Kotiäidiksi/ -rouvaksi jääminen? Kokemuksia?

Sijoittamalla asuntoihin

-Stella

Mene vaan laiskuri töhin ja lopeta se joutava höpinä.

Täällä eräs :) Ollut kotona enemmän tai vähemmän jo 18 vuotta. Tehnyt keikkaluontoista työtä viimeiset 8 vuotta. Se tuo vähän vaihtelua arkeen, kun lapset ovat jo isoja. Taloudellisesti minun ei tarvitsisi käydä töissä, mies tienaa sen verran hyvin. Rahastoihin menee joka kk tietty summa, jota sitten eläkkeellä käytän. Jos tulisi ero, puolet omaisuudesta minun. Lisäksi olen ainut lapsi, joka tulee perimään sen verran, että hätätapauksessa eläisin niillä vanhuuden päivät kansaneläkkeen lisäksi.

Kannustan kyllä sinua edes kokeilemaan kotona oloa. Sittenhän tiedät, onko se sinua ja perhettäsi varten hyvä ratkaisu. Itse en kadu päivääkään. Miehen ehdoton tuki on kyllä tärkeää, samoin lähipiirin. Itse olen saanut ainoastaan kannustusta sekä omilta vanhemmiltani että appivanhemmiltani. Sinun koulutuksesi/työsi on varmasti sellaista, että halutessasi voit tehdä keikkatyötä myöhemmin ja alalla riittää töitä jatkossakin.

Kysele lisää, jos haluat :)

Pataluhta kirjoitti:

Mene vaan laiskuri töhin ja lopeta se joutava höpinä.

Kateellisilta ei tietääkseni kysytty mitään.

Vierailija kirjoitti:

Täällä eräs :) Ollut kotona enemmän tai vähemmän jo 18 vuotta. Tehnyt keikkaluontoista työtä viimeiset 8 vuotta. Se tuo vähän vaihtelua arkeen, kun lapset ovat jo isoja. Taloudellisesti minun ei tarvitsisi käydä töissä, mies tienaa sen verran hyvin. Rahastoihin menee joka kk tietty summa, jota sitten eläkkeellä käytän. Jos tulisi ero, puolet omaisuudesta minun. Lisäksi olen ainut lapsi, joka tulee perimään sen verran, että hätätapauksessa eläisin niillä vanhuuden päivät kansaneläkkeen lisäksi.

Kannustan kyllä sinua edes kokeilemaan kotona oloa. Sittenhän tiedät, onko se sinua ja perhettäsi varten hyvä ratkaisu. Itse en kadu päivääkään. Miehen ehdoton tuki on kyllä tärkeää, samoin lähipiirin. Itse olen saanut ainoastaan kannustusta sekä omilta vanhemmiltani että appivanhemmiltani. Sinun koulutuksesi/työsi on varmasti sellaista, että halutessasi voit tehdä keikkatyötä myöhemmin ja alalla riittää töitä jatkossakin.

Kysele lisää, jos haluat :)

Ihanaa että olet(te) saanut homman toimimaan 🙂 Hoitoalalla keikat onnistuu kyllä helposti, eli se ainakin olisi ihan mahdollista että teen vain vuoroja joita haluan. Olen koittanut kyllä keksiä millä muulla tavalla voisin tienata rahaa ihan kotoa käsin, koska oma työ ei vaan kiinnosta yhtään...

Miehen puolesta kävisi vaikka heti jos hänen tulonsa olisivat hieman isommat 😑 Hän kaipaa aikaa kun olin äitiyslomilla, niin minäkin.

Mitä mieltä miehesi on? Olen ajautunut kotiäidiksi terveysongelmien takia ja tilanne on syvältä. Ei ikinä enää jos voisin itse päättää. Riippuvuus miehestä, ainainen köyhyys. Haaveilen siitä että olisin oman itseni herra. Nainen, hanki itsellesi taloudellinen riippumattomuus jos vain suinkin pystyt. Ehkä kuvio toimii jos puoliso on huomattavan varakas mutta keskituloisella ei ei ei ei.....

Palaan töihin heti, kun muksu on isompi. Mutta aivan syvältä tämä on. Yksinäistä. Mulla ei ole muuta seuraa kuin koira ja vauva. Tylsää. Samaa rataa päivästä toiseen.

Kävin mammakerhossa, kuoleman tylsää. Itse kun en ole vauvakuplassa.

Ainainen köyhyys. Rahat aina tiukalla. Syksyisin, kun koulut alkavat ja muu perhe lähtee aamulla töihin/kouluun, seuraa minua jokapäiväinen lähiökuolema. Katson ikkunasta, kahvikuppi kädessä aamutakkisillani, kun muut lähtevät töihinsä, kuka minnekin. Osa naapureiden lapsista on jo kasvanut aikuisiksi, häviävät näköpiiristä.

Seuraan muiden elämää. Aamupäivisin istun koneella kirjoittamassa valikoituja ajatuksia - hah hah - vauvapalstalle.

Olen ollut kotiäiti nyt 19 vuotta. Välillä olen tehnyt lyhyitä oman alani sijaisuuksia, toisinaan sen verran, että olen päätynyt ansiosidonnaiselle. Mies on työnarkomaani. Silti olemme korviamme myöten veloissa, koska olemme hölmöyksissämme kustantaneet lapsillemme kalliita harrastuksia ja ulkomaanmatkoja. Nyt säästän ruuasta, ostan halvinta ja kokkaaan kaiken alusta saakka. Säästän kaikessa. Ainoa tavoite tällä hetkellä on selvitä velkataakasta. Kulutan mahdollisimman vähän.

Eristäytyminen muista, häpeä työttömyydesta/kotirouvuudesta ja rahattomuudesta. En ole sosiaalinen, enkö myöskään tunne toista ikäistäni (akateemista) kotirouvaa tällä paikkakunnalla. En tunne enkä tiedä ketään, kuka olisi näin pitkään ollut kotona lasten (nykyään nuorten) kanssa. Etenkin tällä koulutuksella.

Kotirouvailu on Suomessa mahdollista vain, jos taloustilanne sen sallii. Muutoin joudut laskemaan jokaikisen sentin. Vuosikausia ja joka päivä. Eräässä vaiheessa unohdin pankkikorttini tunnuksen, koska en käyttänyt sitä. Nykyään mies siirtää ruokarahaa tililleni, ettei tunnusluku pääse unohtumaan. Vain erään esimerkin mainitakseni.

Maanantaisin tai ihan minä tahansa viikon aamupäivänä saatan tehdä kirppiskierroksen, vain kävelläkseni jossakin. Häpeä siivittää kävelyä, kun tiedän, että kaltaiseni koulutuksen saaneet opettajat ovat toisaalla, työpaikoillaan tekemässä mielekästä työtä. Vaikka minulle on sanottu, että ei se työelämä aina mitään herkkua ole, niin nämä sanojat eivät tiedä, millaista on olla vuosikausia pesemässä kotona pyykkiä, laittamassa ruokaa, siivoamassa - eikä missään mitään mielekästä sisältöä. Harrastuksena minulla on hölkkä ja lukeminen. Ei maksa mitään, kirjastosta kirjoja ja vuosien takaiset lenkkarit.

Tämä kaikki on kapeuttanut ajattelua, minusta on tullut kammottava lasten elämää kontrolloiva äiti. Myös  vähäinen ammattiosaamiseni on vanhentunut. Hiljaittain kuulin, että maisterintutkinto 25 vuoden takaa on auttamattoman turha ja vanhentunut. Ei käyttöä, ei ainakaan tällä paikkakunnalla.

Voisin jatkaa loputtomiin suomalaisesta kotirouva-arjesta. Tai kotiäidin elämästä. Visusti olen sanomatta olevani kotirouva, vaikka sitä kuitenkin olen. Haluaisin saada kuulla kokemuksia suomalaisilta naisilta Saksasta, jossa käsittääkseni kotirouvakulttuuri on jollain tapaa voimissaan.

Niin - miksi olen jäänyt kotiin? Osin olosuhteiden pakosta, koska en ole saanut koulutustani vastaavaa työtä, mitä haluaisin tehdä. Enkä muutakaan työtä. Osin siksi, että lähipiirissäni tapahtui traaginen kuolemantapaus, joka osoitti miten lyhyt elämä on. Osin siksi, että lapset olivat pieniä. Osin siksi, että mies on ollut työssä 24/7 ympäri vuoden. En liioittele kun kerron. Kukaan ei usko tätä. Sen vuoksi ajattelin nuorempana naivisti, että tasapainotan perhetilannetta jäämällä kotiin. Ja luulin, että "kyllä minä aina jotain työtä saan". Mikä vitsi! Minusta on tullut iloton, negatiivinen valittaja.

Kotirouvuuteen Suomessa (en tiedä muista maista) sisältyy erittäin suuri syrjäytymisen riski, köyhyysrajan alapuolella eläminen nyt ja tulevaisuudessa eläkeläisenä. Mitään arvostusta et saa, pelkkää moitetta laiskaksi ja saamattomaksi. Kotiäitiys on kai virallisestikin sosiologiassa ja sosiaalityössä luokiteltu syrjäytymisvaaralliseksi. Ja tähän kun lisää mielialan laskun....

Päivän ainoa haaste: ruuanlaitto. Koska aikaa on, niin kokkaan superhyvää ruokaa jälkiruokineen, tuoreine sämpylöineen, jne. Toisillle tämä on unelma, minulle ainoa päivän haaste ja työ. Tietenkin siivouksen ja pyykinpesun lisäksi.

Olen ollut kotona useampia pätkiä, pisimmillään yhteen menoon n. 10v. Nyt olen taas jäämässä kotiin, muutaman vuoden työskentelyn jälkeen. Lapset ovat jo koulussa, ajan saa silti kulumaan helposti. Esim. kuntoilua joka päivä heti, kun lapset koulussa. Lounaalle kotiin tai myös kotona olevan kaverin kanssa ravintolaan. Asioiden hoitoa, shoppailua yms. Sitten kotiin ottamaan koululaiset vastaan. Illemmalla mies kotiin, yhteinen illallinen. 

Oletko ollut koskaan sairaana viikkoa putkeen? Tai kuukautta? Oliko tylsää...

Riippuu taloudellisesta tilanteesta ja miehen suhtautumisesta. Onko sinulla säästöjä tai mitään taloudellista turvaa itsellesi? Jos mies oikeasti haluaa että olet kotona, tienaa niin hyvin että se oikeasti onnistuu, on valmis antamaan käyttöösi osan rahoistaan, eikä sinua haittaa elää miehen rahoilla, niin sitten kyllä. Onko parisuhde niin hyvä, että uskallat jättäytyä sen varaan?

Lapset kasvavat ja suunnilleen 10 v iässä alkaa aika kulua mieluiten kavereiden kanssa ja harrastuksissa. Miehellä on työnsä, lapsilla omat juttunsa, mitä sinulla sitten on?

Suomessa kotirouvailu lähes mahdotonta, koska ei ole perheverotusta. 

Olin yli 3 vuotta kotona lapsen kanssa ja minusta se oli autuasta aikaa. Rahallisesti pärjäsimme erittäin hyvin. Miehen palkan lisäksi meillä on pääomatuloja. Lapsen kanssa aika meni mukavasti ja samalla opiskelin. Nyt olen koulutusta vastaavassa työssä ja käytännössä rahaa jää näppiin saman verran. Työssäkäyvä ei pysty tekemään hyvää ruokaa halvemmista raaka-aineista kuten kypsytellä lihapatoja tai keittoja. Mieskin olisi toivonut minun jatkavan kotona.

Ei ongelmaa - sinullahan on ammatti, johon palata. Teet vähän keikkatöitä, niin et jää täysin sivuun. Noin pienten lasten kanssa on hyvä olla kotona, kyllä se työstä käy.

Harrastukseksi voisit katsoa, olisiko avoimessa yliopistossa jokin kiinnostava kurssi - niitä voi tehdä verkko-opintoina aika paljon, jos matkat ovat este.

Kannustan kotiäitiyteen, ehdit kyllä takaisin työelämään, jos mieli muuttuu. Siksi tuo pieni työkeikkailu/opiskelu on hyvä ottaa mukaan ohjelmaan. Kolmivuotiaan kanssa voisit pitää kyllä ihan sapattivuodenkin, niin palaudut työstressistä.

Tsemppiä!

Olen ollut puoli vuotta. Tosi tylsää! Juuri kuten yllä kuvattu.

Olen ollut kotona vuodesta 2006. Lapset on jo teinejä. 

Mieheni työ on hektistä ja hän on paljon poissa. Kaikki arki kaatuu minulle ja olisi ollut todella rankkaa hoitaa oman työn lisäksi ihan kaikki lapsiin liittyvät kuljetukset ja menot yksin, meillä ei ole ketään mummeja tai muita auttamassa. 

Minulla on omia sijoituksia aikoinaan tekemieni asuntokauppojen peruilta, saan pääomatuloja kuukaudessa noin 1500 €. Meillä on käytännössä yhteiset rahat, eli saan siirtää miehen tililtä rahaa itselleni aina kun tarvitsen. Olemme samanlaisia maltillisia rahankäyttäjiä, joten riitaa ei tule. 

Saan aikani kulumaan vallan mainiosti, ehdin harrasta mitä haluan eikä minulla oikeastaan koskaan ole kiire minnekään. Kun lapset oli pienempiä, meillä oli usein heidän kavereitaan koulun jälkeen ja näistä lapsista tuli minullekin läheisiä ja nyt teineinäkin tulevat aina kanssani juttelemaan kun nähdään.

Tunnen kyllä olevani jo ihan täydellisen pihalla tämän päivän työelämän koukeroista. En osaa edes enää kuvitella itseäni työpaikalle. 

Varmaan riippuu tämäkin asia paljon itsestä, toisille sopii ja toisille ei. Se vaan pännii, että Suomessa naisella/perheellä ei ole aitoa valinnanvaraa tässä, koska palkkaverotus on liian kireä ja ei le perheverotusta. Myös asuntolainan korkovähennykset ovat ajattu alas, poistuakseen kokonaan. Jos mahdollista, niin kotirouvailkaa vaikka Saksassa tai muualla ulkomailla.

Vierailija kirjoitti:

Ainainen köyhyys. Rahat aina tiukalla. Syksyisin, kun koulut alkavat ja muu perhe lähtee aamulla töihin/kouluun, seuraa minua jokapäiväinen lähiökuolema. Katson ikkunasta, kahvikuppi kädessä aamutakkisillani, kun muut lähtevät töihinsä, kuka minnekin. Osa naapureiden lapsista on jo kasvanut aikuisiksi, häviävät näköpiiristä.

Seuraan muiden elämää. Aamupäivisin istun koneella kirjoittamassa valikoituja ajatuksia - hah hah - vauvapalstalle.

Olen ollut kotiäiti nyt 19 vuotta. Välillä olen tehnyt lyhyitä oman alani sijaisuuksia, toisinaan sen verran, että olen päätynyt ansiosidonnaiselle. Mies on työnarkomaani. Silti olemme korviamme myöten veloissa, koska olemme hölmöyksissämme kustantaneet lapsillemme kalliita harrastuksia ja ulkomaanmatkoja. Nyt säästän ruuasta, ostan halvinta ja kokkaaan kaiken alusta saakka. Säästän kaikessa. Ainoa tavoite tällä hetkellä on selvitä velkataakasta. Kulutan mahdollisimman vähän.

Eristäytyminen muista, häpeä työttömyydesta/kotirouvuudesta ja rahattomuudesta. En ole sosiaalinen, enkö myöskään tunne toista ikäistäni (akateemista) kotirouvaa tällä paikkakunnalla. En tunne enkä tiedä ketään, kuka olisi näin pitkään ollut kotona lasten (nykyään nuorten) kanssa. Etenkin tällä koulutuksella.

Kotirouvailu on Suomessa mahdollista vain, jos taloustilanne sen sallii. Muutoin joudut laskemaan jokaikisen sentin. Vuosikausia ja joka päivä. Eräässä vaiheessa unohdin pankkikorttini tunnuksen, koska en käyttänyt sitä. Nykyään mies siirtää ruokarahaa tililleni, ettei tunnusluku pääse unohtumaan. Vain erään esimerkin mainitakseni.

Maanantaisin tai ihan minä tahansa viikon aamupäivänä saatan tehdä kirppiskierroksen, vain kävelläkseni jossakin. Häpeä siivittää kävelyä, kun tiedän, että kaltaiseni koulutuksen saaneet opettajat ovat toisaalla, työpaikoillaan tekemässä mielekästä työtä. Vaikka minulle on sanottu, että ei se työelämä aina mitään herkkua ole, niin nämä sanojat eivät tiedä, millaista on olla vuosikausia pesemässä kotona pyykkiä, laittamassa ruokaa, siivoamassa - eikä missään mitään mielekästä sisältöä. Harrastuksena minulla on hölkkä ja lukeminen. Ei maksa mitään, kirjastosta kirjoja ja vuosien takaiset lenkkarit.

Tämä kaikki on kapeuttanut ajattelua, minusta on tullut kammottava lasten elämää kontrolloiva äiti. Myös  vähäinen ammattiosaamiseni on vanhentunut. Hiljaittain kuulin, että maisterintutkinto 25 vuoden takaa on auttamattoman turha ja vanhentunut. Ei käyttöä, ei ainakaan tällä paikkakunnalla.

Voisin jatkaa loputtomiin suomalaisesta kotirouva-arjesta. Tai kotiäidin elämästä. Visusti olen sanomatta olevani kotirouva, vaikka sitä kuitenkin olen. Haluaisin saada kuulla kokemuksia suomalaisilta naisilta Saksasta, jossa käsittääkseni kotirouvakulttuuri on jollain tapaa voimissaan.

Niin - miksi olen jäänyt kotiin? Osin olosuhteiden pakosta, koska en ole saanut koulutustani vastaavaa työtä, mitä haluaisin tehdä. Enkä muutakaan työtä. Osin siksi, että lähipiirissäni tapahtui traaginen kuolemantapaus, joka osoitti miten lyhyt elämä on. Osin siksi, että lapset olivat pieniä. Osin siksi, että mies on ollut työssä 24/7 ympäri vuoden. En liioittele kun kerron. Kukaan ei usko tätä. Sen vuoksi ajattelin nuorempana naivisti, että tasapainotan perhetilannetta jäämällä kotiin. Ja luulin, että "kyllä minä aina jotain työtä saan". Mikä vitsi! Minusta on tullut iloton, negatiivinen valittaja.

Kotirouvuuteen Suomessa (en tiedä muista maista) sisältyy erittäin suuri syrjäytymisen riski, köyhyysrajan alapuolella eläminen nyt ja tulevaisuudessa eläkeläisenä. Mitään arvostusta et saa, pelkkää moitetta laiskaksi ja saamattomaksi. Kotiäitiys on kai virallisestikin sosiologiassa ja sosiaalityössä luokiteltu syrjäytymisvaaralliseksi. Ja tähän kun lisää mielialan laskun....

Mikset kouluttaudu uudelleen? Teinit ei enää tarvitse sinua. Nyt on aikaa itsellesi. 

up