Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa tuomio: Sakkorangaistukset kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksista Helsingin käräjäoikeus tuomitsi
Käräjäoikeus on antanut päätöksensä vuonna 2015 tapahtuneessa Helsingin Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa. Oikeus tuomitsi vastaajat sakkorangaistuksiin.
Kolme Helsingin kaupungin liikuntaviraston virkamiestä tai työntekijää ja kaksi Helsingin mäkihyppääjät ry:n vastuuhenkilöä olivat laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia siitä, että Herttoniemen ison hyppyrimäen alastulorinteeseen asennetut vaijerit eivät aiheuta vaaraa alueella oleskeleville.
Vastaajien vastuulla oli ollut huolehtia siitä, että hyppyrimäkeen asennetut teräsvaijerit eivät aiheuta vaaraa myöskään alueella liikkuville sivullisille. Vastaajat olisivat voineet estää vaijeriin laskemisen eri tavoin, esimerkiksi poistamalla vaijerit. Jos vaijereiden käyttöä pidettiin välttämättöminä, ne olisi tullut merkitä selvästi, niiden aiheuttamasta vaarasta olisi tullut varoittaa selvästi, tai alueelle pääsy olisi tullut estää.
Vastaajien laiminlyönnin vuoksi alastulorinteeseen poikittain asennettuun vaijeriin oli ollut mahdollista laskea.
Kommentit (375)
Vierailija kirjoitti:
Nuoret olivat tienneet uutisten mukaan että siellä on vaijeri ja josta oli varoitettu kyltillä, asiaton oleskelu hyppyrimäen alueella oli kielletty, alue oli isolta osin aidattu niin miten tämän saa noiden pappojen syyksi?
Koska papat olivat virittäneet uudelleen, uudelleen ja uudelleen hengenvaaralliset vaijerit mäkeen.
Miten ihmeessä esimerkiksi Lahdessa tai Kuopiossa voidaan pitää hyppyrimäkien rinteet ilman vaijereita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullisinta tässä keississä on se, että monet vapaaehtoiset (=eivät saa palkkaa) urheiluseurojen valmentajat ja talkooväki saattavat lyödä hanskat tiskiin luettuaan tästä jutusta. Lapset eivät sitten enää harrasta, eivät edes rikkaiden lapset, kun jääkiekkoseuraa ei kukaan pyöritä muutaman mukulan takia.
Vaikea kuvitella mitään yhtä tappavaa talkooideaa kuin että vedetäänpä alastulorinteeseen vaijeri suunnilleen tuonne kurkun korkeudelle. Lasimurskaa kahvisokeriin? Syanidilla tehostetut erätaukomakkarat?
Vauva.fi-logiikanhan mukaan saa laittaa lasimurskaa kahvisokeriin ja syanidia makkaraan, jos asuu solussa ja muiden solujen asukkaat varastaa omia sokereita ja makkaroita. Riittää, että pakkauksissa on teipit varoittamassa lasimurskasta ja syanidista. :D

Onko tämä hysterisointi nyt ihan välttämätöntä? Lasimurska ihmisille tarjottavassa sokerissa ja syanidi grillimakkaroissa on murha. Molemmissa ei voi olla mitään epäilystä, että tarkoituksena on tappaa.
Vaijeri mäessä - varoituksineen päivineen - on kulkueste alueella, jossa on muutenkin kiellettyä liikkua. Kulkueste oli ehkä* väärin valittu, kuten traaginen tapaus osoitti, mutta se oli silti kulkueste eikä sen tarkoituksena ollut huijata ketään hengiltä. On täysin älytöntä verrata sitä murhaan.
*) Sanon "ehkä", sillä jos paikalla olisi ollut aita, johon tytöt olisivat törmänneet kuolettavasti, keskustelu olisi nyt luultavasti täysin sama. On vaikea kuvitella, mikä olisi ollut täydellinen este tässä tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä laki kieltää vaijerin virittämisen? Häh? Mikä laki määrää laittamaan vaijeriin neonvalot?
RL 21. luku
8 § (21.4.1995/578)
Kuolemantuottamus
Joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman, on tuomittava kuolemantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kaverit ainakin älyävät jättää hyppyrimäen ylläpidon sikseen, siitähän ei tule kuin sanomista ja sakkoja. Sama muissakin kaupungeissa, antaa rapistua ja mopoilijoiden urheilla.
Muissa kaupungeissa on käytetty laskettelurinteistä tuttua oranssia verkkoa estämään mäkeen meno. Tuota vaijeria ihmettelivät muiden hyppyrimäkien ylläpitäjät sen onnettomuuden jälkeen.
Jos joku menee sinne kuitenkin, niin ei lähde henki kun laskee siihen verkkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullisinta tässä keississä on se, että monet vapaaehtoiset (=eivät saa palkkaa) urheiluseurojen valmentajat ja talkooväki saattavat lyödä hanskat tiskiin luettuaan tästä jutusta. Lapset eivät sitten enää harrasta, eivät edes rikkaiden lapset, kun jääkiekkoseuraa ei kukaan pyöritä muutaman mukulan takia.
Vaikea kuvitella mitään yhtä tappavaa talkooideaa kuin että vedetäänpä alastulorinteeseen vaijeri suunnilleen tuonne kurkun korkeudelle. Lasimurskaa kahvisokeriin? Syanidilla tehostetut erätaukomakkarat?
Vauva.fi-logiikanhan mukaan saa laittaa lasimurskaa kahvisokeriin ja syanidia makkaraan, jos asuu solussa ja muiden solujen asukkaat varastaa omia sokereita ja makkaroita. Riittää, että pakkauksissa on teipit varoittamassa lasimurskasta ja syanidista. :D
No ehkä osuvampi vertaus olisi, että pitää käsitöihin tarkoitettua lasijauhetta kaapissa, jossa on muutenkin käsityötarvikkeita, ja joku tuntematon tunkeilija tekee itselleen kahvia ja luulee kyseistä jauhetta sokeriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
kun taas tuossa hyppyritapauksessa nuo nuoret ovat itse käyttäytyneet huolimattomasti ja sääntöjen vastaisesti ja aiheuttaneet ne vahingot väärinkäyttämällä välineitä
Eipä aiheutunut tuo vahinko tästä. Tällöin vahinko olisi aiheutunut vain välineiden väärinkäyttämisestä, jos vaikka vauhti olisi kiihtynyt liian lujaksi ja olisi törmätty joihonkin esteeseen mäen alapäässä. Nyt kuolema aiheutui vaijerista. Pelottavaa, että ansojen rakentamisen hyväksyviä ihmisiä on näin paljon. Mietityttää, millaisia ansoja ihmisten kotoa saattaa vaikka löytyä, eikä tosiaankaan murtovaras ole ainut henkilö, joka saattaa käydä kotonasi ilman että tiedät siitä etukäteen.
Tuo on ansasta kaukana, kun sen vaijerinhan näkee jos haluaa nähdä ja se on siinä sitä varten, että ei tekisi mieli laskea. Jos joku haluaisi vahinkoa tehdä, sen voisi kyllä tehdä tehokkaamminkin ja sillä tavalla, että sitä ei huomaisi ennen kuin on liian myöhäistä.
Ihan samalla tavalla se on sitten ansa, jos joku alue on suojattu korkealla aidalla ja siinä on vielä kyltti "ASIATON OLESKELU KIELLETTY". Joku hölmö menee kuitenkin kiipeämään aidan yli ja tipahtaa niskoilleen maahan.
Tai jos siellä on vaikka piikkilankaa siellä aidan yläpäässä; jos repii itsensä siihen, niin sekin on sitten ansa, koska tokihan sillä tunkeutujalla on oikeus päästä toisten tontille.
Jos huoltomies käy kerrostaloasunnossa tai levy jää päälle lähtiessä ulos ja sinne tulee palomiehet, niin silloin ei ole kyse asiattomasta liikkumisesta ja murrosta, vaan se kodin yksityisyyden suoja jää siinä kakkoseksi hetkellisesti.
Luuletko, että se tyttö olisi laskenut siitä istuma-asennossa sen sijaan että se olisi mennyt mäen pintaa pitkin, jos se olisi huomannut vaijerin? Vaijeria ei siis välttämättä nähnyt jos sen vaan haluaa nähdä.
Hienoa, ymmärrät itsekin että syitä miksi kotonasi voi käydä joku ilman että tiedät siitä etukäteen. Se mietityttääkin, millaisia ansoja ihmisten kotona on, joihin nämä huoltomiehet ja palomiehet saattaa joutua, kun ilmeisesti tällainen ansoitus on laajalti hyväksyttyä älyllisesti hieman yksinkertaisemmissa kansankerroksissa.
Ymmärrät varmaan itsekin, miksi piikkilanka-aitaa ei voi verrata näkymättömään vaijeriin mäessä, en siis avaa sen enempää syitä sille miksei näitä kahta voi verrata keskenään.
Ilmeisesti tämä hieman yksinkertaisempi kansankerros kuvittelee mäen poikki vedettyä vaijeria ansaksi, vaikka siitä ilmoitetaan varoituskylteillä ja kerrotaan että mäki on suljettu.
Näin on. Jos mäen alkupäässä olisi ollut kolme kylttiä, joista yksi kussakin reunassa, ja yksi keskellä, ja sivuilla 2 m välein kyltti, joissa kaikissa on vaijerin kuva keskellä mäkeä ja lukee, että
"Puolivälissä mäkeä on 1 m korkeudella oleva teräsvaijeri, joka kulkee poikittain koko mäen leveydeltä
I mitten av backen finns det en stålvajer på en 1 m höjd som går tvärs genom hela backens bredd
In the midst of the slope there is a steel rope at the height of 1 m, crossing the slope at its whole width"
niin mitäpä veikkaat, olisiko a) tyttö laskenut silti mäen istuma-asennossa makuuasennon sijaan b) jos tyttö olisi laskenut mäen istuma-asennossa tietoisena tällaisesta vaijerista, olisiko vaijerin sinne laittanutta tuomittu?
Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi oikeustieteellisen koulutukseen on kova kilpailu ja sinne on vaikea päästä.
Sivuutat siis täysin sen että se oli aidattu ja asiattoman oleskelun tila.
Kyllä. Aitaus ja se että alueella on kiellettyä oleskella ei oikeuta asettamaan tappavaa ansaa niin normaalin ihmisen moraalin, kuin suomalaisen oikeuskäytännönkin mukaan.
Toivon että susta ei ainakaan ei tule tuomaria tai syyttäjää jos et edes tiedä mitä liittyy tähän asiaton oleskelu kylttiin.
Osoittaisitko lakipykälän, jonka mukaan mitä vaan saa tehdä, kunhan on kieltänyt alueella oleskelun?
Eihän kyseessä ollut edes tappava ansa kun nuoret ovat laskeneet jo vuosia ennen tuota onnettomuutta samaa mäkeä ja tämä vaijeri on ollut siellä vuosikymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret olivat tienneet uutisten mukaan että siellä on vaijeri ja josta oli varoitettu kyltillä, asiaton oleskelu hyppyrimäen alueella oli kielletty, alue oli isolta osin aidattu niin miten tämän saa noiden pappojen syyksi?
No ilmeisesti juuri kyseinen 16-vuotias ei tiennyt, että siellä on vaijeri, kun se kerran laski siihen istuma-asennossa. Se, että kyllä paikalliset tietää tämän minun ansani ei todellakaan ole mikään riittävä turvatoimi, jolla estetään ansaan tietämättömien vahingossa joutuminen. Sitä paitsi esimerkiksi minä en tiennyt tuosta vaijerista, vaikka olen paikallinen, sillä muutin tänne 18-vuotiaana enkä tunne alueella asuvia, ja olisin hyvinkin voinut kuvitella laskevani kyseistä mäkeä.
Et siis osannut lukea vielä 18-vuotiaana, jos epäilet, että olisit mennyt laskemaan tuota mäkeä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä laki kieltää vaijerin virittämisen? Häh? Mikä laki määrää laittamaan vaijeriin neonvalot?
RL 21. luku
8 § (21.4.1995/578)
KuolemantuottamusJoka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman, on tuomittava kuolemantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vähän nyt valoja päälle. Huolimattomuutta olisi ollut se jos tuosta vaijerista ei olisi ilmoitettu, paikkaa ei olisi aidattu jne.

Jos vaijeri on huolellisesti laitettu kuten tässä tapauksessa, ei voida kohtuudella syyttää huolimattomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullisinta tässä keississä on se, että monet vapaaehtoiset (=eivät saa palkkaa) urheiluseurojen valmentajat ja talkooväki saattavat lyödä hanskat tiskiin luettuaan tästä jutusta. Lapset eivät sitten enää harrasta, eivät edes rikkaiden lapset, kun jääkiekkoseuraa ei kukaan pyöritä muutaman mukulan takia.
Vaikea kuvitella mitään yhtä tappavaa talkooideaa kuin että vedetäänpä alastulorinteeseen vaijeri suunnilleen tuonne kurkun korkeudelle. Lasimurskaa kahvisokeriin? Syanidilla tehostetut erätaukomakkarat?
Miten niin kurkun korkeudelle? Sehän on ihan eri korkeudella eri pituisilla ja - ruumiinrakenteisilla ihmisillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret olivat tienneet uutisten mukaan että siellä on vaijeri ja josta oli varoitettu kyltillä, asiaton oleskelu hyppyrimäen alueella oli kielletty, alue oli isolta osin aidattu niin miten tämän saa noiden pappojen syyksi?
No ilmeisesti juuri kyseinen 16-vuotias ei tiennyt, että siellä on vaijeri, kun se kerran laski siihen istuma-asennossa. Se, että kyllä paikalliset tietää tämän minun ansani ei todellakaan ole mikään riittävä turvatoimi, jolla estetään ansaan tietämättömien vahingossa joutuminen. Sitä paitsi esimerkiksi minä en tiennyt tuosta vaijerista, vaikka olen paikallinen, sillä muutin tänne 18-vuotiaana enkä tunne alueella asuvia, ja olisin hyvinkin voinut kuvitella laskevani kyseistä mäkeä.
Et siis osannut lukea vielä 18-vuotiaana, jos epäilet, että olisit mennyt laskemaan tuota mäkeä?
Kävin katsomassa tuota paikkaa heti onnettomuuden jälkeen ja ehdottomasti olisin saattanut laskea. Vaijerista varoittava kyltti oli niin pieni ja syrjässä, että suurella todennäköisyydellä en olisi havainnut sitä. Tässä kuvassa tuo näkyy parhaiten, katsotaan toimiiko näin pitkä linkki: https://www.google.fi/search?q=herttoniemi+hyppyrimäki+kuolema&prmd=mivn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjZ5aeQ6NPbAhWMhywKHY9fBeYQ_AUIEigC&biw=360&bih=512#imgrc=9OETYvcyi86afM:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä laki kieltää vaijerin virittämisen? Häh? Mikä laki määrää laittamaan vaijeriin neonvalot?
RL 21. luku
8 § (21.4.1995/578)
KuolemantuottamusJoka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman, on tuomittava kuolemantuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vähän nyt valoja päälle. Huolimattomuutta olisi ollut se jos tuosta vaijerista ei olisi ilmoitettu, paikkaa ei olisi aidattu jne.
Eli väitätkö, että tyttö kyllä huomasi kyltit, mutta laski mäkeä istuma-asennossa tehdäkseen päähänpistona itsemurhan? Kyllä se nyt vaan on niin, että tyttö ei huomannut kylttiä, koska se oli pieni ja syrjässä, ks. https://www.google.fi/search?q=herttoniemi+hyppyrimäki+kuolema&prmd=mivn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjZ5aeQ6NPbAhWMhywKHY9fBeYQ_AUIEigC&biw=360&bih=512#imgrc=9OETYvcyi86afM: ja kuoli siksi, ja koska kyltti oli noin onneton, tuomiohan siitä tulee aivan oikein. Olisi kiinnostavaa myös jutella face to face niiden kanssa, jotka pitää tuollaista viritelmää moraalisesti oikeana, ja kannattaa että se olisi juridisesti oikein, koska oikeassa elämässä en ole törmännyt vielä yhteenkään näin ajattelevaan ihmiseen. Kuplautuukohan ihmiset sitten jotenkin?
Vaijeri on ollut muuten siellä mäessä 40 vuotta. Uutisista saa sen kuvan että joku ukko olisi käynyt sen sinne asentamassa vähän ennen onnettomuutta.
Googlettakaa: vaijeri 40 vuotta ja lukekaa sieltä jotka yritätte syyttää näitä pappoja tästä.
Mä menisin hoviin, ja ottaisin esille myös tyttöjen kännitilan, jotainhan siellä oli nautittu, ei teinit huvikseen pulloja ulkoiluta.
Alueella oli kiellettyä olla, mäessä oli kiellettyä laskea - vieläkö olisi erillisellä kyltillä pitänyt kieltää olemasta sokea ja tyhmä? Tai laittaa kieltotaulujen alle toinen taulu: Noudatathan näitä kieltoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuostahan uutisoitiin että nuoret tiesivät tuosta vaijerista. Hieman vaikea uskoa että noinkin paljon porukkaa paikalla eikä kukaan muka puhunut mitään.
Entä jos paikalla olisi sokea, tai kuuro tai kuurosokea, lukutaidoton tmtms. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Vaijeriviritys tuomittavaa.
No siellähän törttöili nyt nimenomaan sokeat, kuurot ja lukutaidottomat nuoret naiset.
Mikä laki kieltää vaijerin virittämisen? Häh? Mikä laki määrää laittamaan vaijeriin neonvalot?