Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatin selkärangan, ja aloin sanoa mielipiteeni. Yhteydenotot loppuivat siihen paikkaan. Olin aina se jees-nainen jolle kaikki oli ok. Sitten kun aloin sanoa eriävän mielipiteeni, se ei miellyttänyt.

Opetus on se, että kun ihmiset kerran luovat sinusta mielipiteen, se on ja pysyy. Jos poikkeat ruodusta ei hyvä seuraa.

Jatkan vielä kommenttiani.

Jostain syystä tuosta tuli joillekin käsitys, että olisin mielistellyt. En. En vain sanonut mielipidettäni, eli olin hiljaa. Olin silloin ujo, mutta onnistuin iän mukana pääsemään siitä riesasta.

Käytöksessä ainoa ero oli siirtyä puhumattomuudesta puhumiseen.

Mulla myös noin. Ja kuinka usein ihmiset puhuvat suoraan muutenkaan?  Minkä asioiden suhteen pitäisi olla avoin, jotta ei manipuloi, ja mitä asioita ihmisellä on oikeus pitää sisällään, jotta ei aivan Asperger olisi`?  Ja KUKA sen määrittelee, mitä asioita tulee kertoa ja mitä ei? Selvästi joku tässä ketjussa ajattelee olevansa sellaisessa asemassa, että voi  määritellä avoimuuden/rehellisyyden/manipuloinnin rajat. Aika ihme velikulta olet. :) Kiitos vain, mutta avaudun omassa tahdissani. Jos et pidä siitä, se on sinun ongelmasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatin selkärangan, ja aloin sanoa mielipiteeni. Yhteydenotot loppuivat siihen paikkaan. Olin aina se jees-nainen jolle kaikki oli ok. Sitten kun aloin sanoa eriävän mielipiteeni, se ei miellyttänyt.

Opetus on se, että kun ihmiset kerran luovat sinusta mielipiteen, se on ja pysyy. Jos poikkeat ruodusta ei hyvä seuraa.

Tosiasiassa opetus on, että jos solmit ihmissuhteita valheellisin perustein, totuuden paljastuessa sinusta ei enää pidetä. Miehethän käyttävät tuota päästäkseen naisten pöksyihin ja sen vielä ymmärränkin, mutta en ymmärrä tuollaista kieroa mielistelyä ystävyys- ja kaverisuhteiden saamisessa. 

Tuollaisen myöntyväisen käyttäytymisen taustalla olla ihan vaikka mitä, en usko että kovin moni ihminen peittää todelliset mielipiteensä siksi että saisi kavereita tai että haluaisi manipuloida (paitsi tosiaan nuo pillunnälkäiset teinipojat).  

Olipa syy mikä tahansa, kyseessä on kuitenkin ikävä temppu muita kohtaan. Esitetään jotain muuta kuin mitä ollaan ja jossain vaiheessa sitten tuodaan todellinen minä esille. Mä pidän näitä joojoo-tyyppejä epäluotettavina enkä yleensä edes halua tutustua paremmin. 

Et varmaan pidä pidättyväisistä ihmisistä, koska he muistuttavat jostain itsessäsi, olisiko niin? Ihmiset jotka hieman suojelevat itseään eivät ole samalla tavalla manipuloitavissa kuin ihmiset jotka paljastavat itsensä suoraan (Tarkoittaen että heikot kohdat ovat käytettävissäsi, kuulostaako tutulta?).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatin selkärangan, ja aloin sanoa mielipiteeni. Yhteydenotot loppuivat siihen paikkaan. Olin aina se jees-nainen jolle kaikki oli ok. Sitten kun aloin sanoa eriävän mielipiteeni, se ei miellyttänyt.

Opetus on se, että kun ihmiset kerran luovat sinusta mielipiteen, se on ja pysyy. Jos poikkeat ruodusta ei hyvä seuraa.

Jatkan vielä kommenttiani.

Jostain syystä tuosta tuli joillekin käsitys, että olisin mielistellyt. En. En vain sanonut mielipidettäni, eli olin hiljaa. Olin silloin ujo, mutta onnistuin iän mukana pääsemään siitä riesasta.

Käytöksessä ainoa ero oli siirtyä puhumattomuudesta puhumiseen.

Mulla myös noin. Ja kuinka usein ihmiset puhuvat suoraan muutenkaan?  Minkä asioiden suhteen pitäisi olla avoin, jotta ei manipuloi, ja mitä asioita ihmisellä on oikeus pitää sisällään, jotta ei aivan Asperger olisi`?  Ja KUKA sen määrittelee, mitä asioita tulee kertoa ja mitä ei? Selvästi joku tässä ketjussa ajattelee olevansa sellaisessa asemassa, että voi  määritellä avoimuuden/rehellisyyden/manipuloinnin rajat. Aika ihme velikulta olet. :) Kiitos vain, mutta avaudun omassa tahdissani. Jos et pidä siitä, se on sinun ongelmasi.

Niiden asioiden suhteen, jotka liittyvät jotenkin tähän ihmissuhteeseen. Ei tarvitse kertoa alushousujensa väriä,  mutta jos kysytään, mennäänkö yhdessä uimaan, leffaan, oluelle vai jotain muuta ja toinen vastaa, että ihan mikä vaan käy, vaikka ei tosiasiassa halua mennä niistä yhtään mihinkään, niin se on aika paska tikki toiselle. Varsinkin, jos sitten myöhemmin tulee ilmi, että ko henkilö ei ole koskaan tykännyt uimisesta, leffoista eikä oluesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatin selkärangan, ja aloin sanoa mielipiteeni. Yhteydenotot loppuivat siihen paikkaan. Olin aina se jees-nainen jolle kaikki oli ok. Sitten kun aloin sanoa eriävän mielipiteeni, se ei miellyttänyt.

Opetus on se, että kun ihmiset kerran luovat sinusta mielipiteen, se on ja pysyy. Jos poikkeat ruodusta ei hyvä seuraa.

Tosiasiassa opetus on, että jos solmit ihmissuhteita valheellisin perustein, totuuden paljastuessa sinusta ei enää pidetä. Miehethän käyttävät tuota päästäkseen naisten pöksyihin ja sen vielä ymmärränkin, mutta en ymmärrä tuollaista kieroa mielistelyä ystävyys- ja kaverisuhteiden saamisessa. 

Tuollaisen myöntyväisen käyttäytymisen taustalla olla ihan vaikka mitä, en usko että kovin moni ihminen peittää todelliset mielipiteensä siksi että saisi kavereita tai että haluaisi manipuloida (paitsi tosiaan nuo pillunnälkäiset teinipojat).  

Olipa syy mikä tahansa, kyseessä on kuitenkin ikävä temppu muita kohtaan. Esitetään jotain muuta kuin mitä ollaan ja jossain vaiheessa sitten tuodaan todellinen minä esille. Mä pidän näitä joojoo-tyyppejä epäluotettavina enkä yleensä edes halua tutustua paremmin. 

Et varmaan pidä pidättyväisistä ihmisistä, koska he muistuttavat jostain itsessäsi, olisiko niin? Ihmiset jotka hieman suojelevat itseään eivät ole samalla tavalla manipuloitavissa kuin ihmiset jotka paljastavat itsensä suoraan (Tarkoittaen että heikot kohdat ovat käytettävissäsi, kuulostaako tutulta?).

Ei kyse ole tuosta vaan siitä, että ihmiset sanovat vaan joo joo, kaikki käy, ja sitten kun heidän kanssaan tekee jotain, niin myöhemmin saa kuulla, miten paska juttu oli joutua tekemään just sitä. 

Minä en todellakaan impulsiivisena ihmisenä loukkaannu, jos et pääse. Itseasiassa ihan sama. Menen yksin tai jonkun toisen kanssa. Voin kysyä matkaan, mutta jos et pääse, niin hällä väliä. Tuttuja löytyy kyllä joka paikasta ja juttuseuraa saa helposti.

Miksi te yksinäiset oikeastaan haluatte ystävystyä juuri niiden kanssa, jotka on teidän mielestä vaikeita, joilla on paljon muitakin kavereita ja ei aikaa kiinteälle ystävyyssuhteelle. Eikö olisi helpompi ystävystyä toisen yksinäisen kanssa, kuin haukkua seurallista ihmistä, kenellä on paljon kavereita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatin selkärangan, ja aloin sanoa mielipiteeni. Yhteydenotot loppuivat siihen paikkaan. Olin aina se jees-nainen jolle kaikki oli ok. Sitten kun aloin sanoa eriävän mielipiteeni, se ei miellyttänyt.

Opetus on se, että kun ihmiset kerran luovat sinusta mielipiteen, se on ja pysyy. Jos poikkeat ruodusta ei hyvä seuraa.

Tosiasiassa opetus on, että jos solmit ihmissuhteita valheellisin perustein, totuuden paljastuessa sinusta ei enää pidetä. Miehethän käyttävät tuota päästäkseen naisten pöksyihin ja sen vielä ymmärränkin, mutta en ymmärrä tuollaista kieroa mielistelyä ystävyys- ja kaverisuhteiden saamisessa. 

Tuollaisen myöntyväisen käyttäytymisen taustalla olla ihan vaikka mitä, en usko että kovin moni ihminen peittää todelliset mielipiteensä siksi että saisi kavereita tai että haluaisi manipuloida (paitsi tosiaan nuo pillunnälkäiset teinipojat).  

Olipa syy mikä tahansa, kyseessä on kuitenkin ikävä temppu muita kohtaan. Esitetään jotain muuta kuin mitä ollaan ja jossain vaiheessa sitten tuodaan todellinen minä esille. Mä pidän näitä joojoo-tyyppejä epäluotettavina enkä yleensä edes halua tutustua paremmin. 

Et varmaan pidä pidättyväisistä ihmisistä, koska he muistuttavat jostain itsessäsi, olisiko niin? Ihmiset jotka hieman suojelevat itseään eivät ole samalla tavalla manipuloitavissa kuin ihmiset jotka paljastavat itsensä suoraan (Tarkoittaen että heikot kohdat ovat käytettävissäsi, kuulostaako tutulta?).

Vitsit, tässä mennään jo kunnolla vainoharhaisuuden puolelle.

Vierailija kirjoitti:

Minä en todellakaan impulsiivisena ihmisenä loukkaannu, jos et pääse. Itseasiassa ihan sama. Menen yksin tai jonkun toisen kanssa. Voin kysyä matkaan, mutta jos et pääse, niin hällä väliä. Tuttuja löytyy kyllä joka paikasta ja juttuseuraa saa helposti.

Miksi te yksinäiset oikeastaan haluatte ystävystyä juuri niiden kanssa, jotka on teidän mielestä vaikeita, joilla on paljon muitakin kavereita ja ei aikaa kiinteälle ystävyyssuhteelle. Eikö olisi helpompi ystävystyä toisen yksinäisen kanssa, kuin haukkua seurallista ihmistä, kenellä on paljon kavereita

"Tuttuja löytyy joka puolelta".

"...kenellä on paljon kavereita".

Tuttuja ne on sulle niin kuin mainitsit. Me halutaan niitä kavereita/ystäviä. Kierrän sinunlaisia kaukaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en todellakaan impulsiivisena ihmisenä loukkaannu, jos et pääse. Itseasiassa ihan sama. Menen yksin tai jonkun toisen kanssa. Voin kysyä matkaan, mutta jos et pääse, niin hällä väliä. Tuttuja löytyy kyllä joka paikasta ja juttuseuraa saa helposti.

Miksi te yksinäiset oikeastaan haluatte ystävystyä juuri niiden kanssa, jotka on teidän mielestä vaikeita, joilla on paljon muitakin kavereita ja ei aikaa kiinteälle ystävyyssuhteelle. Eikö olisi helpompi ystävystyä toisen yksinäisen kanssa, kuin haukkua seurallista ihmistä, kenellä on paljon kavereita

Mutta kun minä en halua toista yksinäistä ystäväkseni. Koska minulla ei ole voimavaroja tukea ketään, vaan haluan iloa ja kirkkautta elämääni.

Miksi en saa itse valita ystäviäni, vaan minun pitäisi ottaa kuka tahansa, joka ei ole ketään muuta saanut. Ihan samalla tavalla, kuin minun pitäisi valita puolisokseni joku lyhyt ja lihava nörtti, kun en muuta saanut. Kiitos vain, olen mieluummin kokonaan sitten ilman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en todellakaan impulsiivisena ihmisenä loukkaannu, jos et pääse. Itseasiassa ihan sama. Menen yksin tai jonkun toisen kanssa. Voin kysyä matkaan, mutta jos et pääse, niin hällä väliä. Tuttuja löytyy kyllä joka paikasta ja juttuseuraa saa helposti.

Miksi te yksinäiset oikeastaan haluatte ystävystyä juuri niiden kanssa, jotka on teidän mielestä vaikeita, joilla on paljon muitakin kavereita ja ei aikaa kiinteälle ystävyyssuhteelle. Eikö olisi helpompi ystävystyä toisen yksinäisen kanssa, kuin haukkua seurallista ihmistä, kenellä on paljon kavereita

Mutta kun minä en halua toista yksinäistä ystäväkseni. Koska minulla ei ole voimavaroja tukea ketään, vaan haluan iloa ja kirkkautta elämääni.

Miksi en saa itse valita ystäviäni, vaan minun pitäisi ottaa kuka tahansa, joka ei ole ketään muuta saanut. Ihan samalla tavalla, kuin minun pitäisi valita puolisokseni joku lyhyt ja lihava nörtti, kun en muuta saanut. Kiitos vain, olen mieluummin kokonaan sitten ilman.

Jos sinua ei tarvitse tukea, miksi oletat, että  muita yksinäisiä pitäisi? Jospa löytäisit toisen samalla tavalla yksinäisen, kummankaan ei tarvitsisi tukea toistaan ja yhdessä toisitte iloa ja kirkkautta toistenne elämään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en todellakaan impulsiivisena ihmisenä loukkaannu, jos et pääse. Itseasiassa ihan sama. Menen yksin tai jonkun toisen kanssa. Voin kysyä matkaan, mutta jos et pääse, niin hällä väliä. Tuttuja löytyy kyllä joka paikasta ja juttuseuraa saa helposti.

Miksi te yksinäiset oikeastaan haluatte ystävystyä juuri niiden kanssa, jotka on teidän mielestä vaikeita, joilla on paljon muitakin kavereita ja ei aikaa kiinteälle ystävyyssuhteelle. Eikö olisi helpompi ystävystyä toisen yksinäisen kanssa, kuin haukkua seurallista ihmistä, kenellä on paljon kavereita

Mutta kun minä en halua toista yksinäistä ystäväkseni. Koska minulla ei ole voimavaroja tukea ketään, vaan haluan iloa ja kirkkautta elämääni.

Miksi en saa itse valita ystäviäni, vaan minun pitäisi ottaa kuka tahansa, joka ei ole ketään muuta saanut. Ihan samalla tavalla, kuin minun pitäisi valita puolisokseni joku lyhyt ja lihava nörtti, kun en muuta saanut. Kiitos vain, olen mieluummin kokonaan sitten ilman.

Niinpä :D ystäväksi valitaan sellainen jonka kanssa synkkaa, ei sellaista joka ei muille kelvannut, vaikka voihan senkin kanssa synkata. Mut joo, samaa mieltä. Mieluummin ilman kuin huonossa seurassa. Samanhenkisiä ihmisiä ei vaan ole helppoa löytää.

Luin tätä keskustelua ja tulin siihen tulokseen, että onneksi kissani on paras ystäväni. Olen itse ollut yksinäinen kouluajoista lähtien. Olin kiusattu ja syrjitty ja jäin ulkopuolelle kaikesta. Olen aina toivonut itselleni sydänystävää/sielunsiskoa, mutta näin aikuisiällä sellaisen saaminen taitaa olla mahdotonta. Luin tätä keskustelua ja muitakin vauvafoorumin ystävyyskeskusteluita ja tulin siihen tulokseen, että ei kannata edes yrittää tutustua keneenkään. Näitä kun luki, aloin tuntea itseni jo nyt riippakiveksi. En taida uskaltaa mennä juttelemaan kenellekään. Ehkä muut aikuiset kaipaavat enemmän laajaa kaveripiiriä ja montaa hyvää tuttua. Itse haaveilen syvällisemmästä ystävyydestä, jonkunlaisesta sielunsiskosta. Olen mieluummin yksin kuin koen läsnäolollani ja yhteydenotoilla olevani riesaksi.

Välilä luen lehdistä juttuja sydänystävyksistä ja suoraan sanottuna tulen surulliseksi kateudesta. Samoin katsoessani elokuvaa tai lukiessani kirjaa. Olin teini-iässä/nuorena yksinäinen ja kiusattu ja jäänyt monesta paitsi. Ehkä sen takia kaipaan syvällistä ystävyyttä ja yhdessä tekemistä ja puhelimessa höpöttelyä eli sellaista, mitä nuorten elämään kuuluu. Kai se pitää vain opetella hyväksymään, että minulla jäi nuoruus tavallaan kokematta ja aikuisena tuollaisen lapsuuden-/nuoruudenystävyyden löytäminen voi olla mahdotonta. 

Tähän asti olen kuvitellut, että sielunsiskon löytyminen voi olla vielä mahdollista, mutta tämä palsta sai kyllä toisiin ajatuksiin. Hävettää ajatus, että olisin jollekin riippakivi tai riesa. No, ei auta vaipua katkeruuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en todellakaan impulsiivisena ihmisenä loukkaannu, jos et pääse. Itseasiassa ihan sama. Menen yksin tai jonkun toisen kanssa. Voin kysyä matkaan, mutta jos et pääse, niin hällä väliä. Tuttuja löytyy kyllä joka paikasta ja juttuseuraa saa helposti.

Miksi te yksinäiset oikeastaan haluatte ystävystyä juuri niiden kanssa, jotka on teidän mielestä vaikeita, joilla on paljon muitakin kavereita ja ei aikaa kiinteälle ystävyyssuhteelle. Eikö olisi helpompi ystävystyä toisen yksinäisen kanssa, kuin haukkua seurallista ihmistä, kenellä on paljon kavereita

"Tuttuja löytyy joka puolelta".

"...kenellä on paljon kavereita".

Tuttuja ne on sulle niin kuin mainitsit. Me halutaan niitä kavereita/ystäviä. Kierrän sinunlaisia kaukaa.

Eipä taida pahemmin minua haitata. Niistä tutuista ja kavereista tulee ystäviä. Mutta jos jää odottamaan yksin puhelimen ääreen sitä yhtä ja ainoaa ystävää, jonka kanssa voi kalenteriin sopia viikkoa aikaisemmin, että ensi torstaina tapaamme klo 17.47 terassilla, yleensä jääkin yksin kotiin odottamaan.

Mutta kukin tavallaan. Minä olen tyytyväinen, kun sinä kierrät minunlaiset ihmiset. Sinä olet tyytyväinen, kun minunlaiset ihmiset ei ota sinuun yhteyttä. Jokainen saa haluamansa.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyydessä on samoja kohtaanto-ongelmia kuin parisuhteissa. Henkilö A haluaa olla B:n ystävä, mutta B haluaisikin tutustua henkilö C:hen ja henkilö C taas haluaisi ystävystyä henkilö D:n kanssa jne. Tai sitten he kaikki haluavat olla henkilö E:n ystäviä, mutta hänellä onkin jo niin paljon ystäviä, ettei hänellä ole aikaa uusille ystäville.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa, että ystävyyden muodostumisessa on samoja kohtaanto-ongelmia kuin parisuhteiden muodostumisessa, mutta ymmärsitte varmaan, mitä tarkoitin :)

Vierailija kirjoitti:

Luin tätä keskustelua ja tulin siihen tulokseen, että onneksi kissani on paras ystäväni. Olen itse ollut yksinäinen kouluajoista lähtien. Olin kiusattu ja syrjitty ja jäin ulkopuolelle kaikesta. Olen aina toivonut itselleni sydänystävää/sielunsiskoa, mutta näin aikuisiällä sellaisen saaminen taitaa olla mahdotonta. Luin tätä keskustelua ja muitakin vauvafoorumin ystävyyskeskusteluita ja tulin siihen tulokseen, että ei kannata edes yrittää tutustua keneenkään. Näitä kun luki, aloin tuntea itseni jo nyt riippakiveksi. En taida uskaltaa mennä juttelemaan kenellekään. Ehkä muut aikuiset kaipaavat enemmän laajaa kaveripiiriä ja montaa hyvää tuttua. Itse haaveilen syvällisemmästä ystävyydestä, jonkunlaisesta sielunsiskosta. Olen mieluummin yksin kuin koen läsnäolollani ja yhteydenotoilla olevani riesaksi.

Välilä luen lehdistä juttuja sydänystävyksistä ja suoraan sanottuna tulen surulliseksi kateudesta. Samoin katsoessani elokuvaa tai lukiessani kirjaa. Olin teini-iässä/nuorena yksinäinen ja kiusattu ja jäänyt monesta paitsi. Ehkä sen takia kaipaan syvällistä ystävyyttä ja yhdessä tekemistä ja puhelimessa höpöttelyä eli sellaista, mitä nuorten elämään kuuluu. Kai se pitää vain opetella hyväksymään, että minulla jäi nuoruus tavallaan kokematta ja aikuisena tuollaisen lapsuuden-/nuoruudenystävyyden löytäminen voi olla mahdotonta. 

Tähän asti olen kuvitellut, että sielunsiskon löytyminen voi olla vielä mahdollista, mutta tämä palsta sai kyllä toisiin ajatuksiin. Hävettää ajatus, että olisin jollekin riippakivi tai riesa. No, ei auta vaipua katkeruuteen. 

Minäkin haaveilin prinssistä ja rikkauksista, mutta toisin kävi :D Tavallinen rillipäinen insinööri, iso asuntolaina, rivarinpätkä ja kaksi lasta. Sellainen nuoruuden sydänystävyys on vaikeaa, koska useimmille meistä tulee elämässään muitakin ihmissuhteita ja velvoitteita, joita ei voi sivuuttaa. Siinä missä teinivuosien bestiksen kanssa vietettiin kaikki välitunnit, illat ja viikonloput, nykyisin lounas- ja kahvitauolla käy työkavereiden kanssa, illat ja viikonloput menee perheen, omien ja puolison sukulaisten sekä niiden ystävien ja kavereiden kanssa, joille jää aikaa. Varsinkin lasten syntymän jälkeen ei oikein enää riitä, että omille ja appivanhemmille silloin tällöin soiteltaisiin vaan he haluavat myös tavata lapsenlapsiaan. Opiskeluaikaisetkaan kaverit eivät enää asu opiskelupaikkakunnan liepeillä soluasunnoissa tai pienissä yksiöissä vaan ovat muuttaneet pitkin maata ja maailmaa työn, puolison ja isomman asunnon perässä. Sydänystävyys kuitenkin edellyttää melko tiivistä yhteydenpitoa ja yhdessäoloa ja se ei aina ole mahdollista jo pelkästään pitkien maantieteellisten etäisyyksien vuoksi. Teinivuosieni bestis on asunut jo 10 vuotta Chilessä jä tänä aikana olemme nähneet vain yhden kerran. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

Oma tulkintani oli hieman erilainen, koska hän nimenomaan lainasi tuon toisen kirjoittajan tekstiä, joka olisi halunnut, että puolituttujenkin kanssa alettaisiin etukäteen sopimaan terassillemenosta. Ts oletti, että puolituttujen kanssa toimitaan kuten ystävien kanssa. En itsekään pidä etukäteen sopimisesta, koska se rajoittaa koko sovitun päivän kaikkia muitakin tekemisiä, mutta hyvän ystävän vuoksi voin sopiakin. En muiden. Ja mulla kyllä ystävätkin ovat samanlaisia kuin minä eli voidaan sopia jotain ensi lauantaiksi ja sitten aamulla katsotaan, huvittaako vielä lähteä. Aina ei huvita tai on tullut jotain  muuta tärkeämpää.  Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

Ihminen pitää yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa on päivittäin tekemisissä ja samassa elämäntilanteessa. Jos näin ei ole, yhteydenpito loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja itkettää. Olen yrittänyt niin paljon; lapsettomana autan ystäviäni lastenhoidossa, olen aina muuttoapuna, talkoissa, you name it. Silti minut unohdetaan, jos en pidä itsestäni ääntä, jos en kysele kuulumisia tai ehdota tapaamista. Mitä teen väärin? Olen itsestäänselvyys kaikille.

Minä en ole yksinäinen, eikä minua itketä. Olen hoitanut kavereiden lapsia ja ollut muuttoapuna. Minulle ei kukaan soittele. En soittele minäkään pahemmin. Tapaan ihmisiä töissä, harrastuksissa, somen kautta, ravintoloissa. Joskus tuntuu, että ihan liikaakin, että pitää vetäytyä kotiin omaan rauhaan.

Vaikka en pidä itsestäni ääntä, on seuraelämäni vilkasta.

Asiat on niin kuin ne itse näkee ja haluaa tehdä. En ole itsekkään turhan puhelimessa lörpöttelijä ja treffien sopija. Tapaan ihmisiä aina, kun lähden kotoa ulos.

Tapaatko sinä vain ihmisiä vai tuleeko heistä hyviä kavereita ja ystäviä? Vaihdatteko numeroita? Onko kyseessä myös henkilöt, joista et ole kiinnostunut romanttisessa mielessä? Miten ravintoloissa (baareissa?) toteutat tämän kaverustumisen tai miten sinua lähestytään? Oletko poikkeuksellisen hyvännäköinen ja/tai nuori?

Ehkä minuun on siksi juuri helppo tutustua, etten kyttää ihmisiä, että vaihtaako he numeroita kanssani ja lähteekö kahville ja ovatko valmiita syventämään tunteita minua kohtaan ystäväksi.

Ihan tavallisesti tutustun ihmisiin juttelemalla heidän kanssaan. En tee mitään lähestymisjuttuja, vaan olen ja juttelen. Jonkun tunnen ja hänen kauttaan opin tuntemaan toisen ja hups, kohta huomaan tuntevani paljon ihmisiä. Joidenkin kanssa synkkaa paremmin, joidenkin huonommin. Otan asiat yksinkertaisina ja en odota mitään rituaaleja numeroiden vaihtamisesta ja oikeaoppisesta oikealla vuorolla tapahtuvasta vuorosoitteluista. Autan ihmisiä, jos on aikaa. Jos ei, en auta. 

Itse kierrän kyllä ne ihmiset, jotka tuntuvat elävän jonkun kaavan mukaan. Jutellaan, syvennytään, numerot, minä kutsun kahville ja odotan, että sinun pitää kutsua vähintään viikon sisällä, muuten et ole oikea ystäväksi kelpaava. Jos autan sinua kantamaan kassin, istun puhelimen ääressä odottamassa, että tarjoudut auttamaan viikon sisällä minua kassin kantamisessa.

Ottakaa asiat vähän rennommin, niin elämä on paljon helpompaa.

Kysymyksillä oli tarkoitus selventää sitä, saatko ihmisistä vain hetkellistä juttuseuraa vai saatko heistä ihmisiä, joiden kanssa voi puuhastella kaikenlaista? Eikä vain moikkailla kapakassa ja jutella sitä sun tätä. 

Ei ole kyse kaavoista, mutta jos haluaisi lisää kavereita, baarilätinät ei riitä siihen. On siis helppoa itse kunkin sanoa, että kyllä mä tapaan ihmisiä siellä sun täällä, mutta se ei takaa mitään siitä, onko paljon ihmisiä, joille voisi soitella ja joiden kanssa voisi tehdä yhtä sun toista. 

Nim. Jauhan ihmisten kanssa paskaa baarissa, mutta what happens in baari, stays in baari. No, lasketaan jatkotkin vielä mukaan. 

Niinpä... Sellaisia tosiystäviä on vaikea saada, joille voi vaikka soittaa jos on vaikea elämäntilanne. Kyllä mullakin niitä tuttuja on paljon mutta ystäviä vain yksi johon noin luottaa 100%:sti. Sekin on äiti eli ei koko ajan tavoitettavissa ja ymmärrän sen hyvin. Tunnen itseäni ajoittain yksinäiseksi, lähinnä olisi kiva jos olisi läheinen naispuolinen ystävä jonka kanssa voisi jakaa asioita, niitä joita ei viitti omalle kumppanille kertoa, tai se ei ehkä ymmärtäis niitä naisten juttuja. Mulla oli yks sellainen mutta se kariutui pari vuotta sitten. Enpä mä mitenkään aktiivisesti ystäviä etsi, ajattelen että se tulee jos on tullakseen, kun on kuitenkin koko ajan ihmisten ilmoilla, ei istu 4 seinän sisällä. Harvojen kanssa kuitenkin synkkaa.

Sun kirjoituksestasi tulee kuva, että haluaisit tosiystävän, joka  olisi koko ajan tavoitettavissa ja jolle voisit aina soittaa, kun sulla on vaikea elämäntilanne. Ts jonkun päivystämään 24/7, aina valmiina kuuntelemaan, mitä sulla on sydämelläsi. Tavalliselle työssäkäyvälle perheelliselle ihmiselle olisi melkoinen haaste olla tällainen ystäväsi. 

Muutenkin tuo, että haluat jakaa asioitasi jonkun toisen naisen kanssa, niin sun pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla olisi sekä halua jakaa omia asioitaan sun kanssa että olisi myös sellaisia asioita, joita olisi tarpeen jakaa. Muussa tapauksessa ystvyyssuhteesta ei tule vastavuoroista vaan sinä jaat ja toinen kuuntelee. Tällaisia suhteita taitaa olla aika paljonkin, myös itsellänikin ollut ja käy pidemmän päälle raskaaksi olla aina kuuntelijaosapuoli, koska omassa elämässä ei tapahdu mitään dramaattista eikä ole mitään samanlaista jaettavaa.

Olen nuorena ollut tuollainen alati kuunteleva tosiystävä, mutta ne ystävyyssuhteet ovat vähitellen muuttuneet yksipuolisiksi ja kariutuneet. En voi mitään sille, ettei elämässäni ole tapahtunut asioita, joista ei olisi voinut puhua puolison kanssa. Tai kenenkään muun kuin vain naispuoleisen tosiystävän kanssa. Lisäksi olen ihan liian ratkaisukeskeinen yksilö em tosiystävyyteen. Jos mulla on jokin ongelma, mietin siihen ratkaisun. Jos en pysty ratkaisemaan itse, etsin jonkun asiantuntijan, joka pystyy auttamaan ainakin ratkaisun keksimisessä (esim sijoitusneuvoja raha-asioissa) ellei jopa ratkaisemaan koko ongelmaani (esim lääkäri määrämällä lääkkeen). Mulla ei siis ole tarvetta em tosiystävyydelle, joten en pysty sellaista muillekaan antamaan niin, että suhde olisi vastavuoroinen. On totta, että harvojen kanssa synkkaa ja erityisesti niin, että ystävyyssuhteessa molemmat saisivat ja antaisivat yhtä paljon. Mulla on kaksi itseni kaltaista ystävää ja se riittää. Lisäksi kavereita. 

Ymmärsit nyt väärin ja takerruit tähän yhteen asiaan. Tarkoitin että jos mulla olisi joku hätä ja tarttisin ystävän apua, niin mulla on käytännössä vaan mies ja äiti joita voisin pyytää avuksi. Kun täälä joku kirjoitti että oli sairaana ja kukaan ei tullut kylään, mullakaan ei tulisi, mulla on vaan 2 kaveria jotka on kiireisiä ja näen niitä sen takia harvoin, toinen asuu 3h matkan päässä. Ja kyllä ystävän kanssa jakaa myös iloiset asiat, kun joku sitä ihmetteli. Yleensä niistä niillekin kerron, en viitsi ikävillä jutuilla kauheasti rasittaa. Tai että olisi joku kenen kanssa voisi lähteä vaikka shoppailee tai terassille 1-2 päivän varoitusajalla. Käydä kylässä ja pyytää kylmään. Näiden kavereiden kanssa se varoitusaika on vähintään 2vkoa. Mulla on myös ollut symbioosiystävä josta tästäkin oon avautunut ärsyttävyyteen asti (kun joku siitäkin huomautti). Se takertui muhun ihan liikaa ja se ahdisti. Pointtini oli se että olisi kiva jutella naisten juttuja naispuolisen ystävän kanssa, ja muutenkin jutella muidenkin kanssa kuin vaan miehen ja oman äitini kanssa. Kyllä mäkin haen apua lääkäristä ja terapeutista, niin kuin tähänkin asti.

Tota noin.....kuinka monta ihmistä ajattelit suomalaisilla parisuhteessa elävillä keskimäärin olevan, joita voi pyytää hätätilanteessa avuksi? Itsestäni kun tuntuu, että puoliso ja äiti olisikin juuri ne, joita hätätilanteessa pyytää avuksi. Mulla on kyllä ystäviä ja kavereita, mutta he kaikki käyvät töissä ja kaikilla on perheensä ja muukin elämänsä. Olen aina pitänyt tilannettani ihan normaalina. 

Mä ymmärrän nuo sun toiveesi, mutta sä silti edellytät, että joku ihminen, jota kutsut tosiystäväksesi, olisi aina sun käytettävissäsi. Hän ei saisi sopia yhtään mitään kenenkään muun kanssa ainakaan useammaksi päiväksi peräkkäin, koska sun kanssasi pitäisi lähteä 1-2 päivän varoitusajalla shoppailemaan tai terassille. Ymmärrät varmaan, että tuollainen on aika kohtuuton vaatimus ihan kenelle tahansa. Lyhyellä varoitusajalla pääsee parhaiten lähtemään hankkimalla laajan kaveri- ja tuttavapiirin. Ei sitä yhtä tosiystävää, koska ei kukaan aikuinen halua elää elämäänsä sinun ehdoillasi ja sinua varten. Toki kaveri- ja tuttavapiirin lisäksi voi olla tosiystäväkin, jota kysyt seuraksesi ensin ja jos hänelle ei sovi, alat kysellä muilta. Mitä enemmän niitä muita on, sitä todennäköisemmin heistä joku lähtee lyhyellä varoitusajalla. 

Voi jestas sentään, enhän mä ole tuollaista missään vaiheessa sanonut että hän ei saisi sopia mitään kenenkään muun kanssa. Miksi jokaisen viestistä täytyy vääntää aina jotain negatiivista? Ehkä selitin huonosti tämän. En mä oleta että kukaan pääsisi noin lyhyellä varoitusajalla, mutta joskus saattaa päästäkin jos ei esim. itsellä ole silloin mitään. Tarkoitin että mulla ei oo edes ketään ketä pyytää jonnekin, näitä kahta kun näen aika harvoin, toista n. kerran vuodessa joka asuu eri paikkakunnalla, toista n. 3 kk välein eli en montaa kertaa sitäkään vuodessa. Ja tätä toista jos kysyn nii saattaa olla nyt kesällä esim monta vkoa putkeen varattuna, kun on koko ajan menossa. Kukaan ei tuu kylään, koska on muuta tärkempää tekemistä jne. Ja kyllä oon kuullut että ystävät on auttanut kun joku ollut masentunut, tullut vaikka käymään ja tuonut ruokaa tms, tai vaikka lapsen kanssa auttanut. Itselläni ei oo lapsia ja jos olis tuskin saisin apua keltään muulta kuin sukulaisilta, kun makasin masentuneena kotona 2kk niin ketään ei kiinnostanut, vaikka tiesi tilanteessani. Silloin tuntui varsinkin tosi pahalta.

No kyllä sä vaan sanoit, että 1-2 päivän varoitusajalla pitäisi päästä shoppailemaan tai terassille. Ei kukaan voi elää elämäänsä miettien, milloinkohan sun tekee mielesi shoppailemaan tai terassille ja varautua siihen, että 1-2 päivän varoitusajalla pääsee. Työssäkäyville parisuhteessa eläville ja erityisesti perheellisille on ihan tavallista, että yhteisistä riennoista pitää sopia pari viikkoa aikaisemmin. "Tämän viikonlopun olen iltavuorossa ja ensi viikonloppuna mennään anopin synttäreille Mikkeliin, joten seuraava viikonloppu voisi sopia terassilla käymiseen, mikäli Pekka ei ole ehtinyt sopia sitä viikonloppua Rytkösten mökille menoon." Mutta kuten sanoin, lyhyellä varoitusajalla saat seuraa parhaiten niin, että sulla on laaja kaveri- ja tuttavaverkosto. Toivot tosiystävää, mutta tosiystävä ei ratkaise sun ongelmaasi, jos hän ei ole valmis omistamaan elämäänsä sulle. Ongelman ratkaisee se, että sulla on paljon ihmissuhteita (kavereita ja tuttavia), joista voit saada haluamiisi asioihin itsellesi seuraa.

Ja erityisesti kesä on muuten sellaista aikaa, että ihmisillä on paljon menoa. On häitä ja rippijuhlia, mökkeilyä, lomareissuja, sukulaisten tapaamisia, grillibileitä, laivaristeilyitä jne. Ja joskus on ihan kiva, jos ei tarvitse mennä yhtään minnekään vaan voi olla ihan vaan kotona. Minusta on ihan selvää, että menoista, joista on jo sovittu, pidetään ensisijaisesti kiinni eikä ilmoiteta, että en mä tulekaan rippijuhliin/häihin/mökille/risteilyille,/grillibileisiin, kun yks mun kaverini kaipaakin seuraa. 

Vielä tuohon ystävien auttamiseen sairastapauksessa, niin olen vahvasti sitä mieltä, että jos elää parisuhteessa, suurin osa olettaa, että puoliso auttaa. Jos ei auta, pitää itse soittaa ystävälle ja sanoa, että "ukon/akanpaska ei pistä tikkua ristiin ja nyt tarttisin apua, koska mutsikaan ei ehdi tuomaan mulle ruokaa". 

Niin mä en missään vaiheessa sanonut että kaikki olisi yhden kaverin vastuulla vaan että olisi kiva jos olisi lisää kavereita joita nähdä näiden kahden lisäksi... Kyllä ymmärrän että ihmisillä on menoa kesällä, itse en oo niin menevä. On se silti ikävä jos on niin paljon menoja ettei koko kesänä ehdi näkee, edes siellä terassilla edes kk varoitusajalla. Tuo terassikommentti 2 päivän varoitusajalla oli vaan heitto, että olisi kiva jos se joskus onnistuisi myös lyhyellä varoitusajalla, kun ei näistä keleistä tiedä 2 vkoa etukäteen, onko silloin + 26 vai +15 ja sadetta. Sulla on kauhea tarve hyökätä täällä yksinäisten kimppuun ja syytellä. En oo ketään pakottamassa mihinkään enkä vainoamassa.

Ei mun ole tarkoitus hyökätä sun  kimppuusi eikä syytellä vaan koittaa osoittaa sulle, että sun yksinäisyytesi ei johdu näistä sun kavereistasi eikä heidän vilkkaasta seuraelämästään vaan siitä, ettei sulla itselläsi ole omiin tarpeisiisi nähden riittävästi ihmissuhteita. Ja että yksi uusi ihmissuhde - se tosiystävä - ei riitä vaan sun pitäisi tutustua moniin ihmisiin. Osa niistä voi aivan hyvin jäädä terassiseuraksi.  Mulla on itsellänikin muutama pelkästään terdekaveri, alueella asuvia naisia, joille voin laittaa FB:ssä viestin, että kiinnostaisiko lähteä paikallisen terassille. Jonkun kanssa voit käydä shoppailemassa, tuskin shoppailureissulla kuitenkaan mistään vakavammista asioista juttelisit eli siihenkin riittäisi joku kiva tuttava tai kaveri. Ala käydä vaikka aluksi miehesi kanssa lähimmällä terassilla ja tutustukaa siellä muihin ihmisiin. Sen jälkeen voit mennä jo yksinkin ja jos on tuttuja naamoja, kysyä, onko pöydässä tilaa. 

Ja vielä tähän, että jos asut jossain sellaisessa paikassa, jolle on FB:ssä oma nk puskaradioryhmä, niin sinne vaan aurinkoisena päivänä pistät kysymyksen, kiinnostaisiko ketään lähteä terassille yhdelle tai parille.  

Mulla on yksi tuttu joka asuu lähellä, oon monet kerrat kysynyt terassille tai lenkille, ei ikinä pääse. Sit se itse välillä ehdottaa tyyliin käviskö tunnin päästä. Viimekskin kysyin tiistaina että käykö vkl terde, kun katsoin että hyvät ilmat tiedossa, se sanoi että vkl suunnitelmat auki ja että palataan vkl, sanoi perään että muistuta mua jos ei musta kuulu mitään. Alkoi niin ärsyttää tuo että päätin etten ala mitään muistuttelee vielä kun muutenkin oon koko ajan ollut se joka kyselee. En edes terassiseuraksi siis kelpaa. Kyllä mä voin ihan hyvin yksinkin käydä ja oon käynytkin. Tiedän että pitäisi saada enemmän kavereita muttei tunnu olevan helppoa kun tuntuu että kaikilla on elämä tupaten täynnä!!

- sama

Eli tämä tyyppi välillä ehdottaa sulle terassilla käyntiä ja pyytää sua muistuttamaan, jos hänestä ei kuulu mitään, mutta sua ärsyttää etkä katso kelpaavasi edes terassiseuraksi? Minusta taas sinä näytät ihan hyvinkin kelpaavan hänelle terassiseuraksi. Ei hän muuten kysyisi sua mukaansa eikä olisi pyytänyt muistuttamaan. Ymmärrän kuitenkin sun pointin, mutta tosiasiassa terassiseura on just sellaista, että mennään, jos molemmille sattuu sopimaan ja sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Ei sen enempää. 

Niin mutta kun itse kyselen muutama päivä - vko ennen ja hän kysyy käykö tunnin päästä, ihan kirjaimellisesti. Niin kumpi on sun mielestä todennäköisempää että onnistuu?? Eikö mulla voi olla silloin jotain tekemistä? En ehdota edes mitään aikaa vaan vkl käy, sovitaan vaan se aika milloin sille käy. Tuli kylll harvinaisen selväksi että täällä osa pitää yksinäisyyttä yksinäisen omana vikana ja pitää oikein ruveta toisen kynnysmatoksi jotta saa sitä niin törkeetä seuraa.

Tuo sinun kaverisi voisi olla vaikka minä. Minä en osaa suunnitella elämääni kovin pitkään. En edes tykkää. Elän aika impulsiivisesti ja etukäteen viikkoa aiemmin sovitut "ensi lauantaina sitten klo 18 terdelle" herättää minussa ärtymystä. Yleensä kun se aika lähenee, niin alkaa ärsyttämään, että vapaapäiväni on jo etukäteen ohjelmoitu ja minun pitää suunnitella se lauantai sen klo 18 terassikäynnin mukaan.

Olen juuri niitä, jotka saattaa soittaa, että olen lähössä terassille, lähetkö matkaan tunnin päästä. En velvoita sinua tai odota, että olet minua varten valmiina. Jos sinulle ei käy, soitan jollekkin muulle tai menen yksin. Niin yksinkertaista se on. Jos sinulle ei käy, se ei minua hetkauta tippaakaan. Sinulle ei käy niin ei käy. Asia ok. Se on vain sinun ongelmasi, jos kostonhimoisena päätät, että enpäs lähdekään nyt tunnin päästä, kun soitit, siitäs sait. Minun terassillemenoa se ei estä mitenkään ja estä minua pitämästä hauskaa iltaa. Sieltä kyllä löytyy muita tuttuja.

Sinun kannattaa etsiä ystäväksi ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella aikatauluja. Ei minunkaltaisia, jotka elävät impulsiivisesti ja eivät halua ohjelmoida vapaapäivää valmiiksi.

No tämähän on jo aika lailla haista paska -kamaa. Että "jees, saat tunnin aikaa laittautumiseen ja bussilla kulkemiseen, niin lähdetkö. Kiäh, kyllähän mä tiedän, ettet ehdi, mutta kysyinpä kumminkin, viiva seinään..."

Jos toimii noin järjestelmällisesti, niin "ystävä" ei taida olla kovinkaan tärkeä, koska henkilö brassailee sillä, että sehän ei minua haittaa, jos en häntä näe. Normaalisti se ihmistä alkaa haitata, jos ystävää ei näe. Eikä virittele tapaamisia, joihin toinen hyvin oletettavasti ei kykene. Ystävyys vaatii juurikin niitä suunniteltuja ajankohtia eikä sattumanvaraisuutta ja ex tempore -touhua. Voivat ne olla bonuksena ihmissuhteessa, mutta ei pitkäaikainen toimiva käytäntö.  

Ohis..sinä puhut nyt ystävistä, tuo edellinen sekä henkilö, jolle hän vastasi, puhui tuttavista. Tuo alkuperäinen oli tavannut ko henkilön omien sanojensa mukaan muutaman kerran joidenkin kavereidensa juhlissa/illanvietoissa eli kyseessä ei ollut hänen ystävänsä eikä edes kaverinsa vaan hänen kaverinsa kaveri/tuttu. Täysin eri asia kuin ystävät. En minäkään ala puolituttujen kaverinkavereiden kanssa sopimaan etukäteen yhtään mitään, mutta jos olen menossa terassille, voin kysyä mukaan. Tulee jos tulee, jos ei tule, kysyn jotain toista tai menen yksin. 

Edellinen kommentoija puhui yleisluontoisesti toimintatavoistaan. Lopussa mainiten, että henkilön kannattaa etsiä _ystävikseen_ tietynlaisia tyyppejä eikä hänenkaltaisiaan. Jatkoin ystävälinjalla.

Sanavalinnalla ei sinällään ole väliä, sillä en usko edellisen kirjoittajan tarkoittaneen, että hän pitää suunnittelusta, kunhan henkilön status vaihtuu. 

 Ystävikseen kannattaa valita samoin ajattelevia ja minusta tuo edellinen suositteli sitä myös tälle, jolle vastasi. 

No, olen eri mieltä tuosta, miten kannattaa valita ystäviä, mutta juu, näin hän suositteli. Ja sen takia - kuten jo sanoin - jatkoin termin ystävä käyttämistä. Mikä nyt kyllä suinkaan ei ole tässä se olennaisin asia eli käyttääkö sanaa ystävä, kaveri vai tuttu. Toimintatapa ei toimi kenenkään kohdalla. Esim. minulla menee vähintään 2 h siihen, että menen suihkuun, meikkaan itseni, laitan hiukseni ja matkustan paikan päälle. Voin minä tietysti paskasenakin hypätä matkaan, mutta ei nyt ehkä ihan terassilla olemisen pointti.