Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin taas että olen jälleen jäänyt porukan ulkopuolelle. Vietettiin harrastuskaverin kanssa aikaa muuallakin, joten luulin että olemme ystävystymässä. Jossain vaiheessa tajusin että hän ei ole aikoihin pitänyt itse yhteyttä vaan aloitteen tekijä olen ollut minä. Vähensin itsekin yhteydenpitoa kun en halunnut tunkeilla. Tänään kuulin sivusta kun hän ja toinen harrastekaveri suunnittelivat perjantaille illanistujaisia, jonne oli tulossa pari muutakin. Arvaatte varmaan ettei minua ole sinne kutsuttu. Mussa on pakko olla jotain vikaa. Saan helposti tuttuja mutta suhteet ei syvene, ja aina lopulta huomaan että kaikki muut tekee keskenään kaiken maailman mökkireissuja jne ja itse pysyn vain tuttuna jota moikataan kun tavataan. En halua tunkea itseäni väkisin mihinkään mukaan.
minä olen vähän sellainen ihminen, joka lähtee jos.kutsutaan. mutta olen itse huomo järjestämään ja kutsumaan. Mielelläni tössyttelen ylsin. Enpä sillä pahaa tarkoita, mutta en vain jotenkin huomaa kutsua toista vastikkeeksi. Onneksi tutut tietää sen ja ei loulkaannu.
Miten sinä pyrit huomioimaan muita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Ei tuo ole "haukkumista", vaan ihan asiaankuuluva kysymys, jonka pohtiminen voisi hyvinkin auttaa sitä yksinäistä parantamaan omaa tilannettaan.
t. Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Ei tuo ole "haukkumista", vaan ihan asiaankuuluva kysymys, jonka pohtiminen voisi hyvinkin auttaa sitä yksinäistä parantamaan omaa tilannettaan.
t. Ohis
Ja johon täällä moni on vastannut jo aiemmin omalta osaltaan ja saanut moitteita siitä, että ihan hölmöä kuvitella, että muita yksinäisen seura kiinnostaisi. Näinhän se keskustelu on mennyt. No niin haukkujat, miksi teette tätä? Ettekö olekaan onnellisia ihmisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Sitä samaa kun sinä saat uhriutumisesta.
Päätellen siitä että et vastaa kysymykseen siitä mitä se ystävä saisi sinun ystävyydestäsi, niin ilmeisesti vastaus on "ei yhtään mitään".
Tuossa on yksinäisyyden ydin, kyvyttömyydessä ymmärtämään että MOLEMPIEN pitää saada jotakin ystävyydestä. Kun näkee vain omat tarpeet ja vaatimukset, ihmiset karttavat ihan syystä.
Vai kuinka monelle yksinäinen tarjoaa tukea? Ellei kenellekään, niin miksi hän ajattelee että muut olisivat hänelle velkaa tukea, kun ei hänkään tue ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Sitä samaa kun sinä saat uhriutumisesta.
Päätellen siitä että et vastaa kysymykseen siitä mitä se ystävä saisi sinun ystävyydestäsi, niin ilmeisesti vastaus on "ei yhtään mitään".
Tuossa on yksinäisyyden ydin, kyvyttömyydessä ymmärtämään että MOLEMPIEN pitää saada jotakin ystävyydestä. Kun näkee vain omat tarpeet ja vaatimukset, ihmiset karttavat ihan syystä.
Vai kuinka monelle yksinäinen tarjoaa tukea? Ellei kenellekään, niin miksi hän ajattelee että muut olisivat hänelle velkaa tukea, kun ei hänkään tue ketään.
Eli mitä sinä saat? Avaa ajatuksesi. Saat tilaisuuden tuottaa häpeää jankuttamalla uhriutumisesta? Oletko siis vain puhtaasti ilkeä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni toimimattomassa perheessä kasvanut on käyttänyt koko elämänsä siihen, että on miettinyt miten voisi olla toisille mieliksi ja saada edes vähän myönteistä huomiota joltakin ihmiselltä. Monesti tulokset ovat olleet huonoja, koska nämä ihmiset ovat olleet sinulle vääränlaisia. Hakeneet jotain muuta kuin mitä sinulla on tarjolla.
Samaa toimintamallia on turha jatkaa loputtoman pitkään, jos sen tulokset on jo nähty. Jos ihminen ei kelpaa muille omana itsenään, niin hänen on parempi olla yksin kuin elää elämää naamioiden takana. Muiden ei tarvitse pitää sinusta, mutta sinun pitäisi pystyä pitämään itsestäsi ja olemaan sinut oman toimintasi kanssa. Hyvällä tuurilla joku muu näkee arvosi, mutta ellei näe, niin et ainakaan kadota itseäsi turhaan toisten takia.
Vierailija kirjoitti:
Kuten tullut joskus ketjun alussa mainittua:
- salilla kuntoillaan sunnuntaiharrastelijana, ei kyylätä toisia tai mennä hieromaan tuttavuuksia
- kielikursseilla opiskellaan, ei häiritä toisten kuuntelemista ja paritehtäviä omilla kahvitteluhöpinöillä
- vapaaehtoistyössä keskitytään itse asiaan, esim. tukihenkilönä toimimiseen
- baarissa ollaan yksin hiljaa, kuunnellaan musiikkia tai ehkä kysytään jopa jonkun tuntemattoman nimi ym. eli tavallista baarijuttelua, joka ei tarkoita mitään kenellekään
- kadulla kävellään ja hoidetaan asiat, ei mennä creepysti toisten luokse ahdistelemaan ihmisiä
- uimahallissa uidaan, ei pysäytellä mummuja tai muitakaan kanssauimareita saati hiuksia kuivatessa ahdistella kahvittelukysymyksillä
Mitä taas voi tehdä:
- jutella bileissä uusille ihmisille (missä bileet?)
- tutustua kavereiden kautta uusiin ihmisiin (missä bileet?)
- tutustua työpaikalla uusiin ihmisiin, jos töitä on
- jne. jne.
Poittina tässä on, että seuraa hakevat tai yksinäiset eivät ole silti törppöjä, vaan kavereita voi saada helpommin tilanteissa, joissa ihmisten kanssa on luonnollisessa vuorovaikutuksessa. On ihmisiä, jotka löytävät kavereita vaikkapa bussipysäkiltä tai elokuvateatterista, mutta meitä suomalaisia on myös monia, jotka emme pidä tällaista toimintatapaa ihan normaalina tai luontevana.
-salilla jutellaan ennen treeniä/treenien jälkeen pukkarissa
-kielikurssillakin ennen ja jälkeen opiskelun jutellaan; voi myös olla että tullaan samasta suunnasta tai samalla bussilla ja silloin on luontevaa alkaa jutella
-vapaaehtoistyössä esim. tukihenkilönä käydään myös koulutuksissa ja tukihenkilöille suunnatuissa ohjausilloissa; varsinkin kauempana järjestettäviin koulutuksiin liittyy illan istumista, ruokailua yms. yhdessäoloa
-baarijuttelu on mullekin pinnallista ja kadullakaan en ihmisiä pysäyttele
-uimahallin saunassahan puhutaan paljon! Vakkarikävijät saattavat vuosien myötä oppia tuntemaan toisensa hyvin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja itsensä kadottaa, jos pohtii muidenkin näkökulmista? Ei ole mahdollista sovittaa yhteen omia tarpeita ja muiden?
Vierailija kirjoitti:
Ja itsensä kadottaa, jos pohtii muidenkin näkökulmista? Ei ole mahdollista sovittaa yhteen omia tarpeita ja muiden?
Joskus on, joskus ei. Ristiriidat syntyvät siitä, että ihmisten tarpeet ovat hankalasti yhteensovitettavissa tai mahdottomia sovittaa yhteen. Aina ei ole mahdollista tehdä kaikissa asioissa kompromisseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Miten sinut on lapsena kohdattu? Onko sinut nähty kauniina, arvokkaana ja hyvänä? Onko sinulle kerrottu, että olet vanhemmillesi rakas? Jos on, niin olet saanut kerättyä arvokasta sosiaalista pääomaa pienestä pitäen.
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta luulen, että tuossa sun kommentissa on yksi ongelman keskeisistä asioista. Kun on saanut pienestä pitäen sosiaalista pääomaa, kohauttaa vain olkiaan asioille, jotka toiselle taas tuottavat pettymyksen. Samanlainen kohtaaminen jonkun kanssa ei hetkauta toista suuntaan eikä toiseen, mutta tuottaa pettymyksen toiselle. Ja tästä seuraa, että toinen kohtaa pettymyksiä vain harvoin ja toinen jatkuvasti.
Täällä on kirjoittanut myös ihmisiä joilla ei ole ollut sitä sosiaalista pääomaa alunperin juurikaan, mutta jotka ovat onnistuneet sitä kerryttämään. Miksi ohitat sen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Miten sinut on lapsena kohdattu? Onko sinut nähty kauniina, arvokkaana ja hyvänä? Onko sinulle kerrottu, että olet vanhemmillesi rakas? Jos on, niin olet saanut kerättyä arvokasta sosiaalista pääomaa pienestä pitäen.
En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta luulen, että tuossa sun kommentissa on yksi ongelman keskeisistä asioista. Kun on saanut pienestä pitäen sosiaalista pääomaa, kohauttaa vain olkiaan asioille, jotka toiselle taas tuottavat pettymyksen. Samanlainen kohtaaminen jonkun kanssa ei hetkauta toista suuntaan eikä toiseen, mutta tuottaa pettymyksen toiselle. Ja tästä seuraa, että toinen kohtaa pettymyksiä vain harvoin ja toinen jatkuvasti.
Täällä on kirjoittanut myös ihmisiä joilla ei ole ollut sitä sosiaalista pääomaa alunperin juurikaan, mutta jotka ovat onnistuneet sitä kerryttämään. Miksi ohitat sen?
Miksi sinä et käsittele aihetta juuri siitä näkökulmasta, joka sinua eniten kiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Ei tuo ole "haukkumista", vaan ihan asiaankuuluva kysymys, jonka pohtiminen voisi hyvinkin auttaa sitä yksinäistä parantamaan omaa tilannettaan.
t. Ohis
Ja johon täällä moni on vastannut jo aiemmin omalta osaltaan ja saanut moitteita siitä, että ihan hölmöä kuvitella, että muita yksinäisen seura kiinnostaisi. Näinhän se keskustelu on mennyt. No niin haukkujat, miksi teette tätä? Ettekö olekaan onnellisia ihmisiä?
Aika suuri rooli annetaan ystävyydelle, jos sen oletetaan tekevän onnelliseksi. En mä ainakaan elä onnenhuumassa, vaikka ystäviä onkin. Parisuhteessa on ongelmia ja mietin eroa. Mietin miten ehdottaisin miehelle parisuhdeneuvontaan menoa. Töissä on kiinnostavia projekteja käynnissä ja huomaan että niihin olisi helppo paeta ongelmia . Toisaalta pelottaa riittääkö omat voimat viedä ne läpi jos vaikka ero tulee. Yksinäinen en ole. Kaipaan kyllä mahdollisuutta istua alas erään hyvän ystäväni kanssa ja vain olla ja jutella. Mutta hänellä on pieni lapsi ja paljon kiireitä. Itse oon lupautunut lähtemään miehen kanssa sukuloimaan täksi viikonlopuksi ja nyt on ennen lähtöä hetki aikaa ja lukea tätä keskustelua johon olen osallistunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Mietin myös erästä yksinäistä perheetöntä kaveriani ja mitä hänelle kuuluu. Hänellä oli välillä vaikeaa ja vähensin yhteydenpitoa koska omat voimat oli niin vähissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani niistä ihmisistä, joilla on paljon ystäviä, ei ole löytänyt ystäviään harrastuksista, vapaaehtoistöistä ym. On jotenkin aina yhtä huvittavaa, että kavereita haluaville vyörytetään silti iso vastuu siitä, että pitää tehdä sitä ja tätä ja jos ei sitä kautta onnistu, vika on itsessä - perustuen siis mihin tutkimukseen ja otantaan?
Kavereita haluavilla on vastuu omasta elämästään, ei sitä tarvitse vyöryttää. Kuten kaikilla muillakin. Henkilön yksinäisyys taas ei haittaa ketään muuta kuin häntä, joten muilla ei ole mitään motivaatiota puuttua asiaan tai vastuuttaa ketään asiasta joka ei itseä koske.
Hah! Ihanaa kokkaripuhetta, oman onnensa seppä jne.
Vissiin myös työtön on työtön sen takia, koska ei nyt vain halua töitä eikä ainakaan yritä tarpeeksi?
Mukava asenne myös toisten ihmisten ongelmiin.
Pointti oli joka tapauksessa se, että yksinäiselle - aivan kuten työttömällekin - tehdään valtaisa bucket list, mutta itse sitä listaa ei olla koskaan täytetty. Kunhan vain huudellaan sivusta, kun on esim. itse ollut 20 vuotta vakitöissä tai viettänyt perhe-elämää samat määrät. Ei kannata huudella, jos ei tiedä, mistä puhuu.
No justhan tuossa joku toiseen maahan muuttanut kertoi tarinansa näistä vaiheista, mutta ei, se ei ole kuin me, koska sillä on ystäviä! Ööh.... lievä kehäpäätelmä.
Ette te mitään empatiaa tarvitse, koska ette osaa ottaa sitä vastaan. Vänkäys on ainoa mikä tuottaa tyydytyksen.
Onko sinulla muuta motiivia kommentointiin kuin halu kritisoida yksinäisiä?
On, seurata muiden kokemuksia ja saada kuvaa erilaisista elämäntilanteista ja kohtaloista omaa välitöntä elinpiiriä laajemmin. Näistä olen kiinnostunut yleensäkin. Pyrin myös pohtimaan ratkaisuja ongelmiin, omiin ja muiden. Tämä keskustelu saa kyllä triggeröitymään ja turhautumaan, kun tuntuu etteivät ihmiset halua auttaa itse itseään. En toivoisi, että kukaan kärsisi jos se ei ole tarpeen ja tiedän, että omiin uskomuksiin voi jäädä jumiin näkemättä muita vaihtoja. Ei se ole synti, muttei se ole ideaali vaihtoehtokaan. Usein yksilöllä itsellään on ainakin jossain määrin avain tilanteen ratkaisemiseen.
Kuinka monta kertaa sinun mielestäsi on hyväksyttyä pettyä ihmisiin ennen kuin voi todeta, ettei tämä tästä taida sen kummemmaksi muuttua vaikka mitä yrittäisi?
Jokainen määrittelee rajat toki itse. Oman elämän takia kannattaa mielestäni kuitenkin yrittää, koska se toinen vaihtoehtokaan on tuskin sen parempi.
Mietin, miksi pettymykset kasautuvat? Kuinka voi tavata vain pettymyksiä aiheuttavia ihmisiä? Onko joukossa positiivisiakin kokemuksia? Hakeutuuko vääränlaiseen seuraan? Onko kovat odotukset toisia kohtaan? En syyllistä, haluan vain ymmärtää ilmiötä joka on itselleni mysteeri.
Olet varmaan kuullut teorian pääomien kerääntymisestä toisille ja köyhien köyhtymisestä entisestään? Ei se sen kummoisella juttu ole ihmissuhteidenkaan kohdalla. Jos on saanut jossain vaiheessa huonot kortit käteen, niin niillä on vaikea pelata hyvin.
Determinismi on kyllä lamauttava näkemys maailman järjestyksestä ja sen mukaan ei tosiaan kannata yrittää. Niinpä jätän teidät vääjäämättömään yksinäisyyteen ja jatkan itse kertymäni kanssa, mitä on vissiinkin tulossa tähän suuntaan lisää, halusin tai en. Tuon perusteella minun kannattaa myös lopettaa työni, joka pyrkii muutoksen mahdollistamiseen. Palkkaa ja ystäviähän saan kuitenkin koska hyvä tulee hyvän luo, moro!
Vaikutat kyllä empatiakykysi puolesta kyvyttömältä sellaiseen työhön, jossa pitäisi saada aikaan muutoksia, jos et osaa kuin syyllistää ihmisiä. Lannistunut ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta, ei ruoskaa. Moni osaa ruoskia ja sättiä itseään vääränlaiseksi itsekin, ilman että se mitään myönteistä muutosta saisi aikaan.
Lannistunut ei tarvitse tukea, hänen tarvitsee ajatella asiaa myös toisten näkökulmasta.
Ja siihen eivät yksinäiset yleensä pysty, heidän maailmassaan on vain heidän tarpeensa ja halunsa. Jolloin he jäävät yksin, kun harva haluaa mitään kiviriippaa tai tukiprojektia, jos voi valita tasa-arvoisen ystävyyssuhteen, josta molemmat saavat iloa.
Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on, myös yksinäinen. Ilman tukea ihmisellä ei ole voimavaroja muuttaa toimintatapojaan, mitä sinä et tunnu käsittävän. Olet ylimielinen ja osaat ainoastaan moittia.
Sitten hankit sitä tukea ammattilaisilta, ystävyys ei ole yksipuolinen tukiprojekti. Sinä kuulostat tyypilliseltä kiviriipalta, joka osaa vaan vaatia ja haukkua.
Mitä sinulla on tarjottavaa muille? Pystytkö ajattelemaan hetkeäkään tuosta näkökulmasta, eikä vain siitä mitä sinä tarvitset?
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?
Mitä sinä saat uhriutumisesta? Vastaa nyt vaan kysymykseen, että mitä hyvää se ystävä saisi sinulta.
Miksi sinä haukut yksinäisiä? Vastaa!
Ei tuo ole "haukkumista", vaan ihan asiaankuuluva kysymys, jonka pohtiminen voisi hyvinkin auttaa sitä yksinäistä parantamaan omaa tilannettaan.
t. Ohis
Ja johon täällä moni on vastannut jo aiemmin omalta osaltaan ja saanut moitteita siitä, että ihan hölmöä kuvitella, että muita yksinäisen seura kiinnostaisi. Näinhän se keskustelu on mennyt. No niin haukkujat, miksi teette tätä? Ettekö olekaan onnellisia ihmisiä?
Aika suuri rooli annetaan ystävyydelle, jos sen oletetaan tekevän onnelliseksi. En mä ainakaan elä onnenhuumassa, vaikka ystäviä onkin. Parisuhteessa on ongelmia ja mietin eroa. Mietin miten ehdottaisin miehelle parisuhdeneuvontaan menoa. Töissä on kiinnostavia projekteja käynnissä ja huomaan että niihin olisi helppo paeta ongelmia . Toisaalta pelottaa riittääkö omat voimat viedä ne läpi jos vaikka ero tulee. Yksinäinen en ole. Kaipaan kyllä mahdollisuutta istua alas erään hyvän ystäväni kanssa ja vain olla ja jutella. Mutta hänellä on pieni lapsi ja paljon kiireitä. Itse oon lupautunut lähtemään miehen kanssa sukuloimaan täksi viikonlopuksi ja nyt on ennen lähtöä hetki aikaa ja lukea tätä keskustelua johon olen osallistunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Mietin myös erästä yksinäistä perheetöntä kaveriani ja mitä hänelle kuuluu. Hänellä oli välillä vaikeaa ja vähensin yhteydenpitoa koska omat voimat oli niin vähissä.
Viestin avainsana: jos... Onnellisuus koostuu monista asioista, muun muassa hyvistä ihmissuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Ja lisään vielä, että tätä varten tarvitaan tutustuminen. Tutustumisen aikana nähdään, vastaako käsitykset, odotukset ja toiveet ystävyydestä toisiaan vai eivät. Jos eivät vastaa, ei ystävyyttä synny. Jos vastaavat, ystävyyden syntymiselle on mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa yksinäisten toiveet nähdään toistuvasti ikävänä vaatimisena, mutta kaikkien muiden toiveita pidetään normaaleina ja luonnollisina. Kuitenkin tasapainoisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet pyrkivät ottamaan toisensa huomioon eikä ainoastaan toinen sanele miten toimitaan. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta yksinäinenkään ihminen ei yleensä kaipaa sellaisia ihmissuhteita, joissa ainoastaan hän joutuu joustamaan.
Niin. Juuri siksi yksinäisen pitää löytää sellainen ihminen, joka ajattelee ystävyydestä samalla tavalla ja odottaa ystävyydeltä samanlaisia asioita. Ei niin, että kummankaan pitäisi muuttaa omia odotuksiaan ja omia toiveitaan.
Ei edes parisuhteeseen löydy sellaista ihmistä, joka ajattelisi kaikesta samoin. Ihmissuhteet vaativat yleensä kummaltakin jonkin verran joustoa.
Mitä sinä saat irti yksinäisten haukkumisesta? Miksi ihmeessä teet tätä?