Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Ohis....mun on pakko kysyä, miksi sulle on niin hirveän tärkeää tietää, että ystäväsi on menossa just salille/kampaajalle/gynekologille/hässimään ukkonsa kanssa/jonkun toisen kaverinsa kanssa ulos/kirjastoon/Alkoon/apteekkiin/tms? 

Ei siinä ole se meno itsessään tärkeä, vaan se, että miksipä ei avata asiaa kohteliaisuudesta? "Minulla on menoa" kuulostaa usein vähän töksähtävältä ja juuri siltä, että vedetään suuria rajoja omaan yksityisyyteen liittyen ("olet minulle etäinen, siksi sanon näin, enkä voi kertoa sinulle elämästäni"). Kuten tuolla tuotiin esille, niin ihan periaatteestakin toimitaan näin eli se on ikään kuin jonkinlainen pieni "mielenosoitus" toisille. Vaihtoehtoisesti omasta elämästä koitetaan tehdä jotenkin hienompaa, eli puhutaan monista menoista, vaikka oikeasti ollaan just yhtä tavallisia kuin muutkin ja nysvätään ehkä kotona pyykkien kanssa.

En käsitä tällaista. En tosin onneksi tunne montaa tällaista ihmistä. Mutta esim. yksi tuttuni on sellainen, että jo pelkät kysymykset selvästi saavat hänet jotenkin raivon partaalle ("mitäs olet tehnyt, minne menet"), mistä alkaa tämä kiukuttelu ja salailu. Ei siis saisi olla kiinnostunut toisesta kysymällä mitään. 

Eli "kohteliaisuussyistä" sulle pitää kertoa, jos on menossa gynelle tai vehtaamaan naapurin Jorman kanssa? Sori, mutta mä taas en käsitä ollenkaan tuollaista totaalista rehellisyyttä, että kerrotaan ihan kaikki itsestä ja tekemisistä. Jos sulla on tapana olla ihan hirveän utelias muiden ihmisten menemisistä ja tekemisistä, niin siinä on todennäköisesti syy, miksi tämä sun tuttusi vetäytyy ja ärsyyntyy sun uteluistasi. Tosiasiassa on hirveän epäkohteliasta olla kovin utelias. Varsinkaan sellaisista asioista, jotka eivät sulle millään tavalla kuulu. 

Kai sitä nyt on normaalia kysyä kuitenkin kaveriltaan, että hei, mitäs olet puuhaillut tai kenes kanssa olet menossa sinne sun tänne? Minusta taas tuo osoittaa kiinnostusta toisen elämää kohtaan eikä ole "hirveää uteliaisuutta".

Jos taas asiat eivät mulle mitenkään kuulu, niin silloin lienee aika turhaa olla missään väleissä. Jos keskustelun tason pitäisi siis olla ns. säätasoa, niin aika turhaa. 

Suurin osa ihmisistä ei halua kertoa kaikkea elämästään. Ei halua kertoa, että tänään olin aamulla Jukan kanssa kahvilla, päivällä Minnan kanssa lounaalla, töiden jälkeen menin Saaran ja Jennin kanssa Kampin kauppakeskukseen shoppailemaan, bussissa kotimatkalla tapasin Jasminin ja kotona olikin mun mies Pekka odottamassa. Jos odotat muilta ihmisiltä raportointia siitä, mitä he ovat tehneet ja kenen kanssa, niin se ei ihan oikeasti kuulu sulle. Kas kun Jukka, Minna, Saara, Jenni, Jasmin ja Pekka eivät välttämättä halua, että heidän tekemisistään kerrotaan sulle. Koska sun ei millään tavalla ole tarpeellista tietää, että Saara ja Jenni ovat olleet tänään Kampin kauppakeskuksessa shoppailemassa. Mä olen itse hyvin tarkka siitä, mitä mä jollekin puhun jostain muista ihmisistä. Mieluiten en puhu yhtään mitään vaan sanon, että olin stadissa shoppailemassa. Tämä on yksi ihan keskeinen syy, miksi mun ystäväni ja kaverini luottavat muhun. 

Tuo mitäs olet tänään puuhaillut on ihan ok kysymys, jos et kysy sitä kovin usein. Etkä varsinkaan odota, että alan kertoa, miten aamulla nousin sängystä ylös, kävin kusella, join kahvia ja söin voileivän, jossa oli juustoa, paprikaa ja maustekurkkua, lähdin bussilla töihin jne jne jne. Eli jos ei ole puuhaillut mitään ihmeellistä, siihen voi ihan hyvin vastata "enpä oikein mitään ihmeellistä" ja tuo vastaus sisältää mm sen, että on aamulla herännyt, käynyt kusella jne. 

Siis tälleen tarkkana ja kysymyksiäkin esittävänä ihmisenä täytyy silti ihmetellä, että onko joku tosiaan kiinnostunut siitä, että mitä joku söi leivän päällä aamupalalla ja millä eritteellä joku kävi aamulla? Vai onko tämä nyt vain tahallista kärjistämistä ja päänaukomista?

Mut joo, meillä ei ole kyllä lähimmässä kaveripiirissä mitään "nimikieltoa". Suurimmalle osalle nimet eivät edes sano mitään, mutta ne ovat ikään kuin luonteva osa tarinankulkua. Tai sitten voi sanoa, että "olin työkaverin kanssa" tmv. Mitään erityisen salaista minun on vaikeata tuossa nähdä, mutta kaipa nuokin sitten voivat olla FBI-kamaa joillekin.

Ainoastaan, jos olen liikkunut kaupungilla tukihenkilön roolissa, tällöin en ole halunnut/voinut määritellä tarkasti asioita vaitiolovelvollisuuden takia. Pelkäsin tosin aina sitä, että joku tuttu tulee vastaan ja kysyy myöhemmin, että kukas se oli.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

 

No toista voi yhtä paljon ärsyttää sun pilkun päälle rehellisyys. Itse en voi sietää ihmisiä, jotka ovat kaikissa asioissa pedantteja ja tarkkoja.

Näin on! Mutta minähän olen tuosta hyvin tietoinen, että monia ärsyttää pedanttius ja tarkkuus, eikä se ole minulle ongelma, jos jotakuta nuo ärsyttävät. Tai myönnetään: se on silloin ongelma, kun ärsyyntyminen siitä on täysin perusteetonta eli tarkkuudella ei ole ketään loukannut. Tarkkuudessa kun on monia hyviä puolia. 

 

Suurpiirteisyydessäkin on vastaavasti paljon hyviä puolia.

On... kai. En tiedä, mutta voit kertoa niitä, niin josko vaikka täältä tulisi viisaammaksi. 

 

Suurpiireinen ei juutu yksityiskohtiin, vaan hakee asioista sen ydinpointin. Suurpiirteisen elämässä on tiettyä heppoutta, kun hän ei jää nipottamaan asioista, jotka ei ole menneet pilkun päälle just oikein. 

Tämä on totta, mutta suurpiirteisen on usein vaikeata ymmärtää juurikin esim. tarkkaa. Saattaa kivahdella tarkkuudesta. Voi olla usein myöhässä. Mallailee helposti toisille heppoisia ratkaisuja ongelmatilanteisiin, koska ei huomioi niissä esim. toimeentuloa. Sitten ihmettelee, kun toinen joutuu sen kivan ratkaisun torjumaan. Mitä noihin virheisiin ym. tulee, niin se on hyvä piirre, että on armollinen itselleen ja toisille, mutta joskus olisi kiva, jos jäisi vähän miettimään niitä omia (ja miksei toisenkin) töppäyksiä ja ehkä tajuaisi aiheuttaneensa pahaa mieltä toiselle. Ei siis vain posottaisi eteenpäin kohti uusia juttuja. 

No, tarkoitus ei ole tässä tehdä jotain kisailua. Eiköhän molemmissa ole kosolti huonoja (ja ehkä hyviäkin) puolia, mutta parasta tietysti olisi, jos olisi melko keskimaastosta. 

 

Maailma olisi aika tylsä, jos kaikki olisivat sieltä keskimaastosta. Itse voi s kuitenkin valita, keiden kanssa itsellä parhaiten synkkaa ja keiden kanssa aikaa viettää.

Jaa, mä taas näen sen tasapainona eli olisi tietysti hienoa, jos itse pääsisi kultaiselle keskitielle olemaan tarvittaessa suurpiirteinen, mutta silti säilyttäisi oman itsensäkin eli tarkkuuden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Minä en osaa, kaikki valheet on mulle jotenkin niin nounou. Yksiin ylioppilasjuhliin juuri mietin, että mitä minä sanon oikein. Kyselin äidiltänikin ehdotuksia, torpaten aina valheelta kuulostavat hölinät. Lopulta ratkaisin asian niin, että en sanonut mitään, vaan tulkitsin, että kutsuun pitää vastata ennen kaikkea silloin, jos on menossa. ;) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Minä en osaa, kaikki valheet on mulle jotenkin niin nounou. Yksiin ylioppilasjuhliin juuri mietin, että mitä minä sanon oikein. Kyselin äidiltänikin ehdotuksia, torpaten aina valheelta kuulostavat hölinät. Lopulta ratkaisin asian niin, että en sanonut mitään, vaan tulkitsin, että kutsuun pitää vastata ennen kaikkea silloin, jos on menossa. ;) 

Entä jos keksit itsellesi jonkin menon, josta muutenkin nautit, sille päivälle? Se ei olisi valehtelua :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkäs tekee, en ole suihinoton ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene suihinotolla. Toiseksi suihinotto on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen ottamaan suihin". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se suihinotto ei vaan kuulu noille".

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

Niinpä... Ihan en saanut kiinni, mikä oli innoittanut jotakuta korvaamaan salamyhkäisyydet ja salit suihinotoilla, mutta huvinsa kullakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Ohis....mun on pakko kysyä, miksi sulle on niin hirveän tärkeää tietää, että ystäväsi on menossa just salille/kampaajalle/gynekologille/hässimään ukkonsa kanssa/jonkun toisen kaverinsa kanssa ulos/kirjastoon/Alkoon/apteekkiin/tms? 

Ei siinä ole se meno itsessään tärkeä, vaan se, että miksipä ei avata asiaa kohteliaisuudesta? "Minulla on menoa" kuulostaa usein vähän töksähtävältä ja juuri siltä, että vedetään suuria rajoja omaan yksityisyyteen liittyen ("olet minulle etäinen, siksi sanon näin, enkä voi kertoa sinulle elämästäni"). Kuten tuolla tuotiin esille, niin ihan periaatteestakin toimitaan näin eli se on ikään kuin jonkinlainen pieni "mielenosoitus" toisille. Vaihtoehtoisesti omasta elämästä koitetaan tehdä jotenkin hienompaa, eli puhutaan monista menoista, vaikka oikeasti ollaan just yhtä tavallisia kuin muutkin ja nysvätään ehkä kotona pyykkien kanssa.

En käsitä tällaista. En tosin onneksi tunne montaa tällaista ihmistä. Mutta esim. yksi tuttuni on sellainen, että jo pelkät kysymykset selvästi saavat hänet jotenkin raivon partaalle ("mitäs olet tehnyt, minne menet"), mistä alkaa tämä kiukuttelu ja salailu. Ei siis saisi olla kiinnostunut toisesta kysymällä mitään. 

Eli "kohteliaisuussyistä" sulle pitää kertoa, jos on menossa gynelle tai vehtaamaan naapurin Jorman kanssa? Sori, mutta mä taas en käsitä ollenkaan tuollaista totaalista rehellisyyttä, että kerrotaan ihan kaikki itsestä ja tekemisistä. Jos sulla on tapana olla ihan hirveän utelias muiden ihmisten menemisistä ja tekemisistä, niin siinä on todennäköisesti syy, miksi tämä sun tuttusi vetäytyy ja ärsyyntyy sun uteluistasi. Tosiasiassa on hirveän epäkohteliasta olla kovin utelias. Varsinkaan sellaisista asioista, jotka eivät sulle millään tavalla kuulu. 

Kai sitä nyt on normaalia kysyä kuitenkin kaveriltaan, että hei, mitäs olet puuhaillut tai kenes kanssa olet menossa sinne sun tänne? Minusta taas tuo osoittaa kiinnostusta toisen elämää kohtaan eikä ole "hirveää uteliaisuutta".

Jos taas asiat eivät mulle mitenkään kuulu, niin silloin lienee aika turhaa olla missään väleissä. Jos keskustelun tason pitäisi siis olla ns. säätasoa, niin aika turhaa. 

Suurin osa ihmisistä ei halua kertoa kaikkea elämästään. Ei halua kertoa, että tänään olin aamulla Jukan kanssa kahvilla, päivällä Minnan kanssa lounaalla, töiden jälkeen menin Saaran ja Jennin kanssa Kampin kauppakeskukseen shoppailemaan, bussissa kotimatkalla tapasin Jasminin ja kotona olikin mun mies Pekka odottamassa. Jos odotat muilta ihmisiltä raportointia siitä, mitä he ovat tehneet ja kenen kanssa, niin se ei ihan oikeasti kuulu sulle. Kas kun Jukka, Minna, Saara, Jenni, Jasmin ja Pekka eivät välttämättä halua, että heidän tekemisistään kerrotaan sulle. Koska sun ei millään tavalla ole tarpeellista tietää, että Saara ja Jenni ovat olleet tänään Kampin kauppakeskuksessa shoppailemassa. Mä olen itse hyvin tarkka siitä, mitä mä jollekin puhun jostain muista ihmisistä. Mieluiten en puhu yhtään mitään vaan sanon, että olin stadissa shoppailemassa. Tämä on yksi ihan keskeinen syy, miksi mun ystäväni ja kaverini luottavat muhun. 

Tuo mitäs olet tänään puuhaillut on ihan ok kysymys, jos et kysy sitä kovin usein. Etkä varsinkaan odota, että alan kertoa, miten aamulla nousin sängystä ylös, kävin kusella, join kahvia ja söin voileivän, jossa oli juustoa, paprikaa ja maustekurkkua, lähdin bussilla töihin jne jne jne. Eli jos ei ole puuhaillut mitään ihmeellistä, siihen voi ihan hyvin vastata "enpä oikein mitään ihmeellistä" ja tuo vastaus sisältää mm sen, että on aamulla herännyt, käynyt kusella jne. 

Siis tälleen tarkkana ja kysymyksiäkin esittävänä ihmisenä täytyy silti ihmetellä, että onko joku tosiaan kiinnostunut siitä, että mitä joku söi leivän päällä aamupalalla ja millä eritteellä joku kävi aamulla? Vai onko tämä nyt vain tahallista kärjistämistä ja päänaukomista?

Mut joo, meillä ei ole kyllä lähimmässä kaveripiirissä mitään "nimikieltoa". Suurimmalle osalle nimet eivät edes sano mitään, mutta ne ovat ikään kuin luonteva osa tarinankulkua. Tai sitten voi sanoa, että "olin työkaverin kanssa" tmv. Mitään erityisen salaista minun on vaikeata tuossa nähdä, mutta kaipa nuokin sitten voivat olla FBI-kamaa joillekin.

Ainoastaan, jos olen liikkunut kaupungilla tukihenkilön roolissa, tällöin en ole halunnut/voinut määritellä tarkasti asioita vaitiolovelvollisuuden takia. Pelkäsin tosin aina sitä, että joku tuttu tulee vastaan ja kysyy myöhemmin, että kukas se oli.  

Voileipä oli kärjistämistä. Mutta on ihan oikeasti ihmisiä, jotka eivät halua, että heidän tekemisistään puhutaan muille. He kertovat itse, jos haluavat ja katsovat tarpeelliseksi. Onko nyt niin, että sä et koe toista ihmistä ystäväksesi jos hän ei kerro sulle, keiden kanssa hän milloinkin on tehnyt jotain? Mä kyllä ymmärrän, sillä tunnen joitakin ihmisiä, joita ihan hirveästi kiinnostaa nimenomaan muut ihmiset, heidän tekemisensä, mielipiteensä erilaisista asioista jne. Omassa ystäväpiirissäni ollaan enemmän kiinnostuneita asioista, jotka ovat toiselle jollain tavalla tärkeitä, merkityksellisiä tai muuten kiinnostavia. Niiden asioiden ei välttämättä tarvitse koskea tätä ihmistä ollenkaan vaan se voi olla vaikkapa joku maailmalla tapahtunut asia, hiljattain avattu taidenäyttely, Saimaannorppien poikasten lukumäärä tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Minä en osaa, kaikki valheet on mulle jotenkin niin nounou. Yksiin ylioppilasjuhliin juuri mietin, että mitä minä sanon oikein. Kyselin äidiltänikin ehdotuksia, torpaten aina valheelta kuulostavat hölinät. Lopulta ratkaisin asian niin, että en sanonut mitään, vaan tulkitsin, että kutsuun pitää vastata ennen kaikkea silloin, jos on menossa. ;) 

Toimiihan se noinkin, kunhan et ole vegaani-keliaakikko-pähkinäallergikko, jolle on erikseen tilattu omat ruoat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Minä en osaa, kaikki valheet on mulle jotenkin niin nounou. Yksiin ylioppilasjuhliin juuri mietin, että mitä minä sanon oikein. Kyselin äidiltänikin ehdotuksia, torpaten aina valheelta kuulostavat hölinät. Lopulta ratkaisin asian niin, että en sanonut mitään, vaan tulkitsin, että kutsuun pitää vastata ennen kaikkea silloin, jos on menossa. ;) 

Entä jos keksit itsellesi jonkin menon, josta muutenkin nautit, sille päivälle? Se ei olisi valehtelua :)

Eikö se ole win-win-tilanne, jos teet samalla jotain mukavaa eikä sinun tarvitse kärvistellä valehtelun tai "tylsien kestien" takia. Problem solved!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Ohis....mun on pakko kysyä, miksi sulle on niin hirveän tärkeää tietää, että ystäväsi on menossa just salille/kampaajalle/gynekologille/hässimään ukkonsa kanssa/jonkun toisen kaverinsa kanssa ulos/kirjastoon/Alkoon/apteekkiin/tms? 

Ei siinä ole se meno itsessään tärkeä, vaan se, että miksipä ei avata asiaa kohteliaisuudesta? "Minulla on menoa" kuulostaa usein vähän töksähtävältä ja juuri siltä, että vedetään suuria rajoja omaan yksityisyyteen liittyen ("olet minulle etäinen, siksi sanon näin, enkä voi kertoa sinulle elämästäni"). Kuten tuolla tuotiin esille, niin ihan periaatteestakin toimitaan näin eli se on ikään kuin jonkinlainen pieni "mielenosoitus" toisille. Vaihtoehtoisesti omasta elämästä koitetaan tehdä jotenkin hienompaa, eli puhutaan monista menoista, vaikka oikeasti ollaan just yhtä tavallisia kuin muutkin ja nysvätään ehkä kotona pyykkien kanssa.

En käsitä tällaista. En tosin onneksi tunne montaa tällaista ihmistä. Mutta esim. yksi tuttuni on sellainen, että jo pelkät kysymykset selvästi saavat hänet jotenkin raivon partaalle ("mitäs olet tehnyt, minne menet"), mistä alkaa tämä kiukuttelu ja salailu. Ei siis saisi olla kiinnostunut toisesta kysymällä mitään. 

Eli "kohteliaisuussyistä" sulle pitää kertoa, jos on menossa gynelle tai vehtaamaan naapurin Jorman kanssa? Sori, mutta mä taas en käsitä ollenkaan tuollaista totaalista rehellisyyttä, että kerrotaan ihan kaikki itsestä ja tekemisistä. Jos sulla on tapana olla ihan hirveän utelias muiden ihmisten menemisistä ja tekemisistä, niin siinä on todennäköisesti syy, miksi tämä sun tuttusi vetäytyy ja ärsyyntyy sun uteluistasi. Tosiasiassa on hirveän epäkohteliasta olla kovin utelias. Varsinkaan sellaisista asioista, jotka eivät sulle millään tavalla kuulu. 

Kai sitä nyt on normaalia kysyä kuitenkin kaveriltaan, että hei, mitäs olet puuhaillut tai kenes kanssa olet menossa sinne sun tänne? Minusta taas tuo osoittaa kiinnostusta toisen elämää kohtaan eikä ole "hirveää uteliaisuutta".

Jos taas asiat eivät mulle mitenkään kuulu, niin silloin lienee aika turhaa olla missään väleissä. Jos keskustelun tason pitäisi siis olla ns. säätasoa, niin aika turhaa. 

Suurin osa ihmisistä ei halua kertoa kaikkea elämästään. Ei halua kertoa, että tänään olin aamulla Jukan kanssa kahvilla, päivällä Minnan kanssa lounaalla, töiden jälkeen menin Saaran ja Jennin kanssa Kampin kauppakeskukseen shoppailemaan, bussissa kotimatkalla tapasin Jasminin ja kotona olikin mun mies Pekka odottamassa. Jos odotat muilta ihmisiltä raportointia siitä, mitä he ovat tehneet ja kenen kanssa, niin se ei ihan oikeasti kuulu sulle. Kas kun Jukka, Minna, Saara, Jenni, Jasmin ja Pekka eivät välttämättä halua, että heidän tekemisistään kerrotaan sulle. Koska sun ei millään tavalla ole tarpeellista tietää, että Saara ja Jenni ovat olleet tänään Kampin kauppakeskuksessa shoppailemassa. Mä olen itse hyvin tarkka siitä, mitä mä jollekin puhun jostain muista ihmisistä. Mieluiten en puhu yhtään mitään vaan sanon, että olin stadissa shoppailemassa. Tämä on yksi ihan keskeinen syy, miksi mun ystäväni ja kaverini luottavat muhun. 

Tuo mitäs olet tänään puuhaillut on ihan ok kysymys, jos et kysy sitä kovin usein. Etkä varsinkaan odota, että alan kertoa, miten aamulla nousin sängystä ylös, kävin kusella, join kahvia ja söin voileivän, jossa oli juustoa, paprikaa ja maustekurkkua, lähdin bussilla töihin jne jne jne. Eli jos ei ole puuhaillut mitään ihmeellistä, siihen voi ihan hyvin vastata "enpä oikein mitään ihmeellistä" ja tuo vastaus sisältää mm sen, että on aamulla herännyt, käynyt kusella jne. 

Siis tälleen tarkkana ja kysymyksiäkin esittävänä ihmisenä täytyy silti ihmetellä, että onko joku tosiaan kiinnostunut siitä, että mitä joku söi leivän päällä aamupalalla ja millä eritteellä joku kävi aamulla? Vai onko tämä nyt vain tahallista kärjistämistä ja päänaukomista?

Mut joo, meillä ei ole kyllä lähimmässä kaveripiirissä mitään "nimikieltoa". Suurimmalle osalle nimet eivät edes sano mitään, mutta ne ovat ikään kuin luonteva osa tarinankulkua. Tai sitten voi sanoa, että "olin työkaverin kanssa" tmv. Mitään erityisen salaista minun on vaikeata tuossa nähdä, mutta kaipa nuokin sitten voivat olla FBI-kamaa joillekin.

Ainoastaan, jos olen liikkunut kaupungilla tukihenkilön roolissa, tällöin en ole halunnut/voinut määritellä tarkasti asioita vaitiolovelvollisuuden takia. Pelkäsin tosin aina sitä, että joku tuttu tulee vastaan ja kysyy myöhemmin, että kukas se oli.  

Voileipä oli kärjistämistä. Mutta on ihan oikeasti ihmisiä, jotka eivät halua, että heidän tekemisistään puhutaan muille. He kertovat itse, jos haluavat ja katsovat tarpeelliseksi. Onko nyt niin, että sä et koe toista ihmistä ystäväksesi jos hän ei kerro sulle, keiden kanssa hän milloinkin on tehnyt jotain? Mä kyllä ymmärrän, sillä tunnen joitakin ihmisiä, joita ihan hirveästi kiinnostaa nimenomaan muut ihmiset, heidän tekemisensä, mielipiteensä erilaisista asioista jne. Omassa ystäväpiirissäni ollaan enemmän kiinnostuneita asioista, jotka ovat toiselle jollain tavalla tärkeitä, merkityksellisiä tai muuten kiinnostavia. Niiden asioiden ei välttämättä tarvitse koskea tätä ihmistä ollenkaan vaan se voi olla vaikkapa joku maailmalla tapahtunut asia, hiljattain avattu taidenäyttely, Saimaannorppien poikasten lukumäärä tms.

Eiii, kyllä tällaisia salailijoita on kaveripiirissä. Siitä on oppinut olemaan jossain määrin välittämättä - eikä sitten itsekään enää kerro läheskään kaikkea, vaan myhäilee mielessään omille jutuilleen. Joissa ei todellakaan mitään salaista ole, mutta sitä salailee sitten muiden mukana.  

On tosin myös salailijoita, jotka ovat kadonneet toisaalle. Esim. kaveriporukassamme oli hlö, joka vietti jonkinlaista kaksoiselämää ulkoistaen meidät aina siitä toisesta elämästä. Kertoen nimenomaan hyvin lakonisesti muista kavereistaan ja puuhistaan eli emme saaneet oikein mitään tolkkua, mitä hän teki elämässään muuten kuin meidän kanssamme. Lopulta hän erakoitui kokonaan - tai siis emmehän me tiedä, miten hulppea elämä hänellä on siellä toisessa elämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Minä en osaa, kaikki valheet on mulle jotenkin niin nounou. Yksiin ylioppilasjuhliin juuri mietin, että mitä minä sanon oikein. Kyselin äidiltänikin ehdotuksia, torpaten aina valheelta kuulostavat hölinät. Lopulta ratkaisin asian niin, että en sanonut mitään, vaan tulkitsin, että kutsuun pitää vastata ennen kaikkea silloin, jos on menossa. ;) 

Toimiihan se noinkin, kunhan et ole vegaani-keliaakikko-pähkinäallergikko, jolle on erikseen tilattu omat ruoat.

Eikun ne ois vasta sen vastauksen perusteella tilattu.

Mut joo, tämä tilanne siis jo ratkesi, kun kyseessä oli kevään ylppärit. Mutta ei nyt silti mennyt ihan sulavaliikkeisesti, sillä mielelläni olisin silti kiittänyt kutsusta jne. Nyt vaan päätin pääsykokeiden keskellä olla itsekäs ja olla selittämättä mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Ohis....mun on pakko kysyä, miksi sulle on niin hirveän tärkeää tietää, että ystäväsi on menossa just salille/kampaajalle/gynekologille/hässimään ukkonsa kanssa/jonkun toisen kaverinsa kanssa ulos/kirjastoon/Alkoon/apteekkiin/tms? 

Ei siinä ole se meno itsessään tärkeä, vaan se, että miksipä ei avata asiaa kohteliaisuudesta? "Minulla on menoa" kuulostaa usein vähän töksähtävältä ja juuri siltä, että vedetään suuria rajoja omaan yksityisyyteen liittyen ("olet minulle etäinen, siksi sanon näin, enkä voi kertoa sinulle elämästäni"). Kuten tuolla tuotiin esille, niin ihan periaatteestakin toimitaan näin eli se on ikään kuin jonkinlainen pieni "mielenosoitus" toisille. Vaihtoehtoisesti omasta elämästä koitetaan tehdä jotenkin hienompaa, eli puhutaan monista menoista, vaikka oikeasti ollaan just yhtä tavallisia kuin muutkin ja nysvätään ehkä kotona pyykkien kanssa.

En käsitä tällaista. En tosin onneksi tunne montaa tällaista ihmistä. Mutta esim. yksi tuttuni on sellainen, että jo pelkät kysymykset selvästi saavat hänet jotenkin raivon partaalle ("mitäs olet tehnyt, minne menet"), mistä alkaa tämä kiukuttelu ja salailu. Ei siis saisi olla kiinnostunut toisesta kysymällä mitään. 

Eli "kohteliaisuussyistä" sulle pitää kertoa, jos on menossa gynelle tai vehtaamaan naapurin Jorman kanssa? Sori, mutta mä taas en käsitä ollenkaan tuollaista totaalista rehellisyyttä, että kerrotaan ihan kaikki itsestä ja tekemisistä. Jos sulla on tapana olla ihan hirveän utelias muiden ihmisten menemisistä ja tekemisistä, niin siinä on todennäköisesti syy, miksi tämä sun tuttusi vetäytyy ja ärsyyntyy sun uteluistasi. Tosiasiassa on hirveän epäkohteliasta olla kovin utelias. Varsinkaan sellaisista asioista, jotka eivät sulle millään tavalla kuulu. 

Kai sitä nyt on normaalia kysyä kuitenkin kaveriltaan, että hei, mitäs olet puuhaillut tai kenes kanssa olet menossa sinne sun tänne? Minusta taas tuo osoittaa kiinnostusta toisen elämää kohtaan eikä ole "hirveää uteliaisuutta".

Jos taas asiat eivät mulle mitenkään kuulu, niin silloin lienee aika turhaa olla missään väleissä. Jos keskustelun tason pitäisi siis olla ns. säätasoa, niin aika turhaa. 

Suurin osa ihmisistä ei halua kertoa kaikkea elämästään. Ei halua kertoa, että tänään olin aamulla Jukan kanssa kahvilla, päivällä Minnan kanssa lounaalla, töiden jälkeen menin Saaran ja Jennin kanssa Kampin kauppakeskukseen shoppailemaan, bussissa kotimatkalla tapasin Jasminin ja kotona olikin mun mies Pekka odottamassa. Jos odotat muilta ihmisiltä raportointia siitä, mitä he ovat tehneet ja kenen kanssa, niin se ei ihan oikeasti kuulu sulle. Kas kun Jukka, Minna, Saara, Jenni, Jasmin ja Pekka eivät välttämättä halua, että heidän tekemisistään kerrotaan sulle. Koska sun ei millään tavalla ole tarpeellista tietää, että Saara ja Jenni ovat olleet tänään Kampin kauppakeskuksessa shoppailemassa. Mä olen itse hyvin tarkka siitä, mitä mä jollekin puhun jostain muista ihmisistä. Mieluiten en puhu yhtään mitään vaan sanon, että olin stadissa shoppailemassa. Tämä on yksi ihan keskeinen syy, miksi mun ystäväni ja kaverini luottavat muhun. 

Tuo mitäs olet tänään puuhaillut on ihan ok kysymys, jos et kysy sitä kovin usein. Etkä varsinkaan odota, että alan kertoa, miten aamulla nousin sängystä ylös, kävin kusella, join kahvia ja söin voileivän, jossa oli juustoa, paprikaa ja maustekurkkua, lähdin bussilla töihin jne jne jne. Eli jos ei ole puuhaillut mitään ihmeellistä, siihen voi ihan hyvin vastata "enpä oikein mitään ihmeellistä" ja tuo vastaus sisältää mm sen, että on aamulla herännyt, käynyt kusella jne. 

Komppaan. Toinen asia on, että olen tarkka, mitä puhun lapsistani ja mitä heidän kanssaan teen. Joskus hirvittää, kun töissä naiset kertoilee aikuisista lapsistaan sellaisia juttuja ja mitä ovat heidän kanssaan tehneet ja tapelleet ja sanoneet, että välit olisi varmaan poikki vanhempiinsa, jos tietäisivät.

Kaikesta ei oikeasti tarvitse avautua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Ohis....mun on pakko kysyä, miksi sulle on niin hirveän tärkeää tietää, että ystäväsi on menossa just salille/kampaajalle/gynekologille/hässimään ukkonsa kanssa/jonkun toisen kaverinsa kanssa ulos/kirjastoon/Alkoon/apteekkiin/tms? 

Ei siinä ole se meno itsessään tärkeä, vaan se, että miksipä ei avata asiaa kohteliaisuudesta? "Minulla on menoa" kuulostaa usein vähän töksähtävältä ja juuri siltä, että vedetään suuria rajoja omaan yksityisyyteen liittyen ("olet minulle etäinen, siksi sanon näin, enkä voi kertoa sinulle elämästäni"). Kuten tuolla tuotiin esille, niin ihan periaatteestakin toimitaan näin eli se on ikään kuin jonkinlainen pieni "mielenosoitus" toisille. Vaihtoehtoisesti omasta elämästä koitetaan tehdä jotenkin hienompaa, eli puhutaan monista menoista, vaikka oikeasti ollaan just yhtä tavallisia kuin muutkin ja nysvätään ehkä kotona pyykkien kanssa.

En käsitä tällaista. En tosin onneksi tunne montaa tällaista ihmistä. Mutta esim. yksi tuttuni on sellainen, että jo pelkät kysymykset selvästi saavat hänet jotenkin raivon partaalle ("mitäs olet tehnyt, minne menet"), mistä alkaa tämä kiukuttelu ja salailu. Ei siis saisi olla kiinnostunut toisesta kysymällä mitään. 

Eli "kohteliaisuussyistä" sulle pitää kertoa, jos on menossa gynelle tai vehtaamaan naapurin Jorman kanssa? Sori, mutta mä taas en käsitä ollenkaan tuollaista totaalista rehellisyyttä, että kerrotaan ihan kaikki itsestä ja tekemisistä. Jos sulla on tapana olla ihan hirveän utelias muiden ihmisten menemisistä ja tekemisistä, niin siinä on todennäköisesti syy, miksi tämä sun tuttusi vetäytyy ja ärsyyntyy sun uteluistasi. Tosiasiassa on hirveän epäkohteliasta olla kovin utelias. Varsinkaan sellaisista asioista, jotka eivät sulle millään tavalla kuulu. 

Kai sitä nyt on normaalia kysyä kuitenkin kaveriltaan, että hei, mitäs olet puuhaillut tai kenes kanssa olet menossa sinne sun tänne? Minusta taas tuo osoittaa kiinnostusta toisen elämää kohtaan eikä ole "hirveää uteliaisuutta".

Jos taas asiat eivät mulle mitenkään kuulu, niin silloin lienee aika turhaa olla missään väleissä. Jos keskustelun tason pitäisi siis olla ns. säätasoa, niin aika turhaa. 

Suurin osa ihmisistä ei halua kertoa kaikkea elämästään. Ei halua kertoa, että tänään olin aamulla Jukan kanssa kahvilla, päivällä Minnan kanssa lounaalla, töiden jälkeen menin Saaran ja Jennin kanssa Kampin kauppakeskukseen shoppailemaan, bussissa kotimatkalla tapasin Jasminin ja kotona olikin mun mies Pekka odottamassa. Jos odotat muilta ihmisiltä raportointia siitä, mitä he ovat tehneet ja kenen kanssa, niin se ei ihan oikeasti kuulu sulle. Kas kun Jukka, Minna, Saara, Jenni, Jasmin ja Pekka eivät välttämättä halua, että heidän tekemisistään kerrotaan sulle. Koska sun ei millään tavalla ole tarpeellista tietää, että Saara ja Jenni ovat olleet tänään Kampin kauppakeskuksessa shoppailemassa. Mä olen itse hyvin tarkka siitä, mitä mä jollekin puhun jostain muista ihmisistä. Mieluiten en puhu yhtään mitään vaan sanon, että olin stadissa shoppailemassa. Tämä on yksi ihan keskeinen syy, miksi mun ystäväni ja kaverini luottavat muhun. 

Tuo mitäs olet tänään puuhaillut on ihan ok kysymys, jos et kysy sitä kovin usein. Etkä varsinkaan odota, että alan kertoa, miten aamulla nousin sängystä ylös, kävin kusella, join kahvia ja söin voileivän, jossa oli juustoa, paprikaa ja maustekurkkua, lähdin bussilla töihin jne jne jne. Eli jos ei ole puuhaillut mitään ihmeellistä, siihen voi ihan hyvin vastata "enpä oikein mitään ihmeellistä" ja tuo vastaus sisältää mm sen, että on aamulla herännyt, käynyt kusella jne. 

Siis tälleen tarkkana ja kysymyksiäkin esittävänä ihmisenä täytyy silti ihmetellä, että onko joku tosiaan kiinnostunut siitä, että mitä joku söi leivän päällä aamupalalla ja millä eritteellä joku kävi aamulla? Vai onko tämä nyt vain tahallista kärjistämistä ja päänaukomista?

Mut joo, meillä ei ole kyllä lähimmässä kaveripiirissä mitään "nimikieltoa". Suurimmalle osalle nimet eivät edes sano mitään, mutta ne ovat ikään kuin luonteva osa tarinankulkua. Tai sitten voi sanoa, että "olin työkaverin kanssa" tmv. Mitään erityisen salaista minun on vaikeata tuossa nähdä, mutta kaipa nuokin sitten voivat olla FBI-kamaa joillekin.

Ainoastaan, jos olen liikkunut kaupungilla tukihenkilön roolissa, tällöin en ole halunnut/voinut määritellä tarkasti asioita vaitiolovelvollisuuden takia. Pelkäsin tosin aina sitä, että joku tuttu tulee vastaan ja kysyy myöhemmin, että kukas se oli.  

Voileipä oli kärjistämistä. Mutta on ihan oikeasti ihmisiä, jotka eivät halua, että heidän tekemisistään puhutaan muille. He kertovat itse, jos haluavat ja katsovat tarpeelliseksi. Onko nyt niin, että sä et koe toista ihmistä ystäväksesi jos hän ei kerro sulle, keiden kanssa hän milloinkin on tehnyt jotain? Mä kyllä ymmärrän, sillä tunnen joitakin ihmisiä, joita ihan hirveästi kiinnostaa nimenomaan muut ihmiset, heidän tekemisensä, mielipiteensä erilaisista asioista jne. Omassa ystäväpiirissäni ollaan enemmän kiinnostuneita asioista, jotka ovat toiselle jollain tavalla tärkeitä, merkityksellisiä tai muuten kiinnostavia. Niiden asioiden ei välttämättä tarvitse koskea tätä ihmistä ollenkaan vaan se voi olla vaikkapa joku maailmalla tapahtunut asia, hiljattain avattu taidenäyttely, Saimaannorppien poikasten lukumäärä tms.

Eiii, kyllä tällaisia salailijoita on kaveripiirissä. Siitä on oppinut olemaan jossain määrin välittämättä - eikä sitten itsekään enää kerro läheskään kaikkea, vaan myhäilee mielessään omille jutuilleen. Joissa ei todellakaan mitään salaista ole, mutta sitä salailee sitten muiden mukana.  

On tosin myös salailijoita, jotka ovat kadonneet toisaalle. Esim. kaveriporukassamme oli hlö, joka vietti jonkinlaista kaksoiselämää ulkoistaen meidät aina siitä toisesta elämästä. Kertoen nimenomaan hyvin lakonisesti muista kavereistaan ja puuhistaan eli emme saaneet oikein mitään tolkkua, mitä hän teki elämässään muuten kuin meidän kanssamme. Lopulta hän erakoitui kokonaan - tai siis emmehän me tiedä, miten hulppea elämä hänellä on siellä toisessa elämässä. 

Mä olen just tuollainen, joka hyvin nopeasti katoaisi teidän kaveriporukasta :D Just siksi, että mun yhdelle kaverille ei kuulu millään tavalla mun toisen kaverini asiat. Ihmiset, jotka tykkäävät puhua muista mulle, puhuvat satavarmasti myös minusta muille. Ja sellaisten ihmisten seurassa joutuu olemaan hyvin tarkka, mitä sanoo. Mä en jaksa olla jatkuvasti varuillani ja sen vuoksi en edes ystävysty tällaisten ihmisten kanssa.

En myöskään pidä siitä, että joku yrittää tavallaan päästä mun sisälleni ja imeytyä mun elämääni.  Enkä siitä, että joku yrittää imaista mut sisälle omaan elämäänsä. Olen kyllä tavannut tällaisia ihmisiä, joille ystävyys nimenomaan on kuin siamilaista kaksosuutta ainakin ajatusten tasolla, mutta peräännyn aina, kun huomaan toisessa tällaisia piirteitä. Onneksi on monenlaisia ihmisiä ja jokaiselle löytyy sellaisia ihmissuhteita, jotka sopii parhaiten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkäs tekee, en ole suihinoton ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene suihinotolla. Toiseksi suihinotto on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen ottamaan suihin". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se suihinotto ei vaan kuulu noille".

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

Niinpä... Ihan en saanut kiinni, mikä oli innoittanut jotakuta korvaamaan salamyhkäisyydet ja salit suihinotoilla, mutta huvinsa kullakin. 

ihan sama asia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Kannattaa opettaa viljelemään valkoisia valheita tarvittaessa.

Minäkin olen opetellut: "Kiitos kutsusta, mutta olen valitettavasti sopinut muuta tuolle päivälle. Viettäkää mahtavat juhlat ja onnittelut päivänsankarille, nähdään toiste! :)"

Helpottaa elämää kummasti, kun pääsee niistä turhista kissanristiäisistä, mutta välit säilyy silti. En usko, että olen kenellekään niin merkittävä henkilö, että poissaoloni pilaisi juhlat - poislukien perhe ja lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Sinua ei kohta enää kutsuta mihinkään, mutta sitä varmaan toivotkin?

Olet oikeassa, en juurikaan välitä juhlista. Näen ihmisiä mieluummin kahden kesken tai pienissä porukoissa, jolloin voi oikeasti vaihtaa kuulumiset. Enkä odota kakkukahveja, jos tuon lahjan tai kukan juhlien jälkeen, toisena päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Ohis....mun on pakko kysyä, miksi sulle on niin hirveän tärkeää tietää, että ystäväsi on menossa just salille/kampaajalle/gynekologille/hässimään ukkonsa kanssa/jonkun toisen kaverinsa kanssa ulos/kirjastoon/Alkoon/apteekkiin/tms? 

Ei siinä ole se meno itsessään tärkeä, vaan se, että miksipä ei avata asiaa kohteliaisuudesta? "Minulla on menoa" kuulostaa usein vähän töksähtävältä ja juuri siltä, että vedetään suuria rajoja omaan yksityisyyteen liittyen ("olet minulle etäinen, siksi sanon näin, enkä voi kertoa sinulle elämästäni"). Kuten tuolla tuotiin esille, niin ihan periaatteestakin toimitaan näin eli se on ikään kuin jonkinlainen pieni "mielenosoitus" toisille. Vaihtoehtoisesti omasta elämästä koitetaan tehdä jotenkin hienompaa, eli puhutaan monista menoista, vaikka oikeasti ollaan just yhtä tavallisia kuin muutkin ja nysvätään ehkä kotona pyykkien kanssa.

En käsitä tällaista. En tosin onneksi tunne montaa tällaista ihmistä. Mutta esim. yksi tuttuni on sellainen, että jo pelkät kysymykset selvästi saavat hänet jotenkin raivon partaalle ("mitäs olet tehnyt, minne menet"), mistä alkaa tämä kiukuttelu ja salailu. Ei siis saisi olla kiinnostunut toisesta kysymällä mitään. 

Eli "kohteliaisuussyistä" sulle pitää kertoa, jos on menossa gynelle tai vehtaamaan naapurin Jorman kanssa? Sori, mutta mä taas en käsitä ollenkaan tuollaista totaalista rehellisyyttä, että kerrotaan ihan kaikki itsestä ja tekemisistä. Jos sulla on tapana olla ihan hirveän utelias muiden ihmisten menemisistä ja tekemisistä, niin siinä on todennäköisesti syy, miksi tämä sun tuttusi vetäytyy ja ärsyyntyy sun uteluistasi. Tosiasiassa on hirveän epäkohteliasta olla kovin utelias. Varsinkaan sellaisista asioista, jotka eivät sulle millään tavalla kuulu. 

Kai sitä nyt on normaalia kysyä kuitenkin kaveriltaan, että hei, mitäs olet puuhaillut tai kenes kanssa olet menossa sinne sun tänne? Minusta taas tuo osoittaa kiinnostusta toisen elämää kohtaan eikä ole "hirveää uteliaisuutta".

Jos taas asiat eivät mulle mitenkään kuulu, niin silloin lienee aika turhaa olla missään väleissä. Jos keskustelun tason pitäisi siis olla ns. säätasoa, niin aika turhaa. 

Suurin osa ihmisistä ei halua kertoa kaikkea elämästään. Ei halua kertoa, että tänään olin aamulla Jukan kanssa kahvilla, päivällä Minnan kanssa lounaalla, töiden jälkeen menin Saaran ja Jennin kanssa Kampin kauppakeskukseen shoppailemaan, bussissa kotimatkalla tapasin Jasminin ja kotona olikin mun mies Pekka odottamassa. Jos odotat muilta ihmisiltä raportointia siitä, mitä he ovat tehneet ja kenen kanssa, niin se ei ihan oikeasti kuulu sulle. Kas kun Jukka, Minna, Saara, Jenni, Jasmin ja Pekka eivät välttämättä halua, että heidän tekemisistään kerrotaan sulle. Koska sun ei millään tavalla ole tarpeellista tietää, että Saara ja Jenni ovat olleet tänään Kampin kauppakeskuksessa shoppailemassa. Mä olen itse hyvin tarkka siitä, mitä mä jollekin puhun jostain muista ihmisistä. Mieluiten en puhu yhtään mitään vaan sanon, että olin stadissa shoppailemassa. Tämä on yksi ihan keskeinen syy, miksi mun ystäväni ja kaverini luottavat muhun. 

Tuo mitäs olet tänään puuhaillut on ihan ok kysymys, jos et kysy sitä kovin usein. Etkä varsinkaan odota, että alan kertoa, miten aamulla nousin sängystä ylös, kävin kusella, join kahvia ja söin voileivän, jossa oli juustoa, paprikaa ja maustekurkkua, lähdin bussilla töihin jne jne jne. Eli jos ei ole puuhaillut mitään ihmeellistä, siihen voi ihan hyvin vastata "enpä oikein mitään ihmeellistä" ja tuo vastaus sisältää mm sen, että on aamulla herännyt, käynyt kusella jne. 

Siis tälleen tarkkana ja kysymyksiäkin esittävänä ihmisenä täytyy silti ihmetellä, että onko joku tosiaan kiinnostunut siitä, että mitä joku söi leivän päällä aamupalalla ja millä eritteellä joku kävi aamulla? Vai onko tämä nyt vain tahallista kärjistämistä ja päänaukomista?

Mut joo, meillä ei ole kyllä lähimmässä kaveripiirissä mitään "nimikieltoa". Suurimmalle osalle nimet eivät edes sano mitään, mutta ne ovat ikään kuin luonteva osa tarinankulkua. Tai sitten voi sanoa, että "olin työkaverin kanssa" tmv. Mitään erityisen salaista minun on vaikeata tuossa nähdä, mutta kaipa nuokin sitten voivat olla FBI-kamaa joillekin.

Ainoastaan, jos olen liikkunut kaupungilla tukihenkilön roolissa, tällöin en ole halunnut/voinut määritellä tarkasti asioita vaitiolovelvollisuuden takia. Pelkäsin tosin aina sitä, että joku tuttu tulee vastaan ja kysyy myöhemmin, että kukas se oli.  

Voileipä oli kärjistämistä. Mutta on ihan oikeasti ihmisiä, jotka eivät halua, että heidän tekemisistään puhutaan muille. He kertovat itse, jos haluavat ja katsovat tarpeelliseksi. Onko nyt niin, että sä et koe toista ihmistä ystäväksesi jos hän ei kerro sulle, keiden kanssa hän milloinkin on tehnyt jotain? Mä kyllä ymmärrän, sillä tunnen joitakin ihmisiä, joita ihan hirveästi kiinnostaa nimenomaan muut ihmiset, heidän tekemisensä, mielipiteensä erilaisista asioista jne. Omassa ystäväpiirissäni ollaan enemmän kiinnostuneita asioista, jotka ovat toiselle jollain tavalla tärkeitä, merkityksellisiä tai muuten kiinnostavia. Niiden asioiden ei välttämättä tarvitse koskea tätä ihmistä ollenkaan vaan se voi olla vaikkapa joku maailmalla tapahtunut asia, hiljattain avattu taidenäyttely, Saimaannorppien poikasten lukumäärä tms.

Eiii, kyllä tällaisia salailijoita on kaveripiirissä. Siitä on oppinut olemaan jossain määrin välittämättä - eikä sitten itsekään enää kerro läheskään kaikkea, vaan myhäilee mielessään omille jutuilleen. Joissa ei todellakaan mitään salaista ole, mutta sitä salailee sitten muiden mukana.  

On tosin myös salailijoita, jotka ovat kadonneet toisaalle. Esim. kaveriporukassamme oli hlö, joka vietti jonkinlaista kaksoiselämää ulkoistaen meidät aina siitä toisesta elämästä. Kertoen nimenomaan hyvin lakonisesti muista kavereistaan ja puuhistaan eli emme saaneet oikein mitään tolkkua, mitä hän teki elämässään muuten kuin meidän kanssamme. Lopulta hän erakoitui kokonaan - tai siis emmehän me tiedä, miten hulppea elämä hänellä on siellä toisessa elämässä. 

Mä olen just tuollainen, joka hyvin nopeasti katoaisi teidän kaveriporukasta :D Just siksi, että mun yhdelle kaverille ei kuulu millään tavalla mun toisen kaverini asiat. Ihmiset, jotka tykkäävät puhua muista mulle, puhuvat satavarmasti myös minusta muille. Ja sellaisten ihmisten seurassa joutuu olemaan hyvin tarkka, mitä sanoo. Mä en jaksa olla jatkuvasti varuillani ja sen vuoksi en edes ystävysty tällaisten ihmisten kanssa.

En myöskään pidä siitä, että joku yrittää tavallaan päästä mun sisälleni ja imeytyä mun elämääni.  Enkä siitä, että joku yrittää imaista mut sisälle omaan elämäänsä. Olen kyllä tavannut tällaisia ihmisiä, joille ystävyys nimenomaan on kuin siamilaista kaksosuutta ainakin ajatusten tasolla, mutta peräännyn aina, kun huomaan toisessa tällaisia piirteitä. Onneksi on monenlaisia ihmisiä ja jokaiselle löytyy sellaisia ihmissuhteita, jotka sopii parhaiten. 

No, meillä tuo katoaja oli henkilö, joka oli kyllä vuosikymmeniä mukana kuvioissa lapsuudesta asti, mutta kärsi sitten aikuisiällä erinäisistä ongelmista, minkä takia alkoi katoilla aika ajoin. Joka tapauksessa luonne alkoi aika radikaalisti muuttua. 

En minä kyllä sitä teoriaa allekirjoita, että jos Matti kertoo olleensa Maijan kanssa shoppailemassa, niin Matti on petturi muutenkin luonteeltaan. Todennäköisesti hän ei ymmärtänyt varjella Maijan shoppailuja, koska ei nähnyt asiassa mitään salattavaa. 

Se on toki eri asia, jos alkaa syvällisemmin avautua jonkun kaverin sielunmaailmasta. Tiedän, että tätä tapahtuu eli minäkin saan välillä kuulla kolmannesta henkilöstä, minulle vieraammasta henkilöstä asioita, jotka eivät mielestäni kuulu minulle - ja samalla tiedän, että myös sitten minusta mennään varmastikin aika ajoin avautumaan toisaalle. Näin on käynytkin, ja samalla on aiheutettu taas turhaa eripuraa minun ja kolmannen henkilön välille. Toisaalta taas jos jokin asia painaa mieltä, niin täytyyhän ihmisellä olla oikeus jossain sitä asiaa purkaa eli sikäli ymmärrän sitäkin, joka lampsii jonnekin manaamaan jotakin ihmistä. 

Nyt voisikin ehkä kysyä, että MITÄ ihmiset sitten kavereiden/ystävien kanssa puhuvat, jos he eivät halua puhua mitään siitä, mitä he oikein tekevät elämässään? :D Eli siis juuri mikään toisten kanssa tapahtuva ei kuulu toisille, joten jos esim. kaveri matkustaa jonkun kolmannen kanssa, niin käytännössä koko matka täytyy painaa villaisella, jotta ei utele liikaa.

Voiko siis puhua ensisijaisesti vain siitä, mikä tapahtuu minun ja kaverin/ystävän/tutun välillä ja jauhamme vain sitä keskinäistä klikkiämme ja tekemisiämme, jotka tiedämme jo muutenkin? Tai sitten yleisluontoisista asioista?

Minä puhun ihan baarissakin tuttujen kanssa siitä, että mitä ollaan viime aikoina tehty. Usein tulee mainittua sekin, että kenen kanssa eli "kaverin". Se on sellaista helppoa smalltalkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitänee varmaan sitten sanoa, että jos kaijat kerran normaalisti juttelevat ystävilleen diippejä, niin sitten on olemassa super-kaijojakin, jotka eivät puhu edes yli 30 vuoden jälkeen mitään syvällisempää tai eivät ota kantaa syvällisempiin aiheisiin. :D Vaan kiertelevät ja kaartelevat niitä ja ovat neutraaleina tyyppeinä mielistelemässä näin vähän kaikkia. 

Et varmaan kuulu tämän Kaijan ystäviin, vaan olet hänelle kaveri tai tuttava.

No, täytyy nyt sanoa, että ihan näin kyynisesti en sentään minäkään viitsisi lapsuudenystävästä ajatella, kun olemme kuitenkin yli 30 vuotta yhtä pitäneet. Erilaisia toki olemme, mutta rajansa kaikella. Järki käteen: on olemassa ihmisiä, jotka vain ovat yksityisiä ja eivät halua töräytellä mitään mielipiteitä monistakaan asioista. 

Mutta tekeekö se ihmisestä pinnallisen, ilkeän tai narsistin (kuten ketjussa on tällaisista ihmisistä sanottu)?

No, täytyy sanoa, että minä en kauheasti itse tykkää siitä, että aletaan pyöriskellä kuin puolukka jossakin, kun pitäisi sanoa oma selvä mielipide johonkin. Ei se niin vaikeata ole. En ole koskaan pystynyt itse samaistumaan siihen, että mikä siinä niin vaikeata on. Olen sitten tulkinnut juuri niin, että siinä on jokin pelko siitä, että joku voisi tykätä huonoa. Kyllä se vähän pinnallisen ihmisestä tekee, jos aina jää kakistelemaan, kun tulisi oma vuoro kertoa esim. omia poliittisia kantoja tai muita vastaavia näkemyksiä. Lisäksi voi olla myös niin, että tällaiset ihmiset eivät välitä toisten ns. hirveistäkään, toisia ihmisiä loukkaavista mielipiteistä. On se aika selkärangatonta ohittaa sellaiset vain olkia kohauttaen. Siinähän on juuri se koulukiusaamisenkin ydin: kävellä vain ohi, ehkä jopa vähä naurahtaen, eikä sanoa, että hei, sun toimintasi on perseestä. 

Okei, ymmärrän mitä tarkoitat. Mä olen erilainen kuin sinä. Esim läheisin ystäväni on muslimi, mutta me ihan tietoisesti vältämme sellaisia puheenaiheita, joissa arvomaailmamme törmää täysin (esim halal-teurastus). Hän kyllä tietää, että en jaa hänen elämänkatsomustaan ja minä tiedän, ettei hän jaa omaani. Meillä on kuitenkin lukematon määrä asioita, jotka yhdistävät meitä. Olet sikäli oikeassa, että vältän konflikteja näissä asioissa, mutta me pyrimmekin kunnioittamaan toistemme elämänkatsomusta. Mitä tulee muihin ihmisiin, niin tunnen kyllä monia idealisteja ja aika fanaattisiakin ihmisiä, joilla on kova tarve tuoda esille jotain agendaansa ja provosoida muita ihmisiä. Mä en lähde näihin provosointeihin mukaan. Voin keskustella politiikasta yleisellä tasolla ja eri näkökulmista (esim köyhät vs rikkaat), mutta useimmiten pidän omat poliittiset mielipiteeni ominani, koska olen huomannut, että osa ihmisistä hiiltyy, jos se mielipide ei olekaan sama kuin hänellä itsellään. Palkastani ja muusta varallisuudestani en halua puhua lainkaan, koska ikävä kyllä ne ovat asioita, jotka helposti aiheuttavat ennakkoluuloja ja siten  mutkistavat ihmissuhteita. En myöskään puhu omasta elämänkatsomuksestani kuin hyvin harvojen kanssa, mutta voin hyvin puhua monista eri uskonnoista ja niiden merkityksistä niihin uskoville. Ikävä kyllä usko ja elämänkatsomuskin ovat asioita, jotka saattavat saada toisen tuomitsemaan tai vähintään yrittämään käännyttää ja mä olen sitä shaissea kuunnellut joskus ihan kyllästymiseen asti. 

Joo. No mulla on monia vastaavia kavereita, mutta ovat hyvin länsimaalaistuneita. ;) Tai sitten ovat nykyään kristittyjä, jotka lyövät minua raamatulla päähän (hah!). Ollaan kuitenkin kränättykin tai kiistelty monista jutuista. No, ei niistä sen enempää, kun ei ole tarkoitus tehdä tästä mitään etnistä keskustelua, johon iskee moderointi. 

Mut joo, kuvasit tuossa edellä aika hyvin sellasen pinnallisen keskustelun. Tykkään faktoista, tieteestä ja objektiivisuudesta, mutta silti syvälliseen keskusteluun kuuluu mielestäni henkilökohtaisuuskin.  Ei pelkästään se, että luetellaan laista pykäliä tai mitä uutisissa on kerrottu yhteiskuntaluokkaerojen suurenemisesta. Voi tosiaan olla, että osa porukasta hiiltyy, jos sanoo niin tai näin, mutta ei sitä minusta kannata pelätä. Minä hiillyn vain oikeastaan siitä, jos ei perustele asioita. Joskus käy niin, että joku henkilö mielellään kuuntelee toisten salat, mutta sitten on itse hiljaa. Tämä on minusta vähän vapaamatkustamista. Ei toki muitakaan kukaan ole pakottanut sanomaan mitään. Joidenkin sitä keskustelua täytyy kuitenkin vähän vatkata, jotta siinä pysyy mielenkiinto. 

Mä taas tykkään mieluummin pohdiskella asioita monista eri näkökulmista kuin valita vain yksi eli oma mielipiteeni  ja alkaa perustelemaan sitä. Sitäpaitsi mielipiteenihän saattaa olla sama kuin toisella ja perustelutkin samat, joten mitäpä niitä perusteluja sitten toistamaan. 

Toisto ei haittaa, mutta senhän voi sanoa että olen samaa mieltä kuin tuo yksi. Moni ei sano edes sitä, vaan haluaa jäädä salamyhkäiseksi. 

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan sitä, että mahdat olla aika vaativa luonne? Enkä tarkoita pahalla.

Mielestäni ketään ei voi vaatia kertomaan itsestään sellaisia asioita, joita ei halua kertoa. Jos haluaa olla salamyhkäinen, niin sen pitäisi olla ihan ok.

Joo, olen sitäkin. Toisaalta tässä yhteydessä oli kuitenkin kyse toiveista eikä siitä, että menisi kuranssaamaan toista, jos tämä ei jotain sano. Keskusteluaiheita tällainen käytös valitettavasti rajaa reippaasti. 

Toki saa olla, mutta tässä olikin kai kyse siitä, mistä itse pitää ja mistä ei. Minkäs tekee, en ole salamyhkäisyyden ystävä, vaan keskustelujen, eivätkä ne oikein etene salamyhkäisyydellä. Toiseksi salamyhkäisyys on minusta monesti vähän sellaista, että sillä koitetaan nostaa itseä ikään kuin korkeammalle. Esim. joku voi todeta, että "minulla on menoa", mutta ei missään nimessä voi sanoa, että "minä menen salille". Mikä nyt on jo minusta melko naurettavaa tärkeilyä ja päähänpinttymää siitä, että "mut kun se meno ei vaan kuulu noille".

No se meno voi olla vaikka sitä, että haluaa kerrankin loikoilla sohvalla rauhassa ja lukea hyvää kirjaa. Kaikki ei ymmärrä tuollaisia kiireeitä ja jopa loukkaantuu siitä, että sohva houkuttaa enemmän kuin heidän seura, joten helpompi sanoa, että on menoa. :)

No niinpä, helpompi sanoa, mutta sehän on vähän huijausta. Koitetaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Minua ärsyttää, kun itse koittaa aina olla pilkun päälle rehellinen, niin tuntuu, että siitä lopulta kärsii vain itse! Kun ei kerran osaa ajatella, että tämä olisi nyt helpompaa minulle tehdä näin ja näin. Inhoan tällaisia pelejä. 

Ohis....mun on pakko kysyä, miksi sulle on niin hirveän tärkeää tietää, että ystäväsi on menossa just salille/kampaajalle/gynekologille/hässimään ukkonsa kanssa/jonkun toisen kaverinsa kanssa ulos/kirjastoon/Alkoon/apteekkiin/tms? 

Ei siinä ole se meno itsessään tärkeä, vaan se, että miksipä ei avata asiaa kohteliaisuudesta? "Minulla on menoa" kuulostaa usein vähän töksähtävältä ja juuri siltä, että vedetään suuria rajoja omaan yksityisyyteen liittyen ("olet minulle etäinen, siksi sanon näin, enkä voi kertoa sinulle elämästäni"). Kuten tuolla tuotiin esille, niin ihan periaatteestakin toimitaan näin eli se on ikään kuin jonkinlainen pieni "mielenosoitus" toisille. Vaihtoehtoisesti omasta elämästä koitetaan tehdä jotenkin hienompaa, eli puhutaan monista menoista, vaikka oikeasti ollaan just yhtä tavallisia kuin muutkin ja nysvätään ehkä kotona pyykkien kanssa.

En käsitä tällaista. En tosin onneksi tunne montaa tällaista ihmistä. Mutta esim. yksi tuttuni on sellainen, että jo pelkät kysymykset selvästi saavat hänet jotenkin raivon partaalle ("mitäs olet tehnyt, minne menet"), mistä alkaa tämä kiukuttelu ja salailu. Ei siis saisi olla kiinnostunut toisesta kysymällä mitään. 

Eli "kohteliaisuussyistä" sulle pitää kertoa, jos on menossa gynelle tai vehtaamaan naapurin Jorman kanssa? Sori, mutta mä taas en käsitä ollenkaan tuollaista totaalista rehellisyyttä, että kerrotaan ihan kaikki itsestä ja tekemisistä. Jos sulla on tapana olla ihan hirveän utelias muiden ihmisten menemisistä ja tekemisistä, niin siinä on todennäköisesti syy, miksi tämä sun tuttusi vetäytyy ja ärsyyntyy sun uteluistasi. Tosiasiassa on hirveän epäkohteliasta olla kovin utelias. Varsinkaan sellaisista asioista, jotka eivät sulle millään tavalla kuulu. 

Kai sitä nyt on normaalia kysyä kuitenkin kaveriltaan, että hei, mitäs olet puuhaillut tai kenes kanssa olet menossa sinne sun tänne? Minusta taas tuo osoittaa kiinnostusta toisen elämää kohtaan eikä ole "hirveää uteliaisuutta".

Jos taas asiat eivät mulle mitenkään kuulu, niin silloin lienee aika turhaa olla missään väleissä. Jos keskustelun tason pitäisi siis olla ns. säätasoa, niin aika turhaa. 

Suurin osa ihmisistä ei halua kertoa kaikkea elämästään. Ei halua kertoa, että tänään olin aamulla Jukan kanssa kahvilla, päivällä Minnan kanssa lounaalla, töiden jälkeen menin Saaran ja Jennin kanssa Kampin kauppakeskukseen shoppailemaan, bussissa kotimatkalla tapasin Jasminin ja kotona olikin mun mies Pekka odottamassa. Jos odotat muilta ihmisiltä raportointia siitä, mitä he ovat tehneet ja kenen kanssa, niin se ei ihan oikeasti kuulu sulle. Kas kun Jukka, Minna, Saara, Jenni, Jasmin ja Pekka eivät välttämättä halua, että heidän tekemisistään kerrotaan sulle. Koska sun ei millään tavalla ole tarpeellista tietää, että Saara ja Jenni ovat olleet tänään Kampin kauppakeskuksessa shoppailemassa. Mä olen itse hyvin tarkka siitä, mitä mä jollekin puhun jostain muista ihmisistä. Mieluiten en puhu yhtään mitään vaan sanon, että olin stadissa shoppailemassa. Tämä on yksi ihan keskeinen syy, miksi mun ystäväni ja kaverini luottavat muhun. 

Tuo mitäs olet tänään puuhaillut on ihan ok kysymys, jos et kysy sitä kovin usein. Etkä varsinkaan odota, että alan kertoa, miten aamulla nousin sängystä ylös, kävin kusella, join kahvia ja söin voileivän, jossa oli juustoa, paprikaa ja maustekurkkua, lähdin bussilla töihin jne jne jne. Eli jos ei ole puuhaillut mitään ihmeellistä, siihen voi ihan hyvin vastata "enpä oikein mitään ihmeellistä" ja tuo vastaus sisältää mm sen, että on aamulla herännyt, käynyt kusella jne. 

Siis tälleen tarkkana ja kysymyksiäkin esittävänä ihmisenä täytyy silti ihmetellä, että onko joku tosiaan kiinnostunut siitä, että mitä joku söi leivän päällä aamupalalla ja millä eritteellä joku kävi aamulla? Vai onko tämä nyt vain tahallista kärjistämistä ja päänaukomista?

Mut joo, meillä ei ole kyllä lähimmässä kaveripiirissä mitään "nimikieltoa". Suurimmalle osalle nimet eivät edes sano mitään, mutta ne ovat ikään kuin luonteva osa tarinankulkua. Tai sitten voi sanoa, että "olin työkaverin kanssa" tmv. Mitään erityisen salaista minun on vaikeata tuossa nähdä, mutta kaipa nuokin sitten voivat olla FBI-kamaa joillekin.

Ainoastaan, jos olen liikkunut kaupungilla tukihenkilön roolissa, tällöin en ole halunnut/voinut määritellä tarkasti asioita vaitiolovelvollisuuden takia. Pelkäsin tosin aina sitä, että joku tuttu tulee vastaan ja kysyy myöhemmin, että kukas se oli.  

Voileipä oli kärjistämistä. Mutta on ihan oikeasti ihmisiä, jotka eivät halua, että heidän tekemisistään puhutaan muille. He kertovat itse, jos haluavat ja katsovat tarpeelliseksi. Onko nyt niin, että sä et koe toista ihmistä ystäväksesi jos hän ei kerro sulle, keiden kanssa hän milloinkin on tehnyt jotain? Mä kyllä ymmärrän, sillä tunnen joitakin ihmisiä, joita ihan hirveästi kiinnostaa nimenomaan muut ihmiset, heidän tekemisensä, mielipiteensä erilaisista asioista jne. Omassa ystäväpiirissäni ollaan enemmän kiinnostuneita asioista, jotka ovat toiselle jollain tavalla tärkeitä, merkityksellisiä tai muuten kiinnostavia. Niiden asioiden ei välttämättä tarvitse koskea tätä ihmistä ollenkaan vaan se voi olla vaikkapa joku maailmalla tapahtunut asia, hiljattain avattu taidenäyttely, Saimaannorppien poikasten lukumäärä tms.

Eiii, kyllä tällaisia salailijoita on kaveripiirissä. Siitä on oppinut olemaan jossain määrin välittämättä - eikä sitten itsekään enää kerro läheskään kaikkea, vaan myhäilee mielessään omille jutuilleen. Joissa ei todellakaan mitään salaista ole, mutta sitä salailee sitten muiden mukana.  

On tosin myös salailijoita, jotka ovat kadonneet toisaalle. Esim. kaveriporukassamme oli hlö, joka vietti jonkinlaista kaksoiselämää ulkoistaen meidät aina siitä toisesta elämästä. Kertoen nimenomaan hyvin lakonisesti muista kavereistaan ja puuhistaan eli emme saaneet oikein mitään tolkkua, mitä hän teki elämässään muuten kuin meidän kanssamme. Lopulta hän erakoitui kokonaan - tai siis emmehän me tiedä, miten hulppea elämä hänellä on siellä toisessa elämässä. 

Mä olen just tuollainen, joka hyvin nopeasti katoaisi teidän kaveriporukasta :D Just siksi, että mun yhdelle kaverille ei kuulu millään tavalla mun toisen kaverini asiat. Ihmiset, jotka tykkäävät puhua muista mulle, puhuvat satavarmasti myös minusta muille. Ja sellaisten ihmisten seurassa joutuu olemaan hyvin tarkka, mitä sanoo. Mä en jaksa olla jatkuvasti varuillani ja sen vuoksi en edes ystävysty tällaisten ihmisten kanssa.

En myöskään pidä siitä, että joku yrittää tavallaan päästä mun sisälleni ja imeytyä mun elämääni.  Enkä siitä, että joku yrittää imaista mut sisälle omaan elämäänsä. Olen kyllä tavannut tällaisia ihmisiä, joille ystävyys nimenomaan on kuin siamilaista kaksosuutta ainakin ajatusten tasolla, mutta peräännyn aina, kun huomaan toisessa tällaisia piirteitä. Onneksi on monenlaisia ihmisiä ja jokaiselle löytyy sellaisia ihmissuhteita, jotka sopii parhaiten. 

No, meillä tuo katoaja oli henkilö, joka oli kyllä vuosikymmeniä mukana kuvioissa lapsuudesta asti, mutta kärsi sitten aikuisiällä erinäisistä ongelmista, minkä takia alkoi katoilla aika ajoin. Joka tapauksessa luonne alkoi aika radikaalisti muuttua. 

En minä kyllä sitä teoriaa allekirjoita, että jos Matti kertoo olleensa Maijan kanssa shoppailemassa, niin Matti on petturi muutenkin luonteeltaan. Todennäköisesti hän ei ymmärtänyt varjella Maijan shoppailuja, koska ei nähnyt asiassa mitään salattavaa. 

Se on toki eri asia, jos alkaa syvällisemmin avautua jonkun kaverin sielunmaailmasta. Tiedän, että tätä tapahtuu eli minäkin saan välillä kuulla kolmannesta henkilöstä, minulle vieraammasta henkilöstä asioita, jotka eivät mielestäni kuulu minulle - ja samalla tiedän, että myös sitten minusta mennään varmastikin aika ajoin avautumaan toisaalle. Näin on käynytkin, ja samalla on aiheutettu taas turhaa eripuraa minun ja kolmannen henkilön välille. Toisaalta taas jos jokin asia painaa mieltä, niin täytyyhän ihmisellä olla oikeus jossain sitä asiaa purkaa eli sikäli ymmärrän sitäkin, joka lampsii jonnekin manaamaan jotakin ihmistä. 

Voi olla, että me puhutaan nyt vähän eri asiasta. Mä ajattelen niin, ettei ole mitään merkitystä, oliko Matti shoppailemassa juuri Maijan kanssa vai kenties Raijan kanssa. Sain sun aiemmista kommenteistasi kuvan, että sulle olisi hyvin tärkeää tietää, kenen kanssa Matti oli shoppailemassa. Eli sulle olisi jollain tavalla eroa sillä, oliko kyseessä Maija vai Raija. Matti tuskin kuitenkaan shoppailee mitenkään eri tavalla, jos seuranaan on Maija kuin jos seuranaan olisi Raija. Mutta ehkä ymmärsin aiemmista väärin eikä sullekaan ole merkitystä, kenen kanssa Matti oli shoppailemassa. Matti siis voisi sanoa olleensa vaikka kaverinsa kanssa eikä hänen tarvitse sen kummemmin kertoa, kenen heistä. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt voisikin ehkä kysyä, että MITÄ ihmiset sitten kavereiden/ystävien kanssa puhuvat, jos he eivät halua puhua mitään siitä, mitä he oikein tekevät elämässään? :D Eli siis juuri mikään toisten kanssa tapahtuva ei kuulu toisille, joten jos esim. kaveri matkustaa jonkun kolmannen kanssa, niin käytännössä koko matka täytyy painaa villaisella, jotta ei utele liikaa.

Voiko siis puhua ensisijaisesti vain siitä, mikä tapahtuu minun ja kaverin/ystävän/tutun välillä ja jauhamme vain sitä keskinäistä klikkiämme ja tekemisiämme, jotka tiedämme jo muutenkin? Tai sitten yleisluontoisista asioista?

Minä puhun ihan baarissakin tuttujen kanssa siitä, että mitä ollaan viime aikoina tehty. Usein tulee mainittua sekin, että kenen kanssa eli "kaverin". Se on sellaista helppoa smalltalkia.

Kyllä mä puhun kavereideni kanssa esim lomareissustani Firenzessä, mitä kävin katsomassa, kävinkö samalla reissulla Pisassa, millaista ruoka oli, mikä oli hintataso, löytykö mitään ostettavaa jne. Mutta ei mun kavereilleni ole mitään merkitystä sillä tiedolla, kenen kanssa mä siellä olin. 

Miehillä taitaa olla aika paljon helpompaa.. Porukalla mennään ja tehdään? Naiset analysoi liikaa.