Lue keskustelun säännöt.
Poistaisitko sinä minut Facebook-kavereistasi? (Kaipaan analyysia)
15.06.2018 |
Tarina josta kaipaan analyysia. Olemme perhe, kaksi lasta, avioliitossa olevat kaksi yrittäjää. Olen hoitovapaalla kotona kahden alle kouluikäisen kanssa ja teen siinä ohessa oman yritykseni töitä. Teimme vuosi sitten ison odotetun elämänmuutoksen, jonka lisäksi aloimme rakentaa taloa. Kesken talon rakennuksen mieheni yhtiökumppani teki törkeän tempun, jonka johdosta mieheni yritys meni konkurssiin. Olimme tästä aivan kriisissä, sillä toki konkurssin myötä vaakalaudalla oli myös rakenteilla oleva talomme sekä moni muu asia omien voimien kanssa. Näistä järkytyksistä kirjoitin tuolloin Facebook-sivulleni ja sainkin muutaman kannustavan kommentin ja tsemppiä eteenpäin, pahoitteluja tilanteesta ja kyllä te selviätte-kommentteja.
Mieheni työttömyyden myötä vihantunteet kuitenkin purskahtivat pintaan, kun tajusimme kuinka yksin olimme tilanteen keskellä. Miehen vanhemmat tekivät meille täydelliset oharit, eivätkä itkuisista aneluista huolimatta auttaneet pätkääkään lasten kanssa kun yritimme pitää pystyssä talon rakennusvaiheen sekä taloutemme, puhumattakaan omasta mielenterveydestä joka järisi myös huolella. Viime vuodesta ei ole liiemmin muistikuvia, sekavia pätkiä, enkä liiemmin kirjoitellut Facebookiin kun olin niin täynnä vihaa ja pettymystä kaikesta tapahtuneesta.
Saimme kuitenkin talomme valmiiksi ja muutimme sisään. Siitä tuli upea, niin hieno etten ilennyt edes pahemmin postailla kuvia siitä someen, koska ajattelin että se jotenkin olisi liikaa. Muutaman kuvan laitoin joulun aikoihin, joissa kerroin että vastoinkäymisistä huolimatta selvisimme ja olemme nyt uudessa kodissa aloitamassa toivottavasti parempaa vuotta. Meillä on ja oli jo tuolloin jatkuvia rahavaikeuksia, laskimme koko ajan joka penniä että saamme maksettua lainan ja ruokaa, nämä asiat eivät välillä meinanneet millään toteutua yhtäaikaa ja huoli sekä riidat olivat suuria. Astioita lenteli, muutama mustelmakin tuli käsivarsiin huudon ja totaalisen uupumuksen viedessä tilanteet toisen tönimiseksi. Olimme äärirajoilla, koko ajan, aivan poikki. Postailin muutamia pettyneitä kommentteja Facebookiin siitä, etten ikinä olisi uskonut että meille käy näin, että elämä tuntuu vetäneen maton jalkojen alta täysin syyttä suotta, vaikka itse on tehnyt parhaansa. Viha myös appivanhempia kohtaan oli suuri ja se paistoi läpi monista kommenteista, he olivat meidät hyljänneet hädän keskellä.
Kaiken tämän rahapulan, riitelyn ja pettymyksen keskellä eräs media yllättäen kiinnostui minun yrityksestä ja teki siitä lehtijutun. Jostakin syystä tämä lehtijuttu julkaistiin sanoilla Nuori menestyjä ja jutussa useampaan kertaan painotettiin sanaa menestynyt. Itse koin uutisoinnin virheelliseksi, en todellakaan ollut yritykseni kanssa ainakaan rahallisesti menestynyt, vaan kitkuttelin epävarmoilla vesillä lasten kanssa kotoa puuhastellen. Kuitenkin jutun perusteella olisi voinut lukea ja ymmärtää kaiken tahallaan väärin. Kaverit Facebookissa alkoivat karista, yhtäkkiä huomasin että nyt tipahtelee. Viimeinen niitti oli kun kirjoitin pitkän postauksen siitä, mikä hirveä pettymys viime vuosi on ollut. Niinhän se minun näkökulmasta on ollutkin. Että päädyimme mieheni yrityksen konkurssin kautta aivan järkyttävään tilanteeseen, joka järisyttää meitä edelleen. Tämän jälkeen tipahteli kavereita pois vielä lisää. Nyt analyysia kiitos. Mikä tässä kaikessa on ollut niin ärsyttävää? Itse en tajua. Olen huutanut hätääni Facebookissa, mutta toisaalta taas ollut siellä hyvin hiljaa pitkiäkin aikoja. Vai onko se trendi nykyään vaan niin, että pelkästään sitä pintaliitoa ja pintakiiltoa pitäisi postailla, kaikki negatiiviset asiat vaikka ne olisikin ihan tosia pitäisi vaan osata piilottaa pois siitä maailmasta.
Kommentit (103)
Jos itse olit hoitovapaalla ja mies työttömänä - eli siis olitte molemmat kotona - niin mihin sitä miehen vanhempien lastenhoitoapua vielä olisi tarvittu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En poistaisi, piiloittaisin ilmoitukset kuitenkin todennäköisesti
Vierailija kirjoitti:
Kaiken muun jaksaisin lukea, mutta en appivanhempien haukkumista. Heillä ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsianne. Varmaankin heitä on ärsyttänyt ja huolestuttanut talonrakentaminen ja olisivat toivoneet, että olisitte vähemmän ahneita. Ette voi haluta kaikkea toisten ihmisten kustannuksella.
Tämähän tässä on. On kaksi yritystä, on pienet hoitoa vaativat lapset ja sitten on pakko päästä rakentamaan jo toista kertaa omakotitaloa! Onko niiltä isovanhemmilta kysytty etukäteen haluavatko he auttaa, koska eihän tuollainen yhtälö oikeasti voi toimia. Miksi pitää saada kaikki heti, eikä voi odottaa, että on voimavaroja? Viisi vuotta helpottaa jo ihmeesti lastenhoito-ongelmissa, mutta ei tunnu aikuisen elämässä missään, jos sen odottaa, että saa sen vähän hienomman talon.
Tuommoset julkiset avautumiset nyt aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. Yleensäkin kaikki ruikutus elämän kurjuudesta on vähän kyseenalaista, enkä nyt tarkoita että aina pitäisi olla ihkua ja upeeta mutta jatkuva ruikutus ja avautuminen...se on vaan noloa.
No enpä todellakaan tiedä. Luin koko aloituksesi, vaikka se hirveän pitkä olikin, mutta en enää jaksanut paneutua kommentteihin, joten anteeksi jos tulee toistoa.
Se tässä vain ihmetyttää, että tuollaisia juttuja läpikäyneenä, ihanko oikeasti suurin ongelmasi on facebook-kavereiden reaktiot? Sanoisin, että jätä ne omaan arvoonsa ja elä elämääsi äläkä ota tuosta yhtään lisää paineita. Ei ole some sen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin äsken aloitusta hetken ja hyppäsin vastaamaan, eli en ole lukenut ketjua.
En itse poistele kavereista kuin ainaiset kaikesta valittajat, mutta hiljennän ne, joiden facebook-päivitykset eivät mielestäni vastaa ihan oikeaa totuutta heidän elämästä. Siihen kuuluu esimerkiksi a) täys alkoholisti, joka postailee vain urheilukellostaan tuloksia b) Köyhä, joka ostelee aina maanisessa vaiheessa moottoripyörän tai muuta kallista + kuvailee ne erittäin asetellusti luoden laatuvaikutelmaa c) pari perheenäitiä, joilla elämä ei ole ihan semmoista auvoa, kuin päivitykset antavat ymmärtää.
Eli, jos päivitykset ovat aitoja ja avautuminen ei-laskelmoitua, niin en poista missään nimessä. Mutta mulle some tarkoittaa viihtymistä ja jos joku henkilö tarpeeksi monta kertaa peräkkäin ärsyttää, niin pistän hiljaiselle.
Ap, mun mielestä tarinasi on koskettava ja hyvin kuvailtu. Tosi hienoa, että liittonne on kestänyt kaiken tapahtuneen ja nyt kuulostaa siltä, että asianne ovat hyvällä mallilla.
Tosi ystävät erottautuvat joukosta, älä haikaile katkerien tuttujen perään, he eivät ole sinun arvoisiasi.
Kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut näistä kommenteista aivan valtavasti ajattelemisen aihetta ja jatkan omaa käytökseni sekä kommenttieni sekä tietenkin ajatuksieni analysointia tältä pohjalta. Ilmiselvästi some käytökseni tulee kokemaan totaalisen muutoksen ja asenteen korjaamisen. Ne pahimmat mölyt pidän itselläni ja lähimpien seurassa kahvipöydässä -Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olit hoitovapaalla ja mies työttömänä - eli siis olitte molemmat kotona - niin mihin sitä miehen vanhempien lastenhoitoapua vielä olisi tarvittu?
Todella moneen kertaan olisi apua tarvittu, jos sitä kysyt että mihin, minäpä kerron. Stressin myötä meillä molemmilla terveys petti yhtäaikaa, todella pahat flunssat ja fyysisesti rankka rakentaminen on sekä työttömälle että kotiäidille yhtä raskasta. Laskut täytyy maksaa, asiakastapaamiset täytyy hoitaa ja työttömän hakea omia töitään, joskus jopa yhtäaikaa. Jos olisi ollut turvaverkko joka olisi ottanut edes kerran viikossa lapset omasta tahdostaan omaksi ilokseen luokseen, olisin voinut käydä joskus asiakastapaamisessa ilman lapsia. Nyt kävin lasten kanssa, jos mies oli rakennuksella tai työnhaussa. Isovanhemmissa eniten pettymystä aiheutti se tunteettomuus, se ettei välitetä. Se satutti ja murskasi, juuri silloin kun sitä tukea olisi eniten tarvinnut, ei mitään ilmaista lastenhoitoapua vaan sitä että me olisimme olleet heille ihmisinä tärkeitä. -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken muun jaksaisin lukea, mutta en appivanhempien haukkumista. Heillä ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsianne. Varmaankin heitä on ärsyttänyt ja huolestuttanut talonrakentaminen ja olisivat toivoneet, että olisitte vähemmän ahneita. Ette voi haluta kaikkea toisten ihmisten kustannuksella.
Tämähän tässä on. On kaksi yritystä, on pienet hoitoa vaativat lapset ja sitten on pakko päästä rakentamaan jo toista kertaa omakotitaloa! Onko niiltä isovanhemmilta kysytty etukäteen haluavatko he auttaa, koska eihän tuollainen yhtälö oikeasti voi toimia. Miksi pitää saada kaikki heti, eikä voi odottaa, että on voimavaroja? Viisi vuotta helpottaa jo ihmeesti lastenhoito-ongelmissa, mutta ei tunnu aikuisen elämässä missään, jos sen odottaa, että saa sen vähän hienomman talon.
Ei ollut mahdollista odottaa viittä vuotta sillä miehen yritystoiminta siirtyi naapuripaikkakunnalle, josta syystä meillä oli edessä pakollinen muutto. Emme löytäneet mitään muuta mahdollisuutta näin nopealla aikataululla kuin talonrakennus, tarvitsimme yritystoimintaa varten tietynlaista tilaa jota oli pakko tehdä itse, tosin se sitten osoittautui virheeksi jota nyt makselemme parhaamme mukaan.
Eikä kysytty keneltäkään mitään, eikä myöskään sen varjolla tähän lähdetty. Olisihan se ollut toki mahtavaa jos appivanhemmat joskus edes jonkun laattojen valinnan ajaksi olisivat ottaneet lapset vaikka leikkipuistoon mutta tämäkin oli jo liikaa -Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, mun mielestä tarinasi on koskettava ja hyvin kuvailtu. Tosi hienoa, että liittonne on kestänyt kaiken tapahtuneen ja nyt kuulostaa siltä, että asianne ovat hyvällä mallilla.
Tosi ystävät erottautuvat joukosta, älä haikaile katkerien tuttujen perään, he eivät ole sinun arvoisiasi.
Kaikkea hyvää!
Kiitos! Sinunkaltaisten ihmisten kanssa pääsen helposti samalle aaltopituudelle myös oikeassa elämässä. Hyväksyntää ja ymmärrystä, vaikka ei tarkalleen tiedäkään asian kaikkia puolia. Samaa sinulle! Kaikkea hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhempien kanssa on mennyt sukset ristiin jo ennen vastoinkäymisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken muun jaksaisin lukea, mutta en appivanhempien haukkumista. Heillä ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsianne. Varmaankin heitä on ärsyttänyt ja huolestuttanut talonrakentaminen ja olisivat toivoneet, että olisitte vähemmän ahneita. Ette voi haluta kaikkea toisten ihmisten kustannuksella.
Tämähän tässä on. On kaksi yritystä, on pienet hoitoa vaativat lapset ja sitten on pakko päästä rakentamaan jo toista kertaa omakotitaloa! Onko niiltä isovanhemmilta kysytty etukäteen haluavatko he auttaa, koska eihän tuollainen yhtälö oikeasti voi toimia. Miksi pitää saada kaikki heti, eikä voi odottaa, että on voimavaroja? Viisi vuotta helpottaa jo ihmeesti lastenhoito-ongelmissa, mutta ei tunnu aikuisen elämässä missään, jos sen odottaa, että saa sen vähän hienomman talon.
Ei ollut mahdollista odottaa viittä vuotta sillä miehen yritystoiminta siirtyi naapuripaikkakunnalle, josta syystä meillä oli edessä pakollinen muutto. Emme löytäneet mitään muuta mahdollisuutta näin nopealla aikataululla kuin talonrakennus, tarvitsimme yritystoimintaa varten tietynlaista tilaa jota oli pakko tehdä itse, tosin se sitten osoittautui virheeksi jota nyt makselemme parhaamme mukaan.
Eikä kysytty keneltäkään mitään, eikä myöskään sen varjolla tähän lähdetty. Olisihan se ollut toki mahtavaa jos appivanhemmat joskus edes jonkun laattojen valinnan ajaksi olisivat ottaneet lapset vaikka leikkipuistoon mutta tämäkin oli jo liikaa -Ap
Tässä nyt ainakin jatkat sitä samaa vanhaa uhriutumista ja syyllistämistä. Todella rasittavaa käytöstä aikuiselta ihmiseltä. Aivan varmasti olisi ollut mahdollista järjestää asiat myös jotenkin muuten kuin rakentamalla se unelmien ökytalo juuri tuohon hetkeen. Vuokraaminen tai valmiin ostaminen ja näiden yhdistely tarpeen mukaan olisi ollut sitä paitsi paljon nopeampaa kuin rakentaminen joten en ymmärrä perustelua että nopealla aikataululla rakentaminen oli ainoa vaihtoehto. Ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämänsä, työnsä ja lapsiarkensa järjestävät myös ne, joilla ei ole ollenkaan isovanhempia. Ovat esim kuolleet tai liian sairaita. Kaikilla ei ole puolisoakaan.
Jos vanhemmilla oli noin paljon kaikkea tekemistä, miksi lapset olivat kotihoidossa?
Tsemppiä ap. En poistaisi, olen poistanut tasan kaksi kaveria 11 fb:n käytön aikana, toisen avoimen rasismin ja toisen avoimen seksismin/sovinismin takia (kumpikaan ei ollut läheinen, mutta vastaavien kommenttien takia olisin poistanit kenet tahansa).
Poistaisin koko facebookin ihan suosiolla just for case
Anteeks nyt mutta teillä oli flunssa? Rankkaa rakentaa ökytaloa?
Siellä sun kavereissa on joku jolla on syöpä. Jonka lapsella on syöpä. Joku joka käy leipäjonoissa. Joku jolla on mennyt luotottiedot. Joku jolla on oikeasti mennyt mielenterveys. Puoliso kuollut. Tai jos ei itsellä niin tuntee jonkun joka oikeasti elämässä joutuu kamppailemaan.
Mitä jos pikkuisen suhteuttaisit noita ”ongelmiasi”? Minä ainakaan en kuuntelisi prinsessan valitusta herneestä patjan alla.
En osaa sanoa varmaksi koska en jaksanut lukea tuollaista kilometrin mittaista vuodatusta. Luin ehkä lauseen ja kun näin miten pitkä teksti on niin jätin välistä. En varmaan poistaisi kavereista koska en poista ikinä ketään, koska miksi poistaisin, voihan ihmisiä rajata pois. Varmaankaan et näkisi päivityksiäni enkä minä lukisi omiasi. En jaksa ihmisiä jotka vuodattavat liikaa.
Ainoa asia mitä ihmettelen on se, että millainen ihminen pitää facebookia missään roolissa elämässään? Ketä kiinnostaa facebook "kaverit"?