Lue keskustelun säännöt.
Onko siitä apua, jos hakee/saa asperger-diagnoosin aikuisena?
27.06.2018 |
Mulla saattaisi olla aspergerin syndrooma. En vain ole jaksanut alkaa sitä vielä tutkituttamaan, kun mietin, että muuttuuko elämäni senkään jälkeen sen paremmaksi? Neuvokaa, te joilla on kokemusta, pliis.
Ymmärrän, että kun saa tietoa, voi alkaa paremmin ymmärtämään omaa persoonaansa ja omaa aikaisempaa elämäänsä jne, mutta kuitenkin... Saako siihen sellaista tukea ja terapiaa, joka voisi parantaa oloa? Lääkitystä ei kai juurikaan ole? Ihmisten asenne tuskin muuttuu minua kohtaan, kun osa ei tiedä, mikä assi on, ja osalla taas on ihan väärä tai liian rajoittunut käsitys...?
Tuntuu jotenkin toivottomalta, kuin olisin vaan tuomittu elämään näiden ominaisuuksieni kanssa, niin kauan kuin suinkin kestän tätä elämää.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aspergerin suhteen nuo vertaistukiryhmät on kyllä aika kaksipiippuisia. Joissain niistä toimintaa dominoi muutama niin sekaisin olevaa, yltiökatkera ihminen, ettei niistä ole kenellekään mitään hyötyä, vaan vain yllyttävät pahaa oloa.
Sitäpaitsi kuinka moni ottaa noissa tilanteissa päälle jonkun sosiaalisen roolin? Minä ainakin joutuisin tekemään niin, koska en vaan osaa olla minä suuressa ryhmässä. En osaisi edes kuunnella. Näin on helppo keskustella kun voi lukea. Korvat menee melkein lukkoon jos montaa ihmistä pitää kuunnella peräjälkeen. Pinnistelisin etten puhu päälle.
6
Mikä olisikaan parempi paikka harjoitella? Kaikki ymmärtävät, mistä on kyse, jos joku tekee assimaisia "mokia". ;) Ei ole myöskään mikään pakko olla paikalla koko tapaamisen kestoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aspergerin suhteen nuo vertaistukiryhmät on kyllä aika kaksipiippuisia. Joissain niistä toimintaa dominoi muutama niin sekaisin olevaa, yltiökatkera ihminen, ettei niistä ole kenellekään mitään hyötyä, vaan vain yllyttävät pahaa oloa.
Tämä. Samoin osa on tekemässä väitöskirjaa ja toiset lähinnä kehareita. Ole siinä sitten rento.
On kyllä myös omasta asenteesta kiinni miten tilanteen kokee. Ainakin itse olen aina oppinut jotain kaikkien avulla. Pientä tai isoa. Itsestäni vähintäänkin, kun avoimesti havainnoin tilannetta.
Joo, no minä haluaisin edes vertaistukiryhmässä tuntea olevani _vertainen_ - en hyväntahtoinen kuuntelija/oppija/ymmärtäjä. Sori siitä. Ehkä näihinkin olisi hyvä laittaa tasoryhmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aspergerin suhteen nuo vertaistukiryhmät on kyllä aika kaksipiippuisia. Joissain niistä toimintaa dominoi muutama niin sekaisin olevaa, yltiökatkera ihminen, ettei niistä ole kenellekään mitään hyötyä, vaan vain yllyttävät pahaa oloa.
Tämä. Samoin osa on tekemässä väitöskirjaa ja toiset lähinnä kehareita. Ole siinä sitten rento.
On kyllä myös omasta asenteesta kiinni miten tilanteen kokee. Ainakin itse olen aina oppinut jotain kaikkien avulla. Pientä tai isoa. Itsestäni vähintäänkin, kun avoimesti havainnoin tilannetta.
Joo, no minä haluaisin edes vertaistukiryhmässä tuntea olevani _vertainen_ - en hyväntahtoinen kuuntelija/oppija/ymmärtäjä. Sori siitä. Ehkä näihinkin olisi hyvä laittaa tasoryhmät.
Vertaisiahan siinä ollaankin. Kunhan ei tahallaan sikaile mitään, ei myöskään tarvitse esittää. Tai voi esittääkin, jos haluaa. Ei se keltään muulta ole pois. Yritin vain auttaa kertomalla toiminnasta ja purkamalla mahdollisia ennakkoluuloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aspergerin suhteen nuo vertaistukiryhmät on kyllä aika kaksipiippuisia. Joissain niistä toimintaa dominoi muutama niin sekaisin olevaa, yltiökatkera ihminen, ettei niistä ole kenellekään mitään hyötyä, vaan vain yllyttävät pahaa oloa.
Sitäpaitsi kuinka moni ottaa noissa tilanteissa päälle jonkun sosiaalisen roolin? Minä ainakin joutuisin tekemään niin, koska en vaan osaa olla minä suuressa ryhmässä. En osaisi edes kuunnella. Näin on helppo keskustella kun voi lukea. Korvat menee melkein lukkoon jos montaa ihmistä pitää kuunnella peräjälkeen. Pinnistelisin etten puhu päälle.
6
Mikä olisikaan parempi paikka harjoitella? Kaikki ymmärtävät, mistä on kyse, jos joku tekee assimaisia "mokia". ;) Ei ole myöskään mikään pakko olla paikalla koko tapaamisen kestoa.
Totta. Ihmiset ovat kuitenkin kiinnostavia vain näin etänä 😀 En minä edes tiedä haluanko "oppia käyttäytymään". Jaksaisinko kuitenkaan työelämässä? Nykyään työpaikoista kilpaillaan muutenkin, niin miksi minä tavan duunari saisin mitään erikoiskohtelua. Kuka työnantaja haluaisi sellaiseen panostaa. Jossain tärkeässä työssä ehkä, mutta työmuurahaishommissa on eri juttu.
6
ääääääsbergil'isys on vain keksitty termi itsekkäille ja miniminäminäminä-ihmisille, joita ei hotsita siivoaminen eikä oikein mikään muukaan joka ei liity jotenkin vain ja ainoastan heihin itseensä.pelkkiä manipulaattoreita jotka on kekannut uuden eläkeviran diagonoosin avuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aspergerin suhteen nuo vertaistukiryhmät on kyllä aika kaksipiippuisia. Joissain niistä toimintaa dominoi muutama niin sekaisin olevaa, yltiökatkera ihminen, ettei niistä ole kenellekään mitään hyötyä, vaan vain yllyttävät pahaa oloa.
Tämä. Samoin osa on tekemässä väitöskirjaa ja toiset lähinnä kehareita. Ole siinä sitten rento.
On kyllä myös omasta asenteesta kiinni miten tilanteen kokee. Ainakin itse olen aina oppinut jotain kaikkien avulla. Pientä tai isoa. Itsestäni vähintäänkin, kun avoimesti havainnoin tilannetta.
Joo, no minä haluaisin edes vertaistukiryhmässä tuntea olevani _vertainen_ - en hyväntahtoinen kuuntelija/oppija/ymmärtäjä. Sori siitä. Ehkä näihinkin olisi hyvä laittaa tasoryhmät.
Minä kyllä tajuan tämän pointin hyvin. Kävin kerran - toiste en mene. Meno oli kuin sirkuksessa konsanaan, olo todella vaivaantunut. Ymmärrän hyvin että ”vertaisuus” ei todellakaan onnistu kun kirjon jana on niin laaja. Olisi ehkä parempi löytää pari ”oman tasonsa” assia ja kahvitella heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Puhun assin eksänä, joten on selvää, että näkemykseni on puolueellinen.
Diagnoosin hankkiminen ja yhteys asiantuntevan lekuriin ovat hyödyllisiä. Se, onko diagnoosista apua, riippuu monesta asiasta.Jos haluat kehittyä sosiaalisissa suhteissasi ja lähimmissä ihmissuhteissasi, siihen löytyy tukea. Jos siis suret niitä tilanteita, jolloin kommunikaatio ei toimi, loukkaat muita, vaikket tahtoisi, ja toivot, että olisi toisin... ja olet valmis tekemään työtä, valitettavasti joskus epämiellyttävääkin sen eteen.
Jos taas ainoa toiveesi on, että ihmiset jättäisivät sut rauhaan ja saat olla kaikin tavoin juuri sellainen kuin sulle on helpointa, eikä yksinäisyys haittaa... sitten ei kannata yrittää mitään terapia/coaching-hommia.
Entisellä puolisollani oli valitettavasti vahva malli siitä, että as-perheenpää (oma isänsä) oli tyyppiä, joka pakotti kaikki läheisensä sopeutumaan omiin ongelmiinsa tulematta piiruakaan vastaan. Henkinen väkivalta rehotti. Tätä omaksuttua joustamattomuuttaan hän ei ollut valmis työstämään ajoissa.
Parisuhteemme siis menetettiin. Mutta tukea haettuaan hänen muut ihmissuhteensa voivat todella hyvin, sosiaalinen elämä on hyvää ja hän on ihana isä lapsellemme.
Homma toimii jos kaikki tulevat ja haluavat tulla osan matkaa vastaan - niin assi kuin ”normaalit”.
Kolmannen sektorin valmennus (ilmaistakin on!) saa multa ison kiitoksen.Oon onnellinen eksäni puolesta. Hänellä menee paljon paremmin, ja saa kokea isänä olemisen eronneenakin.
(Eksäni on urallaan tosi menestynyt jne, kukaan ulkopuolinen ei päälle päin uskoisi miten vaikeasta oireilusta hän on kärsinyt.)
Kiitos. Tässä oli paljon mielenkiintoista asiaa.
Itse en nykyisellään ainakaan tietääkseni loukkaa muita, muuta kuin välttelemällä heitä (ihmisiä yleensäkin). Lapsena möläytin suustani spontaanista risut ja ruusut, tarkoittamatta loukata tai olla muutenkaan tökerö. Kyllä sain siitä palautetta, aikuisilta ja lapsilta.
Olen vuosien myötä oppinut puheissani ja puhumattomuuksissani yhä diplomaattisemmaksi ja huomaavaisemmaksi, ja sekin nykyään selkärangasta tuleva käytösmalli tuntuu osaltaan kuormittavan mua paljon. Luontaisinta minulle olisi varmaankin olla lähinnä mykkä, tilanteessa kuin tilanteessa. Mulla on myös vaikeuksia säädellä tätä ystävällisyyttäni, kun tuntuu kivalta, että ihmiset on mukavia mua kohtaan, mutta ahdistaa hemmetisti, kun ne haluaakin alkaa uskoutumaan mulle, yrittää tutustua muhun, tahtoisi viettää enemmänkin aikaa mun seurassa, alkaa ystäviksi yms. Voih.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tuon ylläolevan kirjoitin siis minä AP. Jatkan vielä yhdellä kysymyksellä, että sopiiko aspergeriin sellaiset ADD-tyyliset keskittymisvaikeudet yms? Ilmeisesti assi ja ADD eivät tietty sulje toisiaan mitenkään poiskaan?
Vierailija kirjoitti:
Ja tuon ylläolevan kirjoitin siis minä AP. Jatkan vielä yhdellä kysymyksellä, että sopiiko aspergeriin sellaiset ADD-tyyliset keskittymisvaikeudet yms? Ilmeisesti assi ja ADD eivät tietty sulje toisiaan mitenkään poiskaan?
Minulla on noista kaksoisdiagnoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tiedosta. Mullakin saattaisi olla nuo molemmat. Eräs toinen psykologi aikoinaan arveli että minulla saattaisi olla ADD, kun tehtiin testejä joilla yritettiin selvittää miksi muistini on niin huono. T: AP
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tiedosta. Mullakin saattaisi olla nuo molemmat. Eräs toinen psykologi aikoinaan arveli että minulla saattaisi olla ADD, kun tehtiin testejä joilla yritettiin selvittää miksi muistini on niin huono. T: AP
Jep. Työmuisti (testatusti) aika surkea ja valskaava. Sen sijaan muut muistit aivan eri taajuuksilla :) Muutenkin tosi epätasainen kykyprofiili.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te ootte kyllä aivan mahtavia, teidän kommenteista on mulle paljon apua ja lohtua! T: AP
Vierailija kirjoitti:
On, ja voihan sulla ollakin joku ihan toinen häiriö, vaikka itse luulet olevasi assi...
Miksi hel*etissä tätä on pitänyt alapeukuttaa?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, ja voihan sulla ollakin joku ihan toinen häiriö, vaikka itse luulet olevasi assi...
Miksi hel*etissä tätä on pitänyt alapeukuttaa?!
Minä alapeukutin, koska silloin kun aikuinen ihminen on vuosikaudet pohtinut ja puntaroinut, mistä ongelmat johtuu, niin ne muut vaihtoehdot on jo käyty läpi ja ne ei istu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, ja voihan sulla ollakin joku ihan toinen häiriö, vaikka itse luulet olevasi assi...
Miksi hel*etissä tätä on pitänyt alapeukuttaa?!
Minä alapeukutin, koska silloin kun aikuinen ihminen on vuosikaudet pohtinut ja puntaroinut, mistä ongelmat johtuu, niin ne muut vaihtoehdot on jo käyty läpi ja ne ei istu.
XD En enää ihmettele miten netissä välillä tuntuu että joka toisella on muka "adhd", "assi", "erityisherkkä" tai muu muotidiagnoosi.
Vierailija kirjoitti:
Uupunut kirjoitti:
En millään meinaa jaksaa työpaikan ja asiakaspalvelutehtävien sosiaalisuutta, opiskelin siis selvästikin ihan väärälle alalle, eikä mahdollisuutta uusiin opintoihin enää ole.
Mikset voi opiskella uutta ammattia? Itsekin vaihdan alaa ja prosessini on pitkä, ja etenee hitaasti, mutta ei sillä ole väliä kunhan on hyvä suunta tähtäimessä ja pyrkimys eteenpäin.
Kertokaa pliis mitkä on sopivia aloja aspergereille!
T. hukassa oleva as-nainen, joka ei tunnu sopivsn mihinkään
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa pliis mitkä on sopivia aloja aspergereille!
T. hukassa oleva as-nainen, joka ei tunnu sopivsn mihinkään
Aspergerit ovat hyvin heterogeeninen joukko, joten ei voi yleistää. Ehkä kannattaa käydä keskustelemassa neuropsykologin kanssa siitä mikä juuri sinulle voisi sopia?
Omasta mielestäni kiinnostus alaan on tärkeää jaksamisen kannalta. Jos on erikoiskiinnostuksenkohteita niin kannattaa harkita sellaiseen liittyvää alaa.
Diagnoosiin liittyvät ongelmat kannattaa ottaa huomioon työnkuvan valinnassa ylikuormittumisen välttämiseksi: esim. jos sosiaaliset tilanteet uuvuttavat, on aistiyliherkkyyksiä tai vaikeuksia keskittyä useampaan asiaan yhtä aikaa jne.
Mä tykkään kaikista ns. tylsistä, itseään toistavista, monotonisista, liukuhihnamaisista työtehtävistä. Muutoksista, haasteista tai vaihtelusta en siis pahemmin tykkää. Tässä on ollut aina ihan vakuutteleminen omille pomoille ja työkavereille. Myös erilaiset simppelimmät tilastointi-hommat on kivoja. Muut tuntuvat arvostan arvostavan ihan päinvastaisia työtehtäviä kuin minä, ja hyvä sikäli tietty niin. Suurta bonusta myös, mitä enemmän saa olla yksikseen töitä tehdessään. Tykkään lajitella, lokeroida yms. Tietty ois ihanaa jos ympäristö ois myös mahdollisimman hiljainen ja rauhallinen, mutta kaikkea ei vaan voi saada, ainakaan nykypäivänä.
T: AP, se edelleen diagnosoimaton
Kirjallisuudesta opin ainakin itsestäni, no ei siihen aikaan paljon muutakaan ymmärretty ei uskallettu puhua, Moni muukin käpristyi häpeään oikeasti tyhjän takia.
Sitäpaitsi kuinka moni ottaa noissa tilanteissa päälle jonkun sosiaalisen roolin? Minä ainakin joutuisin tekemään niin, koska en vaan osaa olla minä suuressa ryhmässä. En osaisi edes kuunnella. Näin on helppo keskustella kun voi lukea. Korvat menee melkein lukkoon jos montaa ihmistä pitää kuunnella peräjälkeen. Pinnistelisin etten puhu päälle.
6