Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin itse yksinäinen jossain vaiheessa elämää. Mutta mieleenikään ei tullut koskaan syyttää muita. Oli päivänselvää, että ystävillä ei ollut aikaa enää, kun heille tuli vauvoja. Itse olin sinkkuna paljon pidempään, kuin muut hyvät ystäväni. Kaksi parasta ystävääni muutti 500km päähän. Silloin ei ollut kuin lankapuhelimet käytössä. Päivänselvää sekin, että välit viilenivät, kun emme enää tavanneet. Ei tullut mieleen syyttää heitäkään.
Työkaverini olivat aika paljon minua vanhempia, joten heidänkään kanssa ei tullut ystävystyttyä.
Koin, että yksinäisyyteni ei ollut kenenkään syy, vaan tilanteesta johtuva. No mitä tein. Hommasin vapaa-aikaani paljon tekemistä, ettei jäänyt aikaa murehtia. Hommasin vuosikortin salille ja uimahalliin kausikortin. Olin aika hyvässä kunnossa niinä vuosina, kun sillä ylimääräisellä ajalla harrastin liikuntaa paljon. Opinkin nauttimaan siitä vapaudesta, mitä minulla oli, kun elin yksin ja sain suunnitella vapaa-aikani yksin. Pikkuhiljaa alkoi muodostua uusi viiteryhmä, mihin tunsin kuuluvani. Ei heistä yhtä hyviä ystäviä tullut, kuin entisistä. Mutta seuraa, että kehtasi lähteä jonnekkin, minne ei viitsinyt yksin mennä. Eli käytiin juhlimassa ja vietettiin aikaa toisten luona kylässä leffoja katsellen ja pizzaa syöden porukalla.
Kun sitten löysin mieheni ja saimme kaksi lasta peräjälkeen, huomasin käyttäytyväni samalla tavalla, kuin entiset ystäväni. Ei siinä paljon haluttanut lähteä mihinkään, kun nukkui tunnin, parin tunnin pätkissä yöt ja päivät oli ryytynyt ja väsynyt ja pyöritti sitä arkirumbaa. Mutta sitä kautta tuli taas uusi viiteryhmä eli me hiekkalaatikolla istuvat mammat.
Pikkuhiljaa niitä vanhoja ystäviä on taas tullut tavattua, kun kaikilla on lapset kasvaneet. Heillä toki vanhempia kuin minulla. Mutta yhteistä on taas löytynyt ja kiva on ollut olla tekemisissä. Mutta olen huomannut, että enää en kaipaa heiltä sitä samanlaista ystävyyttä, kuin oli nuorena. Kiva heidän kanssaan on jutella, mutta en kaipaa enää sitä tiivistä salaisuuksien vaihtoa ja uskoutumista ja jatkuvaa yhteydenpitoa. Eivät kyllä hekään.
Olen tyytyväinen näin, enkä muista huonolla sitä aikaa, kun koin itseni yksinäiseksi. Sitä kautta löysin itselleni nykyisin niin rakkaan harrastuksen eli liikunnan
Mulla varsin samanlainen elämäntarina ystävyyksien osalta. Lihavoin kirjoituksestasi tuon yhden kohdan. Kun ikää tulee tarpeeksi, jossain vaiheessa huomaa, että elämässä ei yksinkertaisesti ole enää mitään salaisuuksia tai asioita, joista tarvitsisi uskoutua ystävälle. Muistan hyvin vuosikymmenten takaa, kun oli ihastunut opiskelukaveriinsa, työkaveriinsa tms tai oli yökerhossa tavannut jonkun komistuksen, jonka soittoa odotti kuin kuuta nousevaa. Tai kun jännitti, mitä raskaustesti näyttää. Eipä päälle viiskymppisen elämässä pahemmin tapahdu asioita, jotka olisivat vain ystäville jaettavia salaisuuksia. Verotiedotkin ovat nykyisin julkisia ja jos tienaat tarpeesi, nimesi löytyy marraskuun ensimmmäisen päivän iltapäivälehdistä. Salaisuuksien jakajaa ei siis enää tarvita, koska ei ole mitään salaisuuksiakaan.
Jaa, no tuo on sun elämää. Ei mulla suuret asiat oo jääneet nuoruuteen, vaan aika tasaisesti ne on sijoittunut aikuisiällä. Tai vanhempana ehkä ollut suurempia suruja jotka saaneet arvostamaan ystävyyttä aiempaa enemmän
Eli ystävät ovat sinulle ilmaista psykoterapiaa eli surujen kuuntelija. Kuka jaksaa olla aina se tukija ja kuuntelija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin itse yksinäinen jossain vaiheessa elämää. Mutta mieleenikään ei tullut koskaan syyttää muita. Oli päivänselvää, että ystävillä ei ollut aikaa enää, kun heille tuli vauvoja. Itse olin sinkkuna paljon pidempään, kuin muut hyvät ystäväni. Kaksi parasta ystävääni muutti 500km päähän. Silloin ei ollut kuin lankapuhelimet käytössä. Päivänselvää sekin, että välit viilenivät, kun emme enää tavanneet. Ei tullut mieleen syyttää heitäkään.
Työkaverini olivat aika paljon minua vanhempia, joten heidänkään kanssa ei tullut ystävystyttyä.
Koin, että yksinäisyyteni ei ollut kenenkään syy, vaan tilanteesta johtuva. No mitä tein. Hommasin vapaa-aikaani paljon tekemistä, ettei jäänyt aikaa murehtia. Hommasin vuosikortin salille ja uimahalliin kausikortin. Olin aika hyvässä kunnossa niinä vuosina, kun sillä ylimääräisellä ajalla harrastin liikuntaa paljon. Opinkin nauttimaan siitä vapaudesta, mitä minulla oli, kun elin yksin ja sain suunnitella vapaa-aikani yksin. Pikkuhiljaa alkoi muodostua uusi viiteryhmä, mihin tunsin kuuluvani. Ei heistä yhtä hyviä ystäviä tullut, kuin entisistä. Mutta seuraa, että kehtasi lähteä jonnekkin, minne ei viitsinyt yksin mennä. Eli käytiin juhlimassa ja vietettiin aikaa toisten luona kylässä leffoja katsellen ja pizzaa syöden porukalla.
Kun sitten löysin mieheni ja saimme kaksi lasta peräjälkeen, huomasin käyttäytyväni samalla tavalla, kuin entiset ystäväni. Ei siinä paljon haluttanut lähteä mihinkään, kun nukkui tunnin, parin tunnin pätkissä yöt ja päivät oli ryytynyt ja väsynyt ja pyöritti sitä arkirumbaa. Mutta sitä kautta tuli taas uusi viiteryhmä eli me hiekkalaatikolla istuvat mammat.
Pikkuhiljaa niitä vanhoja ystäviä on taas tullut tavattua, kun kaikilla on lapset kasvaneet. Heillä toki vanhempia kuin minulla. Mutta yhteistä on taas löytynyt ja kiva on ollut olla tekemisissä. Mutta olen huomannut, että enää en kaipaa heiltä sitä samanlaista ystävyyttä, kuin oli nuorena. Kiva heidän kanssaan on jutella, mutta en kaipaa enää sitä tiivistä salaisuuksien vaihtoa ja uskoutumista ja jatkuvaa yhteydenpitoa. Eivät kyllä hekään.
Olen tyytyväinen näin, enkä muista huonolla sitä aikaa, kun koin itseni yksinäiseksi. Sitä kautta löysin itselleni nykyisin niin rakkaan harrastuksen eli liikunnan
Mulla varsin samanlainen elämäntarina ystävyyksien osalta. Lihavoin kirjoituksestasi tuon yhden kohdan. Kun ikää tulee tarpeeksi, jossain vaiheessa huomaa, että elämässä ei yksinkertaisesti ole enää mitään salaisuuksia tai asioita, joista tarvitsisi uskoutua ystävälle. Muistan hyvin vuosikymmenten takaa, kun oli ihastunut opiskelukaveriinsa, työkaveriinsa tms tai oli yökerhossa tavannut jonkun komistuksen, jonka soittoa odotti kuin kuuta nousevaa. Tai kun jännitti, mitä raskaustesti näyttää. Eipä päälle viiskymppisen elämässä pahemmin tapahdu asioita, jotka olisivat vain ystäville jaettavia salaisuuksia. Verotiedotkin ovat nykyisin julkisia ja jos tienaat tarpeesi, nimesi löytyy marraskuun ensimmmäisen päivän iltapäivälehdistä. Salaisuuksien jakajaa ei siis enää tarvita, koska ei ole mitään salaisuuksiakaan.
Jaa, no tuo on sun elämää. Ei mulla suuret asiat oo jääneet nuoruuteen, vaan aika tasaisesti ne on sijoittunut aikuisiällä. Tai vanhempana ehkä ollut suurempia suruja jotka saaneet arvostamaan ystävyyttä aiempaa enemmän
Tietenkin ihmiset ovat erilaisia ja joidenkin elämässä tapahtuu suuria asoita hautaan asti. Mun elämässäni taas ei enää 50-vuotispäiväni jälkeen ole tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi ystävän kanssa jaettava salaisuus tai mistä tuntisin pakottavaa tarvetta uskoutua ystävilleni. Asiat, joita tapahtuu, ovat sellaisia, jotka kuuluukin tapahtua (lapset kasvavat aikuisiksi, muuttavat omilleen, asuntolainat on maksettu, hiuksiin tulee harmaata, painovoima näkyy kropassa jne) ja samat asiat tapahtuvat ystävillenikin. Työelämässäkin olen saavuttanut sen, mitä olen halunnutkin, eikä ole enää kiinnostusta lähteä vaihtamaan työpaikkaa tai kokonaan alaa. Erostanikin on jo neljännesvuosisata enkä ole tarvinnut uutta parisuhdetta. Pidän tasaisen mukavasta elämästä. Ystävien kanssa jutellaan arkisista asioista, ajankohtaisista asioista, lomasuunnitelmista, tulevaisuudesta jne. Samoista asioista kuin voi jutella vaikka työkavereidenkin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin itse yksinäinen jossain vaiheessa elämää. Mutta mieleenikään ei tullut koskaan syyttää muita. Oli päivänselvää, että ystävillä ei ollut aikaa enää, kun heille tuli vauvoja. Itse olin sinkkuna paljon pidempään, kuin muut hyvät ystäväni. Kaksi parasta ystävääni muutti 500km päähän. Silloin ei ollut kuin lankapuhelimet käytössä. Päivänselvää sekin, että välit viilenivät, kun emme enää tavanneet. Ei tullut mieleen syyttää heitäkään.
Työkaverini olivat aika paljon minua vanhempia, joten heidänkään kanssa ei tullut ystävystyttyä.
Koin, että yksinäisyyteni ei ollut kenenkään syy, vaan tilanteesta johtuva. No mitä tein. Hommasin vapaa-aikaani paljon tekemistä, ettei jäänyt aikaa murehtia. Hommasin vuosikortin salille ja uimahalliin kausikortin. Olin aika hyvässä kunnossa niinä vuosina, kun sillä ylimääräisellä ajalla harrastin liikuntaa paljon. Opinkin nauttimaan siitä vapaudesta, mitä minulla oli, kun elin yksin ja sain suunnitella vapaa-aikani yksin. Pikkuhiljaa alkoi muodostua uusi viiteryhmä, mihin tunsin kuuluvani. Ei heistä yhtä hyviä ystäviä tullut, kuin entisistä. Mutta seuraa, että kehtasi lähteä jonnekkin, minne ei viitsinyt yksin mennä. Eli käytiin juhlimassa ja vietettiin aikaa toisten luona kylässä leffoja katsellen ja pizzaa syöden porukalla.
Kun sitten löysin mieheni ja saimme kaksi lasta peräjälkeen, huomasin käyttäytyväni samalla tavalla, kuin entiset ystäväni. Ei siinä paljon haluttanut lähteä mihinkään, kun nukkui tunnin, parin tunnin pätkissä yöt ja päivät oli ryytynyt ja väsynyt ja pyöritti sitä arkirumbaa. Mutta sitä kautta tuli taas uusi viiteryhmä eli me hiekkalaatikolla istuvat mammat.
Pikkuhiljaa niitä vanhoja ystäviä on taas tullut tavattua, kun kaikilla on lapset kasvaneet. Heillä toki vanhempia kuin minulla. Mutta yhteistä on taas löytynyt ja kiva on ollut olla tekemisissä. Mutta olen huomannut, että enää en kaipaa heiltä sitä samanlaista ystävyyttä, kuin oli nuorena. Kiva heidän kanssaan on jutella, mutta en kaipaa enää sitä tiivistä salaisuuksien vaihtoa ja uskoutumista ja jatkuvaa yhteydenpitoa. Eivät kyllä hekään.
Olen tyytyväinen näin, enkä muista huonolla sitä aikaa, kun koin itseni yksinäiseksi. Sitä kautta löysin itselleni nykyisin niin rakkaan harrastuksen eli liikunnan
Mulla varsin samanlainen elämäntarina ystävyyksien osalta. Lihavoin kirjoituksestasi tuon yhden kohdan. Kun ikää tulee tarpeeksi, jossain vaiheessa huomaa, että elämässä ei yksinkertaisesti ole enää mitään salaisuuksia tai asioita, joista tarvitsisi uskoutua ystävälle. Muistan hyvin vuosikymmenten takaa, kun oli ihastunut opiskelukaveriinsa, työkaveriinsa tms tai oli yökerhossa tavannut jonkun komistuksen, jonka soittoa odotti kuin kuuta nousevaa. Tai kun jännitti, mitä raskaustesti näyttää. Eipä päälle viiskymppisen elämässä pahemmin tapahdu asioita, jotka olisivat vain ystäville jaettavia salaisuuksia. Verotiedotkin ovat nykyisin julkisia ja jos tienaat tarpeesi, nimesi löytyy marraskuun ensimmmäisen päivän iltapäivälehdistä. Salaisuuksien jakajaa ei siis enää tarvita, koska ei ole mitään salaisuuksiakaan.
Jaa, no tuo on sun elämää. Ei mulla suuret asiat oo jääneet nuoruuteen, vaan aika tasaisesti ne on sijoittunut aikuisiällä. Tai vanhempana ehkä ollut suurempia suruja jotka saaneet arvostamaan ystävyyttä aiempaa enemmän
Eli ystävät ovat sinulle ilmaista psykoterapiaa eli surujen kuuntelija. Kuka jaksaa olla aina se tukija ja kuuntelija.
Nyt taas ylitulkintaa. Ystävyyden ei tarvitse perustua salaisuuksien uskomiselle. Ystävyys on vuoroista ja molemmat saavat siitä jotain. Jotkut haluavat surujen kuuntelua puolin ja toisin jotkut eivät sitä kaipaa. Ystävyyskin muokkautuu eikä ole aina samanlaista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.
Minä raahasin opiskelijana bileisiin mehua ja vissyä mukanani. En selitellyt mitään kenellekään. Toistuvasti eräs tyyppi ihan joka bileissä kyseli, että mikä minussa on oikein vikana, jos en kerran juo alkoholia. Kyllä se oli todella vaivaannuttavaa.
Yksi kyseli. Ja paljonko oli niitä jotka ei kyselleet? Miksi antaa niin suuri painoarvo yksittäisen törpön kyselyille. Itsekään en juuri käytä alkoholia ja jos se jotain vaivaa, se on hänen ongelmansa, ei minun.
No todellakin, yksi törppö kyseli ja sitten ei voinut osallistua opiskelijaelämään ja jäi yksin? Haloo.
Ja missä on sanottu näin? Keksit omiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.
Minä raahasin opiskelijana bileisiin mehua ja vissyä mukanani. En selitellyt mitään kenellekään. Toistuvasti eräs tyyppi ihan joka bileissä kyseli, että mikä minussa on oikein vikana, jos en kerran juo alkoholia. Kyllä se oli todella vaivaannuttavaa.
Yksi kyseli. Ja paljonko oli niitä jotka ei kyselleet? Miksi antaa niin suuri painoarvo yksittäisen törpön kyselyille. Itsekään en juuri käytä alkoholia ja jos se jotain vaivaa, se on hänen ongelmansa, ei minun.
Miksi välittää ikinä yhtään mistään, kun ainahan kyseessä on pohjimmiltaan vain yksittäisen ihmisen toiminta? Joskus heitä on paljon, mutta ainahan on kyse yksittäisistä ihmisistä, käyttäytyivät he miten tahansa. Yksittäiset ihmiset ovat sodissakin tehneet vaikka mitä kauheuksia.
Kyllä, mutta positiivisesti elämään suhtautuva ihminen kiinnittää huomion niihin yhdeksään jotka ei tee kauheuksia eikä anna sen yhden toiminnalle kohtuuttoman suurta painoarvoa.
Vaikka hänet raiskattaisiin ja vammautettaisiin pysyvästi sen yhden taholta? Elämään kuuluu kaikenlaisia tunteita.
TÄH! Raiskaaminen ja vammauttaminen on verrattavissa siihen, että yksi henkilö kysyy, että miksi et juo? Nyt keulii pahasti.
Kyse oli sodassa tapahtuvista kauheuksista. Tuo kommentti oli vastaus siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin itse yksinäinen jossain vaiheessa elämää. Mutta mieleenikään ei tullut koskaan syyttää muita. Oli päivänselvää, että ystävillä ei ollut aikaa enää, kun heille tuli vauvoja. Itse olin sinkkuna paljon pidempään, kuin muut hyvät ystäväni. Kaksi parasta ystävääni muutti 500km päähän. Silloin ei ollut kuin lankapuhelimet käytössä. Päivänselvää sekin, että välit viilenivät, kun emme enää tavanneet. Ei tullut mieleen syyttää heitäkään.
Työkaverini olivat aika paljon minua vanhempia, joten heidänkään kanssa ei tullut ystävystyttyä.
Koin, että yksinäisyyteni ei ollut kenenkään syy, vaan tilanteesta johtuva. No mitä tein. Hommasin vapaa-aikaani paljon tekemistä, ettei jäänyt aikaa murehtia. Hommasin vuosikortin salille ja uimahalliin kausikortin. Olin aika hyvässä kunnossa niinä vuosina, kun sillä ylimääräisellä ajalla harrastin liikuntaa paljon. Opinkin nauttimaan siitä vapaudesta, mitä minulla oli, kun elin yksin ja sain suunnitella vapaa-aikani yksin. Pikkuhiljaa alkoi muodostua uusi viiteryhmä, mihin tunsin kuuluvani. Ei heistä yhtä hyviä ystäviä tullut, kuin entisistä. Mutta seuraa, että kehtasi lähteä jonnekkin, minne ei viitsinyt yksin mennä. Eli käytiin juhlimassa ja vietettiin aikaa toisten luona kylässä leffoja katsellen ja pizzaa syöden porukalla.
Kun sitten löysin mieheni ja saimme kaksi lasta peräjälkeen, huomasin käyttäytyväni samalla tavalla, kuin entiset ystäväni. Ei siinä paljon haluttanut lähteä mihinkään, kun nukkui tunnin, parin tunnin pätkissä yöt ja päivät oli ryytynyt ja väsynyt ja pyöritti sitä arkirumbaa. Mutta sitä kautta tuli taas uusi viiteryhmä eli me hiekkalaatikolla istuvat mammat.
Pikkuhiljaa niitä vanhoja ystäviä on taas tullut tavattua, kun kaikilla on lapset kasvaneet. Heillä toki vanhempia kuin minulla. Mutta yhteistä on taas löytynyt ja kiva on ollut olla tekemisissä. Mutta olen huomannut, että enää en kaipaa heiltä sitä samanlaista ystävyyttä, kuin oli nuorena. Kiva heidän kanssaan on jutella, mutta en kaipaa enää sitä tiivistä salaisuuksien vaihtoa ja uskoutumista ja jatkuvaa yhteydenpitoa. Eivät kyllä hekään.
Olen tyytyväinen näin, enkä muista huonolla sitä aikaa, kun koin itseni yksinäiseksi. Sitä kautta löysin itselleni nykyisin niin rakkaan harrastuksen eli liikunnan
Mulla varsin samanlainen elämäntarina ystävyyksien osalta. Lihavoin kirjoituksestasi tuon yhden kohdan. Kun ikää tulee tarpeeksi, jossain vaiheessa huomaa, että elämässä ei yksinkertaisesti ole enää mitään salaisuuksia tai asioita, joista tarvitsisi uskoutua ystävälle. Muistan hyvin vuosikymmenten takaa, kun oli ihastunut opiskelukaveriinsa, työkaveriinsa tms tai oli yökerhossa tavannut jonkun komistuksen, jonka soittoa odotti kuin kuuta nousevaa. Tai kun jännitti, mitä raskaustesti näyttää. Eipä päälle viiskymppisen elämässä pahemmin tapahdu asioita, jotka olisivat vain ystäville jaettavia salaisuuksia. Verotiedotkin ovat nykyisin julkisia ja jos tienaat tarpeesi, nimesi löytyy marraskuun ensimmmäisen päivän iltapäivälehdistä. Salaisuuksien jakajaa ei siis enää tarvita, koska ei ole mitään salaisuuksiakaan.
Jaa, no tuo on sun elämää. Ei mulla suuret asiat oo jääneet nuoruuteen, vaan aika tasaisesti ne on sijoittunut aikuisiällä. Tai vanhempana ehkä ollut suurempia suruja jotka saaneet arvostamaan ystävyyttä aiempaa enemmän
Eli ystävät ovat sinulle ilmaista psykoterapiaa eli surujen kuuntelija. Kuka jaksaa olla aina se tukija ja kuuntelija.
Höpö höpö. Ihan normaalia Vastavuoroista surujen ja ilojen kuuntelua puolin ja toisin.
Miksi yksinolo on niin vaikeaa? Yksin on niin mukava tehdä monia asioita. Tarvitsen itse paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. Töissä ja varsinkin kun lapset oli pieniä, oikein sydäntä särki välillä, kun halusi sitä omaa aikaa ja yksinäisyyttä ja tilaa vain omalle itselleni.
Olen joskus jopa miettinyt, että kun jään eläkkeelle, niin muutan jonnekkin korpeen asumaan, kun olen niin kyllästynyt ihmissuhteisiin ja tyhjänpäiväisiin venkoiluihin ja ihmissuhdesotkuihin ja draamoihin ja valituksiin yms.
Ihanaa olla yksin ja lukea hyvää kirjaa. Jos haluaa sosiaalisuutta, niin aukaisee koneen ja siellähän sitä sosiaalisuutta on niin paljon, kuin haluaa. Ja siinä on se hyvä puoli, että kun taas haluaa olla yksin, panee koneen kiinni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi yksinolo on niin vaikeaa? Yksin on niin mukava tehdä monia asioita. Tarvitsen itse paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. Töissä ja varsinkin kun lapset oli pieniä, oikein sydäntä särki välillä, kun halusi sitä omaa aikaa ja yksinäisyyttä ja tilaa vain omalle itselleni.
Olen joskus jopa miettinyt, että kun jään eläkkeelle, niin muutan jonnekkin korpeen asumaan, kun olen niin kyllästynyt ihmissuhteisiin ja tyhjänpäiväisiin venkoiluihin ja ihmissuhdesotkuihin ja draamoihin ja valituksiin yms.
Ihanaa olla yksin ja lukea hyvää kirjaa. Jos haluaa sosiaalisuutta, niin aukaisee koneen ja siellähän sitä sosiaalisuutta on niin paljon, kuin haluaa. Ja siinä on se hyvä puoli, että kun taas haluaa olla yksin, panee koneen kiinni
Maailman nälänhätä? Ei voi olla todellinen ongelma, minä kävin juuri buffetissa syömässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yksinolo on niin vaikeaa? Yksin on niin mukava tehdä monia asioita. Tarvitsen itse paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. Töissä ja varsinkin kun lapset oli pieniä, oikein sydäntä särki välillä, kun halusi sitä omaa aikaa ja yksinäisyyttä ja tilaa vain omalle itselleni.
Olen joskus jopa miettinyt, että kun jään eläkkeelle, niin muutan jonnekkin korpeen asumaan, kun olen niin kyllästynyt ihmissuhteisiin ja tyhjänpäiväisiin venkoiluihin ja ihmissuhdesotkuihin ja draamoihin ja valituksiin yms.
Ihanaa olla yksin ja lukea hyvää kirjaa. Jos haluaa sosiaalisuutta, niin aukaisee koneen ja siellähän sitä sosiaalisuutta on niin paljon, kuin haluaa. Ja siinä on se hyvä puoli, että kun taas haluaa olla yksin, panee koneen kiinni
Maailman nälänhätä? Ei voi olla todellinen ongelma, minä kävin juuri buffetissa syömässä.
Toki jos haluaa elämäntuskaa elää koko elämänsä, onhan se vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ihmettelen sitä pakonomaista tarvetta saada joku mukaan esim lenkille. Miksi ihmeessä, jos juostaan ei keskustelusta kuitenkaan tule oikein mitään.
Tai shoppailemaan, olisi lähinnä rasittavaa raahata jotakuta vaikka vaatekaupoille, yritän muutenkin selvitä kaupasta nopeasti.
Toki on kiva jutella kiinnostavien ihmisten kanssa, mutta että tarvitsee siihen arkeenkin jonkun koko ajan. Vielä jos on perhettä, eikö harrasta mitään vai mistä on edes aikaa pitää yhteyttä monta kertaa viikossa. Vai eikö uskalla harrastaa mitään yksin, jotenkin avutonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi yksinolo on niin vaikeaa? Yksin on niin mukava tehdä monia asioita. Tarvitsen itse paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. Töissä ja varsinkin kun lapset oli pieniä, oikein sydäntä särki välillä, kun halusi sitä omaa aikaa ja yksinäisyyttä ja tilaa vain omalle itselleni.
Olen joskus jopa miettinyt, että kun jään eläkkeelle, niin muutan jonnekkin korpeen asumaan, kun olen niin kyllästynyt ihmissuhteisiin ja tyhjänpäiväisiin venkoiluihin ja ihmissuhdesotkuihin ja draamoihin ja valituksiin yms.
Ihanaa olla yksin ja lukea hyvää kirjaa. Jos haluaa sosiaalisuutta, niin aukaisee koneen ja siellähän sitä sosiaalisuutta on niin paljon, kuin haluaa. Ja siinä on se hyvä puoli, että kun taas haluaa olla yksin, panee koneen kiinni
Maailman nälänhätä? Ei voi olla todellinen ongelma, minä kävin juuri buffetissa syömässä.
Toki jos haluaa elämäntuskaa elää koko elämänsä, onhan se vaikeaa.
Jep, nämä elämäntuskatyypit on tosi rasittavia, ystävyys heidän kanssaan tarkoittaa loputtoman valittamisen kuuntelemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Eli alkottomia tutustumisiltoja. Hieno idea. Mikähän ryhmä ottaisi tästä kopin ja alkaisi järjestämään opiskelijoiden alkoholittomia tutustumisiltoja. Opiskelijaliitot ? Spr? Kunnat? Lisää ehdotuksia. Tehkää aloitteita kunnallispoliitikoille, saataisiin asia eteen päin. Yksinäisyys hidastaa opiskelujen etenemistä ja on iso taakka taloudellekkin
No pitäähän sen tutustumisen silti tapahtua kurssikavereitten kanssa. Kyllä siihen on puututtukin, ja yksi juttu on sekin, että pitää vain rohkaistua menemään paikan päälle selvin päin, niin voi olla hauskaakin. Mutta uskon silti sen, että voi olla myös erittäin kammottavaa. Onhan noi ekat viikot opiskeluissa monissa ainejärjestöissä pelkkää ryyppäystä ja jos et pyöri mukana, olet ihan nössö. Nuoret on nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.
Mä arvasin, että joku sanoo näin. Mut miksi sitten opiskelijat itse sanovat muuta? Kai he nyt itse tietävät, mitä kokevat. Absolutisti ei muuten juo muutamaa kulaustakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.
Mä arvasin, että joku sanoo näin. Mut miksi sitten opiskelijat itse sanovat muuta? Kai he nyt itse tietävät, mitä kokevat. Absolutisti ei muuten juo muutamaa kulaustakaan.
Minulla ei kyllä absolutistina ole koskaan ollut hankala saada kavereita. Ei edes opiskelupaikkakunnalta. Nämäkin kun on oikeasti aika paljon itsestä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Mutta sehän on ihan itsestään selvää, ettei koe ystävyyden toimivan, kun kerran sen lopettaa. Ei tuossa ole mitään lisäinformaatiota.
Ja keskustelulla muutetaan toinen ihminen vähemmän kateelliseksi ja negatiiviseksi? Kun sellainen keskustelu oikeasti voisikin olla olemassa, yksi keskustelu vaan ja tyyppi muuttuu ankeuttajasta mukavaksi. Missä todellisuudessa?
Miksi toinen ihminen ei mielestäsi ansaitse kunnioittavaa päätepistettä ja kohtaamista pitkän ystävyyden jälkeen, vaan hänet voi hylätä yhtäkkisesti sanomatta mitään kuin jonkin rikkimenneen hansikkaan?
Totta. Pitäisi rehellisesti sanoa, että olet melkoinen ankeuttaja ja seurasi jälkeen olo on pitkään huono, koska olet kateellinen urkkija ja mustasukkainen ystävistäsi ja en vain jaksa sinua enää.
Mä kuulisin ihan mielelläni tämän.
Huomattavasti mieluummin kuulisin tuon kuin kelaisin kuukausi-, ehkä vuosikaupallakin asioita, voisin huonosti ja kuluttaisin aikaa, energiaa ja yleistä hyvinvointia tuohon.
Ainoastaan tuossa lausunnossa ärsyttäisi kohtuullisen alatyylinen ja mauton termi ankeuttaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.
Mä arvasin, että joku sanoo näin. Mut miksi sitten opiskelijat itse sanovat muuta? Kai he nyt itse tietävät, mitä kokevat. Absolutisti ei muuten juo muutamaa kulaustakaan.
Minulla ei kyllä absolutistina ole koskaan ollut hankala saada kavereita. Ei edes opiskelupaikkakunnalta. Nämäkin kun on oikeasti aika paljon itsestä kiinni.
Tai voisiko olla niin, että eri ihmiset suhtautuvat tähänkin eri tavalla, jos joku ei juo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.
Mä arvasin, että joku sanoo näin. Mut miksi sitten opiskelijat itse sanovat muuta? Kai he nyt itse tietävät, mitä kokevat. Absolutisti ei muuten juo muutamaa kulaustakaan.
Minulla ei kyllä absolutistina ole koskaan ollut hankala saada kavereita. Ei edes opiskelupaikkakunnalta. Nämäkin kun on oikeasti aika paljon itsestä kiinni.
Tai voisiko olla niin, että eri ihmiset suhtautuvat tähänkin eri tavalla, jos joku ei juo?
En koskaan erityisesti mainostanut sitä. Monesti kai ihmiset luuli, että lipitän jotain valkkaria spritella, kun tilasin jäävettä. Jos joku kysyi, niin sanoin vain, että ei nyt maistu. En erityisemmin alkanut paasaamaan siitä, että en ole oikeastaan koskaan tykännyt juoda ja ei sovi mulle.
Ihmiset oli vain tyytyväisiä, kun sai kuskin, kun olin selvin päin.
Mutta ehkä tärkeintä on ollut, että aina kun olen muuttanut uudelle paikkakunnalle, olen ottanut selvää, missä voin jatkaa harrastustani. Siellä olen tutustunut ihmisiin, joilla on samoja intohimon kohteita, kuin itsellänikin. Joten juomattomuus ei ole haitannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.
Minä raahasin opiskelijana bileisiin mehua ja vissyä mukanani. En selitellyt mitään kenellekään. Toistuvasti eräs tyyppi ihan joka bileissä kyseli, että mikä minussa on oikein vikana, jos en kerran juo alkoholia. Kyllä se oli todella vaivaannuttavaa.
Yksi kyseli. Ja paljonko oli niitä jotka ei kyselleet? Miksi antaa niin suuri painoarvo yksittäisen törpön kyselyille. Itsekään en juuri käytä alkoholia ja jos se jotain vaivaa, se on hänen ongelmansa, ei minun.
Miksi välittää ikinä yhtään mistään, kun ainahan kyseessä on pohjimmiltaan vain yksittäisen ihmisen toiminta? Joskus heitä on paljon, mutta ainahan on kyse yksittäisistä ihmisistä, käyttäytyivät he miten tahansa. Yksittäiset ihmiset ovat sodissakin tehneet vaikka mitä kauheuksia.
Kyllä, mutta positiivisesti elämään suhtautuva ihminen kiinnittää huomion niihin yhdeksään jotka ei tee kauheuksia eikä anna sen yhden toiminnalle kohtuuttoman suurta painoarvoa.
Vaikka hänet raiskattaisiin ja vammautettaisiin pysyvästi sen yhden taholta? Elämään kuuluu kaikenlaisia tunteita.
Aikamoinen aasin silta raiskaukseen siitä että joku ei halua käyttää alkoholia juhlissa.
Aina on ihmisiä jotka kysyvät miksi joku valitsee eritavalla kuin he itse. Jos et halua käyttää alkoholia ja joku siitä kysyy. kokeile rehellisyyttä. Sanot ihan suoraan vaikka että vanhempani olivat juoppoja, olen uskovainen, olen absolutisti, en pidä alkoholista, en pidä itsestäni kun olen humalassa, olen autolla. Mikä ikinä syy onkin. Josko se ei ihmiselle riitä niin poistu keskustelusta. Ei sinun tarvitse selitellä itseäsi sen enempää. Yleensä juhlissa on paljon seuraa ja suurimmalle osalle vastauksesi riittää.
Itse en myöskään juo, miksi? siksi että en saa krapuloita, en ole koskaan niitä saanut. Juominen on minulle helppoa, voin seuraavana päivänä mennä salille tai töihin kun ystäväni makaavat sängyssä. Isälläni oli sama ja hänestä tuli alkoholisti. Tämän syyn esitän aina jos minulta kysytään miksi en juo. Useimmiten se on riittänyt, jotkut kommentoivat että he joisivat kokoajan jos eivät saisi krapulaa. He kyllä pian ymmärtävät itse antaneensa silloin vastausken juurikin niihin syihin miksi en juo.
Kaikki ystäväni tietävät syyni ja suurin osa on vain iloinen siitä etten juo koska voi aina luottaa siihen että on joku joka on siinä kunnossa että voi tehdä järkeviä päätöksiä tai toimia kuskina tarpeen tullen. En koe jääneeni ulos mitenkään. Tuttavapiirissäni on myös uskonnollisista syistä oleva absolutisti joten monesti on selvää seuraakin.
Siihen mihin ihminen asettaa elämässään painoarvoa usein liittyy elämäntilanteesta ja kokemuksista. Josko elämässä on jokin isotrauma, akuutti tai jokin joka on kasvanut vuosien mittaan on se usein selvitettävä että voimavaroja muuhun riittää. Josko tulee pienempi vastoin käyminen tai negatiivinen palaute on ihmisen helppo sivuttaa se jos hän voi hyvin. Jos hän voi huonosti tai on epävarma itsestään voi pienikin pisara saada kupin läikkymään. Ja tilanteen tuntumaan isommalta sotkulta kuin se ehkä olisikaan.
Kuinka monta todella sinut itsensä kanssa olevaa, juuri opintonsa aloittanutta nuorta opiskelijaa tunnet? Moni nuori ihminen on epävarma itsestään. 4-kymppinen osaa ihan eri tavalla kohdata monet tilanteet kuin nipinnapin 2-kymppinen.
Mietin ihan samaa. Kuulosti siltä, että joku täti-ihminen rinnasti itsensä ja elämänsä 20-vuotiaisiin tenaviin, joilla kaikki on edessä ja järkeä ja elämänkokemusta vielä ei hirveästi päässä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä se opiskelijaelämässä ole mikään peikko, ettei juo. Jos siitä juomisesta sitten tekee muiden ongelman niin ettei kukaan muukaan saisi juoda koska sinä et tykkää, niin toki ihmiset ihmettelevät.
Vietin itse railakasta opiskelijaelämää, eikä ketään kiinnostaneet toisen juomiset/juomattomuudet sen syvällisemmin. Jos ei juonut, oletusarvo on että huomenna on töitä/tentti tms. Moni myös otti viinilasin/pari eikä humalaa, eikä sekään yhtään ketään kiinnostanut.
Toki jos joku olisi alkanut pitää jotakin luentoa raittiudestaan, olisi sitä ihmetelty. Mutta niin olisi ihmetelty jos luento olisi koskenut kasvissyöntiä taikka vaikka valtameripurjehdusta. Kun ei ne opiskelijariennot voi mennä yhden ihmisen tahdon mukaan.
Sitten varmastikin esim. Nyyti ry on tutkinut asioita harhaisesti, koska sinulla on toisenlainen kokemus. Kannattaa laittaa palautetta, että tilanne on huomattavasti ymmärrettyä parempi.
http://www.nyyti.fi/wp/wp-content/uploads/2016/09/Uusien-opiskelijoiden…
Jaa, no tuo on sun elämää. Ei mulla suuret asiat oo jääneet nuoruuteen, vaan aika tasaisesti ne on sijoittunut aikuisiällä. Tai vanhempana ehkä ollut suurempia suruja jotka saaneet arvostamaan ystävyyttä aiempaa enemmän