Oikeastiko lastenkasvatuksen asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kaikki rangaistukset aiheuttavat lapsille traumoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen taas kesän työtön yksinhuoltaja. Lähin hoitaja asuu 1,5h bussimatkan päässä. Kauppakäynnit on lasten (5 ja 6) mielestä todella vastenmielisiä. Palkinto on se jos sinne ei tarvitse lähteä. Eli jos kaupassa perseilee jätän viisi- ja kuusivuotiaan keskenään kotiin? Jätän kokonaan käymättä kaupassa? Vaatteet tilaan jo mahdolliuuksien mukaan netistä, ruokaa minulla ei ole pienistä tuloista mahdollista tilata kotiin edes kerran viikossa.

Miten ihmeessä motivoin noita oleen nätisti? Jäätelö, tarra tai leffailta hyvästä suorituksesta ei auta. Joskus ollaan oltu menemättä kauppaan ja syöty iltapalaksi kuivaa näkkäriä - > jee! ei tarvii syödä!

Onko rangaistukset sitten auttaneet?

Hankalissa elämäntilanteissa ei välttämättä voi toimia kasvatuksessa optimaalisesti, ja se on ihan täysin ymmärrettävää. Se ei kuitenkaan poista sitä, mitä monet kirjoittajat ovat tässä ketjussa fiksusti sanoneet rangaistuksista. Olen samaa mieltä, että rangaistukset eivät ole hyvää kasvatusta.

Jos sanoo että "jos lähdette juoksentelemaan niin ulos ei tänään mennä" niin toimii.

Niitä jonkun ehdottamia pikkukärryjä on testattu, se aiheuttaa kamalaa sekoilua ja kilpailua että kumpi saa sen juuston hakea. Ja toinen huutaa pettymystään vaikka vuorotellen saaavat.

Pärjäisikö se 6-vuotias sen aikaa yksinään kotona, kun te käytte pienemmän kanssa kaupassa? Ja tuon ikäiset varmaan edes joskus käyvät kavereilla leikkimässä, eli kauppareissun voisi tehdä aina toisen kanssa silloin, kun toinen on kaverin luona.

Vierailija kirjoitti:

Kohtuu kaikessa, liika fanaattisuus on aina huono vaihtoehto.

Mulla on erityislapsi, jos "motivoisin" (=lahjoisin) hänet käyttäytymään kaupassa hyvin, niin saa jätskin niin hän vaatii sen jätskin joka asiassa. Jotta hän pukee päälle hän vaatii jätskin, jotta hän kävelee nätisti hän vaatii jätskin, jotta hän kampaa hiukset hän vaatii jätskin jne. Olen kokeillut 😀.

Toki tavislapsi ei varmaan yhtä räikeästi käyttäytyisi, mutta näen kyllä, että voi jäädä levy päälle. Aina saa jotain.

Ja se, että ei saa tulla kauppaan mukaan ei onnistu kaikilla. Meillä se ei tunnu lapsesta miltään, jos joltain niin se on hänelle positiivinen asia (kun mummu tulee kylään kun äiti käy kaupassa...).

Kyllä niille rangaistuksille on paikkansa, mutta ei joka päivä joka asiasta voi rankaista. Minusta lapsen on hyvä tietää, että on tietyt tavat miten käyttäydytään ja jos tahallaan huvikseen hyppii liikaa silmille niin sanktio voi rapsahtaa. Tulevia aikuisiahan tässä kasvatetaan ja yhteiskunnassakin on tietyt säännöt ja lait minkä mukaan toimitaan.

En koe, että aiheutan traumoja tässä kellekkään. Itselläni tosin on traumoja lapsuudesta, jossa kaikki oli ok ja rajoja ei ollut. Itse olin sellainen lapsi, joka olisi niitä kaivannut. Rajoja janotessani jouduin nuorisokotiin, siellä oli säännöt ja rangaistukset ja minulla oli turvallinen olo. Minusta tuli yhteiskuntakelpoinen ihminen, kaikki muut sisarukseni elävät harjoittavat hyvin kyseenalaista elämäntyyliä.

Mä uskon, että jos pikkulapsivaiheessa on paljon epäjohdonmukaisuutta, kaoottisuutta tai laiminlyöntiä, niin teini-iässä ei välttämättä käytännössä selvitä ilman rangaistuksia, tai ainakaan ilman hyvin selkeitä palkkio-seuraus rakenteita. Se ei kuitenkaan ole se optimaalinen lapsen kehityskulku. Jos normilasta hoidetaan ja kasvatetaan hyvin alusta saakka niin en usko, että rangaistuksista muuta kuin haittaa. Erityislapset erikseen tietty.

Vierailija kirjoitti:

Kohtuu kaikessa, liika fanaattisuus on aina huono vaihtoehto.

Mulla on erityislapsi, jos "motivoisin" (=lahjoisin) hänet käyttäytymään kaupassa hyvin, niin saa jätskin niin hän vaatii sen jätskin joka asiassa. Jotta hän pukee päälle hän vaatii jätskin, jotta hän kävelee nätisti hän vaatii jätskin, jotta hän kampaa hiukset hän vaatii jätskin jne. Olen kokeillut 😀.

Toki tavislapsi ei varmaan yhtä räikeästi käyttäytyisi, mutta näen kyllä, että voi jäädä levy päälle. Aina saa jotain.

Ja se, että ei saa tulla kauppaan mukaan ei onnistu kaikilla. Meillä se ei tunnu lapsesta miltään, jos joltain niin se on hänelle positiivinen asia (kun mummu tulee kylään kun äiti käy kaupassa...).

Kyllä niille rangaistuksille on paikkansa, mutta ei joka päivä joka asiasta voi rankaista. Minusta lapsen on hyvä tietää, että on tietyt tavat miten käyttäydytään ja jos tahallaan huvikseen hyppii liikaa silmille niin sanktio voi rapsahtaa. Tulevia aikuisiahan tässä kasvatetaan ja yhteiskunnassakin on tietyt säännöt ja lait minkä mukaan toimitaan.

En koe, että aiheutan traumoja tässä kellekkään. Itselläni tosin on traumoja lapsuudesta, jossa kaikki oli ok ja rajoja ei ollut. Itse olin sellainen lapsi, joka olisi niitä kaivannut. Rajoja janotessani jouduin nuorisokotiin, siellä oli säännöt ja rangaistukset ja minulla oli turvallinen olo. Minusta tuli yhteiskuntakelpoinen ihminen, kaikki muut sisarukseni elävät harjoittavat hyvin kyseenalaista elämäntyyliä.

Tuskin sä olisit kuitenkaan lapsuudessasi rangaistuksia kaivannut, vaan just niitä rajoja. Ei täällä kukaan ole ehdottanut, että lasta ei saisi kieltää tai komentaa tai estää tekemästä kiellettyjä asioita. Vain rangaistusten rooli tässä on kyseenalaistettu.

Tuossa matikkatapauksessa vanhemmat voisivat osoittaa enemmän myönteistä kiinnostusta lapsen koulunkäyntiin. Aloittaa voisi siitä, että avaisitte joskus lapsen matikankirjan ja valvoisitte läksyjen tekemistä. Samalla olisi tilaisuus miettiä, mikä niissä tunneissa mättää. Lapselle tilaisuus puhua ja teille tilaisuus vastata.

Rankaiseminen ei selvästi johda parempaan. Vai ovatko jatkuvat Wilma-viestit huonosta käytöksestä merkki siitä, että teillä on nyt oikea linja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtuu kaikessa, liika fanaattisuus on aina huono vaihtoehto.

Mulla on erityislapsi, jos "motivoisin" (=lahjoisin) hänet käyttäytymään kaupassa hyvin, niin saa jätskin niin hän vaatii sen jätskin joka asiassa. Jotta hän pukee päälle hän vaatii jätskin, jotta hän kävelee nätisti hän vaatii jätskin, jotta hän kampaa hiukset hän vaatii jätskin jne. Olen kokeillut 😀.

Toki tavislapsi ei varmaan yhtä räikeästi käyttäytyisi, mutta näen kyllä, että voi jäädä levy päälle. Aina saa jotain.

Ja se, että ei saa tulla kauppaan mukaan ei onnistu kaikilla. Meillä se ei tunnu lapsesta miltään, jos joltain niin se on hänelle positiivinen asia (kun mummu tulee kylään kun äiti käy kaupassa...).

Kyllä niille rangaistuksille on paikkansa, mutta ei joka päivä joka asiasta voi rankaista. Minusta lapsen on hyvä tietää, että on tietyt tavat miten käyttäydytään ja jos tahallaan huvikseen hyppii liikaa silmille niin sanktio voi rapsahtaa. Tulevia aikuisiahan tässä kasvatetaan ja yhteiskunnassakin on tietyt säännöt ja lait minkä mukaan toimitaan.

En koe, että aiheutan traumoja tässä kellekkään. Itselläni tosin on traumoja lapsuudesta, jossa kaikki oli ok ja rajoja ei ollut. Itse olin sellainen lapsi, joka olisi niitä kaivannut. Rajoja janotessani jouduin nuorisokotiin, siellä oli säännöt ja rangaistukset ja minulla oli turvallinen olo. Minusta tuli yhteiskuntakelpoinen ihminen, kaikki muut sisarukseni elävät harjoittavat hyvin kyseenalaista elämäntyyliä.

Tuskin sä olisit kuitenkaan lapsuudessasi rangaistuksia kaivannut, vaan just niitä rajoja. Ei täällä kukaan ole ehdottanut, että lasta ei saisi kieltää tai komentaa tai estää tekemästä kiellettyjä asioita. Vain rangaistusten rooli tässä on kyseenalaistettu.

No toki rangaistuksia ei olisi tarvinnut, jos "kevyemmät" rajat olisivat riittäneet minulle. Minusta kasvatusasiat on yksilöllisiä asioita, eikä jokaiseen lapseen identtiset kasvatusmetodit toimi.

Meillä lapsen kanssa puhutaan asiat aina, miltä tuntuu jne. Ei niitä rangaistuksia yks kaks vaan napsahda ja muuten ei asioita puitaisi. Puidaan kyllä ja hyvinkin usein se riittää. Joskus kuitenkaan ei.

Minä muistan edelleenkin hyvin, miten olin lapsena kateellinen ystävilleni, joiden vanhemmat antoivat rangaistuksen jostain törttöilystä ja jopa joskus suuttuivat. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta minä kaipasin sitä, että minunkin äitini olisi välittänyt sen verran, että suuttuisi/rankaisisi tms. Koin oloni usein mitättömäksi, sellaiseksi, jolla ei ole väliä. Olen kaiketi tässä asiassa melko ääripää, eikä varmasti kaikki koe asiaa näin :).

Kyllä lapsen on hyvä tietää kun tekee väärin, ei hän siitä rikki mene. Useimmiten seuraamus riittää, tai jo asioiden ennakoinnilla pääsee pitkälle. Rangaistus on toimiva työkalu kun sitä ei käytä liikaa/tarpeettomasti/muuten väärin.

Anteeksi, en jaksa lukea koko ketjua.

Kyllä, kaikki rangaistukset aiheuttavat traumaa, mutta nyt on hyvä muistaa, että lapsuus on enemmän tai vähemmän traumaattista jokaisella muutoksineen. Jo itse syntymä on jonkin sortin trauma.

Asia, josta olisi hyvä keskustella, minkä tason trauma on lapsen kehityksen kannalta hyvä asia ja minkälainen toiminta auttaa häntä varttumaan tasapainoiseksi ja onnelliseksi aikuiseksi?

Oma näkemykseni on, että keskitie on tässä paras. Lapsen on tärkeä oppia mm. pettymyksen sietokykyä eikä tämä tapahdu kuin tietynlaisten "traumaattisten" kokemuksen kautta (lapsi pettyy, oppii tunnistamaan tunteen, saa työvälineet käsitellä sitä jne.) Toisaalta jatkuva pelottava ilmapiiri ja negativiinen palaute rikkoo lapsen tunnetasolla ja vääristää minäkuvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ja haluaisin vielä kertoa, että rangaistusten ja seurausten välillä on ero. Jos vaikka riehuu kaupassa, niin seuraus on se, ettei seuraavalla kerralla pääse mukaan. Rangaistus taas ottaa karkkipäivä pois. Tai jos ei siivoa lelujaan pois, niin seuraus voisi olla se, että vanhempi kerää lelut sitten kokonaan pois jonnekin piiloon. Isommalta lapselta voi ottaa mopon avaimet seurauksena liikennetörttöilystä pois, mutta jos ne ottaa pois huonon koulumenestyksen vuoksi niin se on rangaistus. Seuraukset siis on ihan ok ja välttämättömiäkin.

Mainio kommentti, en ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi näin! Itselläni ei ole lapsia mutta muistan omasta menneisyydestäni juurikin tuon miten nämä seuraamukset tekivät paljon suuremman vaikutuksen kuin pelkkä rangaistus. Rangaistuksissa ei ollut järkeä ja niitä oppi välttelemään, seuraamukset taas opettivat tarkkailemaan omaa käytöstään välttääkseen epämukavan jatkumon. 

Huomaa tässä matikantuntihäirikköjutussa, että monelta tulee kommennttia kunka kyseinen äiti on epäonnistunut kasvatuksessa jo poenestä saakka ja nytvon törkeä laittaa poika kuriin. Joo, ehkä on, mutta miten. On ihan eri asia huudella, että väärin tehty kuin neuvoa mitä pitää tehdä. Tämä tuntihäirikön äiti näyttää tietävän, että jokin on mennyt pieleen kun häiriköinti ei lopu, eihän sitä tarvitse kertoa. Se mitä olis kiva kuulla, että miten häiriköinti loppuu.

Mulle jäi myöskin mielikuva, että häirikön äiti ei kannata rangaistuksia eikäbole niihin turvautunut, niin yksi keskustelija jankuttaa "luuletko, että rangaistukset auttaa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen taas kesän työtön yksinhuoltaja. Lähin hoitaja asuu 1,5h bussimatkan päässä. Kauppakäynnit on lasten (5 ja 6) mielestä todella vastenmielisiä. Palkinto on se jos sinne ei tarvitse lähteä. Eli jos kaupassa perseilee jätän viisi- ja kuusivuotiaan keskenään kotiin? Jätän kokonaan käymättä kaupassa? Vaatteet tilaan jo mahdolliuuksien mukaan netistä, ruokaa minulla ei ole pienistä tuloista mahdollista tilata kotiin edes kerran viikossa.

Miten ihmeessä motivoin noita oleen nätisti? Jäätelö, tarra tai leffailta hyvästä suorituksesta ei auta. Joskus ollaan oltu menemättä kauppaan ja syöty iltapalaksi kuivaa näkkäriä - > jee! ei tarvii syödä!

Onko rangaistukset sitten auttaneet?

Hankalissa elämäntilanteissa ei välttämättä voi toimia kasvatuksessa optimaalisesti, ja se on ihan täysin ymmärrettävää. Se ei kuitenkaan poista sitä, mitä monet kirjoittajat ovat tässä ketjussa fiksusti sanoneet rangaistuksista. Olen samaa mieltä, että rangaistukset eivät ole hyvää kasvatusta.

Jos sanoo että "jos lähdette juoksentelemaan niin ulos ei tänään mennä" niin toimii.

Niitä jonkun ehdottamia pikkukärryjä on testattu, se aiheuttaa kamalaa sekoilua ja kilpailua että kumpi saa sen juuston hakea. Ja toinen huutaa pettymystään vaikka vuorotellen saaavat.

Omilla suht saman ikäeron omaavilla käytin tuossa iässä "kiltteyskilpailua" täkynä. Eli vaikka muuten vältän lasten "kilpailuttamista" niin esim. kaupassakäynnin säännöt kerrattiin ennen joka kauppareissua (eli nämä ei saa juosta, ei kiljuta, kaupasta ostetaan vain kauppalappuun merkityt tuotteet). Näiden sääntöjen noudattamisesta sai palkinnoksi jotain itse valittua kivaa; hetki ihan omaa aikaa äidin kanssa (toki sitä saa noin niinkuin muutenkin), sai päättää kokonaan itse mitä syötiin iltapalaksi, kahdestaan leivontahetki yms. Mikä siitä lapsesta olikaan se senhetkinen kiva juttu. Toinen lapsista teki sitten aina sen aikaa jotakin muuta (luki tms) kun toinen lunasti palkintoaan.

Ei tarvinnut kuin kerta käydä kummallekin niin että sisarus käyttäytyi ja itse ei. Itkua ja hammastenkiristystä siitä toki seurasi mutta kun lapsi tiesi että vaikka kauppareissu tylsä olikin, kannatti se vetää läpi kunnialla kun siitä seurasi jotain kivaa. Huonolla käytöksellä kauppaan piti kuitenkin tulla mutta siitä ei seurannut mitään kivaa ja joutui seuraamaan sivusta kun toinen sai "palkinnon". Toki sitten tuon huonon käytöksen seuraus oli vain sen kivan jutun menetys, ei mitään huutoa/sättimistä/asian hieromista lapsen silmille että hyi kun käyttäydyit huonosti vaan hyvin neutraali suhtautuminen että nyt sitten kävi näin, kokeillaanpa seuraavalla kerralla jos onnistuisi jo paremmin.

Tuossa uhkailussa "jos ette ole juoksentelematta niin ulos ei mennä" on se huono puoli että se niputtaa lapset yhteen ja jos toinen käyttäytyy hyvin ja toinen ei, toinenkin saa rangaistuksen. Toisaalta sitten toiselle voi olla sama mennäänkö ulos vai ei niin voi käyttäytyä huonosti saadakseen jäädä sisälle, vesittääkseen sisaruksen mahdollisuuden päästä ulos yms. Ja vaikka tuossakin ottaisi lapset huomioon yksilöinä niin mistäpä tietää onko se ulosmenon kieltäminen aina niin toimiva rankaisu; jospa lapsi onkin ennen kauppareissua ajatellut että hän ei haluakaan tänään ulos; silloinhan kaupassa kannattaa käyttäytyä huonosti.

Ostoksien tekoon osallistuminen helpotti meillä kun kumpikin sai oman kauppalistansa, jossa pari tuotetta. Myöhemmin isoon listaan oma merkki niiden tuotteiden kohdalle jotka sai hakea. Ja lista tehtiin niin että se oli järjestyksessä, eli osastolta toiselle ei suhattu. Ja tässäkin alkuun se pikku palkinto hyvin sujuneesta reissusta.

Mä olen sortunut rangaistusten jakeluun. Olipas kiva kun tälläisen keskustelun joku aloitti. Meillä 4 lasta, joista kaksi vanhinta ovat etittäin helppoja ja sääntöjä kerrasta noudattavia persoonia. Mistään asiasta ei ole tarvinnut käydä mitään vääntöä ja kaikki asiat vain hoituu omalla painollaan.

Kolmas lapsi on aivan mahdoton. Se ei tottele mitään koskaan ikinä! Ja kun alkuun yritin toistaa ohjeita, neuvoja, pyyntöjä ja sääntöjä aikani ja huomasin, ettei sillä ole mitään vaikutusta aloin jakaa rangaistuksia. Juurikin näitä "jos et lopeta verhojen repimistä, et pääse huomenna korkeasaareen"

Se näytti toimivan hyvin, käytöstä onkin ollut helpompi hallita. Toki mukana on ollut myös näitä "uimarannalla ei saa heittää kiviä, jos vielä heität, niin meidän pitää lähteä pois".

Mahtavaa, että satuin tämän keskustelun huomaamaan, niin pystyn korjaamaan tapani. Ehkäpä pysyvää vahinkoa ei ole tullut kun lapsi on vasta 3 vuotta ja mahdotonta aikaa ei ole kestänyt kovin kauaa.

Neljäs lapsista on vielä vauva, mutta jos voin yhtään arvailla, niin hänestä on tulossa tälläinen helppo tapaus kuin kaksi ekaakin.

Tämä hankala lapsi oli jo vauvana sellainen, että nauroi vaan kun sitä kielsi. Ja sitten vakiotemppuihin on kuulunut esim kaupasta karkaaminen täysiä juosten ja kun on lähtenyt perään niin vauhti vaan kiihtyy ja hysteerinen räkätys alkaa. Luulin kahden ekan kohdalla olevani jotenkin astetta parempi äiti kun olin niin mukavasti käyttäytyvät lapset saanut kasvatettua. Ihmettelin aina miksi jotkut vanhemmat antaa lastensa lähteä juoksemaan suinpäin kohti parkkipaikkaa tai muuta vastallista, vieläpä nauren eikä he tee mitään kunnollisia toimenpiteitä asian lopettamiseksi. Mutta en siis ihmettele enää.

Joo mutta siis en ole tajunnut tekeväni mitään niin kauhean väärää rankaisemalla lasta, koska se on tepsinyt. Mutta hyvä pysäytys tämä ketju oli. Täytyy ottaa käyttöön vinkit mitä tässä on tullut esille.

En muuten päässyt lukemaan sitä aloituksessa olevan linkin juttua. Olikohan siellä jotain fiksua neuvoa tarjolla?

Niskasta puristaminen aina samantien kolttosen jälkeen on ollut tehokas tapa, jolla on mennyt perille että kyseistä hommaa ei vaan tehdä. Piste. Mikään monimutkainen jos teet tätä sitten tule tota viikon päästä, ei vain toimi, ja on lapselle raskasta.

Tässä ketjussa menee puurot ja vellit sekaisin, koska seuraamusten tulee olla IKÄTASOISESTI loogisia ja ymmärrettäviä sekä ymmärrystä lisääviä lapselle.

Esim. jos 1v ottaa lelun kädestä, hänelle riittävä seuraamus on sen yhdessä palauttaminen, 2v tarvitsee vielä enemmän sanoittamista, 3v muistuttelua oikeasta ja väärästä, 4v ymmärtää jo toisen tunteita ja näkökulmaa, kouluikäisen voi lähettää miettimään miksi toimi näin ja päästää mukaan leikkiin kun on selittänyt ja pyytänyt anteeksi. Tää nyt vaan karrikoitu esimerkki.

Näihin rangaistuksista pidättäytyviin vanhempiin pätee yleensä joko se, että heillä on poikkeuksellisen kilttiluonteiset lapset jotka tottelevat pientäkin viittausta tai sitten he eivät edes edellytä lapsilta suurempaa tottelevaisuutta.

Useimmat kuulunevat jälkimmäiseen ryhmään, eli jos lapsi ei jonkin asian suhteen tai jossain tilanteessa tottele ilman rankaisemista niin sitten asian annetaan vaan olla. Tiedän yhden tällaisen perheen ja siellä lapsi suoraan sanottuna "koulukiusaa" järjestelmällisesti vanhempiaan ja vanhemmat ovat nostaneet kädet pystyyn tämän haukkumisen ja ärsyttämisen edessä, vaikka tarpeeksi kovalla ja johdonmukaisella rankaisemisella tilanne epäilemättä olisi korjattavissa. Lapsi selkeästi saa merkittävää tyydytystä siitä, että pääsee kiusaamaan ja siksi esimerkiksi vetoaminen empatian tunteeseen, muun tekemisen keksiminen lapselle tai palkitseminen hyvästä käytöksestä eivät tehoa.