Älykkäin tuntemasi ihminen? Millaista työtä tekee, millaista elämää viettää?

Opiskelee Helsingin yliopistossa ja on yli kolmekymmentä iältään. Erittäin älykäs nainen, jolla myös sydämen sivistystä ja empatiaa kaiken muun älykkyyden ja lahjakkuuden lisäksi.

577. Tosi hyvin sanottu, ei olisi tullut itselle mieleen. Aiemmin kyllä ajattelin, että älyllä voisi hahmottaa sosiaalisia tilanteita. Itsellä on tutkitusti hyvä looginen päättelykyky ja puolileikilläni olen esim. sanonut, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki olisi aspergereita. Puhuttais asiat suoraan, eikä tartteisi lukea rivien välistä.

Vierailija kirjoitti:

577. Tosi hyvin sanottu, ei olisi tullut itselle mieleen. Aiemmin kyllä ajattelin, että älyllä voisi hahmottaa sosiaalisia tilanteita. Itsellä on tutkitusti hyvä looginen päättelykyky ja puolileikilläni olen esim. sanonut, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki olisi aspergereita. Puhuttais asiat suoraan, eikä tartteisi lukea rivien välistä.

Loogikkojen aivot ovat erikoistuneet ongelmanratkaisuun. He varmaan päättelevät, että sinulla ongelma (ainakin heidän mielestään :D), minulla on ratkaisu, mikä meitä estää poistamasta näitä esteitä samoin tein --> turhautuminen "tavallisten" ihmisten vatulointiin ja epätarkoituksenmukaiseen loukkaantumiseen, hehän vain yrittivät olla avuksi ja tehdä maailmasta paremman paikan, kaikkienhan tämä pitäisi tajuta jos katsovat yhtään pidemmälle kokonaiskuvaa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?

Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.

Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...

Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.

En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".

En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.

Sama

Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.

Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.

Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.

Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa. 

Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa. 

Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos. 

Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen. 

Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta. 

Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan. 

On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.

Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.

Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä". 

Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.

Huoh. Tämä on tyyppiesimerkki, miten turhauttavaa on "keskustella" ei niin älykkään ihmisen kanssa. Otan vastuun itselleni, että sorruin kommentoimaan kirjoitukseeni numero 519 antamaasi vastausta alunpitäenkään. Huomasin kyllä, että vastauksesi ei ollut omasi, vaan ote yhteiskuntatieteen oppikirjasta, mutta hyvyyttäni yritin lyhyesti avata asiaa ja houkutella itsenäiseen ajatteluun. Kun toinen osapuoli ei pysy "virallisessa totuudessa", heitä ilmaan epäilyn ettei hän ole perehtynyt yhteiskuntatieteisiin. Kyllä olen. Eikä minulla ole tarvetta keskustella nauhurin kanssa ja "ajattelu" ei taasen merkitse minulle sitä, että katsotaan, kumpi muistaa paremmin yhteiskuntatieteen tai jonkin muun aiheen vallitsevat teoriat tai opit. Sen verran voin sanoa, että kun törmäät vallitsevien käsitysten kanssa poikkeavaan näkemykseen, kyse ei useimmiten ole perehtymättömyydestä alan tieteisiin, vaan älystä ja itsenäisestä ajattelusta. 

Oikeasti... eheehe, tämä täytyy olla provo vai teinikö siellä huohhattelee? 

Tyyppiesimerkki kahden älyllisesti keskinkertaisen, mutta itsestaan liikoja luulevan, pällin 'keskustelusta'. Sä oot tyhmä! Ite oot! Eipäs ku sä oot tyhmä! Itepä oot!

Tunnen itseni. Muut on vieraita ja etäitä. Työtön markkinontialalta (AD, luova johtaja jne.). Lähes erakoitunut neljän seinän sisälle. Ahdistunut ja masentunut. Joskus paniikkihäiriökohtauksia. Kohtalaisen vaikea hypokondria. Suomen Erityisherkät ry:n jäsen. En juuri rohkene lähteä julkisille paikoille. Nukun miten sattuu, useimmiten 4-5 h yössä... tai päivällä. Olen mensan jäsen. ÄO 144. Testi ja liittyminen 2008.

Vierailija kirjoitti:

Mensan testeihin nyt voi uskoa yhtä paljon kuin horoskooppeihin. Ei kai kukaan niitä oikeasti pidä älykkyyden mittarina?

Niin, ei matemaattisuus ole mikään älykkyyden mittari, eikä sillä pitkälle pötki tässä elämässä.

Sensijaan tunneälyköllä on kaikki mahdollisuudet menestyä työelämässä työssä kun työssä.

Tunneälykköjen miina saattaa kuitenkin olla yliherkkyys ihmissuhteissa ja jopa ihmispelko, jotka voivat hankaloittaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

577. Tosi hyvin sanottu, ei olisi tullut itselle mieleen. Aiemmin kyllä ajattelin, että älyllä voisi hahmottaa sosiaalisia tilanteita. Itsellä on tutkitusti hyvä looginen päättelykyky ja puolileikilläni olen esim. sanonut, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki olisi aspergereita. Puhuttais asiat suoraan, eikä tartteisi lukea rivien välistä.

Loogikkojen aivot ovat erikoistuneet ongelmanratkaisuun. He varmaan päättelevät, että sinulla ongelma (ainakin heidän mielestään :D), minulla on ratkaisu, mikä meitä estää poistamasta näitä esteitä samoin tein --> turhautuminen "tavallisten" ihmisten vatulointiin ja epätarkoituksenmukaiseen loukkaantumiseen, hehän vain yrittivät olla avuksi ja tehdä maailmasta paremman paikan, kaikkienhan tämä pitäisi tajuta jos katsovat yhtään pidemmälle kokonaiskuvaa :D

Asperger-tyyppinen älykkyys on aika rajallista. Loogiseen ongelmanratkaisuun esim. työelämässä kuuluu usein säännöt ja tarkat ohjeet, jotka taas rajoittavat luovine ja älykkäiden ihmisten toimintaa. Aitoa kehitystä, jossa integroituvat looginen tehokkuus ja emotionaalinen hyväksyttävyys, tapahtuu lähinnä luovien ja älykkäiden ihmisten ansiosta. Luovuutta vähätellään esim. Mensa-testissä, koska sitä on vaikeampi testata palikkatesteillä.

Markkinonti jne. onkin vaativaa. Erityisherkkyyttä ja luovaa johtajuutta siinä tarvitaan. ADHD on myös eduksi.

Mielenterveysongelmainen alkoholisti, yksinäinen työkyvyttömyyseläkeläinen 30-vuotias nainen. Kukaan ei pidä hänestä, vaikka ei varmastikaan tarkoita pahaa vaan on yksinkertaisesti sosiaalisesti täysi peruna. Melko vihattu känniääliö. Ollut aina ulkopuolinen ja syrjäytynyt, ihan lapsesta asti. Vetäytyvä ja maailmasta vieroittautunut hölmöläinen. Ei käy kateeksi.

Biologiope, perheellinen ja sporttinen kaveri. Terävä kuin partaveitsi ja suhteellisen sporttinenkin tyyppi, ei tee numeroa itsestään vaan tykkää olla omissaoloissaan.

Sellainen hunks esiintyjä on. Mieletön kroppa, se peppu ja uskomaton meisseli. Aivan mielettömän terävä kaveri. Miten onkin äly ja komeus kohdannut tässä veistoksellisessa ihanuudessa.

Ismo Alanko, en tunne henk. koht.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mensan testeihin nyt voi uskoa yhtä paljon kuin horoskooppeihin. Ei kai kukaan niitä oikeasti pidä älykkyyden mittarina?

Niin, ei matemaattisuus ole mikään älykkyyden mittari, eikä sillä pitkälle pötki tässä elämässä.

Sensijaan tunneälyköllä on kaikki mahdollisuudet menestyä työelämässä työssä kun työssä.

Tunneälykköjen miina saattaa kuitenkin olla yliherkkyys ihmissuhteissa ja jopa ihmispelko, jotka voivat hankaloittaa elämää.

Aidosti tunneälykkäät harvemmin ovat yliherkkiä, koska ymmärtävät muita ja itseään. Tunneälyyn kuuluu myös omien tunteiden tunnistaminen ja hallinta, ei vain muiden. Tälläin negatiivisia tunteita voi säädellä ja tämä yleensä parantaa itseluottamusta, pystyy kohtaamaan monenlaisia tilanteita. He pystyvät rauhoittamaan itsensä eivätkä anna negatiivisten asioiden vaikuttaa liikaa. Kun ymmärtää muita, ei heitä tarvitse pelätä. En tiedä, mitä tunneälyllä käsität?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?

Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.

Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...

Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.

En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".

En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.

Sama

Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.

Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.

Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.

Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa. 

Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa. 

Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos. 

Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen. 

Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta. 

Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan. 

On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.

Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.

Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä". 

Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.

Huoh. Tämä on tyyppiesimerkki, miten turhauttavaa on "keskustella" ei niin älykkään ihmisen kanssa. Otan vastuun itselleni, että sorruin kommentoimaan kirjoitukseeni numero 519 antamaasi vastausta alunpitäenkään. Huomasin kyllä, että vastauksesi ei ollut omasi, vaan ote yhteiskuntatieteen oppikirjasta, mutta hyvyyttäni yritin lyhyesti avata asiaa ja houkutella itsenäiseen ajatteluun. Kun toinen osapuoli ei pysy "virallisessa totuudessa", heitä ilmaan epäilyn ettei hän ole perehtynyt yhteiskuntatieteisiin. Kyllä olen. Eikä minulla ole tarvetta keskustella nauhurin kanssa ja "ajattelu" ei taasen merkitse minulle sitä, että katsotaan, kumpi muistaa paremmin yhteiskuntatieteen tai jonkin muun aiheen vallitsevat teoriat tai opit. Sen verran voin sanoa, että kun törmäät vallitsevien käsitysten kanssa poikkeavaan näkemykseen, kyse ei useimmiten ole perehtymättömyydestä alan tieteisiin, vaan älystä ja itsenäisestä ajattelusta. 

Oikeasti... eheehe, tämä täytyy olla provo vai teinikö siellä huohhattelee? 

Tyyppiesimerkki kahden älyllisesti keskinkertaisen, mutta itsestaan liikoja luulevan, pällin 'keskustelusta'. Sä oot tyhmä! Ite oot! Eipäs ku sä oot tyhmä! Itepä oot!

Minä en ole haukkunut minun kanssa keskustellut ihmistä tyhmäksi, vaan asia on niin, että minua haukuttiin tyhmäksi, jo heti ensimmäisen viestin jälkeen. "Tuollaisen esimerkin käyttäminen on ymmärtämättömyyttä" jne. Jo siinä kohtaa alkoi tuntua, että ei oikein jaksaisi keskustella. Provosoiduin hieman ja hermostuin. Pahoittelut siitä. Ehkä käytin keskustelussa vääriä ilmauksia, esim. hyvä tai huono yksilöllisyys on ehkä paremminkin yksilökeskeisyyttä eikä yksilöllisyyttä. Itsekin muuten vähättelit toisten älyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?

Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.

Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...

Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.

En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".

En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.

Sama

Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.

Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.

Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.

Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa. 

Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa. 

Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos. 

Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen. 

Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta. 

Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan. 

On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.

Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.

Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä". 

Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.

Huoh. Tämä on tyyppiesimerkki, miten turhauttavaa on "keskustella" ei niin älykkään ihmisen kanssa. Otan vastuun itselleni, että sorruin kommentoimaan kirjoitukseeni numero 519 antamaasi vastausta alunpitäenkään. Huomasin kyllä, että vastauksesi ei ollut omasi, vaan ote yhteiskuntatieteen oppikirjasta, mutta hyvyyttäni yritin lyhyesti avata asiaa ja houkutella itsenäiseen ajatteluun. Kun toinen osapuoli ei pysy "virallisessa totuudessa", heitä ilmaan epäilyn ettei hän ole perehtynyt yhteiskuntatieteisiin. Kyllä olen. Eikä minulla ole tarvetta keskustella nauhurin kanssa ja "ajattelu" ei taasen merkitse minulle sitä, että katsotaan, kumpi muistaa paremmin yhteiskuntatieteen tai jonkin muun aiheen vallitsevat teoriat tai opit. Sen verran voin sanoa, että kun törmäät vallitsevien käsitysten kanssa poikkeavaan näkemykseen, kyse ei useimmiten ole perehtymättömyydestä alan tieteisiin, vaan älystä ja itsenäisestä ajattelusta. 

Tuleva psykoterapeuttiko se siellä heitteli "on olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä" jne.?

Ja komppaan tätä kommentoijaa, huomasin heti että olipa melko oppikirjamaista liirumlaarumia.

ohis

Sama ja olen itse myös opiskellut yhteiskuntatieteellisessä. Tunnistan tuon jotenkin opiskeluaikojen paatokseksi, kun opittu on niin pinnalla ja sitä halutaan soveltaa kaikkeen, ilman että kokonaiskäsitys aiheesta on vielä kovin laaja. Myöhemmin maailmaan palatessa kaikenlaisiin teorioihin ja tieteelliseen pöhinään saa perspektiiviä ja se jää ikäänkuin pohjavireeksi, ei ajatuksia ohjaavaksi yhdeksi totuudeksi.

Teorioitahan maailman mahtuu, osaan kannattaa myös suhtautua kriittisesti eikä pidä fakkiutua tarkastelemaan maailmaa vain siitä omasta viitekehyksestä käsin.

Minä en ole se terapeutiksi opiskeleva, vaan masennukseen taipuvainen ihminen. Minua on jo tällä palstalla loukattu ihan liikaa, lähestulkoon masentaa, kun lukee kommentteja Ilkeys ei ole älykkyyden merkki.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä vaatiiko se erityisen paljon älyä, että tajuaa ihmisen olevan vain yksi laji monista. Tunnen joitakin vegaaneja, ja he sattuvat kaikki olemaan myös huomattavan älykkäitä. Nyt kun asiaa miettii, niin ehkä eläinten oikeudet ei ole tärkein heitä yhdistävä tekijä, vaan ehkä älykkyys mahdollistaa heille sen, että pystyvät elämään arvojen mukaista elämää. Tyhmemmän on vaikea keksiä hyviä kasvisperäisiä reseptejä ja muutenkin joustaa tottumuksistaan.

Tottakai ihminen on vain yksi laji monista. Monet lajit syövät toisiaan, ja siihen perustuvat ekosysteemit. Elämään kuuluu kuolema, erilaisilla epämiellyttävillä ja epäarvokkailla tavoilla.

Harva ihminen juoksee 100 m alle 10 s, mutta suurin osa pääsee perille. Sama pätee älykkyyteen. Ei ole merkitystä oletko nopeuskisan ykkönen, kunhan pääset maaliin. :D

1213 kirjoitti:

Harva ihminen juoksee 100 m alle 10 s, mutta suurin osa pääsee perille. Sama pätee älykkyyteen. Ei ole merkitystä oletko nopeuskisan ykkönen, kunhan pääset maaliin. :D

Tosin tätä metaforaa voi venyttää siten, että jos elämä on sadan metrin pikamatka, niin pöljempi juoksee sen. Fiksumpi voi vaikka ajella autolla, tai jättää koko kisan väliin.

Eräs kollegani, kolmekymppinen mies, tutkija samalla humanistisella alalla kuin minä. Ensivaikutelma hänestä on sulkeutunut ja epäsosiaalinen ja hieman kummat jutut. Vihaa small talkia ja saattaa aloittaa keskustelun uuden ihmisen kanssa sanomalla jotain aivan abstraktia ja kontekstiin liittymätöntä. Kun häneen onnistuu tutustumaan, hän on positiivisesti erittäin hengästyttävää seuraa. Loistava huumorintaju ja on nuoresta iästään huolimatta lukenut jo kaiken mahdollisen ja vaikuttaa muistavan kaiken ulkoa. On kiinnostunut muustakin kuin omasta alastaan, mm. filosofiasta ja politiikasta. Keskustelee mielellään tällaisista monimutkaisista asioista, ja näiden keskustelujen jälkeen on itsellä aina inspiroitunut ja aiempaa viisaampi olo. On urallaan vasta alussa, mutta jo maailmallakin tunnettu uusia näkökulmia avaavan tutkimuksensa ansiosta. Luultavasti loistava ja nopeastietenevä ura edessä. Voittaa aina kaikki stipendit ja pestit. Toisaalta hän on hieman itsetuhoinen ja toivon, että hän oppii jotenkin tasapainottamaan alkoholin- ja huumeidenkäyttöään. Ystäviä hän saa helposti, mutta on ollut vaikeaa löytää naista, joka ei kyllästyttäisi häntä nopeasti ja joka toisaalta sietäisi hänen epätasaista elämäntyyliään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mensan testeihin nyt voi uskoa yhtä paljon kuin horoskooppeihin. Ei kai kukaan niitä oikeasti pidä älykkyyden mittarina?

Niin, ei matemaattisuus ole mikään älykkyyden mittari, eikä sillä pitkälle pötki tässä elämässä.

Sensijaan tunneälyköllä on kaikki mahdollisuudet menestyä työelämässä työssä kun työssä.

Tunneälykköjen miina saattaa kuitenkin olla yliherkkyys ihmissuhteissa ja jopa ihmispelko, jotka voivat hankaloittaa elämää.

Aidosti tunneälykkäät harvemmin ovat yliherkkiä, koska ymmärtävät muita ja itseään. Tunneälyyn kuuluu myös omien tunteiden tunnistaminen ja hallinta, ei vain muiden. Tälläin negatiivisia tunteita voi säädellä ja tämä yleensä parantaa itseluottamusta, pystyy kohtaamaan monenlaisia tilanteita. He pystyvät rauhoittamaan itsensä eivätkä anna negatiivisten asioiden vaikuttaa liikaa. Kun ymmärtää muita, ei heitä tarvitse pelätä. En tiedä, mitä tunneälyllä käsität?

En ole se keltä kysyit, mutta vastaan silti, koska kysymys tunneälystä on mielenkiintoinen. Olen monesti pohtinut, että miten tunneäly, tunne-elämä, sosiaalinen älykkyys ja persoonallisuus liittyvät toisiinsa. En ole aina ihan varma siitäkään, mitä näillä termeillä tarkoitetaan. Esimerkiksi empaattisuus voidaan nähdä sekä sosiaaliseksi taidoksi että persoonallisuuden piirteeksi. Mieleen tulee myös, että tunne-elämä ei välttämättä aina johdu suoraan pelkästä tunneälystä, vaan myös aiemmilla elämänkokemuksilla voi olla merkitystä. Jos esim. lapsuusaikana on saanut paljon lohdutusta vanhemmiltaan, saattaa myöhemmin elämässä itsensä laihduttaminen olla helpompaa.