Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen keski-ikäinen yrittäjämies. En oikeastaan kaipaa ystäviä. Tuttavia on, harrastuskavereita ja työn puitteissa tapaa ihmisiä. Vaimo ja lapset on ne ketä rakastan. Nuoruudessa heidän tilallaan olivat ystävät, jotka olivat ne läheiset. Maailma menee kuitenkin eteenpäin ja nyt on se aika jolloin elämä on näin. Varmasti sitten kun lapset lentävät pesästä sitä kaipaa enemmän ihmisiä ympärilleen. Uskon että se mene omalla painollaan ja ne ihmiset tulevat silloin elämääni. En yritä luoda ystävyyssuhteita tulevaisuuden varalle, tai pakonomaisesti pitää yllä nuoruusvuosien kaverisuhteita. Olen muuttanut monasti, ja elämäntilanne on vaihdellut, joten elämä ja ihmissuhtret väkisinkin vaihtuvat. Eiköhän kaikella ole aikansa ja paikkansa.
Niin..missä työtön keski ikäinen yksineläjä tyydyttää sosiaaliset tarpeensa?
Harrastuksissa ja vapaaehtoistyössä.
Mikä on se mystinen harrastus jonka kerrottaan toimivan niin puolisonhakuun kuin ystävien hankkimiseenkin? Aina tulee vastaukseksi tuo ympäripyöreä "harrastus" mutta mikä se on? Joku joukkuelaji vai kenties jokin lähinnä intohimoinen elämäntapa kuten vanhat autot? Totta kai sen pitää olla sellainen josta aidosti itse tykkää, mutta olen monesti miettinyt että mitä ne sellaiset harrastukset oikein on missä/mistä saa kavereita ja ystäviä.
mä harrrastan keskiolutpullojen etikettien keräilyä:)
Peltosen Jaska
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en enää itse ota kehenkään yhteyttä/ole aloitteentekijä muutenkaan. Sattuihan se, mutta oli pakko myöntää lopulta tosiasiat: kukaan "kavereistani" ei ollut tehnyt tämän vuoden puolella ainuttakaan aloitetta tapaamiseen tms. liittyen. Yksikin on aina kovin tyytyväinen jos minä soitan ja pyydän tekemään jotain, mutta ei itse muka "osaa" ehdottaa koskaan mitään, joten luistaa aloitteenteosta kokonaan. Toinen taas on viimeiset viisi kuukautta sanonut "joo, pitää kattoa", kun olen harvakseltaan ehdottanut tapaamista. Kolmas vastaa viesteihini reilun viikon päästä. Jne.
Enää ei tarvitse kenenkään selitellä minulle yhtään mitään, olkoot ilman seuraani kun se ei näytä juurikaan kiinnostavan. Vaikka sinä iltana itkin päätöstäni kun sen tein, olen tuntenut outoa rauhaa ja seesteisyyttä jälkeenpäin.
Jos teillä on hauskaa silloin kun näätte aloitteestasi kaveriesi kanssa, niin mitä sillä voittaa, että pistää välit poikki siksi, kun ei toinen tee aloitetta?
Mielestäni kaverisuhteeseen kuuluu vastavuoroisuus. Ei minusta ole kiva olla ainoa, joka soittaa/ehdottelee tapaamisia/kutsuu juhliin! Ei tämä kaveri nyt niin erityislaatuinen ollut muutenkaan, harrastuksen kautta tunnetaan. Ja jos hän ottaisikin yhteyttä, toki sitten juttelisin ja olisin valmis lähtemään jonnekin jos kutsuisi.
Ehkäpä hän vaistosi suhtautumisesi eikä sen vuoksi viitsinyt pitää enempää yhteyttä. Mä huomaan hyvin nopeasti, onko jollain kaverisuhteella mahdollisuuksia kehittyä ystävyydeksi vai ei ja yleensä sen huomaa nimenomaan siitä toisesta osapuolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en enää itse ota kehenkään yhteyttä/ole aloitteentekijä muutenkaan. Sattuihan se, mutta oli pakko myöntää lopulta tosiasiat: kukaan "kavereistani" ei ollut tehnyt tämän vuoden puolella ainuttakaan aloitetta tapaamiseen tms. liittyen. Yksikin on aina kovin tyytyväinen jos minä soitan ja pyydän tekemään jotain, mutta ei itse muka "osaa" ehdottaa koskaan mitään, joten luistaa aloitteenteosta kokonaan. Toinen taas on viimeiset viisi kuukautta sanonut "joo, pitää kattoa", kun olen harvakseltaan ehdottanut tapaamista. Kolmas vastaa viesteihini reilun viikon päästä. Jne.
Enää ei tarvitse kenenkään selitellä minulle yhtään mitään, olkoot ilman seuraani kun se ei näytä juurikaan kiinnostavan. Vaikka sinä iltana itkin päätöstäni kun sen tein, olen tuntenut outoa rauhaa ja seesteisyyttä jälkeenpäin.
Jos teillä on hauskaa silloin kun näätte aloitteestasi kaveriesi kanssa, niin mitä sillä voittaa, että pistää välit poikki siksi, kun ei toinen tee aloitetta?
Oon samaa mieltä. Jos saat sentään seuraa itse kysymällä on parempi kuin esim. kyselee ja kukaan ei "ehdi" ikinä nähdä. Näin jäät kokonaan yksin. Koita vaikka edes kysellä kuulumisia niin ehkä joku ehdottaakin jotain. Mä oon lopettanut yhteydenpidon ihmisiin jotka ei ikinä halua nähdä mua aloitteestani huolimatta. Sehän on just siinä ero, jos toinen kuitenkin tulee paikalle iloisena ja teillä on hauskaa. Mutta ymmärrän ettei ole kiva jos on yksipuolista. Mulla on enää yks kaveri joka joskus harvoin ehdottaa näkemistä jos musta ei kuulu (oon myös testaillut välillä).
Tän lisäks mulla on yksi toinen kaveri josta tiedän ettei oo hyvä pitämään yhteyttä, yleensä tulee multa aloite, sovitaan joku aika kun soitellaan ja puhelu kestää pari tuntia, asutaan eri paikkakunnilla. Kyllä siitä huomaa että toista selvästi kiinnostaa, kun jaksaa näin paljon jutella ja kuunnella munkin juttuja. Nähdään sit harvemmin mutta nekin tapaamiset 1-2 krt vuodessa menee hienosti, tuntee että toinen on ystävä. Muista ei sitten kuulukaan, vaikka itse ehdotin niin ei ehditä. En enää ehdota mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Ennen välien laittamista poikki on voitu jo vuosia käydä keskusteluja, että tuntuisi mukavalta jos ystävä soittelisi useammin yms.
Käyty keskustelua - vai syyllistetty ja valitettu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän siinä muuten on, että ihmiset haluaa hirveän mielellään ystävystyä introvertin ihmisen kanssa. Tai en niin siitä introverttiydestä tiedä, mutta ihmisten, jotka eivät kaipaa erityisemmin jatkuvaa kanssakäymistä ihmisten kanssa.
Olen tästä asiasta muutaman kerran jutellut joidenkin kaltaisteni kanssa ja ihmetellyt, että mitä etäisempiä olemme, sen enemmän pommitetaan viesteillä ja kutsuilla. Vaikka kuinka yrittää selittää, että viihdyn hyvin itsekseni ja en jaksaisi nyt kenenkään seuraa, niin se pommitus vain pahenee.
Todella ärsyttävää. Yksinäisille vinkiksi. Ystävystykää ekstroverttien kanssa, jotka haluavat koko ajan olla seurassa ja käydä kahvilla ja tapahtumissa ja harrastaa kaveriporukassa. Se paras ehdotus ei ole ihminen, joka tykkää harrastaa yksin ja kulkea yksin ja olla vapaalla rauhassa.
Oisko joku tunnelukko niilläkin? :p
Nämä ovat usein huonosti kohdeltu ihmisiä, joilta puuttuu kokemus siitä millaista on, jos ihmissuhteessa tulee aidosti pidetyssä ja hyväksytyksi. Siksi tarrataan epätoivoisesti kiinni siihen vähäänkin positiiviseen, mistä vain saa kiinni. Ei uskota oikeasti siihen, että jossain voisi löytyä jotain parempaa, koska kokemuksia siitä ei ole.
Ja monesti sitä parempaa ei tule, vaikka jättäisikin ne huonot ihmissuhteet taakseen. Tämä on vähän sama kuin sanoa tahtomattaan lapsettomalle "kun lakkaat yrittämästä niin kyllä se raskaus alkaa luonnollisesti". Ei elämä ole satua, eikä aina tule sitä onnellista loppua. Silti mielestäni parempi on olla yksin, kuin huonossa seurassa - mutta väite että se takaa "oikeita" ystäviä, on erittäin naiivi ja syyllistävä.
No sitä suuremmalla syyllä luulisi haluavansa pitää kiinni niistä joiden kanssa on mukava olla ja ohittaa joku pikku yksityiskohta kuka soitti ja ehdotti tapaamista?. Vai käytättekö koko tapaamisajan siihen kuinka pohditte, kuka soitti ja ollaanko nyt yhteydenotoissa tasan ja jne?
Kyllähän tuollaisia "stalkkaajia" jotka soittavat vaikka joka päivä, saattaa löytyä helpollakin, mutta niitä joiden kanssa itse oikeasti haluaa viettää aikaansa, paljonko sellaisia oikeasti tulee elämässä vastaan? Kannattaako sellainen hylätä vaan sen takia, koska viimeiset 5 kertaa on ottanut itse ensin ynteyttä, mutta sitten itse tapaamiset ovat olleet huippukivoja?Miksi osallistut keskusteluun josta et ymmärrä yhtään mitään?
Milläpä oikeudella sinä määrittelet, mikä on oikea tapa ymmärtää tämä keskustelu? Anna kun arvaan, sinä olet myös se, joka aina tietää, mikä on myös oikea tapa olla ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.
Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?
Joo en kanssa ymmärrä miksi tällaista pitää toiselle syöttää, olis vaan sanonut suoraan ettei kiinnosta nähdä tai jättänyt kokonaan vastaamatta, sekin on jonkinlainen vastaus, kuin että lupaa jotain mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. En enää pidä yhteyttä, silti tykkäilee kuvistani facessa ja kehuu, en ymmärrä. No saahan silläkin varmaan itselleen tunteen että ollaan kavereita edelleen.
Heh, huvittavaa. Sä siellä katkerana oot tuuminut, että "häh häh, enpä pidä yhteyttä enää". Ja toinen vaan tyytyväisenä tykkäilee kuvistasi ja kehuu, tietämättä että oot loukkaantunut. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.
Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?
Joo en kanssa ymmärrä miksi tällaista pitää toiselle syöttää, olis vaan sanonut suoraan ettei kiinnosta nähdä tai jättänyt kokonaan vastaamatta, sekin on jonkinlainen vastaus, kuin että lupaa jotain mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. En enää pidä yhteyttä, silti tykkäilee kuvistani facessa ja kehuu, en ymmärrä. No saahan silläkin varmaan itselleen tunteen että ollaan kavereita edelleen.
Heh, huvittavaa. Sä siellä katkerana oot tuuminut, että "häh häh, enpä pidä yhteyttä enää". Ja toinen vaan tyytyväisenä tykkäilee kuvistasi ja kehuu, tietämättä että oot loukkaantunut. :)
Mitä huvittavaa tässä on? Ei olla nähty kohta 5 vuoteen lukuisista ehdotuksistani huolimatta. Ei tässä enää mistään ystävyydestä/kaveruudesta enää kyse, tuttuja korkeintaan. Ajattelinkin laittaa sen tuttujen listalle faces, ei kuulu mun elämä enää sille. Eipä tarvii enää kauheasti tykkäillä😜
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en enää itse ota kehenkään yhteyttä/ole aloitteentekijä muutenkaan. Sattuihan se, mutta oli pakko myöntää lopulta tosiasiat: kukaan "kavereistani" ei ollut tehnyt tämän vuoden puolella ainuttakaan aloitetta tapaamiseen tms. liittyen. Yksikin on aina kovin tyytyväinen jos minä soitan ja pyydän tekemään jotain, mutta ei itse muka "osaa" ehdottaa koskaan mitään, joten luistaa aloitteenteosta kokonaan. Toinen taas on viimeiset viisi kuukautta sanonut "joo, pitää kattoa", kun olen harvakseltaan ehdottanut tapaamista. Kolmas vastaa viesteihini reilun viikon päästä. Jne.
Enää ei tarvitse kenenkään selitellä minulle yhtään mitään, olkoot ilman seuraani kun se ei näytä juurikaan kiinnostavan. Vaikka sinä iltana itkin päätöstäni kun sen tein, olen tuntenut outoa rauhaa ja seesteisyyttä jälkeenpäin.
Jos teillä on hauskaa silloin kun näätte aloitteestasi kaveriesi kanssa, niin mitä sillä voittaa, että pistää välit poikki siksi, kun ei toinen tee aloitetta?
Oon samaa mieltä. Jos saat sentään seuraa itse kysymällä on parempi kuin esim. kyselee ja kukaan ei "ehdi" ikinä nähdä. Näin jäät kokonaan yksin. Koita vaikka edes kysellä kuulumisia niin ehkä joku ehdottaakin jotain. Mä oon lopettanut yhteydenpidon ihmisiin jotka ei ikinä halua nähdä mua aloitteestani huolimatta. Sehän on just siinä ero, jos toinen kuitenkin tulee paikalle iloisena ja teillä on hauskaa. Mutta ymmärrän ettei ole kiva jos on yksipuolista. Mulla on enää yks kaveri joka joskus harvoin ehdottaa näkemistä jos musta ei kuulu (oon myös testaillut välillä).
Tän lisäks mulla on yksi toinen kaveri josta tiedän ettei oo hyvä pitämään yhteyttä, yleensä tulee multa aloite, sovitaan joku aika kun soitellaan ja puhelu kestää pari tuntia, asutaan eri paikkakunnilla. Kyllä siitä huomaa että toista selvästi kiinnostaa, kun jaksaa näin paljon jutella ja kuunnella munkin juttuja. Nähdään sit harvemmin mutta nekin tapaamiset 1-2 krt vuodessa menee hienosti, tuntee että toinen on ystävä. Muista ei sitten kuulukaan, vaikka itse ehdotin niin ei ehditä. En enää ehdota mitään.
Miten ihmisillä riittää keskittymiskyky näin pitkiin puheluihin? Puolikin tuntia puhelimessa tuntuu minusta jo hyvin pitkältä ajalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Ennen välien laittamista poikki on voitu jo vuosia käydä keskusteluja, että tuntuisi mukavalta jos ystävä soittelisi useammin yms.
Käyty keskustelua - vai syyllistetty ja valitettu?
Jaa-a, sano sinä! Tangoon tarvitaan kaksi. Väärille raiteille ajautuneessa ystävyydessä kumpikin on usein tehnyt jotain väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilökohtaisesti päädyin sellaiseen ratkaisuun, että en enää itse ota kehenkään yhteyttä/ole aloitteentekijä muutenkaan. Sattuihan se, mutta oli pakko myöntää lopulta tosiasiat: kukaan "kavereistani" ei ollut tehnyt tämän vuoden puolella ainuttakaan aloitetta tapaamiseen tms. liittyen. Yksikin on aina kovin tyytyväinen jos minä soitan ja pyydän tekemään jotain, mutta ei itse muka "osaa" ehdottaa koskaan mitään, joten luistaa aloitteenteosta kokonaan. Toinen taas on viimeiset viisi kuukautta sanonut "joo, pitää kattoa", kun olen harvakseltaan ehdottanut tapaamista. Kolmas vastaa viesteihini reilun viikon päästä. Jne.
Enää ei tarvitse kenenkään selitellä minulle yhtään mitään, olkoot ilman seuraani kun se ei näytä juurikaan kiinnostavan. Vaikka sinä iltana itkin päätöstäni kun sen tein, olen tuntenut outoa rauhaa ja seesteisyyttä jälkeenpäin.
Jos teillä on hauskaa silloin kun näätte aloitteestasi kaveriesi kanssa, niin mitä sillä voittaa, että pistää välit poikki siksi, kun ei toinen tee aloitetta?
Oon samaa mieltä. Jos saat sentään seuraa itse kysymällä on parempi kuin esim. kyselee ja kukaan ei "ehdi" ikinä nähdä. Näin jäät kokonaan yksin. Koita vaikka edes kysellä kuulumisia niin ehkä joku ehdottaakin jotain. Mä oon lopettanut yhteydenpidon ihmisiin jotka ei ikinä halua nähdä mua aloitteestani huolimatta. Sehän on just siinä ero, jos toinen kuitenkin tulee paikalle iloisena ja teillä on hauskaa. Mutta ymmärrän ettei ole kiva jos on yksipuolista. Mulla on enää yks kaveri joka joskus harvoin ehdottaa näkemistä jos musta ei kuulu (oon myös testaillut välillä).
Tän lisäks mulla on yksi toinen kaveri josta tiedän ettei oo hyvä pitämään yhteyttä, yleensä tulee multa aloite, sovitaan joku aika kun soitellaan ja puhelu kestää pari tuntia, asutaan eri paikkakunnilla. Kyllä siitä huomaa että toista selvästi kiinnostaa, kun jaksaa näin paljon jutella ja kuunnella munkin juttuja. Nähdään sit harvemmin mutta nekin tapaamiset 1-2 krt vuodessa menee hienosti, tuntee että toinen on ystävä. Muista ei sitten kuulukaan, vaikka itse ehdotin niin ei ehditä. En enää ehdota mitään.
Miten ihmisillä riittää keskittymiskyky näin pitkiin puheluihin? Puolikin tuntia puhelimessa tuntuu minusta jo hyvin pitkältä ajalta.
Riittää kun soittelee 2-3kk välein. Toki me viestejä välillä vaihdellaan muutenkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.
Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?
Joo en kanssa ymmärrä miksi tällaista pitää toiselle syöttää, olis vaan sanonut suoraan ettei kiinnosta nähdä tai jättänyt kokonaan vastaamatta, sekin on jonkinlainen vastaus, kuin että lupaa jotain mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. En enää pidä yhteyttä, silti tykkäilee kuvistani facessa ja kehuu, en ymmärrä. No saahan silläkin varmaan itselleen tunteen että ollaan kavereita edelleen.
Heh, huvittavaa. Sä siellä katkerana oot tuuminut, että "häh häh, enpä pidä yhteyttä enää". Ja toinen vaan tyytyväisenä tykkäilee kuvistasi ja kehuu, tietämättä että oot loukkaantunut. :)
Mitä huvittavaa tässä on? Ei olla nähty kohta 5 vuoteen lukuisista ehdotuksistani huolimatta. Ei tässä enää mistään ystävyydestä/kaveruudesta enää kyse, tuttuja korkeintaan. Ajattelinkin laittaa sen tuttujen listalle faces, ei kuulu mun elämä enää sille. Eipä tarvii enää kauheasti tykkäillä😜
Siis huvittavaa on se, että sä oot pääsi sisällä määritellyt suhdettanne (ystävyys/kaveruus/tuttavuus), ihmetellyt miksi kommetoi edelleen kuviasi ja nyt aiot siirtää tuttavalistalle. Kaikki tapahtuu sun päässäsi ja toinen ei luultavasti ole lainkaan tietoinen kaikesta tuosta, mitä viiden vuoden aikana sinussa on tapahtunut. Jossain vaiheessa huomaa, että kas, ei tuo enää päivitä facessa/päivitykset ei näy mulle. Ja sitten unohtaa asian... tuskin jää miettimään, että "Pahus, enpä saa enää seurata tuon elämää".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.
Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?
Joo en kanssa ymmärrä miksi tällaista pitää toiselle syöttää, olis vaan sanonut suoraan ettei kiinnosta nähdä tai jättänyt kokonaan vastaamatta, sekin on jonkinlainen vastaus, kuin että lupaa jotain mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. En enää pidä yhteyttä, silti tykkäilee kuvistani facessa ja kehuu, en ymmärrä. No saahan silläkin varmaan itselleen tunteen että ollaan kavereita edelleen.
Heh, huvittavaa. Sä siellä katkerana oot tuuminut, että "häh häh, enpä pidä yhteyttä enää". Ja toinen vaan tyytyväisenä tykkäilee kuvistasi ja kehuu, tietämättä että oot loukkaantunut. :)
Mitä huvittavaa tässä on? Ei olla nähty kohta 5 vuoteen lukuisista ehdotuksistani huolimatta. Ei tässä enää mistään ystävyydestä/kaveruudesta enää kyse, tuttuja korkeintaan. Ajattelinkin laittaa sen tuttujen listalle faces, ei kuulu mun elämä enää sille. Eipä tarvii enää kauheasti tykkäillä😜
Siis huvittavaa on se, että sä oot pääsi sisällä määritellyt suhdettanne (ystävyys/kaveruus/tuttavuus), ihmetellyt miksi kommetoi edelleen kuviasi ja nyt aiot siirtää tuttavalistalle. Kaikki tapahtuu sun päässäsi ja toinen ei luultavasti ole lainkaan tietoinen kaikesta tuosta, mitä viiden vuoden aikana sinussa on tapahtunut. Jossain vaiheessa huomaa, että kas, ei tuo enää päivitä facessa/päivitykset ei näy mulle. Ja sitten unohtaa asian... tuskin jää miettimään, että "Pahus, enpä saa enää seurata tuon elämää".
Tiedätkö, olet jollain tavalla tosi ilkeän oloinen ihminen. - Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.
Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?
Joo en kanssa ymmärrä miksi tällaista pitää toiselle syöttää, olis vaan sanonut suoraan ettei kiinnosta nähdä tai jättänyt kokonaan vastaamatta, sekin on jonkinlainen vastaus, kuin että lupaa jotain mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. En enää pidä yhteyttä, silti tykkäilee kuvistani facessa ja kehuu, en ymmärrä. No saahan silläkin varmaan itselleen tunteen että ollaan kavereita edelleen.
Heh, huvittavaa. Sä siellä katkerana oot tuuminut, että "häh häh, enpä pidä yhteyttä enää". Ja toinen vaan tyytyväisenä tykkäilee kuvistasi ja kehuu, tietämättä että oot loukkaantunut. :)
Mitä huvittavaa tässä on? Ei olla nähty kohta 5 vuoteen lukuisista ehdotuksistani huolimatta. Ei tässä enää mistään ystävyydestä/kaveruudesta enää kyse, tuttuja korkeintaan. Ajattelinkin laittaa sen tuttujen listalle faces, ei kuulu mun elämä enää sille. Eipä tarvii enää kauheasti tykkäillä😜
Siis huvittavaa on se, että sä oot pääsi sisällä määritellyt suhdettanne (ystävyys/kaveruus/tuttavuus), ihmetellyt miksi kommetoi edelleen kuviasi ja nyt aiot siirtää tuttavalistalle. Kaikki tapahtuu sun päässäsi ja toinen ei luultavasti ole lainkaan tietoinen kaikesta tuosta, mitä viiden vuoden aikana sinussa on tapahtunut. Jossain vaiheessa huomaa, että kas, ei tuo enää päivitä facessa/päivitykset ei näy mulle. Ja sitten unohtaa asian... tuskin jää miettimään, että "Pahus, enpä saa enää seurata tuon elämää".
Tiedätkö, olet jollain tavalla tosi ilkeän oloinen ihminen. - Ohis
Voin ollakin, mutta eipä katkeruus ja kaunaisuuskaan ex-ystävää kohtaan kovin ihailtavia luonteenpiireteitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.
Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?
Joo en kanssa ymmärrä miksi tällaista pitää toiselle syöttää, olis vaan sanonut suoraan ettei kiinnosta nähdä tai jättänyt kokonaan vastaamatta, sekin on jonkinlainen vastaus, kuin että lupaa jotain mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. En enää pidä yhteyttä, silti tykkäilee kuvistani facessa ja kehuu, en ymmärrä. No saahan silläkin varmaan itselleen tunteen että ollaan kavereita edelleen.
Heh, huvittavaa. Sä siellä katkerana oot tuuminut, että "häh häh, enpä pidä yhteyttä enää". Ja toinen vaan tyytyväisenä tykkäilee kuvistasi ja kehuu, tietämättä että oot loukkaantunut. :)
Mitä huvittavaa tässä on? Ei olla nähty kohta 5 vuoteen lukuisista ehdotuksistani huolimatta. Ei tässä enää mistään ystävyydestä/kaveruudesta enää kyse, tuttuja korkeintaan. Ajattelinkin laittaa sen tuttujen listalle faces, ei kuulu mun elämä enää sille. Eipä tarvii enää kauheasti tykkäillä😜
Siis huvittavaa on se, että sä oot pääsi sisällä määritellyt suhdettanne (ystävyys/kaveruus/tuttavuus), ihmetellyt miksi kommetoi edelleen kuviasi ja nyt aiot siirtää tuttavalistalle. Kaikki tapahtuu sun päässäsi ja toinen ei luultavasti ole lainkaan tietoinen kaikesta tuosta, mitä viiden vuoden aikana sinussa on tapahtunut. Jossain vaiheessa huomaa, että kas, ei tuo enää päivitä facessa/päivitykset ei näy mulle. Ja sitten unohtaa asian... tuskin jää miettimään, että "Pahus, enpä saa enää seurata tuon elämää".
Tiedätkö, olet jollain tavalla tosi ilkeän oloinen ihminen. - Ohis
Voin ollakin, mutta eipä katkeruus ja kaunaisuuskaan ex-ystävää kohtaan kovin ihailtavia luonteenpiireteitä ole.
Ei tietenkään, mutta tällainen käytös sentään kumpuaa sentään jostain ymmärrettävästä syystä (pettymyksestä ystävän käytökseen). Hämärän peittoon jää sen sijaan täysin se, että mikä on sinun syysi vinoilla vieraille ihmisille? Tällaiset kokemukset ovat monille kipeitä ja vaikeita. Ivaaminen on tahditonta.
Sullac on sentään miesystävä (mikä se on?), joten älä valita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.
Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?
Joo en kanssa ymmärrä miksi tällaista pitää toiselle syöttää, olis vaan sanonut suoraan ettei kiinnosta nähdä tai jättänyt kokonaan vastaamatta, sekin on jonkinlainen vastaus, kuin että lupaa jotain mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. En enää pidä yhteyttä, silti tykkäilee kuvistani facessa ja kehuu, en ymmärrä. No saahan silläkin varmaan itselleen tunteen että ollaan kavereita edelleen.
Heh, huvittavaa. Sä siellä katkerana oot tuuminut, että "häh häh, enpä pidä yhteyttä enää". Ja toinen vaan tyytyväisenä tykkäilee kuvistasi ja kehuu, tietämättä että oot loukkaantunut. :)
Mitä huvittavaa tässä on? Ei olla nähty kohta 5 vuoteen lukuisista ehdotuksistani huolimatta. Ei tässä enää mistään ystävyydestä/kaveruudesta enää kyse, tuttuja korkeintaan. Ajattelinkin laittaa sen tuttujen listalle faces, ei kuulu mun elämä enää sille. Eipä tarvii enää kauheasti tykkäillä😜
Siis huvittavaa on se, että sä oot pääsi sisällä määritellyt suhdettanne (ystävyys/kaveruus/tuttavuus), ihmetellyt miksi kommetoi edelleen kuviasi ja nyt aiot siirtää tuttavalistalle. Kaikki tapahtuu sun päässäsi ja toinen ei luultavasti ole lainkaan tietoinen kaikesta tuosta, mitä viiden vuoden aikana sinussa on tapahtunut. Jossain vaiheessa huomaa, että kas, ei tuo enää päivitä facessa/päivitykset ei näy mulle. Ja sitten unohtaa asian... tuskin jää miettimään, että "Pahus, enpä saa enää seurata tuon elämää".
Siis oonhan mä sen 5v aikana kysynyt muutaman kerran että miksei sille ikinä käy ja aina pahoitellut että on ollu kiire/terveysongelmia ja et pitäs nähdä, ei tapahtunut mun pääni sisällä nää😊 Sit sille ei kuitenkaan ikinä käynyt, niin en enää kysellyt. En enää oo loukkaantunut tai katkera vaikka pahalta tuntui pitkään. En kyl ymmärrä mikä tarve sulla mollata ja naureskella muille, ei taida sullakaan olla kaikki ok😜
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu siltä, että puhutaanko tässä ketjussa nyt oikeasta ystävyydestä vai lähinnä kavereista?
Mun mielestä, kun oikein syvällisesti ystävystyy jonkun kanssa, niin kyllä siinä on sellainen tietynlainen tunne, että "ollaan yhtä" ja voi täysin luottaa toiseen, eikä tarvitse arvuutella tai pelätä sitä, että kuuluuko hänestä vai ei ja miksi nyt ei oo kuulunut mitään yms. Miksi aina minä otan yhteyttä -ajatukset.
Niin tai tutuista... Oon joskus pitänyt joitain ihmisiä ystävinä mutta jossain vaiheessa huomasin ettei olla kuin korkeintaan kavereita ja osasta on tullut tuttuja kun ei enää kuulu mitään. Näiden kaikkien kanssa kuitenkin joskus olimme läheisiä ja jaettiin asioita, osa sitten vaan katoaa tai etääntyy syystä tai toisesta...
Ystävän muuttuminen pelkäksi tuttavaksi on surullista. Silti sitäkin tapahtuu välillä.
Omasta mielestä se ei mitään tosi ystävyyttä sitten koskaan ollutkaan, vaikka jossain vaiheessa läheisiä oiskin ollut.
Ihmiset muuttuu ajan saatossa ja ennen läheisilläkin ihmisillä muuttuu intressit ihmisten suhteen; eivät kenties ehkä enää edes kaipaa muun kun perheen seuraa yms.Ikävältähän se tuntuu, mutta ei kannata stressata liikaa näiden ihmisten perään.
Ja on pakko lisätä sellainen näkökulma, että mitäs jos joskus myöhemmin elämässä suhteenne virkoaakin johokin, kuka jäi vain tuttu -tasolle?
Ei sitä koskaan tiedä ja musta tuntuu, että niillä toisilla ihmisillä tapahtuu jotain todella paljon elämässä, jos ei kuulu.
Itsestä se tuntuu, että "noniin, se ei jaksa tai halua ottaa yhteyttä enää", kun tältä ihmiseltä kysyttäessä vastaus olisikin "aaah on täysin unohtunut kun bla bla ja bla, kyllä mä hänestä pidän ...."Kaikki ei aina ole niinkun oma mieli ja tunteet meille haluaa näyttää.
Silloin kannattaa miettiä millaisen kuvan antaa ystäville, ja vaikka kertoa suoraan että nyt on kiireinen jakso elämässä tms ja että nähdään sitten myöhemmin taas enemmän. Mun mielestä tuo on välinpitämättömyyttä jos ei edes viitsi syytä ilmoittaa. Ei muiden tarvii arvata ja osa tekee omat johtopäätöksensä. Ei sitten kannata ihmetellä miksi itsekään en enää myöhemmin "ehdi" nähdä.
No et voi sit mitenkään keskustella ja kysyä suoraan tällaiseltä ystävältä, et mikä on, jos kerta niin tärkeä ja läheinen on?
Ootte salaa itseltänne vaatimassa jotain erityiskohtelua toisilta ihmisiltä ja loukkannutte ja pistätte välit poikki, kun joku ihminen ei enää ilmoita itsestään, mut ette kuitenkaan itse voi näyttää ja sanoa asioita suoraan tälle ihmiselle?
Itse otin useamman kerran puheeksi tässä muutaman vuoden aikana ja kuulemma pitää nähdä useammin mutta tämä tyyppi on vaan koko ajan väsynyt/on ollut kaikkia terveysongelmia. Kuitenkin muita ihmisiä näkee välillä. Kyseessä ei ollut mikään sydänystävä vaan kaveri jonka kanssa kuitenkin nuorempana oltiin paljon tekemisissä.
Joo ja juttu jatkuu sillä, että on "tosi kiva olla yhteyksissä ja olisipa aikaa nähdä enemmän..." Vuosia toinen puhuu tällaista ja kuvittelet, että aikaa vielä joskus järjestyy enemmän, kun toinen selvästi haluaa kuitenkin tavata. Mistä voi tietää sen, ettei toinen puhukaan totta?
Joo en kanssa ymmärrä miksi tällaista pitää toiselle syöttää, olis vaan sanonut suoraan ettei kiinnosta nähdä tai jättänyt kokonaan vastaamatta, sekin on jonkinlainen vastaus, kuin että lupaa jotain mitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. En enää pidä yhteyttä, silti tykkäilee kuvistani facessa ja kehuu, en ymmärrä. No saahan silläkin varmaan itselleen tunteen että ollaan kavereita edelleen.
Heh, huvittavaa. Sä siellä katkerana oot tuuminut, että "häh häh, enpä pidä yhteyttä enää". Ja toinen vaan tyytyväisenä tykkäilee kuvistasi ja kehuu, tietämättä että oot loukkaantunut. :)
Mitä huvittavaa tässä on? Ei olla nähty kohta 5 vuoteen lukuisista ehdotuksistani huolimatta. Ei tässä enää mistään ystävyydestä/kaveruudesta enää kyse, tuttuja korkeintaan. Ajattelinkin laittaa sen tuttujen listalle faces, ei kuulu mun elämä enää sille. Eipä tarvii enää kauheasti tykkäillä😜
Taitaa kuule suurin osa olla kyllästyny koko faceen ja laittaa vain ne velvollisuuspeukutukset jokaiseen kuvaan, joka tulee eteen. En minä ainakaan mieti, onko toi ystävä ja ollaanko koska nähty. Kun pari kertaa viikossa katson facea, paan tykkäykset pariinkymmeneen ensimäiseen viestiin. Ihan vain sen takia, että se on ihan hyvä tapa ja kohteliaisuus.
Parempi yksin kuin roikkua ihmisissä, jotka eivät pidä yhteyttä.
Oon samaa mieltä. Jos saat sentään seuraa itse kysymällä on parempi kuin esim. kyselee ja kukaan ei "ehdi" ikinä nähdä. Näin jäät kokonaan yksin. Koita vaikka edes kysellä kuulumisia niin ehkä joku ehdottaakin jotain. Mä oon lopettanut yhteydenpidon ihmisiin jotka ei ikinä halua nähdä mua aloitteestani huolimatta. Sehän on just siinä ero, jos toinen kuitenkin tulee paikalle iloisena ja teillä on hauskaa. Mutta ymmärrän ettei ole kiva jos on yksipuolista. Mulla on enää yks kaveri joka joskus harvoin ehdottaa näkemistä jos musta ei kuulu (oon myös testaillut välillä).