Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Ei edes parisuhteeseen löydy sellaista ihmistä, joka ajattelisi kaikesta samoin. Ihmissuhteet vaativat yleensä kummaltakin jonkin verran joustoa.
Ei tietenkään kaikesta vaan ystävyydestä. Jos toinen edellyttää ystävyydeltä vähintään pari kertaa kuukaudessa tapaamista ja toiselle parin kuukauden väleinkin on aivan liian usein, homma ei toimi. Jos toinen edellyttää vastavuoroisuutta ja toinen ei, homma ei toimi. Jos toinen tarvitsee ystävää ensisijaisesti syvällisiin keskusteluihin ja toinen taas hauskanpitoon, homma ei toimi. Ihmissuhteissa toki tarvitaan joustamistakin, mutta ei keskeisissä asioissa. Ja sillon, kun ollaan vasta tutustumisvaiheessa, ei ole kyse vielä sellaisesta ihmissuhteesta, joka vaatisi joustamista. Kumpi tahansa tai molemmat voivat todeta, että meidän kahden välillä homma ei taida toimia, koska käsitykset, odotukset ja toiveet ystävyydestä eivät kohtaa. Voi todeta, että olen väärä henkilö tämän ihmisen ystäväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tästä jaksetaan edelleen jauhaa :D Totuus on se että mielipiteitä on niin monia kuin ihmisiäkin, kaikille ei vaan osu tielle paljon samanhenkisiä ihmisiä. Se on totta että jos ei tunnu oikealta niin ei tarvitse väkisinkään jatkaa ystävyyttä. Toisaalta joskus tosiaan tarvitaan joustoa joka johtaakin syvempään tuttavuuteen ja sitä kautta ystävyyteenkin, näin on itsellekin käynyt. Kukaan ei tykkää siitä että toinen roikkuu koko ajan kiinni ilman omaa elämää, mutta aktiivinen pitää olla sekä huomata ajoissa milloin oma seura ei ole toivottu ja antaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tästä jaksetaan edelleen jauhaa :D Totuus on se että mielipiteitä on niin monia kuin ihmisiäkin, kaikille ei vaan osu tielle paljon samanhenkisiä ihmisiä. Se on totta että jos ei tunnu oikealta niin ei tarvitse väkisinkään jatkaa ystävyyttä. Toisaalta joskus tosiaan tarvitaan joustoa joka johtaakin syvempään tuttavuuteen ja sitä kautta ystävyyteenkin, näin on itsellekin käynyt. Kukaan ei tykkää siitä että toinen roikkuu koko ajan kiinni ilman omaa elämää, mutta aktiivinen pitää olla sekä huomata ajoissa milloin oma seura ei ole toivottu ja antaa olla.
Lisään vielä että itse oon ollut myös yksinäinen, sekä kokenut yksinäisen "ahdistelun", vaikka hänellä oli paljon enemmän kavereita kuin mulla, niin oli silti yksinäinen ja itselläni oli muuta elämässä meneillään enkä jaksanut jatkuvasti häntä viihdyttää, josta suuttui... Eli ymmärrän molempia osapuolia.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Juuri näin. Jos tälle linjalle lähdetään, niin pitäisi ensiksi saada yleispätevä määritelmä sille, mikä on normaalia. Ongelma vain on siinä, että tällaista määritelmää kukaan ei voi antaa.
Tämähän on ihan sitä samaa vallankäyttöä kuin esim. parisuhteessa toinen voi syyllistää nalkuttamisesta, kun taas toisen tarpeet sivuutetaan täysin. Mulle ei ole koskaan avautunut se, miksi vain se toinen on ikään kuin joku katujyrä, jonka sana määrää - miksi sillä ei ole väliä, että toinen tarvitsee keskustelua ja jää sitä paitsi.
Mutta harvempi haluaa myöntää, että ei yksinäisten tai seuraa kysyvien vaatimuksessa tai ehdotuksissa ole mitään vikaa, mutta ne ovat vain itselle kuin piikki lihassa tai ikävästi tuovat mieleen omat, vähemmän kunnialliset toimintatavat tmv. Harvassa ovat ne, jotka edes kiittävät aktiivisuudesta, kun itse eivät saa koskaan aikaan. Jotkut näin kyllä tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Ei edes parisuhteeseen löydy sellaista ihmistä, joka ajattelisi kaikesta samoin. Ihmissuhteet vaativat yleensä kummaltakin jonkin verran joustoa.
Niin, toki on mahdollista että sellaiset ystävystyvät, joista toinen vaan vaatii tukea ja lähes kaiken huomion, ja sitten toinen iloisesti hylkää oman perheensä ja vanhat ystävänsä täyttääkseen tämän uuden ystävänsä tarpeet.
Mutta nuo jälkimmäiset ovat harvinaisia, se sijaan näitä jotka heti suoraan haluavat kaiken huomion ja kerta toisensa jälkeen pettyvät kun ystävyys ei olekaan yksisuuntainen tukiprojekti , heitä on vaikka kuinka paljon, täälläkin.
Jolloin ratkaisu olisi muuttaa sitä omaa ajattelutapaa, miettiä mitä iloa ystävyydestä on sille ystävälle, eikä pelkästään miettiä omia tarpeita.
Ja yhden sydänystävän sijaan hankkia monta, jolloin ei tarvitse kuormittaa sitä yhtä liian tiheällä yhteydenpidolla. Näin tekevät ne suositut ihmiset joilla on paljon ystäviä, yhden kanssa he puhuvat asiasta A, toisen kanssa harrastetaan lajia B, eikä kenenkään tarvitse luopua perheestään ja kaikista ystävistään jotta tälle yhdelle vaatijalle riittäisi resursseja. Eikä aiheiden tarvitse olla pinnallisia sääkeskusteluja, vaan hyvin voidaan puhua hyvinkin syvällisiä asioita, vaikka tavattaisiin vain muutama kerta vuodessa.
Mutta eiköhän tähänkin joku kroonisesti yksinäinen kerro, että he eivät halua muuta kun se yhden sydänystävän. No voihan sitä haluta vaikka kuuta taivaalta, mutta ihan odotetusti tulee sitten pettymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Ei edes parisuhteeseen löydy sellaista ihmistä, joka ajattelisi kaikesta samoin. Ihmissuhteet vaativat yleensä kummaltakin jonkin verran joustoa.
Ja sillon, kun ollaan vasta tutustumisvaiheessa, ei ole kyse vielä sellaisesta ihmissuhteesta, joka vaatisi joustamista.
Pienellä aasinsillalla: täällä on kai useampikin (vai sitten yksi ja sama?) ollut sitä mieltä, että tutustumisvaiheessa ei vaadita yhtään mitään ja saa käyttäytyä, miten huvittaa. Onko tähän olemassa jokin lähde? Multa on selvästi mennyt täysin jotain ohi elämässä, kun tällainen ei ole tullut mieleen. Haetaanko tässä jotain oikeutusta siihen, että tuttua saa kohdella huonosti?
Se, olenko minä tuntenut jonkun 30 vuotta vai 3 päivää, ei mielestäni merkitse mitään, kun puhutaan käytöstavoista ja toisen ihmisen kohtelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten tullut joskus ketjun alussa mainittua:
- salilla kuntoillaan sunnuntaiharrastelijana, ei kyylätä toisia tai mennä hieromaan tuttavuuksia
- kielikursseilla opiskellaan, ei häiritä toisten kuuntelemista ja paritehtäviä omilla kahvitteluhöpinöillä
- vapaaehtoistyössä keskitytään itse asiaan, esim. tukihenkilönä toimimiseen
- baarissa ollaan yksin hiljaa, kuunnellaan musiikkia tai ehkä kysytään jopa jonkun tuntemattoman nimi ym. eli tavallista baarijuttelua, joka ei tarkoita mitään kenellekään
- kadulla kävellään ja hoidetaan asiat, ei mennä creepysti toisten luokse ahdistelemaan ihmisiä
- uimahallissa uidaan, ei pysäytellä mummuja tai muitakaan kanssauimareita saati hiuksia kuivatessa ahdistella kahvittelukysymyksillä
Mitä taas voi tehdä:
- jutella bileissä uusille ihmisille (missä bileet?)
- tutustua kavereiden kautta uusiin ihmisiin (missä bileet?)
- tutustua työpaikalla uusiin ihmisiin, jos töitä on
- jne. jne.
Poittina tässä on, että seuraa hakevat tai yksinäiset eivät ole silti törppöjä, vaan kavereita voi saada helpommin tilanteissa, joissa ihmisten kanssa on luonnollisessa vuorovaikutuksessa. On ihmisiä, jotka löytävät kavereita vaikkapa bussipysäkiltä tai elokuvateatterista, mutta meitä suomalaisia on myös monia, jotka emme pidä tällaista toimintatapaa ihan normaalina tai luontevana.
pelkistä bileistä ja duunista niitä hyviä ystäviä löytyy? tota noin ei. oon käynyt viimesen 15v aikana yksissä bileissä ja niissäkin kuskina ja kyllä on uusia ystäviä kertynyt matkaan. tolla asenteella ei mikään ihme ettei mistään löydy mitään uusia ystäviä. oot jo päättänyt ennen kun kukaan ehtii suuta avaamaan..
No arvatenkin minä tosiaan olen sitä mieltä, kun tuon kirjoitin, että tosiaan pitkälti töistä, opiskeluista, illanistujaisista ym. luonnollisista kohtaamistilanteista kavereita voi löytyä, koska niissä juurikin seurustellaan pitkälti - tauoilla töissä, opiskeluissa tauoilla ja opiskelijabileissä, tarvitaan myös vertaistukea opiskeluihin.
Muutakin elämää olen nähnyt, mutta oma kokemus on tämä.
Oletko sä siis 15 vuoden aikana löytänyt juurikin noista mielestäni ei-paikoista kavereita?
Ihan kun sun lista olisi tasan ne ainoat paikat mistä ystäviä löytyy eikä mitään muuta mutta joo kielikursiilta olen löytänyt kavereita. Mutta mitäs sillä on väliä oot jo päättänyt asias, ihan sama mitä kukaan sanoo sulla on jo kaikki vastaukset mitä sä ees haluat.
Kyse tiettävästi oli minun mielipiteestäni. En väittänyt, että olisi ainoat paikat - missä niin sanoin?
Kerro toki tarinasi. Eli miten etenit kansalaisopiston tmv. kielikurssilla? Tai mistä muista harrastuksista sinulla on kokemuksia? Kerroit, että bileistä et ole kavereita löytänyt. Vaan mistä?
Erikoisen äreä sävy sinulla viesteissäsi, laitat sanoja toisten suuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Ja lisään vielä, että tätä varten tarvitaan tutustuminen. Tutustumisen aikana nähdään, vastaako käsitykset, odotukset ja toiveet ystävyydestä toisiaan vai eivät. Jos eivät vastaa, ei ystävyyttä synny. Jos vastaavat, ystävyyden syntymiselle on mahdollisuus.
Mutta koko tutustuminen menee hukkaan, jos se ei johda ystävyyteen. Hukkasuhteita ihmisiin, joiden kanssa suhde ei etene mihinkään, vaan pettyy, että tällainen se tämäkin oli ja harmittaa, kun uhrasi aikaansa siihen, että vihdoin toivoi löytävänsä sen oikean.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Luuletko sinä, että sinut sieltä kotoa tullaan hakemaan ystäväksi. Kyllä siihen ihan itsekkin täytyy jotain tehdä. Ei niitä ystäviä ihan ilmasta putkahda olohuoneenne sohvalle.
Varsinkin kun monella tuntuu olevan se asenne, että eivät tuhlaa aikaa tuttuihin ja kavereihin, vaan etsivät sitä syvempää ystävyyssuhdetta ja ovat yksinäisiä, kun sitä ei löydy
Jep, JOKAINEN hyvä ystävyys alkaa sillä että ensin ollaan vasta tuttavia. Joistakin sitten ajan mittaan tulee läheisempiä ystäviä, mutta suoraan läheisiksi ystäviksi ei voi hypätä ilman sitä tutustumisvaihetta.
Jotta saa useamman hyvän ystävän, tuttavapiirin kannattaa olla aika iso ja koostua monenlaisista ihmisistä. Jos edes tuttavuus ei onnistu, ei taatusti osaa olla ystäväkään.
Sosiaaliset taidot ovat ihan kuten muutkin taidot, opittavissa. Niitä pitää harjoitella, eikä vänistä miten muut ovat ilkeitä eivätkä tue, ja kun sattui huonot kortit. Ystävyys ei ole tukiprojekti, se ei voi alkaa niin että kaipaa tukea, mutta ei anna vastavuoroisesti itse mitään.
Alentumisen ja pätemisen varmaan voisi jättää sikseen. Eikö täällä monilla mene kaaliin se, että monet eivät ole mitenkään retardeja, heillä on voinut olla aiemmin paljonkin ystäviä, mutta elämä on voinut heitellä sinne tänne? Ehkä toisilla ruuhkavuodet ovat iskeneet, mutta itsellä ei. Miksi puhua silloin, että ninnannunnan kyllä nyt pitäis kehittää sosiaalisia taitoja? Niidenkö avulla pystyy eliminoimaan lapsiperheistä lapsikiireet ja parisuhdeajat?
Kannattaa ehkä itse harjoitella niitä sosiaalisia taitoja vähän lisää, jos tuo viesti oli parasta, mihin kykeni. Googlaa vaikka Liisa Keltikangas-Järvinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin taas että olen jälleen jäänyt porukan ulkopuolelle. Vietettiin harrastuskaverin kanssa aikaa muuallakin, joten luulin että olemme ystävystymässä. Jossain vaiheessa tajusin että hän ei ole aikoihin pitänyt itse yhteyttä vaan aloitteen tekijä olen ollut minä. Vähensin itsekin yhteydenpitoa kun en halunnut tunkeilla. Tänään kuulin sivusta kun hän ja toinen harrastekaveri suunnittelivat perjantaille illanistujaisia, jonne oli tulossa pari muutakin. Arvaatte varmaan ettei minua ole sinne kutsuttu. Mussa on pakko olla jotain vikaa. Saan helposti tuttuja mutta suhteet ei syvene, ja aina lopulta huomaan että kaikki muut tekee keskenään kaiken maailman mökkireissuja jne ja itse pysyn vain tuttuna jota moikataan kun tavataan. En halua tunkea itseäni väkisin mihinkään mukaan.
Kuinka usein olet itse ollut illanistujaisten ja mökkireissujen järjestäjä? En kysy tätä pahalla, mutta mä olin jo nuorena opiskeluaikoina porukassa se, joka innokkaimmin järjesti kaikenlaista yhteistä. Ja sain kyllä aina vastakutsun, kun joku muu järjesti. Ensimmäisessä työpaikassani oli aika paljon välivuottaan pitäviä nuoria ja sielläkin mä järjestin tälle nuorten porukalle kaikenlaista vapaa-ajan juttua. Osa heistä on kavereitani vieläkin, vaikka aikaa onkin kulunut jo yli 30 vuotta. Alaa vaihdoin nelikymppisenä. Opiskelin ammattikorkeassa aikuispuolella ja vanhin opiskelija oli vähän päälle viiskymppinen ja nuorin taisi olla jotain 35. Ensimmäisen perjantain päätteeksi huikkasin, että jaahas, ketkäs tästä porukasta lähtee tuohon viereiseen ravintolaan parantamaan maailmaa. Yli puolet lähti. Osa joi limsaa, koska olivat autolla, osa otti oluen tms. Yhdet juotiin ja sitten tietenkin kaikilla alkoi olla jo kotiinlähdön aika, perheellisiä kun oltiin. Lähiopetusta oli vain harvoin, mutta aina, kun oli läsnäoloviikko, perinteeksi tuli perjantainen maailman parannus. Kouluasioita, omia asioita, yleisiä asioita. Helppo tutustua. Ja siten koulullakin oli kaikkien luontevaa olla porukassa, tehdä ryhmätöitä yhdessä, pyytää apua toiselta jossain ongelmassa jne.
Porukoissa pysymiseen on kaksi varsin yksinkertaista keinoa. Toinen on, että perustaa porukan itse. Kuten tuo mun huikkaus amk:ssa, että ketkä lähtevät parantamaan maailmaa. Ja toinen on, että on aktiivisesti osa porukkaa. Ehdottaa, hoitaa järjestelyt, huolehtii, että kaikki ovat tietoisia aikatauluista ja paikosta jne. Tähän jälkimmäiseen on lähdettävä aika varhaisessa vaiheessa ryhmän muodostumisen jälkeen, koska jos kovin pitkään odottaa, jää helposti ryhmän reunalle ja sieltä ei ole enää sen jälkeen ihan helppoa nousta aktiiviseksi toimijaksi ryhmässä. Jos ryhmän aktiiviseksi toimijaksi ryhtyy henkilö, joka tykkää kuppikunnista ja haluaa valita vain tietyt henkilöt, käy hyvin helposti juuri kuten sulle on käynyt. Jos taas kuuluu niihin ihmisiin, joiden mielestä kaikki ryhmässä kutsutaan, kannattaa ryhtyä aktiiviseksi toimijaksi itse.
On hyvä muistaa, että kenelläkään ryhmässä ei ole mitään velvollisuutta järjestää yhtään mitään ja jokaisella on oikeus valita, keitä pyytää mukaansa. Ei siis kannata jämähtää siihen ajatukseen, että kaiken kivan järjestäminen on kaikkien muiden paitsi ei minun tehtäväni. Jos ei koskaan ehdota ja järjestä mitään eikä edes osallistu järjestelyihin, silloinkin tipahtaa helposti porukasta pois.
Muuten hyvä, mutta jos huomaat että olet AINA itse se järjestäjä niin ei se kovin kivalta tunnu: muut ovat seurassani vain jos minä pyydän/järjestän/teen? Eikö ketään kiinnosta seurani oikeasti niin, että HE vuorostaan kutsuisivat minut johonkin tai kyselisivät kuulumisia? Ei sitä pidemmän päälle jaksa. Luovuinkin järjestämisestä ja eipä ole enää sosiaalista elämää juuri ollenkaan.
Aivan. Kenenkään ei pidä joutua olemaan ainoa järjestäjä ja muut ovat vapaamatkustajia, koska silloin se yksi kyllästyy järjestämään. Eli kuten kommenttini viimeisessä kappaleessa totesin, ei pidä kuvitella järjestelyjen olevan aina jonkun muun paitsi minun tehtävä. Ja tämä siis koskee kaikkia ryhmän jäseniä. Jos ryhmässä on 6 ihmistä, joista 4 järjestää ja 2 ei koskaan, todennäköisesti jossain vaiheessa näitä kahta ei kutsuta enää mukaan. Jos järjestäjä on vain yksi eikä ketään muuta kiinnosta järjestää mitään, jossain vaiheessa ei enää järjestetä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Ja lisään vielä, että tätä varten tarvitaan tutustuminen. Tutustumisen aikana nähdään, vastaako käsitykset, odotukset ja toiveet ystävyydestä toisiaan vai eivät. Jos eivät vastaa, ei ystävyyttä synny. Jos vastaavat, ystävyyden syntymiselle on mahdollisuus.
Mutta koko tutustuminen menee hukkaan, jos se ei johda ystävyyteen. Hukkasuhteita ihmisiin, joiden kanssa suhde ei etene mihinkään, vaan pettyy, että tällainen se tämäkin oli ja harmittaa, kun uhrasi aikaansa siihen, että vihdoin toivoi löytävänsä sen oikean.
Hukkasuhde? Kun sellaista "sitä oikeaa ystävää" joka on olemassa täyttääkseen sinun toiveesi tuskin on olemassakaan. Eikä se olisi kovin tervettäkään, jos sellainen olisi (että oikeasti joku hylkäisi perheensä ja muuta ystävänsä tämän yhden käyttöön, joka haluaa kaiken huomion, koska hän ei halua jakaa ystäväänsä kenenkään kanssa).
Eikä sellaisia ole muillakaan, heillä on monia hyviä ystäviä, minkä lisäksi tuttavia. Tämä siksi että ystävyyssuhteita myös katkeaa ja ihmiset muuttuvat, joten on hyvä saada myös uusia ystäviä. Ilman tuttavia ei saa ystäviä, ystävyys ottaa aikaa.
Kun toive (tai pikemminkin vaatimus) on epärealistinen, pettymys on se odotettavissa oleva lopputulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Ja lisään vielä, että tätä varten tarvitaan tutustuminen. Tutustumisen aikana nähdään, vastaako käsitykset, odotukset ja toiveet ystävyydestä toisiaan vai eivät. Jos eivät vastaa, ei ystävyyttä synny. Jos vastaavat, ystävyyden syntymiselle on mahdollisuus.
Mutta koko tutustuminen menee hukkaan, jos se ei johda ystävyyteen. Hukkasuhteita ihmisiin, joiden kanssa suhde ei etene mihinkään, vaan pettyy, että tällainen se tämäkin oli ja harmittaa, kun uhrasi aikaansa siihen, että vihdoin toivoi löytävänsä sen oikean.
Menitkö naimisiinkin ensimmäisen tapaamasi miehen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin taas että olen jälleen jäänyt porukan ulkopuolelle. Vietettiin harrastuskaverin kanssa aikaa muuallakin, joten luulin että olemme ystävystymässä. Jossain vaiheessa tajusin että hän ei ole aikoihin pitänyt itse yhteyttä vaan aloitteen tekijä olen ollut minä. Vähensin itsekin yhteydenpitoa kun en halunnut tunkeilla. Tänään kuulin sivusta kun hän ja toinen harrastekaveri suunnittelivat perjantaille illanistujaisia, jonne oli tulossa pari muutakin. Arvaatte varmaan ettei minua ole sinne kutsuttu. Mussa on pakko olla jotain vikaa. Saan helposti tuttuja mutta suhteet ei syvene, ja aina lopulta huomaan että kaikki muut tekee keskenään kaiken maailman mökkireissuja jne ja itse pysyn vain tuttuna jota moikataan kun tavataan. En halua tunkea itseäni väkisin mihinkään mukaan.
minä olen vähän sellainen ihminen, joka lähtee jos.kutsutaan. mutta olen itse huomo järjestämään ja kutsumaan. Mielelläni tössyttelen ylsin. Enpä sillä pahaa tarkoita, mutta en vain jotenkin huomaa kutsua toista vastikkeeksi. Onneksi tutut tietää sen ja ei loulkaannu.
Miten sinä pyrit huomioimaan muita?
Ai,tähän oli joku vastannutkin :)
Huomasin vain noita kirjoituksia lukiessa, että olen juuri ihminen, joka harvemmin on aktiivinen järjestelijä tai yleensä kutsujakaan. Mutta ei se ole tuttuja ja kavereita ja ystäviäkään haitannut. Kaipa he ovat tottuneet siihen. Enkä kyllä edes ajattele ihmissuhteista sen kummemmin erikseen, että huomioinko heitä vai en. Ei taida kaverinikaan. Soitellaan, kirjoitellaan viestejä. Tavataan, missä tavataan milläkin kokoonpanolla tai kahdestaan. Viihdytään yksin, kun siltä tuntuu.
Mutta porukassa usein on niitä aktiivisempia, jotka tykkää järjestää juttuja ja niitä, jotka voi ihan hyvin viettää aikaa itsekseenkin, jos kukaan ei kutsu. Jos siitä ei tee ongelmaa, niin se ei ole ongelma. Jos joku haluaa minut kahville, hän voi kutsua minut. Jos ei halua, niin eipä minua haittaa, kun viihdyn hyvin yksinkin tai teen jonkun muun kanssa jotain.
Mutta ihmiset, jotka laskevat vastakutsuja, ovat varmaan jääneet matkasta niin, etten ole edes huomannut.
Sinänsä hauska pohtia tätä kirjoittaessani vastausta ja miettiä tätä asiaa. En ole sitä sen kummemmin koskaan aikaisemmin pohtinut. Olen monesti niin äkkinäinen liikkeissäni, että en jaksa alkaa kutsumaan ketään kaverikseni, jos lähden jonnekkin, koska en jaksa jäädä säätämään ja odottamaan, että se sopii toisellekkin. Nopeampaa pääsen lähtemään, kun lähden yksin.
Jonkinlaista itsekkyyttä varmaankin. Mutta kuten kirjoitin, ei ole kavereita ja ystäviä haitannut. Tuntevat minut sen verran hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Luuletko sinä, että sinut sieltä kotoa tullaan hakemaan ystäväksi. Kyllä siihen ihan itsekkin täytyy jotain tehdä. Ei niitä ystäviä ihan ilmasta putkahda olohuoneenne sohvalle.
Varsinkin kun monella tuntuu olevan se asenne, että eivät tuhlaa aikaa tuttuihin ja kavereihin, vaan etsivät sitä syvempää ystävyyssuhdetta ja ovat yksinäisiä, kun sitä ei löydy
Jep, JOKAINEN hyvä ystävyys alkaa sillä että ensin ollaan vasta tuttavia. Joistakin sitten ajan mittaan tulee läheisempiä ystäviä, mutta suoraan läheisiksi ystäviksi ei voi hypätä ilman sitä tutustumisvaihetta.
Jotta saa useamman hyvän ystävän, tuttavapiirin kannattaa olla aika iso ja koostua monenlaisista ihmisistä. Jos edes tuttavuus ei onnistu, ei taatusti osaa olla ystäväkään.
Sosiaaliset taidot ovat ihan kuten muutkin taidot, opittavissa. Niitä pitää harjoitella, eikä vänistä miten muut ovat ilkeitä eivätkä tue, ja kun sattui huonot kortit. Ystävyys ei ole tukiprojekti, se ei voi alkaa niin että kaipaa tukea, mutta ei anna vastavuoroisesti itse mitään.
Alentumisen ja pätemisen varmaan voisi jättää sikseen. Eikö täällä monilla mene kaaliin se, että monet eivät ole mitenkään retardeja, heillä on voinut olla aiemmin paljonkin ystäviä, mutta elämä on voinut heitellä sinne tänne? Ehkä toisilla ruuhkavuodet ovat iskeneet, mutta itsellä ei. Miksi puhua silloin, että ninnannunnan kyllä nyt pitäis kehittää sosiaalisia taitoja? Niidenkö avulla pystyy eliminoimaan lapsiperheistä lapsikiireet ja parisuhdeajat?
Kannattaa ehkä itse harjoitella niitä sosiaalisia taitoja vähän lisää, jos tuo viesti oli parasta, mihin kykeni. Googlaa vaikka Liisa Keltikangas-Järvinen.
Pystyy eliminoimaan lapsiperheen kiireet ja parisuhdeajat? Miten sairas ajatus, että ystävän elämästä pitäisi oikein eliminoida asioita, jotta tälle vaatijalle jäisi enemmän. Käsi ylös, kuka haluaa näin ajattelevan ystävän?
Keltinkangas-Järvinen on tuttu, hän ei ole sanonut mitään noin sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Ei tuo ole "haukkumista", vaan ihan asiaankuuluva kysymys, jonka pohtiminen voisi hyvinkin auttaa sitä yksinäistä parantamaan omaa tilannettaan.
t. Ohis
Mä oon eri, mutta ai siis se on ihan asiaankuuluvaa, että nimittelee toisia mm. kiviriipaksi, joka vain vaatii ja haukkuu? No terve. Tosi asiaankuuluvaa. Tämä siis vain yksi otos henkilön sanavarastosta.
Täällä ainakin tämä yksi henkilö näkee oman käsitykseni mukaan ystävyyden sivukaupalla "ystävyytenä" eli enemmänkin omasta näkökulmastani opportunistisena bisneksenä. Esim. ystävä on enemmänkin hänelle henkilö, jonka kanssa hän voi puhua puutöistä (=hyötyaspekti) tai katsoa lätkämatsia, mutta ei henkilö, joka olisi tuki ja turva tai jonka kanssa jaettaisiin kokemuksia ja elämää. Näin ollen jokainen kommentti, jossa viitataan ystävyyden yleisiin elementteihin ja ystävän kohteluun, tuntuu ahdistavan ja ärsyttävän häntä. Jos tämän henkilön ystävä esim. eroaisi tai puoliso kuolisi, hän olisi todennäköisesti täysin neuvoton, eikä haluaisi osallistua lohdutteluun. Myöhemmin hän voisi taas jatkaa yhteistä harrastusta toisen kanssa, kunhan muut olisivat ensiksi nostaneet kaverin tolpilleen. Hän ei missään nimessä suostuisi tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei soitellut kriisin aikaan kaverille, vaan selittäisi asian niin, ettei hän ole ammattilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Luuletko sinä, että sinut sieltä kotoa tullaan hakemaan ystäväksi. Kyllä siihen ihan itsekkin täytyy jotain tehdä. Ei niitä ystäviä ihan ilmasta putkahda olohuoneenne sohvalle.
Varsinkin kun monella tuntuu olevan se asenne, että eivät tuhlaa aikaa tuttuihin ja kavereihin, vaan etsivät sitä syvempää ystävyyssuhdetta ja ovat yksinäisiä, kun sitä ei löydy
Jep, JOKAINEN hyvä ystävyys alkaa sillä että ensin ollaan vasta tuttavia. Joistakin sitten ajan mittaan tulee läheisempiä ystäviä, mutta suoraan läheisiksi ystäviksi ei voi hypätä ilman sitä tutustumisvaihetta.
Jotta saa useamman hyvän ystävän, tuttavapiirin kannattaa olla aika iso ja koostua monenlaisista ihmisistä. Jos edes tuttavuus ei onnistu, ei taatusti osaa olla ystäväkään.
Sosiaaliset taidot ovat ihan kuten muutkin taidot, opittavissa. Niitä pitää harjoitella, eikä vänistä miten muut ovat ilkeitä eivätkä tue, ja kun sattui huonot kortit. Ystävyys ei ole tukiprojekti, se ei voi alkaa niin että kaipaa tukea, mutta ei anna vastavuoroisesti itse mitään.
Alentumisen ja pätemisen varmaan voisi jättää sikseen. Eikö täällä monilla mene kaaliin se, että monet eivät ole mitenkään retardeja, heillä on voinut olla aiemmin paljonkin ystäviä, mutta elämä on voinut heitellä sinne tänne? Ehkä toisilla ruuhkavuodet ovat iskeneet, mutta itsellä ei. Miksi puhua silloin, että ninnannunnan kyllä nyt pitäis kehittää sosiaalisia taitoja? Niidenkö avulla pystyy eliminoimaan lapsiperheistä lapsikiireet ja parisuhdeajat?
Kannattaa ehkä itse harjoitella niitä sosiaalisia taitoja vähän lisää, jos tuo viesti oli parasta, mihin kykeni. Googlaa vaikka Liisa Keltikangas-Järvinen.
Pystyy eliminoimaan lapsiperheen kiireet ja parisuhdeajat? Miten sairas ajatus, että ystävän elämästä pitäisi oikein eliminoida asioita, jotta tälle vaatijalle jäisi enemmän. Käsi ylös, kuka haluaa näin ajattelevan ystävän?
Keltinkangas-Järvinen on tuttu, hän ei ole sanonut mitään noin sairasta.
Ehkäpä kysymykseni nimenomaan oli sarkastisen huvittunut. Että sosiaalisilla taidoillako sitä muutetaan ihmisten elämäntilanteita ja saadaan taas kavereita.
Älä vääntele asiaa turhaan ja puhu roskaa. En sanonut, että minä haluaisin näitä asioita. Jokainen ymmärsi tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Ja lisään vielä, että tätä varten tarvitaan tutustuminen. Tutustumisen aikana nähdään, vastaako käsitykset, odotukset ja toiveet ystävyydestä toisiaan vai eivät. Jos eivät vastaa, ei ystävyyttä synny. Jos vastaavat, ystävyyden syntymiselle on mahdollisuus.
Mutta koko tutustuminen menee hukkaan, jos se ei johda ystävyyteen. Hukkasuhteita ihmisiin, joiden kanssa suhde ei etene mihinkään, vaan pettyy, että tällainen se tämäkin oli ja harmittaa, kun uhrasi aikaansa siihen, että vihdoin toivoi löytävänsä sen oikean.
Hukkasuhde? Kun sellaista "sitä oikeaa ystävää" joka on olemassa täyttääkseen sinun toiveesi tuskin on olemassakaan. Eikä se olisi kovin tervettäkään, jos sellainen olisi (että oikeasti joku hylkäisi perheensä ja muuta ystävänsä tämän yhden käyttöön, joka haluaa kaiken huomion, koska hän ei halua jakaa ystäväänsä kenenkään kanssa).
Eikä sellaisia ole muillakaan, heillä on monia hyviä ystäviä, minkä lisäksi tuttavia. Tämä siksi että ystävyyssuhteita myös katkeaa ja ihmiset muuttuvat, joten on hyvä saada myös uusia ystäviä. Ilman tuttavia ei saa ystäviä, ystävyys ottaa aikaa.
Kun toive (tai pikemminkin vaatimus) on epärealistinen, pettymys on se odotettavissa oleva lopputulos.
No henkilöhän haluaa pilkata tällä hukkasuhdekuvauksella yksinäisiä. Mutta on mukavaa, että ihmiset ottivat viestin tosissaan, joten pilkanteko nyt vähän epäonnistui. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Ei tuo ole "haukkumista", vaan ihan asiaankuuluva kysymys, jonka pohtiminen voisi hyvinkin auttaa sitä yksinäistä parantamaan omaa tilannettaan.
t. Ohis
Mä oon eri, mutta ai siis se on ihan asiaankuuluvaa, että nimittelee toisia mm. kiviriipaksi, joka vain vaatii ja haukkuu? No terve. Tosi asiaankuuluvaa. Tämä siis vain yksi otos henkilön sanavarastosta.
Täällä ainakin tämä yksi henkilö näkee oman käsitykseni mukaan ystävyyden sivukaupalla "ystävyytenä" eli enemmänkin omasta näkökulmastani opportunistisena bisneksenä. Esim. ystävä on enemmänkin hänelle henkilö, jonka kanssa hän voi puhua puutöistä (=hyötyaspekti) tai katsoa lätkämatsia, mutta ei henkilö, joka olisi tuki ja turva tai jonka kanssa jaettaisiin kokemuksia ja elämää. Näin ollen jokainen kommentti, jossa viitataan ystävyyden yleisiin elementteihin ja ystävän kohteluun, tuntuu ahdistavan ja ärsyttävän häntä. Jos tämän henkilön ystävä esim. eroaisi tai puoliso kuolisi, hän olisi todennäköisesti täysin neuvoton, eikä haluaisi osallistua lohdutteluun. Myöhemmin hän voisi taas jatkaa yhteistä harrastusta toisen kanssa, kunhan muut olisivat ensiksi nostaneet kaverin tolpilleen. Hän ei missään nimessä suostuisi tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei soitellut kriisin aikaan kaverille, vaan selittäisi asian niin, ettei hän ole ammattilainen.
Imiset hakevat ihmissuhteista niin eri asioita. Toiset hakevat iloa elämäänsä. Toiset hakevat tukea vaikeisiin aikoihin. Samat ihmiset hakevat parisuhdetta sillä perusteella, että haluavat olkapään, mitä vasten itkeä.
Huomaatteko eron? Jos hakee ihmissuhteista olkapäätä ja turvaa ja murheiden jakajaa, ei kannata silloin tutustua ihmisiin, jotka hakevat ihmissuhteista iloa ja parisuhteista tasavertaista suhdetta.
Ja turha taas kerran alkaa haukkumaan, että ne, jotka hakee iloa ihmissuhteista, ovat vain pinnallisia, koska he haluavat vain toisten kanssa olla, kun menee hyvin. Se ei sitä merkitse. Mutta ei haeta koko ajan olkapäätä ja murheiden jakajaa ja tukea ja surujen kuuntelijaa, vaan ensisijaisesti ihmissuhteita, joiden kanssa on kivaa ja hauskaa ja mukavaa ja luontevaa. Sen myötä tulee se,että tuetaan. Mutta ihmissuhde ei saisi perustua siihen, että olet minun tukija ja olkapää, jota vasten itkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Ei tuo ole "haukkumista", vaan ihan asiaankuuluva kysymys, jonka pohtiminen voisi hyvinkin auttaa sitä yksinäistä parantamaan omaa tilannettaan.
t. Ohis
Mä oon eri, mutta ai siis se on ihan asiaankuuluvaa, että nimittelee toisia mm. kiviriipaksi, joka vain vaatii ja haukkuu? No terve. Tosi asiaankuuluvaa. Tämä siis vain yksi otos henkilön sanavarastosta.
Täällä ainakin tämä yksi henkilö näkee oman käsitykseni mukaan ystävyyden sivukaupalla "ystävyytenä" eli enemmänkin omasta näkökulmastani opportunistisena bisneksenä. Esim. ystävä on enemmänkin hänelle henkilö, jonka kanssa hän voi puhua puutöistä (=hyötyaspekti) tai katsoa lätkämatsia, mutta ei henkilö, joka olisi tuki ja turva tai jonka kanssa jaettaisiin kokemuksia ja elämää. Näin ollen jokainen kommentti, jossa viitataan ystävyyden yleisiin elementteihin ja ystävän kohteluun, tuntuu ahdistavan ja ärsyttävän häntä. Jos tämän henkilön ystävä esim. eroaisi tai puoliso kuolisi, hän olisi todennäköisesti täysin neuvoton, eikä haluaisi osallistua lohdutteluun. Myöhemmin hän voisi taas jatkaa yhteistä harrastusta toisen kanssa, kunhan muut olisivat ensiksi nostaneet kaverin tolpilleen. Hän ei missään nimessä suostuisi tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei soitellut kriisin aikaan kaverille, vaan selittäisi asian niin, ettei hän ole ammattilainen.
Imiset hakevat ihmissuhteista niin eri asioita. Toiset hakevat iloa elämäänsä. Toiset hakevat tukea vaikeisiin aikoihin. Samat ihmiset hakevat parisuhdetta sillä perusteella, että haluavat olkapään, mitä vasten itkeä.
Huomaatteko eron? Jos hakee ihmissuhteista olkapäätä ja turvaa ja murheiden jakajaa, ei kannata silloin tutustua ihmisiin, jotka hakevat ihmissuhteista iloa ja parisuhteista tasavertaista suhdetta.
Ja turha taas kerran alkaa haukkumaan, että ne, jotka hakee iloa ihmissuhteista, ovat vain pinnallisia, koska he haluavat vain toisten kanssa olla, kun menee hyvin. Se ei sitä merkitse. Mutta ei haeta koko ajan olkapäätä ja murheiden jakajaa ja tukea ja surujen kuuntelijaa, vaan ensisijaisesti ihmissuhteita, joiden kanssa on kivaa ja hauskaa ja mukavaa ja luontevaa. Sen myötä tulee se,että tuetaan. Mutta ihmissuhde ei saisi perustua siihen, että olet minun tukija ja olkapää, jota vasten itkeä.
Taas olkiukkoilua. Yleensä ihmiset hakevat samasta ihmisestä seuraa sekä iloisiin että surullisiin hetkiin.
Ihan kun sun lista olisi tasan ne ainoat paikat mistä ystäviä löytyy eikä mitään muuta mutta joo kielikursiilta olen löytänyt kavereita. Mutta mitäs sillä on väliä oot jo päättänyt asias, ihan sama mitä kukaan sanoo sulla on jo kaikki vastaukset mitä sä ees haluat.