En päässyt opiskelemaan :(

Tiedän ja uskon, että nyt tuntuu pahalta jos opiskelupaikkaa ei tullut. Oman kokemukseni (2 välivuotta) pohjalta voin sanoa, että kyllä hylkäys tuntuu pahalta. Kaikesta pääsee kuitenkin yli. Ja kyllä, joillakin on enemmän välivuosia kuin minulla tuli, mutta uskon, että jokainen hylkäys tuntuu yhtä pahalta. Tunnistan hakuvaiheelta niitä samoja tunteita kun täältä olen lukenut. Pahalta myös tuntui, kun paras ystäväni suoritti jo toisen 2.asteen koulutuksen tutkintonsa ja minä en ollut päässyt sisälle vielä ensimmäiseenkään kouluun. Mutta tosiaan, tämä on este, joka on tehty voitettavaksi. Usein, mun kokemukseni mukaan, välivuodet kasvattaa vain motivaatiota.

MUTTA TOSIAAN, toistan samaa mitä täällä aikasemminkin on kirjoitettu:

Seuraavaa hakua varten kannattaa oikeasti pohtia, mikä on itselle hyvä tutkinto. Ja siis kannattaa ottaa selvää PALJON (anteeksi kun huudan, mutta yritän vain korostaa). Siis tosiaan, paljon. Esimerkiksi minä opiskelen sairaanhoitajaksi. Yleensä sh:t mielletään osastoilla juokseviksi hankaliksi tädeiksi. Itse en kuitenkaan vuorotyöhön halua tai edes voi mennä (terveydellisistä syistä). Hain kuitenkin koulutukseen, koska niitä päivätöitäkin löytyy. Ja keikkaa voi tehdä vuodeosastoilla jos on pakko saada rahaa. Tämä on minun valintani ja aion etsiä työtä, jossa viihdyn. Meitäkin valmistuu paljon väkeä, joten minun ei ole pakko lähteä sinne vanhusten vuodeosastolle jos en halua. Täytyy ajatella boksin ulkopuolelta.

Eli siis:

- Mitä haluat? Esimerkiksi: älä hae terveydenhoitajaksi jos himoitset suurta ja kilpailukykyistä palkkaa ENEMMÄN kuin vaikka hoitamista. Silloin priorisoit palkan, eikä se haittaa. Ei kannata hakea töitä tai edes koulutukseen jos ensimmäisenä miettii, ettei varmasti tule toimeen sellaisella palkalla.

- Mitä teet vapaa-ajalla? Esimerkiksi: minä opiskelen ja katson dokumentteja paljon. Tykkään siis opiskelusta. Minulle sopii paikka, jossa voin kehittää itseäni loputtomiin, koska teen sitä jokatapauksessa. Lääkikseen en menisi, koska en ole ihan niin teoreettinen. Enkä jaksa opiskella kuitenkaan niiiiiin paljoa, tai ainakaan sillä tavalla mitä lääkis vaatisi.

Käytä apuna vaikka listausta, jos se helpottaa? Jos kaikesta huolimatta tämä ala, josta sait pakit, on se sun juttu niin GO FOR IT ! Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.

Lopuksi vielä sanon, että älkää hermostuko. Laitoin nämä vain sitä varten, että jos joku kokee tästä olevan apua. Itse hain hoitsuksi vasta kolmannella kerralla kun hain, aikaisemmin ihan muita aloja (esim. opettajaksi). Ennen viimeistä hakua, jokin vain tässä koulutuksessa loksahti ja sopi mulle, vaikka aikaisemmin olin vaan aatellut ettei ole mun juttu sitten ollenkaan. Nyt olen ihan tyytyväinen.

Voimia vielä, kyllä te hakijat vielä loistatte !

Kävin aikanaan kymmenessä pääsykokeessa, ennen kuin pääsin opiskelemaan niinkin hehkeää alaa kuin sosionomiksi. Välissä oli vuosia, kun en päässyt edes kokeisiin. En hakenut pelkästään tätä yhtä, vaan minulla oli muitakin vaihtoehtoja. Oli ne epäonnistumiset kerta toisensa jälkeen aikamoinen kolaus, sillä en ollut lukiossa mikään hulttio, vaan tunnollinen ja kiltti keskitason opiskelija. Kaikki kaverit pääsivät samanlaisilla tai huonommillakin papereilla nopsasti juuri sinne minne halusivat. En vieläkään käsitä mikä minulla meni aina niin pieleen. rakastan opiskelua, ja tämä ala on niin mun juttu. Välivuosia oli monta, mutta eivät ne olleet hukkaan heitettyä aikaa. Olin sinä aikana erilaisissa töissä ja sain lapsen. Elin ihan mukavaa elämää.

Vi.tun luuseri!

Olen 2. Varasijalla, mutta tuskin jono liikkuu, koska paikkoja oli vain 10 (maisteriohjelmia). Mutta en anna tän masentaa. Avoimen yliopiston opinnot kutsuvat, ja töitäkin on. Ens vuonna uudestaan.

Ensikerralaiskiintiön olen jo käyttänyt, ja tutkinnon suorittanut yliopistolla toiselta alalta. Yllättävästikin hyötyä siitä maisterihaussa. Eli ei se aina sen korvaavan tien etsiminen ja löytäminen ole huono asia. On olemassa erilaisia polkuja kohti unelmaa. Ikääkin on sen verran, että lapset on tehty ja tällä ekalla ammatilla on rahoitettu perhe-elämää ja taloa, hukkaan se ei ole mennyt. Työ on työtä, ja vaikka se olisikin unelma-ala, se tuntuu välillä puulta ja tylsistyttää. Mutta ei nykyään ole enää yhteen ammattiin sidottu, nykyajan ihmisen pitäisi opiskella 2-3 ammattia työuran aikana.

Mitä halusin sanoa: älkää masentuko, unelma-ala voi olla jokin muukin tai tie unelma-alalle voi olla mutkainen, eikä aina sen ensikertalaiskiintiön menettäminen ole katastrofi. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Kävin aikanaan kymmenessä pääsykokeessa, ennen kuin pääsin opiskelemaan niinkin hehkeää alaa kuin sosionomiksi. Välissä oli vuosia, kun en päässyt edes kokeisiin. En hakenut pelkästään tätä yhtä, vaan minulla oli muitakin vaihtoehtoja. Oli ne epäonnistumiset kerta toisensa jälkeen aikamoinen kolaus, sillä en ollut lukiossa mikään hulttio, vaan tunnollinen ja kiltti keskitason opiskelija. Kaikki kaverit pääsivät samanlaisilla tai huonommillakin papereilla nopsasti juuri sinne minne halusivat. En vieläkään käsitä mikä minulla meni aina niin pieleen. rakastan opiskelua, ja tämä ala on niin mun juttu. Välivuosia oli monta, mutta eivät ne olleet hukkaan heitettyä aikaa. Olin sinä aikana erilaisissa töissä ja sain lapsen. Elin ihan mukavaa elämää.

Näinhän se menee, että on se kouluun pääseminen välillä kiinni yhtälailla onnesta kuin omasta valmistautumisesta. Itse kärsin ujoudesta, mikä vaikeutti huomattavasti pääsykokeissa loistamista.  Viimeisellä kerralla kun hain, minua haastatteli joku kaltaseni ujo. Uskon, että tämä varmasti vaikutti positiivisesti sekä omaan menestymiseeni haastattelussa että vain valituksi tulemiseeni. Aikaisemmin minua olivatkin haastatelleet vain sellaiset "tomerat tädit".

Kuten sinäkin, kirjoitin lukiosta hyvät paperit. Menestyin omasta mielestäni keskivertoa paremmin, ainakin jos meidän vuosikurssiin vertaa. Kuitenkin kävi niin, että minä ja toinen hyvä opiskelija jäimme välivuosia viettämään, kun osa niistäkin jotka sluibailivat koko lukion pääsivät yliopistolle lukemaan niitä "vaikeita aineita". Kyllähän se vähän siihen omaan itsetuntoon kolahti.

Mutta totta on, että välivuosi ei ole turha. Sinä aikana sitä varmasti oppii elämästä, tai ainakin itsestään. Ja tämä taas auttaa menestymään seuraavassa valintakokeessa.

61