Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Laitoin ystävälleni pitkästä aikaa viestiä, jossa kysyin hänen kuulumisiaan. Hän vastasi kertomalla kuulumisensa ja loppuun, että "meidän pitäisi kyllä nähdä!" Ei kuitenkaan kysynyt, mitä minulle kuuluu tai ehdottanut sopivaa päivää näkemiselle.

Arvatkaa, vastasinko hänelle mitään.

En vastannut. En ala enää pitämään näitä suhteita yksin yllä.

Yhteydenpito on siis aiemminkin ollut enimmäkseen minun puoleltani lähtöisin, mutta se loppuu nyt. Surettaa, mutta ei tämä vaan enää toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?

Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.

Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...

Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.

Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.

Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.

Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.

Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?

Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.

Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."

Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.

Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.

No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?

Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?

Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?

Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.

Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...

Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.

Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.

Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.

Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.

Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?

Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.

Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."

Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.

Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.

No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?

Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?

Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.

Jos hän on väsynyt ja on kaikenlaisia terveysongelmia, miksi ihmeessä hän käyttäisikään vähiä voimavarojaan nuoruuden aikaisiin kavereihin? Tuossa tilanteessa käytetään voimavarat läheisiin ihmisiin kuten ystäviin, perheenjäseniin ja lähisukulaisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?

Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.

Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...

Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.

Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.

Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.

Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.

Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?

Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.

Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."

Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.

Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.

No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?

Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?

Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.

Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?

Vierailija kirjoitti:

No minäpä kerron, miksi minä en esim. soittele määrätyille ihmisille.

En kaipaa symbioottisia ystävyyssuhteita. En ymmärrä, miksi minun pitäisi kertoa elämästäni kaikki. En kestä sitä uteliaisuutta, että soitellaan ja kysellään kaikki minun tekemiset ja missä oon ollut ja miten ukon kanssa menee ja lasten asiat. En kestä sitä, että soitetaan ja kysytään, miksi en vastannut eilen ja missä olin ja mitä tekemässä.

Haluan pitää jonkinlaisen yksityisyyden elämässäni, enkä olla kaiken aikaa kaikkien tavoiteltavissa.  Tässä on yksi syy, miksi joskus en jaksa vastata, koska olen kyllästynyt siihen uteliaisuuteen ja uteluun, missä olin, mitä tein, mitä tunnen, miten miehen kanssa menee, miten lapsilla. Joillain tiivistä ystävyyssuhdetta kaipaavilla ihmisillä on käsitys, että heidän pitää tietää kaikki mahdollinen ystävän elämästä tai muuten loukkaannutaan.

Joten olen ottanut aika lailla etäisyyttä muutamiin ihmisiin. Ja se on ihan ok, jos he jättävät minut rauhaan ja lopettavat soittelun. Näin aikuisena pidän enemmän ihmissuhteista, missä jokaiselle jätetään yksityisyys ja oma elämä ja ei enää tarvitse käsi kädessä koko ajan jakaa kaikkea tekemäänsä ja tuntemaansa ja olla tavoiteltavissa koko aikaa.

Näin on! Mielestäni saa kysyä mitä kuuluu ja sitten jokainen saa itse kertoa ne asiat joita haluaa jakaa. Jotkut heittäytyy oikein mustasukkaiseksi jos vietän kumppanini kanssa aikaa, haloo, tämä kuuluu siihen aikuisen normi elämään. No tämä entinen ystävä ei itse osannut solmia pysyvää parisuhdetta, vaan oli jotain lyhyitä pätkiä ja välissä monta vuotta sinkkuna. Ei ymmärrä että ystävillä on myös omaa kumppania kohtaan velvollisuuksia, eikä voi koko ajan olla näkemässä ja roikkua puhelimessa kuuntelemassa miten jostain miehestä taas ei kuulu ja mitä se on tehnyt väärin ja mikä olisi seuraava siirto. Kaikki miehet on kusipäitä ja hakee vaan seksiä, no mitäs itse hyppäät heti sänkyyn ja odotat seuraavana aamuna kosintaa ja kun ei tule niin loukkaannutaan. Kaikki yksityiskohdat pitää tarkasti käydä läpi jne. En ymmärrä miten voi tehdä parisuhteen perustamisesta näin vaikeaa. Sitten kun tämä henkilö jollain ihmeellä onnistuu saamaan parisuhteen kerran 10v niin katoaa kokonaan. Itse kuitenkin aina muista syyttää sinkkuaikoina muita kavereita ettei ne ehdi näkee tarpeeksi usein. Ja kyllä oon pitänyt yhteyttä mutten voi olla jatkuvasti yhteydessä koska mulla on muutakin elämää ja kaipaan myös omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä muuten on, että ihmiset haluaa hirveän mielellään ystävystyä introvertin ihmisen kanssa. Tai en niin siitä introverttiydestä tiedä, mutta ihmisten, jotka eivät kaipaa erityisemmin jatkuvaa kanssakäymistä ihmisten kanssa.

Olen tästä asiasta muutaman kerran jutellut joidenkin kaltaisteni kanssa ja ihmetellyt, että mitä etäisempiä olemme, sen enemmän pommitetaan viesteillä ja kutsuilla. Vaikka kuinka yrittää selittää, että viihdyn hyvin itsekseni ja en jaksaisi nyt kenenkään seuraa, niin se pommitus vain pahenee.

Todella ärsyttävää. Yksinäisille vinkiksi. Ystävystykää ekstroverttien kanssa, jotka haluavat koko ajan olla seurassa ja käydä kahvilla ja tapahtumissa ja harrastaa kaveriporukassa. Se paras ehdotus ei ole ihminen, joka tykkää harrastaa yksin ja kulkea yksin ja olla vapaalla rauhassa.

 

Oisko joku tunnelukko niilläkin? :p

Nämä ovat usein huonosti kohdeltu ihmisiä, joilta puuttuu kokemus siitä millaista on, jos ihmissuhteessa tulee aidosti pidetyssä ja hyväksytyksi. Siksi tarrataan epätoivoisesti kiinni siihen vähäänkin positiiviseen, mistä vain saa kiinni. Ei uskota oikeasti siihen, että jossain voisi löytyä jotain parempaa, koska kokemuksia siitä ei ole.

Ja monesti sitä parempaa ei tule, vaikka jättäisikin ne huonot ihmissuhteet taakseen. Tämä on vähän sama kuin sanoa tahtomattaan lapsettomalle "kun lakkaat yrittämästä niin kyllä se raskaus alkaa luonnollisesti". Ei elämä ole satua, eikä aina tule sitä onnellista loppua. Silti mielestäni parempi on olla yksin, kuin huonossa seurassa - mutta väite että se takaa "oikeita" ystäviä, on erittäin naiivi ja syyllistävä.

No sitä suuremmalla syyllä luulisi haluavansa pitää kiinni niistä joiden kanssa on mukava olla ja ohittaa joku pikku yksityiskohta kuka soitti ja ehdotti tapaamista?. Vai käytättekö koko tapaamisajan siihen kuinka pohditte, kuka soitti ja ollaanko nyt yhteydenotoissa tasan ja jne?

Kyllähän tuollaisia "stalkkaajia" jotka soittavat vaikka joka päivä, saattaa löytyä helpollakin, mutta niitä joiden kanssa itse oikeasti haluaa viettää aikaansa, paljonko sellaisia oikeasti tulee elämässä vastaan? Kannattaako sellainen hylätä vaan sen takia, koska viimeiset 5 kertaa on ottanut itse ensin ynteyttä, mutta sitten itse tapaamiset ovat olleet huippukivoja?

Miksi osallistut keskusteluun josta et ymmärrä yhtään mitään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?

Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.

Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...

Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.

Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.

Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.

Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.

Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?

Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.

Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."

Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.

Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.

No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?

Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?

Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.

Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?

Joo en kanssa ymmärrä miksi tällaista pitää toiselle syöttää, olis vaan sanonut suoraan ettei kiinnosta nähdä tai jättänyt kokonaan vastaamatta, sekin on jonkinlainen vastaus, kuin että lupaa jotain mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. En enää pidä yhteyttä, silti tykkäilee kuvistani facessa ja kehuu, en ymmärrä. No saahan silläkin varmaan itselleen tunteen että ollaan kavereita edelleen.

Rehellisyys ois tosi jees. Ettei pidetä turhia toiveita yllä.

Vierailija kirjoitti:

Laitoin ystävälleni pitkästä aikaa viestiä, jossa kysyin hänen kuulumisiaan. Hän vastasi kertomalla kuulumisensa ja loppuun, että "meidän pitäisi kyllä nähdä!" Ei kuitenkaan kysynyt, mitä minulle kuuluu tai ehdottanut sopivaa päivää näkemiselle.

Arvatkaa, vastasinko hänelle mitään.

En vastannut. En ala enää pitämään näitä suhteita yksin yllä.

Tämä on mulle ystävyyssuhteissa ihan vierasta. Siis että ei voi kertoa kuulumisiaan ennenkuin toinen kysyy. 

Vierailija kirjoitti:

Onko kenellekään täällä käynyt niin että se toinen kaveri ois hiljaisuudestasi tajunnut ottaa itsekin välillä yhteyttä teihin

Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin kuinka hölmö olen, yhä edelleen laitan puhelimen yöksi äänettömälle vaikka kukaan ei soita edes päivällä. No joo, puhelinmyyjä soitti pari viikkoa sitten ja meinasin saada slaagin kun puhelin soi. Sitten kerkesin jo ilahtua, että joku muisti minutkin mutta niin vain minusta haluttiin taas ainoastaan hyötyä ja saada myytyä jotain mitä en tarvitse.

Eli ei, jos et ole itse se aktiivinen ja aloitteellinen niin sitten saa taatusti olla ihan yksin. Toisaalta eipä sitä seuraa riesaksi asti ollut silloinkaan kun vielä jaksoi ja viitsi kysellä muiden kuulumisia ja ehdottaa jotain yhteistä tekemistä. Kävipä muutaman kerran jopa niinkin, että se oma ehdotus/idea napattiin sellaisenaan (ja siis oikein kerrottiin kuinka hyvä ja kiva idea tuo on ja kuinka ei itselle moinen tullut edes mieleen) ja toteutettiin se sitten ilman minua.

N41

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoin ystävälleni pitkästä aikaa viestiä, jossa kysyin hänen kuulumisiaan. Hän vastasi kertomalla kuulumisensa ja loppuun, että "meidän pitäisi kyllä nähdä!" Ei kuitenkaan kysynyt, mitä minulle kuuluu tai ehdottanut sopivaa päivää näkemiselle.

Arvatkaa, vastasinko hänelle mitään.

En vastannut. En ala enää pitämään näitä suhteita yksin yllä.

Tämä on mulle ystävyyssuhteissa ihan vierasta. Siis että ei voi kertoa kuulumisiaan ennenkuin toinen kysyy. 

Tietysti voi kertoa, jos tuntuu siltä, että toista oikeasti kiinnostaa!

Nyt ei tunnu siltä; ei pelkästään tämän viestittelyn perusteella, vaan aiemmankin yhteydenpidon yksipuolisuuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kenellekään täällä käynyt niin että se toinen kaveri ois hiljaisuudestasi tajunnut ottaa itsekin välillä yhteyttä teihin

Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin kuinka hölmö olen, yhä edelleen laitan puhelimen yöksi äänettömälle vaikka kukaan ei soita edes päivällä. No joo, puhelinmyyjä soitti pari viikkoa sitten ja meinasin saada slaagin kun puhelin soi. Sitten kerkesin jo ilahtua, että joku muisti minutkin mutta niin vain minusta haluttiin taas ainoastaan hyötyä ja saada myytyä jotain mitä en tarvitse.

Eli ei, jos et ole itse se aktiivinen ja aloitteellinen niin sitten saa taatusti olla ihan yksin. Toisaalta eipä sitä seuraa riesaksi asti ollut silloinkaan kun vielä jaksoi ja viitsi kysellä muiden kuulumisia ja ehdottaa jotain yhteistä tekemistä. Kävipä muutaman kerran jopa niinkin, että se oma ehdotus/idea napattiin sellaisenaan (ja siis oikein kerrottiin kuinka hyvä ja kiva idea tuo on ja kuinka ei itselle moinen tullut edes mieleen) ja toteutettiin se sitten ilman minua.

N41

Minullekin on käynyt näin. Esimerkiksi ehdottamaani yhteistä harrastusta alettiin harrastamaan toisen kaverin kanssa, kun minulle ensin vastattiin jotain epämääräistä kieltäytyessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kenellekään täällä käynyt niin että se toinen kaveri ois hiljaisuudestasi tajunnut ottaa itsekin välillä yhteyttä teihin

Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin kuinka hölmö olen, yhä edelleen laitan puhelimen yöksi äänettömälle vaikka kukaan ei soita edes päivällä. No joo, puhelinmyyjä soitti pari viikkoa sitten ja meinasin saada slaagin kun puhelin soi. Sitten kerkesin jo ilahtua, että joku muisti minutkin mutta niin vain minusta haluttiin taas ainoastaan hyötyä ja saada myytyä jotain mitä en tarvitse.

Eli ei, jos et ole itse se aktiivinen ja aloitteellinen niin sitten saa taatusti olla ihan yksin. Toisaalta eipä sitä seuraa riesaksi asti ollut silloinkaan kun vielä jaksoi ja viitsi kysellä muiden kuulumisia ja ehdottaa jotain yhteistä tekemistä. Kävipä muutaman kerran jopa niinkin, että se oma ehdotus/idea napattiin sellaisenaan (ja siis oikein kerrottiin kuinka hyvä ja kiva idea tuo on ja kuinka ei itselle moinen tullut edes mieleen) ja toteutettiin se sitten ilman minua.

N41

Voi ei, tulipa paha mieli puolestasi :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen keski-ikäinen yrittäjämies. En oikeastaan kaipaa ystäviä. Tuttavia on, harrastuskavereita ja työn puitteissa tapaa ihmisiä. Vaimo ja lapset on ne ketä rakastan. Nuoruudessa heidän tilallaan olivat ystävät, jotka olivat ne läheiset. Maailma menee kuitenkin eteenpäin ja nyt on se aika jolloin elämä on näin. Varmasti sitten kun lapset lentävät pesästä sitä kaipaa enemmän ihmisiä ympärilleen. Uskon että se mene omalla painollaan ja ne ihmiset tulevat silloin elämääni. En yritä luoda ystävyyssuhteita tulevaisuuden varalle, tai pakonomaisesti pitää yllä nuoruusvuosien kaverisuhteita. Olen muuttanut monasti, ja elämäntilanne on vaihdellut, joten elämä ja ihmissuhtret väkisinkin vaihtuvat. Eiköhän kaikella ole aikansa ja paikkansa.

Niin..missä työtön keski ikäinen yksineläjä tyydyttää sosiaaliset tarpeensa?

Harrastuksissa ja vapaaehtoistyössä.

Mikä on se mystinen harrastus jonka kerrottaan toimivan niin puolisonhakuun kuin ystävien hankkimiseenkin? Aina tulee vastaukseksi tuo ympäripyöreä "harrastus" mutta mikä se on? Joku joukkuelaji vai kenties jokin lähinnä intohimoinen elämäntapa kuten vanhat autot? Totta kai sen pitää olla sellainen josta aidosti itse tykkää, mutta olen monesti miettinyt että mitä ne sellaiset harrastukset oikein on missä/mistä saa kavereita ja ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoin ystävälleni pitkästä aikaa viestiä, jossa kysyin hänen kuulumisiaan. Hän vastasi kertomalla kuulumisensa ja loppuun, että "meidän pitäisi kyllä nähdä!" Ei kuitenkaan kysynyt, mitä minulle kuuluu tai ehdottanut sopivaa päivää näkemiselle.

Arvatkaa, vastasinko hänelle mitään.

En vastannut. En ala enää pitämään näitä suhteita yksin yllä.

Tämä on mulle ystävyyssuhteissa ihan vierasta. Siis että ei voi kertoa kuulumisiaan ennenkuin toinen kysyy. 

Sinulle on siis ihan vierasta, että toista kiinnostaa  mitä sinulle kuuluu?

En voi sanoa, kun että te olette lapsellisia loukkaantujia, kun vaaditte jotain tiettyjen ehtojen mukaista käyttäytymistä!!

Vastavuoroiauudesta valitatte. Ettei todellinen motiivi ystävyyksillenne olisi se, että saatte tuntea olevanne haluttuja, kun joku kyselette kuulumisia kohteliaasti ja tuette ja sitten haluatte saada saman takaisin. Ja jos ette saa, niin välit poikki ja "ystävä" mustalle listalle.

Jos oikeesti vilpittömästi pidätte ja välitätte jostain ihmisestä, niin hänen olla miten parhaaksi näkee. Monihan täällä on kertonut ettei halua ystävyydeltä mitään symbioottista suhdetta, eikä tarkoita mitään pahaa, jos ei ilmoita itsestään.

Olette vaan niin sokeasti egonne pauloissa ja vailla omia todellisia intohimoja ja kosketusta elämään, jos tollasista asioista loukkaannutte ihmisille.

Ehkä loukkaantujat tahdotte vain olla haluttuja ja huomioituja pelaamalla peliä, jots ystävyydeksi nimitätte. Millä ei tosiystävyyden kanssa oo mitään tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoin ystävälleni pitkästä aikaa viestiä, jossa kysyin hänen kuulumisiaan. Hän vastasi kertomalla kuulumisensa ja loppuun, että "meidän pitäisi kyllä nähdä!" Ei kuitenkaan kysynyt, mitä minulle kuuluu tai ehdottanut sopivaa päivää näkemiselle.

Arvatkaa, vastasinko hänelle mitään.

En vastannut. En ala enää pitämään näitä suhteita yksin yllä.

Tämä on mulle ystävyyssuhteissa ihan vierasta. Siis että ei voi kertoa kuulumisiaan ennenkuin toinen kysyy. 

Sinulle on siis ihan vierasta, että toista kiinnostaa  mitä sinulle kuuluu?

Minulle on ihan vierasta, että ystävää EI kiinnostaisi, mitä toiselle kuuluu. Tietenkin kiinnostaa, eihän muuten olla ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoin ystävälleni pitkästä aikaa viestiä, jossa kysyin hänen kuulumisiaan. Hän vastasi kertomalla kuulumisensa ja loppuun, että "meidän pitäisi kyllä nähdä!" Ei kuitenkaan kysynyt, mitä minulle kuuluu tai ehdottanut sopivaa päivää näkemiselle.

Arvatkaa, vastasinko hänelle mitään.

En vastannut. En ala enää pitämään näitä suhteita yksin yllä.

Tämä on mulle ystävyyssuhteissa ihan vierasta. Siis että ei voi kertoa kuulumisiaan ennenkuin toinen kysyy. 

Sinulle on siis ihan vierasta, että toista kiinnostaa  mitä sinulle kuuluu?

Minulle on ihan vierasta, että ystävää EI kiinnostaisi, mitä toiselle kuuluu. Tietenkin kiinnostaa, eihän muuten olla ystäviä.

Mut pointti tässä on pelkästään se, että jäävät vaille sitä tunne elämystä siitä, että joku huomioi kysymällä mitä kuuluu.

Kännykässäni on ainakin pari sataa numeroa, mutta vain yksi johon tunnen voivani soittaa ihan vain jutellakseni. Häntäkään en tohdi vaivata kovin usein. Kerran viikossa on maksimi. Hän saattaisi soittaa, jos pariin kuukauteen ei ole kuulunut mitään. Aika kurjaa ja yksinäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kenellekään täällä käynyt niin että se toinen kaveri ois hiljaisuudestasi tajunnut ottaa itsekin välillä yhteyttä teihin

Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin kuinka hölmö olen, yhä edelleen laitan puhelimen yöksi äänettömälle vaikka kukaan ei soita edes päivällä. No joo, puhelinmyyjä soitti pari viikkoa sitten ja meinasin saada slaagin kun puhelin soi. Sitten kerkesin jo ilahtua, että joku muisti minutkin mutta niin vain minusta haluttiin taas ainoastaan hyötyä ja saada myytyä jotain mitä en tarvitse.

Eli ei, jos et ole itse se aktiivinen ja aloitteellinen niin sitten saa taatusti olla ihan yksin. Toisaalta eipä sitä seuraa riesaksi asti ollut silloinkaan kun vielä jaksoi ja viitsi kysellä muiden kuulumisia ja ehdottaa jotain yhteistä tekemistä. Kävipä muutaman kerran jopa niinkin, että se oma ehdotus/idea napattiin sellaisenaan (ja siis oikein kerrottiin kuinka hyvä ja kiva idea tuo on ja kuinka ei itselle moinen tullut edes mieleen) ja toteutettiin se sitten ilman minua.

N41

Sinulta vaan puuttuu tekeminen tai siis todella vahvasti teitä yhdistävä tekeminen ja intohimo ihmisten kanssa.

Muuten voi helposti "jäädä unholaan" jos ei ole itsessä mitään sellaista "koukkua".

Niin se vaan on.