Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Sama terassille hinkuja jatkaa :D mä voin todellakin lähteä suoraan töistä terassille ja oon monesti lähtenytkin (kaverin kanssa sovittu etukäteen tai työkavereiden kanssa) ja tämän tutunkin kanssa oli tarkoitus lähteä ja kun samana päivänä kyselin niin oli jo tullut muuta tärkeämpää tekemistä (vaikka itse ehdotti sitä päivää aiemmin). Töissä oon jo valmiiks laittautunut, jos oon kotona tukka pystyssä ja nälkäisenä ja joku homma kesken, ei voi olettaa että 5min päästä olen valmis. Joskus olin reilun tunnin päästä valmis kun ex kaveri ehdotti terassille menoa ja suostuin, silti tuli kitinää kun kesti vaikka ilmoitin kyllä heti että tunti ainakin menee mutta voin lähteä. Aikamoisia johtopäätöksiä täällä teette ihmisistä joita ette tunne yhden viestin perusteella

Mutta oletko huomannut, että tässäkin ketjussa ihmiset, joilla on sosiaalista elämää, eivät kitise ja valita ystävistään.

Mutta yksinäiset haukkuvat ja valittavat tutuistaan ja ystävistään, kun ne on niin semmosia ja tämmösiä ja haluavat eri asioita ja eri tahtiin ja eivät tee, kuten minä haluan ja luuleeko ne, että minä aina alan tekeen niin ja mulle ei käy ja kostan kyllä ja ja ja....

Ehkä tässä on juuri se ero, miksi toisilla on paljon kavereita ja ystäviä, toisilla ei. Juuri siinä, miten suhtautuu ihmisiin

Niin, mä oon samaa mieltä että kannattaa hankkia samanhenkistä seuraa, liian impulsiivinen ja järjestelällinen ei välttämättä tuu toimeen ellei ota toistensa erilaisuudet huomioon ja löydä kompromisseja. Itse päätin että jos nämä kompromissitkään ei onnistu niin jätän mieluummin tuollaiset kuin yritän tanssia heidän pillinsä mukaan, liian vaikeeta. Meillä on vaan yksi elämä, vietetään se ihmisten kanssa joiden seura tuntuu mukavalta ja sopivalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Olen tällä hetkellä sivutoimisesti töissä eli sikälikin mahdotonta. Mutta joo, ei voi mennä mieluusti suoraan, koska en laittaudu töihin, käyn ed. iltana suihkussa, hiukset on suttunutturalla ja naama melkoisen meikitön. Enkä ole mitenkään pukeutunut terassia varten. Paskaisuus tarkoittaa siis tässä kohdin yleistä ränstynyttä, ei-freesiä olemusta. 

Tekosyitä. Jos oikeasti haluaisit liikkua ystäviesi kanssa, niin ränsistyneisyys ei sinua silloin enää haittaisi. Sillä ränsistyneitähän ne muutkin lähtijät on.

Ja jos sinä haluaisit kyseisen ihmisen ystäväksi niin ottaisit huomioon hänen erilaiset tavat ja kysyisit vaikka edellisenä iltana häntä terassille seur. päiväksi töiden jälkeen niin hän voisi vaikka aamulla laittautua valmiiksi töihin/ottaa meikit mukaan ja laittaa ne töiden jälkeen ja lähteä sinne terassille. Mutta jos haluat että muut on samanlaisia kuin sinä niin tutustu vaan jatkossakin niihin ja jätä ne "vaikeammat" tyypit. Ystävyys ei voi olls yksipuolista, ja kyllä ne erilaisetkin tyypit voi olla ystäviä kunhan ottaa omat erilaisuudet huomioon. Mielestäni sun tavassa ei sinänsä ole vikaa jos ystäväsikin on samanlaisia ja heille tämä sopii. Mutta ikävä että arvostelet muiden tapoja. Ei mun tarvii kiloa meikkiä pistää naamaan mutta haluan olla siistinä ihmisten ilmoille, koska kunnioitan itseäni ja muita ja mulla on silloin mukava olo. Jos sä tykkäät liikkua tukka rasvaisena se on fine, mutta kaikki ei tykkää samoista asioista.

Kukahan tässä oikein arvostelee :)

Sinä kritisoit sitä, kun kaverit ei etukäteen ilmoita, että haluttaa terassille, kun sinä haluat meikata ja laittaa sinne.

Minä en kyllä yleensä edellisenä iltana tiedä, että seuraavana päivänä paistaa aurinko ja haluttaa jäädä parille töiden jälkeen. Mutta näin se oikeasti meneekin. Jos jollekulle tulee idea, että hei, lähdetään terdelle töiden jälkeen. Panee vaikka johonkin kaveriporukan whatsapp-ryhmään. Sinne lähtee ne, jotka pystyy lähtemään ja voi lähteä töiden jälkeen parille. Sinne ei lähde ne, jotka haluaa ensin mennä kotiin ja suihkuun ja meikata ja laittaa itsensä. Koska siinä vaiheessa kun olet saanut laitettua itsesi, porukka on jo lähtenyt pois terassilta.

Onhan se väistämätöntä, että porukasta tippuu sitten se pois, joka ei koskaan pysty lähtemään pikaisella päätöksellä porukan kanssa minnekkään. Sinun täytyy etsiä ystäviä, jotka haluavat suunnitella etukäteen asioita. Näin yksinkertaista se on. Tyhjää sinä kitiset, että kukaan ei jaksa odottaa sinua, kun haluat tehdä sitä ja tätä ennen lähtöä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Sama terassille hinkuja jatkaa :D mä voin todellakin lähteä suoraan töistä terassille ja oon monesti lähtenytkin (kaverin kanssa sovittu etukäteen tai työkavereiden kanssa) ja tämän tutunkin kanssa oli tarkoitus lähteä ja kun samana päivänä kyselin niin oli jo tullut muuta tärkeämpää tekemistä (vaikka itse ehdotti sitä päivää aiemmin). Töissä oon jo valmiiks laittautunut, jos oon kotona tukka pystyssä ja nälkäisenä ja joku homma kesken, ei voi olettaa että 5min päästä olen valmis. Joskus olin reilun tunnin päästä valmis kun ex kaveri ehdotti terassille menoa ja suostuin, silti tuli kitinää kun kesti vaikka ilmoitin kyllä heti että tunti ainakin menee mutta voin lähteä. Aikamoisia johtopäätöksiä täällä teette ihmisistä joita ette tunne yhden viestin perusteella

Mutta oletko huomannut, että tässäkin ketjussa ihmiset, joilla on sosiaalista elämää, eivät kitise ja valita ystävistään.

Mutta yksinäiset haukkuvat ja valittavat tutuistaan ja ystävistään, kun ne on niin semmosia ja tämmösiä ja haluavat eri asioita ja eri tahtiin ja eivät tee, kuten minä haluan ja luuleeko ne, että minä aina alan tekeen niin ja mulle ei käy ja kostan kyllä ja ja ja....

Ehkä tässä on juuri se ero, miksi toisilla on paljon kavereita ja ystäviä, toisilla ei. Juuri siinä, miten suhtautuu ihmisiin

Niin, mä oon samaa mieltä että kannattaa hankkia samanhenkistä seuraa, liian impulsiivinen ja järjestelällinen ei välttämättä tuu toimeen ellei ota toistensa erilaisuudet huomioon ja löydä kompromisseja. Itse päätin että jos nämä kompromissitkään ei onnistu niin jätän mieluummin tuollaiset kuin yritän tanssia heidän pillinsä mukaan, liian vaikeeta. Meillä on vaan yksi elämä, vietetään se ihmisten kanssa joiden seura tuntuu mukavalta ja sopivalta.

Totta. Näinhän siinä tuppaa käymään. Jos ihmissuhde menee liian vaikeaksi vääntämiseksi, niin en ole itsekään näitä jatkanut. Helpompaa, kun etsii seuraa, jonka kanssa synkkaa yhteen. Olen se impulsiivinen ja suunnittelematon ihminen, joka ei katso mitään ihmissuhdetta niin tärkeäksi, että jaksaa vääntää kovin kauan sen kanssa, jos mikään ei tunnu yhteiseltä ja homma ei suju. Väkisin vääntämällä ei tule mistään mitään hyvää. Elämä ei saa minusta olla mitään synkkää ja raskasta, vaan mukavaa ja helppoa, koska on tosiaan vain se yksi elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuu

Nykyisin olen ollut yksinäinen jo niin pitkään, että en varmaan edes osaa toimia ihmisten kanssa sujuvasti. En tiedä mistä puhuisinkaan, kun omassa elämässäni ei tapahdu mitään. Tuntuu, että olen vähän kuin luovuttamassa. Tämä on toisaalta pelottavaa, kun olen vasta nuori ja elämä lähtee jo väärään suuntaan. Toivon aina, että minulla olisi ollut "normaalit" kouluajat ja vanhemmat olisivat kannustaneet enemmän, koska he vähän kuin kasvattivat minusta tosi kiltin ja helpon lapsen. Ihmiset ovat aiheuttaneet myös paljon pahaa elämääni ja en halua enää siihen pahaan mukaan. Sen takia olenki sitten mieluummin yksin kuin väärässä seurassa.

Toisaalta en jaksa enää yksinkään. Ajattelen aina, että vaikka häviäisin maailmasta minua ei jäisi kaipaamaan kukaan vanhempieni  ulkopuolelta. Siinä mielessä vuosin muuttaa ulkomaille jne ilman, että ketään kiinnostaisi missä olen. En toisaalta haluaisi olla irrallinen kaikesta. Tämä on pelottava tunne.  En halua olla vanki joka on eristyksissä kaikesta, mutta kun en vaan pääse sinne toiselle puolelle. Välillä en uskalla itse yrittää päästä muiden luokse ja sitten kun itse yritän niin muut eivät päästä minua luokseen. Toivottavasti joka tajusi mitä tarkoitan.

Ja en halua valittaa. En ikinä ole "pyytänyt" muilta sääliä kiusaamiseen tai yksinäisyyteen liittyen. Koen, että ne ovat henkilökohtaisia asioitani. Joskus saatan ne mainita jos kohtaan samoja kokeneen ihmisen ja tiedän, että hän ymmärtää.Muuten en edes halua puhua niistä, eikä niitä asioita ole kotona käsitelty vaan olen saanut kaikesta itse selvitä. Siinä mielessä olen aika itsenäinen ihminen. Tämä elämä on nyt melko painajaista, josta toivoisin herääväni. Mitään luksusta en olisi koskaan kaivannut, mutta tämä on ihan ala-arvoista. Ihan hirveää. Sori, kun tässä valitan. Näin netissä on "helppo" valittaa. Ja tietysti on ihmisiä joilla en kurjempi elämä. Pelottaa vaan, että on vaan yksi mahdollisuus. Siinä mielessä tämä keskustelu ei koske minua, koska minulla ei ole edes ketään kenelle soittaa. Uusi puhelinkin pitäisi ostaa, kun vanha ei kunnolla toimi, mutta mitä minä sillä teen. Ei viitsi kuitenkaan halvinta ostaa, mutta mitä minä jollakin hienolla teen. Kuitenkin vielä tähän loppuun todeten en ole mikään "erikoinen" ihminen. Jos menisin tuonne kadulle niin kukaan ei varmaan arvaisi mitä elämää elän. Välillä olen katkera siitä, että olen jo muutenkin liian arka ihminen tutustumaan ja jo liian tottunut tähän yksin oloon. Sitten vielä monet ikävät kokemukset ihmisistä ovat saaneet entistä varovaisemmaksi. Toivon, että kenellekään ei ole tällaista elämää ja jos on niin toivon sinulle hirveästi voimia. Itsekin menen päivän kerrallaan. Ja kyllä minua hävettää, masentaa, suututtaa, itkettää, pelottaa ja joskus jopa naurattaa tämä surkea elämä. Ja tämä totta. Kiitos jos jotain kiinnosti.

En halua kuulostaa tylyltä. Mutta enemmän sinä tarvitset ammattiapua, kuin ystävää. Nimittäin on se niinkin, että ihmiset ei yleensä uskalla ottaa riskiä ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa, kuka on masentunut ja arka ja pelkää jne..Nimittäin jos tutustuu ja ystävystyy ja homma ei oikein kohtaakkaan, niin kuka haluaa olla se, joka romauttaa sinun elämän lopullisesti ja sanoo, että ehkä meistä ei tuukkaan ystäviä, ollaan liian erilaisia. 

Ammattiavulla tarkoitan siis ihan jotain kognitiivista terapiaa, millä saisit ajatusmallisi muuttumaan ja omankuvasi muuttumaan. Jotta et näkisi itseäsi uhrina, vaan oppisit ajattelemaan, että olet hieno ihminen ja tutustumisen arvoinen. Niin kuin sinä oletkin. Nyt näet itsesi vain epäonnistuneena, kenen kanssa kukaan ei halua olla kaveri. Se viestittää muillekin sitä samaa ja siinä se juttu juuri onkin. Uskaltaako kukaan tutustua sinuun, kun pelkää, että se ei olekaan loppuelämän sitoutumista ja se loukkaa sinun rikkinäistä sieluasi vielä enemmän ja vajoat syvemmälle ja syvemmälle. Joten siinä vaiheessa ihmiset etääyvät, kun eivät halua sotkeentua tällaiseen asiaan ja ottaa vastuuta sinusta.

Oikeasti aikuisilla ihmisillä on harvoin niitä sydänystäviä. Ja harva niitä oikeastaan kaipaakaan. Se vain voi yksinäisestä näyttää siltä, kun ihmiset liikkuvat porukassa. Mutta ryhmä on kuitenkin yksittäisiä ihmisiä. 

Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja toivon, että löytäisit apua siihen, miten ajattelet itsesi. Sillä uskon sinun olevan hieno ihminen kirjoitustyylisi perusteella. Osasit niin rikkaalla kielellä kertoa olosi ja ajatuksesi. Sinussa on paljon hyvää, jos osaat noin hyvin kirjoittaa. Joten osaat myös käsitellä tunteitasi hyvin analysoiden. Sekin on jo rikkaus, mitä ei kaikissa ole. Moni vain miettii, että onpa paha olo. Mutta sinä olet pystynyt menemään pintaa syvemmälle ja etsimään syitä, miksi näin on. Se on tien alku. Siitä pääsee hyvin eteen päin. Toivottavasti jonainen päivänä oikeasti näetkin itsesi niin, että minä olen hieno ja vahva ihminen, kuka osaa hyvin kirjallisesti ilmaista itseään ja oloaan.

Kiitos viestistäsi, mutta en oikein usko "ammattiapuun". Ja en muutenkaan toisaalta ajattele itseäni uhrina ja pyrin sitä uhriutumista myös välttämään. Enemmän ajattelen itseni niin, että nyt on vaan sattunut käymään niin etten ole kavereita saanut. Muutenkaan minua ei kukaan ihminen pysty romahduttamaan sillä jos ei haluaisikaan olla ystäväni ja tätä ei minuun tutustuessa tarvitsisi miettiä. En ole mikään läheisriippuvainen ja vaadi mitään sitoutumista ystävältä. Enemmän voisi käydä niin, että se jatkuva yhteydenpito jopa rasittaisi minua, kun olen tottunut olemaan itsenäinen ja omissa oloissa ja niinpä pitäisi "potkia" itseä siihen, että muistaisin pitää tarpeeksi yhteyttä. Minusta ei kenenkään tarvitsisi ottaa vastuuta vaan pärjään kyllä hyvin. Ja en varmaan viestitä mitään "surkeutta" muille vaan mieluummin ehkä etäisyyttä.Ja sitä etten aluksi paljasta itsestäni paljon. Muuten osaan varmaan olla ihan hyvä ystävä, mutta toisaalta olen varmaan aika tarkka seurani suhteen ja en siedä ilkeitä, ylimielisiä ja hyvin pinnallisia ihmisiä. Muutenkin olen varmasti aika erilainen kuin muut ja tämäkin vähän vaikeuttaa seuran saantia. Tylsä voin ehkä jonkun mielestä olla, mutta toisaalta minulla on hyvä mielikuvitus. Kuten kirjoitin niin en kaipaa mitään sääliä, vaikka tietysti on mukavaa jutella sellaisen kanssa joka on samaa kokenut. Ja en minä itseäni heikkona pidä. Paljon sellaista olen kokenut, joiden jälkeen voi pitää itseä jo vahvana kun on niistä selvinnyt.

Enemmän minua ehkä juuri mietittyttää se, että osaanko toimia ihmisten kanssa enää luontevasti. Olen varmaan aika kokematon ja nykyään jo pihalla kaikesta uudesta ja siinä mielessä voisi paljastua se ettei minulla taida paljon seuraa olla. Ja tietysti asioista voisi mennä juttelemaan, mutta rahaa ei nyt ole ja toisaalta se vatvominen voisi vaan pahentaa asioita. Eräs vanha kaverini osasi aikoinaan valita "hyvät" koulut ja tavallaan pelasti itsensä joutumasta samalle tielle kuin minä. Välillä mietin, että olisimpa minäkin osannut valita samoin. Noilla kouluilla oli kuitenkin suuri vaikutus elämääni, koska sieltä niitä kavereita sitten saa ja jotkut saattavat jäädä pitkäksi aikaa. Tämä "ystäväni" sai elämänsä ihan uudeksi aikoinaan. Olen onnellinen hänen puolestaan, mutta välillä mietin, että olisimpa keksinyt toimia samoin. Ja en häpeä itseäni vaan häpeän tämä tilannetta ja tätä elämää mitä nyt elän. Kiitos kuitenkin viestistä. Välillä sorrun kirjoittamaan tänne romaaneja, joten ehkä pitää vähän hillitä kirjoitusvimmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuu

Nykyisin olen ollut yksinäinen jo niin pitkään, että en varmaan edes osaa toimia ihmisten kanssa sujuvasti. En tiedä mistä puhuisinkaan, kun omassa elämässäni ei tapahdu mitään. Tuntuu, että olen vähän kuin luovuttamassa. Tämä on toisaalta pelottavaa, kun olen vasta nuori ja elämä lähtee jo väärään suuntaan. Toivon aina, että minulla olisi ollut "normaalit" kouluajat ja vanhemmat olisivat kannustaneet enemmän, koska he vähän kuin kasvattivat minusta tosi kiltin ja helpon lapsen. Ihmiset ovat aiheuttaneet myös paljon pahaa elämääni ja en halua enää siihen pahaan mukaan. Sen takia olenki sitten mieluummin yksin kuin väärässä seurassa.

Toisaalta en jaksa enää yksinkään. Ajattelen aina, että vaikka häviäisin maailmasta minua ei jäisi kaipaamaan kukaan vanhempieni  ulkopuolelta. Siinä mielessä vuosin muuttaa ulkomaille jne ilman, että ketään kiinnostaisi missä olen. En toisaalta haluaisi olla irrallinen kaikesta. Tämä on pelottava tunne.  En halua olla vanki joka on eristyksissä kaikesta, mutta kun en vaan pääse sinne toiselle puolelle. Välillä en uskalla itse yrittää päästä muiden luokse ja sitten kun itse yritän niin muut eivät päästä minua luokseen. Toivottavasti joka tajusi mitä tarkoitan.

Ja en halua valittaa. En ikinä ole "pyytänyt" muilta sääliä kiusaamiseen tai yksinäisyyteen liittyen. Koen, että ne ovat henkilökohtaisia asioitani. Joskus saatan ne mainita jos kohtaan samoja kokeneen ihmisen ja tiedän, että hän ymmärtää.Muuten en edes halua puhua niistä, eikä niitä asioita ole kotona käsitelty vaan olen saanut kaikesta itse selvitä. Siinä mielessä olen aika itsenäinen ihminen. Tämä elämä on nyt melko painajaista, josta toivoisin herääväni. Mitään luksusta en olisi koskaan kaivannut, mutta tämä on ihan ala-arvoista. Ihan hirveää. Sori, kun tässä valitan. Näin netissä on "helppo" valittaa. Ja tietysti on ihmisiä joilla en kurjempi elämä. Pelottaa vaan, että on vaan yksi mahdollisuus. Siinä mielessä tämä keskustelu ei koske minua, koska minulla ei ole edes ketään kenelle soittaa. Uusi puhelinkin pitäisi ostaa, kun vanha ei kunnolla toimi, mutta mitä minä sillä teen. Ei viitsi kuitenkaan halvinta ostaa, mutta mitä minä jollakin hienolla teen. Kuitenkin vielä tähän loppuun todeten en ole mikään "erikoinen" ihminen. Jos menisin tuonne kadulle niin kukaan ei varmaan arvaisi mitä elämää elän. Välillä olen katkera siitä, että olen jo muutenkin liian arka ihminen tutustumaan ja jo liian tottunut tähän yksin oloon. Sitten vielä monet ikävät kokemukset ihmisistä ovat saaneet entistä varovaisemmaksi. Toivon, että kenellekään ei ole tällaista elämää ja jos on niin toivon sinulle hirveästi voimia. Itsekin menen päivän kerrallaan. Ja kyllä minua hävettää, masentaa, suututtaa, itkettää, pelottaa ja joskus jopa naurattaa tämä surkea elämä. Ja tämä totta. Kiitos jos jotain kiinnosti.

En halua kuulostaa tylyltä. Mutta enemmän sinä tarvitset ammattiapua, kuin ystävää. Nimittäin on se niinkin, että ihmiset ei yleensä uskalla ottaa riskiä ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa, kuka on masentunut ja arka ja pelkää jne..Nimittäin jos tutustuu ja ystävystyy ja homma ei oikein kohtaakkaan, niin kuka haluaa olla se, joka romauttaa sinun elämän lopullisesti ja sanoo, että ehkä meistä ei tuukkaan ystäviä, ollaan liian erilaisia. 

Ammattiavulla tarkoitan siis ihan jotain kognitiivista terapiaa, millä saisit ajatusmallisi muuttumaan ja omankuvasi muuttumaan. Jotta et näkisi itseäsi uhrina, vaan oppisit ajattelemaan, että olet hieno ihminen ja tutustumisen arvoinen. Niin kuin sinä oletkin. Nyt näet itsesi vain epäonnistuneena, kenen kanssa kukaan ei halua olla kaveri. Se viestittää muillekin sitä samaa ja siinä se juttu juuri onkin. Uskaltaako kukaan tutustua sinuun, kun pelkää, että se ei olekaan loppuelämän sitoutumista ja se loukkaa sinun rikkinäistä sieluasi vielä enemmän ja vajoat syvemmälle ja syvemmälle. Joten siinä vaiheessa ihmiset etääyvät, kun eivät halua sotkeentua tällaiseen asiaan ja ottaa vastuuta sinusta.

Oikeasti aikuisilla ihmisillä on harvoin niitä sydänystäviä. Ja harva niitä oikeastaan kaipaakaan. Se vain voi yksinäisestä näyttää siltä, kun ihmiset liikkuvat porukassa. Mutta ryhmä on kuitenkin yksittäisiä ihmisiä. 

Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja toivon, että löytäisit apua siihen, miten ajattelet itsesi. Sillä uskon sinun olevan hieno ihminen kirjoitustyylisi perusteella. Osasit niin rikkaalla kielellä kertoa olosi ja ajatuksesi. Sinussa on paljon hyvää, jos osaat noin hyvin kirjoittaa. Joten osaat myös käsitellä tunteitasi hyvin analysoiden. Sekin on jo rikkaus, mitä ei kaikissa ole. Moni vain miettii, että onpa paha olo. Mutta sinä olet pystynyt menemään pintaa syvemmälle ja etsimään syitä, miksi näin on. Se on tien alku. Siitä pääsee hyvin eteen päin. Toivottavasti jonainen päivänä oikeasti näetkin itsesi niin, että minä olen hieno ja vahva ihminen, kuka osaa hyvin kirjallisesti ilmaista itseään ja oloaan.

"Olet varmasti hyvä tyyppi, mutten minä ainakaan haluaisi ystävystyä sinun kanssasi..." Just joo. Näinhän siitä masennuksesta pääseekin hyvin ohi. Ei se ammattiapu poista yksinäisyyden tunnetta, jos ihmiset muuten halveksivat!

Vierailija kirjoitti:

Ihminen pitää yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa on päivittäin tekemisissä ja samassa elämäntilanteessa. Jos näin ei ole, yhteydenpito loppuu.

Eikö tällöin puhuta yleensä tuttavista? Mielestäni ystävyys syvempi yhteys kahden ihmisen välillä. Voihan se haalistua, jos se nähdään harvemmin, muttei se lopu yleensä kuin veitsellä leikaten jos vaikka työpaikka vaihtuu.

Minullakin on tausta pahasti koulukiusattuna ja syrjittynä. Siitä johtuen olen kärsinyt erilaisista mielenterveyden ongelmista. Kokemukseni on aika samanlainen kuin sinulla, joka kirjoitit tänne. Olen edelleen yksinäinen ja muihin tutustuminen on vaikeaa. Ammattiapua olen saanut, mutta ei se poista yksinäisyyden tunnetta. Minäkään en koe, että kenenkään uuden ystävän pitäisi olla minusta vastuussa tai jotenkin "parantaa" minut tai olla seurassani ylivarovainen. En edes tiedä, mistä sellainen tunne kenellekään voisi tulla. Häpeän taustaani ja minun pitäisi tuntea toinen ihminen todella hyvin ennen kuin tästä voisin kuvitellakaan kertovani. En voisi kuvitellakaan kertovani taustastani kenellekään satunnaiselle tuttavuudelle. Se vaatii todella hyvää luottamusta ja ystävyyttä. Uskoisin, että siinä vaiheessa ystävä olisi ehtinyt jo hylätä jo aikoja sitten, jos olisi kokenut tuntevansa olevansa vastuussa paranemisestani. 

Nykyään elän aika normaalia elämää. Käyn töissä ja teen asioita. Yksinäisyys vain vaivaa. En ole nykyisin masentunut, mutta välillä ahdistus meinaa puskea pintaan. Jännitän myös sosiaalisia tilanteita ja minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. 

Halauksia <3 Tänne kirjoittaa niim upeita ihmisiä. Voi kun löytäisimme toisemme!

Olen havainnut ettei ehkä kaikkien vastavuorottomien ystävien kohdalla kannata tehdä päätöstään `testaamalla` ottaako toinen aloitteellisesti yhteyttä.  Erään ystävän kanssa tiet erkanivat kun kerroin vastavuoroisuuden tarpeestani, ja intuitio kertoi jo ennen tuota ettei hän välitä vaikka seurassa olikin molemminpuolinen innostus läsnä. Hän reagoi tarpeeseeni sanomalla ettei sellainen ole oikea ystävä joka ei hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Ts. hänen elämänsä on tärkeämpää kuin omat tarpeeni ystävyydessä. Ystävä joka ei saa seurastani vain inspiraatiota, vaan myös välittää oikeasti kuunteli tarpeeni, ja nyt ystävyytemme on syventynyt niin että hän ainakin osoittaa välittämistä kysymällä kuulumisia, ja ilmaisemalla aina jollain tavalla mitä hänelle merkitsen. Samaisen ystävän kohdalla paljastui että hän pelkää läheisiä suhteita, ja keksii mitä tahansa syitä vältelläkseen peiliään, lähimpiä ystävyyksiä. Edelleen kuitenkin olen vailla ystäviä jotka tulisivat luo, kutsuisivat luokseen, ehdottaisi jotakin yhdessä tekemistä. Järjestäisivät piristävän yllätyksen, niin että tuntisin olevani elossa suhteessa ihmisiin ja tärkeä. Oho. Tämä taisikin olla vastaus lukemaani edelliseenystävyys-viestiketjuun, eikä tähän, pahoittelen  :-) .

Mä olen luovuttanut jo vuosia sitten. Olen nyt 35v.

Jännää on kuitenkin se, että kun päivitän esim Facebookiin jotain elämästäni, niin kaikki tuntuu pitävän minua ”upeana ja ”vahvana” ja vaikka minä selviytyjänä ja supernaisena. Kuitenkaan en ole koskaan kelvannut mukaan terassille, kahville, tai minnekään. Mutta ei minua enää haittaa, olen tyytyväinen elämääni, kotiini, jne :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Olen tällä hetkellä sivutoimisesti töissä eli sikälikin mahdotonta. Mutta joo, ei voi mennä mieluusti suoraan, koska en laittaudu töihin, käyn ed. iltana suihkussa, hiukset on suttunutturalla ja naama melkoisen meikitön. Enkä ole mitenkään pukeutunut terassia varten. Paskaisuus tarkoittaa siis tässä kohdin yleistä ränstynyttä, ei-freesiä olemusta. 

Tekosyitä. Jos oikeasti haluaisit liikkua ystäviesi kanssa, niin ränsistyneisyys ei sinua silloin enää haittaisi. Sillä ränsistyneitähän ne muutkin lähtijät on.

Ja jos sinä haluaisit kyseisen ihmisen ystäväksi niin ottaisit huomioon hänen erilaiset tavat ja kysyisit vaikka edellisenä iltana häntä terassille seur. päiväksi töiden jälkeen niin hän voisi vaikka aamulla laittautua valmiiksi töihin/ottaa meikit mukaan ja laittaa ne töiden jälkeen ja lähteä sinne terassille. Mutta jos haluat että muut on samanlaisia kuin sinä niin tutustu vaan jatkossakin niihin ja jätä ne "vaikeammat" tyypit. Ystävyys ei voi olls yksipuolista, ja kyllä ne erilaisetkin tyypit voi olla ystäviä kunhan ottaa omat erilaisuudet huomioon. Mielestäni sun tavassa ei sinänsä ole vikaa jos ystäväsikin on samanlaisia ja heille tämä sopii. Mutta ikävä että arvostelet muiden tapoja. Ei mun tarvii kiloa meikkiä pistää naamaan mutta haluan olla siistinä ihmisten ilmoille, koska kunnioitan itseäni ja muita ja mulla on silloin mukava olo. Jos sä tykkäät liikkua tukka rasvaisena se on fine, mutta kaikki ei tykkää samoista asioista.

Kukahan tässä oikein arvostelee :)

Sinä kritisoit sitä, kun kaverit ei etukäteen ilmoita, että haluttaa terassille, kun sinä haluat meikata ja laittaa sinne.

Minä en kyllä yleensä edellisenä iltana tiedä, että seuraavana päivänä paistaa aurinko ja haluttaa jäädä parille töiden jälkeen. Mutta näin se oikeasti meneekin. Jos jollekulle tulee idea, että hei, lähdetään terdelle töiden jälkeen. Panee vaikka johonkin kaveriporukan whatsapp-ryhmään. Sinne lähtee ne, jotka pystyy lähtemään ja voi lähteä töiden jälkeen parille. Sinne ei lähde ne, jotka haluaa ensin mennä kotiin ja suihkuun ja meikata ja laittaa itsensä. Koska siinä vaiheessa kun olet saanut laitettua itsesi, porukka on jo lähtenyt pois terassilta.

Onhan se väistämätöntä, että porukasta tippuu sitten se pois, joka ei koskaan pysty lähtemään pikaisella päätöksellä porukan kanssa minnekkään. Sinun täytyy etsiä ystäviä, jotka haluavat suunnitella etukäteen asioita. Näin yksinkertaista se on. Tyhjää sinä kitiset, että kukaan ei jaksa odottaa sinua, kun haluat tehdä sitä ja tätä ennen lähtöä. 

Ihan vaan sivuhuomautuksena: keskustelussa tuntuu menevän nyt pari henkilöä sekaisin. Minä toin esille tämän laittautumisongelman, mutta en aloittanut terassikeskustelua. 

Minun kaveriporukassani tosiaan on kyetty hyväksymään ehkä jo hieman vanhana vitsinäkin se, että minulla tosiaan kestää. 

Ihan muuten suosittelen testaamaan joskus itsensä laittamista. Jos en laittaisi itseäni, en varmasti saisi itseäni lainkaan siihen vireeseen, että minä lähden vaikka yksin jonnekin. Kun aloittaa itsensä laittamisen, harvemmin huvittaa vetää enää kaikkea meikkiä pois ja vetää hiuksia kiinni, vaan sitten menee edes kääntymään kaupungissa. Sekin on kuitenkin jossain määrin vapauttavaa, että tekee edes jotakin, vaikka sitten yksinkin. Ahdistaviakin tuntemuksia tulee, kun on yksin liikenteessä, mutta sitten voi vaikka kävellä seuraavaan paikkaan. :) Tai lähteä kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen havainnut ettei ehkä kaikkien vastavuorottomien ystävien kohdalla kannata tehdä päätöstään `testaamalla` ottaako toinen aloitteellisesti yhteyttä.  Erään ystävän kanssa tiet erkanivat kun kerroin vastavuoroisuuden tarpeestani, ja intuitio kertoi jo ennen tuota ettei hän välitä vaikka seurassa olikin molemminpuolinen innostus läsnä. Hän reagoi tarpeeseeni sanomalla ettei sellainen ole oikea ystävä joka ei hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Ts. hänen elämänsä on tärkeämpää kuin omat tarpeeni ystävyydessä. Ystävä joka ei saa seurastani vain inspiraatiota, vaan myös välittää oikeasti kuunteli tarpeeni, ja nyt ystävyytemme on syventynyt niin että hän ainakin osoittaa välittämistä kysymällä kuulumisia, ja ilmaisemalla aina jollain tavalla mitä hänelle merkitsen. Samaisen ystävän kohdalla paljastui että hän pelkää läheisiä suhteita, ja keksii mitä tahansa syitä vältelläkseen peiliään, lähimpiä ystävyyksiä. Edelleen kuitenkin olen vailla ystäviä jotka tulisivat luo, kutsuisivat luokseen, ehdottaisi jotakin yhdessä tekemistä. Järjestäisivät piristävän yllätyksen, niin että tuntisin olevani elossa suhteessa ihmisiin ja tärkeä. Oho. Tämä taisikin olla vastaus lukemaani edelliseenystävyys-viestiketjuun, eikä tähän, pahoittelen  :-) .

Minulla on ihan vastaavia kokemuksia tällaisista erilaisista ystävyyksistä, aivan samoin tuloksin. Kaikki ihmissuhteet eivät vain ole sellaisia mitä niiden toivoisi olevan. Joskus vain menee pitkäkin aika siihen, että näkee mikä ustävyyssuhde on kestävällä pohjalla ja mikä ei.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on tausta pahasti koulukiusattuna ja syrjittynä. Siitä johtuen olen kärsinyt erilaisista mielenterveyden ongelmista. Kokemukseni on aika samanlainen kuin sinulla, joka kirjoitit tänne. Olen edelleen yksinäinen ja muihin tutustuminen on vaikeaa. Ammattiapua olen saanut, mutta ei se poista yksinäisyyden tunnetta. Minäkään en koe, että kenenkään uuden ystävän pitäisi olla minusta vastuussa tai jotenkin "parantaa" minut tai olla seurassani ylivarovainen. En edes tiedä, mistä sellainen tunne kenellekään voisi tulla. Häpeän taustaani ja minun pitäisi tuntea toinen ihminen todella hyvin ennen kuin tästä voisin kuvitellakaan kertovani. En voisi kuvitellakaan kertovani taustastani kenellekään satunnaiselle tuttavuudelle. Se vaatii todella hyvää luottamusta ja ystävyyttä. Uskoisin, että siinä vaiheessa ystävä olisi ehtinyt jo hylätä jo aikoja sitten, jos olisi kokenut tuntevansa olevansa vastuussa paranemisestani. 

Nykyään elän aika normaalia elämää. Käyn töissä ja teen asioita. Yksinäisyys vain vaivaa. En ole nykyisin masentunut, mutta välillä ahdistus meinaa puskea pintaan. Jännitän myös sosiaalisia tilanteita ja minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. 

Osa ihmisistä on vahvoja eikä pelästy toisen vaikeita kokemuksia. Yleensä kuitenkin on järkevää edetä uuden ystävän kanssa varoen ja kertoa vaikeista kokemuksista vasta sitten, kun ystävyys alkaa jo olla vakaalla pohjalla. Tällöin toinen ihminen ei koe painetta siitä, että häntä oltaisiin väkisin asettamassa terapeutin rooliin. Ei kukaan kuitenkaan halua ystävyyssuhteissaan tulla nähdyksi pelkkien traumojen kautta, vaan kokonaisena ihmisenä, jonka seurassa on mukava viettää aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on tausta pahasti koulukiusattuna ja syrjittynä. Siitä johtuen olen kärsinyt erilaisista mielenterveyden ongelmista. Kokemukseni on aika samanlainen kuin sinulla, joka kirjoitit tänne. Olen edelleen yksinäinen ja muihin tutustuminen on vaikeaa. Ammattiapua olen saanut, mutta ei se poista yksinäisyyden tunnetta. Minäkään en koe, että kenenkään uuden ystävän pitäisi olla minusta vastuussa tai jotenkin "parantaa" minut tai olla seurassani ylivarovainen. En edes tiedä, mistä sellainen tunne kenellekään voisi tulla. Häpeän taustaani ja minun pitäisi tuntea toinen ihminen todella hyvin ennen kuin tästä voisin kuvitellakaan kertovani. En voisi kuvitellakaan kertovani taustastani kenellekään satunnaiselle tuttavuudelle. Se vaatii todella hyvää luottamusta ja ystävyyttä. Uskoisin, että siinä vaiheessa ystävä olisi ehtinyt jo hylätä jo aikoja sitten, jos olisi kokenut tuntevansa olevansa vastuussa paranemisestani. 

Nykyään elän aika normaalia elämää. Käyn töissä ja teen asioita. Yksinäisyys vain vaivaa. En ole nykyisin masentunut, mutta välillä ahdistus meinaa puskea pintaan. Jännitän myös sosiaalisia tilanteita ja minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. 

Osa ihmisistä on vahvoja eikä pelästy toisen vaikeita kokemuksia. Yleensä kuitenkin on järkevää edetä uuden ystävän kanssa varoen ja kertoa vaikeista kokemuksista vasta sitten, kun ystävyys alkaa jo olla vakaalla pohjalla. Tällöin toinen ihminen ei koe painetta siitä, että häntä oltaisiin väkisin asettamassa terapeutin rooliin. Ei kukaan kuitenkaan halua ystävyyssuhteissaan tulla nähdyksi pelkkien traumojen kautta, vaan kokonaisena ihmisenä, jonka seurassa on mukava viettää aikaa.

Ei kukaan jaksa alkaa ystäväksi, jos pitää olla terapeutti, auttaa ja pelastaa. Yleensä ystävyydeltä odotetaan iloa ja kivaa yhdessäoloa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on tausta pahasti koulukiusattuna ja syrjittynä. Siitä johtuen olen kärsinyt erilaisista mielenterveyden ongelmista. Kokemukseni on aika samanlainen kuin sinulla, joka kirjoitit tänne. Olen edelleen yksinäinen ja muihin tutustuminen on vaikeaa. Ammattiapua olen saanut, mutta ei se poista yksinäisyyden tunnetta. Minäkään en koe, että kenenkään uuden ystävän pitäisi olla minusta vastuussa tai jotenkin "parantaa" minut tai olla seurassani ylivarovainen. En edes tiedä, mistä sellainen tunne kenellekään voisi tulla. Häpeän taustaani ja minun pitäisi tuntea toinen ihminen todella hyvin ennen kuin tästä voisin kuvitellakaan kertovani. En voisi kuvitellakaan kertovani taustastani kenellekään satunnaiselle tuttavuudelle. Se vaatii todella hyvää luottamusta ja ystävyyttä. Uskoisin, että siinä vaiheessa ystävä olisi ehtinyt jo hylätä jo aikoja sitten, jos olisi kokenut tuntevansa olevansa vastuussa paranemisestani. 

Nykyään elän aika normaalia elämää. Käyn töissä ja teen asioita. Yksinäisyys vain vaivaa. En ole nykyisin masentunut, mutta välillä ahdistus meinaa puskea pintaan. Jännitän myös sosiaalisia tilanteita ja minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin. 

Osa ihmisistä on vahvoja eikä pelästy toisen vaikeita kokemuksia. Yleensä kuitenkin on järkevää edetä uuden ystävän kanssa varoen ja kertoa vaikeista kokemuksista vasta sitten, kun ystävyys alkaa jo olla vakaalla pohjalla. Tällöin toinen ihminen ei koe painetta siitä, että häntä oltaisiin väkisin asettamassa terapeutin rooliin. Ei kukaan kuitenkaan halua ystävyyssuhteissaan tulla nähdyksi pelkkien traumojen kautta, vaan kokonaisena ihmisenä, jonka seurassa on mukava viettää aikaa.

Ei kukaan jaksa alkaa ystäväksi, jos pitää olla terapeutti, auttaa ja pelastaa. Yleensä ystävyydeltä odotetaan iloa ja kivaa yhdessäoloa

Toistit edellisen kommentin sisällön melkein sanasta sanaan. Miksi?

Edelleen toive siitä salaisesta fb-ryhmästä.. Onko sellaista?

Vierailija kirjoitti:

Edelleen toive siitä salaisesta fb-ryhmästä.. Onko sellaista?

Miten sellaiseen löytäisi? 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen toive siitä salaisesta fb-ryhmästä.. Onko sellaista?

Miten sellaiseen löytäisi? 🤔

En tiedä. Linkin kautta?

Mutta muistaako kukaan mikä oli sen avoimen ryhmän nimi? Oon yrittänyt täältä etsiä sitä linkkiä selaamalla taaksepäin mutten löytänyt enkä enää jaksa selata kun ei hajuakaan missä päin on. Salainen olis toki parempi mutta miten semmoinen toimisi :D