Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Ei ole tekosyy, ihmisillä kun on harrastuksia ja pakollistakin tekemistä, töissä pitkää päivää jne. Ei kaikki istu kotona lasten kanssa märehtimässä, että miksi kukaan ei soita, ja miksi mun pitää aina soittaa.
Kyllä se kiire melko tekosyy on. Ihmiset saavat tehtyä just ne asiat, joita priorisoivat. Jos heillä siis kuuluu kaverit pakollisiin tehtäviin, niin he saavat järkättyä heille aikaa. Jos ei kuulu, eivät saa. Jos salilla käyminen on tärkeätä, aikaa järkkääntyy.
Itse olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet työnarkkareita. Ja jos ei töissä kuitenkaan voi olla 24/7, niin harrastusnarkkareita. Kuitenkin pohjimmiltaan kyse on ollut siitä, että muu ei vain ole tarpeeksi kiinnostanut. Kun sitten on esim. tullut jokin sopiva nainen eteen, niin yhtäkkiä kiireet ovatkin väistyneet, vaikka juuri on julistettu täysin kalenteritäydestä elämäntilanteesta.
Niin siis tietenkään sellaiset, jotka eivät itse ole aktiivisia kavereiden suhteen, eivät myöskään istu kotona märehtimässä, että miksi mun pitää aina soittaa, koska eihän se pidä heidän kohdallaan paikkaansa.
Jokainen ihminen valitsee omat ystävänsä. Minä olen valinnut sellaiset, jotka eivät vaatineet minua lähtemään mihinkään kesken koeluvun, kun halusin kurssista saada hyvän numeron. Eivät vaatineet jättämään kipeitä lapsia keskenään tai viemään heitä naapuriin. Eivät vaatineet minua olemaan menemättä töihin, jotta voin tavata heitä tai jättämättä miehen kanssa sovittua reissua mummolaan siksi, että saisin lähteä heidän kanssa shoppailemaan ja kahvittelemaan. Silti he ovat pysyneet ystävinäni vuosikymmeniä
Et yhtään päättömämpiä esimerkkejä keksinyt? Suoraan juu tosielämästä. Not.
Mutta olet oikeassa kuitenkin siinä, että puhut valitsemisesta. Aivan, on turha puhua kiireistä, jos todellinen syy on valinta ja priorisointi. Puhumme siis pohjimmiltaan täysin samasta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän?
Ei. Täällä kärjistetään (ja ehkä jopa tosissaan uskotaan näihin kärjistyksiin), että ihminen, joka haluaa olla tekemisissä ystävänsä kanssa ja haluaa olla ihan oikeasti osa hänen elämäänsä ja ystävä osa hänen elämäänsä, on vaativa, haluaa tehdä verivaloja ym. ym. skeidaa.
Vastaavaa kärjistämistä toiseen suuntaan on se, että nämä vapaat linnut ilmeisesti toivovat, että toinen on kynnysmatto, joka ei vaadi mitään eikä valita mistään. Ei kysele liikaa eikä pyydä liikaa minnekään. Ei odota yhteydenottoja, mutta on kovin tyytyväinen, jos niitä edes joskus saa. Loppujen lopuksi tämän "kynnysmaton" on oltava tosi joustava ihminen, sillä jos tuo aiempi ihmistyyppi on vaativa, niin eivät nämä vapaudenkaipuisetkaan kovin "vaatimattomia" ole. He ovat sitä vain eri tavalla.
Tai menee peräti yksin, siellähän sitten tutustuu uusiin ihmisiin paljon paremminkin, kun jos menee jonkun kanssa jonka kanssa on kovasti kahdenkeskistä puhuttavaa.
Menee yksin, mutta loppuosan suhteen tervetuloa tosielämään.
Se on sitten sun tosielämää ettei tutustu kehenkään. Treenaa sosiaalisia taitoja, ei se mitään rakettitiedettä ole että juttelee ja kuuntelee mitä muut juttelevat.
Henkilöön menemisen sijaan hyväksy fakta, että aikuisiällä ystävystyminen on vaikeata. Voit tarkistaa tiedon mistä tahansa tutkimuksesta tai uutiskanavasta.
Sosiaalisiin taitoihin on melko naurettavaa viitata. Harvempi meistä loppujen lopuksi menee kadulla juttelemaan tuntemattomien kanssa, kuten on jo aiemmin todettu.
Puhua kadulla tuntemattomille? Miksi ihmeessä ei puhu harrastuksissa tapaamille ihmisille. Vai märiseekö vain kotona odottamassa, että koska joku kiinnostuu mitä juuri Sinulle kuuluu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Eikö olisi helpointa vain silloin todeta ettei suhteenne toimi?
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Tuollaiset ihmiset ovat ikäviä. Ei heitä osaa jonkun ajan päästä enää ystävinä pitää, kun tyyli kohdella muita on niin tyly.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Eikö olisi helpointa vain silloin todeta ettei suhteenne toimi?
Ei tietysti ole, ellei osaa ratkaista tilanteita muuten kuin välttelemällä toisia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Eikö olisi helpointa vain silloin todeta ettei suhteenne toimi?
Suhteenne ei toimi....tuota juuri en halua, suhteen kaltaista tilaa. Ystäviä on mukava porukalla tavata kun kaikilla on aikaa ja kiinnostusta, mutta suhteiluun en lähde.
Ei ystävystyminen mihinkään vaikeudu, ne jotka ovat saaneet ystäviä nuorena ystävystyvät halutessaan vanhanakin. Sitten on ne, joiden yksinäisyteen on syy. Se voi olla hyvä (kuten muutto uuteen maahan), mutta yleensä syy löytyy ihan peilistä, sillä porukalla ei koskaan ole ollut ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän?
Ei. Täällä kärjistetään (ja ehkä jopa tosissaan uskotaan näihin kärjistyksiin), että ihminen, joka haluaa olla tekemisissä ystävänsä kanssa ja haluaa olla ihan oikeasti osa hänen elämäänsä ja ystävä osa hänen elämäänsä, on vaativa, haluaa tehdä verivaloja ym. ym. skeidaa.
Vastaavaa kärjistämistä toiseen suuntaan on se, että nämä vapaat linnut ilmeisesti toivovat, että toinen on kynnysmatto, joka ei vaadi mitään eikä valita mistään. Ei kysele liikaa eikä pyydä liikaa minnekään. Ei odota yhteydenottoja, mutta on kovin tyytyväinen, jos niitä edes joskus saa. Loppujen lopuksi tämän "kynnysmaton" on oltava tosi joustava ihminen, sillä jos tuo aiempi ihmistyyppi on vaativa, niin eivät nämä vapaudenkaipuisetkaan kovin "vaatimattomia" ole. He ovat sitä vain eri tavalla.
Tai menee peräti yksin, siellähän sitten tutustuu uusiin ihmisiin paljon paremminkin, kun jos menee jonkun kanssa jonka kanssa on kovasti kahdenkeskistä puhuttavaa.
Menee yksin, mutta loppuosan suhteen tervetuloa tosielämään.
Se on sitten sun tosielämää ettei tutustu kehenkään. Treenaa sosiaalisia taitoja, ei se mitään rakettitiedettä ole että juttelee ja kuuntelee mitä muut juttelevat.
Henkilöön menemisen sijaan hyväksy fakta, että aikuisiällä ystävystyminen on vaikeata. Voit tarkistaa tiedon mistä tahansa tutkimuksesta tai uutiskanavasta.
Sosiaalisiin taitoihin on melko naurettavaa viitata. Harvempi meistä loppujen lopuksi menee kadulla juttelemaan tuntemattomien kanssa, kuten on jo aiemmin todettu.
Puhua kadulla tuntemattomille? Miksi ihmeessä ei puhu harrastuksissa tapaamille ihmisille. Vai märiseekö vain kotona odottamassa, että koska joku kiinnostuu mitä juuri Sinulle kuuluu?
Asia on kai käsitelty aika monta kertaa tässä ketjussa.
Toki jos harrastuksissa juttelu on jollekulle tutustumista, niin ok. Itselle ei. Itse olen harrastuksissa jutellut ja lähtenyt pois, kuten kaikki muutkin. Kukaan ei ole jäänyt vaihtelemaan puhelinnumeroita tai sopinut kahvitteluista oppitunnilla, sitä ennen tai sen jälkeen, eikä myöskään salilla tai liikuntatunnilla. On minulta tosin kerran sopimattomasti kysytty, olenko naimisissa - mikä nolointa, kysyjä oli opettajan mies.
Mutta myönnetään, että yhden kerran olen päätynyt lasilliselle yhden harrastustutun kanssa. Kerroin siitä täällä aiemminkin. Kuitenkaan lopulta meillä ei ollut mitään yhteistä sen suuremmin, yhteinen harrastuskin loppui, ja henkilö poisti minut Facebookista sen myötä. Täällähän jollain oli siihenkin mukava teoria eli jonkun mielestä henkilö lopetti harrastuksen minun takiani ja oli koittanut vain sietää minua (todellisuudessa henkilö vaihtoi työpaikkaa eikä voinut enää jatkaa harrastusta). En kuitenkaan tämänkään kokemuksen myötä kokenut, että näin vain sitä kaverustutaan harrastuksessa, vaan pikemminkin päin vastoin eli moikkausmeininkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Eikö olisi helpointa vain silloin todeta ettei suhteenne toimi?
Joo niin minäkin siinä tilanteessa ajattelen vaan velvollisuudentuntoinen jää helposti kiinni, kai juuri siksi että on velvollisuudentuntoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Eikö olisi helpointa vain silloin todeta ettei suhteenne toimi?
Suhteenne ei toimi....tuota juuri en halua, suhteen kaltaista tilaa. Ystäviä on mukava porukalla tavata kun kaikilla on aikaa ja kiinnostusta, mutta suhteiluun en lähde.
Ei ystävystyminen mihinkään vaikeudu, ne jotka ovat saaneet ystäviä nuorena ystävystyvät halutessaan vanhanakin. Sitten on ne, joiden yksinäisyteen on syy. Se voi olla hyvä (kuten muutto uuteen maahan), mutta yleensä syy löytyy ihan peilistä, sillä porukalla ei koskaan ole ollut ystäviä.
Suhde voi tuttavuus, kaveruus, ystävyys, parisuhde, työkaverisi, naapuruus... Ihmisten välisiä kontakteja usein kutsutaan usein ihmissuhteiksi.
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Eikö olisi helpointa vain silloin todeta ettei suhteenne toimi?
Joo niin minäkin siinä tilanteessa ajattelen vaan velvollisuudentuntoinen jää helposti kiinni, kai juuri siksi että on velvollisuudentuntoinen.
Luonnollisesti ihmisuhteesta irtautuminen on vaikeampaa silloin, jos suhde on kauhean epämääräisen oloinen. Rivien välistä toisten ajatusten lukeminen ei ole aina kovin helppoa ja siinä voi mennä vikaan. Olisi kiva juttu, jos ihmisten välinen vuorovaikutus olisi suoraa ja avointa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Jotkut ihmiset alkavat käyttäytyä huonosti siinä vaiheessa, kun katsovat tuntevansa toisen paremmin. Eli läheinen ihmissuhde mielletään luvaksi käyttäytyä huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Eikö olisi helpointa vain silloin todeta ettei suhteenne toimi?
Joo niin minäkin siinä tilanteessa ajattelen vaan velvollisuudentuntoinen jää helposti kiinni, kai juuri siksi että on velvollisuudentuntoinen.
Luonnollisesti ihmisuhteesta irtautuminen on vaikeampaa silloin, jos suhde on kauhean epämääräisen oloinen. Rivien välistä toisten ajatusten lukeminen ei ole aina kovin helppoa ja siinä voi mennä vikaan. Olisi kiva juttu, jos ihmisten välinen vuorovaikutus olisi suoraa ja avointa.
No tässä tapauksessa se on vaikeaa lähinnä sille toiselle.
Minäkään en ole vaatinut ystävältäni tuollaisia, mutta kyllä mun ystäväni ovat itse aktiivisesti halunneet nähdä mua heti kun koe on ohi, olleet itse harmistuneita kun joutuneet perumaan tapaamisemme lapsen sairastumisen vuoksi ja joskus itse ehdottaneet miehelleen että tämä sillä kertaa (huom!ei joka kerta) menee yksin mummolaan että voimme pitkästä aikaa kahvitella. Ja itse olen toiminut samoin. Mutta meillä ystävyys onkin tärkeä ihmissuhde, muiden tärkeiden rinnalla.