Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoin ystävälleni pitkästä aikaa viestiä, jossa kysyin hänen kuulumisiaan. Hän vastasi kertomalla kuulumisensa ja loppuun, että "meidän pitäisi kyllä nähdä!" Ei kuitenkaan kysynyt, mitä minulle kuuluu tai ehdottanut sopivaa päivää näkemiselle.
Arvatkaa, vastasinko hänelle mitään.
En vastannut. En ala enää pitämään näitä suhteita yksin yllä.
Tämä on mulle ystävyyssuhteissa ihan vierasta. Siis että ei voi kertoa kuulumisiaan ennenkuin toinen kysyy.
Tietysti voi kertoa, jos tuntuu siltä, että toista oikeasti kiinnostaa!
Nyt ei tunnu siltä; ei pelkästään tämän viestittelyn perusteella, vaan aiemmankin yhteydenpidon yksipuolisuuden vuoksi.
Kannattaako sellaisessa ihmissuhteessa roikkua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenellekään täällä käynyt niin että se toinen kaveri ois hiljaisuudestasi tajunnut ottaa itsekin välillä yhteyttä teihin
Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin kuinka hölmö olen, yhä edelleen laitan puhelimen yöksi äänettömälle vaikka kukaan ei soita edes päivällä. No joo, puhelinmyyjä soitti pari viikkoa sitten ja meinasin saada slaagin kun puhelin soi. Sitten kerkesin jo ilahtua, että joku muisti minutkin mutta niin vain minusta haluttiin taas ainoastaan hyötyä ja saada myytyä jotain mitä en tarvitse.
Eli ei, jos et ole itse se aktiivinen ja aloitteellinen niin sitten saa taatusti olla ihan yksin. Toisaalta eipä sitä seuraa riesaksi asti ollut silloinkaan kun vielä jaksoi ja viitsi kysellä muiden kuulumisia ja ehdottaa jotain yhteistä tekemistä. Kävipä muutaman kerran jopa niinkin, että se oma ehdotus/idea napattiin sellaisenaan (ja siis oikein kerrottiin kuinka hyvä ja kiva idea tuo on ja kuinka ei itselle moinen tullut edes mieleen) ja toteutettiin se sitten ilman minua.
N41
Sinulta vaan puuttuu tekeminen tai siis todella vahvasti teitä yhdistävä tekeminen ja intohimo ihmisten kanssa.
Muuten voi helposti "jäädä unholaan" jos ei ole itsessä mitään sellaista "koukkua".Niin se vaan on.
Ja ehkä vois kysyä kavereilta suoraan, että ettekö pidä minusta vai miksi viette ideani?
Ettei kerta toisensa jälkeen järjestä itselleen hylkäystä ja loukkaantumista, kun ehdottaa jotain ja sit odottaa kutsua mukaan, jota ei tule kun ei ole niin messissä (vielä) muiden kanssa.
Olen pari kertaa erehtynyt kysymään, en siis ole tuo kenelle vastasit, mutta on kokemusta. Siinä kävi sitten niin ettei enää edes moikattu kun nähtiin. Ei ystävättömät ja yhteydenottoa odottavat ole siinä asemassa, että kannattaisi mennä kyselemään miksei tykätä ja miksei mennä myös minun kanssa.
Täällä joku kiltti ja herkkä sanoi, ettei enää halua ystäväkseen ihmisiä, joille täytyy vetää rajat.
Minäkin olen kiltti ja herkkä. Minä en puolestani halua ystäväkseni ihmisiä, jotka eivät osoita rajojaan selkeästi. En nimittäin halua koko ajan jännittää, kokeeko toinen nyt varmasti tulleensa kuulluksi ja huomioiduksi.
Jos soitat kavereille puolen vuoden välein, niin kavereilla on velvollisuus soittaa sinulle? Näin syntyy varmaa todella mielenkiintoisia ja antoisia kaverisuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenellekään täällä käynyt niin että se toinen kaveri ois hiljaisuudestasi tajunnut ottaa itsekin välillä yhteyttä teihin
Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin kuinka hölmö olen, yhä edelleen laitan puhelimen yöksi äänettömälle vaikka kukaan ei soita edes päivällä. No joo, puhelinmyyjä soitti pari viikkoa sitten ja meinasin saada slaagin kun puhelin soi. Sitten kerkesin jo ilahtua, että joku muisti minutkin mutta niin vain minusta haluttiin taas ainoastaan hyötyä ja saada myytyä jotain mitä en tarvitse.
Eli ei, jos et ole itse se aktiivinen ja aloitteellinen niin sitten saa taatusti olla ihan yksin. Toisaalta eipä sitä seuraa riesaksi asti ollut silloinkaan kun vielä jaksoi ja viitsi kysellä muiden kuulumisia ja ehdottaa jotain yhteistä tekemistä. Kävipä muutaman kerran jopa niinkin, että se oma ehdotus/idea napattiin sellaisenaan (ja siis oikein kerrottiin kuinka hyvä ja kiva idea tuo on ja kuinka ei itselle moinen tullut edes mieleen) ja toteutettiin se sitten ilman minua.
N41
Sinulta vaan puuttuu tekeminen tai siis todella vahvasti teitä yhdistävä tekeminen ja intohimo ihmisten kanssa.
Muuten voi helposti "jäädä unholaan" jos ei ole itsessä mitään sellaista "koukkua".Niin se vaan on.
Ja ehkä vois kysyä kavereilta suoraan, että ettekö pidä minusta vai miksi viette ideani?
Ettei kerta toisensa jälkeen järjestä itselleen hylkäystä ja loukkaantumista, kun ehdottaa jotain ja sit odottaa kutsua mukaan, jota ei tule kun ei ole niin messissä (vielä) muiden kanssa.
Olen pari kertaa erehtynyt kysymään, en siis ole tuo kenelle vastasit, mutta on kokemusta. Siinä kävi sitten niin ettei enää edes moikattu kun nähtiin. Ei ystävättömät ja yhteydenottoa odottavat ole siinä asemassa, että kannattaisi mennä kyselemään miksei tykätä ja miksei mennä myös minun kanssa.
Eli tilanne on jo lähtökohtaisesti se, että ei edes ole mukana menossa ja hakee hyväksyntää ideoillaan, et pääsis mukaan, muutenhan ei noin kävis.
Totuus on se, että mitä enemmän yrittää olla ja päästä mukaan, sitä kauemmaksi muut työntää.
Niinkun joku sanoikin, niin kummasti introvertit ja hyväksyntää hakemattomat ihmiset herättävät mielenkiintoa ja asiat ihmisten kanssa hoituvat normaalisti ja suht mutkitta.
Olette varmasti ihan hyviä ja mukavia ihmisiä en sitä epäile, mutta ns mukaan änkeminen ja yhteydenottojen odottelu ei vain toimi. Korkeintaan päinvastaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenellekään täällä käynyt niin että se toinen kaveri ois hiljaisuudestasi tajunnut ottaa itsekin välillä yhteyttä teihin
Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin kuinka hölmö olen, yhä edelleen laitan puhelimen yöksi äänettömälle vaikka kukaan ei soita edes päivällä. No joo, puhelinmyyjä soitti pari viikkoa sitten ja meinasin saada slaagin kun puhelin soi. Sitten kerkesin jo ilahtua, että joku muisti minutkin mutta niin vain minusta haluttiin taas ainoastaan hyötyä ja saada myytyä jotain mitä en tarvitse.
Eli ei, jos et ole itse se aktiivinen ja aloitteellinen niin sitten saa taatusti olla ihan yksin. Toisaalta eipä sitä seuraa riesaksi asti ollut silloinkaan kun vielä jaksoi ja viitsi kysellä muiden kuulumisia ja ehdottaa jotain yhteistä tekemistä. Kävipä muutaman kerran jopa niinkin, että se oma ehdotus/idea napattiin sellaisenaan (ja siis oikein kerrottiin kuinka hyvä ja kiva idea tuo on ja kuinka ei itselle moinen tullut edes mieleen) ja toteutettiin se sitten ilman minua.
N41
Sinulta vaan puuttuu tekeminen tai siis todella vahvasti teitä yhdistävä tekeminen ja intohimo ihmisten kanssa.
Muuten voi helposti "jäädä unholaan" jos ei ole itsessä mitään sellaista "koukkua".Niin se vaan on.
Ja ehkä vois kysyä kavereilta suoraan, että ettekö pidä minusta vai miksi viette ideani?
Ettei kerta toisensa jälkeen järjestä itselleen hylkäystä ja loukkaantumista, kun ehdottaa jotain ja sit odottaa kutsua mukaan, jota ei tule kun ei ole niin messissä (vielä) muiden kanssa.
Olen pari kertaa erehtynyt kysymään, en siis ole tuo kenelle vastasit, mutta on kokemusta. Siinä kävi sitten niin ettei enää edes moikattu kun nähtiin. Ei ystävättömät ja yhteydenottoa odottavat ole siinä asemassa, että kannattaisi mennä kyselemään miksei tykätä ja miksei mennä myös minun kanssa.
Oon tuo nro 586. Meillä meni välit poikki kun tämä ystävä ei kestänyt palautettani. Olin jo pitkään sietänyt sen sekoiluja ja ikävää käytöstä, pisti muhun välit poikki. Oli kuulemma masentunut ja minä en sitä tunnistanut?! Toki mun pitää olla myös psykiatri joka tunnistaa toisen masennuksen. Kun yritin ehdottaa sille terapiaa kun sen elämä on ollu sekaisin jo monta vuotta eikä N. 3kk välirikon jälkeen laitoin viestiä että on ikävä ja paha mieli kun ei olla väleissä, ei vastannut siihen mitään, mutta muuten vaihdettii kuulumisia. Sovittiin että nähdään, nähtiin vasta muutaman kk jälkeen kun ei sille oikein aiemmin sopinut. Ei suostunut puhumaan tapahtuneesta mitään, oli vaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ajattelin että voisimme olla taas yhteydessä ja jatkaa siitä mihin jäätiin. Ei kuitenkaan vastannut enää viesteihini kun alkoi seurustelemaan, eikä kuulunut mitään pitkään kunnes sattumalta törmättiin kaupungilla, vaihdettiin kuulumisia hetken ja sanoi että "ollaan yhteydessä", olin vähän ihmeissäni kun eihän siitä kuulunut enää mitään. Laitoin välillä viestiä ja kyselin kuulumisia, "unohti" kuulemma vastata. Sitten itse ehdotteli pari kertaa jotain lyhyellä varoitusajalla, jolloin mulle ei sopinut. Viimeksi 3kk kysyin sitä lasilliselle, lupasi ilmoittaa kun sille käy, ei oo kuulunut tähän päivään mitään. Päätin etten enää pidä yhteyttä. Nähtiin siis välirikon jälkeen kerran, viime tapaamisesta on vuosi. Vaikka oltiin läheisiä, koen että olemme niin etääntyneet toisistamme tämän 1,5v aikana etten enää pysty edes kysymään mikä on, näkeehän sen ettei kiinnosta. Sillä on nyt ilmeisesti jotain muuta seuraa, eikä mua enää kaivata, vaikka silloin ennen roikkui mussa kuin takiainen. On niin pettynyt ja surullinen olo, etten edes halua enää olla tekemisissä. Tajusin ettei se ollutkaan oikea ystävä, käytti mua vaan hyväkseen kun oli yksinäinen. Lisäksi piti aina olla sama mieltä sen kanssa ja mielistellä, ei kestänyt erimielisyyksiä tai mitään palautetta. Sillä on mennyt välit poikki moneen ihmiseen ja on ollut usein riidoissa jonkun kanssa ja avautui mulle siitä. Aina vika on toki ollut muissa, kuin itsessään.
Tästä aloitteenteosta... Minäkin olen yleensä aina valmis tekemään mitä ystäväni ehdottaa. MUTTA, olen lopettanut omien ehdotusten esittämisen siitä yksinkertaisesta syystä että aina ystävälleni on ehdottaa siihen tilalle jotain hänen mielestään parempaa. Eli pyydän lounaalle Italialaiseen paikkaan, niin vastaus "joo mennään mutta tiedän yhden hyvän Kreikkalaisen paikan, mennäänkö sinne". Kun näin käy tarpeeksi monta kertaa on helpompaa odottaa sitäkin ystävän itse valitsemaa kohdetta ja tekemistä mikä hänelle sitten kuitenkin vain sopii ja mihin lähden sitten sinne mukaan. Tätä voisi jokainen miettiä joka tuntee että joutuu olemaan aina tekemässä aloitetta että olisikohan aika tarkistaa omaa joustavuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä puhelimessa puhuminenkin nykyään on vaikeaa. Jos minä soitan jollekkin tutulle, ruukaan kysyä, että mitä sulle kuuluu. Hän kertoo kuulumisensa. Tämän jälkeen juttelen omia kuulumisia. En jää hiljaisena odottamaan, että hoksaako hän kysyä, että no mitä ittelles kuuluu. Minun pitäisi kai jäädä hiljaa puhelimen ääreen ja odottaa, että kysyykö toinen. Jos ei kysy, sanoa hei ja iskeä luuri kiinni ja mennä nyyhkimään ja puristamaan nyrkkejä, että en ikinä enää soita sulle, kun et kysynyt mun kuulumisia. Nyt hylkään sut ja kun sulle tulee avioero, en ota sua enää takaisin, kun sillai menit pettämään minut.
En yhtään ihmettele enää, että osa ei saa koskaan kavereita.
Hyvä idea, mulla on vielä parempi kirjoitti:
Tästä aloitteenteosta... Minäkin olen yleensä aina valmis tekemään mitä ystäväni ehdottaa. MUTTA, olen lopettanut omien ehdotusten esittämisen siitä yksinkertaisesta syystä että aina ystävälleni on ehdottaa siihen tilalle jotain hänen mielestään parempaa. Eli pyydän lounaalle Italialaiseen paikkaan, niin vastaus "joo mennään mutta tiedän yhden hyvän Kreikkalaisen paikan, mennäänkö sinne". Kun näin käy tarpeeksi monta kertaa on helpompaa odottaa sitäkin ystävän itse valitsemaa kohdetta ja tekemistä mikä hänelle sitten kuitenkin vain sopii ja mihin lähden sitten sinne mukaan. Tätä voisi jokainen miettiä joka tuntee että joutuu olemaan aina tekemässä aloitetta että olisikohan aika tarkistaa omaa joustavuutta.
Miksi et vastaa, että ei mennä, kun haluan mennä Italialaiseen. Näin toimii normaalit aikuiset ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on jäänyt paljon kavereita pois kun ainoa paikka johon halus mennä on baari. Kun ehdotin esim ruokaravintolaa/kahvilaa, jomman kumman luona kahvittelua, ei "ehtinyt" ja mennyt jonkun muun kanssa baariin. Toki ennen käytiin paljon mutta kun ikää tuli niin en enää vaan jaksanut. Toki ymmärrän että nämä kaverit on sinkkuja ja toivoo samalla tapaavansa miehen baarista, mutta onko tää sitten oikein kavereita kohtaan? En koe oikeaksi että kaverisuhteita ylläpitääkseen mun pitäisi ravata yöelämässä vasten tahtoani, kyllä kavereita voi nähdä muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä puhelimessa puhuminenkin nykyään on vaikeaa. Jos minä soitan jollekkin tutulle, ruukaan kysyä, että mitä sulle kuuluu. Hän kertoo kuulumisensa. Tämän jälkeen juttelen omia kuulumisia. En jää hiljaisena odottamaan, että hoksaako hän kysyä, että no mitä ittelles kuuluu. Minun pitäisi kai jäädä hiljaa puhelimen ääreen ja odottaa, että kysyykö toinen. Jos ei kysy, sanoa hei ja iskeä luuri kiinni ja mennä nyyhkimään ja puristamaan nyrkkejä, että en ikinä enää soita sulle, kun et kysynyt mun kuulumisia. Nyt hylkään sut ja kun sulle tulee avioero, en ota sua enää takaisin, kun sillai menit pettämään minut.
En yhtään ihmettele enää, että osa ei saa koskaan kavereita.
Soitatko siis aina kaikille itse, ja tiedät että jos et sinä soittaisi, ei muista kuuluisi enää koskaan mitään? Koska se tässä oli pointtina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitoin ystävälleni pitkästä aikaa viestiä, jossa kysyin hänen kuulumisiaan. Hän vastasi kertomalla kuulumisensa ja loppuun, että "meidän pitäisi kyllä nähdä!" Ei kuitenkaan kysynyt, mitä minulle kuuluu tai ehdottanut sopivaa päivää näkemiselle.
Arvatkaa, vastasinko hänelle mitään.
En vastannut. En ala enää pitämään näitä suhteita yksin yllä.
Tämä on mulle ystävyyssuhteissa ihan vierasta. Siis että ei voi kertoa kuulumisiaan ennenkuin toinen kysyy.
Tietysti voi kertoa, jos tuntuu siltä, että toista oikeasti kiinnostaa!
Nyt ei tunnu siltä; ei pelkästään tämän viestittelyn perusteella, vaan aiemmankin yhteydenpidon yksipuolisuuden vuoksi.
Kannattaako sellaisessa ihmissuhteessa roikkua?
Jotenkin oivalsin asian vasta nyt, monen vuoden jälkeen.
Ei tosiaankaan kannata enkä enää roiku :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kenellekään täällä käynyt niin että se toinen kaveri ois hiljaisuudestasi tajunnut ottaa itsekin välillä yhteyttä teihin
Eilen illalla nukkumaan mennessäni tajusin kuinka hölmö olen, yhä edelleen laitan puhelimen yöksi äänettömälle vaikka kukaan ei soita edes päivällä. No joo, puhelinmyyjä soitti pari viikkoa sitten ja meinasin saada slaagin kun puhelin soi. Sitten kerkesin jo ilahtua, että joku muisti minutkin mutta niin vain minusta haluttiin taas ainoastaan hyötyä ja saada myytyä jotain mitä en tarvitse.
Eli ei, jos et ole itse se aktiivinen ja aloitteellinen niin sitten saa taatusti olla ihan yksin. Toisaalta eipä sitä seuraa riesaksi asti ollut silloinkaan kun vielä jaksoi ja viitsi kysellä muiden kuulumisia ja ehdottaa jotain yhteistä tekemistä. Kävipä muutaman kerran jopa niinkin, että se oma ehdotus/idea napattiin sellaisenaan (ja siis oikein kerrottiin kuinka hyvä ja kiva idea tuo on ja kuinka ei itselle moinen tullut edes mieleen) ja toteutettiin se sitten ilman minua.
N41
Sinulta vaan puuttuu tekeminen tai siis todella vahvasti teitä yhdistävä tekeminen ja intohimo ihmisten kanssa.
Muuten voi helposti "jäädä unholaan" jos ei ole itsessä mitään sellaista "koukkua".Niin se vaan on.
Ja ehkä vois kysyä kavereilta suoraan, että ettekö pidä minusta vai miksi viette ideani?
Ettei kerta toisensa jälkeen järjestä itselleen hylkäystä ja loukkaantumista, kun ehdottaa jotain ja sit odottaa kutsua mukaan, jota ei tule kun ei ole niin messissä (vielä) muiden kanssa.
Olen pari kertaa erehtynyt kysymään, en siis ole tuo kenelle vastasit, mutta on kokemusta. Siinä kävi sitten niin ettei enää edes moikattu kun nähtiin. Ei ystävättömät ja yhteydenottoa odottavat ole siinä asemassa, että kannattaisi mennä kyselemään miksei tykätä ja miksei mennä myös minun kanssa.
Tiedätkö mitä? Ei mielistelyllä ja kynnysmattona olemisella saa läheisiä ystävyyssuhteita vaan tulee ainoastaan hyväksikäytetyksi. Toki jos se on sitä, mitä ystävätön haluaa, niin asia on ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkilökohtaisesti päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en enää itse ota kehenkään yhteyttä/ole aloitteentekijä muutenkaan. Sattuihan se, mutta oli pakko myöntää lopulta tosiasiat: kukaan "kavereistani" ei ollut tehnyt tämän vuoden puolella ainuttakaan aloitetta tapaamiseen tms. liittyen. Yksikin on aina kovin tyytyväinen jos minä soitan ja pyydän tekemään jotain, mutta ei itse muka "osaa" ehdottaa koskaan mitään, joten luistaa aloitteenteosta kokonaan. Toinen taas on viimeiset viisi kuukautta sanonut "joo, pitää kattoa", kun olen harvakseltaan ehdottanut tapaamista. Kolmas vastaa viesteihini reilun viikon päästä. Jne.
Enää ei tarvitse kenenkään selitellä minulle yhtään mitään, olkoot ilman seuraani kun se ei näytä juurikaan kiinnostavan. Vaikka sinä iltana itkin päätöstäni kun sen tein, olen tuntenut outoa rauhaa ja seesteisyyttä jälkeenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en enää itse ota kehenkään yhteyttä/ole aloitteentekijä muutenkaan. Sattuihan se, mutta oli pakko myöntää lopulta tosiasiat: kukaan "kavereistani" ei ollut tehnyt tämän vuoden puolella ainuttakaan aloitetta tapaamiseen tms. liittyen. Yksikin on aina kovin tyytyväinen jos minä soitan ja pyydän tekemään jotain, mutta ei itse muka "osaa" ehdottaa koskaan mitään, joten luistaa aloitteenteosta kokonaan. Toinen taas on viimeiset viisi kuukautta sanonut "joo, pitää kattoa", kun olen harvakseltaan ehdottanut tapaamista. Kolmas vastaa viesteihini reilun viikon päästä. Jne.
Enää ei tarvitse kenenkään selitellä minulle yhtään mitään, olkoot ilman seuraani kun se ei näytä juurikaan kiinnostavan. Vaikka sinä iltana itkin päätöstäni kun sen tein, olen tuntenut outoa rauhaa ja seesteisyyttä jälkeenpäin.
Jos teillä on hauskaa silloin kun näätte aloitteestasi kaveriesi kanssa, niin mitä sillä voittaa, että pistää välit poikki siksi, kun ei toinen tee aloitetta?
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en enää itse ota kehenkään yhteyttä/ole aloitteentekijä muutenkaan. Sattuihan se, mutta oli pakko myöntää lopulta tosiasiat: kukaan "kavereistani" ei ollut tehnyt tämän vuoden puolella ainuttakaan aloitetta tapaamiseen tms. liittyen. Yksikin on aina kovin tyytyväinen jos minä soitan ja pyydän tekemään jotain, mutta ei itse muka "osaa" ehdottaa koskaan mitään, joten luistaa aloitteenteosta kokonaan. Toinen taas on viimeiset viisi kuukautta sanonut "joo, pitää kattoa", kun olen harvakseltaan ehdottanut tapaamista. Kolmas vastaa viesteihini reilun viikon päästä. Jne.
Enää ei tarvitse kenenkään selitellä minulle yhtään mitään, olkoot ilman seuraani kun se ei näytä juurikaan kiinnostavan. Vaikka sinä iltana itkin päätöstäni kun sen tein, olen tuntenut outoa rauhaa ja seesteisyyttä jälkeenpäin.
Kuulostaa hyvin tutulta. Tein saman tyylisen päätöksen hetki sitten - jännä nähdä, kuinka käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en enää itse ota kehenkään yhteyttä/ole aloitteentekijä muutenkaan. Sattuihan se, mutta oli pakko myöntää lopulta tosiasiat: kukaan "kavereistani" ei ollut tehnyt tämän vuoden puolella ainuttakaan aloitetta tapaamiseen tms. liittyen. Yksikin on aina kovin tyytyväinen jos minä soitan ja pyydän tekemään jotain, mutta ei itse muka "osaa" ehdottaa koskaan mitään, joten luistaa aloitteenteosta kokonaan. Toinen taas on viimeiset viisi kuukautta sanonut "joo, pitää kattoa", kun olen harvakseltaan ehdottanut tapaamista. Kolmas vastaa viesteihini reilun viikon päästä. Jne.
Enää ei tarvitse kenenkään selitellä minulle yhtään mitään, olkoot ilman seuraani kun se ei näytä juurikaan kiinnostavan. Vaikka sinä iltana itkin päätöstäni kun sen tein, olen tuntenut outoa rauhaa ja seesteisyyttä jälkeenpäin.
Kuulostaa hyvin tutulta. Tein saman tyylisen päätöksen hetki sitten - jännä nähdä, kuinka käy.
Ette ihmiset ole tosissanne. 7 v lapsen käytöstä ja ette todellakaan saa sillä yhtään mitään muuta, kun yksinäisyyttä ja katkeruutta entisestään.
Tunnette outoa seesteisyyttä vaan siksi, koska toimitte egonne käskyvallan mukaisesti ja egonne saa siitä tyydytystä, kun saa luotua konflikteja ja erotettua ihmisiä toisistaan.
Luuletteko, että kaverinne jotenkin tajuavat, että "ei helkkari se Pirkko on varmaan loukkaantunut mulle, ku sehän aina ilosena soitteli mulle ja nythän siitä ei oo kuulunut mitään vuoteen!" Ja sit tajuavat korjata välinne mitä eivät edes koskaan arvaa, että olette pistäneet poikki ajatuskeloissanne.
Mutta sikäli kun suututte ihmisille ja pistätte välinne poikki, niin heistä kuuluu jos
Suhteessanne oli jotain korvaamatonta syvempää ainutlaatuisuutta, taikka se oli siis tälle asteelle kerinnyt kehittymään.
Sellaiset ihmiset ottavat teihin yhteyttä silloin, jos teistä ei esim. 9 kk kuulu mitään.
Jos taas ei kuulu, tai ette ole kerinneet esim. kaverituurin takia tällaista suhdetta muodostamaan keheekään, niin älkää surko tai ottako itteenne tai ees suuttuko niille kavereille.
Se ei vaan ollut teidän juttunne, vaikka joskus kaveerasitte.
Voitte törmätä ja tutustua kyllä oikeasti teille "tarkotettuihin" ihmisiin paikoissa ja tilanteissa, joita ei voi ennustaa etukäteen.
Harvoin niitä etsimällä löytää, ne tilanteet vaan tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en enää itse ota kehenkään yhteyttä/ole aloitteentekijä muutenkaan. Sattuihan se, mutta oli pakko myöntää lopulta tosiasiat: kukaan "kavereistani" ei ollut tehnyt tämän vuoden puolella ainuttakaan aloitetta tapaamiseen tms. liittyen. Yksikin on aina kovin tyytyväinen jos minä soitan ja pyydän tekemään jotain, mutta ei itse muka "osaa" ehdottaa koskaan mitään, joten luistaa aloitteenteosta kokonaan. Toinen taas on viimeiset viisi kuukautta sanonut "joo, pitää kattoa", kun olen harvakseltaan ehdottanut tapaamista. Kolmas vastaa viesteihini reilun viikon päästä. Jne.
Enää ei tarvitse kenenkään selitellä minulle yhtään mitään, olkoot ilman seuraani kun se ei näytä juurikaan kiinnostavan. Vaikka sinä iltana itkin päätöstäni kun sen tein, olen tuntenut outoa rauhaa ja seesteisyyttä jälkeenpäin.
Jos teillä on hauskaa silloin kun näätte aloitteestasi kaveriesi kanssa, niin mitä sillä voittaa, että pistää välit poikki siksi, kun ei toinen tee aloitetta?
Mielestäni kaverisuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus. Ei minusta ole kiva olla ainoa, joka soittaa/ehdottelee tapaamisia/kutsuu juhliin! Ei tämä kaveri nyt niin erityislaatuinen ollut muutenkaan, harrastuksen kautta tunnetaan. Ja jos hän ottaisikin yhteyttä, toki sitten juttelisin ja olisin valmis lähtemään jonnekin jos kutsuisi.
Ja ehkä vois kysyä kavereilta suoraan, että ettekö pidä minusta vai miksi viette ideani?
Ettei kerta toisensa jälkeen järjestä itselleen hylkäystä ja loukkaantumista, kun ehdottaa jotain ja sit odottaa kutsua mukaan, jota ei tule kun ei ole niin messissä (vielä) muiden kanssa.