Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.
Minä raahasin opiskelijana bileisiin mehua ja vissyä mukanani. En selitellyt mitään kenellekään. Toistuvasti eräs tyyppi ihan joka bileissä kyseli, että mikä minussa on oikein vikana, jos en kerran juo alkoholia. Kyllä se oli todella vaivaannuttavaa.
Olisi kyllä kohteliasta kieltää alkoholin käyttö muiltakin opiskelijoilta, ettei alkoholia käyttämättömillä opiskelijoilla mene tutustumisilta pilalle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Mutta sehän on ihan itsestään selvää, ettei koe ystävyyden toimivan, kun kerran sen lopettaa. Ei tuossa ole mitään lisäinformaatiota.
Ja keskustelulla muutetaan toinen ihminen vähemmän kateelliseksi ja negatiiviseksi? Kun sellainen keskustelu oikeasti voisikin olla olemassa, yksi keskustelu vaan ja tyyppi muuttuu ankeuttajasta mukavaksi. Missä todellisuudessa?
Miksi toinen ihminen ei mielestäsi ansaitse kunnioittavaa päätepistettä ja kohtaamista pitkän ystävyyden jälkeen, vaan hänet voi hylätä yhtäkkisesti sanomatta mitään kuin jonkin rikkimenneen hansikkaan?
Totta. Pitäisi rehellisesti sanoa, että olet melkoinen ankeuttaja ja seurasi jälkeen olo on pitkään huono, koska olet kateellinen urkkija ja mustasukkainen ystävistäsi ja en vain jaksa sinua enää.
Olet niin mulkku ettei kukaan halua pitää yhteyttä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs ihminen, jota minun on vaikea luokitella mihinkään ryhmään tuttava/kaveri/ystävä, aiheuttaa melkoista päänvaivaa käyttäytymisellään. Hän pyytää joskus lenkille, teatteriin, syömään tms. Silloin hän käyttäytyy kuin olisimme ystäviä: kertoo parisuhteestaan, iloistaan ja murheistaan avoimesti. Kuitenkin, hän pitää koko aika jonkinlaista etäisyyttä. Esim synttäreitään saattaa viettää tyttöporukalla (joista tunnen monet) ulkomailla, mutta ei kutsu minua.Ymmärrän hänen puheistaan, että hänellä on paljon läheisempiä ystäviä, joiden kanssa hän pitää tiiviisti yhteyttä. Minä olen ilmeisesti sellainen hätävara. Tuntuu vain hassulta, että toinen avautuu niin paljon omasta elämästään, mutta ei oikeastaan halua minulta sitä samaa. Olen yrittänyt nauttia näistä murusista, mutta kyllä minä myös rehellisesti ottaen olen vähän häkeltynyt.
On erikoinen tunne, että hän saa oloni tuntumaan yksinäisemmäksi kuin olenkaan.
Jos hän vain on kova puhumaan ja avautuu kaikille asioistaan. Näitä ihmisiä on oikeasti olemassa aika paljonkin. Ovat avoimia ja sosiaalisia ja kertoilevat itsestään ja tutustuvat ihmisiin helposti ja heillä on paljon tuttuja ja monentasoisia kavereita. Ei heillä ole mitään hätävaroja, he vain ovat seurallisia ihmisiä ja viettävät ihmisten kanssa aikaa ilman taka-ajatuksia. Mutta heillä on tuttuja niin paljon, että voin kuvitella, että joihinkin juhliin on pakko tehdä rajauksia, koska ei pysty kaikkia kutsumaan jo ihan paikkarajoituksenkin vuoksi. Saati sitten jonnekkin ulkomaille.
Tätä olen koittanut ketjussa sanoa. Monilla on kuitenkin käsitys, että joko ollaan ystäviä tai ei mitään. Mun mielestä aika mustavalkoista ajatella, että väliin ei mahtuisi monenlaista eritasoista ihmissuhdetta.
Kaikki ihmiset eivät luonteeltaan ole niin sosiaalisia tai sitten voimavarat voivat olla sen verran vähissä, ettei ison sosiaalisen verkoston pyörittäminen onnistu.
Juuri näin. Tällaisilla ihmisillä on oikeus tutustua ihmisiin vain tositarkoituksella ja olla tekemisissä vain hyvien ystävien kanssa. Heiltä ei voi vaatia energian tuhlausta turhanpäiväisiin ihmissuhteisiin, joista ei ole mitään hyötyä.
Jotkut ovat ystävinä niin huonoja, että sitä on mieluummin yksin. Minulla oli lapsena kaksi kaveria, joiden kanssa leikin sokkoleikkiä. Olin sokkona. Kaverit taluttivat minua ja käskivät minun istua. Istuin. Siinä olikin muurahaispesä. Suutuin kavereille. He pyysivät anteeksi ja pyysivät, että leikkiä voisi jatkaa. Ajattelin etteivät kaverit olleet tajunneet kuinka tyhmästi olivat käyttäytyneet. Olivat kuitenkin pyytäneet anteeksi, joten ajattelin, että ehkä nyt käyttäytyvät mukavammin. Leikkiä jatkettiin. Kaverit taluttivat minut uudelleen muurahaispesään. Lähdin leikistä juosten pois ja itkin.
Toisesta näistä kavereista on tullut valtakunnan tason politiikko, joka on tällä hetkellä eduskunnassa. Hänellä varmasti riittää asemansa puolesta ystäviä, mutta kovin kummoiselta ihmiseltä hän ei vieläkään lehdissä esitettyjen mielipiteidensä perusteella vaikuta. Osalta ihmisistä ilmeisesti vain puuttuu joko päästä jokin palikka tai sitten he ovat luonteeltaan sadistisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Mutta sehän on ihan itsestään selvää, ettei koe ystävyyden toimivan, kun kerran sen lopettaa. Ei tuossa ole mitään lisäinformaatiota.
Ja keskustelulla muutetaan toinen ihminen vähemmän kateelliseksi ja negatiiviseksi? Kun sellainen keskustelu oikeasti voisikin olla olemassa, yksi keskustelu vaan ja tyyppi muuttuu ankeuttajasta mukavaksi. Missä todellisuudessa?
Miksi toinen ihminen ei mielestäsi ansaitse kunnioittavaa päätepistettä ja kohtaamista pitkän ystävyyden jälkeen, vaan hänet voi hylätä yhtäkkisesti sanomatta mitään kuin jonkin rikkimenneen hansikkaan?
Totta. Pitäisi rehellisesti sanoa, että olet melkoinen ankeuttaja ja seurasi jälkeen olo on pitkään huono, koska olet kateellinen urkkija ja mustasukkainen ystävistäsi ja en vain jaksa sinua enää.
Eivätkö sinun sosiaaliset taitosi riitä mihinkään muuhun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?
Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.
Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle.
Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.
Minä raahasin opiskelijana bileisiin mehua ja vissyä mukanani. En selitellyt mitään kenellekään. Toistuvasti eräs tyyppi ihan joka bileissä kyseli, että mikä minussa on oikein vikana, jos en kerran juo alkoholia. Kyllä se oli todella vaivaannuttavaa.
Olisi kyllä kohteliasta kieltää alkoholin käyttö muiltakin opiskelijoilta, ettei alkoholia käyttämättömillä opiskelijoilla mene tutustumisilta pilalle
Onko sinun vaikea olla ilman päihteitä? Kannattaa hakea apua ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Mielestäni se että toinen käyttäytyy huonosti toista kohtaan on pätevä syy päättää ystävyys ja tämä ihminen toimi hyvin kohteliaasti ja sanoi syyksi sen että ystävä sanoi pahasti eikä sitä mitä todella ajatteli säästääkseen ihmisen tunteita. Kaikilla on vain yksi elämä, sen verran täytyykin olla itsekäs ettei itseään anna kiusata. Aika kannattaa jakaa niin että maksimoit heidän läsnäolon ketkä antavat sinulle tasapuolisesti energiaa ja minimoit heidän läsnäolon jotka sitä vievät ja saastuttavat ympäristöään. Jos se on itsekkyyttä niin sitten kannattaa olla itsekäs. Ei sisarus, vanhempi, puoliso tai edes ystävä saa ilkeillä toiselle. Kenenkään tarvitse sellaista sietää. Josko toinen ei välitä tunteistasi vähääkään niin palauta palvelus ja poistu paikalta, ihan sama voimavaroista. Kunnioita itseäsi niin muutkin kunnioittavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Mutta sehän on ihan itsestään selvää, ettei koe ystävyyden toimivan, kun kerran sen lopettaa. Ei tuossa ole mitään lisäinformaatiota.
Ja keskustelulla muutetaan toinen ihminen vähemmän kateelliseksi ja negatiiviseksi? Kun sellainen keskustelu oikeasti voisikin olla olemassa, yksi keskustelu vaan ja tyyppi muuttuu ankeuttajasta mukavaksi. Missä todellisuudessa?
Miksi toinen ihminen ei mielestäsi ansaitse kunnioittavaa päätepistettä ja kohtaamista pitkän ystävyyden jälkeen, vaan hänet voi hylätä yhtäkkisesti sanomatta mitään kuin jonkin rikkimenneen hansikkaan?
Totta. Pitäisi rehellisesti sanoa, että olet melkoinen ankeuttaja ja seurasi jälkeen olo on pitkään huono, koska olet kateellinen urkkija ja mustasukkainen ystävistäsi ja en vain jaksa sinua enää.
Eivätkö sinun sosiaaliset taitosi riitä mihinkään muuhun?
Taitaa olla aika vaikea kuulla totuus siitä mitä muut ajattelevat seurastasi ja siitä mitä saat heidät tuntemaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Mielestäni se että toinen käyttäytyy huonosti toista kohtaan on pätevä syy päättää ystävyys ja tämä ihminen toimi hyvin kohteliaasti ja sanoi syyksi sen että ystävä sanoi pahasti eikä sitä mitä todella ajatteli säästääkseen ihmisen tunteita. Kaikilla on vain yksi elämä, sen verran täytyykin olla itsekäs ettei itseään anna kiusata. Aika kannattaa jakaa niin että maksimoit heidän läsnäolon ketkä antavat sinulle tasapuolisesti energiaa ja minimoit heidän läsnäolon jotka sitä vievät ja saastuttavat ympäristöään. Jos se on itsekkyyttä niin sitten kannattaa olla itsekäs. Ei sisarus, vanhempi, puoliso tai edes ystävä saa ilkeillä toiselle. Kenenkään tarvitse sellaista sietää. Josko toinen ei välitä tunteistasi vähääkään niin palauta palvelus ja poistu paikalta, ihan sama voimavaroista. Kunnioita itseäsi niin muutkin kunnioittavat.
Ikävän käytöksen takana voi olla monenlaisia ongelmia. Itse kannustin ystävääni hakemaan apua masennukseensa. Jokainen tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Mutta sehän on ihan itsestään selvää, ettei koe ystävyyden toimivan, kun kerran sen lopettaa. Ei tuossa ole mitään lisäinformaatiota.
Ja keskustelulla muutetaan toinen ihminen vähemmän kateelliseksi ja negatiiviseksi? Kun sellainen keskustelu oikeasti voisikin olla olemassa, yksi keskustelu vaan ja tyyppi muuttuu ankeuttajasta mukavaksi. Missä todellisuudessa?
Miksi toinen ihminen ei mielestäsi ansaitse kunnioittavaa päätepistettä ja kohtaamista pitkän ystävyyden jälkeen, vaan hänet voi hylätä yhtäkkisesti sanomatta mitään kuin jonkin rikkimenneen hansikkaan?
Totta. Pitäisi rehellisesti sanoa, että olet melkoinen ankeuttaja ja seurasi jälkeen olo on pitkään huono, koska olet kateellinen urkkija ja mustasukkainen ystävistäsi ja en vain jaksa sinua enää.
Eivätkö sinun sosiaaliset taitosi riitä mihinkään muuhun?
Taitaa olla aika vaikea kuulla totuus siitä mitä muut ajattelevat seurastasi ja siitä mitä saat heidät tuntemaan
Sosiaalisesti taitamattomat ihmiset pitävät omia ajatuksiaan mielipiteen sijasta absoluuttisina totuuksina ja kokevat, että heillä on oikeus loukata toisia "sanomalla totuus". Tuo on yhdenlainen itsekeskeisyyden muoto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Mutta sehän on ihan itsestään selvää, ettei koe ystävyyden toimivan, kun kerran sen lopettaa. Ei tuossa ole mitään lisäinformaatiota.
Ja keskustelulla muutetaan toinen ihminen vähemmän kateelliseksi ja negatiiviseksi? Kun sellainen keskustelu oikeasti voisikin olla olemassa, yksi keskustelu vaan ja tyyppi muuttuu ankeuttajasta mukavaksi. Missä todellisuudessa?
Miksi toinen ihminen ei mielestäsi ansaitse kunnioittavaa päätepistettä ja kohtaamista pitkän ystävyyden jälkeen, vaan hänet voi hylätä yhtäkkisesti sanomatta mitään kuin jonkin rikkimenneen hansikkaan?
Totta. Pitäisi rehellisesti sanoa, että olet melkoinen ankeuttaja ja seurasi jälkeen olo on pitkään huono, koska olet kateellinen urkkija ja mustasukkainen ystävistäsi ja en vain jaksa sinua enää.
Juuri näin, tämähän onkin ystävällistä ja kunnioittavaa.
Toki voi valehdella jotakin, mutta mitä järkeä siinäkään on. Ensinnäkin kun on tunnettu vuosikymmeniä mikään jaska "syy on minussa ei sinussa" ei mene läpi.
Toisekseen tuollaiset dramaattiset jättämiskeskustelut on naurettavia ylipäätään. Mitä niillä yksityiskohdilla tekee kun lopputulos on kuitenkin sama, en enää halua olla tekemisissä.
Kohta tämä yksi ilkeilijä taas alkaa tarjota "apuaan". Ja vielä ihmettelee, miksei hänestä pidetä.
Ihan vinkiksi, se että kovasti löytää muista mt-ongelmia vihjaa vahvasti siihen, että mt-ongelmat ovat kovin aktiivisia sen vihjaajan elämässä. Niin että ellei halua antaa vaikutelmaa omista mt-ongelmista, jättää ne kyökkipsykolosoinnit vähemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Mutta sehän on ihan itsestään selvää, ettei koe ystävyyden toimivan, kun kerran sen lopettaa. Ei tuossa ole mitään lisäinformaatiota.
Ja keskustelulla muutetaan toinen ihminen vähemmän kateelliseksi ja negatiiviseksi? Kun sellainen keskustelu oikeasti voisikin olla olemassa, yksi keskustelu vaan ja tyyppi muuttuu ankeuttajasta mukavaksi. Missä todellisuudessa?
Miksi toinen ihminen ei mielestäsi ansaitse kunnioittavaa päätepistettä ja kohtaamista pitkän ystävyyden jälkeen, vaan hänet voi hylätä yhtäkkisesti sanomatta mitään kuin jonkin rikkimenneen hansikkaan?
Totta. Pitäisi rehellisesti sanoa, että olet melkoinen ankeuttaja ja seurasi jälkeen olo on pitkään huono, koska olet kateellinen urkkija ja mustasukkainen ystävistäsi ja en vain jaksa sinua enää.
Eivätkö sinun sosiaaliset taitosi riitä mihinkään muuhun?
No jos vaaditaan rehellisyyttää suhteen lopettamiseen, niin silloinhan se menee näin
Vai haluatko, että sinulle valehdellaan tyyliin "Olemme niin erilaisia ja sinä olet ihana ihminen, mutta minä koen, etten pysty sitoutumaan syvään ystävyyssuhteeseen. Olen pahoillani, koska sinä olet aivan mahtava ja humaani ihminen ja empaattinen, mutta minulla on vaikeuksia solmia ihmissuhteita ja siksi on pakko lopettaa nyt ystävyyssuhde"
Mitä hyötyä tuosta on ihmisenä kasvamisessa sille hylätylle ihmiselle. Hän edelleen luulee olevansa ihan mahtava ja ihana ja kohtelee tulevaisuudessakin ihmisiä paskasti ja sitten ihmettelee, kun ystävyyssuhteet ei kestä, vaikka häntä kehutaan aina niin ihanaksi ihmiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ovat ystävinä niin huonoja, että sitä on mieluummin yksin. Minulla oli lapsena kaksi kaveria, joiden kanssa leikin sokkoleikkiä. Olin sokkona. Kaverit taluttivat minua ja käskivät minun istua. Istuin. Siinä olikin muurahaispesä. Suutuin kavereille. He pyysivät anteeksi ja pyysivät, että leikkiä voisi jatkaa. Ajattelin etteivät kaverit olleet tajunneet kuinka tyhmästi olivat käyttäytyneet. Olivat kuitenkin pyytäneet anteeksi, joten ajattelin, että ehkä nyt käyttäytyvät mukavammin. Leikkiä jatkettiin. Kaverit taluttivat minut uudelleen muurahaispesään. Lähdin leikistä juosten pois ja itkin.
Toisesta näistä kavereista on tullut valtakunnan tason politiikko, joka on tällä hetkellä eduskunnassa. Hänellä varmasti riittää asemansa puolesta ystäviä, mutta kovin kummoiselta ihmiseltä hän ei vieläkään lehdissä esitettyjen mielipiteidensä perusteella vaikuta. Osalta ihmisistä ilmeisesti vain puuttuu joko päästä jokin palikka tai sitten he ovat luonteeltaan sadistisia.
Kuule, ne olivat lapsia, lapset ovat ymmärtämättömiä ja tekevät tyhmyyksiä. Miksi maailmassa muistelet tämmöisiä asioita yhä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ovat ystävinä niin huonoja, että sitä on mieluummin yksin. Minulla oli lapsena kaksi kaveria, joiden kanssa leikin sokkoleikkiä. Olin sokkona. Kaverit taluttivat minua ja käskivät minun istua. Istuin. Siinä olikin muurahaispesä. Suutuin kavereille. He pyysivät anteeksi ja pyysivät, että leikkiä voisi jatkaa. Ajattelin etteivät kaverit olleet tajunneet kuinka tyhmästi olivat käyttäytyneet. Olivat kuitenkin pyytäneet anteeksi, joten ajattelin, että ehkä nyt käyttäytyvät mukavammin. Leikkiä jatkettiin. Kaverit taluttivat minut uudelleen muurahaispesään. Lähdin leikistä juosten pois ja itkin.
Toisesta näistä kavereista on tullut valtakunnan tason politiikko, joka on tällä hetkellä eduskunnassa. Hänellä varmasti riittää asemansa puolesta ystäviä, mutta kovin kummoiselta ihmiseltä hän ei vieläkään lehdissä esitettyjen mielipiteidensä perusteella vaikuta. Osalta ihmisistä ilmeisesti vain puuttuu joko päästä jokin palikka tai sitten he ovat luonteeltaan sadistisia.
Kuule, ne olivat lapsia, lapset ovat ymmärtämättömiä ja tekevät tyhmyyksiä. Miksi maailmassa muistelet tämmöisiä asioita yhä?
Siksi, että tämä keskustelu muistuttanut minua siitä, että kaikki ihmiset eivät kypsy. Moni on vielä aikuisenakin hämmästyttävän ilkeä ja itsekeskeinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Mielestäni se että toinen käyttäytyy huonosti toista kohtaan on pätevä syy päättää ystävyys ja tämä ihminen toimi hyvin kohteliaasti ja sanoi syyksi sen että ystävä sanoi pahasti eikä sitä mitä todella ajatteli säästääkseen ihmisen tunteita. Kaikilla on vain yksi elämä, sen verran täytyykin olla itsekäs ettei itseään anna kiusata. Aika kannattaa jakaa niin että maksimoit heidän läsnäolon ketkä antavat sinulle tasapuolisesti energiaa ja minimoit heidän läsnäolon jotka sitä vievät ja saastuttavat ympäristöään. Jos se on itsekkyyttä niin sitten kannattaa olla itsekäs. Ei sisarus, vanhempi, puoliso tai edes ystävä saa ilkeillä toiselle. Kenenkään tarvitse sellaista sietää. Josko toinen ei välitä tunteistasi vähääkään niin palauta palvelus ja poistu paikalta, ihan sama voimavaroista. Kunnioita itseäsi niin muutkin kunnioittavat.
Ikävän käytöksen takana voi olla monenlaisia ongelmia. Itse kannustin ystävääni hakemaan apua masennukseensa. Jokainen tyylillään.
Höpö höpö, ellei oikeasti ole psykiatri kannattaisi jättää muiden terveyden arviointi ammattilaisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ovat ystävinä niin huonoja, että sitä on mieluummin yksin. Minulla oli lapsena kaksi kaveria, joiden kanssa leikin sokkoleikkiä. Olin sokkona. Kaverit taluttivat minua ja käskivät minun istua. Istuin. Siinä olikin muurahaispesä. Suutuin kavereille. He pyysivät anteeksi ja pyysivät, että leikkiä voisi jatkaa. Ajattelin etteivät kaverit olleet tajunneet kuinka tyhmästi olivat käyttäytyneet. Olivat kuitenkin pyytäneet anteeksi, joten ajattelin, että ehkä nyt käyttäytyvät mukavammin. Leikkiä jatkettiin. Kaverit taluttivat minut uudelleen muurahaispesään. Lähdin leikistä juosten pois ja itkin.
Toisesta näistä kavereista on tullut valtakunnan tason politiikko, joka on tällä hetkellä eduskunnassa. Hänellä varmasti riittää asemansa puolesta ystäviä, mutta kovin kummoiselta ihmiseltä hän ei vieläkään lehdissä esitettyjen mielipiteidensä perusteella vaikuta. Osalta ihmisistä ilmeisesti vain puuttuu joko päästä jokin palikka tai sitten he ovat luonteeltaan sadistisia.
Kuule, ne olivat lapsia, lapset ovat ymmärtämättömiä ja tekevät tyhmyyksiä. Miksi maailmassa muistelet tämmöisiä asioita yhä?
Siksi, että tämä keskustelu muistuttanut minua siitä, että kaikki ihmiset eivät kypsy. Moni on vielä aikuisenakin hämmästyttävän ilkeä ja itsekeskeinen.
Mistä sinä tiedät minkälaisia ne poliitikot ovat aikuisena? Tunnetko heidät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Mielestäni se että toinen käyttäytyy huonosti toista kohtaan on pätevä syy päättää ystävyys ja tämä ihminen toimi hyvin kohteliaasti ja sanoi syyksi sen että ystävä sanoi pahasti eikä sitä mitä todella ajatteli säästääkseen ihmisen tunteita. Kaikilla on vain yksi elämä, sen verran täytyykin olla itsekäs ettei itseään anna kiusata. Aika kannattaa jakaa niin että maksimoit heidän läsnäolon ketkä antavat sinulle tasapuolisesti energiaa ja minimoit heidän läsnäolon jotka sitä vievät ja saastuttavat ympäristöään. Jos se on itsekkyyttä niin sitten kannattaa olla itsekäs. Ei sisarus, vanhempi, puoliso tai edes ystävä saa ilkeillä toiselle. Kenenkään tarvitse sellaista sietää. Josko toinen ei välitä tunteistasi vähääkään niin palauta palvelus ja poistu paikalta, ihan sama voimavaroista. Kunnioita itseäsi niin muutkin kunnioittavat.
Ikävän käytöksen takana voi olla monenlaisia ongelmia. Itse kannustin ystävääni hakemaan apua masennukseensa. Jokainen tyylillään.
Höpö höpö, ellei oikeasti ole psykiatri kannattaisi jättää muiden terveyden arviointi ammattilaisille.
Niinhän minä teinkin, kannustin hakemaan apua, kun toisella oli paha olo, josta hän itsekin puhui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.
Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.
Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin.
Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.
Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.
Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.
Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.
Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.
Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.
Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.
Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?
Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.
Mutta sehän on ihan itsestään selvää, ettei koe ystävyyden toimivan, kun kerran sen lopettaa. Ei tuossa ole mitään lisäinformaatiota.
Ja keskustelulla muutetaan toinen ihminen vähemmän kateelliseksi ja negatiiviseksi? Kun sellainen keskustelu oikeasti voisikin olla olemassa, yksi keskustelu vaan ja tyyppi muuttuu ankeuttajasta mukavaksi. Missä todellisuudessa?
Miksi toinen ihminen ei mielestäsi ansaitse kunnioittavaa päätepistettä ja kohtaamista pitkän ystävyyden jälkeen, vaan hänet voi hylätä yhtäkkisesti sanomatta mitään kuin jonkin rikkimenneen hansikkaan?
Totta. Pitäisi rehellisesti sanoa, että olet melkoinen ankeuttaja ja seurasi jälkeen olo on pitkään huono, koska olet kateellinen urkkija ja mustasukkainen ystävistäsi ja en vain jaksa sinua enää.
Eivätkö sinun sosiaaliset taitosi riitä mihinkään muuhun?
Taitaa olla aika vaikea kuulla totuus siitä mitä muut ajattelevat seurastasi ja siitä mitä saat heidät tuntemaan
Sosiaalisesti taitamattomat ihmiset pitävät omia ajatuksiaan mielipiteen sijasta absoluuttisina totuuksina ja kokevat, että heillä on oikeus loukata toisia "sanomalla totuus". Tuo on yhdenlainen itsekeskeisyyden muoto.
Tunteet ja mielipiteet eivät ole läheskään aina sama asia. Josko sinua helpottaa ajatella että ihmiset jotka sanovat voivansa huonosti keskustellessaan sinun kanssaan ovat sosiaalisesti taitamattomia niin tee niin mutta se ei muuta sitä millaisen reaktion saat aikaan ihmisissä. Ehkäpä kannattaisi miettiä sitä.
Usein ei myöskään totuutta sanota siksi että sen on tarkoitus loukata vaan siksi että se pitää paikkansa. Se voi olla itsekeskeisyyttä jos jonkun logiigan siihen löytää mutta se voi olla myös rehellisyyttä. Miten sitäkin katsoo.
Miksi toinen ihminen ei mielestäsi ansaitse kunnioittavaa päätepistettä ja kohtaamista pitkän ystävyyden jälkeen, vaan hänet voi hylätä yhtäkkisesti sanomatta mitään kuin jonkin rikkimenneen hansikkaan?