Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa tuomio: Sakkorangaistukset kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksista Helsingin käräjäoikeus tuomitsi
Käräjäoikeus on antanut päätöksensä vuonna 2015 tapahtuneessa Helsingin Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa. Oikeus tuomitsi vastaajat sakkorangaistuksiin.
Kolme Helsingin kaupungin liikuntaviraston virkamiestä tai työntekijää ja kaksi Helsingin mäkihyppääjät ry:n vastuuhenkilöä olivat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia siitä, että Herttoniemen ison hyppyrimäen alastulorinteeseen asennetut vaijerit eivät aiheuta vaaraa alueella oleskeleville.
Vastaajien vastuulla oli ollut huolehtia siitä, että hyppyrimäkeen asennetut teräsvaijerit eivät aiheuta vaaraa myöskään alueella liikkuville sivullisille. Vastaajat olisivat voineet estää vaijeriin laskemisen eri tavoin, esimerkiksi poistamalla vaijerit. Jos vaijereiden käyttöä pidettiin välttämättöminä, ne olisi tullut merkitä selvästi, niiden aiheuttamasta vaarasta olisi tullut varoittaa selvästi, tai alueelle pääsy olisi tullut estää.
Vastaajien laiminlyönnin vuoksi alastulorinteeseen poikittain asennettuun vaijeriin oli ollut mahdollista laskea.
Kommentit (375)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa lapsuudessa suurinosa luokkalaisista hengaili koulun jälkeen ja vapaapäivinä koulun alueella, vaikka pihalla oli isot kieltokyltit asiattomasta oleilusta. Varmaan olisi ollut ihan jees, että kaupungin taholta olisi alettu elimimoimaan meitä vaijereilla. Kukaan ei kuitenkaan ikinä puuttunut oleskeluumme tai sanonut siitä yhtään mitään mutta varmasti vaijeri olisi ajanut asiansa.
Olisivat vaikka hirttäneet teidät. Olen joutunut uhkailun kohteeksi, kun olin silminnäkijänä teinien sotkiessa koulun seiniä illalla. Kuulustelussa oli todistajana pakko kertoa, mitä oli nähnyt. Eikä siinä mitään, mutta kun sitten sai niskaansa hirviöteinien koko suvun. Olisivat kurmuuttaneet niitä idioottiteinejään.
Anteeksi mitä? Millasta porukkaa täällä on oikein kommentoimassa, onko vähän nyt liikaa mennyt tunteisiin. Ihan ok kommentoida, kuinka asiattomasti koulun pihalla leikkineet lapset olisi voitu vaikka hirttää.
No ainakin nää, joiden suku uhkaili meitä pikkutyttöjä omien huligaaniteiniensä perseilyistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ok laittaa vaijereita kävelytielle, jolla ajetaan mopoilla, vaikka se on kiellettyä?
Minusta ei ole.
Entä saanko laittaa vaijerin mopoilijoita ja pyöräilijöitä varten yksityisille ihmisille, jota kautta oikaisevat. Minusta en saa.
Kyllä minä ainakin viimeksi tänään menin sellaisen kävelykadun ohi, jonne oli betoniporsailla ja kettingeillä estetty pääsy ajoneuvoilla.
En nähnyt edes varoituskylttiä missään! Kenet voin haastaa tästä oikeuteen?
Kaupungin, jos ne porsaat ja kettinki olivat käytännössä näkymättömiä lujaa lähestyvälle.
Tosin arvelen että kaupunki oli maalannut niin porsaat kuin kettinginkin kirkkailla varoitusväreillä.
Pitää varmaan kaikki rakennelmat ja rakennukset maalata fosforimaalilla ja varustaa vilkkuvaloin ja äänimerkein. Samoin metsän puut. Pimeässähän voi metsässä juostessaan törmätä vaikka puuhun ja kuolla. Kenen syy? Metsän omistajan, kun on kasvattanut ansapuita metsän täyteen?
Voisitteko lopettaa nuo lapselliset olkiukkonne "minäkin voisin pudota kaivoon käteen vetäessäni kuka maksaa!!". Nolaatte vain itsenne.
Muistanko oikein eli oliko jonkun tuossa mukana olleen tytön perhe esittelemässä taloaan jossain sisustuslehdessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei käy minun oikeustajuuni. Jos minä olisin perseilly nuorena samalla tavalla niin minun vanhempani tuskin olisivat alkaneet syytellä jotain ulkopuolisia, joita ei edes ollut paikalla. Ja jos jäisin henkiin niin sama juttu, en näe syytä osoitella sormella muualle kuin itseeni. Kaikennäköistä käytöstä sitä paapotaankin kun vain ollaan oikean ikäisiä (ja ehkä sukupuolellakin oli merkitystä en tiedä).
Veikkaan myös vaikutusvaltaista eliitti-perhettä.
No sulla ei ainakaan ole sitä vaaraa että olisit eliittiä.
Luojan kiitos ettei ole, jos siitä ei selviä hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tosiaan menee pimeässä laskemaan mäkeä eli ettei näe eteensä ja mitä on vastassa niin kyllä siitä ihan itseään saa syyttää. Tuon ikäisiltä voi jo vaatia jonkin verran ajattelukykyä. Jos ei ole niin kannattaa pitää visusti lukkojen takana kotona.
Niinpä. Ihan sama kuin minä menisin tuntureille laskettelemaan paikkaan jossa ei saa lasketella ja siellä on kieltokyltti, ja törmäisin siellä isoon puuhun ("ansaan") ja kuolisin. Minun sukulaiset ja tutut syyttelisivät siitä vain minua ja minun tyhmyyttä, eikä puuta tai puun siihen polulle jättänyttä metsänhakkaaja-kaveria, tai kieltokyltin pystyttäjää.
Onpa taas hyvä vertaus... vai että puuhun. Joo silloin ei varmaan tulisi keissiä, mutta jos törmäisit johonkin "ketjuun" jolla on tarkoitus estää vaikka moottorikelkalla rinteessä ajo niin ihan varmasti menisi oikeuteen. Tosin eihän laskettelukeskusten tyypit niin idiootteja ole, että edes harkitsisivat jotain ketjuja rinteisiin. Tähän Hertsikan juttuun liittyenhän haastateltiinkin olikos se puijon hiihtoseuran mäkihyppytornin ylläpitäjäjiä ja tietenkin olivat sitä mieltä että mitkään ketjut eivät kuulu myöskään alastulorinteeseen.
Tämä menee Suomessakin siihen, että mikroon tulee kyltti, ettei saa lämmittää vauvaa tai kissaa mikrossa. Ihmisiltä viedään kokonaan oma itsenäinen selonottovastuu ja vastuu tekemisistään. Tämä on voitto vastuuttomille vanhemmille ja niiden pennuille! Voi mennä rauniotaloihin ja minne vaan leikkimään ja telmimään ja vastuu on aina muilla, kun ei ole eristetty/kyltitetty/ varoitettu lehdissä!
Vierailija kirjoitti:
Muistanko oikein eli oliko jonkun tuossa mukana olleen tytön perhe esittelemässä taloaan jossain sisustuslehdessä?
Kyllä, business-tarkoituksissa.
Mietityttää tämä nuoria puolustava näkökanta. Siinä niinkuin oletetaan että valtion on tehtävä sääntöjen rikkomisesta turvallista. Miksi sääntöjen rikkomisen pitäisi olla turvallista? Kokeeko ko. mielipiteen esittänyt että hän haluaa jonkin varmuuden että aina kun hän haluaa rikkoa sääntöjä niin sen voi toteuttaa helposti ja mutkattomasti? Minusta on ihan loogista että jos haluaa työntää rajoja liian pitkälle niin jossain kohtaan saattaa hyvinkin kuolla. Maailma ja yhteiskunta ei voi siltä suojella.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä tällä palstalla syytetään yleensä sitä, joka on pulassa tai jolle kävi huonosti.
Mistä tämä johtuu? Täällä on paljon empatiakyvyttömiä kaheleita.
Tässäkin syytetään kuollutta tyttöä, että oma vika. Sitten jos jonkun vakuutus ei korvaa ambulanssilentoa, niin huudetaan, että oma vika.
Miksi täällä ollaan noin julmia pulassa olevia kohtaan? Erityisesti sairastuneita ja loukkaantuneita kohtaan.
Kyllä mä ainakin säälin syvästi tuon tytön vanhempia ja läheisiä ja tyttöä itseään. Ihan kauheaa että elämä päättyy noin varhain ja näin typerästä syystä.
Siltikin olen sitä mieltä että kyllä tapahtumasta vastuussa on tyttö itse (ja vanhemmat välillisesti) sillä aivan varmasti rinteessä pelleilleet lapset tiesivät olevansa kielletyllä alueella luvattomalla asialla. Ja kuollut tyttö joutui maksamaan toiminnastaan ihan kohtuuttoman suuren hinnan, elämänsä.
Ei kyky empatiaan ja ymmärrys siitä, että ihmisellä on myös itsellä vastuu toiminnastaan, ole toisensa poissulkevia.
Ja kun tuon ambulanssilennon otit puheeksi niin siitä on itse asiassa kokemusta ihan lähipiiristä; mun sydänvaivainen läheinen oli lähdössä lomamatkalle mutta ei sitten saanutkaan ns. lääkärin lupaa lentämiseen. Joten hän jätti jo maksetun matkan käyttämättä koska jos jotain olisi käynyt, ei hän olisi ollut oikeutettu vakuutuksen korvaamaan ambulanssilentoon kotimaahan eikä meillä olisi sitä ollut varaa itse maksaa.
Kun ihmisillä on ihan myös oma vastuu itsestään ja tekemisistään, ei sitä vaan voi ottaa typeriä riskejä ja sitten syytellä muita että ette estäneet kun tein typeryyksiä, teidän vika; auttakaa, tukekaa, kantakaa kaikki muut asiasta vastuu, hoitakaa asia kuntoon nyt puolestani siis!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanantai- aamuna:" Voi, voi. Taas on teinit mekastaneet mäellä viikonloppuna. Menee taas jälleenkerran alkuviikko siihen, että korjaillaan näitä vahinkoja. Noh, siellä on se vaijeri ollut vuosikausia, kumma ettei sekään pidättele ulkopuolisista. Mutta eiköhän siihen kohta joku kosahda. "
Ööh, vähän tämän tyylimen ajattelutapa ollut. Miksi se olisi ok? Eikä se, että tähän asiattomaan oleskeluun olisi aidosti puututtu.
Vaijeri on ollut estämässä moottoriajoneuvojen pääsyn mäkeen ja ilmeisesti tehokkaasti vähentänyt moottoriajoneuvoilla ajoa mäessä. Eiköhän ajatus ole ollut "Voihan harmi, taas on joka paikassa lasinsiruja ja sotkua. Ja joku on taas kengillään raapinut aivan järkyttävät vaaralliset rannut mäkeen. No, onneksi aivan näin pahoja vahinkoja ei tule enää joka viikko, kun mopolla ei enää polteta kumia, kuten ennen."
Mutta jos vaijeri on vuosikausia ollut paikalla eikä se ole hyödyttänyt mitään, kun teinejä edelleen alueella runsaasti hengaili. Niin mitä hyötyä tästä oli? Eikö mieleen tullut, että kenties jonakin päivänä joku todella satuttaa itsensä tähän vaijeriin. Vai ajattelivatko, että mitä enemmän porukka satuttaa tähän itsensä niin sitä enemmän se karistaa porukkaa jatkossa.
Lapseni turvallisuus on tiettyyn lailliseen perusteeseen asti muidenkin vastuulla, esim.koulujen sisäilma tai teitten suojateiden merkintä. Kuitenkin olen vastuussa lapseni kasvattamisessa siihen, ettei kiellettyihin paikkoihin yksinkertaisesti mennä eikä oteta tarpeettomia riskejä. Jos epäonnistun tässä kasvatuksessani ja lapsi tekee tietoisesti väärin, en syytä muita!
Onhan näitä Alpeillakin kuolleita laskettelijoita, jotka ovat menneet kiellettyihin paikkoihin laskemaan, ja sitten on lumivyöry tappanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tosiaan menee pimeässä laskemaan mäkeä eli ettei näe eteensä ja mitä on vastassa niin kyllä siitä ihan itseään saa syyttää. Tuon ikäisiltä voi jo vaatia jonkin verran ajattelukykyä. Jos ei ole niin kannattaa pitää visusti lukkojen takana kotona.
Niinpä. Ihan sama kuin minä menisin tuntureille laskettelemaan paikkaan jossa ei saa lasketella ja siellä on kieltokyltti, ja törmäisin siellä isoon puuhun ("ansaan") ja kuolisin. Minun sukulaiset ja tutut syyttelisivät siitä vain minua ja minun tyhmyyttä, eikä puuta tai puun siihen polulle jättänyttä metsänhakkaaja-kaveria, tai kieltokyltin pystyttäjää.
Onpa taas hyvä vertaus... vai että puuhun. Joo silloin ei varmaan tulisi keissiä, mutta jos törmäisit johonkin "ketjuun" jolla on tarkoitus estää vaikka moottorikelkalla rinteessä ajo niin ihan varmasti menisi oikeuteen. Tosin eihän laskettelukeskusten tyypit niin idiootteja ole, että edes harkitsisivat jotain ketjuja rinteisiin. Tähän Hertsikan juttuun liittyenhän haastateltiinkin olikos se puijon hiihtoseuran mäkihyppytornin ylläpitäjäjiä ja tietenkin olivat sitä mieltä että mitkään ketjut eivät kuulu myöskään alastulorinteeseen.
Ai niinkuin tuollaisia?
https://thumbs.dreamstime.com/b/off-piste-sign-mountains-clouds-snow-wi…
Katos vaan, muuallakin osataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanantai- aamuna:" Voi, voi. Taas on teinit mekastaneet mäellä viikonloppuna. Menee taas jälleenkerran alkuviikko siihen, että korjaillaan näitä vahinkoja. Noh, siellä on se vaijeri ollut vuosikausia, kumma ettei sekään pidättele ulkopuolisista. Mutta eiköhän siihen kohta joku kosahda. "
Ööh, vähän tämän tyylimen ajattelutapa ollut. Miksi se olisi ok? Eikä se, että tähän asiattomaan oleskeluun olisi aidosti puututtu.
Vaijeri on ollut estämässä moottoriajoneuvojen pääsyn mäkeen ja ilmeisesti tehokkaasti vähentänyt moottoriajoneuvoilla ajoa mäessä. Eiköhän ajatus ole ollut "Voihan harmi, taas on joka paikassa lasinsiruja ja sotkua. Ja joku on taas kengillään raapinut aivan järkyttävät vaaralliset rannut mäkeen. No, onneksi aivan näin pahoja vahinkoja ei tule enää joka viikko, kun mopolla ei enää polteta kumia, kuten ennen."
Mutta jos vaijeri on vuosikausia ollut paikalla eikä se ole hyödyttänyt mitään, kun teinejä edelleen alueella runsaasti hengaili. Niin mitä hyötyä tästä oli? Eikö mieleen tullut, että kenties jonakin päivänä joku todella satuttaa itsensä tähän vaijeriin. Vai ajattelivatko, että mitä enemmän porukka satuttaa tähän itsensä niin sitä enemmän se karistaa porukkaa jatkossa.
No kyllähän tuo harvensi rikollisia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ok laittaa vaijereita kävelytielle, jolla ajetaan mopoilla, vaikka se on kiellettyä?
Minusta ei ole.
Entä saanko laittaa vaijerin mopoilijoita ja pyöräilijöitä varten yksityisille ihmisille, jota kautta oikaisevat. Minusta en saa.
Kyllä minä ainakin viimeksi tänään menin sellaisen kävelykadun ohi, jonne oli betoniporsailla ja kettingeillä estetty pääsy ajoneuvoilla.
En nähnyt edes varoituskylttiä missään! Kenet voin haastaa tästä oikeuteen?
Kaupungin, jos ne porsaat ja kettinki olivat käytännössä näkymättömiä lujaa lähestyvälle.
Tosin arvelen että kaupunki oli maalannut niin porsaat kuin kettinginkin kirkkailla varoitusväreillä.
Pitää varmaan kaikki rakennelmat ja rakennukset maalata fosforimaalilla ja varustaa vilkkuvaloin ja äänimerkein. Samoin metsän puut. Pimeässähän voi metsässä juostessaan törmätä vaikka puuhun ja kuolla. Kenen syy? Metsän omistajan, kun on kasvattanut ansapuita metsän täyteen?
Puut ja rakennukset tapaavat näkyä selkeästi ilman fosforimaalia ja vilkkuvaloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maanantai- aamuna:" Voi, voi. Taas on teinit mekastaneet mäellä viikonloppuna. Menee taas jälleenkerran alkuviikko siihen, että korjaillaan näitä vahinkoja. Noh, siellä on se vaijeri ollut vuosikausia, kumma ettei sekään pidättele ulkopuolisista. Mutta eiköhän siihen kohta joku kosahda. "
Ööh, vähän tämän tyylimen ajattelutapa ollut. Miksi se olisi ok? Eikä se, että tähän asiattomaan oleskeluun olisi aidosti puututtu.
Olisi eri asia, jos alue olisi ollut suljettu ja eristetty, jossa ei ikinä kävisi ulkopuolisia. Silloin tottakai täysin oma vika, jos päätyy alueelle ja vaijeriin. Mutta nämä ylläpitäjät olivat tietoisia siitä, että alue oli ulkopuolisten käytössä mutta tähän ei puututtu. Vaijerin asentaminen ei ole puuttumista.
Ihan neutraalisti esitän kysymyksen: Miten tuohon olisi mielestäsi voinut puuttua?
Keinoja tietenkin on lukuisia, mutta mikä olisi ollut semmoinen toteutuskelpoinen ja kustannuksiltaan kohtuullinen keino? Vartiointisopimus on varmaan aika kallis, ja jos tuhot ehtivät tapahtua ennen vartijan paikalle ehtimistä, myös tehoton.
Ehkä ne halvemmaksi kuitenkin tulisi, kun nyt oikeudenkäynti- ym. kulut. Oliko paikalle soitettu iltaisin esim. poliisia? Eiköhän rikosilmoitukset vahingontuottamisesta ym. tossa kohtaa olisi ollut paikallaan. Se on puuttumista. Ja niin, että nämä teinit olisi laitettu korvaamaan vahingoistaan.
Eli täytyy järjestää vahti paikalle. Tai videovalvonta?
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä Alpeillakin kuolleita laskettelijoita, jotka ovat menneet kiellettyihin paikkoihin laskemaan, ja sitten on lumivyöry tappanut.
Off piste ym.paikoissa menee ihmisiä, mutta kun se on jännää...sitten voi tulla se viimeinen kerta.
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä Alpeillakin kuolleita laskettelijoita, jotka ovat menneet kiellettyihin paikkoihin laskemaan, ja sitten on lumivyöry tappanut.
Ei liity tapaukseen mitenkään. Itse kuolemaa aiheuttavaa lumivyöryä ei voi ennakkoon merkitä. Vaijerin voi.
No ei kyllä ole. Betoniporsaat toimittavat virkaa myös kukkaruukkuina, ja kettingit ovat ihan harmaata metallia.
Olen tällaisia samanlaisia virityksiä nähnyt vuosikausia monissa eri paikoissa, ei pelkästään täällä. Jään odottamaan, milloin joku ajaa päin (kieltomerkeistä huolimatta) ja hakee korvauksia.