Lue keskustelun säännöt.
Älykkäin tuntemasi ihminen? Millaista työtä tekee, millaista elämää viettää?
Tunnen itse kaksi hyvin älykästä ihmistä. Kummatkin on Mensan testeillä mitattu. Toisen ÄO on 148. Lukee paljon, tekee kaikenlaista hanttihommaa. Välillä tienaa mukavia summia nettipokerilla. Harrastaa kehonrakennusta ja on kirjoittanut aiheesta pari kirjaa. Naimaton. Erittäin sydämellinen ja ihana ihminen. Toisen mitattu ÄO on 155-160 (eri aikoina useammalla kerralla mitattuna). Energiapakkaus, tekee töitä IT-alalla (en ihan tarkkaan edes tiedä mitä), osaa kaikkea käytännöllistä (rakentaa, remontoi, metsästää, urheilee - on hyvä monissa lajeissa), perheellinen, hieman äkkiväärä ja hankala tyyppi.
Kommentit (843)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.
Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.
Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa.
Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa.
Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos.
Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen.
Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta.
Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan.
On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.
Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.
Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äo:ni on 142. Lapsuudesta asti on ollut ongelmia sopeutua ryhmiin kun olen tuntenut itseni erilaiseksi ja en ole osannut keskustella samalla tasolla asioista keskivertoihmisten kanssa. Olen joutunut opiskelemaan sosiaaliset taidot ihan nollista, mutta nykyisin onneksi osaan toimia sosiaalisissa tilanteissa hyvin, vaikka en niistä nauti yhtään.
Olen kärsinyt lievästä masennuksesta vuosien saatossa ja kokeillut melkein kaikkia päihteitä, kuten esimerkiksi psykedeelejä ja bilehuumeita alkoholin lisäksi. Lisäksi olen ollut seksiriippuvainen ja harrastanut järjettömästi irtosuhteita.
Sain aikanaan venytettyä motivaatiotani opiskeluihin sen verran että hankin korkeakoulututkinnon. Tavallisissa töissä en ole koskaan viihtynyt ollenkaan, vaan ne ovat olleet tylsyydessään ja ärsyttävien ihmisten täyttäminä sietämättömiä.
Onnekseni sain vuosia sitten kehitettyä itselleni ajasta ja paikasta riippumattoman bisneksen, jota olen saanut omaan tahtiini kehittää ja jossa olen voinut hyödyntää päättelykykyäni ja laajojen kokonaisuuksien sekä syy- ja seuraussuhteiden havainnoimiskykyäni. Onneksi bisnekseni ei vaadi myöskään ihmiskontakteja vaan tapahtuu kasvottomasti netissä. Olen nykyisin miljonääri ja seurustelen todella kauniin ja mukavan naisen kanssa.
Edelleen kärsin jatkuvasta elämäntuskasta ja tyytymättömyydestä, sekä yliaktiivisista aivoistani jotka eivät jätä ajatuksineen koskaan rauhaan, mutta ilmeisesti itselläni on mennyt harvinaisen hyvin verrattuna muihin vastaaviin tapauksiin.
Usein olen miettinyt että keskivertoihmisenä olisi helpompaa. Toisaalta en varmaan olisi näin taloudellisesti menestynyt, mutta silti vapaa työorjuudesta, ilman älykkyyttäni.
Mietin usein uskallanko lisääntyä, jos lapseni perii huonot puoleni ja tulee kärsimään suuren osan aikaa elämästään. Toistaiseksi en ole uskaltanut.
äo mittaa junttiutta ja uskovaisuutta. Todellinen äly halveksii rahvaita testejä joilla luodaan tunne hyväuskoisille hölmöille, että älykkyyttä voisi mitata.
Minun mummoni, hän on kiltti ottaa kaikki huomioon ja eritoten vähäosaiset . Hänellä on sydämenhyvyyttä enemmän kuin muille jakaa . En minä älykästä testien peruateella ajattele. Keskustelu taito, sydämenhyvyys ,välittäminen,empatiakyky yms ajaa älykkäiden mensan testien ohi. Elämänviisaus. Keskustelutaito kaikki nämä kertoo älykkäästä. Käännyn kannoillani, jos joku rikas avaa suunsa ,
Pentti Linkola. Elää vaatimattomasti ja avostelee city-vihreitä ja Sipilän hallitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajavalvonta kirjoitti:
Pentti Linkola. Elää vaatimattomasti ja avostelee city-vihreitä ja Sipilän hallitusta.
Pentti Linkola on oikeasti älykäs ja se ilmenee hänen ajatuksistaan. 90% ihmisistä nielee yhteiskunnallisen ja median itse tuottaman propagandan ja manipulaation, eikä omaa omia ajatuksia, mielipiteitä tai perusteluita. Sen vuoksi Linkolan tyyppistä pidetään "hulluna". City-vihreät ovat luonnonsuojelijoiden irvikuva. He ovat hyvä apu kovan linjan kapitalisteille, koska ajavat maailmaa jossa ihminen on suljettu ghettoon (kaupunki) ja luonto on heidän kuvitelmissaan eläimille, vaikka todellisuudessa se menee luonnonvarojen ryöstöön, lukuunottamatta pieniä luonnonsuojelualueita, joissa city-vihreät voivat käydä leikkimässä kosketusta luontoon.
Pääosa cityvihreistä on kuin citykanit, täysin vieraantuneita luonnosta ja kykenemättömiä selviämään siellä. He kannattavat politiikkaa, joka johtaa nopeammin maailman tuhoon.
Nainen, 25 vuotias. Lähihoitaja ja neuropsykiatrinen valmentaja, töissä mielenterveyspuolella. Harrastaa kävelylenkkejä luonnossa ja on bändissä solistina. Luova, kiltti mutta ei mikään nösssykkä, ystävällinen ja hyvin hereillä maailman tapahtumista. Pohtii asioita aina monelta kantilta monipuolisesti, ei ole siis kovin mustavalkoinen missään. Ja vielä kaunis kuin mikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa mikä meni vikaan on:ymmärtävätkö kommentoijat mitä älykkyys tarkoittaa.
Voisiko joku copypastata vikipediasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.
Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.
Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa.
Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa.
Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos.
Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen.
Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta.
Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan.
On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.
Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä".
Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reilu kolmekymppinen mies,, tehnyt koko elämänsä pelkkiä hanttihommia vaikka hänellä olisi lahjat ja edellytykset ihan mihin vain hän haluaa. Kerran hän kävi pari vuotta yliopistoa mutta keskeytti, koska opiskelu ei muka kiinnostanut häntä.
Muuten hän on kyllä sosiaalinen ja aivan mahtava tyyppi, mutta säälittää hänen poulestaan kun hän vain tuhlaa elämänsä eikä edes yritä tavoitella parempaa :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen kaksi, molemmat teknisellä/luonnontieteellisellä alalla. Siis eivät mitään Mensan alarajan jäsenistöä. Molemmat kävi RuK:n. Toinen RuK:n santsari. Toinen pomona virastossa, toinen proffa jo suht nuorena. Täysin erilaiset taustat lapsuudessa.
Ja täydennys vielä, että nämä vetivät siitä intin p-kokeen palikkatestiosiosta (ei siis se kukkakauppapuoli) käsittämättömät pisteet.
Älykkäimmät tuntemani ihmiset eivät alistuneet moisiin testeihin, vaan nousivat niiden yläpuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis oikeasti tosi harva ihminen on älykäs. Siis sellainen älykäs että kykenee sellaisiin ratkaisuihin elämässä että itsellä on hyvä olla sekä läheisillä ympärillä. Sellainen älykkyys on ainutlaatuista.
Normitaso on sellainen, että Teenpäs nyt näin ja näpäytänpäs tuota ja mässytänpä tuon elämän pilalle. Teen kaikkien elämästä vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.
Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.
Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa.
Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa.
Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos.
Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen.
Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta.
Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan.
On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.
Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä".
Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.
Kyllä minä huomasin, että "ajatuksesi" eivät olleet omiasi, vaan yhteiskuntatieteen oppikirjoista. Keskustelu on sisällötöntä, jos osapuolena ei ole itsenäinen ajattelija, vaan lukemiaan mielipiteitä ja perusteluita toistava nauhuri. Sitten vielä kehotat perehtymään yhteiskuntatieteisiin, jotta voidaan "keskustella".
Yksilökeskeiseen ajattelutapaan ei sovi yksilön syyllistäminen. Luepa edellinen viestini uudestaan, kun et ymmärtänyt mitä sanoin. Ajatellaan itenäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.
Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.
Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa.
Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa.
Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos.
Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen.
Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta.
Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan.
On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.
Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä".
Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.
Huoh. Tämä on tyyppiesimerkki, miten turhauttavaa on "keskustella" ei niin älykkään ihmisen kanssa. Otan vastuun itselleni, että sorruin kommentoimaan kirjoitukseeni numero 519 antamaasi vastausta alunpitäenkään. Huomasin kyllä, että vastauksesi ei ollut omasi, vaan ote yhteiskuntatieteen oppikirjasta, mutta hyvyyttäni yritin lyhyesti avata asiaa ja houkutella itsenäiseen ajatteluun. Kun toinen osapuoli ei pysy "virallisessa totuudessa", heitä ilmaan epäilyn ettei hän ole perehtynyt yhteiskuntatieteisiin. Kyllä olen. Eikä minulla ole tarvetta keskustella nauhurin kanssa ja "ajattelu" ei taasen merkitse minulle sitä, että katsotaan, kumpi muistaa paremmin yhteiskuntatieteen tai jonkin muun aiheen vallitsevat teoriat tai opit. Sen verran voin sanoa, että kun törmäät vallitsevien käsitysten kanssa poikkeavaan näkemykseen, kyse ei useimmiten ole perehtymättömyydestä alan tieteisiin, vaan älystä ja itsenäisestä ajattelusta.
Tässä on mielestäni hyvää luonnehdintaa mitä mikäkin äo-taso merkkaa. http://www.fi.iqtester.eu/aeo-ta-koskevat-artikkelit/aeo-arvojen-tasot…
Kutsuisin älykkyysosamäärää jonkinlaiseksi kapasiteetiksi / moottoriksi. Kyllähän persoonallisuudella menestymiseen on hirveästi merkitystä. Esimerkiksi itsellä ei vaan itsetunto riittäisi johtajaksi, ja toisaalta olen kyllä tavannut itseäni vähemmän älykkäämpiä johtajia.
Tein itse mensan nettitestin, tuloksena noin 130 ja hyvin tuo arvio 121-130 pitää paikkaansa.
Olen pannut tässäkin keskustelussa merkille, että älykkyydellä ja taiteellisuudella on jonkinlaista yhteyttä. Itselläkin on musiikin puolelle jonkinlaisia lahjoja. Tosin täytyy vielä sanoa, että en tuota omaa arvoani kovin korkeana pidä. Ja mitä mensan testin kritiikkiin tulee, mielestäni mensan testissä pärjää, jos on loogista päättelykykyä ja avaruudellista hahmotuskykyä. Ja tunnen muutamia ihmisiä, jotka ovat ns. monilahjakkuuksia eli matematiikan ja kielten lisäksi menee myös musiikki ja tai liikunta ja kaiken maailman kädentaidot.
Täytyy vielä sanoa, että tuntuu että olen tyhmentynyt ja olen miettinyt voisiko se johtua liiallisesta netin käytöstä esim. vauvapalstan ja fb-keskusteluiden seuraamisen muodossa. Täällähän on jotkut todella viisaita/älykkäitä, mutta sitten omat mielipiteet alkaa poukkoilla mielipiteestä toiseen, ikään kuin en osaisi omaa mielipidettä muodostaa. Varmaan nimellinen sosiaalinen media on vielä pahempi tässä. Hahmotan kyllä nopeasti, että mitättömistä asioista voi muodostua hyvin helposti some-ilmiöitä kun ihmiset lähtevät juttuun mukaan. No joka tapauksessa mietin olisiko omalle älykkyydelle parempi lukea vaan kirjoja.. toisaalta kun pitäisi ajan hermoillakin olla. Olen muuten myös hidas lukemaan. Ja se johtuu luultavasti add:stä tai lukihäiriöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.
Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.
Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa.
Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa.
Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos.
Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen.
Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta.
Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan.
On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.
Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä".
Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.
Huoh. Tämä on tyyppiesimerkki, miten turhauttavaa on "keskustella" ei niin älykkään ihmisen kanssa. Otan vastuun itselleni, että sorruin kommentoimaan kirjoitukseeni numero 519 antamaasi vastausta alunpitäenkään. Huomasin kyllä, että vastauksesi ei ollut omasi, vaan ote yhteiskuntatieteen oppikirjasta, mutta hyvyyttäni yritin lyhyesti avata asiaa ja houkutella itsenäiseen ajatteluun. Kun toinen osapuoli ei pysy "virallisessa totuudessa", heitä ilmaan epäilyn ettei hän ole perehtynyt yhteiskuntatieteisiin. Kyllä olen. Eikä minulla ole tarvetta keskustella nauhurin kanssa ja "ajattelu" ei taasen merkitse minulle sitä, että katsotaan, kumpi muistaa paremmin yhteiskuntatieteen tai jonkin muun aiheen vallitsevat teoriat tai opit. Sen verran voin sanoa, että kun törmäät vallitsevien käsitysten kanssa poikkeavaan näkemykseen, kyse ei useimmiten ole perehtymättömyydestä alan tieteisiin, vaan älystä ja itsenäisestä ajattelusta.
Tuleva psykoterapeuttiko se siellä heitteli "on olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä" jne.?
Ja komppaan tätä kommentoijaa, huomasin heti että olipa melko oppikirjamaista liirumlaarumia.
ohis
En tiedä vaatiiko se erityisen paljon älyä, että tajuaa ihmisen olevan vain yksi laji monista. Tunnen joitakin vegaaneja, ja he sattuvat kaikki olemaan myös huomattavan älykkäitä. Nyt kun asiaa miettii, niin ehkä eläinten oikeudet ei ole tärkein heitä yhdistävä tekijä, vaan ehkä älykkyys mahdollistaa heille sen, että pystyvät elämään arvojen mukaista elämää. Tyhmemmän on vaikea keksiä hyviä kasvisperäisiä reseptejä ja muutenkin joustaa tottumuksistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka et ole valmistunut, mutta ammattili liittyy ihmissudealan asiantuntijatyöhön, niin onko sosiaali työ vai psykologia?
Kas, palstalla on tällä välin muutamakin spekuloinut tulevaa ammattiani. Arvauksina molemmat edellämainituista osuivat tahoillaan maaliin: toinen on pääaineeni ja toinen pitkä sivuaineeni. Olen myös kasvatustieteiden kandiaatti - tähtään tarpeellisen ammatillisen tietotaidon sekä säällisen elämänkokemuksen jälkeen psykoterapeutiksi.
Oma elämäni takaa myös sen, että tulen -kenties asiakkaitteni onneksi ja henkilökohtaiseksi epäonnekseni - tarjoamaan myös rutkasti kokemusasiantuntijuutta. Ehkäpä kuitenkin näin on vältettävissä terapeutin oman keskiluokkaisen kokemusmaailman luomat ilmiselvimmät rajoitteet. En toivottavasti oksenna hattaraa, saatika pasko vaahtokarkkeja. Neuvo rakastamaan lujasti ja lempeästi...
Yksityinen psykoterapeutti.. no kai siinä voi mainita omistakin kokemuksista. Minusta ammattilaisena niiden mainitsemisessa kannattaa kuitenkin olla tarkka.
En toki ikinä epäammattimaisesti tuhlaisikaan asiakkaan jaarittelemalla omista kokemuksistani. Tarkoitin pikemminkin, että tuskin toivottavasti sorrun rasittavaan keskiluokkaiseen jargoniin, tyyliin "kyllä sinä pystyt kun tarpeeksi yrität!", "jokainen on oman onnen seppä." tai "tärkeintä on omata rakastamisen jalo taito".
En ole terapeutin kuullut tällaista sanovan. Itse vaistoan omista asiakkaistani, että useakaan ei välttämättä tajua mitä olen elämässäni joutunut kokemaan vaan luulee että tuo nyt ei tiedä mistään mitään, ja pitää jonain keskiluokkaisena hemmoteltuna kakarana.
Sama
Ääh, väännetäänpä rautalangasta. En tarkoita kenenkään terapeutin tuollaisia fraaseja (toivottavasti) toistavankaan. Kyse on pikemminkin asenteesta: empatiasta ja siitä, että syvästi ja aidosti ymmärtää, ettei kaikilla näennäisestä hyvinvointiyhteiskunnasta huolimatta ole ollut samanlaiset sosioekonomis-emotionaaliset lähtökohdat. Toivon, että voin tulevassa ammatissani tarjota paitsi tiukkaa ammatillista osaamista, myös vilpitöntä näkemystä ulkokultaisen näennäisymmärryksen ja piilotetun uusliberalismin sijaan.
Olen itse kokenut, että juuri tuo piilotettu uusliberalismi hankaloittaa hoitoa, ja voi olla jopa haitallista. Siinähän siis vastustetaan yksilöä liikaa ja ollaan aivan liian yksilökeskeisiä. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen ei ole saari. Sen sijaan hoidossa pitäisi ottaa ehkä enemmän huomioon myös mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat, jotka ovat vaikuttaneet potilaan elämään negatiivisesti. Uusliberalismi vaikuttaa toisinaan poliitikkojen vastuunpakoilulta.
Autocorrect iski: siis vastuutetaan yksilöä eikä vastusteta. Eli yksilön kontolle laitetaan uusliberalistisessa ajattelussa ihan liikaa, hyvänä esimerkkinä työttömien syyllistäminen ja muutenkin yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamien vaikeuksien kääntäminen yksilön omaksi viaksi. Kyseessä on nykyajan hegemoninen diskurssi, jota on yleisyytensä takia joskus vaikea huomata. Toivottavasti kulttuurinen ja yhteiskunnallinen kollektiivinen ajattelu kehittyy yhteisöllisempään ja realistisempia suuntaan.
Työttömien syyllistäminen on yksilökeskeisyyden poliittista väärinkäyttöä, oikeasti asialla ei ole mitään tekemistä yksiökeskeisyyden kanssa. Tuollaisen esimerkin käyttäminen yksilökeskeisyyden vastustamisessa on ymmärtämättömyyttä. Yksilökeskeisyys auttaa vahvistamaan ihmisen itsenäisyyttä, eikä siitä ole tämän hetken yhteiskunnassa merkkejä. Päinvastoin, kaikki pyritään kasvattamaan yhteiskunnan toimesta samaan muottiin, järjestelmä on ottanut yhä suuremman roolin esim. lasten kasvatuksessa ohjatakseen ja pakottaakseen perheitä noudattamaan kasvatuksessa yhteiskunnan normeja ja ajattelua, jopa arvoja ja mielipiteitä. Koko yhteiskuntajärjestelmä pyrkii jälleen kerran kasvattamaan ihannekansalaista, sen vuoksi yksilönvapauksiin puuttuvaa lainsäädäntöä ja normistoa on lisätty valtavasti vuosikymmenien aikana. Tällainen politiikka palvelee toki yhteiskuntaa, kansalaiset ovat helpommin hallittavissa ja kontrolloitavissa.
Harva yhteiskunta tukee ja kannustaa oikeaan yksilökeskeisyyteen ja itsenäisyyteen. Omilla aivoilla ajatteleva, niin median kuin yhteiskunnan toimesta tapahtuvan "tiedonjakamisen" kyseenalaistava ja laajasti tietoa monista lähteistä hakeva ja perusteellisesti asioihin perehtyvä kansalainen on hankala soraääni yhteiskunnassa.
Mitä taas tulee kollektiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen, joista jälkimmäinen yhdessä osallisuuden kanssa ovat oikein muotitrendejä tällä hetkellä, niin niiden toimivuudesta ei ole kovin hyvää näyttöä historiassa. Yhteisöissä on aina hierarkia ja jopa sen virallisissa määrittelyissä tunnustetaan, että jokaisella yhteisön jäsenellä on oma paikkansa siinä. Jopa kollektiiviset ihanneyhteisökokeilut johtavat aina siihen, että muutama lujatahtoinen ja/tai luonnevikainen ihminen dominoi ja johtaa, vaientaen heikomman luonteen omaavien soraäänet ja savustaen vahvemman luonteen omaavat ajattelijat ulos.
Yhteisö voi toimia oikeasti demokraattisesti vain silloin, kun ihmisten itsenäisyyttä ja mahdollisuutta yksilölliseen ajatteluun, ilmaisuun ja sananvapauteen tuetaan ja kannustetaan sekä sallitaan lainsäädännön puitteissa mahdollisimman pitkälle. Vain vahvat, itsenäiset yksilöt voivat muodostaa tasa-arvoisen yhteisön, koska sellaisten alistaminen on kaikkein vaikeinta. Yhteiskunnassa tämä on kuitenkin utopia, koska taloudellinen ja poliittinen eliitti ei voi sallia aitoa demokratiaa ja yksilöiden tukemista mahdollisimman suureen itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen.
Kollektiivisuus on aina muutamien vahvojen määrittelemä standardi ja läpi historian johtanut vain etenkin heikompien alistamiseen ja heidän yksilöllisyytensä tukahduttamiseen niin persoonan, ajattelun kuin mielipiteenkin osalta.
Itsenäinen ihminen selviää aina ja säilyttää kaikissa järjestelmissä parhaiten yksilöllisyytensä, hän osaa luovia ja sopeutua menettäen mahdollisimman vähän itsenäisyydestään ja persoonastaan.
On olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä, samoin kuin huonoa yksilöllisyyttä ja hyvää yksilöllisyyttä. Huonossa yhteisöllisyydestä ihmiset pakotetaan liian tiukkaan muottiin, kun taas hyvässä painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Huonossa yksilöllisyydessä yksilöä pidetään vastuussa asioista, joihin hän ei voi vaikuttaa, kun taas hyvässä tunnustetaan yksilö, ja hänellä on oikeuksia.
Kyse on tasapainosta, jossa ääripäät ovat haitallisia.Mainitsemasi hyvä yhteisöllisyyskään ei ole vielä hyvää yhteisöllisyyttä, vaikka siinä painostaminen on naamioitu poliittiseen ilmaisuun "painotetaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta", joka ei oikeastaan sano mitään. Hyvä yhteisöllisyys perustuu itsenäisten, yksilöllisten ihmisten vapaaseen tahtoon ja sitoutumiseen. Määritelmäsi huonosta yksilöllisyydestä ei liity mitenkään yksilöllisyyteen, siinä on kyse yhteisön harjoittamasta yksilön syyllistämisestä, mitä tapahtuu myös määrittelemässäsi "hyvässä yhteisöllisyydessä".
Okei, eli yhteistyö ja vuorovaikutus ei sano sinulle mitään? Ajatukseni ovat peräisin yhteiskuntatieteistä, hieman sovellettuna. Liian yksilökeskeinen ajattelutapa voi johtaa yksilön syyllistäminen, sen sijaan että nähtäisiin yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Perehdytään yhteiskuntatieteisiin ja uusliberalismiin.
Huoh. Tämä on tyyppiesimerkki, miten turhauttavaa on "keskustella" ei niin älykkään ihmisen kanssa. Otan vastuun itselleni, että sorruin kommentoimaan kirjoitukseeni numero 519 antamaasi vastausta alunpitäenkään. Huomasin kyllä, että vastauksesi ei ollut omasi, vaan ote yhteiskuntatieteen oppikirjasta, mutta hyvyyttäni yritin lyhyesti avata asiaa ja houkutella itsenäiseen ajatteluun. Kun toinen osapuoli ei pysy "virallisessa totuudessa", heitä ilmaan epäilyn ettei hän ole perehtynyt yhteiskuntatieteisiin. Kyllä olen. Eikä minulla ole tarvetta keskustella nauhurin kanssa ja "ajattelu" ei taasen merkitse minulle sitä, että katsotaan, kumpi muistaa paremmin yhteiskuntatieteen tai jonkin muun aiheen vallitsevat teoriat tai opit. Sen verran voin sanoa, että kun törmäät vallitsevien käsitysten kanssa poikkeavaan näkemykseen, kyse ei useimmiten ole perehtymättömyydestä alan tieteisiin, vaan älystä ja itsenäisestä ajattelusta.
Tuleva psykoterapeuttiko se siellä heitteli "on olemassa huonoa yhteisöllisyyttä ja hyvää yhteisöllisyyttä" jne.?
Ja komppaan tätä kommentoijaa, huomasin heti että olipa melko oppikirjamaista liirumlaarumia.
ohis
Sama ja olen itse myös opiskellut yhteiskuntatieteellisessä. Tunnistan tuon jotenkin opiskeluaikojen paatokseksi, kun opittu on niin pinnalla ja sitä halutaan soveltaa kaikkeen, ilman että kokonaiskäsitys aiheesta on vielä kovin laaja. Myöhemmin maailmaan palatessa kaikenlaisiin teorioihin ja tieteelliseen pöhinään saa perspektiiviä ja se jää ikäänkuin pohjavireeksi, ei ajatuksia ohjaavaksi yhdeksi totuudeksi.
Teorioitahan maailman mahtuu, osaan kannattaa myös suhtautua kriittisesti eikä pidä fakkiutua tarkastelemaan maailmaa vain siitä omasta viitekehyksestä käsin.
Muistutat isääni ja kirjoituksesi perusteella olet katkera. Harmi.