Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Jos me seuralliset todella olemme mielestänne noin pahoja, miksi edes haluatte seuraamme?
Luuletko tosiaan, että suurinta osaa aikuisista ihmisistä kiinnostaa, onko henkilöllä paljon vai vähän kavereita? Ehkä jossain ala- tai yläkoulussa näin. Oletettavasti ihmisiä kiinnostaa se, millainen se ihminen on ja millaista hänen kanssaan on. Eli ei, et sinä tosiaan kiinnostakaan juuri ketään sen takia, että sinä sanot, että sinulla on paljon kavereita.
Oispa mielenkiintoista tietää, milloin nämä omasta mielestään kovin miellyttävät ihmiset ovat valmiita tekemään kompromisseja elämässään. Vai huudellaanko jatkuvasti, että "minulla on oikeus".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siispä mieluummin väistämme, ja se on oikeutemme. Konflikteja selvitellään niiden kanssa, keitä EI HALUTA menettää.
Ensimmäiseen virkkeeseen toteaisin, että onko varmasti oikeutenne? Onko oikeutenne ajatella itseänne eikä toista? Onko oma toiveenne tärkeämpi kuin toisen?
Toiseen virkkeeseen totean, että varmasti voi olla poikkeuksia, mutta monesti välttelevä luonne ei ole kiinnostunut käsittelemään konflikteja yhtään kenenkään kanssa. Sikäli voi siis lohduttautua sillä, että se asian ohittelu, möllöttäminen ja toisen pilkkana pitäminen ("mun tapa menee ohi sun tavan") on tasapuolista. Esim. yksi hyvä ystäväni tekee niin, että poistuu areenalta, vaikka olisi itse hämmentänyt kunnon sopan. Tai jos alkaa poltella, niin poistuu paikalta, kertoo palaavansa asiaan, mutta hupsis, asia jää kuukausiksi.
Jeesustelua tai ei, mutta en ole ihan varma, onko mulla yhtäkään asiaa, johon suhtautuisin siten, että nyt tehdään näin, koska minä kerran haluan näin ja sinun tahtosi ei asiaan vaikuta pätkääkään. Sehän on epäreilua eikä suinkaan oikeudenmukaista, jos vain toisen tahto otetaan huomioon.
Yksinäiset, tutustukaa toisiin yksinäisiin. Tämän ketjun luettuani olen vakuuttunut siitä, että me ystävälliset ja porukoissa olevat emme teitä voi onnellisiksi tehdä.
Luojan kiitos minun tuntemani seurapiirikärpäset eivät ole näin itserakkaita ja itsekkäitä toiseuttajia.
Mä taas ymmärrän oikein hyvin, mitä tuo edellinen kirjoittaja tarkoitti. Kenenkään ei tarvitse olla kenenkään toisen tuttava, kaveri eikä ystäväkään, jos ei halua. On täysin vapaaehtoista olla toisen ihmisen kanssa tekemisissä. Jos ei jonkun kanssa synkkaa, niin ei synkkaa. Eihän se mikään katastrofi ole vaan ihan normaalia. Jos kaipaa tiivistä yhteydenpitoa tai sydänystävyyttä, silloin etsii sellaisen, joka haluaa samaa. Eikä yritä tiivistä yhteydenpitoa ja sydänystävyyttä tuon edellisen kirjoittajan tai minun kaltaisen ihmisen kanssa.
Mun elämääni mahtuu tärkeitä ja vähemmän tärkeitä ihmisiä. Jos huomaan, että joku uusi tuttavuus pyrkii lähentymään kovin nopeasti, peräännyn, koska ymmärrän, että en ole se ihminen, jota hän elämäänsä oikeasti haluaa ja sen vuoksi kiinnostukseni tähän ihmiseen loppuu. Ei siinä ole mitään väärää, koska sehän on molempien etu.
Muuten tietysti ihan jees, mutta puhut ihan eri asioista kuin minä tuossa yllä. En puhunut mistään ihmisten genre-lajittelusta sanallakaan saati mistään sydänystävyydestä tai synkkaamisesta. Miksi lainata, jos oma kommentti ei liity asiaan lainkaan?
Koitan vääntää uudelleen. Jos joku ei halua selvitellä konflikteja muiden kuin sellaisten kanssa, joita ei halua menettää ( = ovat ko henkilölle tärkeitä ihmisiä), ei hänellä ole mitään velvollisuutta selvitellä niitä muiden kanssa. Jos jollekin toiselle on ehdottoman tärkeää selvitellä konflikteja ihan jokaisen ihmisen kanssa, hän etsii seurakseen sellaisia ihmisiä, jotka myös haluavat selvitellä konflikteja kaikkien kanssa. Myös niiden, joilla ei ole omassa elämässä juurikaan merkitystä. Ei sinun ole mikään pakko olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa selvitellä konfliktit ainoastaan niiden kanssa, joita ei halua menettää. Olet täysin vapaa poistumaan hänen elämästään. Ihan vaikka sanomatta sanaakaan. Meillä jokaisella saa olla omat tapamme, saamme odottaa ja toivoa ihan mitä haluamme, mutta kenelläkään toisella ei ole mitään velvollisuutta vastata odotuksiimme tai toteuttaa toiveitamme. Jokaisella on oikeus miettiä, millaisia asioita toisesta voi katsoa sormiensa läpi ja millaisia ei. Ja oikeus sanoa hasta la vista, jos toisen seura ei enää miellytäkään. Tämä sama oikeus on kaikilla. Sosiaalisilla ja vähemmän sosiaalisilla. Sellaisilla, joilla on paljon ihmissuhteita, ja sellaisilla, joilla ei ole. Ihan kaikilla. Jos jonkun seura ei ole sellaista kuin haluaa, ei ole mikään pakko olla hänen seurassaan. Voi etsiä jonkun toisen, jonka seurassa haluaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Yritin vain antaa niitä selityksiä, miksi ihmiset etääntyvät ja yhteydenpito lakkaa, kun niitä on täällä penätty. Ei kyse ole siitä, kuka on ihmisenä parempi. Uskon kuitenkin, että voin tuoda ihmisille paljon iloa ja apua, koska he haluavat minuun olla yhteydessä ja minä heihin. Sanotte, että haluatte kuulla syitä, mutta kaikki onkin lopulta vain ilkeilyä.
Ja kyllä, jokaisella ihmisellä on omissa vapaa-ajan ihmissuhteissa oikeus ylläpitää omia rajojaan ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Toisilla taas on oikeus ilmaista omat tarpeensa. Toisen toive ei ole toista tärkeämpi. Jos oikeudet ovat ristiriidassa, ystävyyttä ei vain synny tai se viilenee. Tämä on seuralliselle ok eikä yleensä minkäänlaista kaunaa jää. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että monelle yksinäiselle nämä ovat raskaita hetkiä. Siksi se on luultavasti yksinäisyydestä kärsivä, jonka kannattaa asennetta muuttaa - muuten ei muutosta tule.
Ja kiitos kysymästä, jos kaikki läheiseni yhtäkkiä kuolisivat, tuntisin varmasti oloni musertavan yksinäinäiseksi. Yksin en kuitenkaan jäisi koska hyviä ja mielenkiintoisia ihmisiä on maailma täynnä. Jos selviäsisin menetyksestä järjissäni, loisin elämäni ja ihmissuhteeni uudelleen. Kysymys on kuitenkin hyvin typerä, koska enhän voi ennestään tietää mitä tuollainen tragedia tekee psyykelle ja persoonallisuudelle.
Ja yksinäisyyden tunteista kärsii välillä jokainen, mutta me seuralliset emme syytä siitä toisia.
Jos me seuralliset todella olemme mielestänne noin pahoja, miksi edes haluatte seuraamme?
Se, jolla on paljon ystäviä, ja kokee iloa myös moikkaustutuista
Mistä päättelet ettet uudessa tilanteessa jäisi yksin? Entä jos moikkaustutut eivät haluaisi tutustua sinuun paremmin sen jälkeen, kun olisit selvinnyt katastrofista? Uskoituisitko hyvin selviäväsi elämässäsi pelkkien moikkaustuttujen varassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siispä mieluummin väistämme, ja se on oikeutemme. Konflikteja selvitellään niiden kanssa, keitä EI HALUTA menettää.
Ensimmäiseen virkkeeseen toteaisin, että onko varmasti oikeutenne? Onko oikeutenne ajatella itseänne eikä toista? Onko oma toiveenne tärkeämpi kuin toisen?
Toiseen virkkeeseen totean, että varmasti voi olla poikkeuksia, mutta monesti välttelevä luonne ei ole kiinnostunut käsittelemään konflikteja yhtään kenenkään kanssa. Sikäli voi siis lohduttautua sillä, että se asian ohittelu, möllöttäminen ja toisen pilkkana pitäminen ("mun tapa menee ohi sun tavan") on tasapuolista. Esim. yksi hyvä ystäväni tekee niin, että poistuu areenalta, vaikka olisi itse hämmentänyt kunnon sopan. Tai jos alkaa poltella, niin poistuu paikalta, kertoo palaavansa asiaan, mutta hupsis, asia jää kuukausiksi.
Jeesustelua tai ei, mutta en ole ihan varma, onko mulla yhtäkään asiaa, johon suhtautuisin siten, että nyt tehdään näin, koska minä kerran haluan näin ja sinun tahtosi ei asiaan vaikuta pätkääkään. Sehän on epäreilua eikä suinkaan oikeudenmukaista, jos vain toisen tahto otetaan huomioon.
Yksinäiset, tutustukaa toisiin yksinäisiin. Tämän ketjun luettuani olen vakuuttunut siitä, että me ystävälliset ja porukoissa olevat emme teitä voi onnellisiksi tehdä.
Luojan kiitos minun tuntemani seurapiirikärpäset eivät ole näin itserakkaita ja itsekkäitä toiseuttajia.
Mä taas ymmärrän oikein hyvin, mitä tuo edellinen kirjoittaja tarkoitti. Kenenkään ei tarvitse olla kenenkään toisen tuttava, kaveri eikä ystäväkään, jos ei halua. On täysin vapaaehtoista olla toisen ihmisen kanssa tekemisissä. Jos ei jonkun kanssa synkkaa, niin ei synkkaa. Eihän se mikään katastrofi ole vaan ihan normaalia. Jos kaipaa tiivistä yhteydenpitoa tai sydänystävyyttä, silloin etsii sellaisen, joka haluaa samaa. Eikä yritä tiivistä yhteydenpitoa ja sydänystävyyttä tuon edellisen kirjoittajan tai minun kaltaisen ihmisen kanssa.
Mun elämääni mahtuu tärkeitä ja vähemmän tärkeitä ihmisiä. Jos huomaan, että joku uusi tuttavuus pyrkii lähentymään kovin nopeasti, peräännyn, koska ymmärrän, että en ole se ihminen, jota hän elämäänsä oikeasti haluaa ja sen vuoksi kiinnostukseni tähän ihmiseen loppuu. Ei siinä ole mitään väärää, koska sehän on molempien etu.
Muuten tietysti ihan jees, mutta puhut ihan eri asioista kuin minä tuossa yllä. En puhunut mistään ihmisten genre-lajittelusta sanallakaan saati mistään sydänystävyydestä tai synkkaamisesta. Miksi lainata, jos oma kommentti ei liity asiaan lainkaan?
Koitan vääntää uudelleen. Jos joku ei halua selvitellä konflikteja muiden kuin sellaisten kanssa, joita ei halua menettää ( = ovat ko henkilölle tärkeitä ihmisiä), ei hänellä ole mitään velvollisuutta selvitellä niitä muiden kanssa. Jos jollekin toiselle on ehdottoman tärkeää selvitellä konflikteja ihan jokaisen ihmisen kanssa, hän etsii seurakseen sellaisia ihmisiä, jotka myös haluavat selvitellä konflikteja kaikkien kanssa. Myös niiden, joilla ei ole omassa elämässä juurikaan merkitystä. Ei sinun ole mikään pakko olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa selvitellä konfliktit ainoastaan niiden kanssa, joita ei halua menettää. Olet täysin vapaa poistumaan hänen elämästään. Ihan vaikka sanomatta sanaakaan. Meillä jokaisella saa olla omat tapamme, saamme odottaa ja toivoa ihan mitä haluamme, mutta kenelläkään toisella ei ole mitään velvollisuutta vastata odotuksiimme tai toteuttaa toiveitamme. Jokaisella on oikeus miettiä, millaisia asioita toisesta voi katsoa sormiensa läpi ja millaisia ei. Ja oikeus sanoa hasta la vista, jos toisen seura ei enää miellytäkään. Tämä sama oikeus on kaikilla. Sosiaalisilla ja vähemmän sosiaalisilla. Sellaisilla, joilla on paljon ihmissuhteita, ja sellaisilla, joilla ei ole. Ihan kaikilla. Jos jonkun seura ei ole sellaista kuin haluaa, ei ole mikään pakko olla hänen seurassaan. Voi etsiä jonkun toisen, jonka seurassa haluaa olla.
Mistä tämä toinen ihminen voi ennen konfliktia tietää sen, että hän merkitsee sinulle vähemmän kuin sinä hänelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siispä mieluummin väistämme, ja se on oikeutemme. Konflikteja selvitellään niiden kanssa, keitä EI HALUTA menettää.
Ensimmäiseen virkkeeseen toteaisin, että onko varmasti oikeutenne? Onko oikeutenne ajatella itseänne eikä toista? Onko oma toiveenne tärkeämpi kuin toisen?
Toiseen virkkeeseen totean, että varmasti voi olla poikkeuksia, mutta monesti välttelevä luonne ei ole kiinnostunut käsittelemään konflikteja yhtään kenenkään kanssa. Sikäli voi siis lohduttautua sillä, että se asian ohittelu, möllöttäminen ja toisen pilkkana pitäminen ("mun tapa menee ohi sun tavan") on tasapuolista. Esim. yksi hyvä ystäväni tekee niin, että poistuu areenalta, vaikka olisi itse hämmentänyt kunnon sopan. Tai jos alkaa poltella, niin poistuu paikalta, kertoo palaavansa asiaan, mutta hupsis, asia jää kuukausiksi.
Jeesustelua tai ei, mutta en ole ihan varma, onko mulla yhtäkään asiaa, johon suhtautuisin siten, että nyt tehdään näin, koska minä kerran haluan näin ja sinun tahtosi ei asiaan vaikuta pätkääkään. Sehän on epäreilua eikä suinkaan oikeudenmukaista, jos vain toisen tahto otetaan huomioon.
Yksinäiset, tutustukaa toisiin yksinäisiin. Tämän ketjun luettuani olen vakuuttunut siitä, että me ystävälliset ja porukoissa olevat emme teitä voi onnellisiksi tehdä.
Luojan kiitos minun tuntemani seurapiirikärpäset eivät ole näin itserakkaita ja itsekkäitä toiseuttajia.
Mä taas ymmärrän oikein hyvin, mitä tuo edellinen kirjoittaja tarkoitti. Kenenkään ei tarvitse olla kenenkään toisen tuttava, kaveri eikä ystäväkään, jos ei halua. On täysin vapaaehtoista olla toisen ihmisen kanssa tekemisissä. Jos ei jonkun kanssa synkkaa, niin ei synkkaa. Eihän se mikään katastrofi ole vaan ihan normaalia. Jos kaipaa tiivistä yhteydenpitoa tai sydänystävyyttä, silloin etsii sellaisen, joka haluaa samaa. Eikä yritä tiivistä yhteydenpitoa ja sydänystävyyttä tuon edellisen kirjoittajan tai minun kaltaisen ihmisen kanssa.
Mun elämääni mahtuu tärkeitä ja vähemmän tärkeitä ihmisiä. Jos huomaan, että joku uusi tuttavuus pyrkii lähentymään kovin nopeasti, peräännyn, koska ymmärrän, että en ole se ihminen, jota hän elämäänsä oikeasti haluaa ja sen vuoksi kiinnostukseni tähän ihmiseen loppuu. Ei siinä ole mitään väärää, koska sehän on molempien etu.
Muuten tietysti ihan jees, mutta puhut ihan eri asioista kuin minä tuossa yllä. En puhunut mistään ihmisten genre-lajittelusta sanallakaan saati mistään sydänystävyydestä tai synkkaamisesta. Miksi lainata, jos oma kommentti ei liity asiaan lainkaan?
Koitan vääntää uudelleen. Jos joku ei halua selvitellä konflikteja muiden kuin sellaisten kanssa, joita ei halua menettää ( = ovat ko henkilölle tärkeitä ihmisiä), ei hänellä ole mitään velvollisuutta selvitellä niitä muiden kanssa. Jos jollekin toiselle on ehdottoman tärkeää selvitellä konflikteja ihan jokaisen ihmisen kanssa, hän etsii seurakseen sellaisia ihmisiä, jotka myös haluavat selvitellä konflikteja kaikkien kanssa. Myös niiden, joilla ei ole omassa elämässä juurikaan merkitystä. Ei sinun ole mikään pakko olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa selvitellä konfliktit ainoastaan niiden kanssa, joita ei halua menettää. Olet täysin vapaa poistumaan hänen elämästään. Ihan vaikka sanomatta sanaakaan. Meillä jokaisella saa olla omat tapamme, saamme odottaa ja toivoa ihan mitä haluamme, mutta kenelläkään toisella ei ole mitään velvollisuutta vastata odotuksiimme tai toteuttaa toiveitamme. Jokaisella on oikeus miettiä, millaisia asioita toisesta voi katsoa sormiensa läpi ja millaisia ei. Ja oikeus sanoa hasta la vista, jos toisen seura ei enää miellytäkään. Tämä sama oikeus on kaikilla. Sosiaalisilla ja vähemmän sosiaalisilla. Sellaisilla, joilla on paljon ihmissuhteita, ja sellaisilla, joilla ei ole. Ihan kaikilla. Jos jonkun seura ei ole sellaista kuin haluaa, ei ole mikään pakko olla hänen seurassaan. Voi etsiä jonkun toisen, jonka seurassa haluaa olla.
Mistä tämä toinen ihminen voi ennen konfliktia tietää sen, että hän merkitsee sinulle vähemmän kuin sinä hänelle?
Ei välttämättä mistään eikä konfliktin kannalta sillä ole mitään merkitystäkään. Etkö ole koskaan ihastunut johonkin tyyppiin ja myöhemmin huomannut, ettei hän ole ollut puoliksikaan niin ihastunut sinuun kuin sinä häneen? Ihan samaa voi tapahtua muissakin ihmissuhteissa. Sitten vaan nuollaan haavat ja jatketaan elämässä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä päättelet ettet uudessa tilanteessa jäisi yksin? Entä jos moikkaustutut eivät haluaisi tutustua sinuun paremmin sen jälkeen, kun olisit selvinnyt katastrofista? Uskoituisitko hyvin selviäväsi elämässäsi pelkkien moikkaustuttujen varassa?
Tjaa, no en tietysti voi sataprosenttisen varmasti tietääkään. Mulla on luottamus ihmisiin, ja se luottamus saa minut uskomaan niin. Kaikki moikkaustutut eivät haluaisi tutustua paremmin, ja osa haluaisi, uskoisin. On elämässä ehtinyt jo tapahtuakin kaikenlaista, ja olen saanut apua ja tukea yllättäviltä tahoilta.
Kaipa tällainen luottamus on sitä sosiaalista pääomaa josta kirjoiteltiin kymmeniä sivuja sitten. Olen onnekas, että pystyn luottamaan ihmisiin. Luotan myös itseeni ja pidän itseäni arvokkaana. Tiedän, että mulla on annettavaa muille ja olen iloinen että voin niin tehdä.
Vaatimuksiin en siltikään alistu, vaan toivotan näille ihmisille mielessäni kaikkea hyvää ja etäännytän itseni heistä.
Minulle on OK jos minua pidetään ilkeänä siksi että pidän kiinni rajoistani. En ole koskaan ollut altis henkiselle kiristykselle tai sosiaaliselle paineelle, koska tunnen itseni ja vaikuttimeni.
Mielestäni on vain surullista, että toiset joutuvat elämään elämäänsä yksin ja muuta maailmaa syytellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä päättelet ettet uudessa tilanteessa jäisi yksin? Entä jos moikkaustutut eivät haluaisi tutustua sinuun paremmin sen jälkeen, kun olisit selvinnyt katastrofista? Uskoituisitko hyvin selviäväsi elämässäsi pelkkien moikkaustuttujen varassa?
Tjaa, no en tietysti voi sataprosenttisen varmasti tietääkään. Mulla on luottamus ihmisiin, ja se luottamus saa minut uskomaan niin. Kaikki moikkaustutut eivät haluaisi tutustua paremmin, ja osa haluaisi, uskoisin. On elämässä ehtinyt jo tapahtuakin kaikenlaista, ja olen saanut apua ja tukea yllättäviltä tahoilta.
Kaipa tällainen luottamus on sitä sosiaalista pääomaa josta kirjoiteltiin kymmeniä sivuja sitten. Olen onnekas, että pystyn luottamaan ihmisiin. Luotan myös itseeni ja pidän itseäni arvokkaana. Tiedän, että mulla on annettavaa muille ja olen iloinen että voin niin tehdä.
Vaatimuksiin en siltikään alistu, vaan toivotan näille ihmisille mielessäni kaikkea hyvää ja etäännytän itseni heistä.
Minulle on OK jos minua pidetään ilkeänä siksi että pidän kiinni rajoistani. En ole koskaan ollut altis henkiselle kiristykselle tai sosiaaliselle paineelle, koska tunnen itseni ja vaikuttimeni.
Mielestäni on vain surullista, että toiset joutuvat elämään elämäänsä yksin ja muuta maailmaa syytellen.
Oliko se sinusta parempi juttu, että he eläisivät yksin itseään syytellen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suositusta voi tulla yksinäinen ja sitten pitäisi alkaa tapailemaan yksinäisiä vain?
Harvoinpa varmaan suosituista ihmisistä yksinäisiä tulee, koska ihmiset hakeutuvat tällaisten persoonien luo. Mökkimörröttäjät ja turhan valittajat, jotka kitisee siitäkin, että kun yhteiskunta ei järjestä alkoholittomille opiskelijoille ystäviä ja kun etäinen tuttu ei tee tiliselvitystä, miksi ei pidä enää yhteyttä, jäävät taatusti yksin.
Ihmiset, jotka vielä viiskymppisinä itkevät katkerasti, kun lapsena joku istutti muurahaispesään, itkevät varmaan muitakin asioita ja eivät näin ollen ole kovin haluttua seuraa. Tai laskevat, kuinka monta kertaa ovat itse soittaneet ja onko toinen soitanut tasan yhtä monta kertaa takaisin. Ihan kuin pikkulapset, jotka mittatikulla mittaavat, etteivät vain saaneet jäätelöä vähemmän, kuin sisaruksensa.
Yksinäiset eivät tämän ketjun perusteella vaikuta kovin miellyttäviltä ihmisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Mut onhan se jo puitu moneen kertaan, että osa haluaa kuulla myös vaikka niitä inhottavia. Tai sitten se jättäjä voi kertoa itsestään eli mitä hakee ja mitä ei. Enpä nyt tiedä, onko se mitään melodraamaa - jos onkin, niin joillekin helpottavaa sellaista. Jos se on jollekulle tärkeätä, niin paljonpas se auttaa, jos toinen sanoo, että no minusta se on naurettavaa.
Olisi hyvä, jos se, joka haluaa tietää syyn, kysyisi sitä suoraan. Ja toinen vastaisi kuten asia on eikä hänen tarvitsisi pelätä loukkaavansa toista, koska toinen itse kysyi, halusi rehellisen vastauksen ja on valmistautunut siihen, ettei vastaus olekaan kivaa kuultavaa. Ja ne, jotka eivät halua rehellistä vastausta, eivät myöskään kysele syitä.
No tähän voin ainakin itse sanoa, että todellakin olen kysynyt syitä mm. parisuhteissa tai niiden tyngissä. Soitellut perään ja kysellyt. Ei ole jäänyt yhtään epäselväksi, ettenkö haluaisi tietää, mitä kävi. Silti on niitä, jotka ei vaan mitenkään voi antaa itsestään tiedonmurusia, vaan se on jotenkin liian tappiollinen kokemus, ja hiljaisuus/mykkäkoulu on voitto.
Mutta vaikka haluaisi tietää syyn, niin ei se silti sitä tarkoita, että toisella olisi täysin vapaa oksennusoikeus. Että mitäs läksit, ite kysyit, täältä pesee. Tietysti sanojalla on vastuu siitä, että pyrkii olemaan asiallinen.
Eli haluat kuunnella sanahelinää tyyliin: Kasvoimme erillemme
No en tod. Eikö sinusta muita vaihtoehtoja ole kuin jokin amerikkalainen paskanjauhanta?
Itse asiassa totesin aiemmin, että minulle kelpaisi sekin lopetus, että "olet kateellinen urkkija, jonka seuran jälkeen on paha olo enkä vain jaksa enää" tmv. Mutta totesin myös, että eihän toista tarvitse haukkua pystyyn, vaan voi kertoa, mitä itse hakee ja haluaa.
Näin ollen on kai muitakin vaihtoehtoja kuin sanahelinä tai toisen sättiminen? Vai onko sekin sanahelinää, että kertoo, että tässä elämäntilanteessa ei ole aikaa, arvostaa tiettyjä asioita, haluaa tehdä tiettyjä asioita tai haluaa ennemmin lenkkiseuraa kuin syvällisistä aiheista puhumista? Minusta se taas on totuus, jos näin kerran on.
Mutta jos nämä eivät ole syynä, niin miksi selittelemään tuollaisia. Jos syynä on oikeasti se, että toinen on ahdistava vaatimuksineen ja kyselyineen, miksi ei pääse ja missä oot ollut ja miksi et vastannut puhelimeen ja muutenkin negatiivinen. Miksi silloin sanoa, että ei kaipaa muuta kuin lenkkiseuraa. Jos haluaa vastauksen, pitää olla valmis kuulemaan, että en halua sinua edes lenkkiseuraksi, koska alat heti kyttäämään, missä olen ja lopulta pelkään katsoa puhelinta, kun olet taas utelemassa ja kyyläämässä ja syyllistämässä, kun minulla on muutakin elämää kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään väärää, että haluaa loppuselvittelyn tutustumisen, kaveruuden tai ystävyyden päätteeksi, kuten ei siinäkään, että haluaa että ystävyyden tilaa pohditaan yhdessä ja puntaroidaan yhdistäviä tekijöitä ja tulevaisuudentoiveita. Toive tiiviistä kuulumisten kyselyistä, viestittelystä ja viikottaisesta yhteydenpidosta on myös ok - tottakai jokaisella on oikeus tavoitella sellaisia ihmissuhteita kun haluaa.
On kuitenkin myös ok, jos tällaisia ystävyyksiä ei halua. Uskon tämän ketjun perusteella, että puhun monen muun sellaisen suulla, jolla on laaja ystäväpiiri. Emme yksinkertaisesti ole valmis antamaan yllämainittuja asioita, vaan ne kuuluvat parisuhteeseen ja nuoruuden intensiivisiin bestissuhteisiin joissa muovaamme minuutemme aikuisuutta varten.
Jos uusi tuttavuus osoittaa merkkejä vaativuudesta, menetämme kiinnostuksemme tutustua ihmiseen enempää. Tämä ei ole ilkeilyä, vaan myös meillä on oikeus puolustaa rajojamme. En myöskään ole kiinnostunut tutustumaan ihmiseen, jos käy ilmi että hän ei arvosta pintapuolisempaa tuttavuutta, satunnaisia kohtaamisia, jaettuja ohikiitäviä hetkiä, ihmisiä sellaisenaan vaan etsii "sydänystävää". En yksinkertaisesti voi luvata sellaista kenellekään, kristallipalloa kun ei minulla ole. Me emme arvota ihmisiä läheisyyden perusteella - myös moikkaustuttu on meille ihmisenä ihan yhtä arvokas. Hänen kanssaan voidaan viettää myös unohtumaton parituntinen, vaikkei enää koskaan tavattaisi missään sen jälkeen.
Suuri osa meistä "suosituista" on perusluonteeltaan konfliktia välttäviä, ja sen takia ihmiset viihtyvät kanssamme. Osaamme luoda hyvän tunnelman ja saamme ihmiset rentoutumaan ja näyttämään itsestään parhaat puolensa. Mutta koska konfliktin sietäminen on meille äärimmäisen raskasta, ette meiltä saa tilinpäätöstä kun haluamme etääntyä tuttavuudesta. Liian monta kertaa on näissä tilanteissa tullut vastaan täyslaidallinen, jota emme todellakaan halua vastaanottaa. Siispä mieluummin väistämme, ja se on oikeutemme. Konflikteja selvitellään niiden kanssa, keitä EI HALUTA menettää.
Meillä on useimmiten kokemusta siitä, että olemme halunneet auttaa yksinäistä ystävällisyydellä tai ottamalla mukaan porukoihin. Nämä hyvää tarkoittavat tilanteet ovat usein päättyneet huonosti. Olemme oppineet, että ystävyys ei voi perustua auttamishaluun, sääliin tai velvollisuudentuntoon vaan pohjalla on oltava aito, molemminpuolinen halu viettää aikaa juuri tämän ihmisen kanssa, tutustua häneen ja jakaa hänen kanssaan ajatuksia.
Yksinäiset, tutustukaa toisiin yksinäisiin. Tämän ketjun luettuani olen vakuuttunut siitä, että me ystävälliset ja porukoissa olevat emme teitä voi onnellisiksi tehdä.
Entä jos läheisesi ja ystäväsi kuolisivat jonkin katastrofin seurauksena? Mitä sen jälkeen ajattelisit siitä, että elämääsi kuuluisi vain moikkaustuttuja?
Kuinka ihania ihmisiä nämä yksinäiset onkaan. Hekumoivat ajatuksella, että toisten ihmiset läheiset ja ystävät kuolisivat. Tämähän se herättääkin kiinnostua solmia läheinen ystävyys tällaisen ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Ja sitten tämä raitis, jolta joku YKSI ihminen on kysellyt tyhmiä, ja sen vuoksi on pitänyt vetäytyä koko opiskelijatoiminnasta yksinäisyyteen. Ja kaikki opiskelijatoiminta pitää muuttaa raittiiksi, kun yhdestä ei ole jättämään jankuttajaa huomiotta. Kyllä elämästä voikin tehdä vaikeaa.
Missä kerroin vetäytyneeni opiskelijatoiminnasta?
No mitä ihmettä sitten väniset jostakin yhdestä ihmisestä, joka on sanonut jotakin vuosikymmeniä sitten, kun asialle ei ole ollut mitään merkitystä mihinkään? Miksi kerroit edes asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Ja sitten tämä raitis, jolta joku YKSI ihminen on kysellyt tyhmiä, ja sen vuoksi on pitänyt vetäytyä koko opiskelijatoiminnasta yksinäisyyteen. Ja kaikki opiskelijatoiminta pitää muuttaa raittiiksi, kun yhdestä ei ole jättämään jankuttajaa huomiotta. Kyllä elämästä voikin tehdä vaikeaa.
Missä kerroin vetäytyneeni opiskelijatoiminnasta?
No mitä ihmettä sitten väniset jostakin yhdestä ihmisestä, joka on sanonut jotakin vuosikymmeniä sitten, kun asialle ei ole ollut mitään merkitystä mihinkään? Miksi kerroit edes asiasta?
Miksi mitätöit kokemustani? Kerroin asiasta, koska välttämättä raittiisiin ihmisiin ei opiskelijatoiminnassa aina suhtauduta kovin mukavasti. Eivät tällaiset kokemukset ole niin ainutlaatuisia. Jotkut tutut ovat myös kokeneet vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään väärää, että haluaa loppuselvittelyn tutustumisen, kaveruuden tai ystävyyden päätteeksi, kuten ei siinäkään, että haluaa että ystävyyden tilaa pohditaan yhdessä ja puntaroidaan yhdistäviä tekijöitä ja tulevaisuudentoiveita. Toive tiiviistä kuulumisten kyselyistä, viestittelystä ja viikottaisesta yhteydenpidosta on myös ok - tottakai jokaisella on oikeus tavoitella sellaisia ihmissuhteita kun haluaa.
On kuitenkin myös ok, jos tällaisia ystävyyksiä ei halua. Uskon tämän ketjun perusteella, että puhun monen muun sellaisen suulla, jolla on laaja ystäväpiiri. Emme yksinkertaisesti ole valmis antamaan yllämainittuja asioita, vaan ne kuuluvat parisuhteeseen ja nuoruuden intensiivisiin bestissuhteisiin joissa muovaamme minuutemme aikuisuutta varten.
Jos uusi tuttavuus osoittaa merkkejä vaativuudesta, menetämme kiinnostuksemme tutustua ihmiseen enempää. Tämä ei ole ilkeilyä, vaan myös meillä on oikeus puolustaa rajojamme. En myöskään ole kiinnostunut tutustumaan ihmiseen, jos käy ilmi että hän ei arvosta pintapuolisempaa tuttavuutta, satunnaisia kohtaamisia, jaettuja ohikiitäviä hetkiä, ihmisiä sellaisenaan vaan etsii "sydänystävää". En yksinkertaisesti voi luvata sellaista kenellekään, kristallipalloa kun ei minulla ole. Me emme arvota ihmisiä läheisyyden perusteella - myös moikkaustuttu on meille ihmisenä ihan yhtä arvokas. Hänen kanssaan voidaan viettää myös unohtumaton parituntinen, vaikkei enää koskaan tavattaisi missään sen jälkeen.
Suuri osa meistä "suosituista" on perusluonteeltaan konfliktia välttäviä, ja sen takia ihmiset viihtyvät kanssamme. Osaamme luoda hyvän tunnelman ja saamme ihmiset rentoutumaan ja näyttämään itsestään parhaat puolensa. Mutta koska konfliktin sietäminen on meille äärimmäisen raskasta, ette meiltä saa tilinpäätöstä kun haluamme etääntyä tuttavuudesta. Liian monta kertaa on näissä tilanteissa tullut vastaan täyslaidallinen, jota emme todellakaan halua vastaanottaa. Siispä mieluummin väistämme, ja se on oikeutemme. Konflikteja selvitellään niiden kanssa, keitä EI HALUTA menettää.
Meillä on useimmiten kokemusta siitä, että olemme halunneet auttaa yksinäistä ystävällisyydellä tai ottamalla mukaan porukoihin. Nämä hyvää tarkoittavat tilanteet ovat usein päättyneet huonosti. Olemme oppineet, että ystävyys ei voi perustua auttamishaluun, sääliin tai velvollisuudentuntoon vaan pohjalla on oltava aito, molemminpuolinen halu viettää aikaa juuri tämän ihmisen kanssa, tutustua häneen ja jakaa hänen kanssaan ajatuksia.
Yksinäiset, tutustukaa toisiin yksinäisiin. Tämän ketjun luettuani olen vakuuttunut siitä, että me ystävälliset ja porukoissa olevat emme teitä voi onnellisiksi tehdä.
Entä jos läheisesi ja ystäväsi kuolisivat jonkin katastrofin seurauksena? Mitä sen jälkeen ajattelisit siitä, että elämääsi kuuluisi vain moikkaustuttuja?
Kuinka ihania ihmisiä nämä yksinäiset onkaan. Hekumoivat ajatuksella, että toisten ihmiset läheiset ja ystävät kuolisivat. Tämähän se herättääkin kiinnostua solmia läheinen ystävyys tällaisen ihmisen kanssa.
Jep. Ja kun sanoo, että jos muilla ihmisillä on jonkun kanssa hyvä olo, tämä ihminen ei jää yksin, niin se on yksinäisten kiusaamista.
Faktahan se on, että aiheetta ei kukaan jää yksin. Syy voi olla se, että on niin vanha tai sairas ettei pääse tapaamaan ketään mihinkään. Mutta ellei ole näin, niin jokin siinä omassa toiminnassa karkottaa muut ihmiset pois. Ja omaa käytöstä voi muuttaa vain itse.
Mutta ei, mieluummin yksinäinen toivoo muille läheisten kuolemaa, vaatii että valtio järjestää opiskelijoille ystäviä tai että kaikki pakotetaan "vapaaehtoistyöhön" ystäviksi yksinäisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suositusta voi tulla yksinäinen ja sitten pitäisi alkaa tapailemaan yksinäisiä vain?
Harvoinpa varmaan suosituista ihmisistä yksinäisiä tulee, koska ihmiset hakeutuvat tällaisten persoonien luo. Mökkimörröttäjät ja turhan valittajat, jotka kitisee siitäkin, että kun yhteiskunta ei järjestä alkoholittomille opiskelijoille ystäviä ja kun etäinen tuttu ei tee tiliselvitystä, miksi ei pidä enää yhteyttä, jäävät taatusti yksin.
Ihmiset, jotka vielä viiskymppisinä itkevät katkerasti, kun lapsena joku istutti muurahaispesään, itkevät varmaan muitakin asioita ja eivät näin ollen ole kovin haluttua seuraa. Tai laskevat, kuinka monta kertaa ovat itse soittaneet ja onko toinen soitanut tasan yhtä monta kertaa takaisin. Ihan kuin pikkulapset, jotka mittatikulla mittaavat, etteivät vain saaneet jäätelöä vähemmän, kuin sisaruksensa.
Yksinäiset eivät tämän ketjun perusteella vaikuta kovin miellyttäviltä ihmisiltä.
Millainen ihminen pilkkaa kiusattua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään väärää, että haluaa loppuselvittelyn tutustumisen, kaveruuden tai ystävyyden päätteeksi, kuten ei siinäkään, että haluaa että ystävyyden tilaa pohditaan yhdessä ja puntaroidaan yhdistäviä tekijöitä ja tulevaisuudentoiveita. Toive tiiviistä kuulumisten kyselyistä, viestittelystä ja viikottaisesta yhteydenpidosta on myös ok - tottakai jokaisella on oikeus tavoitella sellaisia ihmissuhteita kun haluaa.
On kuitenkin myös ok, jos tällaisia ystävyyksiä ei halua. Uskon tämän ketjun perusteella, että puhun monen muun sellaisen suulla, jolla on laaja ystäväpiiri. Emme yksinkertaisesti ole valmis antamaan yllämainittuja asioita, vaan ne kuuluvat parisuhteeseen ja nuoruuden intensiivisiin bestissuhteisiin joissa muovaamme minuutemme aikuisuutta varten.
Jos uusi tuttavuus osoittaa merkkejä vaativuudesta, menetämme kiinnostuksemme tutustua ihmiseen enempää. Tämä ei ole ilkeilyä, vaan myös meillä on oikeus puolustaa rajojamme. En myöskään ole kiinnostunut tutustumaan ihmiseen, jos käy ilmi että hän ei arvosta pintapuolisempaa tuttavuutta, satunnaisia kohtaamisia, jaettuja ohikiitäviä hetkiä, ihmisiä sellaisenaan vaan etsii "sydänystävää". En yksinkertaisesti voi luvata sellaista kenellekään, kristallipalloa kun ei minulla ole. Me emme arvota ihmisiä läheisyyden perusteella - myös moikkaustuttu on meille ihmisenä ihan yhtä arvokas. Hänen kanssaan voidaan viettää myös unohtumaton parituntinen, vaikkei enää koskaan tavattaisi missään sen jälkeen.
Suuri osa meistä "suosituista" on perusluonteeltaan konfliktia välttäviä, ja sen takia ihmiset viihtyvät kanssamme. Osaamme luoda hyvän tunnelman ja saamme ihmiset rentoutumaan ja näyttämään itsestään parhaat puolensa. Mutta koska konfliktin sietäminen on meille äärimmäisen raskasta, ette meiltä saa tilinpäätöstä kun haluamme etääntyä tuttavuudesta. Liian monta kertaa on näissä tilanteissa tullut vastaan täyslaidallinen, jota emme todellakaan halua vastaanottaa. Siispä mieluummin väistämme, ja se on oikeutemme. Konflikteja selvitellään niiden kanssa, keitä EI HALUTA menettää.
Meillä on useimmiten kokemusta siitä, että olemme halunneet auttaa yksinäistä ystävällisyydellä tai ottamalla mukaan porukoihin. Nämä hyvää tarkoittavat tilanteet ovat usein päättyneet huonosti. Olemme oppineet, että ystävyys ei voi perustua auttamishaluun, sääliin tai velvollisuudentuntoon vaan pohjalla on oltava aito, molemminpuolinen halu viettää aikaa juuri tämän ihmisen kanssa, tutustua häneen ja jakaa hänen kanssaan ajatuksia.
Yksinäiset, tutustukaa toisiin yksinäisiin. Tämän ketjun luettuani olen vakuuttunut siitä, että me ystävälliset ja porukoissa olevat emme teitä voi onnellisiksi tehdä.
Entä jos läheisesi ja ystäväsi kuolisivat jonkin katastrofin seurauksena? Mitä sen jälkeen ajattelisit siitä, että elämääsi kuuluisi vain moikkaustuttuja?
Kuinka ihania ihmisiä nämä yksinäiset onkaan. Hekumoivat ajatuksella, että toisten ihmiset läheiset ja ystävät kuolisivat. Tämähän se herättääkin kiinnostua solmia läheinen ystävyys tällaisen ihmisen kanssa.
Hekumointi on ainoastaan sinun päässäsi. Minua kiinnosti se miten hyvin tällainen ihminen osaa samaistua yksinäisen tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Ja sitten tämä raitis, jolta joku YKSI ihminen on kysellyt tyhmiä, ja sen vuoksi on pitänyt vetäytyä koko opiskelijatoiminnasta yksinäisyyteen. Ja kaikki opiskelijatoiminta pitää muuttaa raittiiksi, kun yhdestä ei ole jättämään jankuttajaa huomiotta. Kyllä elämästä voikin tehdä vaikeaa.
Missä kerroin vetäytyneeni opiskelijatoiminnasta?
No mitä ihmettä sitten väniset jostakin yhdestä ihmisestä, joka on sanonut jotakin vuosikymmeniä sitten, kun asialle ei ole ollut mitään merkitystä mihinkään? Miksi kerroit edes asiasta?
Miksi mitätöit kokemustani? Kerroin asiasta, koska välttämättä raittiisiin ihmisiin ei opiskelijatoiminnassa aina suhtauduta kovin mukavasti. Eivät tällaiset kokemukset ole niin ainutlaatuisia. Jotkut tutut ovat myös kokeneet vastaavaa.
Koska kokemuksesi on mitätön, kun se ei kerran ole vaikuttanut elämääsi mitään, kuten ihan itse sanoit.
Ja entä sitten jos joku yksi hölmö karttaa raittiita ihmisiä? Mikä ihmeen menetys hän kenellekään on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole tykännyt siitä, kun elämäni aikana pari ns. ystävää on katsonut aiheelliseksi avautua hyvin suoraan siitä millaisia huonoja puolia mulla heidän mielestään on. Kyllä se on laskenut itsetuntoa ja arkuus olla oma itseni muissakin ihmissuhteissa kasvanut. Ja nämä mun saamat neg. palautteet ainakin olivat jälkikäteen ajatellen todella subjektiivisia näkemyksiä, moni muu on eri mieltä.
- Olin kolmen tytön porukassa nuorena ja kuten usein käy, yksi jäi kolmanneksi pyöräksi. Tässä tapauksessa se olin minä. Nämä kaksi muuta alkoivat lytätä persoonaani, mm. heitä ärsytti että kyselen niin paljon asioita ja olen utelias. Myöhemmin olen saanut muissa ihmissuhteissani paljon kiitosta siitä, että olen oikeasti kiinnostunut ihmisistä, kyselen lisää ja myös muistan heidän kertomiaan asioita. Tuolloin nuorena tuosta kolmanneksi pyöräksi joutumisesta ja lytistämisestä, lopulta niiden kahen muun totaalisesti mun hylkäämisestäni yli pääseminen kesti pitkään.
- Toinen tapaus oli aikuisena, lähes keski-iässä. Olin tuntenut uuden kaverini noin vuoden ja juuri siinä vaiheessa kaveruus oli mielestäni alkanut syvetä ja nautin tästä kaveruudesta, melkein ystävyydestä. Onneksi oli muitakin kavereita ja muita ihmissuhteita kuitenkin, se auttoi siinä mitä seurasi. Aluksi tämä kaveri oli mukava ja tapaamisten jälkeen kehui ja kiitteli miten oli kiva nähdä. Ykskaks hän alkoi kuitenkin noin vuoden tuntemisen jälkeen vuodattaa, että hänelle tulee kuulemma aina mun tapaamisesta jotenkin raskas olo ja epäili olisiko mulla joku mielentereysongelma ja ehdotti psykiatria. Hän myös sanoi, ettei osaa sanoa jaksaako enää montaa kertaa nähdä mua. Hän myös hetti veikkauksiaan siitä mikä mielenterveyshäiriö mulla voisi olla koska käyttäydyn niin ja näin ja noin. Myöhemmin selvisi, että tällä kaverilla itsellään oli mielenterveysongelmia... Mulle noi suorat sanat oli oikeasti vaikea paikka ja pajon mieluummin olisin halunnut hänen ihan vaan etäännyttävän välit vaivihkaa jos ei halua nähdä. Ihan noihin suoriin sanoihinsa asti juuri hän oli aloitteellinen ja halusi nähdä mua usein yms. Mainittakon että itselläni ei ole koskaan todettu mitään mielenterveyspulmaa enkä ole kokenut tarvetta mielenterveydelliselle hoidolle/tuelle.
Molemmissa noissa tilanteissa olisin halunnut mieluummin jäädä ilman selityksiä kuin kuulla noi yllä kertomani negatiiviset tulkinnat itsestäni.
No pääsin noista kuitenkin yli ja en lannistunut. Kaikille kait jotain pettymyksiä ihmissuhteissa aina välillä tulee, että en noita nyt katkeruudalla muistele, mutta tosiaan jos valita saisi, olisin mieluummin jäänyt paitsi noita sanoja ja valinnut selittämättömän etääntymisen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Toiset toivovat jotain selkeää lopetusta ihmissuhteelle, toiset eivät.
Niin mutta ei sitä saa sanoa, kun tämä yksi on päättänyt että ystävyyssuhde päätetään jollakin ihmeen "rehellisellä keskustelulla", jossa kuitenkaan ei loukata. Kun kukaan ei päätä mitään pitkää ystävyyssuhdetta ihan mitättömästä syystä, niin ne rehelliset syyt ei taatusti ole mukavat kuulla.
Minusta tuollainen melodraama olisi lähinnä naurettavaa.
Ja sitten tämä raitis, jolta joku YKSI ihminen on kysellyt tyhmiä, ja sen vuoksi on pitänyt vetäytyä koko opiskelijatoiminnasta yksinäisyyteen. Ja kaikki opiskelijatoiminta pitää muuttaa raittiiksi, kun yhdestä ei ole jättämään jankuttajaa huomiotta. Kyllä elämästä voikin tehdä vaikeaa.
Missä kerroin vetäytyneeni opiskelijatoiminnasta?
No mitä ihmettä sitten väniset jostakin yhdestä ihmisestä, joka on sanonut jotakin vuosikymmeniä sitten, kun asialle ei ole ollut mitään merkitystä mihinkään? Miksi kerroit edes asiasta?
Miksi mitätöit kokemustani? Kerroin asiasta, koska välttämättä raittiisiin ihmisiin ei opiskelijatoiminnassa aina suhtauduta kovin mukavasti. Eivät tällaiset kokemukset ole niin ainutlaatuisia. Jotkut tutut ovat myös kokeneet vastaavaa.
Koska kokemuksesi on mitätön, kun se ei kerran ole vaikuttanut elämääsi mitään, kuten ihan itse sanoit.
Ja entä sitten jos joku yksi hölmö karttaa raittiita ihmisiä? Mikä ihmeen menetys hän kenellekään on.
Kyllä se vaikutti. Bileissä oli sen takia aina jossain vaiheessa iltaa tosi kurja olla. Kokemus ei ollut mitätön, vaikka sen takia en pois illanvietoista jättäytynytkään. Tämä toistui pitkään ja painui siksi hyvin mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään väärää, että haluaa loppuselvittelyn tutustumisen, kaveruuden tai ystävyyden päätteeksi, kuten ei siinäkään, että haluaa että ystävyyden tilaa pohditaan yhdessä ja puntaroidaan yhdistäviä tekijöitä ja tulevaisuudentoiveita. Toive tiiviistä kuulumisten kyselyistä, viestittelystä ja viikottaisesta yhteydenpidosta on myös ok - tottakai jokaisella on oikeus tavoitella sellaisia ihmissuhteita kun haluaa.
On kuitenkin myös ok, jos tällaisia ystävyyksiä ei halua. Uskon tämän ketjun perusteella, että puhun monen muun sellaisen suulla, jolla on laaja ystäväpiiri. Emme yksinkertaisesti ole valmis antamaan yllämainittuja asioita, vaan ne kuuluvat parisuhteeseen ja nuoruuden intensiivisiin bestissuhteisiin joissa muovaamme minuutemme aikuisuutta varten.
Jos uusi tuttavuus osoittaa merkkejä vaativuudesta, menetämme kiinnostuksemme tutustua ihmiseen enempää. Tämä ei ole ilkeilyä, vaan myös meillä on oikeus puolustaa rajojamme. En myöskään ole kiinnostunut tutustumaan ihmiseen, jos käy ilmi että hän ei arvosta pintapuolisempaa tuttavuutta, satunnaisia kohtaamisia, jaettuja ohikiitäviä hetkiä, ihmisiä sellaisenaan vaan etsii "sydänystävää". En yksinkertaisesti voi luvata sellaista kenellekään, kristallipalloa kun ei minulla ole. Me emme arvota ihmisiä läheisyyden perusteella - myös moikkaustuttu on meille ihmisenä ihan yhtä arvokas. Hänen kanssaan voidaan viettää myös unohtumaton parituntinen, vaikkei enää koskaan tavattaisi missään sen jälkeen.
Suuri osa meistä "suosituista" on perusluonteeltaan konfliktia välttäviä, ja sen takia ihmiset viihtyvät kanssamme. Osaamme luoda hyvän tunnelman ja saamme ihmiset rentoutumaan ja näyttämään itsestään parhaat puolensa. Mutta koska konfliktin sietäminen on meille äärimmäisen raskasta, ette meiltä saa tilinpäätöstä kun haluamme etääntyä tuttavuudesta. Liian monta kertaa on näissä tilanteissa tullut vastaan täyslaidallinen, jota emme todellakaan halua vastaanottaa. Siispä mieluummin väistämme, ja se on oikeutemme. Konflikteja selvitellään niiden kanssa, keitä EI HALUTA menettää.
Meillä on useimmiten kokemusta siitä, että olemme halunneet auttaa yksinäistä ystävällisyydellä tai ottamalla mukaan porukoihin. Nämä hyvää tarkoittavat tilanteet ovat usein päättyneet huonosti. Olemme oppineet, että ystävyys ei voi perustua auttamishaluun, sääliin tai velvollisuudentuntoon vaan pohjalla on oltava aito, molemminpuolinen halu viettää aikaa juuri tämän ihmisen kanssa, tutustua häneen ja jakaa hänen kanssaan ajatuksia.
Yksinäiset, tutustukaa toisiin yksinäisiin. Tämän ketjun luettuani olen vakuuttunut siitä, että me ystävälliset ja porukoissa olevat emme teitä voi onnellisiksi tehdä.
Entä jos läheisesi ja ystäväsi kuolisivat jonkin katastrofin seurauksena? Mitä sen jälkeen ajattelisit siitä, että elämääsi kuuluisi vain moikkaustuttuja?
Kuinka ihania ihmisiä nämä yksinäiset onkaan. Hekumoivat ajatuksella, että toisten ihmiset läheiset ja ystävät kuolisivat. Tämähän se herättääkin kiinnostua solmia läheinen ystävyys tällaisen ihmisen kanssa.
Hekumointi on ainoastaan sinun päässäsi. Minua kiinnosti se miten hyvin tällainen ihminen osaa samaistua yksinäisen tilanteeseen.
Miksi ihmeessä yksinäisen ihmisen tilanteeseen pitäisi samaistua? Jos pystyy kirjoittelemaan täällä, yksinäinen voi halutessaan ihan itse korjata tilanteensa.
Ellei halua korjata vaan syyttelee muita, niin mitä se kenellekään kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään väärää, että haluaa loppuselvittelyn tutustumisen, kaveruuden tai ystävyyden päätteeksi, kuten ei siinäkään, että haluaa että ystävyyden tilaa pohditaan yhdessä ja puntaroidaan yhdistäviä tekijöitä ja tulevaisuudentoiveita. Toive tiiviistä kuulumisten kyselyistä, viestittelystä ja viikottaisesta yhteydenpidosta on myös ok - tottakai jokaisella on oikeus tavoitella sellaisia ihmissuhteita kun haluaa.
On kuitenkin myös ok, jos tällaisia ystävyyksiä ei halua. Uskon tämän ketjun perusteella, että puhun monen muun sellaisen suulla, jolla on laaja ystäväpiiri. Emme yksinkertaisesti ole valmis antamaan yllämainittuja asioita, vaan ne kuuluvat parisuhteeseen ja nuoruuden intensiivisiin bestissuhteisiin joissa muovaamme minuutemme aikuisuutta varten.
Jos uusi tuttavuus osoittaa merkkejä vaativuudesta, menetämme kiinnostuksemme tutustua ihmiseen enempää. Tämä ei ole ilkeilyä, vaan myös meillä on oikeus puolustaa rajojamme. En myöskään ole kiinnostunut tutustumaan ihmiseen, jos käy ilmi että hän ei arvosta pintapuolisempaa tuttavuutta, satunnaisia kohtaamisia, jaettuja ohikiitäviä hetkiä, ihmisiä sellaisenaan vaan etsii "sydänystävää". En yksinkertaisesti voi luvata sellaista kenellekään, kristallipalloa kun ei minulla ole. Me emme arvota ihmisiä läheisyyden perusteella - myös moikkaustuttu on meille ihmisenä ihan yhtä arvokas. Hänen kanssaan voidaan viettää myös unohtumaton parituntinen, vaikkei enää koskaan tavattaisi missään sen jälkeen.
Suuri osa meistä "suosituista" on perusluonteeltaan konfliktia välttäviä, ja sen takia ihmiset viihtyvät kanssamme. Osaamme luoda hyvän tunnelman ja saamme ihmiset rentoutumaan ja näyttämään itsestään parhaat puolensa. Mutta koska konfliktin sietäminen on meille äärimmäisen raskasta, ette meiltä saa tilinpäätöstä kun haluamme etääntyä tuttavuudesta. Liian monta kertaa on näissä tilanteissa tullut vastaan täyslaidallinen, jota emme todellakaan halua vastaanottaa. Siispä mieluummin väistämme, ja se on oikeutemme. Konflikteja selvitellään niiden kanssa, keitä EI HALUTA menettää.
Meillä on useimmiten kokemusta siitä, että olemme halunneet auttaa yksinäistä ystävällisyydellä tai ottamalla mukaan porukoihin. Nämä hyvää tarkoittavat tilanteet ovat usein päättyneet huonosti. Olemme oppineet, että ystävyys ei voi perustua auttamishaluun, sääliin tai velvollisuudentuntoon vaan pohjalla on oltava aito, molemminpuolinen halu viettää aikaa juuri tämän ihmisen kanssa, tutustua häneen ja jakaa hänen kanssaan ajatuksia.
Yksinäiset, tutustukaa toisiin yksinäisiin. Tämän ketjun luettuani olen vakuuttunut siitä, että me ystävälliset ja porukoissa olevat emme teitä voi onnellisiksi tehdä.
Entä jos läheisesi ja ystäväsi kuolisivat jonkin katastrofin seurauksena? Mitä sen jälkeen ajattelisit siitä, että elämääsi kuuluisi vain moikkaustuttuja?
Kuinka ihania ihmisiä nämä yksinäiset onkaan. Hekumoivat ajatuksella, että toisten ihmiset läheiset ja ystävät kuolisivat. Tämähän se herättääkin kiinnostua solmia läheinen ystävyys tällaisen ihmisen kanssa.
Hekumointi on ainoastaan sinun päässäsi. Minua kiinnosti se miten hyvin tällainen ihminen osaa samaistua yksinäisen tilanteeseen.
Miksi ihmeessä yksinäisen ihmisen tilanteeseen pitäisi samaistua? Jos pystyy kirjoittelemaan täällä, yksinäinen voi halutessaan ihan itse korjata tilanteensa.
Ellei halua korjata vaan syyttelee muita, niin mitä se kenellekään kuuluu.
Trolli.
Muuten tietysti ihan jees, mutta puhut ihan eri asioista kuin minä tuossa yllä. En puhunut mistään ihmisten genre-lajittelusta sanallakaan saati mistään sydänystävyydestä tai synkkaamisesta. Miksi lainata, jos oma kommentti ei liity asiaan lainkaan?