Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Ja sitten tämä raitis, jolta joku YKSI ihminen on kysellyt tyhmiä, ja sen vuoksi on pitänyt vetäytyä koko opiskelijatoiminnasta yksinäisyyteen. Ja kaikki opiskelijatoiminta pitää muuttaa raittiiksi, kun yhdestä ei ole jättämään jankuttajaa huomiotta. Kyllä elämästä voikin tehdä vaikeaa.
Missä kerroin vetäytyneeni opiskelijatoiminnasta?
No mitä ihmettä sitten väniset jostakin yhdestä ihmisestä, joka on sanonut jotakin vuosikymmeniä sitten, kun asialle ei ole ollut mitään merkitystä mihinkään? Miksi kerroit edes asiasta?
Miksi mitätöit kokemustani? Kerroin asiasta, koska välttämättä raittiisiin ihmisiin ei opiskelijatoiminnassa aina suhtauduta kovin mukavasti. Eivät tällaiset kokemukset ole niin ainutlaatuisia. Jotkut tutut ovat myös kokeneet vastaavaa.
Koska kokemuksesi on mitätön, kun se ei kerran ole vaikuttanut elämääsi mitään, kuten ihan itse sanoit.
Ja entä sitten jos joku yksi hölmö karttaa raittiita ihmisiä? Mikä ihmeen menetys hän kenellekään on.
Kyllä se vaikutti. Bileissä oli sen takia aina jossain vaiheessa iltaa tosi kurja olla. Kokemus ei ollut mitätön, vaikka sen takia en pois illanvietoista jättäytynytkään. Tämä toistui pitkään ja painui siksi hyvin mieleen.
No voi kyynel, jos elämässä mainitsemisen arvoinen vastoinkäyminen on se, että joku mäntti kysyi vuosia sitten, että miksi et juo. Eikä silti ymmärrä miten älyttömän hyvää elämää on viettänyt, kun TUO on mainitsemisen arvoinen vastoinkäyminen.
Kuka jaksaa miettiä jonkun yksittäisen juopon yhtä kysymystä vuosikaupalla? Ja miksi ihmeessä.
Tämä ketju on saanut minut entistä varovaisemmaksi sen suhteen , että en ala kenenkään ainoaksi ystäväksi.
Kuule, vastoinkäymisiä on riittänyt siinä määrin, että voisin jatkaa niiden luettelointia aamuun asti. Ei sinullakaan hyvin mene, jos ainoa sisältösi elämässä on naureskella muiden vastoinkäymisille, olivat ne sitten isoja tai pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Mut onhan se jo puitu moneen kertaan, että osa haluaa kuulla myös vaikka niitä inhottavia. Tai sitten se jättäjä voi kertoa itsestään eli mitä hakee ja mitä ei. Enpä nyt tiedä, onko se mitään melodraamaa - jos onkin, niin joillekin helpottavaa sellaista. Jos se on jollekulle tärkeätä, niin paljonpas se auttaa, jos toinen sanoo, että no minusta se on naurettavaa.
Tässä on yksi ongelma. Kaikki jätetyt ja syitä kaipaavat eivät todellakaan ole valmiita suhteen lopettamiseen. Eivät kaikki syyn kuultuaan sano, että "ok hyvä kun kerroit, heippa". Ikävä kyllä on ihmisiä, jotka alkavat joko puolustautua tai antaa lupauksia, että hehän voivat muuttua. Hehän voivat soittaakin harvemmin, jos toista kerran ottaa päähän liian tiheä yhteydenpito. Tai että he voivat olla puhumatta aina ikävistä asioista, jos toinen ei kerran jaksa kuunnella. He voivat lopettaa oharien tekemisen. Tai lopettaa ihan minkä vaan, mikä on jättäjän mielestä syynä. He ikäänkuin alkavat neuvottelemaan tavasta, miten suhde voisi jatkua. Ei siinä vaiheessa enää neuvotella suhteen jatkumisesta. Toinen on saanut tarpeekseen ja suhde on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Mut onhan se jo puitu moneen kertaan, että osa haluaa kuulla myös vaikka niitä inhottavia. Tai sitten se jättäjä voi kertoa itsestään eli mitä hakee ja mitä ei. Enpä nyt tiedä, onko se mitään melodraamaa - jos onkin, niin joillekin helpottavaa sellaista. Jos se on jollekulle tärkeätä, niin paljonpas se auttaa, jos toinen sanoo, että no minusta se on naurettavaa.
Tässä on yksi ongelma. Kaikki jätetyt ja syitä kaipaavat eivät todellakaan ole valmiita suhteen lopettamiseen. Eivät kaikki syyn kuultuaan sano, että "ok hyvä kun kerroit, heippa". Ikävä kyllä on ihmisiä, jotka alkavat joko puolustautua tai antaa lupauksia, että hehän voivat muuttua. Hehän voivat soittaakin harvemmin, jos toista kerran ottaa päähän liian tiheä yhteydenpito. Tai että he voivat olla puhumatta aina ikävistä asioista, jos toinen ei kerran jaksa kuunnella. He voivat lopettaa oharien tekemisen. Tai lopettaa ihan minkä vaan, mikä on jättäjän mielestä syynä. He ikäänkuin alkavat neuvottelemaan tavasta, miten suhde voisi jatkua. Ei siinä vaiheessa enää neuvotella suhteen jatkumisesta. Toinen on saanut tarpeekseen ja suhde on ohi.
Miksi ei puhua asioista ennen kuin ne ajautuvat tähän pisteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos me seuralliset todella olemme mielestänne noin pahoja, miksi edes haluatte seuraamme?
Luuletko tosiaan, että suurinta osaa aikuisista ihmisistä kiinnostaa, onko henkilöllä paljon vai vähän kavereita? Ehkä jossain ala- tai yläkoulussa näin. Oletettavasti ihmisiä kiinnostaa se, millainen se ihminen on ja millaista hänen kanssaan on. Eli ei, et sinä tosiaan kiinnostakaan juuri ketään sen takia, että sinä sanot, että sinulla on paljon kavereita.
Oispa mielenkiintoista tietää, milloin nämä omasta mielestään kovin miellyttävät ihmiset ovat valmiita tekemään kompromisseja elämässään. Vai huudellaanko jatkuvasti, että "minulla on oikeus".
Hyvä ihme, en tietenkään luule. Asia ei ole ollenkaan niin, että ihmiset haluaisivat seuraani, koska minulla on paljon kavereita. Homma tuntuu menevän toisin päin: minulla on paljon kavereita, koska monet halauvat seuraani ja minä heidän. En tiedä mistä se johtuu, mutta ainakaan en vaadi ystävistäni mitään, en syyttele, en syyllistä, en uhriudu, en riitele.
Syyttelevien ihmisten kanssa vältän konfliktia ja en enää ala välienselvittelyihin. Aikanaan niitä tuli käytyä läpi, ja riittää jo. Kaava on tismalleen sama kun tässä keskusteluissa.
A: Haluan, että kerrot syyn mikset enää soittele tai halua viettää aikaa kanssani
B: Koen, että vaatimuksesi yhteydenpidosta ja ystävyydestä ovat minulle liikaa. Minun tarpeeni vapauteen ja spontaaniuteen eivät täyty tässä ihmissuhteessa. Haluan tavata muitakin enkä olla tilivelvollinen elämästäni.
A: Sinä ja sinun tarpeesi! Entäs minun tarpeeni? Luuletko, että sinun haluamisesi ovat tärkeämpiä kuin minun? Etkö pysty kompromissiin? Kyllä sinäkin saat vielä kokea, miltä tuntuu jäädä yksin! Olet ihmisenä itsekäs, ilkeä ja empatiakyvytön. Pidä pinnalliset tuttavuutesi, minä haluan todellisen ystävän, jollainen sinä et todellakaan ole, sinä tunnekylmä pintaliitäjä!
Niinpä. En ryhdy enää selvittelyihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Ja sitten tämä raitis, jolta joku YKSI ihminen on kysellyt tyhmiä, ja sen vuoksi on pitänyt vetäytyä koko opiskelijatoiminnasta yksinäisyyteen. Ja kaikki opiskelijatoiminta pitää muuttaa raittiiksi, kun yhdestä ei ole jättämään jankuttajaa huomiotta. Kyllä elämästä voikin tehdä vaikeaa.
Missä kerroin vetäytyneeni opiskelijatoiminnasta?
No mitä ihmettä sitten väniset jostakin yhdestä ihmisestä, joka on sanonut jotakin vuosikymmeniä sitten, kun asialle ei ole ollut mitään merkitystä mihinkään? Miksi kerroit edes asiasta?
Miksi mitätöit kokemustani? Kerroin asiasta, koska välttämättä raittiisiin ihmisiin ei opiskelijatoiminnassa aina suhtauduta kovin mukavasti. Eivät tällaiset kokemukset ole niin ainutlaatuisia. Jotkut tutut ovat myös kokeneet vastaavaa.
Koska kokemuksesi on mitätön, kun se ei kerran ole vaikuttanut elämääsi mitään, kuten ihan itse sanoit.
Ja entä sitten jos joku yksi hölmö karttaa raittiita ihmisiä? Mikä ihmeen menetys hän kenellekään on.
Kyllä se vaikutti. Bileissä oli sen takia aina jossain vaiheessa iltaa tosi kurja olla. Kokemus ei ollut mitätön, vaikka sen takia en pois illanvietoista jättäytynytkään. Tämä toistui pitkään ja painui siksi hyvin mieleen.
Elämään nyt yleisesti kuuluu se, että joskus on kurjaa olla, mutta kannattaako sitä märehtiä vuosikymmeniä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Ja sitten tämä raitis, jolta joku YKSI ihminen on kysellyt tyhmiä, ja sen vuoksi on pitänyt vetäytyä koko opiskelijatoiminnasta yksinäisyyteen. Ja kaikki opiskelijatoiminta pitää muuttaa raittiiksi, kun yhdestä ei ole jättämään jankuttajaa huomiotta. Kyllä elämästä voikin tehdä vaikeaa.
Missä kerroin vetäytyneeni opiskelijatoiminnasta?
No mitä ihmettä sitten väniset jostakin yhdestä ihmisestä, joka on sanonut jotakin vuosikymmeniä sitten, kun asialle ei ole ollut mitään merkitystä mihinkään? Miksi kerroit edes asiasta?
Miksi mitätöit kokemustani? Kerroin asiasta, koska välttämättä raittiisiin ihmisiin ei opiskelijatoiminnassa aina suhtauduta kovin mukavasti. Eivät tällaiset kokemukset ole niin ainutlaatuisia. Jotkut tutut ovat myös kokeneet vastaavaa.
Koska kokemuksesi on mitätön, kun se ei kerran ole vaikuttanut elämääsi mitään, kuten ihan itse sanoit.
Ja entä sitten jos joku yksi hölmö karttaa raittiita ihmisiä? Mikä ihmeen menetys hän kenellekään on.
Kyllä se vaikutti. Bileissä oli sen takia aina jossain vaiheessa iltaa tosi kurja olla. Kokemus ei ollut mitätön, vaikka sen takia en pois illanvietoista jättäytynytkään. Tämä toistui pitkään ja painui siksi hyvin mieleen.
Elämään nyt yleisesti kuuluu se, että joskus on kurjaa olla, mutta kannattaako sitä märehtiä vuosikymmeniä
Miksi päättelet, että tuosta olisi vuosikymmeniä? Jostain syystä sinua vain jotenkin ärsyttää se, että toin tämän kokemukseni esiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Mut onhan se jo puitu moneen kertaan, että osa haluaa kuulla myös vaikka niitä inhottavia. Tai sitten se jättäjä voi kertoa itsestään eli mitä hakee ja mitä ei. Enpä nyt tiedä, onko se mitään melodraamaa - jos onkin, niin joillekin helpottavaa sellaista. Jos se on jollekulle tärkeätä, niin paljonpas se auttaa, jos toinen sanoo, että no minusta se on naurettavaa.
Tässä on yksi ongelma. Kaikki jätetyt ja syitä kaipaavat eivät todellakaan ole valmiita suhteen lopettamiseen. Eivät kaikki syyn kuultuaan sano, että "ok hyvä kun kerroit, heippa". Ikävä kyllä on ihmisiä, jotka alkavat joko puolustautua tai antaa lupauksia, että hehän voivat muuttua. Hehän voivat soittaakin harvemmin, jos toista kerran ottaa päähän liian tiheä yhteydenpito. Tai että he voivat olla puhumatta aina ikävistä asioista, jos toinen ei kerran jaksa kuunnella. He voivat lopettaa oharien tekemisen. Tai lopettaa ihan minkä vaan, mikä on jättäjän mielestä syynä. He ikäänkuin alkavat neuvottelemaan tavasta, miten suhde voisi jatkua. Ei siinä vaiheessa enää neuvotella suhteen jatkumisesta. Toinen on saanut tarpeekseen ja suhde on ohi.
Miksi ei puhua asioista ennen kuin ne ajautuvat tähän pisteeseen?
Uskoisin, että on varmaan yritetty. Monihan väittää, että erokin tulee puskista. Mutta kun alkavat kelaamaan, niin on jo vuosia ollut keskustelunaloituksia ja riitoja samoista aiheista, mutta toinen jääräpäisesti ei ole halunnut muuttaa tapojaan, vaan valittanut, että sinä vain nalkutat tyhjistä asioista. Kun eroilmoitus tulee, ollaan huuli pyöreänä, että meillähän oli kaikki hyvin, miksi et varoittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Mut onhan se jo puitu moneen kertaan, että osa haluaa kuulla myös vaikka niitä inhottavia. Tai sitten se jättäjä voi kertoa itsestään eli mitä hakee ja mitä ei. Enpä nyt tiedä, onko se mitään melodraamaa - jos onkin, niin joillekin helpottavaa sellaista. Jos se on jollekulle tärkeätä, niin paljonpas se auttaa, jos toinen sanoo, että no minusta se on naurettavaa.
Tässä on yksi ongelma. Kaikki jätetyt ja syitä kaipaavat eivät todellakaan ole valmiita suhteen lopettamiseen. Eivät kaikki syyn kuultuaan sano, että "ok hyvä kun kerroit, heippa". Ikävä kyllä on ihmisiä, jotka alkavat joko puolustautua tai antaa lupauksia, että hehän voivat muuttua. Hehän voivat soittaakin harvemmin, jos toista kerran ottaa päähän liian tiheä yhteydenpito. Tai että he voivat olla puhumatta aina ikävistä asioista, jos toinen ei kerran jaksa kuunnella. He voivat lopettaa oharien tekemisen. Tai lopettaa ihan minkä vaan, mikä on jättäjän mielestä syynä. He ikäänkuin alkavat neuvottelemaan tavasta, miten suhde voisi jatkua. Ei siinä vaiheessa enää neuvotella suhteen jatkumisesta. Toinen on saanut tarpeekseen ja suhde on ohi.
Miksi ei puhua asioista ennen kuin ne ajautuvat tähän pisteeseen?
Uskoisin, että on varmaan yritetty. Monihan väittää, että erokin tulee puskista. Mutta kun alkavat kelaamaan, niin on jo vuosia ollut keskustelunaloituksia ja riitoja samoista aiheista, mutta toinen jääräpäisesti ei ole halunnut muuttaa tapojaan, vaan valittanut, että sinä vain nalkutat tyhjistä asioista. Kun eroilmoitus tulee, ollaan huuli pyöreänä, että meillähän oli kaikki hyvin, miksi et varoittanut.
Jaahas. Täällähän moni on kommentoinut, ettei ystävyyteen kuulu keskustelua mistään negatiivisista jutuista. Näitä väitteitä vasten tuo kuulostaa hiukan ankalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Mut onhan se jo puitu moneen kertaan, että osa haluaa kuulla myös vaikka niitä inhottavia. Tai sitten se jättäjä voi kertoa itsestään eli mitä hakee ja mitä ei. Enpä nyt tiedä, onko se mitään melodraamaa - jos onkin, niin joillekin helpottavaa sellaista. Jos se on jollekulle tärkeätä, niin paljonpas se auttaa, jos toinen sanoo, että no minusta se on naurettavaa.
Tässä on yksi ongelma. Kaikki jätetyt ja syitä kaipaavat eivät todellakaan ole valmiita suhteen lopettamiseen. Eivät kaikki syyn kuultuaan sano, että "ok hyvä kun kerroit, heippa". Ikävä kyllä on ihmisiä, jotka alkavat joko puolustautua tai antaa lupauksia, että hehän voivat muuttua. Hehän voivat soittaakin harvemmin, jos toista kerran ottaa päähän liian tiheä yhteydenpito. Tai että he voivat olla puhumatta aina ikävistä asioista, jos toinen ei kerran jaksa kuunnella. He voivat lopettaa oharien tekemisen. Tai lopettaa ihan minkä vaan, mikä on jättäjän mielestä syynä. He ikäänkuin alkavat neuvottelemaan tavasta, miten suhde voisi jatkua. Ei siinä vaiheessa enää neuvotella suhteen jatkumisesta. Toinen on saanut tarpeekseen ja suhde on ohi.
Miksi ei puhua asioista ennen kuin ne ajautuvat tähän pisteeseen?
Miksi se jätetty ei tutki omaa käytöstään? Eikö yhtään raksuta päässä, että jos tekee toistuvasti ohareita, joka tapaamisella vain valittaa jostain tai lähes poikkeuksetta toisen soittaessa toinen sanoo, että kuule nyt on vähän kiire, toinen saa lopulta tarpeekseen? Eikö jätetyllä ole muka mitään vastuuta omasta käytöksestään? Onko hän joku avuton pikkulapsi, jolle pitää kertoa ihan yksinkertaisiakin asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suositusta voi tulla yksinäinen ja sitten pitäisi alkaa tapailemaan yksinäisiä vain?
Harvoinpa varmaan suosituista ihmisistä yksinäisiä tulee, koska ihmiset hakeutuvat tällaisten persoonien luo. Mökkimörröttäjät ja turhan valittajat, jotka kitisee siitäkin, että kun yhteiskunta ei järjestä alkoholittomille opiskelijoille ystäviä ja kun etäinen tuttu ei tee tiliselvitystä, miksi ei pidä enää yhteyttä, jäävät taatusti yksin.
Ihmiset, jotka vielä viiskymppisinä itkevät katkerasti, kun lapsena joku istutti muurahaispesään, itkevät varmaan muitakin asioita ja eivät näin ollen ole kovin haluttua seuraa. Tai laskevat, kuinka monta kertaa ovat itse soittaneet ja onko toinen soitanut tasan yhtä monta kertaa takaisin. Ihan kuin pikkulapset, jotka mittatikulla mittaavat, etteivät vain saaneet jäätelöä vähemmän, kuin sisaruksensa.
Yksinäiset eivät tämän ketjun perusteella vaikuta kovin miellyttäviltä ihmisiltä.
Millainen ihminen pilkkaa kiusattua?
Kopioitko tämän saman vastauksen aina, kun sinulla ei ole muuta sanottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suositusta voi tulla yksinäinen ja sitten pitäisi alkaa tapailemaan yksinäisiä vain?
Harvoinpa varmaan suosituista ihmisistä yksinäisiä tulee, koska ihmiset hakeutuvat tällaisten persoonien luo. Mökkimörröttäjät ja turhan valittajat, jotka kitisee siitäkin, että kun yhteiskunta ei järjestä alkoholittomille opiskelijoille ystäviä ja kun etäinen tuttu ei tee tiliselvitystä, miksi ei pidä enää yhteyttä, jäävät taatusti yksin.
Ihmiset, jotka vielä viiskymppisinä itkevät katkerasti, kun lapsena joku istutti muurahaispesään, itkevät varmaan muitakin asioita ja eivät näin ollen ole kovin haluttua seuraa. Tai laskevat, kuinka monta kertaa ovat itse soittaneet ja onko toinen soitanut tasan yhtä monta kertaa takaisin. Ihan kuin pikkulapset, jotka mittatikulla mittaavat, etteivät vain saaneet jäätelöä vähemmän, kuin sisaruksensa.
Yksinäiset eivät tämän ketjun perusteella vaikuta kovin miellyttäviltä ihmisiltä.
Millainen ihminen pilkkaa kiusattua?
Kopioitko tämän saman vastauksen aina, kun sinulla ei ole muuta sanottavaa.
Miksi kiusaat? Mikä sinua vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Mut onhan se jo puitu moneen kertaan, että osa haluaa kuulla myös vaikka niitä inhottavia. Tai sitten se jättäjä voi kertoa itsestään eli mitä hakee ja mitä ei. Enpä nyt tiedä, onko se mitään melodraamaa - jos onkin, niin joillekin helpottavaa sellaista. Jos se on jollekulle tärkeätä, niin paljonpas se auttaa, jos toinen sanoo, että no minusta se on naurettavaa.
Tässä on yksi ongelma. Kaikki jätetyt ja syitä kaipaavat eivät todellakaan ole valmiita suhteen lopettamiseen. Eivät kaikki syyn kuultuaan sano, että "ok hyvä kun kerroit, heippa". Ikävä kyllä on ihmisiä, jotka alkavat joko puolustautua tai antaa lupauksia, että hehän voivat muuttua. Hehän voivat soittaakin harvemmin, jos toista kerran ottaa päähän liian tiheä yhteydenpito. Tai että he voivat olla puhumatta aina ikävistä asioista, jos toinen ei kerran jaksa kuunnella. He voivat lopettaa oharien tekemisen. Tai lopettaa ihan minkä vaan, mikä on jättäjän mielestä syynä. He ikäänkuin alkavat neuvottelemaan tavasta, miten suhde voisi jatkua. Ei siinä vaiheessa enää neuvotella suhteen jatkumisesta. Toinen on saanut tarpeekseen ja suhde on ohi.
Miksi ei puhua asioista ennen kuin ne ajautuvat tähän pisteeseen?
Uskoisin, että on varmaan yritetty. Monihan väittää, että erokin tulee puskista. Mutta kun alkavat kelaamaan, niin on jo vuosia ollut keskustelunaloituksia ja riitoja samoista aiheista, mutta toinen jääräpäisesti ei ole halunnut muuttaa tapojaan, vaan valittanut, että sinä vain nalkutat tyhjistä asioista. Kun eroilmoitus tulee, ollaan huuli pyöreänä, että meillähän oli kaikki hyvin, miksi et varoittanut.
Jaahas. Täällähän moni on kommentoinut, ettei ystävyyteen kuulu keskustelua mistään negatiivisista jutuista. Näitä väitteitä vasten tuo kuulostaa hiukan ankalta.
No jos on toiselle monta kertaa kauniisti sanonut, että en ehdi jatkuvasti tapailemaan ja se on oikeastaan minun asia, missä olin eilen, niin kyllä siitä pitäisi jo tyhmemmänkin tajuta, että toinen kokee ahdistavaksi utelut ja vaatimukset. Jos ei ymmärrä, niin sitten itkee, että toinen jätti minut ihan puskista.Tuskinpa ne koskaan ihan puskista kuitenkin tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suositusta voi tulla yksinäinen ja sitten pitäisi alkaa tapailemaan yksinäisiä vain?
Harvoinpa varmaan suosituista ihmisistä yksinäisiä tulee, koska ihmiset hakeutuvat tällaisten persoonien luo. Mökkimörröttäjät ja turhan valittajat, jotka kitisee siitäkin, että kun yhteiskunta ei järjestä alkoholittomille opiskelijoille ystäviä ja kun etäinen tuttu ei tee tiliselvitystä, miksi ei pidä enää yhteyttä, jäävät taatusti yksin.
Ihmiset, jotka vielä viiskymppisinä itkevät katkerasti, kun lapsena joku istutti muurahaispesään, itkevät varmaan muitakin asioita ja eivät näin ollen ole kovin haluttua seuraa. Tai laskevat, kuinka monta kertaa ovat itse soittaneet ja onko toinen soitanut tasan yhtä monta kertaa takaisin. Ihan kuin pikkulapset, jotka mittatikulla mittaavat, etteivät vain saaneet jäätelöä vähemmän, kuin sisaruksensa.
Yksinäiset eivät tämän ketjun perusteella vaikuta kovin miellyttäviltä ihmisiltä.
Millainen ihminen pilkkaa kiusattua?
Kopioitko tämän saman vastauksen aina, kun sinulla ei ole muuta sanottavaa.
Miksi kiusaat? Mikä sinua vaivaa?
Taidat olla juuri sellainen, joka ei kestä totuuksia. Kuin lapsi, joka on vittumainen toisille ja kun jää yksin, juoksee opettajalle itkemään, että häntä kiusataan.
Ja kyllä, voit kopioida taas vastakseksi, miksi olet ilkeä kiusatuille, yksinäille reppanoille, vaikka me olemme niin maailman ihanimpia ihmisiä. Nuo sinun kommentit on menettäneet jo merkityksen ensimäisen kymmenen ilkeä kommentin kohdalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suositusta voi tulla yksinäinen ja sitten pitäisi alkaa tapailemaan yksinäisiä vain?
Harvoinpa varmaan suosituista ihmisistä yksinäisiä tulee, koska ihmiset hakeutuvat tällaisten persoonien luo. Mökkimörröttäjät ja turhan valittajat, jotka kitisee siitäkin, että kun yhteiskunta ei järjestä alkoholittomille opiskelijoille ystäviä ja kun etäinen tuttu ei tee tiliselvitystä, miksi ei pidä enää yhteyttä, jäävät taatusti yksin.
Ihmiset, jotka vielä viiskymppisinä itkevät katkerasti, kun lapsena joku istutti muurahaispesään, itkevät varmaan muitakin asioita ja eivät näin ollen ole kovin haluttua seuraa. Tai laskevat, kuinka monta kertaa ovat itse soittaneet ja onko toinen soitanut tasan yhtä monta kertaa takaisin. Ihan kuin pikkulapset, jotka mittatikulla mittaavat, etteivät vain saaneet jäätelöä vähemmän, kuin sisaruksensa.
Yksinäiset eivät tämän ketjun perusteella vaikuta kovin miellyttäviltä ihmisiltä.
Millainen ihminen pilkkaa kiusattua?
Kopioitko tämän saman vastauksen aina, kun sinulla ei ole muuta sanottavaa.
Todistit väitteeni, että osa ihmisistä ei kypsy henkisesti vaikka vuodet kuluvat. Lapsena kiusanneet ovat yleensä ilkeitä vielä aikuisinakin. Miltä tuntuu olla nettikiusaaja, joka tekee pilkkaa lapsena kiusatuista?
Vierailija kirjoitti:
Oliko se sinusta parempi juttu, että he eläisivät yksin itseään syytellen?
Itse asiassa uskon, että olisi.
Liiallinen itsesyytöksissä vellominen ei tietenkään ole hyväksi. Kuitenkin ihmiset, jotka pyrkivät löytämään ratkaisuja ongelmiinsa omaa käytöstään ja asennettaan tutkimalla ja muuttamalla, kehittyvät ja oppivat. Ehkäpä eräänä päivänä ei enää tarvitsi olla yksin.
Ihmiset, jotka syyttävät ongelmistaan aina ympäröivää maailmaa, rakenteita, olosuhteita ja muita ihmisiä, tuppaavat olemaan sietämätöntä seuraa. Yksin jääminen on taattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko se sinusta parempi juttu, että he eläisivät yksin itseään syytellen?
Itse asiassa uskon, että olisi.
Liiallinen itsesyytöksissä vellominen ei tietenkään ole hyväksi. Kuitenkin ihmiset, jotka pyrkivät löytämään ratkaisuja ongelmiinsa omaa käytöstään ja asennettaan tutkimalla ja muuttamalla, kehittyvät ja oppivat. Ehkäpä eräänä päivänä ei enää tarvitsi olla yksin.
Ihmiset, jotka syyttävät ongelmistaan aina ympäröivää maailmaa, rakenteita, olosuhteita ja muita ihmisiä, tuppaavat olemaan sietämätöntä seuraa. Yksin jääminen on taattua.
Kenenkään kohdalla kaikki ei aina ole pelkästään omaa vikaa tai omaa ansiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenenkään kohdalla kaikki ei aina ole pelkästään omaa vikaa tai omaa ansiota.
Ei niin, mutta oma ajattelu, asenne ja käytös ovat ainoat joihin voin suoraan itse vaikuttaa. Maailma ja toiset ihmiset eivät muutu, kun minä tahdon. Ei se muuta asiaa miksikään, kenen syy tai ansio tilanne on.
Suhtautumistapa ratkaisee.
Ja te jotka kaipaatte alkoholittomia opiskelijatapahtumia. Idea on ihan hyvä, miksi ette järjestä?
Itse järjestin paljon opiskelijatapahtumia aikoinani. Mielestäni ne olivat pääosin hauskoja juhlia, kaikki halukkaat otettiin mukaan, porukkaa kävi paljon, aineessamme oli mielestäni hyvä henki ja tunnelma.
Eräs jäsen pyysi, että tulisin mukaan järjestämään alkoholitonta tapahtumaa. Sanoin etten tule, mutta voin auttaa ja neuvoa miten aiemmin on käytännön juttuja tehty. Hän loukkaantui ja sanoi että hommasta ei tule mitään, ellen ole mukana. Tuumin että voi voi, en nyt kuitenkaan tule koska itse haluan ottaa juhlissa muutaman drinkin. Mutta että järjestäkää ihmeessä ja pitäkää kiva ilta. Hän ei lopulta alkanut järjestää tapahtumaa.
Kaikkea kyllä vaaditaan valmiina, mutta itseä ei laiteta likoon.
Vierailija kirjoitti:
Ja te jotka kaipaatte alkoholittomia opiskelijatapahtumia. Idea on ihan hyvä, miksi ette järjestä?
Itse järjestin paljon opiskelijatapahtumia aikoinani. Mielestäni ne olivat pääosin hauskoja juhlia, kaikki halukkaat otettiin mukaan, porukkaa kävi paljon, aineessamme oli mielestäni hyvä henki ja tunnelma.
Eräs jäsen pyysi, että tulisin mukaan järjestämään alkoholitonta tapahtumaa. Sanoin etten tule, mutta voin auttaa ja neuvoa miten aiemmin on käytännön juttuja tehty. Hän loukkaantui ja sanoi että hommasta ei tule mitään, ellen ole mukana. Tuumin että voi voi, en nyt kuitenkaan tule koska itse haluan ottaa juhlissa muutaman drinkin. Mutta että järjestäkää ihmeessä ja pitäkää kiva ilta. Hän ei lopulta alkanut järjestää tapahtumaa.
Kaikkea kyllä vaaditaan valmiina, mutta itseä ei laiteta likoon.
Kysyisit ensin moniko täällä on opiskelija, joka haluaa näitä tapahtumia.
No voi kyynel, jos elämässä mainitsemisen arvoinen vastoinkäyminen on se, että joku mäntti kysyi vuosia sitten, että miksi et juo. Eikä silti ymmärrä miten älyttömän hyvää elämää on viettänyt, kun TUO on mainitsemisen arvoinen vastoinkäyminen.
Kuka jaksaa miettiä jonkun yksittäisen juopon yhtä kysymystä vuosikaupalla? Ja miksi ihmeessä.
Tämä ketju on saanut minut entistä varovaisemmaksi sen suhteen , että en ala kenenkään ainoaksi ystäväksi.