Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?

Sydäntään kannattaa kuunnella, mutta järjen ääni on usein sydämen ääntä huomattavasti parempi vaihtoehto tulevaa ajatellen.

Asiassa kuin asiassa.

Kotirouva, nykyajan kirosana. kirjoitti:

Pääsiassa kotona 6-vuotta, olen hieman yli 30-v.

Vakityö löytyy mutta omasta tahdosta jäin pois 37,5h/vko työstä ja pyysin osa-aikaista n.10h/vko. Lapsia on kaksi, kotihoidossa. Vanhempi aloittaa eskarin. Miehen tuloilla pärjätään, n.100 t vuosi.

Me ollaan tykätty. Lapset tyytyväisiä, mies tyytyväinen, ja myös minä. Koti on siisti, harvoin on kiire, ehdin huolehtimaan itsestäni ja perheestä. Elämä on rauhallista ja perhe on keskiössä. Mies vaativassa työssä mutta kun kotiin on aina kiva palata ja siellä voi ladata akkujaan niin jaksaa kuulemma paremmin. En pidä tilannetta itsestään selvänä ja arvostan elämäntyyliäni.

Minä puolestani halveksin sinua ja elämäntyyliäsi.

Menkää töihin, loiset!

Vierailija kirjoitti:

Kotirouva, nykyajan kirosana. kirjoitti:

Pääsiassa kotona 6-vuotta, olen hieman yli 30-v.

Vakityö löytyy mutta omasta tahdosta jäin pois 37,5h/vko työstä ja pyysin osa-aikaista n.10h/vko. Lapsia on kaksi, kotihoidossa. Vanhempi aloittaa eskarin. Miehen tuloilla pärjätään, n.100 t vuosi.

Me ollaan tykätty. Lapset tyytyväisiä, mies tyytyväinen, ja myös minä. Koti on siisti, harvoin on kiire, ehdin huolehtimaan itsestäni ja perheestä. Elämä on rauhallista ja perhe on keskiössä. Mies vaativassa työssä mutta kun kotiin on aina kiva palata ja siellä voi ladata akkujaan niin jaksaa kuulemma paremmin. En pidä tilannetta itsestään selvänä ja arvostan elämäntyyliäni.

Minä puolestani halveksin sinua ja elämäntyyliäsi.

Menkää töihin, loiset!

Tuskin ketään kiinnostaa sinun halveksuntasi. Itse en halveksu ketään, omaa mieltään siinähän vain myrkyttää loppupeleissä.

Millälailla olen loinen, en edes nosta minkäänlaisia tukia? Molemmat meistä maksavat työstään verot.

Sitä en ymmärrä, miksi jotkut väittävät näiden negatiivisten kommenttien johtuvan kateellisuudesta. Kyllähän kuka tahansa meistä pystyy heittäytymään työttömäksi ja elämään yhteiskunnan varoilla, jos ei elättäjämiestä ole saatavilla. Harva vain pitää sellaista loisenelämää kovin mielekkäänä.

Kotirouva, nykyajan kirosana kirjoitti:

Millälailla olen loinen, en edes nosta minkäänlaisia tukia? Molemmat meistä maksavat työstään verot.

Ethän sinä ole mikään loinen, jos kerran teet työtä ja elätät itse itsesi. Kotirouvat ja muut työttömät niitä loisia ovat.

Vierailija kirjoitti:

Ei ongelmaa - sinullahan on ammatti, johon palata. Teet vähän keikkatöitä, niin et jää täysin sivuun. Noin pienten lasten kanssa on hyvä olla kotona, kyllä se työstä käy.

Harrastukseksi voisit katsoa, olisiko avoimessa yliopistossa jokin kiinnostava kurssi - niitä voi tehdä verkko-opintoina aika paljon, jos matkat ovat este.

Kannustan kotiäitiyteen, ehdit kyllä takaisin työelämään, jos mieli muuttuu. Siksi tuo pieni työkeikkailu/opiskelu on hyvä ottaa mukaan ohjelmaan. Kolmivuotiaan kanssa voisit pitää kyllä ihan sapattivuodenkin, niin palaudut työstressistä.

Tsemppiä!

Jos tulee useamman vuoden tauko työelämästä, niin paluu onnistuu ainoastaan täydennyskoulutuksen avulla, jos silloinkaan. Ehkä jollain matalapalkka-alalla on helpompi palata, mutta korkeaa koulutusta vaativassa ammatissa ei onnistu, ammattitaito vanhenee auttamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on kotirouvalla ja työttömällä?

Etkö nyt oikeasti itse keksi?

Kotiäiti ei vie yhteiskunnan rajoja sentin senttiä, päin vastoin antaa työpaikkansa jollekin sitä tarvitsevalle. Työttömät sen sijaan on pohjaton kaivo, johon verovaroja kipataan.

Mitä ihmeen rajoja?

Hmm, vaikea tehtävä. Mahtaisiko tarkoittaa rahoja? Mitäpä luulet?

Kotirouva elää miehensä rahoilla, mikä ei ole minusta sen kunnioitettavampaa kuin yhteiskunnan varoilla eläminenkään. Sekä kotirouva että työtön ovat loisia, jotka eivät itse kustanna omaa elämäänsä. Siinä mielessä ne ovat aivan sama asia, vaikka isäntäeliö onkin eri.

Sinun logiikallasi jokainen työntekijä on loinen - hän loisii työnantajansa kukkarolla. Lisäksi julkisten alojen työntekijät loisivat veronmaksajan kukkarolla.

Meillä kotiäitiys ja -rouvuus on yhteinen valinta ja sopimus. Minun kotonaoloaikanani vaurautemme on lisääntynyt jatkuvasti ja minä olen vaikuttanut siihen paljon. Olen älykäs nainen ja me olemme yhdessä pelanneet korttimme hyvin. Toisella tapaa toimimalla olisi perhe todennäköisesti hajonnut kiireeseen ja oravanpyörään, kun on lapset, täysinäinen arki ja kaksi vaativaa työtä. Kokeiltu on. Nyt on sen sijaan sellainen taloudellinen tilanne, että molempien vanhuus on turvattu.

Älyllisistä haasteista: Minä opiskelen kotirouvana jatkuvasti. Koskaan en ole kokenut itseäni tietämättömäksi ja tyhmäksi työssäkäyvien rinnalla. Opiskelun lisäksi luen todella paljon ns. "ammattikirjallisuutta" usealta alalta. Pidän keskustelusta ja olen utelias elämällä. Menestyn opinnoissani.

Harrastan liikuntaa, teen piha-ja kotitöitä, mutten ole mikään kotiorja enkä passaa lapsia. Minulla on myös luovia harrastuksia (taide, käsityöt).

Ei ole sanottua ettenkö vielä palaa töihin, se on mahdollista. Mutta en palaa kiireoravanpyörään enkä luovu vapaudestani. Näitä olen tehnyt ihan tarpeeksi tajutakseni, mitä haluan ja arvostan. Arvostan myös itseäni ja muita ilman titteleitä, minua eivät siis itsetuntopuheet hetkauta tai työ ihmisen arvon mittarina vakuuta. Toisten työtä toki arvostan sinä missä omaani ilman muuta. Kunhan työ vain aikaansaa enimmäkseenhyvää tähän maailmaan, sitä kun ei jokainen työ todellakaan tänä päivänä automaattisesti tee.

Eli yksinkertaistettuna: sinä olet alainen ja mies on sinun pomosi. Mielestäni se on sairas ja epätasa-arvoinen lähtökohta avioliitolle, jonka pitäisi käsittääkseni olla kahden tasavertaisen aikuisen (ei alaisen ja esimiehen) välinen suhde.

Ei, meillä ei tarvita tällaista pomo-alainen -asetelmaa. Sinä kaiketi tarvitset sellaisen, mutta me olemme kumppaneita. Olemme sopineet tästä ja kuten sanottu, tämä sopii meille molemmille. Epätasa-arvoinen tämä olisi, jos meistä jompi kumpi olisi alistunut. Me olemme kuten sanottua menestyneet ja vaurastuneet tällä tavoin huomattavasti. Lähtökohta oli kaksi ihan tavallista opiskelijaa. Nyt olemme vauras perhe.

Myös suhteemme on hyvä ja lämmin, mutta myös hyvin suora. Riitelemme välillä kunnolla enkä ole koskaan kokenut, että minun pitäisi tässä asetelmassa olla esimerkiksi helppo tai nöyristelevä. Toisaalta olemme toisillemme tuki, johon voi luottaa. Avioliittoa on nyt takana 30 vuotta ja voit uskoa, etteivät minua tässä tilanteessa muiden sairausluokitukset hetkauta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pataluhta kirjoitti:

Mene vaan laiskuri töhin ja lopeta se joutava höpinä.

Jos äiti hoitaa kotona lapset, hän on laiskuri, mutta jos päiväkodissa ollaan töissä.

Haukkumisen sijaan kannattaisi tutustua faktoihin. Minäkin lapsettomana tiedän, miten paljon meidän veronmaksajien rahaa säästyisi, jos lapset hoidettaisiin kotona ja siihen löytyisi perheeltä vielä motiivia.

Googlen mukaan monessa kunnassa päivähoito maksaa veronmaksajille 980-1360€/kk/lapsi eli ap. tapauksessa yhteiskunnan varoja säästyisi 1960-2720€/kk ja sinulla on pokkaa väittää häntä laiskaksi.

Itse vastustan lasten kotona hoitamista lähinnä siitä syystä, että kotihoito hidastaa ja heikentää lapsen sosiaalista ja kognitiivista kehitystä merkittävästi verrattuna varhaiskasvatukseen. Tämä on varmasti itsestään selvää jokaiselle ajattelukykyiselle ihmiselle, mutta lisäksi asia on todistettu lukuisissa luotettavissa tutkimuksissa. Ihan lapsen parasta siis ajattelen. Kotona loisivat äidit ovat mielestäni joko suunnattoman itsekkäitä tai sitten vain tietämättömiä ja typeriä.

Itselleni tuli sitä paitsi tuosta AP:n kirjoituksesta sellainen kuva, että hän aikoo loisia kotona vielä sittenkin kun lapset ovat varttuneet. Se taas on ihan puhdasta laiskuutta.

Täh? Ei todellakaan ole todistettu mitään tuollaista. Esim tämä muutama viikko sitten uutisoitu suomalaistutkimus ei todellakaan todistanut mitään tuollaista. Lukekaa ne alkuperäisraportit eikä haastatteluja/toimittajien tulkintoja.

Tästä tutkimuksesta ei ollu kyse. Perehdy aiheeseen.

Olen perehtynyt. Mitään väitteittesi puolesta puhuvaa suomalaistutkimusta (eikä lyhyellä etsimisellä ulkomaistakaan) ei ole. Tai jos on, linkkaa toki.

http://ecec-care.org/fileadmin/careproject/Publications/reports/new_ver…

https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q&esrc=s&source=web&cd=5&ved=0ahU…

https://www.jstor.org/stable/1131027?origin=crossref&seq=1#page_scan_ta…

Siinä olisi jotain alkajaisiksi, jos osaat lukea englanninkielistä tekstiä. Toivottavasti linkit toimivat. Kolmatta tutkimusta varten pitää rekisteröityä, mutta abstraktin pääsee lukemaan ilman rekisteröitymistäkin. Lisää löydät ihan googlaamalla, nyt vähän oma-aloitteisuutta peliin.

Oletko tutustunut melun, infektiokierteiden, ison ryhmän aiheuttaman stressin, kiireen aiheuttamiin haittoihin alle 3-vuotiaalla lapsella? Koulutettu äiti tai isä osaa lukea, sanoittaa, nimetä asioita, opettaa lukuja, lauluja, loruja, opettaa pienelle arjessa matematiikan perustaitoja, viedä ulkoilemaan ja kehittää motorisia perustaitoja. Bonuksena lapsi saa turvallisen ja välittävän vanhemman hoivaa ja rakkautta ja välttää varhaisvuosien oravanpyörän. Väitätkö sinä pokkana, että hyvien vanhempien lapsen on parempi mennä mahdollisimman aikaisin päiväkotiin? Olen nähnyt räkä poskella vanhempiensa perään itkeviä 1-2-vuotiaita, joilla räkä virtaa koko ajan, on korvakierrettä, syliin ei pääse läheskään aina jne... kyllä pitää olla ihmisen tyhmä, jos uskoo laitoksen olevan parempi paikka kuin hyvien ja tiedostavien vanhempien hoiva.

Vaikka äiti olisi kuinka koulutettu ja lahjakas kasvattaja, hän ei voi kuitenkaan koskaan korvata ikätovereiden seuraa ja päiväkodin tarjoamia virikkeitä. Kotihoidon tuhoisat vaikutukset on todettu muun muassa noissa edellä mainituissa tutkimuksissa.

Yhtä ainutta tutkimusta ei tarvitse lukea tunteakseen, tietääkseen ja ymmärtääkseen, että lapsi tarvitsee rauhaa ja turvallisen ympäristön. Kotoa käsin lahdetään tutustumaan maailmaan, oli kotona sitten äiti, isä, mummi tai muu rakas läheinen.

Kuinka kaukana todellisuudesta täytyy olla, että kuvittelee pienelle lapselle voivan olla hyväksi ympäriinsä ravaaminen ja aikuisten työaikataulujen mukaa eläminen ja aikatauluttaminen.

Nimenomaan hiekkalaatikolla ja pienten kerhoissa niitä ikätovereita näkee turvallisesti. Ei niin, että heitetään lennossa päikkärin ovesta sisään.

Eipä ihme, että mindfullness-kurssit täyttyvät, kun jo ihan pienestä opitaan elämään, ei tätä hetkeä, vaan sitten kun. Sitten kun vanhemmat tulevat hakemaan.

Pari tuntia pienelle muutama tunti viikossa on maksimi aika olla erossa vanhemmistaan.

Eli koti on lapselle paras paikka, koska sinusta nyt vain tuntuu siltä? Tutkimustulokset osoittavat toisin, mutta sinusta tuntuu että ne ovat väärässä. Aikamoista, että joku kumoaa kiistattomia todisteita ihan mututuntumalla. Sama kuin väittäisin maapallon olevan litteä, koska siltä minusta nyt vain tuntuu.

Siis mikä on tämå tutkimus jossa on todettu että hyväkään ja turvallinen koti ei ole lapselle paras paikka..? Sittenhän kaikki lapset pitäisi ottaa huostaan jos missään ei ole kellään hyvä olla.

Älä vääristele asioita! Päivähoito ja huostaanotto eivät todellakaan ole sama asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pataluhta kirjoitti:

Mene vaan laiskuri töhin ja lopeta se joutava höpinä.

Jos äiti hoitaa kotona lapset, hän on laiskuri, mutta jos päiväkodissa ollaan töissä.

Haukkumisen sijaan kannattaisi tutustua faktoihin. Minäkin lapsettomana tiedän, miten paljon meidän veronmaksajien rahaa säästyisi, jos lapset hoidettaisiin kotona ja siihen löytyisi perheeltä vielä motiivia.

Googlen mukaan monessa kunnassa päivähoito maksaa veronmaksajille 980-1360€/kk/lapsi eli ap. tapauksessa yhteiskunnan varoja säästyisi 1960-2720€/kk ja sinulla on pokkaa väittää häntä laiskaksi.

Itse vastustan lasten kotona hoitamista lähinnä siitä syystä, että kotihoito hidastaa ja heikentää lapsen sosiaalista ja kognitiivista kehitystä merkittävästi verrattuna varhaiskasvatukseen. Tämä on varmasti itsestään selvää jokaiselle ajattelukykyiselle ihmiselle, mutta lisäksi asia on todistettu lukuisissa luotettavissa tutkimuksissa. Ihan lapsen parasta siis ajattelen. Kotona loisivat äidit ovat mielestäni joko suunnattoman itsekkäitä tai sitten vain tietämättömiä ja typeriä.

Itselleni tuli sitä paitsi tuosta AP:n kirjoituksesta sellainen kuva, että hän aikoo loisia kotona vielä sittenkin kun lapset ovat varttuneet. Se taas on ihan puhdasta laiskuutta.

Täh? Ei todellakaan ole todistettu mitään tuollaista. Esim tämä muutama viikko sitten uutisoitu suomalaistutkimus ei todellakaan todistanut mitään tuollaista. Lukekaa ne alkuperäisraportit eikä haastatteluja/toimittajien tulkintoja.

Tästä tutkimuksesta ei ollu kyse. Perehdy aiheeseen.

Olen perehtynyt. Mitään väitteittesi puolesta puhuvaa suomalaistutkimusta (eikä lyhyellä etsimisellä ulkomaistakaan) ei ole. Tai jos on, linkkaa toki.

http://ecec-care.org/fileadmin/careproject/Publications/reports/new_ver…

https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q&esrc=s&source=web&cd=5&ved=0ahU…

https://www.jstor.org/stable/1131027?origin=crossref&seq=1#page_scan_ta…

Siinä olisi jotain alkajaisiksi, jos osaat lukea englanninkielistä tekstiä. Toivottavasti linkit toimivat. Kolmatta tutkimusta varten pitää rekisteröityä, mutta abstraktin pääsee lukemaan ilman rekisteröitymistäkin. Lisää löydät ihan googlaamalla, nyt vähän oma-aloitteisuutta peliin.

Oletko tutustunut melun, infektiokierteiden, ison ryhmän aiheuttaman stressin, kiireen aiheuttamiin haittoihin alle 3-vuotiaalla lapsella? Koulutettu äiti tai isä osaa lukea, sanoittaa, nimetä asioita, opettaa lukuja, lauluja, loruja, opettaa pienelle arjessa matematiikan perustaitoja, viedä ulkoilemaan ja kehittää motorisia perustaitoja. Bonuksena lapsi saa turvallisen ja välittävän vanhemman hoivaa ja rakkautta ja välttää varhaisvuosien oravanpyörän. Väitätkö sinä pokkana, että hyvien vanhempien lapsen on parempi mennä mahdollisimman aikaisin päiväkotiin? Olen nähnyt räkä poskella vanhempiensa perään itkeviä 1-2-vuotiaita, joilla räkä virtaa koko ajan, on korvakierrettä, syliin ei pääse läheskään aina jne... kyllä pitää olla ihmisen tyhmä, jos uskoo laitoksen olevan parempi paikka kuin hyvien ja tiedostavien vanhempien hoiva.

Vaikka äiti olisi kuinka koulutettu ja lahjakas kasvattaja, hän ei voi kuitenkaan koskaan korvata ikätovereiden seuraa ja päiväkodin tarjoamia virikkeitä. Kotihoidon tuhoisat vaikutukset on todettu muun muassa noissa edellä mainituissa tutkimuksissa.

Yhtä ainutta tutkimusta ei tarvitse lukea tunteakseen, tietääkseen ja ymmärtääkseen, että lapsi tarvitsee rauhaa ja turvallisen ympäristön. Kotoa käsin lahdetään tutustumaan maailmaan, oli kotona sitten äiti, isä, mummi tai muu rakas läheinen.

Kuinka kaukana todellisuudesta täytyy olla, että kuvittelee pienelle lapselle voivan olla hyväksi ympäriinsä ravaaminen ja aikuisten työaikataulujen mukaa eläminen ja aikatauluttaminen.

Nimenomaan hiekkalaatikolla ja pienten kerhoissa niitä ikätovereita näkee turvallisesti. Ei niin, että heitetään lennossa päikkärin ovesta sisään.

Eipä ihme, että mindfullness-kurssit täyttyvät, kun jo ihan pienestä opitaan elämään, ei tätä hetkeä, vaan sitten kun. Sitten kun vanhemmat tulevat hakemaan.

Pari tuntia pienelle muutama tunti viikossa on maksimi aika olla erossa vanhemmistaan.

Eli koti on lapselle paras paikka, koska sinusta nyt vain tuntuu siltä? Tutkimustulokset osoittavat toisin, mutta sinusta tuntuu että ne ovat väärässä. Aikamoista, että joku kumoaa kiistattomia todisteita ihan mututuntumalla. Sama kuin väittäisin maapallon olevan litteä, koska siltä minusta nyt vain tuntuu.

Näin. Kun ajattelukin on ulkoistettu. Mitäpä sitä omaa päätänsä tai sydäntänsä käyttämään. Joku muu on jo asian tutkinut. Telkku auki ja aivot pysyvästi narikkaan.

Kyse ei ole mistään mielipidejutusta vaan asiasta, jota on mahdollista tutkia ja on tutkittu objektiivisin mittarein. Kumoatko sinä kaikki muutkin kiistattomasti todistetut tieteelliset faktat, jos sinun sydämesi sanoo toisin? Kuulostat sellaiselta henkilöltä, joka voisi uskoa myös siihen, että evoluutio ei ole totta ja jumala on olemassa. Perusteluna varmaan käytät sitä, että sinusta tuntuu siltä ja sydämesi sanoo niin. Minusta se on (anteeksi vain) todella idioottimaista. Eivät sinun tunteesi voi kumota faktoja.

Minusta voi tuntua vaikka siltä, että kuu on tehty juustosta. Minun tunteeni ei kuitenkaan todista mitään eikä merkitse, että näin olisi oikeasti.

"Minun tunteeni ei kuitenkaan todista mitään". Onneksi nämä vielä vähemmistönä. Robotti-ihmisiä on kyllä pelottavan paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies palkkaisi kotiin kotiapulaisen, jonka tehtävä olisi hoitaa lapsia, tehdä ruokaa, siivota ja muuten tehdä kotihommia, niin kukaan ei kehtaisi sanoa tämän kotiapulaisen olevan laiskuri!

Kyllä minä ainakin kutsuisin laiskuriksi tuollaista kotiapulaista, jos hänellä ei tosiaan ole mitään muuta tointa. Eri asia tietysti, jos hän vaikka opiskelee päätoimisesti ja tekee sivutienestinään tuota kotiapulaisen työtä tai jos hänellä on vaikkapa useita eri kotitalouksia, joissa hän noita hommia tekee. Yhden kodin (ellei se ole joku kymmenkerroksinen palatsi tms.) tavanomaisten askareiden hoito sen sijaan ei mitenkään vastaa kokopäivätyötä ainakaan siinä vaiheessa, kun lapset ovat varttuneet. Kyllä tuollaista kotirouvaa voidaan hyvällä omallatunnolla nimittää laiskuriksi ja loiseksi.

Ihanintahan tässä kotirouvan elämässä on juuri tuo rajaton vapaus. Vapaus tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä, jos ei kodinhoitoon saa kaikkea aikaansa kulumaan. Meillä se antaa myös vapauden sille työssäkäyvälle tehdä vapaa-ajallaan mitä huvittaa. Itse olen kotirouvavuosien myötä tullut hyvin tarkaksi ajastani eli miten sen vietän ja keiden kanssa. Ihana vapaus!

Vierailija kirjoitti:

Meidän esikoinen menee ensi syksynä päiväkotiin. Voinko jostain nähdä työntekijöiden rikosrekisteriotteen?

Jos päiväkoti ja sen hallinto on hoitanut hommansa oikein ei siellä sellaisia ihmisiä ole töissä kellä on rikosrekisteri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on kotirouvalla ja työttömällä?

Etkö nyt oikeasti itse keksi?

Kotiäiti ei vie yhteiskunnan rajoja sentin senttiä, päin vastoin antaa työpaikkansa jollekin sitä tarvitsevalle. Työttömät sen sijaan on pohjaton kaivo, johon verovaroja kipataan.

Mitä ihmeen rajoja?

Hmm, vaikea tehtävä. Mahtaisiko tarkoittaa rahoja? Mitäpä luulet?

Kotirouva elää miehensä rahoilla, mikä ei ole minusta sen kunnioitettavampaa kuin yhteiskunnan varoilla eläminenkään. Sekä kotirouva että työtön ovat loisia, jotka eivät itse kustanna omaa elämäänsä. Siinä mielessä ne ovat aivan sama asia, vaikka isäntäeliö onkin eri.

Sinun logiikallasi jokainen työntekijä on loinen - hän loisii työnantajansa kukkarolla. Lisäksi julkisten alojen työntekijät loisivat veronmaksajan kukkarolla.

Meillä kotiäitiys ja -rouvuus on yhteinen valinta ja sopimus. Minun kotonaoloaikanani vaurautemme on lisääntynyt jatkuvasti ja minä olen vaikuttanut siihen paljon. Olen älykäs nainen ja me olemme yhdessä pelanneet korttimme hyvin. Toisella tapaa toimimalla olisi perhe todennäköisesti hajonnut kiireeseen ja oravanpyörään, kun on lapset, täysinäinen arki ja kaksi vaativaa työtä. Kokeiltu on. Nyt on sen sijaan sellainen taloudellinen tilanne, että molempien vanhuus on turvattu.

Älyllisistä haasteista: Minä opiskelen kotirouvana jatkuvasti. Koskaan en ole kokenut itseäni tietämättömäksi ja tyhmäksi työssäkäyvien rinnalla. Opiskelun lisäksi luen todella paljon ns. "ammattikirjallisuutta" usealta alalta. Pidän keskustelusta ja olen utelias elämällä. Menestyn opinnoissani.

Harrastan liikuntaa, teen piha-ja kotitöitä, mutten ole mikään kotiorja enkä passaa lapsia. Minulla on myös luovia harrastuksia (taide, käsityöt).

Ei ole sanottua ettenkö vielä palaa töihin, se on mahdollista. Mutta en palaa kiireoravanpyörään enkä luovu vapaudestani. Näitä olen tehnyt ihan tarpeeksi tajutakseni, mitä haluan ja arvostan. Arvostan myös itseäni ja muita ilman titteleitä, minua eivät siis itsetuntopuheet hetkauta tai työ ihmisen arvon mittarina vakuuta. Toisten työtä toki arvostan sinä missä omaani ilman muuta. Kunhan työ vain aikaansaa enimmäkseenhyvää tähän maailmaan, sitä kun ei jokainen työ todellakaan tänä päivänä automaattisesti tee.

Eli yksinkertaistettuna: sinä olet alainen ja mies on sinun pomosi. Mielestäni se on sairas ja epätasa-arvoinen lähtökohta avioliitolle, jonka pitäisi käsittääkseni olla kahden tasavertaisen aikuisen (ei alaisen ja esimiehen) välinen suhde.

Eikai tasavertaisuus vaadi sitä että molemmat tekee kaikesta tasan 50%? Tasavertaisia voidaan olla vaikka tehtäisiin eri asioita.

Mutta eihän se ole mitenkään reilu työnjako, että toinen raataa niska limassa työpaikalla ja toinen istuskelee kotona tehden samalla normaalit kotityöt, joissa ei mitenkään riitä tekemistä kahdeksaksi tunniksi päivässä. Oletetaan, että lapset ovat jo kasvaneet isoksi ja kotirouva on jatkanut kotona lorvailua. Kotitöiden tekemistä ei millään voi verrata päivätyöhön, joten tällaisia kotirouvia voi hyvinkin nimittää miehensä siivellä eläviksi loisiksi. Missään omakotitalossakaan (saati kerrostalo/rivitaloasunnossa) ei mitenkään riitä kotiaskareita niin paljon, että ne vastaisivat kokopäivätyötä. Joku tuolla edellä ihmettelikin, että miten kotirouvalla muka menee koko päivä sellaisissa askareissa, joita muut ihmiset hoitelevat iltapuhteenaan. Mielestäni hyvä pointti. Se ei vain mitenkään ole mahdollista, ellei kyseisellä rouvalla ole sitten joku siisteysobsessio, joka pakottaa hänet siivoamaan koko talon lattiasta kattoon joka päivä. Tällöin kyse on kuitenkin mielenterveysongelmasta eikä mistään hyödyllisestä puuhastelusta.

Sinulle on siis ongelma, että mieheni sinun näkemyksesi mukaan tekee töitä niska limassa samalla kun minä loisin? Toinen ongelmasi on, että en tee iltapuhteenani kotitöitä vaan teen niitä mahdollisest päiväsaikaan, kun kunnon ihmiset ovat töissä. Kolmas ongelmasi on, että minulla on ehkä siisteysobsessio, muuten en voi saada päiviäni kulumaan.

No, ensimmäinen epäoikeudenmukaisuus sinun on nyt vain kestettävä, koska se on omassa päässäsi. Tämä kun tosiaan on meidän keskenämme tekemä sopimus, joka yhä käy molemmille.

Meillä on iso talo ja kyllä saatan tehdä kotitöitä myös päivisin. En kuitenkaan tee niitä täysin yksin vaan myös muu perhe tekee. Siisteys on minusta ihan kiva juttu, mutta obsessiota ei ole. Sotkuakin on joskus, se kuuluu elämään ja on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, että koti on tip top.

Päiväni saan kulumaan kuten sanottua liikkumalla, opiskelemalla, lukemalla ja joskus matkustamalla. Hoidan myös kaikenlaisia perheen asioita päivisin, jotta miehen ei tarvitse niihin työaikaa käyttää. Tähän täytyy myös todeta, että siinä missä minä olen ylpeä miehestäni, hän on myös iloinen ja ylpeä minusta. Ja muistaa kiittää, kun esim. hoidan jonkun hänen hommansa tai yhteisen, hoidettavan asian, teen hyvää ruokaa tai laitan kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on kotirouvalla ja työttömällä?

Etkö nyt oikeasti itse keksi?

Kotiäiti ei vie yhteiskunnan rajoja sentin senttiä, päin vastoin antaa työpaikkansa jollekin sitä tarvitsevalle. Työttömät sen sijaan on pohjaton kaivo, johon verovaroja kipataan.

Mitä ihmeen rajoja?

Hmm, vaikea tehtävä. Mahtaisiko tarkoittaa rahoja? Mitäpä luulet?

Kotirouva elää miehensä rahoilla, mikä ei ole minusta sen kunnioitettavampaa kuin yhteiskunnan varoilla eläminenkään. Sekä kotirouva että työtön ovat loisia, jotka eivät itse kustanna omaa elämäänsä. Siinä mielessä ne ovat aivan sama asia, vaikka isäntäeliö onkin eri.

Sinun logiikallasi jokainen työntekijä on loinen - hän loisii työnantajansa kukkarolla. Lisäksi julkisten alojen työntekijät loisivat veronmaksajan kukkarolla.

Meillä kotiäitiys ja -rouvuus on yhteinen valinta ja sopimus. Minun kotonaoloaikanani vaurautemme on lisääntynyt jatkuvasti ja minä olen vaikuttanut siihen paljon. Olen älykäs nainen ja me olemme yhdessä pelanneet korttimme hyvin. Toisella tapaa toimimalla olisi perhe todennäköisesti hajonnut kiireeseen ja oravanpyörään, kun on lapset, täysinäinen arki ja kaksi vaativaa työtä. Kokeiltu on. Nyt on sen sijaan sellainen taloudellinen tilanne, että molempien vanhuus on turvattu.

Älyllisistä haasteista: Minä opiskelen kotirouvana jatkuvasti. Koskaan en ole kokenut itseäni tietämättömäksi ja tyhmäksi työssäkäyvien rinnalla. Opiskelun lisäksi luen todella paljon ns. "ammattikirjallisuutta" usealta alalta. Pidän keskustelusta ja olen utelias elämällä. Menestyn opinnoissani.

Harrastan liikuntaa, teen piha-ja kotitöitä, mutten ole mikään kotiorja enkä passaa lapsia. Minulla on myös luovia harrastuksia (taide, käsityöt).

Ei ole sanottua ettenkö vielä palaa töihin, se on mahdollista. Mutta en palaa kiireoravanpyörään enkä luovu vapaudestani. Näitä olen tehnyt ihan tarpeeksi tajutakseni, mitä haluan ja arvostan. Arvostan myös itseäni ja muita ilman titteleitä, minua eivät siis itsetuntopuheet hetkauta tai työ ihmisen arvon mittarina vakuuta. Toisten työtä toki arvostan sinä missä omaani ilman muuta. Kunhan työ vain aikaansaa enimmäkseenhyvää tähän maailmaan, sitä kun ei jokainen työ todellakaan tänä päivänä automaattisesti tee.

Eli yksinkertaistettuna: sinä olet alainen ja mies on sinun pomosi. Mielestäni se on sairas ja epätasa-arvoinen lähtökohta avioliitolle, jonka pitäisi käsittääkseni olla kahden tasavertaisen aikuisen (ei alaisen ja esimiehen) välinen suhde.

Ei, meillä ei tarvita tällaista pomo-alainen -asetelmaa. Sinä kaiketi tarvitset sellaisen, mutta me olemme kumppaneita. Olemme sopineet tästä ja kuten sanottu, tämä sopii meille molemmille. Epätasa-arvoinen tämä olisi, jos meistä jompi kumpi olisi alistunut. Me olemme kuten sanottua menestyneet ja vaurastuneet tällä tavoin huomattavasti. Lähtökohta oli kaksi ihan tavallista opiskelijaa. Nyt olemme vauras perhe.

Myös suhteemme on hyvä ja lämmin, mutta myös hyvin suora. Riitelemme välillä kunnolla enkä ole koskaan kokenut, että minun pitäisi tässä asetelmassa olla esimerkiksi helppo tai nöyristelevä. Toisaalta olemme toisillemme tuki, johon voi luottaa. Avioliittoa on nyt takana 30 vuotta ja voit uskoa, etteivät minua tässä tilanteessa muiden sairausluokitukset hetkauta.

Miksi perhanassa sinä sitten itse rinnastit miehesi ja sinun välisen suhteen pomo-alaissuhteeseen, jos se ei sellainen mielestäsi kuitenkaan ole?

Luin ketjun. Katkeruutta ja köyhyyttä kommenteissa. Kun itse en voi elää mukavasti niin kukaan muukaan ei saa. Säälittäviä inisijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on kotirouvalla ja työttömällä?

Etkö nyt oikeasti itse keksi?

Kotiäiti ei vie yhteiskunnan rajoja sentin senttiä, päin vastoin antaa työpaikkansa jollekin sitä tarvitsevalle. Työttömät sen sijaan on pohjaton kaivo, johon verovaroja kipataan.

Mitä ihmeen rajoja?

Hmm, vaikea tehtävä. Mahtaisiko tarkoittaa rahoja? Mitäpä luulet?

Kotirouva elää miehensä rahoilla, mikä ei ole minusta sen kunnioitettavampaa kuin yhteiskunnan varoilla eläminenkään. Sekä kotirouva että työtön ovat loisia, jotka eivät itse kustanna omaa elämäänsä. Siinä mielessä ne ovat aivan sama asia, vaikka isäntäeliö onkin eri.

Sinun logiikallasi jokainen työntekijä on loinen - hän loisii työnantajansa kukkarolla. Lisäksi julkisten alojen työntekijät loisivat veronmaksajan kukkarolla.

Meillä kotiäitiys ja -rouvuus on yhteinen valinta ja sopimus. Minun kotonaoloaikanani vaurautemme on lisääntynyt jatkuvasti ja minä olen vaikuttanut siihen paljon. Olen älykäs nainen ja me olemme yhdessä pelanneet korttimme hyvin. Toisella tapaa toimimalla olisi perhe todennäköisesti hajonnut kiireeseen ja oravanpyörään, kun on lapset, täysinäinen arki ja kaksi vaativaa työtä. Kokeiltu on. Nyt on sen sijaan sellainen taloudellinen tilanne, että molempien vanhuus on turvattu.

Älyllisistä haasteista: Minä opiskelen kotirouvana jatkuvasti. Koskaan en ole kokenut itseäni tietämättömäksi ja tyhmäksi työssäkäyvien rinnalla. Opiskelun lisäksi luen todella paljon ns. "ammattikirjallisuutta" usealta alalta. Pidän keskustelusta ja olen utelias elämällä. Menestyn opinnoissani.

Harrastan liikuntaa, teen piha-ja kotitöitä, mutten ole mikään kotiorja enkä passaa lapsia. Minulla on myös luovia harrastuksia (taide, käsityöt).

Ei ole sanottua ettenkö vielä palaa töihin, se on mahdollista. Mutta en palaa kiireoravanpyörään enkä luovu vapaudestani. Näitä olen tehnyt ihan tarpeeksi tajutakseni, mitä haluan ja arvostan. Arvostan myös itseäni ja muita ilman titteleitä, minua eivät siis itsetuntopuheet hetkauta tai työ ihmisen arvon mittarina vakuuta. Toisten työtä toki arvostan sinä missä omaani ilman muuta. Kunhan työ vain aikaansaa enimmäkseenhyvää tähän maailmaan, sitä kun ei jokainen työ todellakaan tänä päivänä automaattisesti tee.

Eli yksinkertaistettuna: sinä olet alainen ja mies on sinun pomosi. Mielestäni se on sairas ja epätasa-arvoinen lähtökohta avioliitolle, jonka pitäisi käsittääkseni olla kahden tasavertaisen aikuisen (ei alaisen ja esimiehen) välinen suhde.

Eikai tasavertaisuus vaadi sitä että molemmat tekee kaikesta tasan 50%? Tasavertaisia voidaan olla vaikka tehtäisiin eri asioita.

Mutta eihän se ole mitenkään reilu työnjako, että toinen raataa niska limassa työpaikalla ja toinen istuskelee kotona tehden samalla normaalit kotityöt, joissa ei mitenkään riitä tekemistä kahdeksaksi tunniksi päivässä. Oletetaan, että lapset ovat jo kasvaneet isoksi ja kotirouva on jatkanut kotona lorvailua. Kotitöiden tekemistä ei millään voi verrata päivätyöhön, joten tällaisia kotirouvia voi hyvinkin nimittää miehensä siivellä eläviksi loisiksi. Missään omakotitalossakaan (saati kerrostalo/rivitaloasunnossa) ei mitenkään riitä kotiaskareita niin paljon, että ne vastaisivat kokopäivätyötä. Joku tuolla edellä ihmettelikin, että miten kotirouvalla muka menee koko päivä sellaisissa askareissa, joita muut ihmiset hoitelevat iltapuhteenaan. Mielestäni hyvä pointti. Se ei vain mitenkään ole mahdollista, ellei kyseisellä rouvalla ole sitten joku siisteysobsessio, joka pakottaa hänet siivoamaan koko talon lattiasta kattoon joka päivä. Tällöin kyse on kuitenkin mielenterveysongelmasta eikä mistään hyödyllisestä puuhastelusta.

Sinulle on siis ongelma, että mieheni sinun näkemyksesi mukaan tekee töitä niska limassa samalla kun minä loisin? Toinen ongelmasi on, että en tee iltapuhteenani kotitöitä vaan teen niitä mahdollisest päiväsaikaan, kun kunnon ihmiset ovat töissä. Kolmas ongelmasi on, että minulla on ehkä siisteysobsessio, muuten en voi saada päiviäni kulumaan.

No, ensimmäinen epäoikeudenmukaisuus sinun on nyt vain kestettävä, koska se on omassa päässäsi. Tämä kun tosiaan on meidän keskenämme tekemä sopimus, joka yhä käy molemmille.

Meillä on iso talo ja kyllä saatan tehdä kotitöitä myös päivisin. En kuitenkaan tee niitä täysin yksin vaan myös muu perhe tekee. Siisteys on minusta ihan kiva juttu, mutta obsessiota ei ole. Sotkuakin on joskus, se kuuluu elämään ja on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, että koti on tip top.

Päiväni saan kulumaan kuten sanottua liikkumalla, opiskelemalla, lukemalla ja joskus matkustamalla. Hoidan myös kaikenlaisia perheen asioita päivisin, jotta miehen ei tarvitse niihin työaikaa käyttää. Tähän täytyy myös todeta, että siinä missä minä olen ylpeä miehestäni, hän on myös iloinen ja ylpeä minusta. Ja muistaa kiittää, kun esim. hoidan jonkun hänen hommansa tai yhteisen, hoidettavan asian, teen hyvää ruokaa tai laitan kotia.

Ongelma ei ole se, että teet kotiaskareet päivällä etkä illalla. Yritin vain sanoa, että tavanomaisten askareiden hoitaminen ei millään vastaa oikeaa työtä. Senpä takia järjestelynne ei ole oikeudenmukainen miestäsi kohtaan, joka paiskii töitä ns. perse ruvella samaan aikaan kun sinä makaat kotona. Ei voida edes sanoa, että olisit miehesi kotiapulainen, koska kertomasi mukaan myös muut perheenjäsenet osallistuvat kotitöihin siinä missä sinäkin. Mikä sinä sitten omasta mielestäsi olet, jos et miehesi siivellä loisiva laiskottelija?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on kotirouvalla ja työttömällä?

Etkö nyt oikeasti itse keksi?

Kotiäiti ei vie yhteiskunnan rajoja sentin senttiä, päin vastoin antaa työpaikkansa jollekin sitä tarvitsevalle. Työttömät sen sijaan on pohjaton kaivo, johon verovaroja kipataan.

Mitä ihmeen rajoja?

Hmm, vaikea tehtävä. Mahtaisiko tarkoittaa rahoja? Mitäpä luulet?

Kotirouva elää miehensä rahoilla, mikä ei ole minusta sen kunnioitettavampaa kuin yhteiskunnan varoilla eläminenkään. Sekä kotirouva että työtön ovat loisia, jotka eivät itse kustanna omaa elämäänsä. Siinä mielessä ne ovat aivan sama asia, vaikka isäntäeliö onkin eri.

Sinun logiikallasi jokainen työntekijä on loinen - hän loisii työnantajansa kukkarolla. Lisäksi julkisten alojen työntekijät loisivat veronmaksajan kukkarolla.

Meillä kotiäitiys ja -rouvuus on yhteinen valinta ja sopimus. Minun kotonaoloaikanani vaurautemme on lisääntynyt jatkuvasti ja minä olen vaikuttanut siihen paljon. Olen älykäs nainen ja me olemme yhdessä pelanneet korttimme hyvin. Toisella tapaa toimimalla olisi perhe todennäköisesti hajonnut kiireeseen ja oravanpyörään, kun on lapset, täysinäinen arki ja kaksi vaativaa työtä. Kokeiltu on. Nyt on sen sijaan sellainen taloudellinen tilanne, että molempien vanhuus on turvattu.

Älyllisistä haasteista: Minä opiskelen kotirouvana jatkuvasti. Koskaan en ole kokenut itseäni tietämättömäksi ja tyhmäksi työssäkäyvien rinnalla. Opiskelun lisäksi luen todella paljon ns. "ammattikirjallisuutta" usealta alalta. Pidän keskustelusta ja olen utelias elämällä. Menestyn opinnoissani.

Harrastan liikuntaa, teen piha-ja kotitöitä, mutten ole mikään kotiorja enkä passaa lapsia. Minulla on myös luovia harrastuksia (taide, käsityöt).

Ei ole sanottua ettenkö vielä palaa töihin, se on mahdollista. Mutta en palaa kiireoravanpyörään enkä luovu vapaudestani. Näitä olen tehnyt ihan tarpeeksi tajutakseni, mitä haluan ja arvostan. Arvostan myös itseäni ja muita ilman titteleitä, minua eivät siis itsetuntopuheet hetkauta tai työ ihmisen arvon mittarina vakuuta. Toisten työtä toki arvostan sinä missä omaani ilman muuta. Kunhan työ vain aikaansaa enimmäkseenhyvää tähän maailmaan, sitä kun ei jokainen työ todellakaan tänä päivänä automaattisesti tee.

Eli yksinkertaistettuna: sinä olet alainen ja mies on sinun pomosi. Mielestäni se on sairas ja epätasa-arvoinen lähtökohta avioliitolle, jonka pitäisi käsittääkseni olla kahden tasavertaisen aikuisen (ei alaisen ja esimiehen) välinen suhde.

Eikai tasavertaisuus vaadi sitä että molemmat tekee kaikesta tasan 50%? Tasavertaisia voidaan olla vaikka tehtäisiin eri asioita.

Mutta eihän se ole mitenkään reilu työnjako, että toinen raataa niska limassa työpaikalla ja toinen istuskelee kotona tehden samalla normaalit kotityöt, joissa ei mitenkään riitä tekemistä kahdeksaksi tunniksi päivässä. Oletetaan, että lapset ovat jo kasvaneet isoksi ja kotirouva on jatkanut kotona lorvailua. Kotitöiden tekemistä ei millään voi verrata päivätyöhön, joten tällaisia kotirouvia voi hyvinkin nimittää miehensä siivellä eläviksi loisiksi. Missään omakotitalossakaan (saati kerrostalo/rivitaloasunnossa) ei mitenkään riitä kotiaskareita niin paljon, että ne vastaisivat kokopäivätyötä. Joku tuolla edellä ihmettelikin, että miten kotirouvalla muka menee koko päivä sellaisissa askareissa, joita muut ihmiset hoitelevat iltapuhteenaan. Mielestäni hyvä pointti. Se ei vain mitenkään ole mahdollista, ellei kyseisellä rouvalla ole sitten joku siisteysobsessio, joka pakottaa hänet siivoamaan koko talon lattiasta kattoon joka päivä. Tällöin kyse on kuitenkin mielenterveysongelmasta eikä mistään hyödyllisestä puuhastelusta.

Sinulle on siis ongelma, että mieheni sinun näkemyksesi mukaan tekee töitä niska limassa samalla kun minä loisin? Toinen ongelmasi on, että en tee iltapuhteenani kotitöitä vaan teen niitä mahdollisest päiväsaikaan, kun kunnon ihmiset ovat töissä. Kolmas ongelmasi on, että minulla on ehkä siisteysobsessio, muuten en voi saada päiviäni kulumaan.

No, ensimmäinen epäoikeudenmukaisuus sinun on nyt vain kestettävä, koska se on omassa päässäsi. Tämä kun tosiaan on meidän keskenämme tekemä sopimus, joka yhä käy molemmille.

Meillä on iso talo ja kyllä saatan tehdä kotitöitä myös päivisin. En kuitenkaan tee niitä täysin yksin vaan myös muu perhe tekee. Siisteys on minusta ihan kiva juttu, mutta obsessiota ei ole. Sotkuakin on joskus, se kuuluu elämään ja on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, että koti on tip top.

Päiväni saan kulumaan kuten sanottua liikkumalla, opiskelemalla, lukemalla ja joskus matkustamalla. Hoidan myös kaikenlaisia perheen asioita päivisin, jotta miehen ei tarvitse niihin työaikaa käyttää. Tähän täytyy myös todeta, että siinä missä minä olen ylpeä miehestäni, hän on myös iloinen ja ylpeä minusta. Ja muistaa kiittää, kun esim. hoidan jonkun hänen hommansa tai yhteisen, hoidettavan asian, teen hyvää ruokaa tai laitan kotia.

Ongelma ei ole se, että teet kotiaskareet päivällä etkä illalla. Yritin vain sanoa, että tavanomaisten askareiden hoitaminen ei millään vastaa oikeaa työtä. Senpä takia järjestelynne ei ole oikeudenmukainen miestäsi kohtaan, joka paiskii töitä ns. perse ruvella samaan aikaan kun sinä makaat kotona. Ei voida edes sanoa, että olisit miehesi kotiapulainen, koska kertomasi mukaan myös muut perheenjäsenet osallistuvat kotitöihin siinä missä sinäkin. Mikä sinä sitten omasta mielestäsi olet, jos et miehesi siivellä loisiva laiskottelija?

Uliseva paskajonne voisi jo poistua ketjusta. Uskotaan että sinusta ei ole elättäjäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä eroa on kotirouvalla ja työttömällä?

Etkö nyt oikeasti itse keksi?

Kotiäiti ei vie yhteiskunnan rajoja sentin senttiä, päin vastoin antaa työpaikkansa jollekin sitä tarvitsevalle. Työttömät sen sijaan on pohjaton kaivo, johon verovaroja kipataan.

Mitä ihmeen rajoja?

Hmm, vaikea tehtävä. Mahtaisiko tarkoittaa rahoja? Mitäpä luulet?

Kotirouva elää miehensä rahoilla, mikä ei ole minusta sen kunnioitettavampaa kuin yhteiskunnan varoilla eläminenkään. Sekä kotirouva että työtön ovat loisia, jotka eivät itse kustanna omaa elämäänsä. Siinä mielessä ne ovat aivan sama asia, vaikka isäntäeliö onkin eri.

Sinun logiikallasi jokainen työntekijä on loinen - hän loisii työnantajansa kukkarolla. Lisäksi julkisten alojen työntekijät loisivat veronmaksajan kukkarolla.

Meillä kotiäitiys ja -rouvuus on yhteinen valinta ja sopimus. Minun kotonaoloaikanani vaurautemme on lisääntynyt jatkuvasti ja minä olen vaikuttanut siihen paljon. Olen älykäs nainen ja me olemme yhdessä pelanneet korttimme hyvin. Toisella tapaa toimimalla olisi perhe todennäköisesti hajonnut kiireeseen ja oravanpyörään, kun on lapset, täysinäinen arki ja kaksi vaativaa työtä. Kokeiltu on. Nyt on sen sijaan sellainen taloudellinen tilanne, että molempien vanhuus on turvattu.

Älyllisistä haasteista: Minä opiskelen kotirouvana jatkuvasti. Koskaan en ole kokenut itseäni tietämättömäksi ja tyhmäksi työssäkäyvien rinnalla. Opiskelun lisäksi luen todella paljon ns. "ammattikirjallisuutta" usealta alalta. Pidän keskustelusta ja olen utelias elämällä. Menestyn opinnoissani.

Harrastan liikuntaa, teen piha-ja kotitöitä, mutten ole mikään kotiorja enkä passaa lapsia. Minulla on myös luovia harrastuksia (taide, käsityöt).

Ei ole sanottua ettenkö vielä palaa töihin, se on mahdollista. Mutta en palaa kiireoravanpyörään enkä luovu vapaudestani. Näitä olen tehnyt ihan tarpeeksi tajutakseni, mitä haluan ja arvostan. Arvostan myös itseäni ja muita ilman titteleitä, minua eivät siis itsetuntopuheet hetkauta tai työ ihmisen arvon mittarina vakuuta. Toisten työtä toki arvostan sinä missä omaani ilman muuta. Kunhan työ vain aikaansaa enimmäkseenhyvää tähän maailmaan, sitä kun ei jokainen työ todellakaan tänä päivänä automaattisesti tee.

Eli yksinkertaistettuna: sinä olet alainen ja mies on sinun pomosi. Mielestäni se on sairas ja epätasa-arvoinen lähtökohta avioliitolle, jonka pitäisi käsittääkseni olla kahden tasavertaisen aikuisen (ei alaisen ja esimiehen) välinen suhde.

Eikai tasavertaisuus vaadi sitä että molemmat tekee kaikesta tasan 50%? Tasavertaisia voidaan olla vaikka tehtäisiin eri asioita.

Mutta eihän se ole mitenkään reilu työnjako, että toinen raataa niska limassa työpaikalla ja toinen istuskelee kotona tehden samalla normaalit kotityöt, joissa ei mitenkään riitä tekemistä kahdeksaksi tunniksi päivässä. Oletetaan, että lapset ovat jo kasvaneet isoksi ja kotirouva on jatkanut kotona lorvailua. Kotitöiden tekemistä ei millään voi verrata päivätyöhön, joten tällaisia kotirouvia voi hyvinkin nimittää miehensä siivellä eläviksi loisiksi. Missään omakotitalossakaan (saati kerrostalo/rivitaloasunnossa) ei mitenkään riitä kotiaskareita niin paljon, että ne vastaisivat kokopäivätyötä. Joku tuolla edellä ihmettelikin, että miten kotirouvalla muka menee koko päivä sellaisissa askareissa, joita muut ihmiset hoitelevat iltapuhteenaan. Mielestäni hyvä pointti. Se ei vain mitenkään ole mahdollista, ellei kyseisellä rouvalla ole sitten joku siisteysobsessio, joka pakottaa hänet siivoamaan koko talon lattiasta kattoon joka päivä. Tällöin kyse on kuitenkin mielenterveysongelmasta eikä mistään hyödyllisestä puuhastelusta.

Sinulle on siis ongelma, että mieheni sinun näkemyksesi mukaan tekee töitä niska limassa samalla kun minä loisin? Toinen ongelmasi on, että en tee iltapuhteenani kotitöitä vaan teen niitä mahdollisest päiväsaikaan, kun kunnon ihmiset ovat töissä. Kolmas ongelmasi on, että minulla on ehkä siisteysobsessio, muuten en voi saada päiviäni kulumaan.

No, ensimmäinen epäoikeudenmukaisuus sinun on nyt vain kestettävä, koska se on omassa päässäsi. Tämä kun tosiaan on meidän keskenämme tekemä sopimus, joka yhä käy molemmille.

Meillä on iso talo ja kyllä saatan tehdä kotitöitä myös päivisin. En kuitenkaan tee niitä täysin yksin vaan myös muu perhe tekee. Siisteys on minusta ihan kiva juttu, mutta obsessiota ei ole. Sotkuakin on joskus, se kuuluu elämään ja on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se, että koti on tip top.

Päiväni saan kulumaan kuten sanottua liikkumalla, opiskelemalla, lukemalla ja joskus matkustamalla. Hoidan myös kaikenlaisia perheen asioita päivisin, jotta miehen ei tarvitse niihin työaikaa käyttää. Tähän täytyy myös todeta, että siinä missä minä olen ylpeä miehestäni, hän on myös iloinen ja ylpeä minusta. Ja muistaa kiittää, kun esim. hoidan jonkun hänen hommansa tai yhteisen, hoidettavan asian, teen hyvää ruokaa tai laitan kotia.

Ongelma ei ole se, että teet kotiaskareet päivällä etkä illalla. Yritin vain sanoa, että tavanomaisten askareiden hoitaminen ei millään vastaa oikeaa työtä. Senpä takia järjestelynne ei ole oikeudenmukainen miestäsi kohtaan, joka paiskii töitä ns. perse ruvella samaan aikaan kun sinä makaat kotona. Ei voida edes sanoa, että olisit miehesi kotiapulainen, koska kertomasi mukaan myös muut perheenjäsenet osallistuvat kotitöihin siinä missä sinäkin. Mikä sinä sitten omasta mielestäsi olet, jos et miehesi siivellä loisiva laiskottelija?

Uliseva paskajonne voisi jo poistua ketjusta. Uskotaan että sinusta ei ole elättäjäksi.

Tämä. Palstan köyhin ja katkerin. Säälittävä.

Aina kun palstalla käsitellään tasokkaampaa kotielämää tämä sama paskajonne ulisee ketjussa. 😀

Minusta on tosi ihanaa olla kotirouvana. Vien lapset joka arkipäivä päiväkotiin ja teen sillä aikaa mitä huvittaa. Maalaan, urheilen ja luen paljon. Käyn joka päivä lounaalla tai ainakin kahvilla. Onneksi minulla on nykyään perinnön turvin mahdollisuus tälläiseen elämään. 15 vuotta tein töitä ”niska limassa” ja inhosin joka hetkeä.