Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Taattua av-vänkäystä! :D Jatkakaa, tämä on viihdyttävää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä keskustelua ja tulin siihen tulokseen, että onneksi kissani on paras ystäväni. Olen itse ollut yksinäinen kouluajoista lähtien. Olin kiusattu ja syrjitty ja jäin ulkopuolelle kaikesta. Olen aina toivonut itselleni sydänystävää/sielunsiskoa, mutta näin aikuisiällä sellaisen saaminen taitaa olla mahdotonta. Luin tätä keskustelua ja muitakin vauvafoorumin ystävyyskeskusteluita ja tulin siihen tulokseen, että ei kannata edes yrittää tutustua keneenkään. Näitä kun luki, aloin tuntea itseni jo nyt riippakiveksi. En taida uskaltaa mennä juttelemaan kenellekään. Ehkä muut aikuiset kaipaavat enemmän laajaa kaveripiiriä ja montaa hyvää tuttua. Itse haaveilen syvällisemmästä ystävyydestä, jonkunlaisesta sielunsiskosta. Olen mieluummin yksin kuin koen läsnäolollani ja yhteydenotoilla olevani riesaksi.

Välilä luen lehdistä juttuja sydänystävyksistä ja suoraan sanottuna tulen surulliseksi kateudesta. Samoin katsoessani elokuvaa tai lukiessani kirjaa. Olin teini-iässä/nuorena yksinäinen ja kiusattu ja jäänyt monesta paitsi. Ehkä sen takia kaipaan syvällistä ystävyyttä ja yhdessä tekemistä ja puhelimessa höpöttelyä eli sellaista, mitä nuorten elämään kuuluu. Kai se pitää vain opetella hyväksymään, että minulla jäi nuoruus tavallaan kokematta ja aikuisena tuollaisen lapsuuden-/nuoruudenystävyyden löytäminen voi olla mahdotonta. 

Tähän asti olen kuvitellut, että sielunsiskon löytyminen voi olla vielä mahdollista, mutta tämä palsta sai kyllä toisiin ajatuksiin. Hävettää ajatus, että olisin jollekin riippakivi tai riesa. No, ei auta vaipua katkeruuteen. 

Minäkin haaveilin prinssistä ja rikkauksista, mutta toisin kävi :D Tavallinen rillipäinen insinööri, iso asuntolaina, rivarinpätkä ja kaksi lasta. Sellainen nuoruuden sydänystävyys on vaikeaa, koska useimmille meistä tulee elämässään muitakin ihmissuhteita ja velvoitteita, joita ei voi sivuuttaa. Siinä missä teinivuosien bestiksen kanssa vietettiin kaikki välitunnit, illat ja viikonloput, nykyisin lounas- ja kahvitauolla käy työkavereiden kanssa, illat ja viikonloput menee perheen, omien ja puolison sukulaisten sekä niiden ystävien ja kavereiden kanssa, joille jää aikaa. Varsinkin lasten syntymän jälkeen ei oikein enää riitä, että omille ja appivanhemmille silloin tällöin soiteltaisiin vaan he haluavat myös tavata lapsenlapsiaan. Opiskeluaikaisetkaan kaverit eivät enää asu opiskelupaikkakunnan liepeillä soluasunnoissa tai pienissä yksiöissä vaan ovat muuttaneet pitkin maata ja maailmaa työn, puolison ja isomman asunnon perässä. Sydänystävyys kuitenkin edellyttää melko tiivistä yhteydenpitoa ja yhdessäoloa ja se ei aina ole mahdollista jo pelkästään pitkien maantieteellisten etäisyyksien vuoksi. Teinivuosieni bestis on asunut jo 10 vuotta Chilessä jä tänä aikana olemme nähneet vain yhden kerran. 

Sinkkuna ja lapsettomana minusta on tuo juuri ärsyttävää. Minä olen kelvannut, kun olit sinkku. Mutta kun sait miehen ja lapsia, minua ei enää tarvita ja minulle ei ole aikaa. Viikonloppuisin ollaan huvipuistoissa tai miehen kanssa vietetään aikaa ja muka ei ole minulle enää aikaa. Minut hyljättiin kuin rukkanen nurkkaan ja sitten pitää hurmosmamman olla koko ajan 24/7 lapsen kanssa. Luulisi, että kun sinäkin olet viikon ollut töissä ja illat miehen ja lasten kanssa, haluaisit vähän omaakin elämää ja lähteä ystävän kanssa viettämään vapaa-aikaa. Mutta ei, kun pitää liimautua siihen mieheen kiinni ja lasten ei anneta tutustua isään, kun pitää koko ajan olla kiinni lapsissa.

No mitäs sitten, kun mies löytääkin naisen, kenellä on muutakin elämää kuin lapset ja jättää sinut. Sitten ollaan taas ystäviä vailla, kun mies löysi itselleen toisen naisen. Mutta kuule, siinä vaiheessa saat hoitaa niitä lapsiasi ja on aivan turha odottaa, että olen sinulle enää ystävä. Se oli ja meni jo. Saat kokea sitten itsekin, miltä yksinäisyys tuntuu. 

Kun saa miehen, ei saisi unohtaa niitä ystäviään. Voi odottaa yksinäinen vanhuus, kun ei ole ketään enää tukemassa sinua, kun olet ylimielisyyttäsi unohtanut vanhat kaverisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Minulla oli tuollainen nuoruudenystävä. Ei voinut koskaan ex-tempore lähteä mihinkään, kun piti pestä tukka ja panna lämpörullat päähän ja meikata täysmeikki yms.

Itse saatoin lähteä terassille ihan hyvin suoraan töistä ilman meikkiä ja likainen tukka ponkkarilla ja hauskaa oli. Pikkuhiljaa tuo alkoi käydä rasittavaksi ja lähdimme ilman häntä, kun kukaan ei jaksanut odottaa, että hän sai kikkuransa laitettua ja täydellisen meikkinsä tehtyä ja hoidettua kymmenen muuta asiaa ennen lähtöä.

Suurin este ystävyydelle oli juuri se vänkytys "en minä voi ja miten minä muka voin ja en minä nyt voi ja miten sinä luulet, että minä voin". Ei sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Tämän vuoksi jokaisen kannattaa valita ystävikseen samanlaisen tempperamentin omaavia. Minulla on ystävyys toiminut ilman suunnitteluja. Sinulla ei onnistu. Minun ystäväni eivät ajattele pikalähdöistä, että kjäh kjäh, etpä pääse. He ajattelevat, että hei, kiva tuun heti. Tai sitten sanovat, että sorppa, en pääse. Ei sen kummenpaa.

Esimerkiksi omasta elämästä tarina. Ystäväni asuu n. 500km päässä. Olin juuri päässyt lomalle ja ystävä soitti, että hyppää junaan ja tuu tänne. Junan lähtöön tunti aikaa suurinpiirtein. Nakkasin kassiin lompakon, hammasharjan ja pari vaatetta ja hyppäsin junaan. Olin illemmalla jo ystävän luona. Suunnitelmaa siitä, kuinka kauan viivyn siellä, ei ollut. Viivyinkin viikon ja kivaa oli kummallakin. Samainen ystäväni soitti muutaman vuoden päästä iltayöstä, että on tulossa käymään kotipaikkakunnalla, voisko tulla yöksi luokseni ja jatkaa aamulla matkaa. Totta kai sopi. Viipyikin luonani pari päivää ja oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa.

Näin se toimii meillä, jotka emme niin kauhean tarkkaan suunnittele tapaamisia ja ystävyyden sääntöjä.

Terveisin se impulsiivinen, joka on sitä mieltä, että suunnitelmallisen ei kannata ystävystyä impulsiivisen kanssa, koska siitä ei tule kuin pahaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Olen tällä hetkellä sivutoimisesti töissä eli sikälikin mahdotonta. Mutta joo, ei voi mennä mieluusti suoraan, koska en laittaudu töihin, käyn ed. iltana suihkussa, hiukset on suttunutturalla ja naama melkoisen meikitön. Enkä ole mitenkään pukeutunut terassia varten. Paskaisuus tarkoittaa siis tässä kohdin yleistä ränstynyttä, ei-freesiä olemusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en todellakaan impulsiivisena ihmisenä loukkaannu, jos et pääse. Itseasiassa ihan sama. Menen yksin tai jonkun toisen kanssa. Voin kysyä matkaan, mutta jos et pääse, niin hällä väliä. Tuttuja löytyy kyllä joka paikasta ja juttuseuraa saa helposti.

Miksi te yksinäiset oikeastaan haluatte ystävystyä juuri niiden kanssa, jotka on teidän mielestä vaikeita, joilla on paljon muitakin kavereita ja ei aikaa kiinteälle ystävyyssuhteelle. Eikö olisi helpompi ystävystyä toisen yksinäisen kanssa, kuin haukkua seurallista ihmistä, kenellä on paljon kavereita

Mutta kun minä en halua toista yksinäistä ystäväkseni. Koska minulla ei ole voimavaroja tukea ketään, vaan haluan iloa ja kirkkautta elämääni.

Miksi en saa itse valita ystäviäni, vaan minun pitäisi ottaa kuka tahansa, joka ei ole ketään muuta saanut. Ihan samalla tavalla, kuin minun pitäisi valita puolisokseni joku lyhyt ja lihava nörtti, kun en muuta saanut. Kiitos vain, olen mieluummin kokonaan sitten ilman.

Olen ruma, köyhä ja yksinäinen. Mutta luuletteko te, että minä haluan ystävystyä ruman, köyhän ja yksinäisen kanssa. Minä haluan ehdottomasti komean alfauroksen miehekseni ja parhaaksi ystäväksi sen suosituimman ihmisen, kenellä on hirmusti kavereita ja ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Olen tällä hetkellä sivutoimisesti töissä eli sikälikin mahdotonta. Mutta joo, ei voi mennä mieluusti suoraan, koska en laittaudu töihin, käyn ed. iltana suihkussa, hiukset on suttunutturalla ja naama melkoisen meikitön. Enkä ole mitenkään pukeutunut terassia varten. Paskaisuus tarkoittaa siis tässä kohdin yleistä ränstynyttä, ei-freesiä olemusta. 

Tekosyitä. Jos oikeasti haluaisit liikkua ystäviesi kanssa, niin ränsistyneisyys ei sinua silloin enää haittaisi. Sillä ränsistyneitähän ne muutkin lähtijät on.

Ei ole mullakaan kavereita. Se on aika pitkälti omaa syytä. Kotikasvatus on ollut sellaista, että meidän suku on pikkusen parempaa, mutta minä en siihen ole kelvannut. Siispä ympäristön silmissä minä olen vähän ehkä ylpeä. Sisimmässäni epävarma ja epäonnistunut. Se on tehnyt minusta jotenkin sulkeutuneen.

Sitten toiseksi minulla on aika vähän asiaa kenellekään. Ja sama toisinpäin. Totesin tämän, kun kävin sukuloimassa ihan ex tempore ohikulkumatkalla. Vastaanotto oli ihan ok. Mutta se keskustelu oli niin sisällötöntä. Kuuntelin vain, mitä muut omistavat tai mitä he ovat. Mun sydäntäni lämmitti enemmän tutut lapsuusmaisemat. Hyviä muistoja ei sentään kukaan voi viedä tai turmella.

Olen yrittänyt aktiivisestikin parantaa tätä yksinäisyyttä. Olen koettanut pyöriä mukana seurakunnan jutuissa. No missään en ole niin törkeästi tullut dissatuksi. Aluksi tuntui pahalta, kun oivalsin, mutta nyt lähinnä huvittaa. Ainakin näin aidosti itseni ja arvoni paremmassa valossa.

Oikeastaan kun tarkemmin mietin, olen kokenut lähimmäisenrakkautta ja ystävällisyyttä hyvin paljon niiden ihmisten taholta, joita jotenkin pidetään laitapuolen kulkijoina. Myös vanhoilla ihmisillä on hyvin usein miellyttävä suhtautuminen kokemukseni mukaan.

Vaikka kärsin yksinäisyyden tunteesta, pahinta olisi yrittää tarkoituksella tutustua kehenkään. Yritän vain olla ystävällinen ja vet äydyn omiin oloihini siinä vaiheessa, kun mulla on jostain paha mieli tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Tämän vuoksi jokaisen kannattaa valita ystävikseen samanlaisen tempperamentin omaavia. Minulla on ystävyys toiminut ilman suunnitteluja. Sinulla ei onnistu. Minun ystäväni eivät ajattele pikalähdöistä, että kjäh kjäh, etpä pääse. He ajattelevat, että hei, kiva tuun heti. Tai sitten sanovat, että sorppa, en pääse. Ei sen kummenpaa.

Esimerkiksi omasta elämästä tarina. Ystäväni asuu n. 500km päässä. Olin juuri päässyt lomalle ja ystävä soitti, että hyppää junaan ja tuu tänne. Junan lähtöön tunti aikaa suurinpiirtein. Nakkasin kassiin lompakon, hammasharjan ja pari vaatetta ja hyppäsin junaan. Olin illemmalla jo ystävän luona. Suunnitelmaa siitä, kuinka kauan viivyn siellä, ei ollut. Viivyinkin viikon ja kivaa oli kummallakin. Samainen ystäväni soitti muutaman vuoden päästä iltayöstä, että on tulossa käymään kotipaikkakunnalla, voisko tulla yöksi luokseni ja jatkaa aamulla matkaa. Totta kai sopi. Viipyikin luonani pari päivää ja oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa.

Näin se toimii meillä, jotka emme niin kauhean tarkkaan suunnittele tapaamisia ja ystävyyden sääntöjä.

Terveisin se impulsiivinen, joka on sitä mieltä, että suunnitelmallisen ei kannata ystävystyä impulsiivisen kanssa, koska siitä ei tule kuin pahaa mieltä.

Jos ystävä on tietoinen toisen lomista, niin voihan tuollainen toimia. Mutta monella tulee silti tilanne eteen, että öö en mä voi hypätä lasten takia, kun ei ole lastenhoitajaa, ja jos voinkin, pitää olla takaisin päivän, viimeistään parin päivän päästä. Asioihin vaikuttaa siis paljon myös ikä ja elämäntilanne.

Meillä mahtuu porukkaan erilaisia ihmisiä, mutta jokainen ymmärtää sen, että mitä enemmän porukkaa, sitä enemmän on perhemenoja, juhlia, töitä sun muita menoja, jotka täytyy huomioida tapaamista suunnitellessa. Mikään ei tule ilmaiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Olen tällä hetkellä sivutoimisesti töissä eli sikälikin mahdotonta. Mutta joo, ei voi mennä mieluusti suoraan, koska en laittaudu töihin, käyn ed. iltana suihkussa, hiukset on suttunutturalla ja naama melkoisen meikitön. Enkä ole mitenkään pukeutunut terassia varten. Paskaisuus tarkoittaa siis tässä kohdin yleistä ränstynyttä, ei-freesiä olemusta. 

Tekosyitä. Jos oikeasti haluaisit liikkua ystäviesi kanssa, niin ränsistyneisyys ei sinua silloin enää haittaisi. Sillä ränsistyneitähän ne muutkin lähtijät on.

Niin ovatkin, mutta se on heidän valintansa. Minä en halua olla. Kyse ei ole tekosyistä. Jotkut priorisoivat laittautumista terassille, jotkut eivät. Minä en tunne oloani kotoisaksi ihmisten ilmoilla ränstyneenä. En ylipäänsä käy paljon ulkona, joten laittautuminen on myös mukavaa. 

Mutta onneksi voin liikkua ystävieni kanssa, sillä terassille mennään sovitusti eikä ex tempore keskellä päivää. :) Et eipäs sotketa, kuka voi tehdä mitäkin ja kuka ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en todellakaan impulsiivisena ihmisenä loukkaannu, jos et pääse. Itseasiassa ihan sama. Menen yksin tai jonkun toisen kanssa. Voin kysyä matkaan, mutta jos et pääse, niin hällä väliä. Tuttuja löytyy kyllä joka paikasta ja juttuseuraa saa helposti.

Miksi te yksinäiset oikeastaan haluatte ystävystyä juuri niiden kanssa, jotka on teidän mielestä vaikeita, joilla on paljon muitakin kavereita ja ei aikaa kiinteälle ystävyyssuhteelle. Eikö olisi helpompi ystävystyä toisen yksinäisen kanssa, kuin haukkua seurallista ihmistä, kenellä on paljon kavereita

Mutta kun minä en halua toista yksinäistä ystäväkseni. Koska minulla ei ole voimavaroja tukea ketään, vaan haluan iloa ja kirkkautta elämääni.

Miksi en saa itse valita ystäviäni, vaan minun pitäisi ottaa kuka tahansa, joka ei ole ketään muuta saanut. Ihan samalla tavalla, kuin minun pitäisi valita puolisokseni joku lyhyt ja lihava nörtti, kun en muuta saanut. Kiitos vain, olen mieluummin kokonaan sitten ilman.

Olen ruma, köyhä ja yksinäinen. Mutta luuletteko te, että minä haluan ystävystyä ruman, köyhän ja yksinäisen kanssa. Minä haluan ehdottomasti komean alfauroksen miehekseni ja parhaaksi ystäväksi sen suosituimman ihmisen, kenellä on hirmusti kavereita ja ystäviä.

En ole tuo ketä yllä olet lainannut, mutta totean vain että jokin syy sinullakin olla noin ilkeä. Näyttää viesti tulevan yläviistosta ja se kertoo omaa viestiään. Ihmisten tilanteet vaihtelevat eikä siihen tarvita mitään parempi - huonompi -jaotteluja. Omassa elämässäni on ollut aikoja jolloin on ollut enemmän sosiaalista elämää ja aikoja jolloin sosiaalista elämää on ollut vähemmän. En arvota itseäni sen mukaan, paljonko ystäviä minulla on. Ja ystäväni valitsen tunteella, haluan ystävikseni ihmisiä keiden kanssa viihdyn.  Siinä kaikki.

Itselläni ei ole ollut ketään kavereita yli 10 vuoteen. Kyllä tässä pakostakin tuntee itsensä hyvin epäonnistuneeksi ihmiseksi. Se kaikki alkoi jo siellä yläkoulussa, kun en päässyt porukkaan mukaan uudella paikkakunnalla muuton jälkeen. Olin hyvin kiltti ihminen ja monet ihmiset siellä hyvin ilkeitä. Päädyin oikein sellaiseen pahisten ryhmään. Kaikki meni hyvin niin kauan kun jaksoin miellyttää muita. Sitten vaihdoin koulua ja siellä sain olla suhteellisen rauhassa ilman kiusaamista, mutta ei sieltä ketään kaveria jäänyt. Monesti sai yksin olla, kun kukaan ei huolinut mukaan. Vapaa-ajalla oli jotain harrastuksia, mutta niistäkään ei ketään kaveria jäänyt.

Lukioon menin suurin toivein, mutta ne toiveet hiipui aika pian. Sain samaan kouluun monta ikävää tyyppiä menneisyydestä. Sen lisäksi olin jo muutenkin aika arka ihminen tuolloin ja vaikka yritin tutustua ihmisiin niin ilmeisesti en ollut niin hieno tyyppi, että kukaan olisi halunnut tutustua. Niinpä lukio meni aika lailla yksinäisenä ja välillä yritin viettää aikaa niiden muiden yksin olevien kanssa. Oli aika painajainen itselle ja en mielelläni muistele tätä aikaa. Nyt on monia vuosia mennyt aika huonosti ja välillä tuntuu, että elämä vaan lipuu ohi. En osaa olla kiinnostava ihminen ja enää en jaksa edes miellyttää muita, koska haluan että kelpaisin omana itsenäni. Mitään vapaa-ajan kavereita ei ole ollut oikein koskaan. Varmaan itsessäkin on paljon vikaa. Välillä vaan ajattelee, etten kuitenkaan ole niin erilainen ihminen kuin muutkaan, mutta en silti vaan saa seuraa. Jatkuu vielä

Jatkuu

Nykyisin olen ollut yksinäinen jo niin pitkään, että en varmaan edes osaa toimia ihmisten kanssa sujuvasti. En tiedä mistä puhuisinkaan, kun omassa elämässäni ei tapahdu mitään. Tuntuu, että olen vähän kuin luovuttamassa. Tämä on toisaalta pelottavaa, kun olen vasta nuori ja elämä lähtee jo väärään suuntaan. Toivon aina, että minulla olisi ollut "normaalit" kouluajat ja vanhemmat olisivat kannustaneet enemmän, koska he vähän kuin kasvattivat minusta tosi kiltin ja helpon lapsen. Ihmiset ovat aiheuttaneet myös paljon pahaa elämääni ja en halua enää siihen pahaan mukaan. Sen takia olenki sitten mieluummin yksin kuin väärässä seurassa.

Toisaalta en jaksa enää yksinkään. Ajattelen aina, että vaikka häviäisin maailmasta minua ei jäisi kaipaamaan kukaan vanhempieni  ulkopuolelta. Siinä mielessä vuosin muuttaa ulkomaille jne ilman, että ketään kiinnostaisi missä olen. En toisaalta haluaisi olla irrallinen kaikesta. Tämä on pelottava tunne.  En halua olla vanki joka on eristyksissä kaikesta, mutta kun en vaan pääse sinne toiselle puolelle. Välillä en uskalla itse yrittää päästä muiden luokse ja sitten kun itse yritän niin muut eivät päästä minua luokseen. Toivottavasti joka tajusi mitä tarkoitan.

Ja en halua valittaa. En ikinä ole "pyytänyt" muilta sääliä kiusaamiseen tai yksinäisyyteen liittyen. Koen, että ne ovat henkilökohtaisia asioitani. Joskus saatan ne mainita jos kohtaan samoja kokeneen ihmisen ja tiedän, että hän ymmärtää.Muuten en edes halua puhua niistä, eikä niitä asioita ole kotona käsitelty vaan olen saanut kaikesta itse selvitä. Siinä mielessä olen aika itsenäinen ihminen. Tämä elämä on nyt melko painajaista, josta toivoisin herääväni. Mitään luksusta en olisi koskaan kaivannut, mutta tämä on ihan ala-arvoista. Ihan hirveää. Sori, kun tässä valitan. Näin netissä on "helppo" valittaa. Ja tietysti on ihmisiä joilla en kurjempi elämä. Pelottaa vaan, että on vaan yksi mahdollisuus. Siinä mielessä tämä keskustelu ei koske minua, koska minulla ei ole edes ketään kenelle soittaa. Uusi puhelinkin pitäisi ostaa, kun vanha ei kunnolla toimi, mutta mitä minä sillä teen. Ei viitsi kuitenkaan halvinta ostaa, mutta mitä minä jollakin hienolla teen. Kuitenkin vielä tähän loppuun todeten en ole mikään "erikoinen" ihminen. Jos menisin tuonne kadulle niin kukaan ei varmaan arvaisi mitä elämää elän. Välillä olen katkera siitä, että olen jo muutenkin liian arka ihminen tutustumaan ja jo liian tottunut tähän yksin oloon. Sitten vielä monet ikävät kokemukset ihmisistä ovat saaneet entistä varovaisemmaksi. Toivon, että kenellekään ei ole tällaista elämää ja jos on niin toivon sinulle hirveästi voimia. Itsekin menen päivän kerrallaan. Ja kyllä minua hävettää, masentaa, suututtaa, itkettää, pelottaa ja joskus jopa naurattaa tämä surkea elämä. Ja tämä totta. Kiitos jos jotain kiinnosti.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuu

Nykyisin olen ollut yksinäinen jo niin pitkään, että en varmaan edes osaa toimia ihmisten kanssa sujuvasti. En tiedä mistä puhuisinkaan, kun omassa elämässäni ei tapahdu mitään. Tuntuu, että olen vähän kuin luovuttamassa. Tämä on toisaalta pelottavaa, kun olen vasta nuori ja elämä lähtee jo väärään suuntaan. Toivon aina, että minulla olisi ollut "normaalit" kouluajat ja vanhemmat olisivat kannustaneet enemmän, koska he vähän kuin kasvattivat minusta tosi kiltin ja helpon lapsen. Ihmiset ovat aiheuttaneet myös paljon pahaa elämääni ja en halua enää siihen pahaan mukaan. Sen takia olenki sitten mieluummin yksin kuin väärässä seurassa.

Toisaalta en jaksa enää yksinkään. Ajattelen aina, että vaikka häviäisin maailmasta minua ei jäisi kaipaamaan kukaan vanhempieni  ulkopuolelta. Siinä mielessä vuosin muuttaa ulkomaille jne ilman, että ketään kiinnostaisi missä olen. En toisaalta haluaisi olla irrallinen kaikesta. Tämä on pelottava tunne.  En halua olla vanki joka on eristyksissä kaikesta, mutta kun en vaan pääse sinne toiselle puolelle. Välillä en uskalla itse yrittää päästä muiden luokse ja sitten kun itse yritän niin muut eivät päästä minua luokseen. Toivottavasti joka tajusi mitä tarkoitan.

Ja en halua valittaa. En ikinä ole "pyytänyt" muilta sääliä kiusaamiseen tai yksinäisyyteen liittyen. Koen, että ne ovat henkilökohtaisia asioitani. Joskus saatan ne mainita jos kohtaan samoja kokeneen ihmisen ja tiedän, että hän ymmärtää.Muuten en edes halua puhua niistä, eikä niitä asioita ole kotona käsitelty vaan olen saanut kaikesta itse selvitä. Siinä mielessä olen aika itsenäinen ihminen. Tämä elämä on nyt melko painajaista, josta toivoisin herääväni. Mitään luksusta en olisi koskaan kaivannut, mutta tämä on ihan ala-arvoista. Ihan hirveää. Sori, kun tässä valitan. Näin netissä on "helppo" valittaa. Ja tietysti on ihmisiä joilla en kurjempi elämä. Pelottaa vaan, että on vaan yksi mahdollisuus. Siinä mielessä tämä keskustelu ei koske minua, koska minulla ei ole edes ketään kenelle soittaa. Uusi puhelinkin pitäisi ostaa, kun vanha ei kunnolla toimi, mutta mitä minä sillä teen. Ei viitsi kuitenkaan halvinta ostaa, mutta mitä minä jollakin hienolla teen. Kuitenkin vielä tähän loppuun todeten en ole mikään "erikoinen" ihminen. Jos menisin tuonne kadulle niin kukaan ei varmaan arvaisi mitä elämää elän. Välillä olen katkera siitä, että olen jo muutenkin liian arka ihminen tutustumaan ja jo liian tottunut tähän yksin oloon. Sitten vielä monet ikävät kokemukset ihmisistä ovat saaneet entistä varovaisemmaksi. Toivon, että kenellekään ei ole tällaista elämää ja jos on niin toivon sinulle hirveästi voimia. Itsekin menen päivän kerrallaan. Ja kyllä minua hävettää, masentaa, suututtaa, itkettää, pelottaa ja joskus jopa naurattaa tämä surkea elämä. Ja tämä totta. Kiitos jos jotain kiinnosti.

En halua kuulostaa tylyltä. Mutta enemmän sinä tarvitset ammattiapua, kuin ystävää. Nimittäin on se niinkin, että ihmiset ei yleensä uskalla ottaa riskiä ystävystyä sellaisen ihmisen kanssa, kuka on masentunut ja arka ja pelkää jne..Nimittäin jos tutustuu ja ystävystyy ja homma ei oikein kohtaakkaan, niin kuka haluaa olla se, joka romauttaa sinun elämän lopullisesti ja sanoo, että ehkä meistä ei tuukkaan ystäviä, ollaan liian erilaisia. 

Ammattiavulla tarkoitan siis ihan jotain kognitiivista terapiaa, millä saisit ajatusmallisi muuttumaan ja omankuvasi muuttumaan. Jotta et näkisi itseäsi uhrina, vaan oppisit ajattelemaan, että olet hieno ihminen ja tutustumisen arvoinen. Niin kuin sinä oletkin. Nyt näet itsesi vain epäonnistuneena, kenen kanssa kukaan ei halua olla kaveri. Se viestittää muillekin sitä samaa ja siinä se juttu juuri onkin. Uskaltaako kukaan tutustua sinuun, kun pelkää, että se ei olekaan loppuelämän sitoutumista ja se loukkaa sinun rikkinäistä sieluasi vielä enemmän ja vajoat syvemmälle ja syvemmälle. Joten siinä vaiheessa ihmiset etääyvät, kun eivät halua sotkeentua tällaiseen asiaan ja ottaa vastuuta sinusta.

Oikeasti aikuisilla ihmisillä on harvoin niitä sydänystäviä. Ja harva niitä oikeastaan kaipaakaan. Se vain voi yksinäisestä näyttää siltä, kun ihmiset liikkuvat porukassa. Mutta ryhmä on kuitenkin yksittäisiä ihmisiä. 

Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja toivon, että löytäisit apua siihen, miten ajattelet itsesi. Sillä uskon sinun olevan hieno ihminen kirjoitustyylisi perusteella. Osasit niin rikkaalla kielellä kertoa olosi ja ajatuksesi. Sinussa on paljon hyvää, jos osaat noin hyvin kirjoittaa. Joten osaat myös käsitellä tunteitasi hyvin analysoiden. Sekin on jo rikkaus, mitä ei kaikissa ole. Moni vain miettii, että onpa paha olo. Mutta sinä olet pystynyt menemään pintaa syvemmälle ja etsimään syitä, miksi näin on. Se on tien alku. Siitä pääsee hyvin eteen päin. Toivottavasti jonainen päivänä oikeasti näetkin itsesi niin, että minä olen hieno ja vahva ihminen, kuka osaa hyvin kirjallisesti ilmaista itseään ja oloaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en todellakaan impulsiivisena ihmisenä loukkaannu, jos et pääse. Itseasiassa ihan sama. Menen yksin tai jonkun toisen kanssa. Voin kysyä matkaan, mutta jos et pääse, niin hällä väliä. Tuttuja löytyy kyllä joka paikasta ja juttuseuraa saa helposti.

Miksi te yksinäiset oikeastaan haluatte ystävystyä juuri niiden kanssa, jotka on teidän mielestä vaikeita, joilla on paljon muitakin kavereita ja ei aikaa kiinteälle ystävyyssuhteelle. Eikö olisi helpompi ystävystyä toisen yksinäisen kanssa, kuin haukkua seurallista ihmistä, kenellä on paljon kavereita

"Tuttuja löytyy joka puolelta".

"...kenellä on paljon kavereita".

Tuttuja ne on sulle niin kuin mainitsit. Me halutaan niitä kavereita/ystäviä. Kierrän sinunlaisia kaukaa.

Eipä taida pahemmin minua haitata. Niistä tutuista ja kavereista tulee ystäviä. Mutta jos jää odottamaan yksin puhelimen ääreen sitä yhtä ja ainoaa ystävää, jonka kanssa voi kalenteriin sopia viikkoa aikaisemmin, että ensi torstaina tapaamme klo 17.47 terassilla, yleensä jääkin yksin kotiin odottamaan.

Mutta kukin tavallaan. Minä olen tyytyväinen, kun sinä kierrät minunlaiset ihmiset. Sinä olet tyytyväinen, kun minunlaiset ihmiset ei ota sinuun yhteyttä. Jokainen saa haluamansa.

Näin on, ihmiset on erilaisia, silti vähän turhaa kärsjistystä sulta :) en suinkaan odota että joku soittaa vaan voin tehdä yksinkin asioita/mieheni kanssa. Pointti oli että joidenkin kanssa on ollut hankala sopia vaikka samana päivänä koska niille käy nyt heti ja mulla on muutakin elämää kuin päivystää puhelimen äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

Minä olen se kelle tuo tuuliviiri vastasi. Tosiaan tämä terassituttu on hyvän ystäväni ystävä ja hänen järjestämissä illanvietoissa tutustuttiin ja oltiin Facebookissa ja messengerissä yhteydessä ja aina välillä nähtiin yhteisissä illanvietoissa, kerran hän oli mun luonakin ja meillä oli kahdestaan karaokeilta kun molemmat harrastaa laulamista. Kyllä oletin jossain vaiheessa virheellisesti että hän on myös mun kaveri. Jotenkin tällä taustalla oletin että sinne terassillekin voitais mennä yhdessä niin että voidaan sopia aika kun molemmille sopii, vaikka sitten samana päivänä mutta hyvissä ajoin että ehdin edes saada omat asiat valmiiksi. En kaipaa mitään pintapuolista tuttavuutta, se on mulle ihan ajan tuhlausta. Varsinkin kun kyseistä henkilöä ei enää edes niissä illanvietoissa näy kun piirit on vaihtuneet (sekä yhteisellä ystävällä että itse en enää käy viihteellä kuin harvoin eikä tämä tuttukaan).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Sama terassille hinkuja jatkaa :D mä voin todellakin lähteä suoraan töistä terassille ja oon monesti lähtenytkin (kaverin kanssa sovittu etukäteen tai työkavereiden kanssa) ja tämän tutunkin kanssa oli tarkoitus lähteä ja kun samana päivänä kyselin niin oli jo tullut muuta tärkeämpää tekemistä (vaikka itse ehdotti sitä päivää aiemmin). Töissä oon jo valmiiks laittautunut, jos oon kotona tukka pystyssä ja nälkäisenä ja joku homma kesken, ei voi olettaa että 5min päästä olen valmis. Joskus olin reilun tunnin päästä valmis kun ex kaveri ehdotti terassille menoa ja suostuin, silti tuli kitinää kun kesti vaikka ilmoitin kyllä heti että tunti ainakin menee mutta voin lähteä. Aikamoisia johtopäätöksiä täällä teette ihmisistä joita ette tunne yhden viestin perusteella

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Sama terassille hinkuja jatkaa :D mä voin todellakin lähteä suoraan töistä terassille ja oon monesti lähtenytkin (kaverin kanssa sovittu etukäteen tai työkavereiden kanssa) ja tämän tutunkin kanssa oli tarkoitus lähteä ja kun samana päivänä kyselin niin oli jo tullut muuta tärkeämpää tekemistä (vaikka itse ehdotti sitä päivää aiemmin). Töissä oon jo valmiiks laittautunut, jos oon kotona tukka pystyssä ja nälkäisenä ja joku homma kesken, ei voi olettaa että 5min päästä olen valmis. Joskus olin reilun tunnin päästä valmis kun ex kaveri ehdotti terassille menoa ja suostuin, silti tuli kitinää kun kesti vaikka ilmoitin kyllä heti että tunti ainakin menee mutta voin lähteä. Aikamoisia johtopäätöksiä täällä teette ihmisistä joita ette tunne yhden viestin perusteella

Mutta oletko huomannut, että tässäkin ketjussa ihmiset, joilla on sosiaalista elämää, eivät kitise ja valita ystävistään.

Mutta yksinäiset haukkuvat ja valittavat tutuistaan ja ystävistään, kun ne on niin semmosia ja tämmösiä ja haluavat eri asioita ja eri tahtiin ja eivät tee, kuten minä haluan ja luuleeko ne, että minä aina alan tekeen niin ja mulle ei käy ja kostan kyllä ja ja ja....

Ehkä tässä on juuri se ero, miksi toisilla on paljon kavereita ja ystäviä, toisilla ei. Juuri siinä, miten suhtautuu ihmisiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti. 

Sun kanssasi ei siis voisi lähteä edes töistä suoraan kesäterassille, koska likaannut töissä niin paljon, että ensin pitää mennä kotiin suihkuun, meikkaamaan jne. No mulla on erilainen työ ja on ihan tavallistakin, että duuniporukan kanssa käydään töiden jälkeen lasillisella ennenkuin kukin jatkaa matkaansa kotiin.

Olen tällä hetkellä sivutoimisesti töissä eli sikälikin mahdotonta. Mutta joo, ei voi mennä mieluusti suoraan, koska en laittaudu töihin, käyn ed. iltana suihkussa, hiukset on suttunutturalla ja naama melkoisen meikitön. Enkä ole mitenkään pukeutunut terassia varten. Paskaisuus tarkoittaa siis tässä kohdin yleistä ränstynyttä, ei-freesiä olemusta. 

Tekosyitä. Jos oikeasti haluaisit liikkua ystäviesi kanssa, niin ränsistyneisyys ei sinua silloin enää haittaisi. Sillä ränsistyneitähän ne muutkin lähtijät on.

Ja jos sinä haluaisit kyseisen ihmisen ystäväksi niin ottaisit huomioon hänen erilaiset tavat ja kysyisit vaikka edellisenä iltana häntä terassille seur. päiväksi töiden jälkeen niin hän voisi vaikka aamulla laittautua valmiiksi töihin/ottaa meikit mukaan ja laittaa ne töiden jälkeen ja lähteä sinne terassille. Mutta jos haluat että muut on samanlaisia kuin sinä niin tutustu vaan jatkossakin niihin ja jätä ne "vaikeammat" tyypit. Ystävyys ei voi olls yksipuolista, ja kyllä ne erilaisetkin tyypit voi olla ystäviä kunhan ottaa omat erilaisuudet huomioon. Mielestäni sun tavassa ei sinänsä ole vikaa jos ystäväsikin on samanlaisia ja heille tämä sopii. Mutta ikävä että arvostelet muiden tapoja. Ei mun tarvii kiloa meikkiä pistää naamaan mutta haluan olla siistinä ihmisten ilmoille, koska kunnioitan itseäni ja muita ja mulla on silloin mukava olo. Jos sä tykkäät liikkua tukka rasvaisena se on fine, mutta kaikki ei tykkää samoista asioista.