Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa tuomio: Sakkorangaistukset kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksista Helsingin käräjäoikeus tuomitsi
Käräjäoikeus on antanut päätöksensä vuonna 2015 tapahtuneessa Helsingin Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa. Oikeus tuomitsi vastaajat sakkorangaistuksiin.
Kolme Helsingin kaupungin liikuntaviraston virkamiestä tai työntekijää ja kaksi Helsingin mäkihyppääjät ry:n vastuuhenkilöä olivat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia siitä, että Herttoniemen ison hyppyrimäen alastulorinteeseen asennetut vaijerit eivät aiheuta vaaraa alueella oleskeleville.
Vastaajien vastuulla oli ollut huolehtia siitä, että hyppyrimäkeen asennetut teräsvaijerit eivät aiheuta vaaraa myöskään alueella liikkuville sivullisille. Vastaajat olisivat voineet estää vaijeriin laskemisen eri tavoin, esimerkiksi poistamalla vaijerit. Jos vaijereiden käyttöä pidettiin välttämättöminä, ne olisi tullut merkitä selvästi, niiden aiheuttamasta vaarasta olisi tullut varoittaa selvästi, tai alueelle pääsy olisi tullut estää.
Vastaajien laiminlyönnin vuoksi alastulorinteeseen poikittain asennettuun vaijeriin oli ollut mahdollista laskea.
Kommentit (375)
Vierailija kirjoitti:
Mua häiritsee tässä jutussa se, että tyttöjen humalatilasta ei ole kauheasti juttua.
Sen verran ollut, että on nautittu alkoa mutta tytöt sanoo silmät kirkkaina että kännissä ei tietenkään oltu, kuinkas muutenkaan! Eipä tietenkään, ehei. Oikeastihan 16v pissis tulee känniin jo pelkästään katsomalla sidukkapulloa, kun kavereita on siinä sopivalla säteellä joille saa sit esittää. Skumpan juonnista puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
kun taas tuossa hyppyritapauksessa nuo nuoret ovat itse käyttäytyneet huolimattomasti ja sääntöjen vastaisesti ja aiheuttaneet ne vahingot väärinkäyttämällä välineitä
Eipä aiheutunut tuo vahinko tästä. Tällöin vahinko olisi aiheutunut vain välineiden väärinkäyttämisestä, jos vaikka vauhti olisi kiihtynyt liian lujaksi ja olisi törmätty joihonkin esteeseen mäen alapäässä. Nyt kuolema aiheutui vaijerista. Pelottavaa, että ansojen rakentamisen hyväksyviä ihmisiä on näin paljon. Mietityttää, millaisia ansoja ihmisten kotoa saattaa vaikka löytyä, eikä tosiaankaan murtovaras ole ainut henkilö, joka saattaa käydä kotonasi ilman että tiedät siitä etukäteen.
Vaikka miten joitakin yksilöitä yritettäisiin suojella, niin jotkut tapattavat aina itsensä. Jotkut hyppää base hyppyjäkin, vaikka se tehdään ilman varavarjoa ja kaikki kokeneet laskuvarjohyppääjät sanovat tuntevansa jonkun joka on joutunut käyttämään varavarjoa.
Ei kaikkia ihmisiä pysty suojelemaan. Survival of the fittest.
Sinkkumies
Miten tuo nyt liittyy mitenkään tähän? Eihän kuolema aiheutunut siitä, että hyppyrimäkeä käytettäisiin väärin.
Paitsi että mäkeä nimenomaan käytettiin väärin. Peppuliuku mäellä oli kielletty. Se on mäen väärinkäyttöä.
Mäen väärinkäyttö ei aiheuttanut kuolemaa, vaan sinne viritetty ansa. Tuomiossa on jo selvästi otettua huomioon se, että liikuttiin luvattomalla alueella, kun tuomio oli noin pieni. Samaan tapaan siitäkin tulisi tuomio, jos sulkemisajan aikana Uimastadionin altaisiin johdettaisiin sähkövirta, ja kyseessä olisi paikallisten tietämä käytäntö, joka pitää vaan tietää, ja tämä on aivan oikein.
Nuoret olivat tienneet uutisten mukaan että siellä on vaijeri ja josta oli varoitettu kyltillä, asiaton oleskelu hyppyrimäen alueella oli kielletty, alue oli isolta osin aidattu niin miten tämän saa noiden pappojen syyksi?

Joka paikassahan on ansoja jos noin ajattelee ja tästä ansasta oli vielä varoitukset.
Kumpaankin suuntaan tehdään tässä ketjussa aika ontuvia vertauksia, mutta tuo vertaus m.m. uima-altaaseen johon on tahallaan laitettu tappava jännite, on kyllä erityisen ontuva.
Sähköistettyyn uima-altaaseen voisi verrata vaikka miinoitettua yksityistietä. Tarkoituksena olisi vammauttaa tai tappaa.
Mutta tämän vaijerin tarkoitus on selvästi ollut olla kulkuesteenä, ei tappovälineenä. Ihan yhtä lailla kulkuesteenä voi olla aitaa, ketjuja, puomi, betoniporsaita, joissain paikoissa jopa piikkilankaa... kaikki näistä voivat olla pahimmillaan - väärässä paikassa, väärään aikaan - hengenvaarallisia, jos kieltoja ei noudateta.
Vaijeri riisti hengen teiniltä, jonka kaula sattui juuri väärään korkeuteen. Vastaavasti helpomminkin huomattava puomiaita samassa paikassa olisi voinut riistää hengen teiniltä, joka hiprakassa kiipeää mäen päälle polkupyörän kanssa ja tulee mäkeä alas niin lujaa, ettei ehdi jarruttaa ajoissa. Betoniporsaat kävelytiellä, kettinkiaita yksityisalueella tai piikkilanka armeijan alueella voivat kaikki tappaa pimeässä mopoilijan. Missä tapauksissa voidaan siis puhua kulkuesteen olevan tappotarkoituksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
kun taas tuossa hyppyritapauksessa nuo nuoret ovat itse käyttäytyneet huolimattomasti ja sääntöjen vastaisesti ja aiheuttaneet ne vahingot väärinkäyttämällä välineitä
Eipä aiheutunut tuo vahinko tästä. Tällöin vahinko olisi aiheutunut vain välineiden väärinkäyttämisestä, jos vaikka vauhti olisi kiihtynyt liian lujaksi ja olisi törmätty joihonkin esteeseen mäen alapäässä. Nyt kuolema aiheutui vaijerista. Pelottavaa, että ansojen rakentamisen hyväksyviä ihmisiä on näin paljon. Mietityttää, millaisia ansoja ihmisten kotoa saattaa vaikka löytyä, eikä tosiaankaan murtovaras ole ainut henkilö, joka saattaa käydä kotonasi ilman että tiedät siitä etukäteen.
Vaikka miten joitakin yksilöitä yritettäisiin suojella, niin jotkut tapattavat aina itsensä. Jotkut hyppää base hyppyjäkin, vaikka se tehdään ilman varavarjoa ja kaikki kokeneet laskuvarjohyppääjät sanovat tuntevansa jonkun joka on joutunut käyttämään varavarjoa.
Ei kaikkia ihmisiä pysty suojelemaan. Survival of the fittest.
Sinkkumies
Miten tuo nyt liittyy mitenkään tähän? Eihän kuolema aiheutunut siitä, että hyppyrimäkeä käytettäisiin väärin.
Paitsi että mäkeä nimenomaan käytettiin väärin. Peppuliuku mäellä oli kielletty. Se on mäen väärinkäyttöä.
Mäen väärinkäyttö ei aiheuttanut kuolemaa, vaan sinne viritetty ansa. Tuomiossa on jo selvästi otettua huomioon se, että liikuttiin luvattomalla alueella, kun tuomio oli noin pieni. Samaan tapaan siitäkin tulisi tuomio, jos sulkemisajan aikana Uimastadionin altaisiin johdettaisiin sähkövirta, ja kyseessä olisi paikallisten tietämä käytäntö, joka pitää vaan tietää, ja tämä on aivan oikein.
Nimenomaan mäen väärinkäyttö aiheutti kuoleman. Ei siellä mitään ansaa ollut, mäki oli suljettu kuten kylteissä ilmoitettiin. Lisäksi nuoret tiesivät etukäteen vaijereista ja silti omaa tyhmyyttään menivät laskemaan mäkeä.
Vierailija kirjoitti:
Nuoret olivat tienneet uutisten mukaan että siellä on vaijeri ja josta oli varoitettu kyltillä, asiaton oleskelu hyppyrimäen alueella oli kielletty, alue oli isolta osin aidattu niin miten tämän saa noiden pappojen syyksi?
No ilmeisesti juuri kyseinen 16-vuotias ei tiennyt, että siellä on vaijeri, kun se kerran laski siihen istuma-asennossa. Se, että kyllä paikalliset tietää tämän minun ansani ei todellakaan ole mikään riittävä turvatoimi, jolla estetään ansaan tietämättömien vahingossa joutuminen. Sitä paitsi esimerkiksi minä en tiennyt tuosta vaijerista, vaikka olen paikallinen, sillä muutin tänne 18-vuotiaana enkä tunne alueella asuvia, ja olisin hyvinkin voinut kuvitella laskevani kyseistä mäkeä.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
kun taas tuossa hyppyritapauksessa nuo nuoret ovat itse käyttäytyneet huolimattomasti ja sääntöjen vastaisesti ja aiheuttaneet ne vahingot väärinkäyttämällä välineitä
Eipä aiheutunut tuo vahinko tästä. Tällöin vahinko olisi aiheutunut vain välineiden väärinkäyttämisestä, jos vaikka vauhti olisi kiihtynyt liian lujaksi ja olisi törmätty joihonkin esteeseen mäen alapäässä. Nyt kuolema aiheutui vaijerista. Pelottavaa, että ansojen rakentamisen hyväksyviä ihmisiä on näin paljon. Mietityttää, millaisia ansoja ihmisten kotoa saattaa vaikka löytyä, eikä tosiaankaan murtovaras ole ainut henkilö, joka saattaa käydä kotonasi ilman että tiedät siitä etukäteen.
Tuo on ansasta kaukana, kun sen vaijerinhan näkee jos haluaa nähdä ja se on siinä sitä varten, että ei tekisi mieli laskea. Jos joku haluaisi vahinkoa tehdä, sen voisi kyllä tehdä tehokkaamminkin ja sillä tavalla, että sitä ei huomaisi ennen kuin on liian myöhäistä.
Ihan samalla tavalla se on sitten ansa, jos joku alue on suojattu korkealla aidalla ja siinä on vielä kyltti "ASIATON OLESKELU KIELLETTY". Joku hölmö menee kuitenkin kiipeämään aidan yli ja tipahtaa niskoilleen maahan.
Tai jos siellä on vaikka piikkilankaa siellä aidan yläpäässä; jos repii itsensä siihen, niin sekin on sitten ansa, koska tokihan sillä tunkeutujalla on oikeus päästä toisten tontille.
Jos huoltomies käy kerrostaloasunnossa tai levy jää päälle lähtiessä ulos ja sinne tulee palomiehet, niin silloin ei ole kyse asiattomasta liikkumisesta ja murrosta, vaan se kodin yksityisyyden suoja jää siinä kakkoseksi hetkellisesti.
Luuletko, että se tyttö olisi laskenut siitä istuma-asennossa sen sijaan että se olisi mennyt mäen pintaa pitkin, jos se olisi huomannut vaijerin? Vaijeria ei siis välttämättä nähnyt jos sen vaan haluaa nähdä.
Hienoa, ymmärrät itsekin että syitä miksi kotonasi voi käydä joku ilman että tiedät siitä etukäteen. Se mietityttääkin, millaisia ansoja ihmisten kotona on, joihin nämä huoltomiehet ja palomiehet saattaa joutua, kun ilmeisesti tällainen ansoitus on laajalti hyväksyttyä älyllisesti hieman yksinkertaisemmissa kansankerroksissa.
Ymmärrät varmaan itsekin, miksi piikkilanka-aitaa ei voi verrata näkymättömään vaijeriin mäessä, en siis avaa sen enempää syitä sille miksei näitä kahta voi verrata keskenään.
Ilmeisesti tämä hieman yksinkertaisempi kansankerros kuvittelee mäen poikki vedettyä vaijeria ansaksi, vaikka siitä ilmoitetaan varoituskylteillä ja kerrotaan että mäki on suljettu.
Nyt oli tämä näköalatornista putoaminen niin tuleekohan siitäkin syytteet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
kun taas tuossa hyppyritapauksessa nuo nuoret ovat itse käyttäytyneet huolimattomasti ja sääntöjen vastaisesti ja aiheuttaneet ne vahingot väärinkäyttämällä välineitä
Eipä aiheutunut tuo vahinko tästä. Tällöin vahinko olisi aiheutunut vain välineiden väärinkäyttämisestä, jos vaikka vauhti olisi kiihtynyt liian lujaksi ja olisi törmätty joihonkin esteeseen mäen alapäässä. Nyt kuolema aiheutui vaijerista. Pelottavaa, että ansojen rakentamisen hyväksyviä ihmisiä on näin paljon. Mietityttää, millaisia ansoja ihmisten kotoa saattaa vaikka löytyä, eikä tosiaankaan murtovaras ole ainut henkilö, joka saattaa käydä kotonasi ilman että tiedät siitä etukäteen.
Vaikka miten joitakin yksilöitä yritettäisiin suojella, niin jotkut tapattavat aina itsensä. Jotkut hyppää base hyppyjäkin, vaikka se tehdään ilman varavarjoa ja kaikki kokeneet laskuvarjohyppääjät sanovat tuntevansa jonkun joka on joutunut käyttämään varavarjoa.
Ei kaikkia ihmisiä pysty suojelemaan. Survival of the fittest.
Sinkkumies
Miten tuo nyt liittyy mitenkään tähän? Eihän kuolema aiheutunut siitä, että hyppyrimäkeä käytettäisiin väärin.
Paitsi että mäkeä nimenomaan käytettiin väärin. Peppuliuku mäellä oli kielletty. Se on mäen väärinkäyttöä.
Mäen väärinkäyttö ei aiheuttanut kuolemaa, vaan sinne viritetty ansa. Tuomiossa on jo selvästi otettua huomioon se, että liikuttiin luvattomalla alueella, kun tuomio oli noin pieni. Samaan tapaan siitäkin tulisi tuomio, jos sulkemisajan aikana Uimastadionin altaisiin johdettaisiin sähkövirta, ja kyseessä olisi paikallisten tietämä käytäntö, joka pitää vaan tietää, ja tämä on aivan oikein.
Nimenomaan mäen väärinkäyttö aiheutti kuoleman. Ei siellä mitään ansaa ollut, mäki oli suljettu kuten kylteissä ilmoitettiin. Lisäksi nuoret tiesivät etukäteen vaijereista ja silti omaa tyhmyyttään menivät laskemaan mäkeä.
Edelleen, ilmeisesti kyseinen tyttö ei tiennyt etukäteen vaijereista, kun se kerran laski mäkeä siinä asennossa, ei riitä että kyllä paikalliset tietää tappavat ansasi, ja mäen väärinkäyttö ei aiheuttanut kuolemaa.
Mäessä ei ollut tappavaa ansaa, se oli suljettu vaijerilla ja siitä oli ilmoitettu varoituskylteillä. Mäen väärinkäyttö aiheutti kuoleman, hyppyrimäki ei ole tarkoitettu humalaisten nuorten ajanviettopaikaksi ja liukumäeksi.

Jos se vaijeri on näkymätön, miten se on sinne asennettu, kun sitä ei voi kerran nähdä? Semmoinen scifi-vaijeri vissiin. Veikkaan että se vaijeri on aika paljon näkyvämpi kuin huumeruiskut, terävät, kivet, naulat, myrkylliset aineet ja muut pikkuesineet, mitä oikeasti pahantahtoiset ihmiset voisivat tuoda sinne vastuuttomien laskijoiden kiusaksi.
Vaikka vaijeriin päin juokseminen ei tunnu kivalta kuten ei pää edellä betoniseinään juokseminen kielloista huolimatta, vaijeri oli asennettu turmien ehkäisemiseksi; että nuoret eivät ajelisi mäessä mopolla tai keksisi jotakin muuta tyhmää mäen turmelemiseksi tai itsensä telomiseksi, mutta aina sekään ei riitä. Vaijeri on voinut estää monta onnettomuutta, kun nuoret tai aikuiset ovat pähkäilleet, että tuossa ei selvästikään voi hölmöillä, kun nuo vaijeritkin on tiellä. Tämä tietysti edellyttää sitä, että tutustuu siihen mäkeen edes sen verran, että tietää mihin on tai ei ole ryhtymässä. Hölmöilyäkin on kahdenlaista; voi hypätä kaivoon heti reiän nähdessään tai selvittää edes miten syvä se kaivo on ja hypätä sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Nyt oli tämä näköalatornista putoaminen niin tuleekohan siitäkin syytteet?
Tottakai, joku oli rakentanut keskelle metsää tappavan ansan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
kun taas tuossa hyppyritapauksessa nuo nuoret ovat itse käyttäytyneet huolimattomasti ja sääntöjen vastaisesti ja aiheuttaneet ne vahingot väärinkäyttämällä välineitä
Eipä aiheutunut tuo vahinko tästä. Tällöin vahinko olisi aiheutunut vain välineiden väärinkäyttämisestä, jos vaikka vauhti olisi kiihtynyt liian lujaksi ja olisi törmätty joihonkin esteeseen mäen alapäässä. Nyt kuolema aiheutui vaijerista. Pelottavaa, että ansojen rakentamisen hyväksyviä ihmisiä on näin paljon. Mietityttää, millaisia ansoja ihmisten kotoa saattaa vaikka löytyä, eikä tosiaankaan murtovaras ole ainut henkilö, joka saattaa käydä kotonasi ilman että tiedät siitä etukäteen.
Vaikka miten joitakin yksilöitä yritettäisiin suojella, niin jotkut tapattavat aina itsensä. Jotkut hyppää base hyppyjäkin, vaikka se tehdään ilman varavarjoa ja kaikki kokeneet laskuvarjohyppääjät sanovat tuntevansa jonkun joka on joutunut käyttämään varavarjoa.
Ei kaikkia ihmisiä pysty suojelemaan. Survival of the fittest.
Sinkkumies
Miten tuo nyt liittyy mitenkään tähän? Eihän kuolema aiheutunut siitä, että hyppyrimäkeä käytettäisiin väärin.
Paitsi että mäkeä nimenomaan käytettiin väärin. Peppuliuku mäellä oli kielletty. Se on mäen väärinkäyttöä.
Mäen väärinkäyttö ei aiheuttanut kuolemaa, vaan sinne viritetty ansa. Tuomiossa on jo selvästi otettua huomioon se, että liikuttiin luvattomalla alueella, kun tuomio oli noin pieni. Samaan tapaan siitäkin tulisi tuomio, jos sulkemisajan aikana Uimastadionin altaisiin johdettaisiin sähkövirta, ja kyseessä olisi paikallisten tietämä käytäntö, joka pitää vaan tietää, ja tämä on aivan oikein.
Nimenomaan mäen väärinkäyttö aiheutti kuoleman. Ei siellä mitään ansaa ollut, mäki oli suljettu kuten kylteissä ilmoitettiin. Lisäksi nuoret tiesivät etukäteen vaijereista ja silti omaa tyhmyyttään menivät laskemaan mäkeä.
Edelleen, ilmeisesti kyseinen tyttö ei tiennyt etukäteen vaijereista, kun se kerran laski mäkeä siinä asennossa, ei riitä että kyllä paikalliset tietää tappavat ansasi, ja mäen väärinkäyttö ei aiheuttanut kuolemaa.
Jos menet esim.työmaalle joka on aidattu ja jossa on asiaton oleskelu kielletty ja siellä kaatuu jotain päällesi ja kuolet niin onko tämäkin jonkun muun syytä kun itsesi?

Mutta kun sinulle ei nyt näytä menevän perille, että mikä tahansa voi olla "tappava ansa" jos joku tulee luvatta alueelle. Tässä tapauksessa "ansasta" oli sentään varoitukset, joten se ei ollut ansa sanan varsinaisessa merkityksessä ollenkaan. Mutta talossa, johon menet luvatta pimeässä hiippailemaan, voi olla hengenvaarallisen liukas lattia, vihaisia koiria, remontti niin pahasti kesken että harhaan astuessa putoaa portaista pari kerrosta alas, ja niin edelleen. Kaikki näistä ovat sinun määritelmäsi mukaan "ansoja" viattomille tunkeilijoille, mutta yhdenkään TARKOITUS ei ole olla ansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
kun taas tuossa hyppyritapauksessa nuo nuoret ovat itse käyttäytyneet huolimattomasti ja sääntöjen vastaisesti ja aiheuttaneet ne vahingot väärinkäyttämällä välineitä
Eipä aiheutunut tuo vahinko tästä. Tällöin vahinko olisi aiheutunut vain välineiden väärinkäyttämisestä, jos vaikka vauhti olisi kiihtynyt liian lujaksi ja olisi törmätty joihonkin esteeseen mäen alapäässä. Nyt kuolema aiheutui vaijerista. Pelottavaa, että ansojen rakentamisen hyväksyviä ihmisiä on näin paljon. Mietityttää, millaisia ansoja ihmisten kotoa saattaa vaikka löytyä, eikä tosiaankaan murtovaras ole ainut henkilö, joka saattaa käydä kotonasi ilman että tiedät siitä etukäteen.
Tuo on ansasta kaukana, kun sen vaijerinhan näkee jos haluaa nähdä ja se on siinä sitä varten, että ei tekisi mieli laskea. Jos joku haluaisi vahinkoa tehdä, sen voisi kyllä tehdä tehokkaamminkin ja sillä tavalla, että sitä ei huomaisi ennen kuin on liian myöhäistä.
Ihan samalla tavalla se on sitten ansa, jos joku alue on suojattu korkealla aidalla ja siinä on vielä kyltti "ASIATON OLESKELU KIELLETTY". Joku hölmö menee kuitenkin kiipeämään aidan yli ja tipahtaa niskoilleen maahan.
Tai jos siellä on vaikka piikkilankaa siellä aidan yläpäässä; jos repii itsensä siihen, niin sekin on sitten ansa, koska tokihan sillä tunkeutujalla on oikeus päästä toisten tontille.
Jos huoltomies käy kerrostaloasunnossa tai levy jää päälle lähtiessä ulos ja sinne tulee palomiehet, niin silloin ei ole kyse asiattomasta liikkumisesta ja murrosta, vaan se kodin yksityisyyden suoja jää siinä kakkoseksi hetkellisesti.
Luuletko, että se tyttö olisi laskenut siitä istuma-asennossa sen sijaan että se olisi mennyt mäen pintaa pitkin, jos se olisi huomannut vaijerin? Vaijeria ei siis välttämättä nähnyt jos sen vaan haluaa nähdä.
Hienoa, ymmärrät itsekin että syitä miksi kotonasi voi käydä joku ilman että tiedät siitä etukäteen. Se mietityttääkin, millaisia ansoja ihmisten kotona on, joihin nämä huoltomiehet ja palomiehet saattaa joutua, kun ilmeisesti tällainen ansoitus on laajalti hyväksyttyä älyllisesti hieman yksinkertaisemmissa kansankerroksissa.
Ymmärrät varmaan itsekin, miksi piikkilanka-aitaa ei voi verrata näkymättömään vaijeriin mäessä, en siis avaa sen enempää syitä sille miksei näitä kahta voi verrata keskenään.
Ilmeisesti tämä hieman yksinkertaisempi kansankerros kuvittelee mäen poikki vedettyä vaijeria ansaksi, vaikka siitä ilmoitetaan varoituskylteillä ja kerrotaan että mäki on suljettu.
Näin on. Jos mäen alkupäässä olisi ollut kolme kylttiä, joista yksi kussakin reunassa, ja yksi keskellä, ja sivuilla 2 m välein kyltti, joissa kaikissa on vaijerin kuva keskellä mäkeä ja lukee, että
"Puolivälissä mäkeä on 1 m korkeudella oleva teräsvaijeri, joka kulkee poikittain koko mäen leveydeltä
I mitten av backen finns det en stålvajer på en 1 m höjd som går tvärs genom hela backens bredd
In the midst of the slope there is a steel rope at the height of 1 m, crossing the slope at its whole width"
niin mitäpä veikkaat, olisiko a) tyttö laskenut silti mäen istuma-asennossa makuuasennon sijaan b) jos tyttö olisi laskenut mäen istuma-asennossa tietoisena tällaisesta vaijerista, olisiko vaijerin sinne laittanutta tuomittu?
Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi oikeustieteellisen koulutukseen on kova kilpailu ja sinne on vaikea päästä.

Sivuutat siis täysin sen että se oli aidattu ja asiattoman oleskelun tila.
Toivottavasti kaverit ainakin älyävät jättää hyppyrimäen ylläpidon sikseen, siitähän ei tule kuin sanomista ja sakkoja. Sama muissakin kaupungeissa, antaa rapistua ja mopoilijoiden urheilla.

Kyllä. Aitaus ja se että alueella on kiellettyä oleskella ei oikeuta asettamaan tappavaa ansaa niin normaalin ihmisen moraalin, kuin suomalaisen oikeuskäytännönkin mukaan.

Toivon että susta ei ainakaan ei tule tuomaria tai syyttäjää jos et edes tiedä mitä liittyy tähän asiaton oleskelu kylttiin.