Lue keskustelun säännöt.
"Jokainen on vastuussa omista tunteistaan" selittäkää tämä
16.06.2018 |
Ei ole koskaan tuo lause varsinaisesti auennut.
Sen olen huomannut, että sitä viljelevät useimmiten sellaiset ihmiset, joiden kanssa tekemisissä oloa on vaikea välttää ja jotka käyttävät runsaasti erilaisia henkisen väkivallan muotoja.
Olen rinnastanut tuon lauseen siihen, että se on kuin joutuisit joka päivä kulkemaan reittiä, jolla saat fyysisesti turpaasi, mutta voit itse päättää miten siihen suhtaudut ja se suhtautuminen mitä sinulta toivotaan ja edellytetään on, että olet välittämättä ja annat asian olla. Se on ikään kuin vastuun vapautus lomake pahoinpitelevältä osapuolelta. Kielteiset tunteesi ovat pahoja, eikä toinen osapuoli voi niihin vaikuttaa vaan ne ovat omalla vastuullasi ja sinun tulisi "hallita" negatiiviset tunteesi.
Tätähän tuo lause ei kai varsinaisesti merkitse.
Voisiko joku avata mitä se ihan oikesti tarkoittaa?
Kommentit (466)
En jaksa lukea noita edeltäviä kuutta sivua mielipiteitä, mutta itse olen törmännyt tuohon otsikon lauseeseen silloin, kun joku pahoittaa mielensä toisen elämänvalinnoista.
Esim. jos joku ei kestä enää olla jonkin uskonnollisen lahkon jäsen ja lähtee pois, mitä hänen vanhempansa itkee ja suree silmät päästään. Lähtijä ei ole vastuussa vanhempansa tunteista, vaan vanhempi itse.
Ei ketään voi vaatia elämään jollakin tietyllä tavalla, ja jos tämä ei siihen suostu, niin joku muu pahoittaa mielensä. Tästä mielensäpahoittamisesta ei ole toinen ihminen vastuussa.
Tunteet voivat joissakin tapauksissa olla melkoista vallankäyttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka niistä tunteistasi mielestäsi on vastuussa?
Kukaan muu ei voi päättää miten tunnet ja miten toimit. Vain itse voit tehdä sen.
Enkä minä sano, että se olisi helppoa, etenkin jos elää vaikeissa olosuhteissa, tai taustalla on lapsuuden laiminlyöntejä tms. Voi olla, että siihen tunteiden käsittelyyn ja hyväksymiseen tarvitsee ulkopuolista apua, lääkitystä, terapiaa tms. Mutta siltikin se työ täytyy itse tehdä ja oppia ymmärtämään omaa tunnemaailmaa ja omia reaktioitaan. Siten voi vapautua kielteisistä ajatuskierteistä ja oppia suhtautumaan vaikeisiin tilanteisiin riittävän neutraalisti.
Mutta siis: äitisi, tai puolisosi, tai pomosi, tai koulukiusaajasi ei ole vastuussa sitä mitä tunnet. Vain itse olet.
Onhan hän vastuussa. Jos ei ole, ei ole mitään syytä käyttäytyä hyvin esim. inhoamiaan ihmisiä kohtaan.
No periaatteessa kenelläkään ei ole mitään universaalista velvoitetta käyttäytyä hyvin muita kohtaan. Useimmat ihmiset vaan ovat huomanneet, että helpointa kaikilla on, jos käyttäydytään sivistyneesti ja toisaalta moraali, joka sanoo, että toisen mielen tietoinen pahoittaminen ei ole oikein.
Sitten niistä inhoamistaan ihmisistä voi hankkiutua eroon, ei olla tekemisissä. Jos äitisi aiheuttaa sinulle pahan olon, sinun vastuullasi on olla fiksu ja todeta, että kiitos, ja heippa.
Joo, 4-vuotiaana aiheutti. Ihanko tosiaan oli minun asiani sanoa heippa?
Äh, nyt aikuisena voit valita, ettet ole enää tekemisissä. Älä nyt jaksa vääntää, tottakai lapsi on pitkälti vanhempiensa armoilla, mitä nuorempi sitä enemmän.
En voinut valita, koska äitini oli opettanut, että vihani oli omaa syytäni, eikä johtunut hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon tunnereaktioita, jotka kumpuavat lapsuuden kokemuksista. Vaikka vihaan vanhempiani, enkä ole missään tekemisissä enää heidän kanssaan, en silti vastuuta heitä näitä reaktioista ja jotenkin odota, että he poistavat ne. Vain minä itse voin niitä hillitä ja päättää toimia jonkin reaktion vastaisesti, vaikka sisäinen lapsi haluaakin toimia jotenkin.
Esimerkiksi parisuhteessa mies sanoo jotain, mistä tulee mieleen isäni toiminta nuorena. Minua alkaa itkettää ja harmittaa ja haluaisin alkaa huutaa ja raivota miehelle (asia voi olla ihan pienikin). Sen sijaan voin päättää, että annan itkun tulla, mutta samalla selitän miehelle, ettei syy ole hänen ja saan ymmärrystä, lohdutusta ja seuraavalla kerralla kun vastaava toistuu (jos toistuu), reaktio on jo paljon pienempi. Sillä tavalla ollaan vastuussa itse omista tunteista. Ei niitä kieltää tarvitse, mutta ei mennä niihin vellomaankaan.
No mitäs jos miehesi raiskaisi sinut, olisitko vain "anteeksi, minulla on nyt vähän paha mieli, käyn tuolla vessassa itkaisemassa"?
No en tietenkään. Silloinhan hän olisi toiminut väärin.
Mutta sekin tilanne menisi niin, että aikani asiaa varmasti surisin ja olisin vihainen, peloissani tms. Sitten johonkin kohtaan sitä vaan pitäisi jatkaa eteenpäin, työstää ne tunteet joko itse tai terapeutin avulla, mutta kuitenkin ottaa se vastuu omasta paranemisesta.
Yhtä hyvin hän on toiminut väärin sanoessan jotain, mikä nostattaa sinussa muiston isäsi loukkauksista. Hänen tulisi tuntea sinut paremmin, ettei sano sellaista. Jos kerrot hänelle, että tuo loukkaa sinua, hän tekee väärin, ellei suostu ymmärtämään, että se asia nostattaa sinussa loukkaantumisen tunteita isästäsi. Aivan sama, kuin raiskaisi sinut.
Eri kommeintoija. Ei ole mitenkään sama jos sanoo kotain toista loukkaavaa vahingossa kuin raiskaisi. Ei ole realistista olettaa että toinen on kokoajan varpaillaan ja varoo mitenkään pahoittamasta toisen mieltä. Ei ihmissuhteet toimi niin. Eri tilanteessa voi eri asiat loukata. Ei kulaanvoi elää vain toista hyvitellen.
Normaalissa ihmisduhteessa molemmat tekee toiselle hyvää. Molemmat ottaa toisensa huomioon. Ja silti tapahtuu asioita. Toisen pään sisään ei pääse
Minusta se on ennemminkin niin, että jokainen on vastuussa siitä, miten reagoi tunteisiinsa ja ilmaisee tunteitaan. Tunteet sitten ovat mitä nyt milloinkin ovat.
Minä ymmärrän tuon lauseen tarkoituksen mutten sitä kun sitä käytetään väärin. Sen takia minulla vei pitkään sisäistää koko lauseen merkitys ja sen tärkeys.
Minulla on traumaattinen lapsuus (luonnehäiriöiset vanhemmat). Aikoinaan kävin terapiassa purkamassa tilannetta kun kaikki traumat alkoi liikaa iskeä päälle. Terapeutin suhtautuminen kaikkeen tapahtuneeseen, oli kyse menneestä tai nykyhetkestä, oli se että kaikki on minun syytäni ja minun vastuullani. Minun täytyy vain muuttaa suhtautumistani ja tunteitani. Olet itse vastuussa kaikesta! Kertaakaan hän ei sanonut että vanhempani olisivat toimineet väärin. Vain minä olin viallinen kun menin luokkaantumaan tai minuun sattui. Tuo terapia oli minulle todella vahingollista.
Aloin toipua traumoista vasta kun puhuin asioista ihmisen kanssa joka ensimmäiseksi totesi että vanhempasi ovat olleet todella julmia ja pahoja sinua kohtaan. Se oli se mitä tarvitsin kuulla, saada asialle vahvistuksen ja hyväksynnän ulkopuoliselta. Sen jälkeen kykenin käymään omien tunteiden hallinnan ja ymmärtämisen kimppuun. Merkittävää oli myös se että tein kokemalleni henkiselle pahoinpitelylle myös lopun eli ulkoistin vanhemmat elämästäni. Tämäkin oli asia jota vastaan terapeutti silloin oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteilleen ei kukaan mitään voi, mutta mitä sitten tekee on jokaisen itsensä vastuulla.
Tunteilleen nimen omaan voi jotain. Tunteitaan pystyy tietoisesti hillitsemään tai voimistamaan, joskus jopa täysin muuttamaan.
Juuri näin. Mulla on työkaverina varsin rasittava nk totuudentorvi. Alussa ärsyynnyin hänen käytöksestään ja joskus loukkaannuin hänen sanoistaan. Koska en hänestä huolimatta kuitenkaan halunnut vaihtaa työpaikkaakaan, päätin alkaa suhtautua häneen eri tavalla. En enää suostunut ärsyyntymään hänestä ja loukkaavat sanatkin laitoin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ei tuossa ollut kyse sinun tunteistasi, vaan järjestä. Tietenkin jokainen toimii noin kuin sinä, jos vain pystyy, oletko ihan tyhmä? Mutta ongelmia alkaa siinä vaiheessa, jos ei pysty kestämään sitä ärsytystä.
No vastuun ottamisessahan onkin aina kyse järjestä. Tekisi mieli ostaa uusi kallis käsilaukku, mutta en osta, koska olen vastuussa omista raha-asioistani eikä mulla ole varaa ostaa sellaista laukkua. Mielihaluni ja tunteeni eivät mene järjen edelle. Jos en olisi pystynyt kestämään työkaverin aiheuttamaa ärsytystä, olisin alkanut etsiä uutta työpaikkaa. Silloinkin kyse on järjestä.
Li häviät suosiolla kun sinä väistyt, kun joku käyttäytyy huonosti? Sinussa ei ole yhtään munaa, ihan vätys etkä osaa muuttaa maailmaa edes paremmaksi.
Konfliktit muiden ihmisten kanssa eivät paranna mun elämääni millään tavalla, päinvastoin. Eikä maailmanparannus olekaan tavoitteeni vaan oman ja läheisteni elämän parantaminen. Muut ihmiset sitten parantavat itse omaa elämäänsä, jos haluavat.
Minä ajattelen muitakin kuin vain itseäni, mutta kukin tyylillään. Tai voimiensa mukaan. Minusta ne väärintekijät on saatava vastuuseen.
No se on sun agendasi. Mä mieluummin nautin elämästäni yhdessä mulle tärkeiden ihmisten kanssa kuin taistelen tuulimyllyjä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidan alkaa tekaista turhia ls ilmoituksia ja muuta pikkujäynää ärsyttäville tutuille ja katselen miten he ottavat vastuun tunteistaan.
No varmastikin siten, että tekevät sinusta rikosilmoituksen.
Lasujahan voi tehdä nimettöminä, mitä siinä pikku rikosilmoitus auttaa, pässi!?? 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka niistä tunteistasi mielestäsi on vastuussa?
Kukaan muu ei voi päättää miten tunnet ja miten toimit. Vain itse voit tehdä sen.
Enkä minä sano, että se olisi helppoa, etenkin jos elää vaikeissa olosuhteissa, tai taustalla on lapsuuden laiminlyöntejä tms. Voi olla, että siihen tunteiden käsittelyyn ja hyväksymiseen tarvitsee ulkopuolista apua, lääkitystä, terapiaa tms. Mutta siltikin se työ täytyy itse tehdä ja oppia ymmärtämään omaa tunnemaailmaa ja omia reaktioitaan. Siten voi vapautua kielteisistä ajatuskierteistä ja oppia suhtautumaan vaikeisiin tilanteisiin riittävän neutraalisti.
Mutta siis: äitisi, tai puolisosi, tai pomosi, tai koulukiusaajasi ei ole vastuussa sitä mitä tunnet. Vain itse olet.
Onhan hän vastuussa. Jos ei ole, ei ole mitään syytä käyttäytyä hyvin esim. inhoamiaan ihmisiä kohtaan.
No periaatteessa kenelläkään ei ole mitään universaalista velvoitetta käyttäytyä hyvin muita kohtaan. Useimmat ihmiset vaan ovat huomanneet, että helpointa kaikilla on, jos käyttäydytään sivistyneesti ja toisaalta moraali, joka sanoo, että toisen mielen tietoinen pahoittaminen ei ole oikein.
Sitten niistä inhoamistaan ihmisistä voi hankkiutua eroon, ei olla tekemisissä. Jos äitisi aiheuttaa sinulle pahan olon, sinun vastuullasi on olla fiksu ja todeta, että kiitos, ja heippa.
Joo, 4-vuotiaana aiheutti. Ihanko tosiaan oli minun asiani sanoa heippa?
Äh, nyt aikuisena voit valita, ettet ole enää tekemisissä. Älä nyt jaksa vääntää, tottakai lapsi on pitkälti vanhempiensa armoilla, mitä nuorempi sitä enemmän.
En voinut valita, koska äitini oli opettanut, että vihani oli omaa syytäni, eikä johtunut hänestä.
Sinä voit järjellä opetella tuosta ajatuksesta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka niistä tunteistasi mielestäsi on vastuussa?
Kukaan muu ei voi päättää miten tunnet ja miten toimit. Vain itse voit tehdä sen.
Enkä minä sano, että se olisi helppoa, etenkin jos elää vaikeissa olosuhteissa, tai taustalla on lapsuuden laiminlyöntejä tms. Voi olla, että siihen tunteiden käsittelyyn ja hyväksymiseen tarvitsee ulkopuolista apua, lääkitystä, terapiaa tms. Mutta siltikin se työ täytyy itse tehdä ja oppia ymmärtämään omaa tunnemaailmaa ja omia reaktioitaan. Siten voi vapautua kielteisistä ajatuskierteistä ja oppia suhtautumaan vaikeisiin tilanteisiin riittävän neutraalisti.
Mutta siis: äitisi, tai puolisosi, tai pomosi, tai koulukiusaajasi ei ole vastuussa sitä mitä tunnet. Vain itse olet.
Kyllä he oman käyttäytymisensä kautta ovat siitä vastuussa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun luettelemasi tahot katsovat, että eivät ole tehneet mitään väärää loukattuaan jotakuta.
Tottakai maailma on täynnä sekä vittumaisia, että ajattelemattomia ihmisiä ja vaikka olisi kuinka hyvä tahto, joskus jokainen loukkaa jotakuta. Sellaista se vaan on. Itse pitää opetella aikuisena suhtautumaan niin, että minimoi kanssakäymisen, tiedostaa sen toisen vittumaisuuden ja asettuu sen yläpuolelle jne.
Fiksu ja hyvä ihminen luonnollisesti myös pyytää anteeksi, jos toiminnallaan jotakuta satuttaa. Mutta kaikki ihmiset eivät ole fiksuja ja hyviä. Eikä sellaisista kannata päätään liikaa vaivata.
No kyllä moni joutuu vaivaamaan nimenomaan kiitos sen oman lapsuutensa, mutta mitäpä sä siitä tajuaisit, niin voit itsekin olla ihan vastuuton muita kohtaan. Heidän ei vain kuulu loukkaantua mistään.
No voi pyhä ihme. Jos sinulla on ollut vaikea lapsuus, en minä voi kulkea varpaisillani sen takia (jos oltaisiin vaikka työkavereita tms). En minä tietoisesti ketään loukkaa, tai ole ilkeä, mutta jos sinä silti jostain loukkaannut, en minä oikeasti sille mitään voi. Pyydän toki anteeksi, jos asian tajuan. Itsehän tässä olet vihamielisenä ja väität etten tajua tai olen vastuuton. Kukakohan nyt oikeuttaa huonoa käytöstä?
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka pahoittelisi loukkaamistani. Voit siitä miettiä, miten paljon kaltaisesi kannatte vastuuta käytöksestänne.
No pahoitteletko itse nyt, että tekstisi loukkasi minua?
Olen siitä pahoillani, mutta itsekin omat tekstisi ovat loukanneet minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidan alkaa tekaista turhia ls ilmoituksia ja muuta pikkujäynää ärsyttäville tutuille ja katselen miten he ottavat vastuun tunteistaan.
No varmastikin siten, että tekevät sinusta rikosilmoituksen.
Lasujahan voi tehdä nimettöminä, mitä siinä pikku rikosilmoitus auttaa, pässi!?? 😅
Jos niitä kovin systemaattisesti perusteetta tekee, kyllä jäljille päästään.
Vierailija kirjoitti:
Turun terr o rist i heppukin kypsästi vain hymyili oikeussalissa, koska jos uhrien omaisia harmittaa tämän teot, on se heidän vastuulla eikä tekijän. Miksi velloa menneessä. Kuinka helppoa!
Niin, nimenomaan. Hänelle ei kannata olla missään nimessä vihainen, koska se vie iloa omasta päivästä ja itse on vastuussa siitäkin vihasta, ei se tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon tunnereaktioita, jotka kumpuavat lapsuuden kokemuksista. Vaikka vihaan vanhempiani, enkä ole missään tekemisissä enää heidän kanssaan, en silti vastuuta heitä näitä reaktioista ja jotenkin odota, että he poistavat ne. Vain minä itse voin niitä hillitä ja päättää toimia jonkin reaktion vastaisesti, vaikka sisäinen lapsi haluaakin toimia jotenkin.
Esimerkiksi parisuhteessa mies sanoo jotain, mistä tulee mieleen isäni toiminta nuorena. Minua alkaa itkettää ja harmittaa ja haluaisin alkaa huutaa ja raivota miehelle (asia voi olla ihan pienikin). Sen sijaan voin päättää, että annan itkun tulla, mutta samalla selitän miehelle, ettei syy ole hänen ja saan ymmärrystä, lohdutusta ja seuraavalla kerralla kun vastaava toistuu (jos toistuu), reaktio on jo paljon pienempi. Sillä tavalla ollaan vastuussa itse omista tunteista. Ei niitä kieltää tarvitse, mutta ei mennä niihin vellomaankaan.
Niin no sun mielesi salliikin itkun tulla, sulla on YHTEYS siihen itseesi, joka alkaa itkeä. Hienoa! Jopa ihan normaalia. Mutta kun on meitä, joilla ei ole sitäkään ja sekin on vanhempiemme käyttäytymisen vika.
Sen voi vielä ymmärtää, he ovat virheellisiä. Mutta.
Miksi v*tun ihmeessä heille EI SAA SANOA, ETTÄ olette syyllisiä tähän? Että minä en ala itkeä, minä alan raivota? Tunneyhteys on poikki, tiedän, että jossain se suru on, mutta en kestä sitä yksin ja terapia on niin p*skaa, ettei löytänyt sitä yhteyttä?! Miksi tätä ei saa sanoa?
Tarkoitan, että vanhemmat heti provosoituvat ja syyttävät ilkeäksi, mitvit, MITÄ SITTEN ITSE OLIVAT?! Miksi lapsi ei saa olla virheellinen, jos hekin saivat käyttäytyä miten vaan!? Tyhmyyttään, tietysti. Eikö aina ole kiva oppia, tajuta, mikä olisi ollutkin oikea tapa toimia. Jatua, että aiheutimme lapsellemme ongelmia. Mutta ehei, ei saa syyttää. He vaan saavat syyttää.No saathan sinä sen sanoa, ei sitä kukaan kiellä. Mutta et voi olettaa, että he näkevät asian samalla tavalla. Ja loppuviimeeksi sinun vaan täytyy kaivaa se jaksaminen löytää parempi terapian muoto tms joka auttaa sinua eteenpäin. Toki voit myös valita jäädä loppuelämäksesi kielteiseen tunnekierteeseen, mutta itse sinä olet oikeasti se, joka kärsii.
Tietenkin kärsii ja se oli vanhempien tähtäimessäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Siis mistähän tässä oikein puhutaan? Kuka vaatii? Kuka suostuu tällaisessa tilanteessa olemaan?
Sinulla ei ole elämässäsi yhtäkään ihmistä, joiden kanssa olemista et voi oikein välttää? Sukulaisia, työkavereita, esimiehiä, opiskelutovereita?
Ei todellakaan ole jatkuvaa henkistä pahoinpitelyä!
Lapsuudessa koettu on ja sitä voi työpaikalla oleva henkisesti epäkypsä, käytöstavat omaamaton ihminen aikaansaada että ei pysty olemaan normaalisti hänen seurassaan. Epäkypsä on silloin siitä vastuussa, koska ei osaa ottaa huomioon lapsena kaltoinkohdeltua ja tämän tunteita.
Tarkpitat että Sinä saat käyttäytyä aina huonosti ja muiden pitää se huvksyä.
Muiden lapsuudenkokemuksilla ei ole väliä. Vain minä minä minä ratkaisee ja menee yli jopa omien lapsien. Heitäkin on lupa kiusata. Koska minulla on oikeus tunteisiin eikä mitään vastuutaMuut vastaavat omista lapsuudenkokemuksistaan. En minä voi vastata sellaisesta, mitä minä en tiedä. Mutta hyvät käytöstavat on jokaisella oltava, ja jos joku sanoo sinun loukanneen häntä, niin älä mussuta takaisin, vaan sano, että olet pahoillasi. Vai ehket pysty olemaan, kun eihän muiden tunteilla ole sinulle merkitystä.
Sinä edellutät epäkypsän muuttavan käytöstään sinun lapsuustraumojen takia. Ehkä hänellä on omat traumansa ja sinä oletkin se jonka pitää muuttaa käytöstä. Tai pyytää anteeksi huonoa käytöstäsi. Sinä olet loukannut monia.
Joo, ja se henkilö oli äitini. Minun ei tarvitse hänen lapsuuskokemustensa takia pyytää häneltä anteeksi mitään käytöstäni lapsena. Hän kyllä olisi dellyttänyt sitä, voidakseen rkastaa minua, mutta rakkaus minua kohtaan ei ole ostettavissa. Se on joko ehdotonta ja oikeaa, tai syö mäntti pääsi. Ei pidä hankkia lapsia, jos odottaa näiden toimivan siten, ettei vanhemman omat lapsuustraumat aktivoidu.
Minun äidilläni OLI LAPSI, mutta hän ei kertaakaan käyttäytynyt minua kohtaan, kuin lastaan, vaan vihollistaan. Ja minä sain käyttäytyä epäkypsästi ja äitini traumaa triggeröivästi, koska lapset eivät ole aikuisia, jotka varovat satuttamasta näitä näiden traumojen takia. Lapsi saa olla oma itsensä, ja äidin kuuluu häntä siitä huolimatta rakastaa. Niih, persepää.
Kyllä äitihulluus on jo tullut ilmi. Ylempänä odotat työkaverin ymmärtävän ja käyttäytyvän sinulle huomioden sinun erikoisuuden. Oletuksesi on pöhkö.
Eikä tämä aitijankkaus ole sen kummempaa. Kaivelet 40 v takaisia pieniä asioita. Samalla kiysaat lapsiasi tahallasi. Oikeutat pahuuden omassa käytöksessä. Se on väärin. Sinun lapsesi eivät saa olla lapsia. Olet heidät hylännyt. Et edes ole sopinut tapaamisia. 10 v on tpistuva masennus. Ihan vain äitinsä kaltoinkohtelun seurauksena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turun terr o rist i heppukin kypsästi vain hymyili oikeussalissa, koska jos uhrien omaisia harmittaa tämän teot, on se heidän vastuulla eikä tekijän. Miksi velloa menneessä. Kuinka helppoa!
Onko sinusta järkevä ajatus että uhrin omainen perustaa koko loppuelämänsä sille että ei voi jatkaa elämäänsä ja kaikki on ainaiseksi mennyt jollei Boujoku muutu kivaksi ihmiseksi joka tukee häntä?
Mitä jos on näin käynyt? Esim. se rullatuoliin joutunut auttaja? Kuvitteletko, ettei tapahtuma pilannut hänen koko loppuelämäänsä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka niistä tunteistasi mielestäsi on vastuussa?
Kukaan muu ei voi päättää miten tunnet ja miten toimit. Vain itse voit tehdä sen.
Enkä minä sano, että se olisi helppoa, etenkin jos elää vaikeissa olosuhteissa, tai taustalla on lapsuuden laiminlyöntejä tms. Voi olla, että siihen tunteiden käsittelyyn ja hyväksymiseen tarvitsee ulkopuolista apua, lääkitystä, terapiaa tms. Mutta siltikin se työ täytyy itse tehdä ja oppia ymmärtämään omaa tunnemaailmaa ja omia reaktioitaan. Siten voi vapautua kielteisistä ajatuskierteistä ja oppia suhtautumaan vaikeisiin tilanteisiin riittävän neutraalisti.
Mutta siis: äitisi, tai puolisosi, tai pomosi, tai koulukiusaajasi ei ole vastuussa sitä mitä tunnet. Vain itse olet.
Kyllä he oman käyttäytymisensä kautta ovat siitä vastuussa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun luettelemasi tahot katsovat, että eivät ole tehneet mitään väärää loukattuaan jotakuta.
Tottakai maailma on täynnä sekä vittumaisia, että ajattelemattomia ihmisiä ja vaikka olisi kuinka hyvä tahto, joskus jokainen loukkaa jotakuta. Sellaista se vaan on. Itse pitää opetella aikuisena suhtautumaan niin, että minimoi kanssakäymisen, tiedostaa sen toisen vittumaisuuden ja asettuu sen yläpuolelle jne.
Fiksu ja hyvä ihminen luonnollisesti myös pyytää anteeksi, jos toiminnallaan jotakuta satuttaa. Mutta kaikki ihmiset eivät ole fiksuja ja hyviä. Eikä sellaisista kannata päätään liikaa vaivata.
No kyllä moni joutuu vaivaamaan nimenomaan kiitos sen oman lapsuutensa, mutta mitäpä sä siitä tajuaisit, niin voit itsekin olla ihan vastuuton muita kohtaan. Heidän ei vain kuulu loukkaantua mistään.
No voi pyhä ihme. Jos sinulla on ollut vaikea lapsuus, en minä voi kulkea varpaisillani sen takia (jos oltaisiin vaikka työkavereita tms). En minä tietoisesti ketään loukkaa, tai ole ilkeä, mutta jos sinä silti jostain loukkaannut, en minä oikeasti sille mitään voi. Pyydän toki anteeksi, jos asian tajuan. Itsehän tässä olet vihamielisenä ja väität etten tajua tai olen vastuuton. Kukakohan nyt oikeuttaa huonoa käytöstä?
En ole koskaan tavannut ihmistä, joka pahoittelisi loukkaamistani. Voit siitä miettiä, miten paljon kaltaisesi kannatte vastuuta käytöksestänne.
No pahoitteletko itse nyt, että tekstisi loukkasi minua?
Sinähän olet itse vastuussa omista loukkaantumisistasi, etkö muista?
Niin olenkin, mutta ei se poista sitä, että hyvä ja korkeamoraalinen ihminen pahoittelee, jos huomaa toista loukkaavansa.
Miksi ihmeessä? Jos sinä loukkaannut, käsittelet heikkoutesi itse.
Ei, vaan se kostetaan sulle, jollet näytä olevasi pahoillasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turun terr o rist i heppukin kypsästi vain hymyili oikeussalissa, koska jos uhrien omaisia harmittaa tämän teot, on se heidän vastuulla eikä tekijän. Miksi velloa menneessä. Kuinka helppoa!
Niin, nimenomaan. Hänelle ei kannata olla missään nimessä vihainen, koska se vie iloa omasta päivästä ja itse on vastuussa siitäkin vihasta, ei se tyyppi.
Sanon nyt vielä kerran:
Tottakai väärästä kohtelusta saa olla vihainen. Se on normaalia ja luonnollista. Mitä enemmän vääryyttä, sitä vihaisempi monesti on. Mutta omalla vastuulla on päästä yli vihastaan jossain vaiheessa. Joko niin, että leikkaa ne ihmiset pois elämästään, jotka vihaa aiheuttavat tai oppii elämään heidän käytöksensä kanssa neutraalisti. Kuvitteletko oikeasti, että se jotenkin helpottaa systemaattiseen vuosia kestäneeseen kaltoinkohteluun, että kaltoinkohtelija pyytää anteeksi? Ei tietenkään, ei vääriä tekoja voi kukaan poistaa kuten ei voi sitä pahaa mieltäkään, minkä on aiheuttanut. Vain itse voi ajan kanssa päästä siitä yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon tunnereaktioita, jotka kumpuavat lapsuuden kokemuksista. Vaikka vihaan vanhempiani, enkä ole missään tekemisissä enää heidän kanssaan, en silti vastuuta heitä näitä reaktioista ja jotenkin odota, että he poistavat ne. Vain minä itse voin niitä hillitä ja päättää toimia jonkin reaktion vastaisesti, vaikka sisäinen lapsi haluaakin toimia jotenkin.
Esimerkiksi parisuhteessa mies sanoo jotain, mistä tulee mieleen isäni toiminta nuorena. Minua alkaa itkettää ja harmittaa ja haluaisin alkaa huutaa ja raivota miehelle (asia voi olla ihan pienikin). Sen sijaan voin päättää, että annan itkun tulla, mutta samalla selitän miehelle, ettei syy ole hänen ja saan ymmärrystä, lohdutusta ja seuraavalla kerralla kun vastaava toistuu (jos toistuu), reaktio on jo paljon pienempi. Sillä tavalla ollaan vastuussa itse omista tunteista. Ei niitä kieltää tarvitse, mutta ei mennä niihin vellomaankaan.
No mitäs jos miehesi raiskaisi sinut, olisitko vain "anteeksi, minulla on nyt vähän paha mieli, käyn tuolla vessassa itkaisemassa"?
No en tietenkään. Silloinhan hän olisi toiminut väärin.
Mutta sekin tilanne menisi niin, että aikani asiaa varmasti surisin ja olisin vihainen, peloissani tms. Sitten johonkin kohtaan sitä vaan pitäisi jatkaa eteenpäin, työstää ne tunteet joko itse tai terapeutin avulla, mutta kuitenkin ottaa se vastuu omasta paranemisesta.
Yhtä hyvin hän on toiminut väärin sanoessan jotain, mikä nostattaa sinussa muiston isäsi loukkauksista. Hänen tulisi tuntea sinut paremmin, ettei sano sellaista. Jos kerrot hänelle, että tuo loukkaa sinua, hän tekee väärin, ellei suostu ymmärtämään, että se asia nostattaa sinussa loukkaantumisen tunteita isästäsi. Aivan sama, kuin raiskaisi sinut.
Kukaan ei tunne toista niin hyvin, että voisi kaikki hänen tunnelukkonsa ja traumansa ja reaktionsa tuntea. Sehän on sula mahdottomuus. Ja vaikka tuntisikin, en minä voi olettaa, että mieheni kulkisi varoen jokaista sanaansa ja tekoaan vain siksi, että esimerkiksi jossain ruuanlaittotilanteessa isäni laittoi käteni kuumalle levylle ja painoi sitä siihen "rangaistukseksi". Miehenihän ei tee noin, mutta saattaa sanoa jotain, mikä tuo mieleen tuon tilanteen.
Ei tunnekaan, mutta sinun kumppanisi pitää oppia tuntemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon tunnereaktioita, jotka kumpuavat lapsuuden kokemuksista. Vaikka vihaan vanhempiani, enkä ole missään tekemisissä enää heidän kanssaan, en silti vastuuta heitä näitä reaktioista ja jotenkin odota, että he poistavat ne. Vain minä itse voin niitä hillitä ja päättää toimia jonkin reaktion vastaisesti, vaikka sisäinen lapsi haluaakin toimia jotenkin.
Esimerkiksi parisuhteessa mies sanoo jotain, mistä tulee mieleen isäni toiminta nuorena. Minua alkaa itkettää ja harmittaa ja haluaisin alkaa huutaa ja raivota miehelle (asia voi olla ihan pienikin). Sen sijaan voin päättää, että annan itkun tulla, mutta samalla selitän miehelle, ettei syy ole hänen ja saan ymmärrystä, lohdutusta ja seuraavalla kerralla kun vastaava toistuu (jos toistuu), reaktio on jo paljon pienempi. Sillä tavalla ollaan vastuussa itse omista tunteista. Ei niitä kieltää tarvitse, mutta ei mennä niihin vellomaankaan.
Niin no sun mielesi salliikin itkun tulla, sulla on YHTEYS siihen itseesi, joka alkaa itkeä. Hienoa! Jopa ihan normaalia. Mutta kun on meitä, joilla ei ole sitäkään ja sekin on vanhempiemme käyttäytymisen vika.
Sen voi vielä ymmärtää, he ovat virheellisiä. Mutta.
Miksi v*tun ihmeessä heille EI SAA SANOA, ETTÄ olette syyllisiä tähän? Että minä en ala itkeä, minä alan raivota? Tunneyhteys on poikki, tiedän, että jossain se suru on, mutta en kestä sitä yksin ja terapia on niin p*skaa, ettei löytänyt sitä yhteyttä?! Miksi tätä ei saa sanoa?
Tarkoitan, että vanhemmat heti provosoituvat ja syyttävät ilkeäksi, mitvit, MITÄ SITTEN ITSE OLIVAT?! Miksi lapsi ei saa olla virheellinen, jos hekin saivat käyttäytyä miten vaan!? Tyhmyyttään, tietysti. Eikö aina ole kiva oppia, tajuta, mikä olisi ollutkin oikea tapa toimia. Jatua, että aiheutimme lapsellemme ongelmia. Mutta ehei, ei saa syyttää. He vaan saavat syyttää.No saathan sinä sen sanoa, ei sitä kukaan kiellä. Mutta et voi olettaa, että he näkevät asian samalla tavalla. Ja loppuviimeeksi sinun vaan täytyy kaivaa se jaksaminen löytää parempi terapian muoto tms joka auttaa sinua eteenpäin. Toki voit myös valita jäädä loppuelämäksesi kielteiseen tunnekierteeseen, mutta itse sinä olet oikeasti se, joka kärsii.
Tietenkin kärsii ja se oli vanhempien tähtäimessäkin.
No sitten pitää asettua heidän yläpuolelleen ja näyttää, ettei kärsi. Se on pahin rangaistus tällaisille, jos oikeasti kyse on luonnehäiriöisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisen ihmisen ilkeyteen voi suhtautua monellakin tavalla. Joku vetäytyy syrjään itkemään ihan lyötynä. Joku raivoissaan sivaltaa takaisin. Joku kohauttaa olkapäätään ja ajattelee että tuo on taas tuota ja ottaa välimatkaa. Joku nauraa iloisesti että osasipas sanoa osuvasti, huumoria vaan. Joku neuvoo sormi pystyssä käyttäytymään tuntien ylemmyyttä.
Ei ihminen nyt niin avuton ole reaktioissaan etteikö kykenisi muuttamaan omaa tapaansa suhtautua asioihin. Mutta tietoista työskentelyähän se vaatii. Ja sen ymmärtämistä että toista et voi muuttaa, ainoastaan itseäsi.Ei tietenkään voi muuttaa ja jossakin määrin suhatutumistavalla tai sen muuttamisella voi olla merkitystä.
Mutta kun puhutaan systemaattisesta, vaikeasti vältettävästä ja jatkuvasta henkisestä pahoinpitelystä, niin miksi on kohtuullisempaa vaatia pahoinpideltyä muuttamaan suhtautumistaan kuin pahoinpitelijää muuttamaan käytöstään?
Ei kai huonojen tapojen muuttaminen ole sama kuin vaatisi ihmistä muuttumaan sellaiseksi mitä ei ole?
Tuosta tulee mieleen työpaikkani. Siellä on pari ihmistä, jotka käytöksellään aiheuttavat jatkuvasti muille mielipahaa, suuttumusta, ahdistusta - ja toinen heistä on vielä esimiesasemassa. Sen sijaan, että näille kahdelle sanottaisiin, että nyt loppuu se ihmisten kiusaaminen ja esimieskin alkaa käyttää siivompaa kieltä varsinkin sähköposteissaan, pomot selittelevät kaikille tapaus kerrallaan, että "ei kannata suututtaa sitä eikä välittää sen viesteistä eikä mitenkään reagoida...". Luulisi, että tosiaan tiukka kurinpalautus näille öykkäreille olisi tehokkaampi tapa toimia ja veisi vähemmän pomojen aikaakin kuin se, että nyt nämä juoksevat käytävät sonnalla siivoamassa näiden jälkiä.
Mitä taas aloitukseen tulee - kai sillä halutaan sanoa sitä, että jokainen päättää itse, miten asioihin suhtautuu. Ei kai itse tunteilleen mitään voi, mutta sille voi, miten niiden pohjalta toimii. En oikein parempaakaan selitystä keksi. Tai sen, että toinen ihminen ei välttämättä voi omilla teoillaan vaikuttaa siihen, miten tunnet - vain sinä (ehkä) voit.
Okei, antaa olla. Turha yrittää vängätä tuollaisen kanssa. Koita päästä yli nyt vaan.