älykkyys, niin alkaa etääntyä. Sama siellä toisessa päässä, kun on liiaksi pieni lukema niin erkaantuu.
Jos tutkimuksen tekijöiden älykkyys riittää vain omalle tasolle, niin he kuvaavat omia toimintatapojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun arvoasteikossani lapset ja eläimet menevät "aikuisten" ihmisten edelle. Toki missä iässä ihminen on aikuinen, on kysymys sinänsä.
Siis mielestäsi vanhukset pitääkin jo viedä suoraan saunan taka. Sellainenhan se on järjestys perheessäkin, ensin on äiti sitten lapset koira ja viimeisenä se sika. Tai jos on sikamaisen rikas niin pääsee koiran rinnalle.
No ei, en nyt vanhuksia luetellut tuossa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä vaatiiko se erityisen paljon älyä, että tajuaa ihmisen olevan vain yksi laji monista. Tunnen joitakin vegaaneja, ja he sattuvat kaikki olemaan myös huomattavan älykkäitä. Nyt kun asiaa miettii, niin ehkä eläinten oikeudet ei ole tärkein heitä yhdistävä tekijä, vaan ehkä älykkyys mahdollistaa heille sen, että pystyvät elämään arvojen mukaista elämää. Tyhmemmän on vaikea keksiä hyviä kasvisperäisiä reseptejä ja muutenkin joustaa tottumuksistaan.
Tuo on niin totta, eräs äärimäisen älykäs mies osasi muuttaa Saksan taloudellisen tilanteen ja nujersi työttömyyden täysin. Hänkin tykkäsi eläimistä enemän kuin ihmisistä, se on sitä suurinta älykkyyden muotoa jota tyhmät ei ymmärrä.
Niin, ainakin oli tunnettu kasvis syöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä älykkäiden on vaikea pärjätä nykyajan hierarkioissa senkin takia, että mitä älykkäämpi ihminen, sitä helpommin hän ymmärtää asioissa olevan monia puolia. Useimmissa työpaikoissa pitää jaksaa esittää päivästä toiseen sitoutumista johonkin asiaan, johon ei välttämättä lainkaan usko. Ja vaikka uskoisikin ja tekisi työnsä erinomaisesti, on tehtäviä, joissa on pakko käyttää harkintaa ja tulkintaa, mikä taas on sääntö- ja normipakkomielteisessä yhteiskunnassa tehty todella vaikeaksi.
Expetations vs. Reality kirjoitti:
Tota nää 180äo jutut pistää epäilemään. Maailmassa on kirjaimellisesti muutama ihminen, joka yltää tähän tasoon. Esim. Albert Einsteinin äo oli n. 200-220. Yleisin aö on 100, ja vain 2% ihmisistä on mensa-tasoa. Ei mee läpi että jokaisella on jokin naapurin Hilda, joka onkin huippuälykäs.
No olet varmaan itse siellä 80-105 pisteen paikkeilla.
Tosiaan jos olisit vähän älykkäämpi niin pystyisit päättelemään, mitä tuollainen 2 prosenttia käytännössä tarkoittaa. Älykäs tajuaa, että melkein jokainen ihminen tuntee jonkun tuhat ihmistä (pystyy nimeämään tai muistamaan naamasta). Normaaliälyinenkin pystyy laskemaan että kappas vain, minunkin maalaisjuntin tuntemiin ihmisiin mahtuu kymmeniä älykkäitä ihmisiä, ja ei ole mahdoton juttu laisinkaan tuntea neroa.
Sama juttu kaikissa narsismi ja psykopatia ketjuissa. Palstalaisten mielestä kukaan ei voi tuntea narsistia kun ne on niin harvinaisia.
Että mua ärsyttää tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on mielestäni hyvää luonnehdintaa mitä mikäkin äo-taso merkkaa. http://www.fi.iqtester.eu/aeo-ta-koskevat-artikkelit/aeo-arvojen-tasot…
Kutsuisin älykkyysosamäärää jonkinlaiseksi kapasiteetiksi / moottoriksi. Kyllähän persoonallisuudella menestymiseen on hirveästi merkitystä. Esimerkiksi itsellä ei vaan itsetunto riittäisi johtajaksi, ja toisaalta olen kyllä tavannut itseäni vähemmän älykkäämpiä johtajia.
Tein itse mensan nettitestin, tuloksena noin 130 ja hyvin tuo arvio 121-130 pitää paikkaansa.
Olen pannut tässäkin keskustelussa merkille, että älykkyydellä ja taiteellisuudella on jonkinlaista yhteyttä. Itselläkin on musiikin puolelle jonkinlaisia lahjoja. Tosin täytyy vielä sanoa, että en tuota omaa arvoani kovin korkeana pidä. Ja mitä mensan testin kritiikkiin tulee, mielestäni mensan testissä pärjää, jos on loogista päättelykykyä ja avaruudellista hahmotuskykyä. Ja tunnen muutamia ihmisiä, jotka ovat ns. monilahjakkuuksia eli matematiikan ja kielten lisäksi menee myös musiikki ja tai liikunta ja kaiken maailman kädentaidot.
Täytyy vielä sanoa, että tuntuu että olen tyhmentynyt ja olen miettinyt voisiko se johtua liiallisesta netin käytöstä esim. vauvapalstan ja fb-keskusteluiden seuraamisen muodossa. Täällähän on jotkut todella viisaita/älykkäitä, mutta sitten omat mielipiteet alkaa poukkoilla mielipiteestä toiseen, ikään kuin en osaisi omaa mielipidettä muodostaa. Varmaan nimellinen sosiaalinen media on vielä pahempi tässä. Hahmotan kyllä nopeasti, että mitättömistä asioista voi muodostua hyvin helposti some-ilmiöitä kun ihmiset lähtevät juttuun mukaan. No joka tapauksessa mietin olisiko omalle älykkyydelle parempi lukea vaan kirjoja.. toisaalta kun pitäisi ajan hermoillakin olla. Olen muuten myös hidas lukemaan. Ja se johtuu luultavasti add:stä tai lukihäiriöstä.
Olen huomannut tätä mainitsemaasi tyhmentymistä itsessäni ja veikkaan sen johtuvan juurikin liiallisesta nettikäytöstä. Netissä mihinkään ei keskity kovinkaan pitkäaikaisesti vaan aivot tottuu silmäilemään ja selailemaan, välillä tuntuu siltä kun pää lahoaisi harteille. Olen nyt tietoisesti alkanut vähentää koneen käyttöä ja yritän mielummin lukea sen ajan, jos en keksi koneella mitään järkevää tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
… eikä pidä fakkiutua tarkastelemaan maailmaa vain siitä omasta viitekehyksestä käsin.
Jokainen tarkastelee maailmaa jostakin viitekehyksestä käsin, ja yleensä vielä omastaan. Ongelma on usein nimenomaan se, että ihmiset eivät tunnista tekemiään tulkintoja, vaan kuvittelevat esittävänsä "puhtaita tosiasioita". Se siitä keskustelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
… eikä pidä fakkiutua tarkastelemaan maailmaa vain siitä omasta viitekehyksestä käsin.
Jokainen tarkastelee maailmaa jostakin viitekehyksestä käsin, ja yleensä vielä omastaan. Ongelma on usein nimenomaan se, että ihmiset eivät tunnista tekemiään tulkintoja, vaan kuvittelevat esittävänsä "puhtaita tosiasioita". Se siitä keskustelusta.
Sanoinkin, että ainoastaan siitä. Kyllä sitä näkökulmaa voi vaihtaa, laajentaa ja tutkiskella kriittisesti omia uskomuksiaan ja käsityksiään maailmasta ja ilmiöistä, tämä olisi jopa suotavaa.
Muuten samaa mieltä, ihmisten itsekriitikin puute hämmentää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.
Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.
Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa.
Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa.
Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos.
Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen.
Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta.
Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan.
On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.
Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä".
Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.
Kyllä minä huomasin, että "ajatuksesi" eivät olleet omiasi, vaan yhteiskuntatieteen oppikirjoista. Keskustelu on sisällötöntä, jos osapuolena ei ole itsenäinen ajattelija, vaan lukemiaan mielipiteitä ja perusteluita toistava nauhuri. Sitten vielä kehotat perehtymään yhteiskuntatieteisiin, jotta voidaan "keskustella".
Yksilökeskeiseen ajattelutapaan ei sovi yksilön syyllistäminen. Luepa edellinen viestini uudestaan, kun et ymmärtänyt itä sanoin. Ajatellaan itenäisesti.
Tosi loukkaavaa. En jaksa enää keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.
Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.
Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa.
Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa.
Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos.
Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen.
Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta.
Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan.
On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.
Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä".
Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.
Huoh. Tämä on tyyppiesimerkki, miten turhauttavaa on "keskustella" ei niin älykkään ihmisen kanssa. Otan vastuun itselleni, että sorruin kommentoimaan kirjoitukseeni numero 519 antamaasi vastausta alunpitäenkään. Huomasin kyllä, että vastauksesi ei ollut omasi, vaan ote yhteiskuntatieteen oppikirjasta, mutta hyvyyttäni yritin lyhyesti avata asiaa ja houkutella itsenäiseen ajatteluun. Kun toinen osapuoli ei pysy "virallisessa totuudessa", heitä ilmaan epäilyn ettei hän ole perehtynyt yhteiskuntatieteisiin. Kyllä olen. Eikä minulla ole tarvetta keskustella nauhurin kanssa ja "ajattelu" ei taasen merkitse minulle sitä, että katsotaan, kumpi muistaa paremmin yhteiskuntatieteen tai jonkin muun aiheen vallitsevat teoriat tai opit. Sen verran voin sanoa, että kun törmäät vallitsevien käsitysten kanssa poikkeavaan näkemykseen, kyse ei useimmiten ole perehtymättömyydestä alan tieteisiin, vaan älystä ja itsenäisestä ajattelusta.
Samat sulle, tosi loukkaavaa. Testit on tehty ja todettu älykkääksi. En jaksa enää keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.
Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.
Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa.
Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa.
Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos.
Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen.
Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta.
Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan.
On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.
Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä".
Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.
Huoh. Tämä on tyyppiesimerkki, miten turhauttavaa on "keskustella" ei niin älykkään ihmisen kanssa. Otan vastuun itselleni, että sorruin kommentoimaan kirjoitukseeni numero 519 antamaasi vastausta alunpitäenkään. Huomasin kyllä, että vastauksesi ei ollut omasi, vaan ote yhteiskuntatieteen oppikirjasta, mutta hyvyyttäni yritin lyhyesti avata asiaa ja houkutella itsenäiseen ajatteluun. Kun toinen osapuoli ei pysy "virallisessa totuudessa", heitä ilmaan epäilyn ettei hän ole perehtynyt yhteiskuntatieteisiin. Kyllä olen. Eikä minulla ole tarvetta keskustella nauhurin kanssa ja "ajattelu" ei taasen merkitse minulle sitä, että katsotaan, kumpi muistaa paremmin yhteiskuntatieteen tai jonkin muun aiheen vallitsevat teoriat tai opit. Sen verran voin sanoa, että kun törmäät vallitsevien käsitysten kanssa poikkeavaan näkemykseen, kyse ei useimmiten ole perehtymättömyydestä alan tieteisiin, vaan älystä ja itsenäisestä ajattelusta.
Samat sulle, tosi loukkaavaa. Testit on tehty ja todettu älykkääksi. En jaksa enää keskustella.
Älä provoile.
Vastaus otsikkoon: kirjailija. Elämä vaatimatonta aineellisesti (vaikka varaa enempään olisi), sisäisesti rikasta.
Vierailija kirjoitti:
Älykkäin tuntemani ihminen, jonka ÄO on mitatusti yli 180, työskentelee IT-alalla. Kuten moni kohtalotoverinsa, hänkin nauttii strategiapeleistä todella paljon ja pelaa niitä mielellään. Hän on hauska, verbaalisesti ketterä supliikkimies ja hyväsydäminen, mutta hänen on välillä vaikea ymmärtää ihmisten sosiaalisia akilleen kantapäitä, kuten miksi joku pahoittaa mielensä tai nolostuu, jos tämän puutteita korjailee julkisesti. Siksi hänen oli myös vaikea löytää puolisoa, ja hän kärsi tilanteesta, mutta onneksi hän sitten löysi kuin löysikin samanhenkisen naisen.
Tässäkin paljastuu, ettei henkilö oikeasti ole älykäs. Älykkyystestit mittaavat vain tiettyjä ominaisuuksia kuten matemaattisia ja teknisesti loogisia ominaisuuksia. Jokainen älykäs kyllä tietää miten käyttäytyä muiden ihmisten seurassa loukkaamatta heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykkäin tuntemani ihminen, jonka ÄO on mitatusti yli 180, työskentelee IT-alalla. Kuten moni kohtalotoverinsa, hänkin nauttii strategiapeleistä todella paljon ja pelaa niitä mielellään. Hän on hauska, verbaalisesti ketterä supliikkimies ja hyväsydäminen, mutta hänen on välillä vaikea ymmärtää ihmisten sosiaalisia akilleen kantapäitä, kuten miksi joku pahoittaa mielensä tai nolostuu, jos tämän puutteita korjailee julkisesti. Siksi hänen oli myös vaikea löytää puolisoa, ja hän kärsi tilanteesta, mutta onneksi hän sitten löysi kuin löysikin samanhenkisen naisen.
Tässäkin paljastuu, ettei henkilö oikeasti ole älykäs. Älykkyystestit mittaavat vain tiettyjä ominaisuuksia kuten matemaattisia ja teknisesti loogisia ominaisuuksia. Jokainen älykäs kyllä tietää miten käyttäytyä muiden ihmisten seurassa loukkaamatta heitä.
Veikkaisin, että tahdittomuus liittyy loogisuuteen, joka ei ulotu tunteiden huomioimiseen. Vaikka tunteet palvelevat aina jotain tarkoitusta, ne eivät usein näyttäydy loogisina. Loogikot sivuuttavat tunteet ja ajattelevat funktionaalisuuden näkökulmasta. Tällöin voivat tehdä esim. parannusehdotuksia, huomioimatta, että ehkä toinen on tämän tiedostanut, muttei ole sille voinut/ saanut mitään tehtyä. Tämä voi myös ärsyttää heitä, koska näyttäyttyy resurssien/ kapasiteetin tuhlaamisena. Useinhan tunteet estävät ihmisiä toimimasta tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, vrt. selitykset ja itsesääli, pelot, irtsekurin puute ym. Ne kuitenkin suojaavat ihmisiä. Logiikot tavallaan haluavat itselleen ja muille parasta, huomioimatta, että elämässä on muutakin kuin tehokkuus ja täydellisyys.
^ Olipa muuten hienosti kiteytetty!
Älykkäin tuntemani ihminen on sukulaiseni ja hänessä on juuri noita piirteitä. Opettaa sähkö/robotiikka-asioita yliopistolla. Oli jo lapsena poikkeuksellisen hyvä matemaattisissa aineissa, synnynnäinen insinööri siis. Urheilullinen, luonnossa viihtyvä. Sosiaalisissa taidoissa olisikin sitten hiomista! Arvostaa lähinnä itsensä kaltaisia ihmisiä. Meni naimisiin neropattinaisen kanssa, että siinähän sitten vertaolevat exceleitään. :D
Tuo aikaisempi tarkoitti ilmeisesti sellaista lajien kehitystä, kuten muuli. Siis uusi laji voi syntyä mutta se ei ole lisääntymiskykyinen.