En päässyt opiskelemaan :(

Ei kannata olla myöskään liian joustamaton opiskelupaikkatoiveissaan. Jos hakee vaikka kolme kertaa lääkikseen eikä pääse, niin on hyvä miettiä muutakin. Nuorena on usein turhan fiksoitunut yhteen juttuun. Työ on kuitenkin vain yksi osa elämää ja ihminen voi olla tyytyväinen useassa eri ammatissa. Ei esimerkiksi se lääkärin työkään mitään erityisen hohdokasta ole vaan työtä muiden joukossa.

Minkä alan opintoja sinulla Turussa opiskellut äiti on? Voitko jatkaa niitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin viestin 27, en huomannut sitä kitjoittaessani kokemuksiasi viimeisestä raskaudesta. Halaus!! Todellakin olisi hyvä keskustella, esim kirkon perheneuvonta olisi hyvä, jossa voi käydä yksin tai kaksin.

Tuo on enemmänkin tilanne, jossa täytyisi herätä tarkastelemaan tilannetta rehellisin silmin. Mies harjoittaa henkistä väkivaltaa ja sitoo kirjoittajan kotiin armopalojen varaan. Kirjoittajalla ei kunnon koulutusta, siksi ei saa töitäkään (ja hanttihommiin ei halua). Tämä seikka lisää merkittävästi miehen valtaa.

Ensisijaisesti tulisi nyt saada JOKU koulutus, jolla työllistyä. Jos ei korkeakouluun meinaa päästä, niin ammattikouluun. Vain sillä tavalla voi alkaa saada otteen omasta elämästä ja itsenäisyydestä. Jos mies pistää kapuloita rattaisiin (kuten hyvin todnäk pistääkin) niin asumusero vakavaan mietintään.

Kyse on nimenomaan tästä. Olisin mennyt jo viime syksynä vaatetuspuolelle, jotta olisin taannut työt koulutuksella ja päässyt siitä jatkamaan opintoja sitten toiselle asteelle. Ei käynyt. Myyn kuulemma itteni liian halvalla. Nyt sitten pitäisi mennä kaupan kassalle pohtimaan vaihtoehtoja, mutta niistä laskettu tulo ei mitä todellisuudessa jää käteen eiitä mihinkään. Tässä on nyt yritetty vaikka ja mitä. Ihan kaikkea mies ei sentään ole kapuloinut, että syytä on itsessäkin, mutta nyt on vaikeaa nähdä eteensä kun kaikki tiet näyttävät suljetuilta. - tuo äiti

Ja ihan sana juttu edessä vaikka pääsisit korkeakouluun, ei ole kelvollinen ala tms.

Eli nyt aloitat itsenäistymisprosessin päästäksesi tuosta henkisestä ja taloudellisesta väkivallasta. Se ei lopu itsestään, vaan sinun pitää nyt itsenäistyä ja alkaa tienaamaan omat rahasi.

Pk-seudulla kaupan kassakin saa vuorolisineen 2000-2300€/kk, joten silläkin pääset jo alkuun omassa elämässä. Turha myöskään väheksyä kassatyötä, jos tilanteesi on tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin viestin 27, en huomannut sitä kitjoittaessani kokemuksiasi viimeisestä raskaudesta. Halaus!! Todellakin olisi hyvä keskustella, esim kirkon perheneuvonta olisi hyvä, jossa voi käydä yksin tai kaksin.

Tuo on enemmänkin tilanne, jossa täytyisi herätä tarkastelemaan tilannetta rehellisin silmin. Mies harjoittaa henkistä väkivaltaa ja sitoo kirjoittajan kotiin armopalojen varaan. Kirjoittajalla ei kunnon koulutusta, siksi ei saa töitäkään (ja hanttihommiin ei halua). Tämä seikka lisää merkittävästi miehen valtaa.

Ensisijaisesti tulisi nyt saada JOKU koulutus, jolla työllistyä. Jos ei korkeakouluun meinaa päästä, niin ammattikouluun. Vain sillä tavalla voi alkaa saada otteen omasta elämästä ja itsenäisyydestä. Jos mies pistää kapuloita rattaisiin (kuten hyvin todnäk pistääkin) niin asumusero vakavaan mietintään.

Kyse on nimenomaan tästä. Olisin mennyt jo viime syksynä vaatetuspuolelle, jotta olisin taannut työt koulutuksella ja päässyt siitä jatkamaan opintoja sitten toiselle asteelle. Ei käynyt. Myyn kuulemma itteni liian halvalla. Nyt sitten pitäisi mennä kaupan kassalle pohtimaan vaihtoehtoja, mutta niistä laskettu tulo ei mitä todellisuudessa jää käteen eiitä mihinkään. Tässä on nyt yritetty vaikka ja mitä. Ihan kaikkea mies ei sentään ole kapuloinut, että syytä on itsessäkin, mutta nyt on vaikeaa nähdä eteensä kun kaikki tiet näyttävät suljetuilta. - tuo äiti

Miksi mies päättää kaiken puolestasi? Hiukan voisit itsekin ottaa omasta elämästäsi vastuuta.

Sitä en saanut tuohon näemmä kirjoitettua, että viime vuonna kun mietittiin opintojani, niin sain paikan amiksesta. Se olisi - jollei taannut, niin ainakin auttanut - saamaan töitä vaateliikkeistä tai muualta, ja siitä olisi voinut luontevasti jatkaa jonnekin korkeakouluun. Kun itsenäisesti hain paikan, sain kutsun pääsykokeisiin ja minut kutsuttiin opiskelemaan, niin mies äiteineen teki kaikkensa etten vahingossakaan aloita niin huonosti työllistettyä alaa ja myyn itseni halvalla ja mitähän vielä. Muuten hyvä, mutta tarkoituksenani ei ollutkaan jäädä ompelijan tutkinnolla, vaan hankkia jotain täksi välivuodeksi ennen kuin uusi korkeakoulurumba alkaa taas. Lopulta kävi niin, etten päässyt töihiin sen enempää kuin kouluunkaan. Nyt tänä vuonna tismalleen sama kaava. Kuulemma hankkimani amispuoli ei ole oikea tutkinto, sitä ei kannata aloittaa ja se on liian kallis ja liian iso taloudellinen riski. Sinnekin hain tekemällä kunnon cv:t, hakemukset ja laittamalla työnäytteet, kului vajaa tunti niin sain välittömästi kutsun pääsykokeisiin ja sieltä sanottiin heti että tervetuloa. Mutta - vastaus oli mykistävä ei. Myyn itseni liian halvalla, ala on väärä, se ei työllistä, liian kova kilpailu. Toisin sanoen minun pitäisi nyt hakata päätäni seinään miljoonatta vuotta kauppakorkean ja oikeustieteellisen kanssa, joihin riittäisi pää vaan ei mielenkiinto. Lisäksi millä tavalla eroaa itsensä myyminen halvalla siitä että lähtee askoon myymään sohvia? Kuulemma taloutemme ei kestäisi opintojani jos nyt ottaisin amispaikan vastaan, sen sijaan sen se kestäisi jos saisin korkeakoulupaikan mutta ei sitä että lähtisin amikseen. En ymmärrä. 

Sitä paitsi puolison tuella on iso merkitys. On hieman eri lähteä opiskelemaan kun kuvioon ei kuulu päiväkotia käyviä lapsia kuin elellä lapsettomana pariskuntana. Toisekseen täysin varattomana on vielä ikävämpää järjestää itselleen mitään opiskelupaikkoja, koska puoliso määrittelee niin paljon. Vaikka yhteiskunta kuvittelee, että puoliso elättää alkuun niin ei se välttämättä elätä eikä nettotulojen ja menojen jälkeen jää kauheasti varaakaan avustaa tappiin asti. 

Nyt olen vain todella uupunut, pettynyt, häpeissäni ja lamaantunut. Miehen aggressiivinen asenne ei todellakaan auta, eikä varsinkaan se, kun yrittäessäni kertoa miten musertavaa tällä hetkellä on hän vain alkaa huutaa. Viimeksi heitin hänelle luurit, koska en kestänyt kuunnella sitä sättimistä miten huono ihminen olen. - sesamaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin viestin 27, en huomannut sitä kitjoittaessani kokemuksiasi viimeisestä raskaudesta. Halaus!! Todellakin olisi hyvä keskustella, esim kirkon perheneuvonta olisi hyvä, jossa voi käydä yksin tai kaksin.

Tuo on enemmänkin tilanne, jossa täytyisi herätä tarkastelemaan tilannetta rehellisin silmin. Mies harjoittaa henkistä väkivaltaa ja sitoo kirjoittajan kotiin armopalojen varaan. Kirjoittajalla ei kunnon koulutusta, siksi ei saa töitäkään (ja hanttihommiin ei halua). Tämä seikka lisää merkittävästi miehen valtaa.

Ensisijaisesti tulisi nyt saada JOKU koulutus, jolla työllistyä. Jos ei korkeakouluun meinaa päästä, niin ammattikouluun. Vain sillä tavalla voi alkaa saada otteen omasta elämästä ja itsenäisyydestä. Jos mies pistää kapuloita rattaisiin (kuten hyvin todnäk pistääkin) niin asumusero vakavaan mietintään.

Kyse on nimenomaan tästä. Olisin mennyt jo viime syksynä vaatetuspuolelle, jotta olisin taannut työt koulutuksella ja päässyt siitä jatkamaan opintoja sitten toiselle asteelle. Ei käynyt. Myyn kuulemma itteni liian halvalla. Nyt sitten pitäisi mennä kaupan kassalle pohtimaan vaihtoehtoja, mutta niistä laskettu tulo ei mitä todellisuudessa jää käteen eiitä mihinkään. Tässä on nyt yritetty vaikka ja mitä. Ihan kaikkea mies ei sentään ole kapuloinut, että syytä on itsessäkin, mutta nyt on vaikeaa nähdä eteensä kun kaikki tiet näyttävät suljetuilta. - tuo äiti

Ja ihan sana juttu edessä vaikka pääsisit korkeakouluun, ei ole kelvollinen ala tms.

Eli nyt aloitat itsenäistymisprosessin päästäksesi tuosta henkisestä ja taloudellisesta väkivallasta. Se ei lopu itsestään, vaan sinun pitää nyt itsenäistyä ja alkaa tienaamaan omat rahasi.

Pk-seudulla kaupan kassakin saa vuorolisineen 2000-2300€/kk, joten silläkin pääset jo alkuun omassa elämässä. Turha myöskään väheksyä kassatyötä, jos tilanteesi on tuo.

Nyt päästään siihen provohuutelijoiden lempiteesiin, eli kaikessa vastaanpistämiseen. En ole päässyt yhteenkään haastatteluun kaupan kassalle, joihin olen hakenut eikä kukaan ole ottanut yhteyttä automaattivastausta lukuunottamatta. Sen lisäksi en tiedä miten järjestäisin nuo vuorot, sillä mies on ihan älyttömiin aikoihin poissa ja nykyiset kaupan aukioloajat eivät mahdollistaisi tuota yhtälöä. En tiedä mitä tekisin, mutta pakko jutella miehen kanssa. 

Sitä paitsi tämä ei ole miehen vika, että olen tuloton ja varaton, vaikka hänenkin tekemisensä on vahva osatekijä tässä tilanteessa. Kylläpäs masentaa :(

Vierailija kirjoitti:

Minkä alan opintoja sinulla Turussa opiskellut äiti on? Voitko jatkaa niitä?

Ei ole niin yksinkertaista hakea siirtohaussa ainakaan täällä tuota linjaa.:( Turkuun en kyllä mielelläni palaa, kauhea mesta. Se on kyllä käynyt mielessä, mutta lopetin ne opinnot jo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten vain uutta suunnitelmaa tekemään. Ajoissa parempi valmistautuminen tai uuden alan valinta. Terveisin kuudetta kertaa korkeakouluihin hakenut ja hakujen välissä kolmessa toisen asteen oppilaitoksessa vieraillut. :D Projektini jatkuu...

Eipä huvita tehdä nyt mitään suunnitelmia. En tosin ole se kenelle vastaat tässä varsinaisesti, mutta olen nyt kolmatta vuotta putkeen hakenut kouluun pääsemättä pääsykokeita pidemmälle täällä pk-seudulla. Muutin miehen perässä tänne ja sain lapsen ja opinnot jäivät Turun seudulle. Hiukan harmittaa, koska ala jota opiskelin oli vaikea päästä sisään mut suht helppo valmistua. Jotenkin kuvittelin että siitä se elo lähtee sujumaan kun hetken vain opettelee olemaan, mutta kaikki meneekin tasaisesti päin vi ttua, ja olo on todella alistettu tällä hetkellä. Sain opiskelupaikan toisaalta, mutta siihen alaan ei ole rahaa eikä mies tue yhtään. Olisin saanut toisenkin paikan viime vuonna, mutta sekin oli kuulemma itsensä myymistä halvalla. Nyt kun myöhästyin työhaastattelusta skipaten senkin, niin mies kehui kuinka holhottava olen ja miten hän on pettynyt minuun. Sen aikaa kun etsin aktiivisesti töitä ilman koulutusta, olen täyttänyt cv:täni tekemällä sen minkä osaan eli grafiikkaa ja kirjotustöitä, mutta mies ei arvosta niitäkään. Olen harkinnut muuttoa takaisin kotipaikkakunnalleni, koska täällä en saa mitään aikaan. Itkettää ihan hirveästi ja voimat ihan loppu ja muiden hehkutus julkisilla paikoilla opiskelemaan pääsystä kolahtaa pahasti :( :( 

Tähän päälle vielä kun olen purkanut tilannetta, niin mies käskee lopettaa itsesäälissä kierimisen vaikka oikeasti reagoin käsittääkseni täysin normaalisti kun jatkuvasti tulee takapakkia. Hänellä on työnsä kautta mahdollisuus osakkeisiin, jatkuvasti soi puhelin et moi tuutko töihin ja nyt kaverit tarjosivat hänelle paikkaa firmasta että lähtisi kolmeksi kuukaudeksi töihin jenkkeihin koko perhe. :( Kunpa tulisi tuollaisia soittoja itsellekin. Nyt mies huutaa minulle jatkuvasti miten en saa mitään aikaan ja olen toivoton ihminen ja miten asenteeni vain on väärä. Töitä kuulemma saa kun hakee, kun taas minua ei kiinnosta vähääkään puhelinmyynti tai asiakaspalvelu sen jälkeen kun tein jo viisi vuotta opintojen ohella hanttihommia odottaen että koska tulisi jotain parempaa. Nuo ajat ovat jo ohi, nyt tahtoisin vain opiskelemaan.  

Sen lisäksi en saa mitään tukia mistään, koska olemme naimisissa. Käytännössä ainoat rahani ovat joka kuukausi tulevat lapsilisät, koska työssäoloehtoni ei työkkärin mukaan täyty ja sossusta en saa mitään. Mies rähisee rahastakin ihan koko ajan. Todellisuudessa tulisimme kaikki paremmin toimeen jos asuisimme erillämme, eikä minun tarvitsisi pyhittää ajastani kaikkea siivoamalla miehen ja lapsen jälkiä. Nytkin ennen korkeakouluhakuja tulin raskaaksi ehkäisyn petettyä, ja mies ei suostunut hakemaan j-ehkäisyä. Hän vetosi rahaan ettei voi hakea sitä, ja sanoi että nyt jännitetään mitä tapahtuu. Seuraavaksi olimme hänen painostamanaan klinikalla ja pääsykokeita seuraavana päivänä osastolla. Kyllä harmittaa, koska olisin halunnut pitää sen lapsen mutta mies puhui minut mukaan että kannattaa nyt keskeyttää kun minua odottaa hieno tulevaisuus. Kaiken aikaa hän kuitenkin räksytti minulle kun olin raskaana enkä jaksanut pahoinvoinniltani lukea, että mikä on kun en tee elämäni eteen mitään. Tutut tunnistaa, ja saa kivittää vapaasti, mutta just nyt ei huvita minkäänlaisten suunnitelmien teko. Nyt vain kaipaisin keskusteluapua tietämättä mistä hakea sitä. 

Sun tilanne kuulostaa aika hurjalta ja kurjalta. Vaikea tietenkään näin ulkopuolisena antaa neuvoja toisen tilanteeseen, mutta oletko miettinyt koskaa sitä että onko parisuhteesi ihan terveellinen? Kuulostaa aika vastuuttomalta jättää jälkiehkäisy väliin tuollaisessa tilanteessa. Eihän se edes maksa kuin vajaan parikymppiä, ja luulisi että hyvissä töissä olevalle miehellesi tuo olisi ihan mitätön kuluerä. Oletko ihan varma että opiskelu korkeakoulussa on sinulle nyt ajankohtaista? Siis että tuon raskaalta kuulostavan tilanteen lisäksi jaksat suoriutua opiskeluista (ettei ne jää kesken).

En oikeastaan tiedä parisuhteeni tilasta, millainen se on, mutta pakko objektiivisesti arvioida sitä tässä vaiheessa. Koko kulunut vuosi vuodenvaihteen jälkeen on ollut yhtä alamäkeä samalla kun mies tuntuu porskuttavan eteen päin. Sen lisäksi tuntuu etten vain riitä hänelle muuallakaan. Uskoisin silti, että pääsisin elämänsyrjään paremmin kiinni kun vain pääsisin sinne kouluun, koska minua piristää kun elämällä on tarkoitus ja tapaisin muita aikuisia ihmisiä. 

Miten mies ja anoppi voivat määrätä sinua noin paljon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin viestin 27, en huomannut sitä kitjoittaessani kokemuksiasi viimeisestä raskaudesta. Halaus!! Todellakin olisi hyvä keskustella, esim kirkon perheneuvonta olisi hyvä, jossa voi käydä yksin tai kaksin.

Tuo on enemmänkin tilanne, jossa täytyisi herätä tarkastelemaan tilannetta rehellisin silmin. Mies harjoittaa henkistä väkivaltaa ja sitoo kirjoittajan kotiin armopalojen varaan. Kirjoittajalla ei kunnon koulutusta, siksi ei saa töitäkään (ja hanttihommiin ei halua). Tämä seikka lisää merkittävästi miehen valtaa.

Ensisijaisesti tulisi nyt saada JOKU koulutus, jolla työllistyä. Jos ei korkeakouluun meinaa päästä, niin ammattikouluun. Vain sillä tavalla voi alkaa saada otteen omasta elämästä ja itsenäisyydestä. Jos mies pistää kapuloita rattaisiin (kuten hyvin todnäk pistääkin) niin asumusero vakavaan mietintään.

Kyse on nimenomaan tästä. Olisin mennyt jo viime syksynä vaatetuspuolelle, jotta olisin taannut työt koulutuksella ja päässyt siitä jatkamaan opintoja sitten toiselle asteelle. Ei käynyt. Myyn kuulemma itteni liian halvalla. Nyt sitten pitäisi mennä kaupan kassalle pohtimaan vaihtoehtoja, mutta niistä laskettu tulo ei mitä todellisuudessa jää käteen eiitä mihinkään. Tässä on nyt yritetty vaikka ja mitä. Ihan kaikkea mies ei sentään ole kapuloinut, että syytä on itsessäkin, mutta nyt on vaikeaa nähdä eteensä kun kaikki tiet näyttävät suljetuilta. - tuo äiti

Ja ihan sana juttu edessä vaikka pääsisit korkeakouluun, ei ole kelvollinen ala tms.

Eli nyt aloitat itsenäistymisprosessin päästäksesi tuosta henkisestä ja taloudellisesta väkivallasta. Se ei lopu itsestään, vaan sinun pitää nyt itsenäistyä ja alkaa tienaamaan omat rahasi.

Pk-seudulla kaupan kassakin saa vuorolisineen 2000-2300€/kk, joten silläkin pääset jo alkuun omassa elämässä. Turha myöskään väheksyä kassatyötä, jos tilanteesi on tuo.

Nyt päästään siihen provohuutelijoiden lempiteesiin, eli kaikessa vastaanpistämiseen. En ole päässyt yhteenkään haastatteluun kaupan kassalle, joihin olen hakenut eikä kukaan ole ottanut yhteyttä automaattivastausta lukuunottamatta. Sen lisäksi en tiedä miten järjestäisin nuo vuorot, sillä mies on ihan älyttömiin aikoihin poissa ja nykyiset kaupan aukioloajat eivät mahdollistaisi tuota yhtälöä. En tiedä mitä tekisin, mutta pakko jutella miehen kanssa. 

Sitä paitsi tämä ei ole miehen vika, että olen tuloton ja varaton, vaikka hänenkin tekemisensä on vahva osatekijä tässä tilanteessa. Kylläpäs masentaa :(

Vuoropäiväkodit ovat tuota varten, eli lapsille paikka sieltä jos saat vuorotyön.

Ja nyt pääasiassa otat vastuun omasta elämästä, eli seuraava opiskeluasia tulee ilmoitusasiana, ei kysymyksenä. Eli et kysele mitään lupia, vaan ilmoitat alkavasi opiskella ammattikoulussa asiaa x.

Jos ei puoliso aio tukea sitä, että pääset pois työttömyydestä ja varattomuudesta, on aika alkaa katsella vapaita vuokra-asuntoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä alan opintoja sinulla Turussa opiskellut äiti on? Voitko jatkaa niitä?

Ei ole niin yksinkertaista hakea siirtohaussa ainakaan täällä tuota linjaa.:( Turkuun en kyllä mielelläni palaa, kauhea mesta. Se on kyllä käynyt mielessä, mutta lopetin ne opinnot jo. 

Parempi tossun alla kuin Turussa. 😀

Vierailija kirjoitti:

Miten mies ja anoppi voivat määrätä sinua noin paljon?

Ei periaatteessa voikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekin ahdistaa että taas tulee yksi yksinäinen välivuosi lisää hukkaan heitettyä elämää neljän seinän sisällä.

Ota itseäsi niskasta kiinni, ja ala harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Jätä sipsit, limut, karkit ja siiderit pois, ja pudota painosi normaalipainoon. Säännöllistä elämänrytmisi, ja ota asiaksesi joka päivä oppia jotain uutta. Kirjojakin voi lukea ilman yliopisto-opintoja.

Tästä se lähtee.

En nyt ihan ymmärrä miksi minun pitäisi pudottaa painoani kun olen muutenkin alipainoinen? Liikuntaa tulee harrastettua säännöllisesti eivätkä herkut kuulu ruokavaliooni. En vain halua olla ihmisten kanssa tekemisissä kun häpeän itseäni.

N23

Aina ei riitä, vaikka kuinka hyvin olisi valmistautunut ja pärjäisi kokeissa, kun itse koetilanteessa ei kilpaile itseään, vaan muita vastaan.   Riippuu myös mihin koe on kaatunut. Jos on lukenut monta kuukautta intensiivisesti ja tosissaan mutta silti ei ole lähellekään sisäänpääsyä niin kannattaa analysoida sitä omaa valmistautumista, onko keskittynyt vääriin asioihin vai lukenut peräti liikaa ja koetilanteessa mennyt täysin lukkoon. Mitään järkeä ei ole vuodesta toiseen hakea samalla tyylillä kokeeseen, analysoimatta lainkaan mitä kannattaisi muuttaa vai kannattaisiko peräti vaihtaa suunnitelmaa. 

Itse hain viime vuonna ensimmäistä kertaa kauppakorkeaan. En lukenut tähän juuri ollenkaan, lähinnä kävin katsomassa millainen koe on ja miten itse tilanteessa pärjään. Heti kokeen jälkeen tajusin, että tuskin tulisin ikinä kokeen avulla yliopistoon pääsemään, koska ei ylipäätään riittäisi keskittymiskyky tai motivaatio lukea monta kuukautta yhteen kokeeseen, ja tapana on myös tehdä huolimattomuusvirheitä jännittyneenä. Niinpä heti kokeen jälkeen tein uuden suunnitelman. Päätin hakea avoimen väylällä sisään. Katselin tilastoja ja tiedustelin sisäänpääsykriteereitä eri kouluista. Sitten vuoden aikana suoritin kursseja ja nyt tuli viesti,  että olen sisään päässyt. 

Onhan avoimen hakijamäärät nousseet siitä mitä ne muutamia vuosia sitten oli mutta edelleen hakijoita on aivan naurettavan vähän pääsykokeella hakijoihin nähden. Esim. erääseen suosittuun kaupunkiin oli muutama kymmen (!!) hakija, kun kokeen kautta on tuhansia pyrkijöitä. Siis muutama kymmen versus muutama tuhat!! Ihan käsittämätöntä miten alikäytetty mahdollisuus avoimen väylä on. En vain pysty ymmärtämään näitä, jotka vuodesta toiseen lukevat samaan kokeeseen, pääsemättä sisään. Varsinkin nyt, kun kauppiksenkin kritterit muuttuivat ja kirjallisuus oli osittain jotakin lukiomateriaalia. Kokeen valmistautuminen ei siis edes vie elämässä eteenpäin, kun varsinaista kauppismateriaalia on vähän. 

Kyllähän avoin maksaa mutta verrattuna siihen mitä muutamien kuukausien intensiivinen lukeminen (ei tuloja) maksaa niin ei se varmasti siinä kilpailussa häviä, valmennuskursseista puhummatakaan. 

Varmasti avoimen väylän kriteerit vielä tiukentuvat vuosien myötä mutta vielä kannattaa hakea. En pysty ymmärtämään, jos mieluummin aidosti pänttää kevään ajan yhteen kokeeseen kuin tekisi avoimen kursseja, joista on joka tapauksessa hyötyä. 

Vierailija kirjoitti:

Aina ei riitä, vaikka kuinka hyvin olisi valmistautunut ja pärjäisi kokeissa, kun itse koetilanteessa ei kilpaile itseään, vaan muita vastaan.   Riippuu myös mihin koe on kaatunut. Jos on lukenut monta kuukautta intensiivisesti ja tosissaan mutta silti ei ole lähellekään sisäänpääsyä niin kannattaa analysoida sitä omaa valmistautumista, onko keskittynyt vääriin asioihin vai lukenut peräti liikaa ja koetilanteessa mennyt täysin lukkoon. Mitään järkeä ei ole vuodesta toiseen hakea samalla tyylillä kokeeseen, analysoimatta lainkaan mitä kannattaisi muuttaa vai kannattaisiko peräti vaihtaa suunnitelmaa. 

Itse hain viime vuonna ensimmäistä kertaa kauppakorkeaan. En lukenut tähän juuri ollenkaan, lähinnä kävin katsomassa millainen koe on ja miten itse tilanteessa pärjään. Heti kokeen jälkeen tajusin, että tuskin tulisin ikinä kokeen avulla yliopistoon pääsemään, koska ei ylipäätään riittäisi keskittymiskyky tai motivaatio lukea monta kuukautta yhteen kokeeseen, ja tapana on myös tehdä huolimattomuusvirheitä jännittyneenä. Niinpä heti kokeen jälkeen tein uuden suunnitelman. Päätin hakea avoimen väylällä sisään. Katselin tilastoja ja tiedustelin sisäänpääsykriteereitä eri kouluista. Sitten vuoden aikana suoritin kursseja ja nyt tuli viesti,  että olen sisään päässyt. 

Onhan avoimen hakijamäärät nousseet siitä mitä ne muutamia vuosia sitten oli mutta edelleen hakijoita on aivan naurettavan vähän pääsykokeella hakijoihin nähden. Esim. erääseen suosittuun kaupunkiin oli muutama kymmen (!!) hakija, kun kokeen kautta on tuhansia pyrkijöitä. Siis muutama kymmen versus muutama tuhat!! Ihan käsittämätöntä miten alikäytetty mahdollisuus avoimen väylä on. En vain pysty ymmärtämään näitä, jotka vuodesta toiseen lukevat samaan kokeeseen, pääsemättä sisään. Varsinkin nyt, kun kauppiksenkin kritterit muuttuivat ja kirjallisuus oli osittain jotakin lukiomateriaalia. Kokeen valmistautuminen ei siis edes vie elämässä eteenpäin, kun varsinaista kauppismateriaalia on vähän. 

Kyllähän avoin maksaa mutta verrattuna siihen mitä muutamien kuukausien intensiivinen lukeminen (ei tuloja) maksaa niin ei se varmasti siinä kilpailussa häviä, valmennuskursseista puhummatakaan. 

Varmasti avoimen väylän kriteerit vielä tiukentuvat vuosien myötä mutta vielä kannattaa hakea. En pysty ymmärtämään, jos mieluummin aidosti pänttää kevään ajan yhteen kokeeseen kuin tekisi avoimen kursseja, joista on joka tapauksessa hyötyä. 

itse päätin reilu kolmekymppisenä opiskella tradenomin tutkinnon. Aiemmin taustalla oli vain lukion paperit ja pitkästi työkokemusta kahdelta eri alalta. Ei ollut pääsykokeita monimuotopuolelle, enkä tietenkään päässyt keskinkertaisilla papereillani sisälle. Tiedustelin jo ennen valintojen tuloksia avoimesta väylästä ja polkuopinnoista ja päätin mennä sen kautta. Ilmottauduin elokuun alussa muutama vuosi sitten polkuopintoihin (ne paikat menee muuten parissa minuutissa, pitää olla asialla) ja tein ekan vuoden aikana yli 10op enemmän kuin varsinaiset tutkinto-opiskelijat, vaikka olin töissäkin. Keväällä sain tutkinto-opiskelijan oikeuden ja suoritin AMK-tutkinnon valmiiksi seuraavan kahden vuoden sisällä, lähes vitosen keskiarvolla.

Nyt olisin halunnut päivittää tradenomista -> KTM ja vaikka paperit olivat hyvät, niin jäin tokalle varasijalle, enkä usko noiden sijojen liikkuvan, kun on niin haluttuja paikkoja nämä maisterihaun paikat. Onneksi on uudet vastuullisemmat tehtävät töissä, niin voin keskittyä nyt etenemään uralla taas hetken aikaa ja jos keväällä heittäisi huvikseen uudelleen paperit sisään. En vielä ole päättänyt, että teenkö avoimessa yliopistossa kursseja odotellessa. Toisaalta opintopistemäärä nostaisi hakupisteitä siinä kohtaa, mutta joka kurssista pitäisi saada arvosanaksi 4 tai 5, että keskiarvohakupisteet eivät tippuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina ei riitä, vaikka kuinka hyvin olisi valmistautunut ja pärjäisi kokeissa, kun itse koetilanteessa ei kilpaile itseään, vaan muita vastaan.   Riippuu myös mihin koe on kaatunut. Jos on lukenut monta kuukautta intensiivisesti ja tosissaan mutta silti ei ole lähellekään sisäänpääsyä niin kannattaa analysoida sitä omaa valmistautumista, onko keskittynyt vääriin asioihin vai lukenut peräti liikaa ja koetilanteessa mennyt täysin lukkoon. Mitään järkeä ei ole vuodesta toiseen hakea samalla tyylillä kokeeseen, analysoimatta lainkaan mitä kannattaisi muuttaa vai kannattaisiko peräti vaihtaa suunnitelmaa. 

Itse hain viime vuonna ensimmäistä kertaa kauppakorkeaan. En lukenut tähän juuri ollenkaan, lähinnä kävin katsomassa millainen koe on ja miten itse tilanteessa pärjään. Heti kokeen jälkeen tajusin, että tuskin tulisin ikinä kokeen avulla yliopistoon pääsemään, koska ei ylipäätään riittäisi keskittymiskyky tai motivaatio lukea monta kuukautta yhteen kokeeseen, ja tapana on myös tehdä huolimattomuusvirheitä jännittyneenä. Niinpä heti kokeen jälkeen tein uuden suunnitelman. Päätin hakea avoimen väylällä sisään. Katselin tilastoja ja tiedustelin sisäänpääsykriteereitä eri kouluista. Sitten vuoden aikana suoritin kursseja ja nyt tuli viesti,  että olen sisään päässyt. 

Onhan avoimen hakijamäärät nousseet siitä mitä ne muutamia vuosia sitten oli mutta edelleen hakijoita on aivan naurettavan vähän pääsykokeella hakijoihin nähden. Esim. erääseen suosittuun kaupunkiin oli muutama kymmen (!!) hakija, kun kokeen kautta on tuhansia pyrkijöitä. Siis muutama kymmen versus muutama tuhat!! Ihan käsittämätöntä miten alikäytetty mahdollisuus avoimen väylä on. En vain pysty ymmärtämään näitä, jotka vuodesta toiseen lukevat samaan kokeeseen, pääsemättä sisään. Varsinkin nyt, kun kauppiksenkin kritterit muuttuivat ja kirjallisuus oli osittain jotakin lukiomateriaalia. Kokeen valmistautuminen ei siis edes vie elämässä eteenpäin, kun varsinaista kauppismateriaalia on vähän. 

Kyllähän avoin maksaa mutta verrattuna siihen mitä muutamien kuukausien intensiivinen lukeminen (ei tuloja) maksaa niin ei se varmasti siinä kilpailussa häviä, valmennuskursseista puhummatakaan. 

Varmasti avoimen väylän kriteerit vielä tiukentuvat vuosien myötä mutta vielä kannattaa hakea. En pysty ymmärtämään, jos mieluummin aidosti pänttää kevään ajan yhteen kokeeseen kuin tekisi avoimen kursseja, joista on joka tapauksessa hyötyä. 

itse päätin reilu kolmekymppisenä opiskella tradenomin tutkinnon. Aiemmin taustalla oli vain lukion paperit ja pitkästi työkokemusta kahdelta eri alalta. Ei ollut pääsykokeita monimuotopuolelle, enkä tietenkään päässyt keskinkertaisilla papereillani sisälle. Tiedustelin jo ennen valintojen tuloksia avoimesta väylästä ja polkuopinnoista ja päätin mennä sen kautta. Ilmottauduin elokuun alussa muutama vuosi sitten polkuopintoihin (ne paikat menee muuten parissa minuutissa, pitää olla asialla) ja tein ekan vuoden aikana yli 10op enemmän kuin varsinaiset tutkinto-opiskelijat, vaikka olin töissäkin. Keväällä sain tutkinto-opiskelijan oikeuden ja suoritin AMK-tutkinnon valmiiksi seuraavan kahden vuoden sisällä, lähes vitosen keskiarvolla.

Nyt olisin halunnut päivittää tradenomista -> KTM ja vaikka paperit olivat hyvät, niin jäin tokalle varasijalle, enkä usko noiden sijojen liikkuvan, kun on niin haluttuja paikkoja nämä maisterihaun paikat. Onneksi on uudet vastuullisemmat tehtävät töissä, niin voin keskittyä nyt etenemään uralla taas hetken aikaa ja jos keväällä heittäisi huvikseen uudelleen paperit sisään. En vielä ole päättänyt, että teenkö avoimessa yliopistossa kursseja odotellessa. Toisaalta opintopistemäärä nostaisi hakupisteitä siinä kohtaa, mutta joka kurssista pitäisi saada arvosanaksi 4 tai 5, että keskiarvohakupisteet eivät tippuisi.

Jep, just näin. Itsekin tein avoimessa vuoden aikana paljon enemmän kursseja mitä tutkinto- opiskelijat yleensä. Ennen ajattelin, että 'plään B' on luovuttamista jo etukäteen, ja jos 'plään A:ta' haluaa tarpeeksi niin mitään varasuunnitelmia ei tarvita. Mutta aika usein on vain fiksua arvioida omia resursseja ja muita mahdollisuuksia. Aina se yksi vaihtoehto ei ole se oikea tai paras itselle. Mielestäni ainakin on paljon fiksumpaa avoimen kautta pyrkiä opinnoissa eteenpäin, kun vuodesta toiseen tankata yhteen kokeeseen. Lähinnä ottaen kantaa siihen, kun joissakin näkee mielipiteitä, kuinka avoimen väylän kautta sisään tulleet olisi jotenkin "alempaa kastia", ikään kuin se neljä kevättä samaan kokeeseen pänttääminen olisi jotenkin järkevää ajankäyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en päässyt. Eniten harmittaa se että olen pettänyt jokaisen joka jaksoi tukea ja uskoa minuun. Sekin ahdistaa että taas tulee yksi yksinäinen välivuosi lisää hukkaan heitettyä elämää neljän seinän sisällä. Tuntuu että olen pelkkä epäonnistuja ja taas ihmiset saavat yhden syyn haukkua ja hyljeksiä minua. En enää poistu kotoani tänä kesänä. En kestä tätä jatkuvaa häpeää ja kiusaamista. Minulla ei ole elämää, kavereita eikä tulevaisuutta. Olen pelkkä hyödytön ylijäämä ihminen.

N23

Älä sure, äläkä ainakaan itseäsi häpeä! Sinusta ei tee hyvää ja onnistujaa mikään koulutus, vaan se, että menet epäonnistumisista huolimatta elämässä eteenpäin. Polkusi löytyy kyllä, varmasti. Tuo ikä ja tämä aika asettaa vaan nuorille kauheita paineita. Koita nyt keskittyä johonkin muuhun, mikä vie elämää kphti haaveit: harrasta, kerää rahaa, luo ihmissuhteita!

Vierailija kirjoitti:

Vertaistukea?

Sinun opiskelupaikkasi vei ruotsinkielinen. Jos olisit ruotsinkielinen olisit päässyt p opiskelemaan.

Miksi ruotsinkielisistä yli 50% pääsee opiskelemaan yliopistoon /korkeakoulluun mutta suomenkielisistä vain 30%?

Oli syy mikä tahansa se on VÄÄRIN!

Suomenkieliset älykkäämpiä kuin ruotsinkieliset

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001139149.html

Suomenruotsalaiset oppilaat lukevat läksyjä keskimäärin laiskemmin kuin suomenkieliset, kertoo Hufvudstadsbladet. Lehden tieto perustuu tuoreeseen väitöskirjaan, jossa tutkittiin 15-vuotiaiden asennoitumista koulutyöhön neljässä eri maassa.

Ruotsalaistutkija Anna Dallin tekemä tutkimus osoittaa Hbl:n mukaan, että 75 prosenttia Suomen koulujen ruotsinkielisistä oppilaista käyttää läksyjen lukemiseen päivittäin alle puoli tuntia. Suomenkielisillä oppilailla vastaava osuus oli vain 37 prosenttia.

Tutkimusta varten haastateltiin yli 800 oppilasta Ruotsissa, Suomessa, Indonesiassa ja Australiassa.

Suomenruotsalaisten oppilaiden asenteet koulua kohtaan olivat Hbl:n mukaan kaikkein kielteisimpiä.

Tutkijan mukaan syynä saattaa olla se, että ruotsinkielisiä jatko-opiskelupaikkoja on suhteellisesti enemmän eikä niistä tarvitse kilpailla niin ankarasti.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288429692234.html

Älä enää äänestä SDP:tä joka hyväksyy tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin viestin 27, en huomannut sitä kitjoittaessani kokemuksiasi viimeisestä raskaudesta. Halaus!! Todellakin olisi hyvä keskustella, esim kirkon perheneuvonta olisi hyvä, jossa voi käydä yksin tai kaksin.

Tuo on enemmänkin tilanne, jossa täytyisi herätä tarkastelemaan tilannetta rehellisin silmin. Mies harjoittaa henkistä väkivaltaa ja sitoo kirjoittajan kotiin armopalojen varaan. Kirjoittajalla ei kunnon koulutusta, siksi ei saa töitäkään (ja hanttihommiin ei halua). Tämä seikka lisää merkittävästi miehen valtaa.

Ensisijaisesti tulisi nyt saada JOKU koulutus, jolla työllistyä. Jos ei korkeakouluun meinaa päästä, niin ammattikouluun. Vain sillä tavalla voi alkaa saada otteen omasta elämästä ja itsenäisyydestä. Jos mies pistää kapuloita rattaisiin (kuten hyvin todnäk pistääkin) niin asumusero vakavaan mietintään.

Kyse on nimenomaan tästä. Olisin mennyt jo viime syksynä vaatetuspuolelle, jotta olisin taannut työt koulutuksella ja päässyt siitä jatkamaan opintoja sitten toiselle asteelle. Ei käynyt. Myyn kuulemma itteni liian halvalla. Nyt sitten pitäisi mennä kaupan kassalle pohtimaan vaihtoehtoja, mutta niistä laskettu tulo ei mitä todellisuudessa jää käteen eiitä mihinkään. Tässä on nyt yritetty vaikka ja mitä. Ihan kaikkea mies ei sentään ole kapuloinut, että syytä on itsessäkin, mutta nyt on vaikeaa nähdä eteensä kun kaikki tiet näyttävät suljetuilta. - tuo äiti

Miksi mies päättää kaiken puolestasi? Hiukan voisit itsekin ottaa omasta elämästäsi vastuuta.

Sitä en saanut tuohon näemmä kirjoitettua, että viime vuonna kun mietittiin opintojani, niin sain paikan amiksesta. Se olisi - jollei taannut, niin ainakin auttanut - saamaan töitä vaateliikkeistä tai muualta, ja siitä olisi voinut luontevasti jatkaa jonnekin korkeakouluun. Kun itsenäisesti hain paikan, sain kutsun pääsykokeisiin ja minut kutsuttiin opiskelemaan, niin mies äiteineen teki kaikkensa etten vahingossakaan aloita niin huonosti työllistettyä alaa ja myyn itseni halvalla ja mitähän vielä. Muuten hyvä, mutta tarkoituksenani ei ollutkaan jäädä ompelijan tutkinnolla, vaan hankkia jotain täksi välivuodeksi ennen kuin uusi korkeakoulurumba alkaa taas. Lopulta kävi niin, etten päässyt töihiin sen enempää kuin kouluunkaan. Nyt tänä vuonna tismalleen sama kaava. Kuulemma hankkimani amispuoli ei ole oikea tutkinto, sitä ei kannata aloittaa ja se on liian kallis ja liian iso taloudellinen riski. Sinnekin hain tekemällä kunnon cv:t, hakemukset ja laittamalla työnäytteet, kului vajaa tunti niin sain välittömästi kutsun pääsykokeisiin ja sieltä sanottiin heti että tervetuloa. Mutta - vastaus oli mykistävä ei. Myyn itseni liian halvalla, ala on väärä, se ei työllistä, liian kova kilpailu. Toisin sanoen minun pitäisi nyt hakata päätäni seinään miljoonatta vuotta kauppakorkean ja oikeustieteellisen kanssa, joihin riittäisi pää vaan ei mielenkiinto. Lisäksi millä tavalla eroaa itsensä myyminen halvalla siitä että lähtee askoon myymään sohvia? Kuulemma taloutemme ei kestäisi opintojani jos nyt ottaisin amispaikan vastaan, sen sijaan sen se kestäisi jos saisin korkeakoulupaikan mutta ei sitä että lähtisin amikseen. En ymmärrä. 

Sitä paitsi puolison tuella on iso merkitys. On hieman eri lähteä opiskelemaan kun kuvioon ei kuulu päiväkotia käyviä lapsia kuin elellä lapsettomana pariskuntana. Toisekseen täysin varattomana on vielä ikävämpää järjestää itselleen mitään opiskelupaikkoja, koska puoliso määrittelee niin paljon. Vaikka yhteiskunta kuvittelee, että puoliso elättää alkuun niin ei se välttämättä elätä eikä nettotulojen ja menojen jälkeen jää kauheasti varaakaan avustaa tappiin asti. 

Nyt olen vain todella uupunut, pettynyt, häpeissäni ja lamaantunut. Miehen aggressiivinen asenne ei todellakaan auta, eikä varsinkaan se, kun yrittäessäni kertoa miten musertavaa tällä hetkellä on hän vain alkaa huutaa. Viimeksi heitin hänelle luurit, koska en kestänyt kuunnella sitä sättimistä miten huono ihminen olen. - sesamaäiti

Et ole huono ihminen, sen sijaan miehesi voisi katsoa peiliin. Menestyvä miehesi on kykenemätön asettumaan toisen ihmisen asemaan ja käyttäytyy ilkeästi sinua kohtaan.

Jaksamista ☀️

Minäkään en päässyt. Kaiken lisäksi hain paikkaan johon voi hakea vain joka toinen vuosi. Eli en pääse edes yrittämään uudestaan ennen kevättä 2020. Vuonna 2016 pääsykoe meni ihan päin hvettiä, tänä vuonna jäi kahden pisteen päähän. Ehkä sit vuonna 2020 viimein onnistaa... en vaan jaksais odottaa sinne asti. Enkä halua enää yhteenkään ääliömäiseen kuntouttavaan työtoimintaan tai typerään työkokeiluun (joihin siis olen tuhlannut nämä kaksi vuotta). Itkettää ja raivostuttaa ja turhauttaa ja haluan vain huutaa ja vetää itkupotkuraivarit. Miksei minusta ole mihinkään? Miksen kelpaa?

"Minäkään en päässyt. Kaiken lisäksi hain paikkaan johon voi hakea vain joka toinen vuosi."

Melkein sama tilanne mullakin. Hain siis itse asiassa jo syksyn 2017 korkeakouluhaussa yhteen koulutukseen, olin ensin 4. varasijalla josta liikuin 1. varasijalle ja siihen jäin sitten. Olisin voinut hyvin mielin hakea tänä keväänä kyseiseen koulutukseen uudelleen, mutta sitä ei tietenkään voinut olla tämän kevään haussa mukana. En tiedä milloin seuraavan kerran voi yrittää taas.