Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Silloin on läpimätä ja täyspaska ihminen.

Totahan harrastettiin kouluaikoina. Oli sisärinki ja ulkorinki. Ja että oli mahtavaa sisäringin mielestä, kun sai pompotella ulkoringin jäseniä kuis tykkäävät. Hei otetaas se mukaan tänään, muta huomenna ei olla huomaavinaankaan. Ja aikuiset jatkavat tota touhua sitte...

Vierailija kirjoitti:

Eräs ihminen, jota minun on vaikea luokitella mihinkään ryhmään tuttava/kaveri/ystävä, aiheuttaa melkoista päänvaivaa käyttäytymisellään. Hän pyytää joskus lenkille, teatteriin, syömään tms. Silloin hän käyttäytyy kuin olisimme ystäviä: kertoo parisuhteestaan, iloistaan ja murheistaan avoimesti. Kuitenkin, hän pitää koko aika jonkinlaista etäisyyttä. Esim synttäreitään saattaa viettää tyttöporukalla (joista tunnen monet) ulkomailla, mutta ei kutsu minua.Ymmärrän hänen puheistaan, että hänellä on paljon läheisempiä ystäviä, joiden kanssa hän pitää tiiviisti yhteyttä. Minä olen ilmeisesti sellainen hätävara. Tuntuu vain hassulta, että toinen avautuu niin paljon omasta elämästään, mutta ei oikeastaan halua minulta sitä samaa. Olen yrittänyt nauttia näistä murusista, mutta kyllä minä myös rehellisesti ottaen olen vähän häkeltynyt.

On erikoinen tunne, että hän saa oloni tuntumaan yksinäisemmäksi kuin olenkaan.

Jos hän vain on kova puhumaan ja avautuu kaikille asioistaan. Näitä ihmisiä on oikeasti olemassa aika paljonkin. Ovat avoimia ja sosiaalisia ja kertoilevat itsestään ja tutustuvat ihmisiin helposti ja heillä on paljon tuttuja ja monentasoisia kavereita. Ei heillä ole mitään hätävaroja, he vain ovat seurallisia ihmisiä ja viettävät ihmisten kanssa aikaa ilman taka-ajatuksia. Mutta heillä on tuttuja niin paljon, että voin kuvitella, että joihinkin juhliin on pakko tehdä rajauksia, koska ei pysty kaikkia kutsumaan jo ihan paikkarajoituksenkin vuoksi. Saati sitten jonnekkin ulkomaille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.

Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.

Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin. 

Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.

Ikävä kyllä aika harvalla työssäkäyvällä perheellisellä, jolla on muitakin ystäviä ja kavereita kuin tämä yksi, on aikaa ja energiaa tavata tätä yhtä joka viikko. Sinkkuna ehtii tavata ainakin seitsemää ystävää jokaista kerran viikossa, mutta ei enää perheellisenä. Normaalisti ystävät sopeutuvat siihen, että toisen elämäntilanne on muuttunut ja tapaamisten väheneminen on ihan ok. Tutustutaan itsekin uusiin ihmisiin eikä harventuneet tapaamiset haittaa kumpaakaan. Kun lapset kasvavat sen verran, että voivat jäädä tunniksi pariksi yksin kotiin, tapaamisia voi jälleen lisätä, jos toisenkin elämäntilanne sen sallii. Jos ei salli, toinen ymmärtää sanomattakin, että jatketaan harvemmin tapaamisia. Joskus tietenkin käy niin, että matkan varrella löytyy uusia ystäviä ja sen vuoksi vanha ystävyys vähitellen hiipuu, mutta sekin on ihan normaalia eikä mun mielestä tarvitse sitäkään normaalijärkisille erikseen selittää.

Ääneen lausumattomat odotukset puolin ja toisin ovat yleensä se asia, mikä saa monet ihmissuhteet päättymään. Mitä haittaa siitä on, että odotuksista puhutaan ääneen eikä odoteta, että toinen automaattisesti ymmärtää jotakin ilman, että siitä puhuttaisiin ikinä mitään? Jokainen elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että ihmiset puhuisivat keskenään siitä miten he asioita kokevat. Se lisää ymmärrystä toisten tilanteita kohtaan. Ei siinä ole millään tavalla kyse siitä, että pitäisi toista jotenkin vähä-älyisenä.

Mä kyllä pitäisin ainakin jollain tasolla sosiaalisesti vähä-älyisenä, jos sinkkukaveri alkaisi esittämään viikottaisia tapaamisodotuksiaan ystävälleen, jolla on työssäkäyvä puoliso ja pieni vauva. Tai äitikahvilassa tutustuneista toinen alkaisi esittää odotuksia arkipäivien päiväkahveista kaverille, joka juuri palasi työelämään. Tai pitkäaikainen ystävyys, jossa molempien lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, toinen päättää tehdä vielä iltatähden eikä toinen ymmärtäisi, että toinen palasi takaisin pikkulapsiperhearkeen ja hänen elämänsä on nyt taas sellaista eikä lähes aikuisten lasten äidin elämää kuten itsellä on.

Mulla on ollut tuon viimeisimmän esimerkkini mukainen pitkä ystävyys, mutta ei mun ystäväni tarvinnut selitellä mulle, että hänellä ei olekaan enää samalla tavalla aikaa kuin mulla yhden täysi-ikäisen ja yhden teinin äitinä oli. En mä mikään pässi ole vaan tajusin kyllä heti,kun hän kertoi raskausuutisensa, että hänen elämänsä muuttuu ja ihan eri suuntaan kuin omani. Hän alkoi taas kaivata seuraa arkipäiviinsä päiväsaikaan ja mä taas olin silloin töissä. Ja vastaavasti minä pystyin jättämään nuorison keskenään kotiin, matkustelin ja tein kaikenlaista, mitä sinkkuna on mukava tehdä. Enkä mä esittänyt ystävälleni odotuksia, että hänen pitäisi jättää vauva miehensä kanssa kotiin ja lähteä mun kanssani pidennetylle viikonlopulle Berliiniin. Kumpikin meistä ymmärsi ihan sanomattakin, että vaikka elettiin noin 15 vuotta samanlaisessa elämäntilanteessa ja elämämme muuttuivat koko ajan samaan tahtiin samaan suuntaan, yks kaks toisen elämäntilanne palasikin takaisin alkuun ja toisen ei.

Eli sinä pidät ihmistä vähä-älyisenä, jos hän ei tiedä millaista sinun elämäsi käytännössä tällä hetkellä on ilman, että puhut siitä hänelle mitään? Vähä-älyisiä ihmisiä riittääkin tuolla sinun tarkastelutavallasi tässä maailmassa sitten paljon. Sinä olet ainoa ihminen joka elää juuri tuota elämää. Kukaan muu ei voi tarkalleen tietää miltä se tuntuu ja mitä siihen kaipaat. Se ei ole loukkaus, se on puhdas tosiasia. Ainoastaan ääneen lausutut sanat auttavat ihmisiä tavoittamaan toisen kokemuksen.

Mä olen kiitollinen omista ystävistäni, koska mun ei tarvitse perustella heille, miksi en ehdi tai jaksa nyt jotain asiaa. Eikä heidänkään tarvitse perustella mulle. Joskus en jaksa ihan vain siksi, että lähipiirissäni olevilla ihmisillä on vaikeaa ja koitan olla heidän tukenaan. Mulla ei ole tapana kertoa muiden ihmisten asioita kolmansille osapuolille, joten jo senkin vuoksi mun ystävieni ei tarvitse tietää, miten jollain toisella ystävälläni tai läheiselläni menee eli miksi mun aikani ja voimani meneekin nyt jonkun toisen ongelmien kanssa. Hyvässä ystävyydessä ei tarvita selityksiä eikä varsinkaan sellaisia selityksiä, jotka koskisivat jotain muita ihmisiä kuin näitä kahta ystävystä. Hyvässä ystävyydessä toisen ei tarvitse olla koko ajan kartalla, millaista toisen elämä juuri sillä hetkellä on. Hyvässä ystävyydessä voi luottaa toiseen ja siihen, että tämä sanoo, ettei ehdi tai jaksa nyt. Ei tarvita selitystä, miksi ei ehdi tai jaksa. Jos ystävä on vaikkapa juuri perustanut yrityksen ja keronut ystävälleen perustaneensa sen, normaalijärkisille on yleensä aika selvää, ettei ystävällä ole vähään aikaan kauheasti vapaa-aikaa.  Jos ystävä on vielä perheellinen, toinen kyllä tajuaa sanomattakin, että vähäinen vapaa-aika kuluu ensisijaisesti perheen kanssa ja vain, jos jotain aikarippeitä jää jäljelle ja silloin ei ole ihan uuvuksissa, voi ehtiä pitää yhteyttä ystävään. 

Voi olla, että mun ajattelullani vähä-älyisiä riittää tässä maailmassa, mutta en tarvitse ystävikseni sellaisia, jotka eivät osaa käyttää ollenkaan omia aivojaan. Tai sellaisia, jotka eivät usko, että en ehdi tai jaksa ilman, että selitän heille, miksi en. Sellaisen ihmisen, joka haluaa selitykset kaikista asioista, pitää hankkia ystäväkseen sellainen, joka mielellään selittelee. Sellaisen ihmisen, joka haluaa olla 24/7 selvillä, mitä ystävän elämässä tapahtuu, pitää hankkia ystäväkseen sellainen ihminen, joka haluaa 24/7 kertoa ystävälleen omasta elämästään. Sellaisen, joka haluaa kuulla kaikki ystävänsä puolison, vanhempien, sisarusten, lasten, ystävien ja kavereidenkin asiat, kannattaa hankkia ystäväkseen sellainen, joka mielellään puhuu muiden asioista kolmansille osapuolille. Ystävystymisessä vaikeinta onkin löytää sellainen ihminen, joka haluaa samoja asoita.  Jos ystäväsi on lojaali ja luotettava ihmissuhteissaan, niin vaikka kertoisit hänelle, että odotat hänen kertovan puolisonsa, vanhempiensa, lastensa, ystäviensä ja kavereidensa asioista sinulle, törmäät seinään. Jos sulle ei riitä vastaukseksi, että nyt ei ehdi tai jaksa, etsi sellainen ystävä, jota kiinnostaa lörpötellä muidenkin asioita kuin omiaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos joku lörpöttelee sulle muiden asioita, hän myös satavarmasti lörpöttelee muille sun asioitasi. 

Jännittävä teksti, jossa ihan hyviä pointteja. Silti samanaikaisesti tässä on jokin sellainen yksityisyyttä ylettömästi korostava asenne, joka kuulostaa tylyltä ja jopa vihamieliseltä. Kuulostaa aika periaatteelliselta touhulta, vähän sellaiselta, että "ystävät olkoot ystäviä, mutta älkää tulko multa kyselemään mitään, ei kuulu teille". En oikein ymmärrä edes, miksi jonkin asian selittäminen on itseltäni noin kovasti pois, että vie ihan ärsyyntymisen rajoille. Eikö samalla rahalla olisi ihan rauhassa vain selittänyt asian? Kuulosti siltä, että jos kysyisi sinulta, että minkäs alan yritys sinulla on, niin voisi saada sinut siitäkin nenilleen ja saisi olla varuillaan, että mikä nyt mahtaa olla taas liian tyhmä kysymys. 

Olen mielestäni aika luotettava, enkä tunnista tuota kuvailemaasi ongelmaa. Voihan aina sanoa, että nyt täytyy auttaa äitiä tai täytyy auttaa toista kaveria, eikä kuvailla toisten vaikeuksia sen tarkemmin. 

Sinä vaikutatkin ihan normaalilta ihmiseltä :) Edellinen kommenttini olikin oikeastaan tähän lauseeseen: "Eli sinä pidät ihmistä vähä-älyisenä, jos hän ei tiedä millaista sinun elämäsi käytännössä tällä hetkellä on ilman, että puhut siitä hänelle mitään" ja mun pointtini siinä oli, että ei ystävän tarvitsekaan tietää, millaista mun elämäni käytönnössä tällä hetkellä on. Jos sanon, että en ehdi tai jaksa, se riittää ystävilleni. Ei mun tarvitse selittää sen enempää. Ei tarvitse kertoa, että äitini on huonossa kunnossa ja tarvitsee apuani tai että siskollani on juuri avioero meneillään ja tarvitsee sen vuoksi mun tukeani ja apuani. Se, ettei ehdi tai jaksa, riittää ihan hyvin.  Jos ehdotan ystävälleni jotain eikä hänelle sovi, ei mulla ole tapana alkaa peräämään selityksiä, miksi ei sovi. Jos ei sovi niin ei sovi. Ihan sama, mistä syystä ei sovi, lopputuloshan on kuitenkin sama eli ei sovi. Eikä mun tarvitse tietää ystävieni elämästä kaikkea. Ei mun tarvitse koko ajan tietää, millaista mun ystävieni elämä käytännössä tällä hetkellä on. Mun mielestä ihmisellä on ystävyyssuhteissaankin oikeus yksityisyyteensä eikä uteleminen kuulu ystävyyteen. Kertoo, jos kertoo tai kertoo, kun kertoo. Tai ei kerro koskaan, koska ajan myötä kokeekin asian loppujen lopuksi aika merkityksettömänä. Ts pääsee asian yli ilman, että kertoo siitä ystävälleen. 

Ja mitä sitten tulee esim perheen perustamiseen, pitkään välimatkaan, yrityksen perustamiseen, sairastumiseen tai vaikkapa opiskeluun työn ohella, mun mielestä jokainen täysijärkinen ymmärtää, että kun kertoo vaikka aloittaneensa amk-opinnot kokopäivätyön ohella, opiskelukin vie aikaa. Tällä ihmisellä ei ole enää aikaa yhtä paljon kuin ennen opiskeluitaan. Tai jos pitkään työttömänä ollut on käynyt vuorotyötä tekevän ystävänsä kanssa pari kertaa viikossa päivisin uimahallissa, täysjärkinen ymmärtää, että jos hän saa työpaikan, ne päivisin tapahtuvat uimahallireissut jäävät pois. Ei ole mitään rakettiedettä ymmärtää, että tiettyihin asioihin menee aikaa ja se aika on pois jostain sellaisesta, mihin oli aiemmin aikaa. Aito ystävä on iloinen, kun toinen on saanut opiskelupaikan, työpaikan, perheenlisäystä tms, vaikka se vähentääkin yhteydenpitoa toisen kiireiden vuoksi. 

Jotkut - enkä tarkoita nyt sinua - tuntuvat haluavan ystävän olevan kuin avoin kirja, joka kertoo ihan kaiken elämästään. Ei saa olla pienintäkään yksityisasiaa. Kaikki pitäisi jakaa ystävän kanssa. Eihän puolisonkaan kanssa jaeta jokaista asiaa, mitä elämässä tapahtuu. 

Niin, en tiedä, kertooko se minusta jotakin, mutta tuntuu jotenkin ahdistavalta ajatukselta, jos ystävyydessä on paljon rajoitteita. Että ei kuulu sulle se eikä tämä. Ei tarvitse kaikkea tietää, mutta jos tavallaan mennään eri suuntiin ja ollaan omissa oloissa eikä niinkään puhalleta yhteen hiileen, niin helposti se vieraannuttaa.

Esim. yksi aiempi kaveri sanoi aina, että hänellä on menoa, kun hän äkillisesti teki oharit tai ei muuten tullut jonnekin. Käytännössä tämä tuntui muista helposti siltä, että hän asetti itsensä ikään kuin korkeammalle pallille kuin muut, henkilöksi, jonka ei tarvitse selittää meille mitään. Kun taas muut ihan luontevasti sanoivat parilla sanalla jotakin. En usko hetkeäkään, että hänellä oli toistuvasti kyse kovin salaisista menoista, vaan ensisijaisena haluna oli osoittaa kaverien paikka ja että heillehän ei kuulu mikään. Se taas kuulostaa vähän erikoiselta asenteelta kaveruudessa. 

Eipä nainen sitten vuosiin olekaan enää ollut meidän kaveriporukassa, joskin lähti yksityiseen yksinäisyyteensä ns. omin jaloin. Toivottavasti on nyt tyytyväinen, kun ei tarvitse enää meille änkyröidä. 

Minun mielestäni kyseleminen on myös välittämistä. Mutta olen kyllä perheestä, jossa on aina kyselty toisten menoista.  

Ei ystävyydessä ole paljon rajoitteita, kunhan ystävystyy sellaisen kanssa, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla. Jotta voisi tietää, onko toinen juuri tällainen, toiseen pitää ensin tutustua. Jossain tutustumisen vaiheessa saattaa huomata, että toiselle jokin asia ihmissuhteissa ei merkitsekään yhtään mitään (esimerkiksi oharit), mutta itsellä taas on hyvinkin tiukka linja asiasta Silloin voi miettiä, siedänkö ohareiden tekemisen ja jos siedän, suhde voi edetä. Jos taas en siedä, suhdetta on turha joko jatkaa kokonaan tai ainakaan siltä osin, että olettaisi suhteen laadulta liikoja. 

Mä ymmärrän sua ihan hyvin, vaikka sinä et taidakaan ymmärtää mua. Sulle kyseleminen on välittämistä. Mulle kuunteleminen on välittämistä. Jos ystäväsi ei perjantaina jaksakaan lähteä jonnekin yhteisesti sovittuun juttuu, haluat tietää, miksi hän ei jaksa. Mä taas en vastaavassa tilanteessa tekisi tiedolla yhtään mitään. Mulle riittää tieto, että sovittu meno peruuntuukin. Ainakin ystäväni osalta. Ystäväni kyllä kertoo ihan oma-aloitteisesti, jos haluaa mun tietävän, miksi hän ei jaksa lähteä. Kertoo, että töissä oli rankka viikko. Eikä mun silloinkaan tarvitse kysyä, miksi hänellä oli rankka viikko, vaan hän silloinkin ihan oma-aloitteisesti - halutessaan - kertoo, mitä työpaikalla oli tapahtunut tai oliko hän ollut monena iltana ylitöissä tms. Mä siis annan ystävälleni tilaa. Annan hänelle mahdollisuuden kertoa tai olla kertomatta. Hän kyllä kertoo sen, mitä haluaakin kertoa. Meille on luontevaa kertoa ilman kysymistäkin ja sen vuoksi meidän ei tarvitse kysyä, jotta toinen saisi tavallaan luvan kertoa. 

Ehkä tuo sun esimerkkisi nainen ei pitänyt sinua ja muuta porukasta vielä erityisemmin ystävinään. Tai sitten hän vain ajatteli, ettei sillä ole teille mitään merkitystä, mitä menoa hänellä oli. Hän sanoi, että hänellä on muuta menoa eikä katsonut, että teille muille olisi jotenkin tuikitärkeää tietää, mitä muuta menoa hänellä oli. Mä sanon aika useinkin, että mulla on muuta menoa, kun olen jonkun kanssa sopimassa jotain aikatauluja. Ohareita en tosin tee, mutta sovittaessa etukäteen en sovi samalle ajankohdalle kuin yhden asian ja jos kalenterissa ei ole silloin vapaata, sanon vain, että mulla on muuta menoa. Samoin tekevät ystävänikin. En ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että mun pitäisi tietää, mihin joku ystäväni on menossa tai mitä suunnitelmia hänellä on, kun kerran silloin ei ehdi olla mun kanssani. Pitäisikö sillä olla jotain oleelllista merkitystä mulle, meneekö hän silloin hammaslääkäriin, anoppinsa synttäreille vai jonkun toisen ystävänsä kanssa ravintolaan syömään? Mun mielestä ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs ihminen, jota minun on vaikea luokitella mihinkään ryhmään tuttava/kaveri/ystävä, aiheuttaa melkoista päänvaivaa käyttäytymisellään. Hän pyytää joskus lenkille, teatteriin, syömään tms. Silloin hän käyttäytyy kuin olisimme ystäviä: kertoo parisuhteestaan, iloistaan ja murheistaan avoimesti. Kuitenkin, hän pitää koko aika jonkinlaista etäisyyttä. Esim synttäreitään saattaa viettää tyttöporukalla (joista tunnen monet) ulkomailla, mutta ei kutsu minua.Ymmärrän hänen puheistaan, että hänellä on paljon läheisempiä ystäviä, joiden kanssa hän pitää tiiviisti yhteyttä. Minä olen ilmeisesti sellainen hätävara. Tuntuu vain hassulta, että toinen avautuu niin paljon omasta elämästään, mutta ei oikeastaan halua minulta sitä samaa. Olen yrittänyt nauttia näistä murusista, mutta kyllä minä myös rehellisesti ottaen olen vähän häkeltynyt.

On erikoinen tunne, että hän saa oloni tuntumaan yksinäisemmäksi kuin olenkaan.

Jos hän vain on kova puhumaan ja avautuu kaikille asioistaan. Näitä ihmisiä on oikeasti olemassa aika paljonkin. Ovat avoimia ja sosiaalisia ja kertoilevat itsestään ja tutustuvat ihmisiin helposti ja heillä on paljon tuttuja ja monentasoisia kavereita. Ei heillä ole mitään hätävaroja, he vain ovat seurallisia ihmisiä ja viettävät ihmisten kanssa aikaa ilman taka-ajatuksia. Mutta heillä on tuttuja niin paljon, että voin kuvitella, että joihinkin juhliin on pakko tehdä rajauksia, koska ei pysty kaikkia kutsumaan jo ihan paikkarajoituksenkin vuoksi. Saati sitten jonnekkin ulkomaille.

Tuo oli kyllä hyvä pointti, en osannut tarkastella asiaa tuosta vinkkelistä. Ja hän on kyllä kova puhumaan jne, joten analyysisi voi osua oikeaan. Kiitos sinulle :-)!

Yksinäisyydessä on jotakin dramaattista tyyliä. Sellaista elokuviin sopivaa melankoliaa... Siis silloin kun sitä voi tarkkailla ulkopuolelta. Omalle kohdalle sattuessaan se on erittäin lamauttavaa, suorastaan tappavan ahdistavaa. Ja valitettavasti se vahvistuu mitä pidempään jatkuu. Pitkään yksinäisyydestä kärsinyt ihminen luo ympärilleen "auran", jota muut karttavat. Asialle pitäisi tehdä jotakin, mutta kuka osaisi sanoa mitä...(?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs ihminen, jota minun on vaikea luokitella mihinkään ryhmään tuttava/kaveri/ystävä, aiheuttaa melkoista päänvaivaa käyttäytymisellään. Hän pyytää joskus lenkille, teatteriin, syömään tms. Silloin hän käyttäytyy kuin olisimme ystäviä: kertoo parisuhteestaan, iloistaan ja murheistaan avoimesti. Kuitenkin, hän pitää koko aika jonkinlaista etäisyyttä. Esim synttäreitään saattaa viettää tyttöporukalla (joista tunnen monet) ulkomailla, mutta ei kutsu minua.Ymmärrän hänen puheistaan, että hänellä on paljon läheisempiä ystäviä, joiden kanssa hän pitää tiiviisti yhteyttä. Minä olen ilmeisesti sellainen hätävara. Tuntuu vain hassulta, että toinen avautuu niin paljon omasta elämästään, mutta ei oikeastaan halua minulta sitä samaa. Olen yrittänyt nauttia näistä murusista, mutta kyllä minä myös rehellisesti ottaen olen vähän häkeltynyt.

On erikoinen tunne, että hän saa oloni tuntumaan yksinäisemmäksi kuin olenkaan.

Jos hän vain on kova puhumaan ja avautuu kaikille asioistaan. Näitä ihmisiä on oikeasti olemassa aika paljonkin. Ovat avoimia ja sosiaalisia ja kertoilevat itsestään ja tutustuvat ihmisiin helposti ja heillä on paljon tuttuja ja monentasoisia kavereita. Ei heillä ole mitään hätävaroja, he vain ovat seurallisia ihmisiä ja viettävät ihmisten kanssa aikaa ilman taka-ajatuksia. Mutta heillä on tuttuja niin paljon, että voin kuvitella, että joihinkin juhliin on pakko tehdä rajauksia, koska ei pysty kaikkia kutsumaan jo ihan paikkarajoituksenkin vuoksi. Saati sitten jonnekkin ulkomaille.

Tätä olen koittanut ketjussa sanoa. Monilla on kuitenkin käsitys, että joko ollaan ystäviä tai ei mitään. Mun mielestä aika mustavalkoista ajatella, että väliin ei mahtuisi monenlaista eritasoista ihmissuhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Totahan harrastettiin kouluaikoina. Oli sisärinki ja ulkorinki. Ja että oli mahtavaa sisäringin mielestä, kun sai pompotella ulkoringin jäseniä kuis tykkäävät. Hei otetaas se mukaan tänään, muta huomenna ei olla huomaavinaankaan. Ja aikuiset jatkavat tota touhua sitte...

Kiusa se on pienikin kiusa... Yksinäiset ovat ilmeisesti monista oikein kivoja kiusattavia.

Vierailija kirjoitti:

Eräs ihminen, jota minun on vaikea luokitella mihinkään ryhmään tuttava/kaveri/ystävä, aiheuttaa melkoista päänvaivaa käyttäytymisellään. Hän pyytää joskus lenkille, teatteriin, syömään tms. Silloin hän käyttäytyy kuin olisimme ystäviä: kertoo parisuhteestaan, iloistaan ja murheistaan avoimesti. Kuitenkin, hän pitää koko aika jonkinlaista etäisyyttä. Esim synttäreitään saattaa viettää tyttöporukalla (joista tunnen monet) ulkomailla, mutta ei kutsu minua.Ymmärrän hänen puheistaan, että hänellä on paljon läheisempiä ystäviä, joiden kanssa hän pitää tiiviisti yhteyttä. Minä olen ilmeisesti sellainen hätävara. Tuntuu vain hassulta, että toinen avautuu niin paljon omasta elämästään, mutta ei oikeastaan halua minulta sitä samaa. Olen yrittänyt nauttia näistä murusista, mutta kyllä minä myös rehellisesti ottaen olen vähän häkeltynyt.

On erikoinen tunne, että hän saa oloni tuntumaan yksinäisemmäksi kuin olenkaan.

Oletko itse kutsunut häntä mihinkään, vai odottanut,että saat kutsun?

Jos näin on, niin ei ihme, ettet saa synttärikutsua. Ystävyyteen kuuluu molemminpuolisuus. Jos hän kutsuu ja kertoo itsestään, hän varmaan odottaa sinulta samaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs ihminen, jota minun on vaikea luokitella mihinkään ryhmään tuttava/kaveri/ystävä, aiheuttaa melkoista päänvaivaa käyttäytymisellään. Hän pyytää joskus lenkille, teatteriin, syömään tms. Silloin hän käyttäytyy kuin olisimme ystäviä: kertoo parisuhteestaan, iloistaan ja murheistaan avoimesti. Kuitenkin, hän pitää koko aika jonkinlaista etäisyyttä. Esim synttäreitään saattaa viettää tyttöporukalla (joista tunnen monet) ulkomailla, mutta ei kutsu minua.Ymmärrän hänen puheistaan, että hänellä on paljon läheisempiä ystäviä, joiden kanssa hän pitää tiiviisti yhteyttä. Minä olen ilmeisesti sellainen hätävara. Tuntuu vain hassulta, että toinen avautuu niin paljon omasta elämästään, mutta ei oikeastaan halua minulta sitä samaa. Olen yrittänyt nauttia näistä murusista, mutta kyllä minä myös rehellisesti ottaen olen vähän häkeltynyt.

On erikoinen tunne, että hän saa oloni tuntumaan yksinäisemmäksi kuin olenkaan.

Jos hän vain on kova puhumaan ja avautuu kaikille asioistaan. Näitä ihmisiä on oikeasti olemassa aika paljonkin. Ovat avoimia ja sosiaalisia ja kertoilevat itsestään ja tutustuvat ihmisiin helposti ja heillä on paljon tuttuja ja monentasoisia kavereita. Ei heillä ole mitään hätävaroja, he vain ovat seurallisia ihmisiä ja viettävät ihmisten kanssa aikaa ilman taka-ajatuksia. Mutta heillä on tuttuja niin paljon, että voin kuvitella, että joihinkin juhliin on pakko tehdä rajauksia, koska ei pysty kaikkia kutsumaan jo ihan paikkarajoituksenkin vuoksi. Saati sitten jonnekkin ulkomaille.

Tuo oli kyllä hyvä pointti, en osannut tarkastella asiaa tuosta vinkkelistä. Ja hän on kyllä kova puhumaan jne, joten analyysisi voi osua oikeaan. Kiitos sinulle :-)!

Hienoa, jos pystyin aukaisemaan toisenkin näkökannan. Tunnistan tuossa nimittäin itseänikin. Mutta eräs kaverini on vielä pahempi :D

On todella vilkas ja avoin ja empaattinen ihminen. Ui ihmisten keskellä kuin kala vedessä. Tuntuu, että tuntee kaikki ja juttua tulee kaikkien kanssa. Juttelee avoimesti asioistaan, koska ei koe, että hänellä olisi mitään salattavaa. Joku voi joskus hämmentyäkin hänen avoimuudestaan.

Mutta ei todellakaan ole paha ihminen. Tuntee vain varmaan satoja ihmisiä. Mutta silti hänellä on niitä läheisempiä tietenkin, kuten yleensä kaikilla on. Joten hänellä ei voi olla millään aikaa kaikille tuntemilleen ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs ihminen, jota minun on vaikea luokitella mihinkään ryhmään tuttava/kaveri/ystävä, aiheuttaa melkoista päänvaivaa käyttäytymisellään. Hän pyytää joskus lenkille, teatteriin, syömään tms. Silloin hän käyttäytyy kuin olisimme ystäviä: kertoo parisuhteestaan, iloistaan ja murheistaan avoimesti. Kuitenkin, hän pitää koko aika jonkinlaista etäisyyttä. Esim synttäreitään saattaa viettää tyttöporukalla (joista tunnen monet) ulkomailla, mutta ei kutsu minua.Ymmärrän hänen puheistaan, että hänellä on paljon läheisempiä ystäviä, joiden kanssa hän pitää tiiviisti yhteyttä. Minä olen ilmeisesti sellainen hätävara. Tuntuu vain hassulta, että toinen avautuu niin paljon omasta elämästään, mutta ei oikeastaan halua minulta sitä samaa. Olen yrittänyt nauttia näistä murusista, mutta kyllä minä myös rehellisesti ottaen olen vähän häkeltynyt.

On erikoinen tunne, että hän saa oloni tuntumaan yksinäisemmäksi kuin olenkaan.

Oletko itse kutsunut häntä mihinkään, vai odottanut,että saat kutsun?

Jos näin on, niin ei ihme, ettet saa synttärikutsua. Ystävyyteen kuuluu molemminpuolisuus. Jos hän kutsuu ja kertoo itsestään, hän varmaan odottaa sinulta samaa. 

Olen toki kutsunut, useastikin. Unohtui vain laittaa tuohon aloitustekstiini.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?

Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.

Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.

Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?

Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.

Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.

Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle. 

Eli alkottomia tutustumisiltoja. Hieno idea. Mikähän ryhmä ottaisi tästä kopin ja alkaisi järjestämään opiskelijoiden alkoholittomia tutustumisiltoja. Opiskelijaliitot ? Spr? Kunnat? Lisää ehdotuksia. Tehkää aloitteita kunnallispoliitikoille, saataisiin asia eteen päin. Yksinäisyys hidastaa opiskelujen etenemistä ja on iso taakka taloudellekkin

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset käsittävät ystävyyssuhteer kuin ne olisivat intohimoisia mustasukkaisuussuhteita, joissa ystävä on tilivelvollinen ajankäytöstään ja muista ihmissuhteista.

Ehkä tämän vuoksi en aikuisiässä ole halunnutkaan solmia sydänystäväsuhteita. Liian ahdistavia ja sitovia. Minä en sitoudu kuin lapsiini ja puolisooni

Samaa mieltä. Moni täällä kuulostaa hirveän mustasukkaiselta ja omistavalta, ei saisi olla niitä muita ystäviä ettei hänelle vaan tule paha mieli. Siis siitä, että jonkun elämässä on tärkeämpiäkin ihmisiä kun tämä yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?

Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.

Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.

Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle. 

Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.

Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.

Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin. 

Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.

Ikävä kyllä aika harvalla työssäkäyvällä perheellisellä, jolla on muitakin ystäviä ja kavereita kuin tämä yksi, on aikaa ja energiaa tavata tätä yhtä joka viikko. Sinkkuna ehtii tavata ainakin seitsemää ystävää jokaista kerran viikossa, mutta ei enää perheellisenä. Normaalisti ystävät sopeutuvat siihen, että toisen elämäntilanne on muuttunut ja tapaamisten väheneminen on ihan ok. Tutustutaan itsekin uusiin ihmisiin eikä harventuneet tapaamiset haittaa kumpaakaan. Kun lapset kasvavat sen verran, että voivat jäädä tunniksi pariksi yksin kotiin, tapaamisia voi jälleen lisätä, jos toisenkin elämäntilanne sen sallii. Jos ei salli, toinen ymmärtää sanomattakin, että jatketaan harvemmin tapaamisia. Joskus tietenkin käy niin, että matkan varrella löytyy uusia ystäviä ja sen vuoksi vanha ystävyys vähitellen hiipuu, mutta sekin on ihan normaalia eikä mun mielestä tarvitse sitäkään normaalijärkisille erikseen selittää.

Ääneen lausumattomat odotukset puolin ja toisin ovat yleensä se asia, mikä saa monet ihmissuhteet päättymään. Mitä haittaa siitä on, että odotuksista puhutaan ääneen eikä odoteta, että toinen automaattisesti ymmärtää jotakin ilman, että siitä puhuttaisiin ikinä mitään? Jokainen elää omaa elämäänsä ja olisi hyvä, että ihmiset puhuisivat keskenään siitä miten he asioita kokevat. Se lisää ymmärrystä toisten tilanteita kohtaan. Ei siinä ole millään tavalla kyse siitä, että pitäisi toista jotenkin vähä-älyisenä.

Mä kyllä pitäisin ainakin jollain tasolla sosiaalisesti vähä-älyisenä, jos sinkkukaveri alkaisi esittämään viikottaisia tapaamisodotuksiaan ystävälleen, jolla on työssäkäyvä puoliso ja pieni vauva. Tai äitikahvilassa tutustuneista toinen alkaisi esittää odotuksia arkipäivien päiväkahveista kaverille, joka juuri palasi työelämään. Tai pitkäaikainen ystävyys, jossa molempien lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, toinen päättää tehdä vielä iltatähden eikä toinen ymmärtäisi, että toinen palasi takaisin pikkulapsiperhearkeen ja hänen elämänsä on nyt taas sellaista eikä lähes aikuisten lasten äidin elämää kuten itsellä on.

Mulla on ollut tuon viimeisimmän esimerkkini mukainen pitkä ystävyys, mutta ei mun ystäväni tarvinnut selitellä mulle, että hänellä ei olekaan enää samalla tavalla aikaa kuin mulla yhden täysi-ikäisen ja yhden teinin äitinä oli. En mä mikään pässi ole vaan tajusin kyllä heti,kun hän kertoi raskausuutisensa, että hänen elämänsä muuttuu ja ihan eri suuntaan kuin omani. Hän alkoi taas kaivata seuraa arkipäiviinsä päiväsaikaan ja mä taas olin silloin töissä. Ja vastaavasti minä pystyin jättämään nuorison keskenään kotiin, matkustelin ja tein kaikenlaista, mitä sinkkuna on mukava tehdä. Enkä mä esittänyt ystävälleni odotuksia, että hänen pitäisi jättää vauva miehensä kanssa kotiin ja lähteä mun kanssani pidennetylle viikonlopulle Berliiniin. Kumpikin meistä ymmärsi ihan sanomattakin, että vaikka elettiin noin 15 vuotta samanlaisessa elämäntilanteessa ja elämämme muuttuivat koko ajan samaan tahtiin samaan suuntaan, yks kaks toisen elämäntilanne palasikin takaisin alkuun ja toisen ei.

Eli sinä pidät ihmistä vähä-älyisenä, jos hän ei tiedä millaista sinun elämäsi käytännössä tällä hetkellä on ilman, että puhut siitä hänelle mitään? Vähä-älyisiä ihmisiä riittääkin tuolla sinun tarkastelutavallasi tässä maailmassa sitten paljon. Sinä olet ainoa ihminen joka elää juuri tuota elämää. Kukaan muu ei voi tarkalleen tietää miltä se tuntuu ja mitä siihen kaipaat. Se ei ole loukkaus, se on puhdas tosiasia. Ainoastaan ääneen lausutut sanat auttavat ihmisiä tavoittamaan toisen kokemuksen.

Mä olen kiitollinen omista ystävistäni, koska mun ei tarvitse perustella heille, miksi en ehdi tai jaksa nyt jotain asiaa. Eikä heidänkään tarvitse perustella mulle. Joskus en jaksa ihan vain siksi, että lähipiirissäni olevilla ihmisillä on vaikeaa ja koitan olla heidän tukenaan. Mulla ei ole tapana kertoa muiden ihmisten asioita kolmansille osapuolille, joten jo senkin vuoksi mun ystävieni ei tarvitse tietää, miten jollain toisella ystävälläni tai läheiselläni menee eli miksi mun aikani ja voimani meneekin nyt jonkun toisen ongelmien kanssa. Hyvässä ystävyydessä ei tarvita selityksiä eikä varsinkaan sellaisia selityksiä, jotka koskisivat jotain muita ihmisiä kuin näitä kahta ystävystä. Hyvässä ystävyydessä toisen ei tarvitse olla koko ajan kartalla, millaista toisen elämä juuri sillä hetkellä on. Hyvässä ystävyydessä voi luottaa toiseen ja siihen, että tämä sanoo, ettei ehdi tai jaksa nyt. Ei tarvita selitystä, miksi ei ehdi tai jaksa. Jos ystävä on vaikkapa juuri perustanut yrityksen ja keronut ystävälleen perustaneensa sen, normaalijärkisille on yleensä aika selvää, ettei ystävällä ole vähään aikaan kauheasti vapaa-aikaa.  Jos ystävä on vielä perheellinen, toinen kyllä tajuaa sanomattakin, että vähäinen vapaa-aika kuluu ensisijaisesti perheen kanssa ja vain, jos jotain aikarippeitä jää jäljelle ja silloin ei ole ihan uuvuksissa, voi ehtiä pitää yhteyttä ystävään. 

Voi olla, että mun ajattelullani vähä-älyisiä riittää tässä maailmassa, mutta en tarvitse ystävikseni sellaisia, jotka eivät osaa käyttää ollenkaan omia aivojaan. Tai sellaisia, jotka eivät usko, että en ehdi tai jaksa ilman, että selitän heille, miksi en. Sellaisen ihmisen, joka haluaa selitykset kaikista asioista, pitää hankkia ystäväkseen sellainen, joka mielellään selittelee. Sellaisen ihmisen, joka haluaa olla 24/7 selvillä, mitä ystävän elämässä tapahtuu, pitää hankkia ystäväkseen sellainen ihminen, joka haluaa 24/7 kertoa ystävälleen omasta elämästään. Sellaisen, joka haluaa kuulla kaikki ystävänsä puolison, vanhempien, sisarusten, lasten, ystävien ja kavereidenkin asiat, kannattaa hankkia ystäväkseen sellainen, joka mielellään puhuu muiden asioista kolmansille osapuolille. Ystävystymisessä vaikeinta onkin löytää sellainen ihminen, joka haluaa samoja asoita.  Jos ystäväsi on lojaali ja luotettava ihmissuhteissaan, niin vaikka kertoisit hänelle, että odotat hänen kertovan puolisonsa, vanhempiensa, lastensa, ystäviensä ja kavereidensa asioista sinulle, törmäät seinään. Jos sulle ei riitä vastaukseksi, että nyt ei ehdi tai jaksa, etsi sellainen ystävä, jota kiinnostaa lörpötellä muidenkin asioita kuin omiaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos joku lörpöttelee sulle muiden asioita, hän myös satavarmasti lörpöttelee muille sun asioitasi. 

Jännittävä teksti, jossa ihan hyviä pointteja. Silti samanaikaisesti tässä on jokin sellainen yksityisyyttä ylettömästi korostava asenne, joka kuulostaa tylyltä ja jopa vihamieliseltä. Kuulostaa aika periaatteelliselta touhulta, vähän sellaiselta, että "ystävät olkoot ystäviä, mutta älkää tulko multa kyselemään mitään, ei kuulu teille". En oikein ymmärrä edes, miksi jonkin asian selittäminen on itseltäni noin kovasti pois, että vie ihan ärsyyntymisen rajoille. Eikö samalla rahalla olisi ihan rauhassa vain selittänyt asian? Kuulosti siltä, että jos kysyisi sinulta, että minkäs alan yritys sinulla on, niin voisi saada sinut siitäkin nenilleen ja saisi olla varuillaan, että mikä nyt mahtaa olla taas liian tyhmä kysymys. 

Olen mielestäni aika luotettava, enkä tunnista tuota kuvailemaasi ongelmaa. Voihan aina sanoa, että nyt täytyy auttaa äitiä tai täytyy auttaa toista kaveria, eikä kuvailla toisten vaikeuksia sen tarkemmin. 

Sinä vaikutatkin ihan normaalilta ihmiseltä :) Edellinen kommenttini olikin oikeastaan tähän lauseeseen: "Eli sinä pidät ihmistä vähä-älyisenä, jos hän ei tiedä millaista sinun elämäsi käytännössä tällä hetkellä on ilman, että puhut siitä hänelle mitään" ja mun pointtini siinä oli, että ei ystävän tarvitsekaan tietää, millaista mun elämäni käytönnössä tällä hetkellä on. Jos sanon, että en ehdi tai jaksa, se riittää ystävilleni. Ei mun tarvitse selittää sen enempää. Ei tarvitse kertoa, että äitini on huonossa kunnossa ja tarvitsee apuani tai että siskollani on juuri avioero meneillään ja tarvitsee sen vuoksi mun tukeani ja apuani. Se, ettei ehdi tai jaksa, riittää ihan hyvin.  Jos ehdotan ystävälleni jotain eikä hänelle sovi, ei mulla ole tapana alkaa peräämään selityksiä, miksi ei sovi. Jos ei sovi niin ei sovi. Ihan sama, mistä syystä ei sovi, lopputuloshan on kuitenkin sama eli ei sovi. Eikä mun tarvitse tietää ystävieni elämästä kaikkea. Ei mun tarvitse koko ajan tietää, millaista mun ystävieni elämä käytännössä tällä hetkellä on. Mun mielestä ihmisellä on ystävyyssuhteissaankin oikeus yksityisyyteensä eikä uteleminen kuulu ystävyyteen. Kertoo, jos kertoo tai kertoo, kun kertoo. Tai ei kerro koskaan, koska ajan myötä kokeekin asian loppujen lopuksi aika merkityksettömänä. Ts pääsee asian yli ilman, että kertoo siitä ystävälleen. 

Ja mitä sitten tulee esim perheen perustamiseen, pitkään välimatkaan, yrityksen perustamiseen, sairastumiseen tai vaikkapa opiskeluun työn ohella, mun mielestä jokainen täysijärkinen ymmärtää, että kun kertoo vaikka aloittaneensa amk-opinnot kokopäivätyön ohella, opiskelukin vie aikaa. Tällä ihmisellä ei ole enää aikaa yhtä paljon kuin ennen opiskeluitaan. Tai jos pitkään työttömänä ollut on käynyt vuorotyötä tekevän ystävänsä kanssa pari kertaa viikossa päivisin uimahallissa, täysjärkinen ymmärtää, että jos hän saa työpaikan, ne päivisin tapahtuvat uimahallireissut jäävät pois. Ei ole mitään rakettiedettä ymmärtää, että tiettyihin asioihin menee aikaa ja se aika on pois jostain sellaisesta, mihin oli aiemmin aikaa. Aito ystävä on iloinen, kun toinen on saanut opiskelupaikan, työpaikan, perheenlisäystä tms, vaikka se vähentääkin yhteydenpitoa toisen kiireiden vuoksi. 

Jotkut - enkä tarkoita nyt sinua - tuntuvat haluavan ystävän olevan kuin avoin kirja, joka kertoo ihan kaiken elämästään. Ei saa olla pienintäkään yksityisasiaa. Kaikki pitäisi jakaa ystävän kanssa. Eihän puolisonkaan kanssa jaeta jokaista asiaa, mitä elämässä tapahtuu. 

Niin, en tiedä, kertooko se minusta jotakin, mutta tuntuu jotenkin ahdistavalta ajatukselta, jos ystävyydessä on paljon rajoitteita. Että ei kuulu sulle se eikä tämä. Ei tarvitse kaikkea tietää, mutta jos tavallaan mennään eri suuntiin ja ollaan omissa oloissa eikä niinkään puhalleta yhteen hiileen, niin helposti se vieraannuttaa.

Esim. yksi aiempi kaveri sanoi aina, että hänellä on menoa, kun hän äkillisesti teki oharit tai ei muuten tullut jonnekin. Käytännössä tämä tuntui muista helposti siltä, että hän asetti itsensä ikään kuin korkeammalle pallille kuin muut, henkilöksi, jonka ei tarvitse selittää meille mitään. Kun taas muut ihan luontevasti sanoivat parilla sanalla jotakin. En usko hetkeäkään, että hänellä oli toistuvasti kyse kovin salaisista menoista, vaan ensisijaisena haluna oli osoittaa kaverien paikka ja että heillehän ei kuulu mikään. Se taas kuulostaa vähän erikoiselta asenteelta kaveruudessa. 

Eipä nainen sitten vuosiin olekaan enää ollut meidän kaveriporukassa, joskin lähti yksityiseen yksinäisyyteensä ns. omin jaloin. Toivottavasti on nyt tyytyväinen, kun ei tarvitse enää meille änkyröidä. 

Minun mielestäni kyseleminen on myös välittämistä. Mutta olen kyllä perheestä, jossa on aina kyselty toisten menoista.  

Huh, kannattaa ottaa huomioon että kaikista kysely ei ole välittämistä, vaan utelua ja kuulustelua.

Vierailija kirjoitti:

"Jostain voi saada kivan lenkkikaverin, vaikkei tästä varsinaista ystävää tulisikaan. Kun kolmella oikealla ystävällä on liian kiire lähteäkseen kanssasi lenkille, voit käydä lenkillä uuden lenkkikaverisi kanssa."

Ajatteletko yhtään miltä tällainen tuntuu siitä varalla olevasta "lenkkikaverista", johon otetaan yhteyttä vain kun kukaan "oikea ystävä" ei ole saatavilla? Minusta tuo on just sitä ihmisten hyväksikäyttöä, mitä halveksun. Sulle on monen kerroksen ihmisiä, niitä tärkeitä ja sitten niitä hyödykkeitä joita vaan käytetään kun ei ole parempaa tarjolla. Se sun lenkkikaverikin on ihminen, jolla voi olla ihan eri käsitys siitä onko hän sulle tärkeä.

Toi on just se ajattelutapa joka saa minut juoksemaan, että ei riitä että mennään yhdessä lenkille kun se sopii molemmille, vaan mustasukkaisesti mietitään, että voi kamala kun tuolla ihmisellä on minua parempia ystäviä, yhyy, ja minä olen vain satunnainen seura. Tuollaisen ihmisen kanssa ei uskalla mennä edes sinne lenkille, kun saa odotella vaatimusten alkavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyydeltä saa jokainen vaatia ihan mitä haluaa. Aivan kuten saa vaatia puolisoltaankin . Toista ei kuitenkaan voi vaatia muuttumaan oman mielensä mukaiseksi, joten on olemassa riski, että ystävyys tai parisuhde katkeaa tai sellaista ei pääse koskaan syntymäänkään, ellei satu kohtaamaan omaa perfect matchiaan. Ja silloinkaan toinen ei saa muuttua koko elämänsä aikana.

Totta kai ihmiset saavat muuttua. Suhteet elävät. Jos yhteistä löytyy tarpeeksi, ihmiset jatkavat yhdessä. Joskus taas muutokset ajavat ihmisiä erilleen. Elämä on liikettä.

Juuri näin,mutta on ihmisiä, joiden mielestä ei saisi tapahtua muutoksia, jotka ajavat ihmisiä erilleen. Noista muutoksistahan on juuri kyse silloin, kun lapsuuden ja nuoruuden ystävistä etääntyy. Tavallisimmat syyt taitavat olla muutot eli maantieteellinen etäisyys sekä parisuhteet ja perheen perustamiset. Tapaamiset harvenevat, kun on etäisyyttä tai elämässä uusia ihmisiä. Jos harventuneet tapaamiset eivät toiselle enää riitä vaan haluaisi edelleen tavata vähintään kerran viikossa kuten ennenkin, ajaudutaan erilleen ja syytetään toista siitä, että tämä oli inhottava, kun meni muuttamaan tai pariutui ja hankki vielä lapsiakin. 

Jos ihmissuhde on pitkä, niin olisi mukavaa jos toinen viitsisi sanoa ääneen sen, että hän haluaisi jotain muutoksia eikä ole enää tyytyväinen siihen miten asiat ovat. Jotkut ihmiset piilottavat tyytymättömyytensä ja vain äkisti päättävät ihmissuhteen. Olisi hienoa, jos pitkäaikaisessa ihmissuhteessa ennen sitä yritettäisiin saada suhde toimimaan uudenlaisessa tilanteessa ja vasta jos se ei onnistu, lyötäisiin hanskat tiskiin. Kukaan ei kuitenkaan osaa lukea toisten ajatuksia.

Tuo edellyttäisi jonkinlaista velvollisuutta jatkaa ystävyyttä vastoin tahtoaankin. Eli ei, vain puolisoon sitoudutaan.

Tuskin kukaan kevyin perustein lopettaa pitkäaikaista ystävyyttä, jos se yhä toimii. Ellei se toimi, niin eipä asia neuvottelemalla parane.

Minä lopetin selittämättä pari vuosikymmentä kestäneen ystävyyden ilman selityksiä. Näennäisesti siksi että ystävä sanoi pahasti, todellisuudessa siksi että meillä ei enää siinä elämäntilanteessa ollut mitään muuta yhteistä kun se menneisyys, ja minä en jaksa loputtomiin vaan muistella menneitä.

Ystäväni oli myös muuttunut, häntä aina kiusannut epävarmuus oli muuttunut vähän kaikkien kadehtimiseksi ja ilkeilyksi. Enkä jaksa kuunnella sellaisen itsesääliä, joka samaan aikaan kun itkee lihomista, syö sipsejä.

Olisiko todella pitänyt perustella, että jatketaan vaan ystävyyttä, kun olet vähemmän kade ja paremmin sinut itsesi kanssa. Parempi vaan häipyä elämästä.

Eli halusit päästä helpolla, toisen tunteista viis. Tuo on melko itsekästä, mutta tietysti aina voimavarat eivät riitä siihen, että kohtelisi toisia silti kunnioittavasti, vaikkei enää heitä kokisi ystävinään.

Tarkoitatko, että edellisen kirjoittajan olisi pitänyt sanoa suoraan ystävälleen, että tästä oli tullut negatiivinen, katkera, kateellinen itsesäälissä rypijä ja sen vuoksi hänen kanssaan ei enää jaksanut olla, kun mitään muuta yhteistäkään ei ollut kuin menneisyydessä tapahtuneet asiat? Ja tämän sanomalla olisi ajatellut toisen tunteita?

Hän olisi voinut sanoa ääneen, ettei enää koe tämän ystävyyden toimivan nykyisessä muodossaan. Jatko sitten sen mukaan miten keskustelu etenisi.

Mutta sehän on ihan itsestään selvää, ettei koe ystävyyden toimivan, kun kerran sen lopettaa. Ei tuossa ole mitään lisäinformaatiota.

Ja keskustelulla muutetaan toinen ihminen vähemmän kateelliseksi ja negatiiviseksi? Kun sellainen keskustelu oikeasti voisikin olla olemassa, yksi keskustelu vaan ja tyyppi muuttuu ankeuttajasta mukavaksi. Missä todellisuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin oman opiskeluni aikoina järjestettiin kaikenlaisia tutustumisiltoja. Eikö niitä nykyään enää ole?

Oli opiskeluryhmässä ryhmäytymistapahtumia ja yhteisiä opiskelijailtoja ja bileitä. Monenlaista työtä tehtiin, että uusi kurssi ryhmäytyisi ja tutustuisi toisiinsa. Oli myös monenlaista muuta ryhmää, mihin sai ilmoittautua. Ilmoitustaululla oli monenlaista harrastekutsua.

Eli ainakin ennen järjestettiin kyllä tapahtumia, missä opiskelijat saivat tutustua toisiinsa. Onhan monesti suurin osa opiskelijoista muualta muuttaneita, joten noissa tapahtumissa pääsevät tutustumaan toisiinsa.

Kyllä on, mutta on myös todettu, että moniin fuksivuoden tutustumisrientoihin liittyy alkoholi. Se on joillekin (monille?) ongelma, koska jos ei käytä alkoholia, voi jäädä helposti porukan ulkopuolelle. 

Tuo on ongelma jos siitä tekee ongelman. Voi sinne mukaan mennä selvin päinkin, tai juo vain muutaman kulauksen, ei ole pakko juoda paljoa. Sitten jos siitä juomattomuudesta itse tekee suuren numeron, voivat muut ihmetelläkin.

Minä raahasin opiskelijana bileisiin mehua ja vissyä mukanani. En selitellyt mitään kenellekään. Toistuvasti eräs tyyppi ihan joka bileissä kyseli, että mikä minussa on oikein vikana, jos en kerran juo alkoholia. Kyllä se oli todella vaivaannuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs ihminen, jota minun on vaikea luokitella mihinkään ryhmään tuttava/kaveri/ystävä, aiheuttaa melkoista päänvaivaa käyttäytymisellään. Hän pyytää joskus lenkille, teatteriin, syömään tms. Silloin hän käyttäytyy kuin olisimme ystäviä: kertoo parisuhteestaan, iloistaan ja murheistaan avoimesti. Kuitenkin, hän pitää koko aika jonkinlaista etäisyyttä. Esim synttäreitään saattaa viettää tyttöporukalla (joista tunnen monet) ulkomailla, mutta ei kutsu minua.Ymmärrän hänen puheistaan, että hänellä on paljon läheisempiä ystäviä, joiden kanssa hän pitää tiiviisti yhteyttä. Minä olen ilmeisesti sellainen hätävara. Tuntuu vain hassulta, että toinen avautuu niin paljon omasta elämästään, mutta ei oikeastaan halua minulta sitä samaa. Olen yrittänyt nauttia näistä murusista, mutta kyllä minä myös rehellisesti ottaen olen vähän häkeltynyt.

On erikoinen tunne, että hän saa oloni tuntumaan yksinäisemmäksi kuin olenkaan.

Jos hän vain on kova puhumaan ja avautuu kaikille asioistaan. Näitä ihmisiä on oikeasti olemassa aika paljonkin. Ovat avoimia ja sosiaalisia ja kertoilevat itsestään ja tutustuvat ihmisiin helposti ja heillä on paljon tuttuja ja monentasoisia kavereita. Ei heillä ole mitään hätävaroja, he vain ovat seurallisia ihmisiä ja viettävät ihmisten kanssa aikaa ilman taka-ajatuksia. Mutta heillä on tuttuja niin paljon, että voin kuvitella, että joihinkin juhliin on pakko tehdä rajauksia, koska ei pysty kaikkia kutsumaan jo ihan paikkarajoituksenkin vuoksi. Saati sitten jonnekkin ulkomaille.

Tätä olen koittanut ketjussa sanoa. Monilla on kuitenkin käsitys, että joko ollaan ystäviä tai ei mitään. Mun mielestä aika mustavalkoista ajatella, että väliin ei mahtuisi monenlaista eritasoista ihmissuhdetta. 

Kaikki ihmiset eivät luonteeltaan ole niin sosiaalisia tai sitten voimavarat voivat olla sen verran vähissä, ettei ison sosiaalisen verkoston pyörittäminen onnistu.