Oikeastiko lastenkasvatuksen asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kaikki rangaistukset aiheuttavat lapsille traumoja?

Ei ne traumoja tietääkseni aiheuta, mutta ovat tehottomia. Eivät edistä lapsen oikeudentajua yhtään, ja lapsen voi olla mahdoton hahmottaa, että miksi saa nyt jonkun asiaan liittymättömän rangaistuksen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne traumoja tietääkseni aiheuta, mutta ovat tehottomia. Eivät edistä lapsen oikeudentajua yhtään, ja lapsen voi olla mahdoton hahmottaa, että miksi saa nyt jonkun asiaan liittymättömän rangaistuksen.

Oudolta kuulostaa. Kun kuitenkin jatkuvasti huomaa, että rangaistus tai sen uhka parantaa lapsen käytöstä huomattavastikin ja toisaalta myös ihan lapselta kysymällä saa tietää, että lapsi kyllä on ymmärtänyt miksi häntä rangaistiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne traumoja tietääkseni aiheuta, mutta ovat tehottomia. Eivät edistä lapsen oikeudentajua yhtään, ja lapsen voi olla mahdoton hahmottaa, että miksi saa nyt jonkun asiaan liittymättömän rangaistuksen.

Oudolta kuulostaa. Kun kuitenkin jatkuvasti huomaa, että rangaistus tai sen uhka parantaa lapsen käytöstä huomattavastikin ja toisaalta myös ihan lapselta kysymällä saa tietää, että lapsi kyllä on ymmärtänyt miksi häntä rangaistiin.

Rangaistukset viivästyttävät sisäisen motivaation ja kontrollin syntymistä, silloin tarvitaan ulkoista pidempään (mahdollisesti aikuisuuteen asti). Syntyy käsitys että asia X on väärin koska siitä seuraa rangaistus --> jos välttyy jäämästä kiinni niin asia X onkin ok. Tässä on havaittavissa lapsissa selkeitä eroja jo leikki-iän loppupuolella millaisella otteella on kasvatettu, onko tärkeää toimia oikein vai olla jäämättä kiinni. Lisäksi rangaistukset vaikkakin joissain tilanteissa tehokkaasti ohjaavat lapsen käytöstä ulkoisesti toivottuun suuntaan, toisissa tilanteissa taas provosoivat, vähentävät yhteistyöhalua, heikentävät itsetuntoa ja ruokkivat uhmakkuutta.

Ja vaikka lapsi ymmärtäisi että karkkipäivä peruttiin koska ei laittanut takkiaan naulakkoon kehotuksista huolimatta, hän ei ymmärrä MIKSI karkkipäivä peruttiin kun hän ei laittanut takkiaan naulakkoon, se vaikuttaa aikuisen kiukuttelulta ja kostolta. Ja millainen malli se on?

Minä uskon, että tietynlaisille rangaistuksille on joskus paikkansa, mutta ne ovat enemmänkin aikuisen keinottomuutta toimia paremmin kuin lapsen tarvetta rangaistuksille. Lapsen kannalta voi ennakoitavat, kohtuulliset rangaistukset olla parempi vaihtoehto kuin keinottomuuttaan hajoileva hermorauniovanhempi tai se että toivottu käytös jää lapselle kokonaan kommunikoimatta ennen kuin hänet heitetään tuonne maailmaan itsekseen.

Ja haluaisin vielä kertoa, että rangaistusten ja seurausten välillä on ero. Jos vaikka riehuu kaupassa, niin seuraus on se, ettei seuraavalla kerralla pääse mukaan. Rangaistus taas ottaa karkkipäivä pois. Tai jos ei siivoa lelujaan pois, niin seuraus voisi olla se, että vanhempi kerää lelut sitten kokonaan pois jonnekin piiloon. Isommalta lapselta voi ottaa mopon avaimet seurauksena liikennetörttöilystä pois, mutta jos ne ottaa pois huonon koulumenestyksen vuoksi niin se on rangaistus. Seuraukset siis on ihan ok ja välttämättömiäkin.

Välittömät, ennakoitavat ja tekoon liittyvät seuraamukset on tietenkin okei. Sattumanvaraiset, epäjohdonmukaiset tai liian kovat taas luonnollisesti ei.

Tärkeää on alusta asti selittää miksi jotain ei saa tehdä. Taaperokin ymmärtää paljon enemmän kuin osaa ilmaista.

Tavoitehan kasvatuksessa on, että sisäiset arvot, normit ja ymmärrys kehittyy ohjaamaan käytöstä. Ei rangaistuksen pelko, joka johtaa helposti mielistelevään käyttäytymiseen edessäpäin ja typeryyksiin selän takana.

Jopa koirilla on tutkitusti todettu, että positiivinen vahvistaminen luo oma-aloitteista hyvää käytöstä ja aktiivista lisäoppimista, kun rangaistus luo passiivisuutta ja vetäytymistä.

Kumman kanssa on kivempaa ja halu toimia oikein: oikeudenmukaisen tsempparin vai rankaisijan? Lisäksi pelko sulkee aivot oppimiselta.

Minut on kasvatettu palkinnoilla enkä muista kotoa yhtäkään rangaistusta. Hyvää jälkeä syntyi. Olen pidetty ja pärjännyt työurallakin hyvin.

Omille lapsilleni olen aina kertonut että kaikilla teoilla on seuraamuksensa, niin hyvillä kuin huonoilla. Ovat kyllä tämän pienestä pitäen ymmärtäneet, mutta toki rajojaan kokeilleet. Jos yhteistyö ei suju, menettää niitä kivoja etuoikeuksia (esim. pelit, telkkari, kivat menot, aika kaverien kanssa). Nyt jo kouluikäisten kanssa lähinnä sitä, että jos luottamus ei pelaa, vapaudet kapenee. Kouluikäisille voi jo ihan hyvin kertoa senkin, kuinka aikuisten maailmassakin on tietyt säännöt ja lait ja omista törttöilyistä joutuu vastuuseen.

En kyllä nää mitään vahingollista tässä. Päin vastoin lapsista on kasvanut fiksuja, avoimia, vastuunsa (ja oikeutensa) tuntevia koululaisia, joiden kanssa on helppo toimia ja vuorovaikutus ja luottamuskin toimii.

Täällä oli esimerkki että exä ei saa ostaa lapselle pyörää, koska lapsen koulu ei ollut mennyt hyvin. Tämä on liian kova rangaistus ja väärin. Miutenkaan lasta ei pidä mielivaltaisesti rangaista. Siihen koulunkäyntiin käytetään motivointia ja tukemista. Lasta ei sen vuoksi leimata tai rangaista.

Monissa tapauksissa lapsi itse kärsii tehtyään jotain väärin. Hän tarvitsee rakkautta eniten juuri silloin. Sellaisen olon että kelpaa sellaisena kuin on.

Meillä on aina ollut rajat. On toimittu johdonmukaisesti. Jossain vaiheessa luulin että on pakko esim antaa kotiarestia. Yhden kerran. Ja se oli omastakin mielestäni väärin.

Kun asettuu lapsen asemaan, tietää onko toiminut itse oikein vai väärin.

Vierailija kirjoitti:

Omille lapsilleni olen aina kertonut että kaikilla teoilla on seuraamuksensa, niin hyvillä kuin huonoilla. Ovat kyllä tämän pienestä pitäen ymmärtäneet, mutta toki rajojaan kokeilleet. Jos yhteistyö ei suju, menettää niitä kivoja etuoikeuksia (esim. pelit, telkkari, kivat menot, aika kaverien kanssa). Nyt jo kouluikäisten kanssa lähinnä sitä, että jos luottamus ei pelaa, vapaudet kapenee. Kouluikäisille voi jo ihan hyvin kertoa senkin, kuinka aikuisten maailmassakin on tietyt säännöt ja lait ja omista törttöilyistä joutuu vastuuseen.

En kyllä nää mitään vahingollista tässä. Päin vastoin lapsista on kasvanut fiksuja, avoimia, vastuunsa (ja oikeutensa) tuntevia koululaisia, joiden kanssa on helppo toimia ja vuorovaikutus ja luottamuskin toimii.

Joku on mennyt pieleen jos joudutaan rankaisemaan esim ottamalla pelit ja kavereiden tapaamiset pois.

Kyllä lapsi ilmankin oppii mikä on oikein ja väärin. Osaa noudattaa sääntöjä jo päiväkodissa. Ei sitä tarvitse rangaistuksin opettaa.

Tämä aikuisten maailman sääntöjen opettaminen on outo perustelu.

Vierailija kirjoitti:

Ja haluaisin vielä kertoa, että rangaistusten ja seurausten välillä on ero. Jos vaikka riehuu kaupassa, niin seuraus on se, ettei seuraavalla kerralla pääse mukaan. Rangaistus taas ottaa karkkipäivä pois. Tai jos ei siivoa lelujaan pois, niin seuraus voisi olla se, että vanhempi kerää lelut sitten kokonaan pois jonnekin piiloon. Isommalta lapselta voi ottaa mopon avaimet seurauksena liikennetörttöilystä pois, mutta jos ne ottaa pois huonon koulumenestyksen vuoksi niin se on rangaistus. Seuraukset siis on ihan ok ja välttämättömiäkin.

Tämä! Seurauksia pitää olla, rangaistukset on eri juttu. Seuraustenkin on syytä olla kohtuullisia ja niistä jutella lapsen kanssa, ja päämääränä oppiminen ja mielessä se että ne toimintatavat vahvistuu joissa lapsi kokee onnistumista (eli pieni onnistuminen on parempi kuin kaukaisuudessa häämöttävä tavoite).

t. 3

Uskon, että tämä psykologia on suuressa määrin siirrettävissä ihmistaimeenkin. Myös seuraamus (etuuksien poisto) nähdään rajoittavana - toimintaa vähentävänä eikä hyvää käytöstä lisäävänä elementtinä.

www.pipap.net/koulutus/operantti.htm

Vierailija kirjoitti:

Täällä oli esimerkki että exä ei saa ostaa lapselle pyörää, koska lapsen koulu ei ollut mennyt hyvin. Tämä on liian kova rangaistus ja väärin. Miutenkaan lasta ei pidä mielivaltaisesti rangaista. Siihen koulunkäyntiin käytetään motivointia ja tukemista. Lasta ei sen vuoksi leimata tai rangaista.

Monissa tapauksissa lapsi itse kärsii tehtyään jotain väärin. Hän tarvitsee rakkautta eniten juuri silloin. Sellaisen olon että kelpaa sellaisena kuin on.

Meillä on aina ollut rajat. On toimittu johdonmukaisesti. Jossain vaiheessa luulin että on pakko esim antaa kotiarestia. Yhden kerran. Ja se oli omastakin mielestäni väärin.

Kun asettuu lapsen asemaan, tietää onko toiminut itse oikein vai väärin.

Mun mielestä tuo oli fiksusti sanottu, että kun asettuu lapsen asemaan, tietää on toiminut itse oikein vai väärin. Minä olen yhden kerran epätoivoissani yrittänyt jäähyttää raivaroivaa 5-vuotiasta, hyvin sitkeästi koska "ei saa antaa periksi" ja "pitää olla johdonmukainen" vaikka jossain vaiheessa tajusin lasta katsoessani että tää ei nyt todellakaan ole sitä mitä hän tarvitsee. Onneksi otettiin siitä opiksemme.

Rangaistuksilla kasvatettu lapsi oppii valehtelemaan. Sen olen työssäni ja tuttavapiirissä huomannut. 

Lapsi tekee kaikkensa välttyäkseen rangaistukselta ja näin ollen ei puhu totta, jos on tehnyt jotain väärää. 

Sitten taas valehtelusta rangaistaan ja lapsesta tulee vain entistä ovelampi valehtelija. 

Tässä kesän alussa poikani ja kaverinsa rikkoivat tyttöjen tekemän majan (n. 8-vuotiaita kaikki). 

Naapurin rouva tuli tästä kertomaan minulle ja sanoi, että kun oli asiasta ikkunasta sanonut, niin minun poikani oli ainoa, joka jäi kuuntelemaan ja korjaamaan majaa. 

Muut luikkivat pakoon... Mutta meillä ei rangaista, vaan asiat selvitetään kasvokkain ja rehellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja haluaisin vielä kertoa, että rangaistusten ja seurausten välillä on ero. Jos vaikka riehuu kaupassa, niin seuraus on se, ettei seuraavalla kerralla pääse mukaan. Rangaistus taas ottaa karkkipäivä pois. Tai jos ei siivoa lelujaan pois, niin seuraus voisi olla se, että vanhempi kerää lelut sitten kokonaan pois jonnekin piiloon. Isommalta lapselta voi ottaa mopon avaimet seurauksena liikennetörttöilystä pois, mutta jos ne ottaa pois huonon koulumenestyksen vuoksi niin se on rangaistus. Seuraukset siis on ihan ok ja välttämättömiäkin.

Tämä! Seurauksia pitää olla, rangaistukset on eri juttu. Seuraustenkin on syytä olla kohtuullisia ja niistä jutella lapsen kanssa, ja päämääränä oppiminen ja mielessä se että ne toimintatavat vahvistuu joissa lapsi kokee onnistumista (eli pieni onnistuminen on parempi kuin kaukaisuudessa häämöttävä tavoite).

t. 3

Meillä on kerran lähdetty lapsen käytöksen vuoksi pois kaupasta. Ei ole hyvä seuraus jos sanoo ettet seuraavalla kerralla pääse mukaan. Se seuraus pitää tulla samantien. Eli ei olla rangaistusluonteinen

Olen taas kesän työtön yksinhuoltaja. Lähin hoitaja asuu 1,5h bussimatkan päässä. Kauppakäynnit on lasten (5 ja 6) mielestä todella vastenmielisiä. Palkinto on se jos sinne ei tarvitse lähteä. Eli jos kaupassa perseilee jätän viisi- ja kuusivuotiaan keskenään kotiin? Jätän kokonaan käymättä kaupassa? Vaatteet tilaan jo mahdolliuuksien mukaan netistä, ruokaa minulla ei ole pienistä tuloista mahdollista tilata kotiin edes kerran viikossa.

Miten ihmeessä motivoin noita oleen nätisti? Jäätelö, tarra tai leffailta hyvästä suorituksesta ei auta. Joskus ollaan oltu menemättä kauppaan ja syöty iltapalaksi kuivaa näkkäriä - > jee! ei tarvii syödä!

Kauppaan mennessä voisi muistuttaa lapselle, että kun tänään ei tule mitään kohtausta, pääset mukaan seuraavallakin kerralla. Silloin se on naamioitu vähän enemmän palkinnon muotoon ja lapsi lähtee tavoittelemaan mahdollisuutta seuraavaankin reissuun.

Ja pitää muistaa kehua, että meni hyvin - antaa paljon positiivista palautetta onnistumisista ja oikeista asioista niin lapsen ei tarvitse hakea negatiivista huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja haluaisin vielä kertoa, että rangaistusten ja seurausten välillä on ero. Jos vaikka riehuu kaupassa, niin seuraus on se, ettei seuraavalla kerralla pääse mukaan. Rangaistus taas ottaa karkkipäivä pois. Tai jos ei siivoa lelujaan pois, niin seuraus voisi olla se, että vanhempi kerää lelut sitten kokonaan pois jonnekin piiloon. Isommalta lapselta voi ottaa mopon avaimet seurauksena liikennetörttöilystä pois, mutta jos ne ottaa pois huonon koulumenestyksen vuoksi niin se on rangaistus. Seuraukset siis on ihan ok ja välttämättömiäkin.

Tämä! Seurauksia pitää olla, rangaistukset on eri juttu. Seuraustenkin on syytä olla kohtuullisia ja niistä jutella lapsen kanssa, ja päämääränä oppiminen ja mielessä se että ne toimintatavat vahvistuu joissa lapsi kokee onnistumista (eli pieni onnistuminen on parempi kuin kaukaisuudessa häämöttävä tavoite).

t. 3

Meillä on kerran lähdetty lapsen käytöksen vuoksi pois kaupasta. Ei ole hyvä seuraus jos sanoo ettet seuraavalla kerralla pääse mukaan. Se seuraus pitää tulla samantien. Eli ei olla rangaistusluonteinen

Se riippuu motiivista. Jos ei ota seuraavalla kerralla mukaan koska "siitäpähän oppii" niin se on rangaistus, jos ei ota mukaan siksi että ajattelee että on helpompi/mukavampi käydä yksi ja/tai että lapsella on nyt sellainen vaihe että kaupassakäynti on kovin hankalaa, niin se on seuraus. Ja joku voisi kuvitella että lapselle se aikuisen motiivi olisi yhdentekevä tai ei tiedossa, mutta se ei ole totta. Kyllä asenne välittyy.

Rajansa kaikella. Kyllä itse käytän rangaistuksia, mutta pyrin mitoittamaan ne niin, että jotenkin liittyvät asiaan. Tyyliin riehut kaupassa etkä lopeta varoituksesta huolimatta -> ei osteta jäätelöä.

Mutta asia muuttuu vaikeammaksi isompana. Sanotaan nyt vaikka, että lapsi saa matikantunnilta jatkuvasti huonoja merkintöjä. Ei osaa nimetä mitään syytä ja kyse ei ole oppimisvaikeuksista. Miten näissä sitten kytket sen rangaistuksen tai seuraamuksen itse asiaan. Palkintojen kautta voi toki mennä, vaikka 5 tuntia ilman merkintää seuraa jotain kivaa. Mutta lapsi voi oppia hyväksikäyttämään tätäkin.

Kaiken kaikkiaan kasvatus on yhdistelmä positiivista vahvistamista mutta myös rangaistuksia saatetaan tarvita. Kunhan pyrkii siihen kohtuuteen.

Rangaistuksia tarvitaan, koska läheskään aina mitään "luonnollista seuraamusta" ei ole löydettävissä tai sitä ei pysty käytännössä toteuttamaan syystä tai toisesta.

Pelkkä "positiivisuus" ja lapsen opettaminen ei toimi, koska ihmisillä on toisaalta oma tahto ja omat edut sekä toisaalta lapsi ei useinkaan ymmärryskykynsä puolesta kykene sisäistämään eri opetuksia vaikka sattuisi haluamaankin. Jopa ymmärryskyvyltään paljon paremmilla aikuisilla tarvitaan paljon erilaisia rangaistuksia, jotta sääntöjen ja määräysten noudattaminen saataisiin pidettyä kohtuullisen hyvänä.

Toki voidaan luopua siitä vaatimuksesta, että lapsen on toteltava vanhempaansa tai opettajaa/hoitajaa, ja siten tehdä rangaistuksista tarpeettomia, mutta sillä meiningillä onkin sitten runsaasti haittapuolia. Kuriton lapsi on kuriton lapsi.

Miksi lasta pitäisi rangaista huonosti menneistä matikantunneista? Se ei ainakaan kasvata motivaatiota oppimiselle.