Poistaisitko sinä minut Facebook-kavereistasi? (Kaipaan analyysia)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketkä sinut poistivat? Ihmiset jotka ovat oikeassa elämässä ystäviäsi vai esimerkiksi kymmenen vuoden takaiset koulukaverit joiden kanssa et ole enää missään tekemisissä?

Itse poistan facebookista ihmisiä joiden kanssa en siellä juttele ja jotka eivät ole enää oikeassakaan elämässä kavereitani.

Oikean elämän ystävät ovat myös olleet näiden vastoinkäymisten myötä somessa yllättävän hiljaa. Tuntuu että häpeävät olla kavereitani. Minut listoilta poistaneet ovat ihmisiä, jotka vielä talon rakennusvaiheessa aktiivisesti tykkäsivät jutuistani ja joita silloin tällöin näen yhteisten tuttujen kautta, mutta yhtäkkiä päättivät sitten, että poistoon vaan, nyt riittää.

Hetken jo mietin, että olenko heitä jotenkin henkilökohtaisesti loukannut.

Ovatko nämä ihmiset, joita silloin tällöin näet yhteisten tuttujen kautta, niin läheisiä ystäviä sinulle, että avautuisit vaikeuksistanne, vihastasi ja pettymyksistäsi heille henkilökohtaisesti? Onko teidän tuttavuutenne sillä tasolla, että kun toisenne tapaatte, on ihan luontevaa avautua hyvin paljon oman henkilökohtaisen elämän vaikeuksista? Jäin vain miettimään, kun kuitenkin teet eron oikean elämän ystävien ja näiden tuttavien välille.

Nämä sinun Facebook kirjoituksesi vaikuttavat minusta niin henkilökohtaisilta jutuilta, että eivät kuulu kuin todellakin niille oikean elämän ystäville, eikä heistäkään kuin niille kaikkein läheisimmille. Jos jaat ne somessa koko "kaveri"listalle, joukossa on todennäköisesti suurin osa sellaisia ihmisiä, jotka tuntevat olonsa vaivaantuneiksi joutuessaan liian henkilökohtaiselle alueelle elämässäsi.

Kysyit että eikö Facebookissa saa enää puhua vaikeuksistaan. Minä katsoisin että Facebook on ja on aina ollutkin ihan väärä paikka avautua mistään kovin henkilökohtaisesta, koska eiväthän facebook-kaverit mitään oikeita ystäviä yleensä ole. Jos et jotain asiaa katsoisi tarpeelliseksi kertoa satunnaiselle tuttavalle, entiselle työkaverille tai sille serkkutytölle jota et ole tavannut kymmeneen vuoteen henkilökohtaisesti naamat vastatusten tapaamisessa, miksi ihmeessä kertoisit siitä heille Facebookissa?

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti poistaisin.

Ensin valitat vuoden rahapulaa ym mikä kaikki on muiden syytä. Nimeltä mainiten ja syytellen.

Sitten postaat kuvia uudesta ökytalostanne.

Kaiken huippu on lehtijuttu jossa hehkutetaan menestystäsi yrittäjänä. Yrityksen menestyminen tarkoittaa yleensä rahaa.

Annat itsestäsi kuvan kaikkeen tyytymättömästä ruikuttajasta joka vaan haukkuu läheisiään.

Sanomisiisi ei voi luottaa.

Aivan mahtava vastaus. Annan itsestäni kuvan kaikkeen tyytymättömänä ruikuttajana. Juuri tämä. Tähän lopputulokseen tulin itsekin. Mutta nyt saan juuri sitä vahvistusta ajatuksilleni näistä kommenteista! Kiitos! Asia alkaa aueta. -Ap

Aloituksen perusteella te elätte yli varojenne. Hienot puitteet jonka seurauksena jatkuva rahapula. Ei millään pahalla, mutta en minä jaksaisi lukea jatkuvaa narinaa taloudellisista vaikeuksista ja täysin yksin jäämisestä, kun kaiken syy tuntuu olevan se, että pitää saada ökytalo ja kulissit kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

"Viha myös appivanhempia kohtaan oli suuri ja se paistoi läpi monista kommenteista, he olivat meidät hyljänneet hädän keskellä"

Kyllä, olisin poistanut. Ja olen poistanutkin niitä, jotka arvostelevat muita sosiaalisessa mediassa. Olipa arvostelun kohde pomo, työkaveri, ystävä, sukulainen tai oma puoliso. 

Samaa mieltä. Ei facebookpäivitysten tarvitse olla pelkkää pintaliitoa ja kivojen asioiden esittelyä, mutta tuollainen avautuminen on pelkästään myötähäpeää aiheuttavaa sosiaalipornoa.

Vierailija kirjoitti:

Vuodatat toistuvasti, kuinka kaikki kamaluus on jonkun/ joidenkin muiden syytä.

Ihankuin elämän kuuluisi mennä niinkuin sinä suunnittelet, koska se vain kuuluu sinulle.

Ja jollei mene, niin vika on anopin, miehen yhtiökumppanin, naapurin Maijan, facebookin, jne.

Todella raskasta luettavaa.

Syntyy vaikutelma peruskiittämättömästä, kateellisesta ja katkerasta valittajasta.

Ja ihan oikeasti: kirjoittamasi perusteella et todellakaan taida ymmärtää, milaisissa olosuhteissa lukuisat ihmiset elävät kiitollisina siitä, mitä heillä on.

Just tämä. Juuri näin varmasti moni on ajatellut, peruskiittåmätön ja katkera ihminen. Sitä tietysti osin olen alhossa vaeltaessani ollutkin. Mutta se varmaan on ulospäin näyttänyt vielä kamalammalta. Kauhea miten väärä mielikuva voi kirjoitetun perusteella tullakaan, moni oikean elämän ystävistäni on varmaan siksi ollutkin hiljaa kun ovat miettineet että nyt se on seonnut. -Ap

"mielenterveys järisi huolella", "kitkuttelin epävarmoilla vesillä"....

Toivottavasti ammattisi ei edellytä kirjoitustaitoa. Älä käytä kielikuvia joita et itsekään ymmärrä.

Tekstisi on tympeää niin muodoltaan kuin sisällöltäänkin.

Ihan oikeasti, onko tuolla nyt jotain väliä?

Kyttäätkö jatkuvasti kaverilistaa siltä varalta jos joku on poistanut, vai mistä tiedät että kaverit on poistaneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

14 lisää vielä, että olitko kiinnostunut enää muiden asioista? Jankkasitko vaan omiasi?

Mites ap vastaat tähän? Oliko elämäsi vain minäminäminä -elämää, jossa et muita edes huomannut, mutta joka ikisen olisi pitänyt myötäillä ja ymmärtää sinua? Oletko sinä hyvä ystävä?

En jankannut vain omiani, hyvin herkällä korvalla olen aina kuulostellut halutaanko minua kuunnella ja aika äkkiä oikeassa elämässä suljen suuni jos näen ettei vastapuoli ymmärrä keskutelun pointtia. Olen omasta mielestäni ihan hyvä kaveri, tuttuja on paljon ja moni haluaa jäädä mukaan elämään, en vain hirveästi kerkeä panostaa sosiaaliseen elämään lasten, yrityksen ja perheen arjen takia, mutta mahdollisuuksien mukaan yritän olla läsnä ihmisten elämässä ja somen kautta myös viikottain. Ja kavereitani kehun aina somessa, sekä kannustan. Ikinä en kommentoi kenellekkään mitään pahaa taikka osallistu mihinkään kiihkomielisiin väittelyihin. -Ap

Miksi tähän tarinaasi on niin olennaista edes liittää Facebook?!

Itse en jaksaisi ko tilanteessa miettiä somepäivityksiä.. en tajua miten voi olla riippuvainen kaverimääristä. Luulisi varmaankin olevan isompia asioita pohdittavana.

Ja vastaus: en poistaisi. En vaan kommentoisi.

Outi.

Poistaisin

Minulla on pieni yhden naisen yritys ja joskus töihin liittyy esillä (esim. mediassa) olemista. Mutta en ole isotuloinen, olen yh ja on useampi pysyvä sairauskin. Kuitenkin osa ihmisistä näkee työni hyvin hohdokkaina ja luulee minun tienaavan paljon. En tiedä, mistä se mielikuva tulee - nykyisestä julkkiskulttuuristako?

FB ei ole paikka noin henkilökohtaisille jutuille. Pitäisin sinua vähintäänkin outona valittajana enkä varmasti jaksaisi juttujasi lukea.

Henkilökohtaisista asioista avautuminen someen on vain noloa. Poistan kaikki, ketkä sitä harjoittavat, koska mielestäni ei ole reilua kaataa toisten niskaan lastillista omaa lokaa. Mietin myös henkilön älykkyyttä, jos hänen mielestään on hyvä juttu, että kaikki satunnaisetkin tuttavat vuosien takaa informoidaan hyvin henkilökohtaisista asioista, tai typeristä aivopieruista. Asioista saa toki puhua, mutta mielellään niiden kanssa, jotka niihin liittyvät, tai voivat jotenkin niihin vaikuttaa. Ehkä tähän näkemykseeni vaikuttaa myös se, että olin vuosikausia se liian kiltti tyyppi, jota käytettiin ilmaisena terapeuttina ja jolle purettiin ihan kaikki omat ongelmat. Nykyään en jaksa enää kenenkään draamoja. Perhettä ja läheisiä itselleni tärkeitä ihmisiä tuen vastoinkäymisissä, mutta muut saavat pärjätä itsekseen.

Minusta lapsellista poistaa ärsyttävyyden vuoksi, jos muuten ollaan hyviä ystäviä tai kavereita. Näkymättömäksi olen muutaman rasittavan laittanut. Jos sitten ei olla hyviä ystäviä tai kavereita, voi varmaan muutenkin poistaa.

Miksi muuten hyväksyit sen lehtileikkeen? Kai sinulle näytettiin ensiversio? Minulle sana "menestyjä" on lähes kirosana, eli en olis hyväksynyt itsestäni sellaista otsikkoa. Aikamoista pönkitystä koko sana, ei ole tekemistä minkään oikeasti tärkeän asian kanssa. Se mitä yleensä tarkoitetaan menestymisellä, on pintaliitoa vain. Todellinen menestyminen on jotain ihan muuta, kuin mitä saadaan lehdistä lukea.

Kaiken muun jaksaisin lukea, mutta en appivanhempien haukkumista. Heillä ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsianne. Varmaankin heitä on ärsyttänyt ja huolestuttanut talonrakentaminen ja olisivat toivoneet, että olisitte vähemmän ahneita. Ette voi haluta kaikkea toisten ihmisten kustannuksella.

"elämä tuntuu vetäneen maton jalkojen alta täysin syyttä suotta, vaikka itse on tehnyt parhaansa"

Ja tämä valitus kuuluu keskeltä hävettävän upeaa omaa taloa samaan aikaan kun lehdessä valittajaa luonnehditaan nuoreksi menestyjäksi... 😂

Kyllähän tuosta väkisinkin sellainen "Kun maailma ei riitä"-fiilis tulee. En tiedä huomaatko itse ironiaa.

Vierailija kirjoitti:

Tarina josta kaipaan analyysia. Olemme perhe, kaksi lasta, avioliitossa olevat kaksi yrittäjää. Olen hoitovapaalla kotona kahden alle kouluikäisen kanssa ja teen siinä ohessa oman yritykseni töitä. Teimme vuosi sitten ison odotetun elämänmuutoksen, jonka lisäksi aloimme rakentaa taloa. Kesken talon rakennuksen mieheni yhtiökumppani teki törkeän tempun, jonka johdosta mieheni yritys meni konkurssiin. Olimme tästä aivan kriisissä, sillä toki konkurssin myötä vaakalaudalla oli myös rakenteilla oleva talomme sekä moni muu asia omien voimien kanssa. Näistä järkytyksistä kirjoitin tuolloin Facebook-sivulleni ja sainkin muutaman kannustavan kommentin ja tsemppiä eteenpäin, pahoitteluja tilanteesta ja kyllä te selviätte-kommentteja.

Mieheni työttömyyden myötä vihantunteet kuitenkin purskahtivat pintaan, kun tajusimme kuinka yksin olimme tilanteen keskellä. Miehen vanhemmat tekivät meille täydelliset oharit, eivätkä itkuisista aneluista huolimatta auttaneet pätkääkään lasten kanssa kun yritimme pitää pystyssä talon rakennusvaiheen sekä taloutemme, puhumattakaan omasta mielenterveydestä joka järisi myös huolella. Viime vuodesta ei ole liiemmin muistikuvia, sekavia pätkiä, enkä liiemmin kirjoitellut Facebookiin kun olin niin täynnä vihaa ja pettymystä kaikesta tapahtuneesta.

Saimme kuitenkin talomme valmiiksi ja muutimme sisään. Siitä tuli upea, niin hieno etten ilennyt edes pahemmin postailla kuvia siitä someen, koska ajattelin että se jotenkin olisi liikaa. Muutaman kuvan laitoin joulun aikoihin, joissa kerroin että vastoinkäymisistä huolimatta selvisimme ja olemme nyt uudessa kodissa aloitamassa toivottavasti parempaa vuotta. Meillä on ja oli jo tuolloin jatkuvia rahavaikeuksia, laskimme koko ajan joka penniä että saamme maksettua lainan ja ruokaa, nämä asiat eivät välillä meinanneet millään toteutua yhtäaikaa ja huoli sekä riidat olivat suuria. Astioita lenteli, muutama mustelmakin tuli käsivarsiin huudon ja totaalisen uupumuksen viedessä tilanteet toisen tönimiseksi. Olimme äärirajoilla, koko ajan, aivan poikki. Postailin muutamia pettyneitä kommentteja Facebookiin siitä, etten ikinä olisi uskonut että meille käy näin, että elämä tuntuu vetäneen maton jalkojen alta täysin syyttä suotta, vaikka itse on tehnyt parhaansa. Viha myös appivanhempia kohtaan oli suuri ja se paistoi läpi monista kommenteista, he olivat meidät hyljänneet hädän keskellä.

Kaiken tämän rahapulan, riitelyn ja pettymyksen keskellä eräs media yllättäen kiinnostui minun yrityksestä ja teki siitä lehtijutun. Jostakin syystä tämä lehtijuttu julkaistiin sanoilla Nuori menestyjä ja jutussa useampaan kertaan painotettiin sanaa menestynyt. Itse koin uutisoinnin virheelliseksi, en todellakaan ollut yritykseni kanssa ainakaan rahallisesti menestynyt, vaan kitkuttelin epävarmoilla vesillä lasten kanssa kotoa puuhastellen. Kuitenkin jutun perusteella olisi voinut lukea ja ymmärtää kaiken tahallaan väärin. Kaverit Facebookissa alkoivat karista, yhtäkkiä huomasin että nyt tipahtelee. Viimeinen niitti oli kun kirjoitin pitkän postauksen siitä, mikä hirveä pettymys viime vuosi on ollut. Niinhän se minun näkökulmasta on ollutkin. Että päädyimme mieheni yrityksen konkurssin kautta aivan järkyttävään tilanteeseen, joka järisyttää meitä edelleen. Tämän jälkeen tipahteli kavereita pois vielä lisää. Nyt analyysia kiitos. Mikä tässä kaikessa on ollut niin ärsyttävää? Itse en tajua. Olen huutanut hätääni Facebookissa, mutta toisaalta taas ollut siellä hyvin hiljaa pitkiäkin aikoja. Vai onko se trendi nykyään vaan niin, että pelkästään sitä pintaliitoa ja pintakiiltoa pitäisi postailla, kaikki negatiiviset asiat vaikka ne olisikin ihan tosia pitäisi vaan osata piilottaa pois siitä maailmasta.

Ap, se nyt vaan on oikeasti sekä typerää että  harkitsematonta kirjoittaa noita nettiin omalla nimellään. Noista voidaan jutella kavereiden kanssa lenkillä  ja kahvin ääressä mutta vain totaalinen ääliö jättää mitäään kirjallista matskua nettiin. Avauduit liikaa - en mäkään ois tollasta jaksanut lukea facesta jossa se kummittelee sulla vielä 25 vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

"elämä tuntuu vetäneen maton jalkojen alta täysin syyttä suotta, vaikka itse on tehnyt parhaansa"

Ja tämä valitus kuuluu keskeltä hävettävän upeaa omaa taloa samaan aikaan kun lehdessä valittajaa luonnehditaan nuoreksi menestyjäksi... 😂

Kyllähän tuosta väkisinkin sellainen "Kun maailma ei riitä"-fiilis tulee. En tiedä huomaatko itse ironiaa.

Nimenomaan, huomaan kyllä. Valitettavasti kukaan muu ei pysty tulemaan näihin minun saappaisiin kurkkaamaan miten tälläpuolella asiat näyttäytyy. Tämän kaiken voi menettää tuosta vaan vieläkin. Mutta kyllä varmaan juuri nämä syyt on olleet ne, mitä itsekseni olin jo miettinyt, eli olen tavallaan pilannut maineeni somessa sillä että olen kirjoittanut siellä vastoinkäymisistä. Niitä on varmasti vaikea ymmärtää olematta mukana tässä meidän elämässä.

Toisaalta olen aika avoin ja rehellinen asioista ihmisille muutenkin, en koe tarvetta ylläpitää mitään kulissia asioilla joten "valittamiseni" on varmasti monelle minut tapaavalle vain oman elämäni tosiasioiden läpikäymistä. Olen puhunut suoraan kaikesta muutenkin, en vaan voi hyväksyä teeskentelyä ja teennäisyyttä edes itsessäni. Rentoudun parhaiten juuri kaltaisteni avoimien höpöttäjien seurassa, tosin nyt olen alkanut harkita että on pakko alkaa rajoittaa näitä juttuja. Juuri sen takia, että moni ei todellakaan ymmärrä.

Uudessa talossa täytyy asua onnellisia ihmisiä. Kaikki muu on liikaa käsittää. -Ap

En jaksanut lukea. Mä en hyväksy kavereiksi ketään, niin eipä tartte moisia pohtia. Facebookiin oli "pakko" liittyä harrastustoiminnan takia, mutta olen vain ryhmissä. Suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"elämä tuntuu vetäneen maton jalkojen alta täysin syyttä suotta, vaikka itse on tehnyt parhaansa"

Ja tämä valitus kuuluu keskeltä hävettävän upeaa omaa taloa samaan aikaan kun lehdessä valittajaa luonnehditaan nuoreksi menestyjäksi... 😂

Kyllähän tuosta väkisinkin sellainen "Kun maailma ei riitä"-fiilis tulee. En tiedä huomaatko itse ironiaa.

Nimenomaan, huomaan kyllä. Valitettavasti kukaan muu ei pysty tulemaan näihin minun saappaisiin kurkkaamaan miten tälläpuolella asiat näyttäytyy. Tämän kaiken voi menettää tuosta vaan vieläkin. Mutta kyllä varmaan juuri nämä syyt on olleet ne, mitä itsekseni olin jo miettinyt, eli olen tavallaan pilannut maineeni somessa sillä että olen kirjoittanut siellä vastoinkäymisistä. Niitä on varmasti vaikea ymmärtää olematta mukana tässä meidän elämässä.

Toisaalta olen aika avoin ja rehellinen asioista ihmisille muutenkin, en koe tarvetta ylläpitää mitään kulissia asioilla joten "valittamiseni" on varmasti monelle minut tapaavalle vain oman elämäni tosiasioiden läpikäymistä. Olen puhunut suoraan kaikesta muutenkin, en vaan voi hyväksyä teeskentelyä ja teennäisyyttä edes itsessäni. Rentoudun parhaiten juuri kaltaisteni avoimien höpöttäjien seurassa, tosin nyt olen alkanut harkita että on pakko alkaa rajoittaa näitä juttuja. Juuri sen takia, että moni ei todellakaan ymmärrä.

Uudessa talossa täytyy asua onnellisia ihmisiä. Kaikki muu on liikaa käsittää. -Ap

Kyllä sinä saat kertoa, että on vaikeaa, mutta et saa liiotella etkä haukkua muita. Ei pidä puhua hädässä auttamisesta, jos et saa lapsenvahtia. Äläkä moiti miehen kumppania tai vanhempia. Antaa sinusta hyvin ikävän kuvan. Ihan oikeasti talosta riippumatta.

Tämän keskustelun perusteella takerrut ihan hurjisti siihen ajatukseen, että teillä on hieno talo, ja ihmiset kadehtivat. Entä jos unohdat sen hetkeksi kokonaan. Entä jos ihmiset näkevät sinut tasapainottomana ihmisenä, joka haukkuu muita? Miten tätä voisi muuttaa? Onko mahdollista sanoa, että minulla/meillä on ollut rankkaa, ilman, että koskaan kaivaa jostain toisesta jotain pahaa?

Kulisseja ei kukaan käske pitämään yllä, vaan katsomaan omaa toimintaasi vähän uusin silmin.