Oikeastiko lastenkasvatuksen asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kaikki rangaistukset aiheuttavat lapsille traumoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lasta pitäisi rangaista huonosti menneistä matikantunneista? Se ei ainakaan kasvata motivaatiota oppimiselle.

No jos lapsi häiritsee ja riehuu matikantunneilla, pitäähän sille joku seuraus olla. Puhutaan kuitenkin koko luokan työrauhasta. Kyse ei ole siitä ettei osaisi itse ainetta vaan pääosin siitä, että ei pidä opettajasta.

Seuraus tulee koulussa. Kotona voidaan keskustella

Joskus auttaa ettei liikaa märehdi niitä merkintöjä

Kun koulussa ei tule seurausta. Opettaja nipottaa aikansa ja luovuttaa. Ja kirjoittaa wilmaan sepustuksen kuinka ko käytös pitää saada loppumaan.

Ja totta ihmeessä märehdin, jos oma lapsi sabotoi muiden oppimista.

Osaat jaella rangaistuksia, mutta ne eivät auta ihan kuten asiantuntijat sanovat. Jos ainoa tapasi vaikuttaa lapsen käytökseen ovat rangaistukset, olet heikoilla.

Kasvatuksesi tulokset jo näkyvät. Huonosti käyttäytyvä lapsi, joka häiriköi koulussa. Et ole oikea henkilö kertomaan muille, miten lapsia tulee kasvattaa. Sen sijaan tarvitsette apua. Sinun tapasi kasvattaa tuo huonoja tuloksia. Ota ulkopuolinen apu vastaan, kun omat taitosi eivät riitä ja kun vain pahennat ongelmaa.

Jos luit mitä kirjoitin alunperin, niin ehkä tajuat miten typerä tämä kirjoituksesi on. En minä ole mikään rangaistusten kannattaja tai jakele niitä tuonne ja tänne. Sanoin vaan, että hieman vanhemman lapsen kanssa voi ongelmatilanteita tulla ja pelkkä kannustaminen ei välttämättä toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omille lapsilleni olen aina kertonut että kaikilla teoilla on seuraamuksensa, niin hyvillä kuin huonoilla. Ovat kyllä tämän pienestä pitäen ymmärtäneet, mutta toki rajojaan kokeilleet. Jos yhteistyö ei suju, menettää niitä kivoja etuoikeuksia (esim. pelit, telkkari, kivat menot, aika kaverien kanssa). Nyt jo kouluikäisten kanssa lähinnä sitä, että jos luottamus ei pelaa, vapaudet kapenee. Kouluikäisille voi jo ihan hyvin kertoa senkin, kuinka aikuisten maailmassakin on tietyt säännöt ja lait ja omista törttöilyistä joutuu vastuuseen.

En kyllä nää mitään vahingollista tässä. Päin vastoin lapsista on kasvanut fiksuja, avoimia, vastuunsa (ja oikeutensa) tuntevia koululaisia, joiden kanssa on helppo toimia ja vuorovaikutus ja luottamuskin toimii.

Joku on mennyt pieleen jos joudutaan rankaisemaan esim ottamalla pelit ja kavereiden tapaamiset pois.

Kyllä lapsi ilmankin oppii mikä on oikein ja väärin. Osaa noudattaa sääntöjä jo päiväkodissa. Ei sitä tarvitse rangaistuksin opettaa.

Tämä aikuisten maailman sääntöjen opettaminen on outo perustelu.

Esimerkki: Siivouspäivä. On kerrottu mitä pitää tehdä omassa huoneessa: lattia tyhjäksi, tavarat paikalleen, roskat roskiin, imurointi. Lapsi vetkuttelee, natisee kun haluaisi kavereille, ei halua siivota. On kerrottu että pääsee heti kavereille kun huone on siivottu, lapsi ei edelleenkään toimi, vaan kitisee että haluaa kavereille. Lapselle selitetään taas, että mitä nopeammin homma on tehty sitä nopeammin pääsee kavereille, mutta jos viivyttelee, ulkoiluaika ehtii mennä eikä enää ehdi kavereille. Lapsi jatkaa venkoilua ja lopulta käy niin, että sinne kavereille ei enää ehdi.

Miten sinä toimisit? Tekisit lapsen puolesta, että lapsi pääsee kavereille ja ettei lapselle tule paha mieli? Ja lapsi oppi tästä mitä? Sen että omat velvollisuudet voi jättää hoitamatta ja joku muu kyllä ne hoitaa?

Toinen esimerkki: Lapselle on asetettu puhelimen käyttöön raja. Meillä se alakouluikäisillä on esimerkiksi se, että iltatoimien alkaessa puhelimet tuodaan keittiöön, laitetaan äänettömälle ja rauhoitutaan nukkumaankäyntiin ja puhelimen voi taas ottaa aamulla. Lapsille on selitetty miksi näin toimitaan. Jos tästä nousee toistuvasti kitinää tai varsinkin jos puhelin otetaan luvatta käyttöön, tarpeen vaatiessa seuraa puhelimen käyttökielto ajaksi x.

Tässä meni pieleen?

Ja siis esimerkiksi nämä molemmat hommat sujuu nykyisin. Huoneet on kunnossa siivouspäivinä jo ennen kuin itse ehdin kotiin, lähes aina on muunkin talon siivousta aloitettu. Puhelimet eivät enää aiheuta ongelmia, kavereille ilmoitetaan että pistän nyt viimeisen viestin ja nähdään huomenna. Monessa muussa perheessä sama sääntö, että puhelin ei ole yöllä lapsen huoneessa jolloin kiusausta yötä myöten viestittelyyn ei ole.

Mitään aikuisten maailman sääntöjä ei ole lapsille opetettu, kuten en niin ole sanonutkaan, vaan lapsille on kerrottu että myös aikuisten maailmassa on säännöt ja lait, joita viranomaiset valvoo. Lapsilla on taas vanhempien, opettajien, harrastusohjaajien ym laatimia sääntöjä, joita me aikuiset valvotaan ja ne säännöt on siksi, että meillä olisi turvallista olla ja helpompi toimia yhdessä.

Tuo ensimmäinenhän on palkinto. Jos ei synny tulosta, ei saa palkintoa. Ei se ole rangaistus.

Toisessa opettaisin vielä keskustelemalla lisää itsehillintää. Pitää malttaa olla ottamatta puhelin, malttaa olla tonkimatta siskon puhelinta, malttaa uskoa järkevät säännöt. Tietysti jotain pitää keksiä, jos puhe ei mene perille.

Kohtuulliset, ikäkauteen sopivat sanktiot etukäteen ilmoitettuina ovat reilumpia kuin manipuloimalla kasvattaminen. Lapsen ei silloin tarvitse koko ajan arvailla, mitä mieltä aikuinen on. Pikaistuksissa keksityt rangastukset ovat usein ylimitoitettuja ja ahdottomia toteuttaa eikä niistä ole hyötyä. Paras on pitää kiellettyjen asioiden määrä mahdollisimman pienenä, niin yleistunnelma on turvallinen ja innostava lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistuksia tarvitaan, koska läheskään aina mitään "luonnollista seuraamusta" ei ole löydettävissä tai sitä ei pysty käytännössä toteuttamaan syystä tai toisesta.

Pelkkä "positiivisuus" ja lapsen opettaminen ei toimi, koska ihmisillä on toisaalta oma tahto ja omat edut sekä toisaalta lapsi ei useinkaan ymmärryskykynsä puolesta kykene sisäistämään eri opetuksia vaikka sattuisi haluamaankin. Jopa ymmärryskyvyltään paljon paremmilla aikuisilla tarvitaan paljon erilaisia rangaistuksia, jotta sääntöjen ja määräysten noudattaminen saataisiin pidettyä kohtuullisen hyvänä.

Toki voidaan luopua siitä vaatimuksesta, että lapsen on toteltava vanhempaansa tai opettajaa/hoitajaa, ja siten tehdä rangaistuksista tarpeettomia, mutta sillä meiningillä onkin sitten runsaasti haittapuolia. Kuriton lapsi on kuriton lapsi.

Sinulla on ajatusvirhe. Rangaistus ei ole kasvatusta vaan vanhemman omien turhaumien purkamista lapseen. Rangaistuksen puuttuminen ei tarkoita kasvatuksen puuttumista.

Lapsen kasvatuksessa tavoite on, että lapsi oppii ja haluaa tehdä oikein. Rankaiseminen ei lisää sisäistä motivaatiota eikä opeta lapselle, miksi hänen tulisi toimia tietyllä tavalla.

Kielletty käytös on usein vakavastikin haitallista käytöstä. Järkevä vanhempi ei jää ainakaan kovin pitkään odottamaan, että lapsi saavuttaa sisäisen motivaation toimia oikein vaan katkaisee sen kielletyn/haitallisen käytöksen tarvittaessa rangaistuksen avulla.

Lapsen kieltäminen ei ole rankaisemista. Tietenkin kiellän, jos lapsi toimii väärin. Sen sijaan en ikinä antaisi rangaistusta huonosti menneestä koulusta. On olemassa paljon tehokkaampia keinoja vaikuttaa siihen.

Kasvatus myös alkaa jo ihan pienenä. Jos koululainen häiriköi, syyt siihen löytyvät jo yleensä vuosien takaa. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus on häiriintynyt jo aikaa sitten. Sitä ei rankaisemalla muuteta. Yleensä tällaisessa tapauksessa kasvatus on jo ennestään ollut rangaistuskeskeistä.

Lapsilla on myös hyvin erilaisia temperamentteja ja vaikka kotona käytös olisi kuinka hyvää, esim isot ryhmätilanteet voivat jo neurologisistakin syistä olla vaikeita lapselle. Siksi kotikäytös ja koulukäytös eivät välttämättä ole ollenkaan riippuvaisia toisistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistuksia tarvitaan, koska läheskään aina mitään "luonnollista seuraamusta" ei ole löydettävissä tai sitä ei pysty käytännössä toteuttamaan syystä tai toisesta.

Pelkkä "positiivisuus" ja lapsen opettaminen ei toimi, koska ihmisillä on toisaalta oma tahto ja omat edut sekä toisaalta lapsi ei useinkaan ymmärryskykynsä puolesta kykene sisäistämään eri opetuksia vaikka sattuisi haluamaankin. Jopa ymmärryskyvyltään paljon paremmilla aikuisilla tarvitaan paljon erilaisia rangaistuksia, jotta sääntöjen ja määräysten noudattaminen saataisiin pidettyä kohtuullisen hyvänä.

Toki voidaan luopua siitä vaatimuksesta, että lapsen on toteltava vanhempaansa tai opettajaa/hoitajaa, ja siten tehdä rangaistuksista tarpeettomia, mutta sillä meiningillä onkin sitten runsaasti haittapuolia. Kuriton lapsi on kuriton lapsi.

Sinulla on ajatusvirhe. Rangaistus ei ole kasvatusta vaan vanhemman omien turhaumien purkamista lapseen. Rangaistuksen puuttuminen ei tarkoita kasvatuksen puuttumista.

Lapsen kasvatuksessa tavoite on, että lapsi oppii ja haluaa tehdä oikein. Rankaiseminen ei lisää sisäistä motivaatiota eikä opeta lapselle, miksi hänen tulisi toimia tietyllä tavalla.

Kielletty käytös on usein vakavastikin haitallista käytöstä. Järkevä vanhempi ei jää ainakaan kovin pitkään odottamaan, että lapsi saavuttaa sisäisen motivaation toimia oikein vaan katkaisee sen kielletyn/haitallisen käytöksen tarvittaessa rangaistuksen avulla.

Minusta kielletty/vaarallinen käytös katkaistaan lempeästi "väkisin" eli pikkulapsia kerta kaikkiaan estetään lyömästä, kannetaan pois tilanteesta jne. Sama isommille jos tekevät sellaista. Mun ymmärryksellä ja kokemuksella tämä kehittää useimmille lapsille vähitellen sisäisen itsehillinnän ja oikeudentajun, kun aikuiset toimivat ensin ikään kuin heidän ulkoisena itsehillintänään.

Ei lasta useinkaan ole mahdollista fyysisesti estää käyttäytymästä huonosti. Huonoa käytöstä on niin monenlaista, kuten mm. toisten suusanallista kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistuksia tarvitaan, koska läheskään aina mitään "luonnollista seuraamusta" ei ole löydettävissä tai sitä ei pysty käytännössä toteuttamaan syystä tai toisesta.

Pelkkä "positiivisuus" ja lapsen opettaminen ei toimi, koska ihmisillä on toisaalta oma tahto ja omat edut sekä toisaalta lapsi ei useinkaan ymmärryskykynsä puolesta kykene sisäistämään eri opetuksia vaikka sattuisi haluamaankin. Jopa ymmärryskyvyltään paljon paremmilla aikuisilla tarvitaan paljon erilaisia rangaistuksia, jotta sääntöjen ja määräysten noudattaminen saataisiin pidettyä kohtuullisen hyvänä.

Toki voidaan luopua siitä vaatimuksesta, että lapsen on toteltava vanhempaansa tai opettajaa/hoitajaa, ja siten tehdä rangaistuksista tarpeettomia, mutta sillä meiningillä onkin sitten runsaasti haittapuolia. Kuriton lapsi on kuriton lapsi.

Sinulla on ajatusvirhe. Rangaistus ei ole kasvatusta vaan vanhemman omien turhaumien purkamista lapseen. Rangaistuksen puuttuminen ei tarkoita kasvatuksen puuttumista.

Lapsen kasvatuksessa tavoite on, että lapsi oppii ja haluaa tehdä oikein. Rankaiseminen ei lisää sisäistä motivaatiota eikä opeta lapselle, miksi hänen tulisi toimia tietyllä tavalla.

Kielletty käytös on usein vakavastikin haitallista käytöstä. Järkevä vanhempi ei jää ainakaan kovin pitkään odottamaan, että lapsi saavuttaa sisäisen motivaation toimia oikein vaan katkaisee sen kielletyn/haitallisen käytöksen tarvittaessa rangaistuksen avulla.

Lapsen kieltäminen ei ole rankaisemista. Tietenkin kiellän, jos lapsi toimii väärin. Sen sijaan en ikinä antaisi rangaistusta huonosti menneestä koulusta. On olemassa paljon tehokkaampia keinoja vaikuttaa siihen.

Kasvatus myös alkaa jo ihan pienenä. Jos koululainen häiriköi, syyt siihen löytyvät jo yleensä vuosien takaa. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus on häiriintynyt jo aikaa sitten. Sitä ei rankaisemalla muuteta. Yleensä tällaisessa tapauksessa kasvatus on jo ennestään ollut rangaistuskeskeistä.

Mitä teet jos lapsi ei noudata kieltoa?

Mikä on seuraamuksen ja rangaistuksen ero?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistuksia tarvitaan, koska läheskään aina mitään "luonnollista seuraamusta" ei ole löydettävissä tai sitä ei pysty käytännössä toteuttamaan syystä tai toisesta.

Pelkkä "positiivisuus" ja lapsen opettaminen ei toimi, koska ihmisillä on toisaalta oma tahto ja omat edut sekä toisaalta lapsi ei useinkaan ymmärryskykynsä puolesta kykene sisäistämään eri opetuksia vaikka sattuisi haluamaankin. Jopa ymmärryskyvyltään paljon paremmilla aikuisilla tarvitaan paljon erilaisia rangaistuksia, jotta sääntöjen ja määräysten noudattaminen saataisiin pidettyä kohtuullisen hyvänä.

Toki voidaan luopua siitä vaatimuksesta, että lapsen on toteltava vanhempaansa tai opettajaa/hoitajaa, ja siten tehdä rangaistuksista tarpeettomia, mutta sillä meiningillä onkin sitten runsaasti haittapuolia. Kuriton lapsi on kuriton lapsi.

Sinulla on ajatusvirhe. Rangaistus ei ole kasvatusta vaan vanhemman omien turhaumien purkamista lapseen. Rangaistuksen puuttuminen ei tarkoita kasvatuksen puuttumista.

Lapsen kasvatuksessa tavoite on, että lapsi oppii ja haluaa tehdä oikein. Rankaiseminen ei lisää sisäistä motivaatiota eikä opeta lapselle, miksi hänen tulisi toimia tietyllä tavalla.

Kielletty käytös on usein vakavastikin haitallista käytöstä. Järkevä vanhempi ei jää ainakaan kovin pitkään odottamaan, että lapsi saavuttaa sisäisen motivaation toimia oikein vaan katkaisee sen kielletyn/haitallisen käytöksen tarvittaessa rangaistuksen avulla.

Lapsen kieltäminen ei ole rankaisemista. Tietenkin kiellän, jos lapsi toimii väärin. Sen sijaan en ikinä antaisi rangaistusta huonosti menneestä koulusta. On olemassa paljon tehokkaampia keinoja vaikuttaa siihen.

Kasvatus myös alkaa jo ihan pienenä. Jos koululainen häiriköi, syyt siihen löytyvät jo yleensä vuosien takaa. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus on häiriintynyt jo aikaa sitten. Sitä ei rankaisemalla muuteta. Yleensä tällaisessa tapauksessa kasvatus on jo ennestään ollut rangaistuskeskeistä.

Mitä teet jos lapsi ei noudata kieltoa?

En ole edellinen, mutta omien lasten kohdalla teen mahdollisuuksien mulaan kiellon rikkomisen mahdottomaksi, esim. puhelin yön vanhempien makuuhuoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omille lapsilleni olen aina kertonut että kaikilla teoilla on seuraamuksensa, niin hyvillä kuin huonoilla. Ovat kyllä tämän pienestä pitäen ymmärtäneet, mutta toki rajojaan kokeilleet. Jos yhteistyö ei suju, menettää niitä kivoja etuoikeuksia (esim. pelit, telkkari, kivat menot, aika kaverien kanssa). Nyt jo kouluikäisten kanssa lähinnä sitä, että jos luottamus ei pelaa, vapaudet kapenee. Kouluikäisille voi jo ihan hyvin kertoa senkin, kuinka aikuisten maailmassakin on tietyt säännöt ja lait ja omista törttöilyistä joutuu vastuuseen.

En kyllä nää mitään vahingollista tässä. Päin vastoin lapsista on kasvanut fiksuja, avoimia, vastuunsa (ja oikeutensa) tuntevia koululaisia, joiden kanssa on helppo toimia ja vuorovaikutus ja luottamuskin toimii.

Joku on mennyt pieleen jos joudutaan rankaisemaan esim ottamalla pelit ja kavereiden tapaamiset pois.

Kyllä lapsi ilmankin oppii mikä on oikein ja väärin. Osaa noudattaa sääntöjä jo päiväkodissa. Ei sitä tarvitse rangaistuksin opettaa.

Tämä aikuisten maailman sääntöjen opettaminen on outo perustelu.

Esimerkki: Siivouspäivä. On kerrottu mitä pitää tehdä omassa huoneessa: lattia tyhjäksi, tavarat paikalleen, roskat roskiin, imurointi. Lapsi vetkuttelee, natisee kun haluaisi kavereille, ei halua siivota. On kerrottu että pääsee heti kavereille kun huone on siivottu, lapsi ei edelleenkään toimi, vaan kitisee että haluaa kavereille. Lapselle selitetään taas, että mitä nopeammin homma on tehty sitä nopeammin pääsee kavereille, mutta jos viivyttelee, ulkoiluaika ehtii mennä eikä enää ehdi kavereille. Lapsi jatkaa venkoilua ja lopulta käy niin, että sinne kavereille ei enää ehdi.

Miten sinä toimisit? Tekisit lapsen puolesta, että lapsi pääsee kavereille ja ettei lapselle tule paha mieli? Ja lapsi oppi tästä mitä? Sen että omat velvollisuudet voi jättää hoitamatta ja joku muu kyllä ne hoitaa?

Toinen esimerkki: Lapselle on asetettu puhelimen käyttöön raja. Meillä se alakouluikäisillä on esimerkiksi se, että iltatoimien alkaessa puhelimet tuodaan keittiöön, laitetaan äänettömälle ja rauhoitutaan nukkumaankäyntiin ja puhelimen voi taas ottaa aamulla. Lapsille on selitetty miksi näin toimitaan. Jos tästä nousee toistuvasti kitinää tai varsinkin jos puhelin otetaan luvatta käyttöön, tarpeen vaatiessa seuraa puhelimen käyttökielto ajaksi x.

Tässä meni pieleen?

Ja siis esimerkiksi nämä molemmat hommat sujuu nykyisin. Huoneet on kunnossa siivouspäivinä jo ennen kuin itse ehdin kotiin, lähes aina on muunkin talon siivousta aloitettu. Puhelimet eivät enää aiheuta ongelmia, kavereille ilmoitetaan että pistän nyt viimeisen viestin ja nähdään huomenna. Monessa muussa perheessä sama sääntö, että puhelin ei ole yöllä lapsen huoneessa jolloin kiusausta yötä myöten viestittelyyn ei ole.

Mitään aikuisten maailman sääntöjä ei ole lapsille opetettu, kuten en niin ole sanonutkaan, vaan lapsille on kerrottu että myös aikuisten maailmassa on säännöt ja lait, joita viranomaiset valvoo. Lapsilla on taas vanhempien, opettajien, harrastusohjaajien ym laatimia sääntöjä, joita me aikuiset valvotaan ja ne säännöt on siksi, että meillä olisi turvallista olla ja helpompi toimia yhdessä.

Tuo ensimmäinenhän on palkinto. Jos ei synny tulosta, ei saa palkintoa. Ei se ole rangaistus.

Toisessa opettaisin vielä keskustelemalla lisää itsehillintää. Pitää malttaa olla ottamatta puhelin, malttaa olla tonkimatta siskon puhelinta, malttaa uskoa järkevät säännöt. Tietysti jotain pitää keksiä, jos puhe ei mene perille.

Kyllä ne kaverit on niin tärkeitä, että se on rangaistuksista pahin, jos heidän kanssaan ei pääse olemaan. Ja palkinnoista paras.

Toisessa tapauksessa siis itsekin myönnät, että aina pelkkä keskustelu ei tepsi ja jotain seuraamuksiakin on keksittävä? 😊

Nämä siis vain pari esimerkkiä. Kyllähän näitä tilanteita riittää ja kun lapset kasvaa tulee koko ajan uusia tilanteita ja haasteita eteen. Kaikkea ei voi millään edes ennakoida että voisi itse jotenkin valmistautua ja miettiä valmiiksi kuinka toimia. Välillä tulee ylilyöntejä, välillä saa taputella itseään ylpeänä olkapäälle. Semmosta se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistuksia tarvitaan, koska läheskään aina mitään "luonnollista seuraamusta" ei ole löydettävissä tai sitä ei pysty käytännössä toteuttamaan syystä tai toisesta.

Pelkkä "positiivisuus" ja lapsen opettaminen ei toimi, koska ihmisillä on toisaalta oma tahto ja omat edut sekä toisaalta lapsi ei useinkaan ymmärryskykynsä puolesta kykene sisäistämään eri opetuksia vaikka sattuisi haluamaankin. Jopa ymmärryskyvyltään paljon paremmilla aikuisilla tarvitaan paljon erilaisia rangaistuksia, jotta sääntöjen ja määräysten noudattaminen saataisiin pidettyä kohtuullisen hyvänä.

Toki voidaan luopua siitä vaatimuksesta, että lapsen on toteltava vanhempaansa tai opettajaa/hoitajaa, ja siten tehdä rangaistuksista tarpeettomia, mutta sillä meiningillä onkin sitten runsaasti haittapuolia. Kuriton lapsi on kuriton lapsi.

Sinulla on ajatusvirhe. Rangaistus ei ole kasvatusta vaan vanhemman omien turhaumien purkamista lapseen. Rangaistuksen puuttuminen ei tarkoita kasvatuksen puuttumista.

Lapsen kasvatuksessa tavoite on, että lapsi oppii ja haluaa tehdä oikein. Rankaiseminen ei lisää sisäistä motivaatiota eikä opeta lapselle, miksi hänen tulisi toimia tietyllä tavalla.

Kielletty käytös on usein vakavastikin haitallista käytöstä. Järkevä vanhempi ei jää ainakaan kovin pitkään odottamaan, että lapsi saavuttaa sisäisen motivaation toimia oikein vaan katkaisee sen kielletyn/haitallisen käytöksen tarvittaessa rangaistuksen avulla.

Minusta kielletty/vaarallinen käytös katkaistaan lempeästi "väkisin" eli pikkulapsia kerta kaikkiaan estetään lyömästä, kannetaan pois tilanteesta jne. Sama isommille jos tekevät sellaista. Mun ymmärryksellä ja kokemuksella tämä kehittää useimmille lapsille vähitellen sisäisen itsehillinnän ja oikeudentajun, kun aikuiset toimivat ensin ikään kuin heidän ulkoisena itsehillintänään.

Ei lasta useinkaan ole mahdollista fyysisesti estää käyttäytymästä huonosti. Huonoa käytöstä on niin monenlaista, kuten mm. toisten suusanallista kiusaamista.

Ei toki aina, kuitenkin minusta näyttää, että ne joille on opetettu itsehillintää ja moraalia tuolla lempeällä tavalla pienestä asti, eivät yleensä syyllisty isompana kovin huonoon käytökseen. Toki poikkeuksia on.

Mutta jos esim. koulusta kantautuisi palautetta, että lapseni kiusaa muita verbaalisesti, niin varmaan menisin sinne kouluun mukaan ja puuttuisin asiaan, ihan kuten silloin kun hän oli pieni ja olimme yhdessä puistossa. Mä lähestyn asiaa niin, että lasta pitää auttaa käyttäytymään oikein ja jos hän ei siihen pysty, aikuisten on oltava paikalla konkreettisesti ehkäisemässä huonoa käytöstä, oli ikä mikä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistuksia tarvitaan, koska läheskään aina mitään "luonnollista seuraamusta" ei ole löydettävissä tai sitä ei pysty käytännössä toteuttamaan syystä tai toisesta.

Pelkkä "positiivisuus" ja lapsen opettaminen ei toimi, koska ihmisillä on toisaalta oma tahto ja omat edut sekä toisaalta lapsi ei useinkaan ymmärryskykynsä puolesta kykene sisäistämään eri opetuksia vaikka sattuisi haluamaankin. Jopa ymmärryskyvyltään paljon paremmilla aikuisilla tarvitaan paljon erilaisia rangaistuksia, jotta sääntöjen ja määräysten noudattaminen saataisiin pidettyä kohtuullisen hyvänä.

Toki voidaan luopua siitä vaatimuksesta, että lapsen on toteltava vanhempaansa tai opettajaa/hoitajaa, ja siten tehdä rangaistuksista tarpeettomia, mutta sillä meiningillä onkin sitten runsaasti haittapuolia. Kuriton lapsi on kuriton lapsi.

Sinulla on ajatusvirhe. Rangaistus ei ole kasvatusta vaan vanhemman omien turhaumien purkamista lapseen. Rangaistuksen puuttuminen ei tarkoita kasvatuksen puuttumista.

Lapsen kasvatuksessa tavoite on, että lapsi oppii ja haluaa tehdä oikein. Rankaiseminen ei lisää sisäistä motivaatiota eikä opeta lapselle, miksi hänen tulisi toimia tietyllä tavalla.

Kielletty käytös on usein vakavastikin haitallista käytöstä. Järkevä vanhempi ei jää ainakaan kovin pitkään odottamaan, että lapsi saavuttaa sisäisen motivaation toimia oikein vaan katkaisee sen kielletyn/haitallisen käytöksen tarvittaessa rangaistuksen avulla.

Lapsen kieltäminen ei ole rankaisemista. Tietenkin kiellän, jos lapsi toimii väärin. Sen sijaan en ikinä antaisi rangaistusta huonosti menneestä koulusta. On olemassa paljon tehokkaampia keinoja vaikuttaa siihen.

Kasvatus myös alkaa jo ihan pienenä. Jos koululainen häiriköi, syyt siihen löytyvät jo yleensä vuosien takaa. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus on häiriintynyt jo aikaa sitten. Sitä ei rankaisemalla muuteta. Yleensä tällaisessa tapauksessa kasvatus on jo ennestään ollut rangaistuskeskeistä.

Mitä teet jos lapsi ei noudata kieltoa?

Nyt kun esikoinen on iso koululainen, hän noudattaa kieltoja melkein aina. En keksi tilannetta, jossa aiheuttaisi muille tai itselleen vaaraa. Jos koulussa on pieni tai suuri ongelma, puhun lapsen kanssa ja yritän löytää juurisyyn. Etsitään yhdessä ratkaisua ja mitä pitäisi tehdä, jotta ongelma saataisiin ratkaistua. En jättäisi lasta yksin minkään ongelman kanssa.

Pienemmän lapsen vien kiellon jälkeen pois tilanteesta tai estän jatkamasta toimintaa (pidän kiinni, ettei jatka oven paukuttamista tms). Jos lapsi ottaisi toisen kädestä lelun, mentäisiin yhdessä palauttamaan ja ketoisin, että toiselle tulee paha mieli ja kuinka lapsesta itsestään tuntuisi pahalta, jos joku vie jotain kädestä. Lapsi haluaa yleensä oma-aloitteisesti pyytää pienenäkin anteeksi.

Varsinaisia rangaistuksia kuten jäähyjä, pelikieltoja tai kivojen asioiden ottamista pois ei ole koskaan.

Esikoinen on toistuvasti valittu koulussa luokan reiluimmaksi kaveriksi ja kiitosta tulee opettajalta, että hän antaa työrauhan muille. Pienempi taas on päiväkodissa suosittu kaveri ja hän on jo pienenä ollut päiväkodin henkilökunnan mukaan empaattinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen taas kesän työtön yksinhuoltaja. Lähin hoitaja asuu 1,5h bussimatkan päässä. Kauppakäynnit on lasten (5 ja 6) mielestä todella vastenmielisiä. Palkinto on se jos sinne ei tarvitse lähteä. Eli jos kaupassa perseilee jätän viisi- ja kuusivuotiaan keskenään kotiin? Jätän kokonaan käymättä kaupassa? Vaatteet tilaan jo mahdolliuuksien mukaan netistä, ruokaa minulla ei ole pienistä tuloista mahdollista tilata kotiin edes kerran viikossa.

Miten ihmeessä motivoin noita oleen nätisti? Jäätelö, tarra tai leffailta hyvästä suorituksesta ei auta. Joskus ollaan oltu menemättä kauppaan ja syöty iltapalaksi kuivaa näkkäriä - > jee! ei tarvii syödä!

Onko rangaistukset sitten auttaneet?

Hankalissa elämäntilanteissa ei välttämättä voi toimia kasvatuksessa optimaalisesti, ja se on ihan täysin ymmärrettävää. Se ei kuitenkaan poista sitä, mitä monet kirjoittajat ovat tässä ketjussa fiksusti sanoneet rangaistuksista. Olen samaa mieltä, että rangaistukset eivät ole hyvää kasvatusta.

Jos sanoo että "jos lähdette juoksentelemaan niin ulos ei tänään mennä" niin toimii.

Niitä jonkun ehdottamia pikkukärryjä on testattu, se aiheuttaa kamalaa sekoilua ja kilpailua että kumpi saa sen juuston hakea. Ja toinen huutaa pettymystään vaikka vuorotellen saaavat.

Jos lapsi toistuvasti häiriköi matikan tunneilla, aivan varmasti kielteistä palautetta on tullut ennenkin esim. esikoulussa tai päivähoidossa. Miten vanhemmat on silloin toimineet? Toimintamalleissa on taatusti ollut vikaa aiemminkin.

No nämä "ammattilaisten "lapset ovat niitä pahimpia häirikköjä...Kun eivät ymmärrä edes sanaa ei...(naapurissa asui aikoinaan ja mm hiekkiksella repi kaikkien käsistä lelut...ei puuttuuneet vanhemmat mitenkään...en tiedä mitä teinejä noista kasvoi...)Fyysinen kuritus on ehdoton ei,mutta kyllä perustavat pitää olla.Ja se että jotain EI saa tehdä.Ja jos on tuhma niin joku seuraus pitää olla...

Minunkin lapseni ovat päiväkodissa ja koulussa rauhallisia. Mielestäni se ei tee minusta sellaista asiantuntijaa, joka voisi neuvoa vilkkaitten lasten vanhempia ongelmalasten vanhemmista puhumattakaan. Minulla on helppoa ja olen siitä kiitollinen.

Ei pikkulapset ymmärrä reiluus käsitettä. Kaikki tapahtuu heidän maailmassaan tässä ja nyt sen hetkisen tunteen mukaan. Ei pieni lapsi mieti, että äiti oli reilu ja antoi siinä ja siinä asiassa periksi, minä annan nyt.

Senvuoksi syy ja seuraus pätee juuri tämän hetkisessä tilassa. Rike ja siitä seuraava ojennus, joko sanallinen tai konkreettinen (et saa jäätelöä, koska..) on tapahduttava juuri sillä hetkellä kun käytöshäiriö tapahtuu.

Myöhemmin voi keskustella rauhallisesti miksi on toimittu näin, ja miltä vanhemmasta tai lapsesta tuntui siinä tilanteessa. Lapsi kuitenkaan ei koskaan voi ikänsä, ja kokemuksensa vuoksi olla tasavertainen neuvottelukumppani, vaan ohjat on aina aikuisella. Se luo turvallisuutta lapsellekin.

Vierailija kirjoitti:

No nämä "ammattilaisten "lapset ovat niitä pahimpia häirikköjä...Kun eivät ymmärrä edes sanaa ei...(naapurissa asui aikoinaan ja mm hiekkiksella repi kaikkien käsistä lelut...ei puuttuuneet vanhemmat mitenkään...en tiedä mitä teinejä noista kasvoi...)Fyysinen kuritus on ehdoton ei,mutta kyllä perustavat pitää olla.Ja se että jotain EI saa tehdä.Ja jos on tuhma niin joku seuraus pitää olla...

Juurihan tuossa kävi ilmi, ettei lapsia kielletty tai puututtu. Minä vastustan jäähyjä ja muita vastaavia rangaistuksia, mutta kiellän ja komennan lapsia aina kun tarve on ja puutun aina, jos käyttäytyvät huonosti.

Kumma kun joillakin on käsitys, että vain rankaiseminen on kasvatusta. Näin ei ole.

Vierailija kirjoitti:

No nämä "ammattilaisten "lapset ovat niitä pahimpia häirikköjä...Kun eivät ymmärrä edes sanaa ei...(naapurissa asui aikoinaan ja mm hiekkiksella repi kaikkien käsistä lelut...ei puuttuuneet vanhemmat mitenkään...en tiedä mitä teinejä noista kasvoi...)Fyysinen kuritus on ehdoton ei,mutta kyllä perustavat pitää olla.Ja se että jotain EI saa tehdä.Ja jos on tuhma niin joku seuraus pitää olla...

Ja kun on hyvä saa seurauksen ja niitä useammin kuin tuhmuusseurauksia? Hyvä luo hyvää ja motivoi ponnistelemaan kohti hyvää. Tuhmuusseurauksista lannistuu ja alkaa välttely.

Kohtuu kaikessa, liika fanaattisuus on aina huono vaihtoehto.

Mulla on erityislapsi, jos "motivoisin" (=lahjoisin) hänet käyttäytymään kaupassa hyvin, niin saa jätskin niin hän vaatii sen jätskin joka asiassa. Jotta hän pukee päälle hän vaatii jätskin, jotta hän kävelee nätisti hän vaatii jätskin, jotta hän kampaa hiukset hän vaatii jätskin jne. Olen kokeillut 😀.

Toki tavislapsi ei varmaan yhtä räikeästi käyttäytyisi, mutta näen kyllä, että voi jäädä levy päälle. Aina saa jotain.

Ja se, että ei saa tulla kauppaan mukaan ei onnistu kaikilla. Meillä se ei tunnu lapsesta miltään, jos joltain niin se on hänelle positiivinen asia (kun mummu tulee kylään kun äiti käy kaupassa...).

Kyllä niille rangaistuksille on paikkansa, mutta ei joka päivä joka asiasta voi rankaista. Minusta lapsen on hyvä tietää, että on tietyt tavat miten käyttäydytään ja jos tahallaan huvikseen hyppii liikaa silmille niin sanktio voi rapsahtaa. Tulevia aikuisiahan tässä kasvatetaan ja yhteiskunnassakin on tietyt säännöt ja lait minkä mukaan toimitaan.

En koe, että aiheutan traumoja tässä kellekkään. Itselläni tosin on traumoja lapsuudesta, jossa kaikki oli ok ja rajoja ei ollut. Itse olin sellainen lapsi, joka olisi niitä kaivannut. Rajoja janotessani jouduin nuorisokotiin, siellä oli säännöt ja rangaistukset ja minulla oli turvallinen olo. Minusta tuli yhteiskuntakelpoinen ihminen, kaikki muut sisarukseni elävät harjoittavat hyvin kyseenalaista elämäntyyliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lasta pitäisi rangaista huonosti menneistä matikantunneista? Se ei ainakaan kasvata motivaatiota oppimiselle.

No jos lapsi häiritsee ja riehuu matikantunneilla, pitäähän sille joku seuraus olla. Puhutaan kuitenkin koko luokan työrauhasta. Kyse ei ole siitä ettei osaisi itse ainetta vaan pääosin siitä, että ei pidä opettajasta.

Rankaisemallako lapsi alkaa tykkäämään opettajasta? Jospa jättäisit rankaisemisen asiassa koulun huoleksi ja keskittyisit kasvattamaan lastasi.

Lapsen pitää oppia, että kaikista ei voi pitää, mutta siitä huolimatta pitää tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa. Miten lapsi oppii ja sisäistää tämän mielestäsi, jos reagoit tilanteeseen vain rankaisemalla? Mikä on se mekanismi, jolla lapsi muuttaa käytöstään?

Tässä nyt vedettiin mutkat rankasti suoriksi. Keskusteltu on tottakai ja lapsi kyllä tietää, etteivät kaikki ihmiset ole elämässä niitä ykkösiä. Hänellä vaan on hyvin vahva taipumus alkaa vääntää ja vastustaa, jos ei pidä jostakusta.

Mutta miten opetat lasta oikeasti toimimaan niiden epämieluisien ihmisten kanssa. Kun sinne kouluun ei voi oppitunnille mennä neuvomaan oikeaa käytöstä ja kannustamaan. Reaktio ja seuraus, oli kyseessä keskustelu tai jokin rangaistus tai mikä vaan, tulee tuntien päästä itse tilanteesta.

Siksi sanon, että nämä ongelmat voivat olla aika vaikeita. Eikä se hieman isompi lapsi enää sillä tapaa motivoidu, että kehutaan niinä päivinä, kun selviää ilman merkintöjä. Toki kehutaan, mutta se ei ole mikään motivaattori enää sinänsä.

Minä varmaan lähtisin ihan raa'alle palkitsemislinjalle. Jos on viikon ilman merkintöjä, saa jonkun pienen jutun, kahdesta viikosta jonkun isomman jutun ja kokonaisesta kuukaudesta jotain, mikä on lapselle todella palkitsevaa. Lapsesta riippuen voi olla kyse tavarasta, rahasta, tai elämyksestä. Lapsi voi myös itse päättää, mitä palkintoa lähtee tavoittelemaan, viikon pikkupalkintoa vai koko kuukauden jättipottia.