Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Mä taas ajattelen niin (en ole tuo edellinen), että jos ystävyys alkaa tuntua velvollisuudelta eikä siihen enää kuulu tunnesiteen tuomaa tahtoa pitää yhteyttä, on aika sanoa hyvästit koko ystävyydelle.
No, ehkä tämä menee vähän hienosäätötasolle. Mikä on kenellekin velvollisuudentuntoa ja mikä tunnesiteen tuomaa tahtoa pitää yhteyttä. Minulla nuo eivät tosiaan poissulje toisiaan, mutta tiedostan sen, että teen asioita myös siltä pohjalta, että aina ei niin huvittaisi, mutta teen siksi, koska se voi jollekulle olla tärkeää. Tai että niin nyt vaan on kohteliasta tehdä. Silloin puhuisin, että siinä on myös velvollisuudentuntoa mukana, mutta toisaalta sitä voisi kutsua myös toisten huomioinniksi.
Ymmärrän. Mä miellän velvollisuuden sellaiseksi, mikä on pakko tehdä, vaikka ei halua. En siis miellä velvollisuuksiksi asioita, joita haluan tehdä.
No eihän sinun tarvitse tehdä yhtään mitään. Ei ole pakko edes keikkua hengissä, jollei huvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Kumpikin rooli on tuntunut kurjalta.
Mutta jos sä toteat, että ystävyytesi toisen kanssa ottaa sulta enemmän kuin antaa, niin ei sun tarvitse ystävyyttä lopettaessasi pohtia, tuleeko se tälle toiselle yllätyksenä tai miten hän sen ottaa.
Kai minulla on oikeus olla harmissani siitä, että ystävyys on ajautunut tällaiseen pisteeseen? Siihen prosessiin kuuluu monenlaista pohdintaa. Ei ole kyse siitä onko pohdinta hyödyllistä vai ei. Sitä on käytävä läpi, jotta henkisesti pääsisi suhteesta eroon.
Tottakai sulla on oikeus. Sulla on oikeus pohtia, kuinka yllättynyt kaverisi sitten on, kun ystävyytenne on ohi. Mutta sinuna en ottaisi lisästressiä ystäväsi yllättyneisyydestä tai siitä, miten hän suhteenne päättymisen kokee. Hän kyllä pääsee varmasti asiasta yli.
Olen eri, mutta onhan tilannetta korrektia miettiä kaikkien kannalta. Eikä vain kepeästi todeta, että heippa, evvk.
Eihän se toinen osapuolikaan ole miettinyt mitään. Jos olisi, ei em kirjoittajan edes tarvitsisi miettiä ystävyyden lopettamista.
Toisen ajatuksista ei voi tietää. Voihan ihmisillä olla ties mitä henkilökohtaisia ongelmia. Tuskinpa ihmissuhteet aina päättyvät pelkästään sen takia, että toinen koetaan täysin merkityksettömänä. Jokin asia tai asiat eivät vain suhteessa toimi eikä niitä onnistuta muuttamaan riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Eikö olisi helpointa vain silloin todeta ettei suhteenne toimi?
Joo niin minäkin siinä tilanteessa ajattelen vaan velvollisuudentuntoinen jää helposti kiinni, kai juuri siksi että on velvollisuudentuntoinen.
Luonnollisesti ihmisuhteesta irtautuminen on vaikeampaa silloin, jos suhde on kauhean epämääräisen oloinen. Rivien välistä toisten ajatusten lukeminen ei ole aina kovin helppoa ja siinä voi mennä vikaan. Olisi kiva juttu, jos ihmisten välinen vuorovaikutus olisi suoraa ja avointa.
No tässä tapauksessa se on vaikeaa lähinnä sille toiselle.
Eiköhän molemmilla ole usein kurja olo siinä vaiheessa, jos ihmisuhteessa on jotain mennyt pieleen. Vaikean ihmisuhteen päättäminen ei tunnu helpolta, jos tämä suhde on joskus merkinnyt jotain.
No kuten kirjoitin, mulla tää tapahtuu suhteissa, joissa en ole tunteella mukana. Pidän yhteyttä ihmisiin, jotka koen läheisiksi, en siksi että kuuluisi, pitäisi tai olisi velvollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Sen näkee sitten. Ehkä harmittelee, ehkä ei. Kovin epätervettä kuitenkin sinultakin kerätä harmistusta sisimpään ja odottaa mittasi täyttämistä tai toisen muuttumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Se on vaikeaa, mutta harvalle noin vaikeaa kuin sulle kuulostaa olevan. Suosittelisin harjoittelemaan irtipäästämisen taitoa, voisi helpottaa omaa elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Kumpikin rooli on tuntunut kurjalta.
Mutta jos sä toteat, että ystävyytesi toisen kanssa ottaa sulta enemmän kuin antaa, niin ei sun tarvitse ystävyyttä lopettaessasi pohtia, tuleeko se tälle toiselle yllätyksenä tai miten hän sen ottaa.
Oisko siellä taustalla joku sinänsä inhimillinen mutta kuitenkin usein epärealistinen toive siitä että kyllä se sitten kun menettää ystävyytemme näkee sen arvon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Se on vaikeaa, mutta harvalle noin vaikeaa kuin sulle kuulostaa olevan. Suosittelisin harjoittelemaan irtipäästämisen taitoa, voisi helpottaa omaa elämääsi.
Osa ihmisistä on enemmän tunneihmisiä kuin toiset. Tunneihmiset kokevat monesti ihmissuhteiden päättymisen voimakkaasti. Ei se ole mikään sellainen vika ihmisessä, joka pitäisi yrittää korjata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Sen näkee sitten. Ehkä harmittelee, ehkä ei. Kovin epätervettä kuitenkin sinultakin kerätä harmistusta sisimpään ja odottaa mittasi täyttämistä tai toisen muuttumista.
Tuskin kukaan tarkoituksella kerää harmitusta sisälleen. Jos suhteessa on paljon hyvää, niin monet yrittävät jossain määrin sopeutua toisen käytökseen, jos ei jossain asiasta suoraan sanominen heti auta. Jossain vaiheessa siihen vain sitten saattaa väsähtää: näkemys suhteesta muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Mä taas ajattelen niin (en ole tuo edellinen), että jos ystävyys alkaa tuntua velvollisuudelta eikä siihen enää kuulu tunnesiteen tuomaa tahtoa pitää yhteyttä, on aika sanoa hyvästit koko ystävyydelle.
No, ehkä tämä menee vähän hienosäätötasolle. Mikä on kenellekin velvollisuudentuntoa ja mikä tunnesiteen tuomaa tahtoa pitää yhteyttä. Minulla nuo eivät tosiaan poissulje toisiaan, mutta tiedostan sen, että teen asioita myös siltä pohjalta, että aina ei niin huvittaisi, mutta teen siksi, koska se voi jollekulle olla tärkeää. Tai että niin nyt vaan on kohteliasta tehdä. Silloin puhuisin, että siinä on myös velvollisuudentuntoa mukana, mutta toisaalta sitä voisi kutsua myös toisten huomioinniksi.
Ymmärrän. Mä miellän velvollisuuden sellaiseksi, mikä on pakko tehdä, vaikka ei halua. En siis miellä velvollisuuksiksi asioita, joita haluan tehdä.
No eihän sinun tarvitse tehdä yhtään mitään. Ei ole pakko edes keikkua hengissä, jollei huvita.
Loppupeleissa toki noin. Mutta jos mulla olisi esim työpaikka, jossa en yhtään viihdy, siellä ikävä pomo ja mulkerot työkaverit. Itse työstäkään en pitäisi. Jotta saisin kuitenkin laskuni maksettua, koen, että on mun velvollisuuteni mennä töihin, vaikka v**ttaisi koko ajatuskin. Koska mulla kuitenkin on työ, josta tykkään, reilu ja oikeudenmukainen pomo ja ihanat työkaverit, en koe töihin menoa velvollisuudekseni. Ymmärrätkö eron? Tietenkin voisin heittäytyä työttämäksi tai hypätä junan alle, mutta se ei ole mun mielestäni sellainen asia, joka tehdään, jotta saadaan laskut maksettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Kumpikin rooli on tuntunut kurjalta.
Mutta jos sä toteat, että ystävyytesi toisen kanssa ottaa sulta enemmän kuin antaa, niin ei sun tarvitse ystävyyttä lopettaessasi pohtia, tuleeko se tälle toiselle yllätyksenä tai miten hän sen ottaa.
Kai minulla on oikeus olla harmissani siitä, että ystävyys on ajautunut tällaiseen pisteeseen? Siihen prosessiin kuuluu monenlaista pohdintaa. Ei ole kyse siitä onko pohdinta hyödyllistä vai ei. Sitä on käytävä läpi, jotta henkisesti pääsisi suhteesta eroon.
Tottakai sulla on oikeus. Sulla on oikeus pohtia, kuinka yllättynyt kaverisi sitten on, kun ystävyytenne on ohi. Mutta sinuna en ottaisi lisästressiä ystäväsi yllättyneisyydestä tai siitä, miten hän suhteenne päättymisen kokee. Hän kyllä pääsee varmasti asiasta yli.
Olen eri, mutta onhan tilannetta korrektia miettiä kaikkien kannalta. Eikä vain kepeästi todeta, että heippa, evvk.
Eihän se toinen osapuolikaan ole miettinyt mitään. Jos olisi, ei em kirjoittajan edes tarvitsisi miettiä ystävyyden lopettamista.
Totta tavallaan, mutta eihän sitä samanlainen tarvitse olla silti kuin toisen. Itsensä kanssa pitäisi kuitenkin voida elää. Ei se paljon minua ainakaan auttaisi, kun ajattelisin, että "no sekin teki niin ja näin, niin minäkin teen näin". Melkein päin vastoin, piruuttanikin tekisin fiksummin. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Sen näkee sitten. Ehkä harmittelee, ehkä ei. Kovin epätervettä kuitenkin sinultakin kerätä harmistusta sisimpään ja odottaa mittasi täyttämistä tai toisen muuttumista.
Kannattaa silti huomioida, että esität nyt kommenttisi henkilölle, joka ei kirjoittanut tuota esimerkkitapausta. Minä nimittäin kirjoitin sen, mutta en mietiskellyt tuota, miten yllättynyt kaveri mahtaa olla, jos mitta tulee täyteen. Eiköhän hyvät puolet ylitä huonot. Voin silti joskus ottaa puheeksi sen, miten toivoisin toimittavan, jos kysyn jonnekin menoon, joka pitäisi tietää suht pian. Toisaalta jos vastaus on, että "uh, sori, mä unohdin sen viimeks", niin paha siihen on sanoa, että "no älä unohda asioita".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Artikkeli: Ystävyyden pimeällä puolella - miksi myrkyllinen kaveri on niin vaikea dumpata?
Artikkeli: Onko ystävyytesi myrkyllinen? Merkit, joista sen erotat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Ei ole tekosyy, ihmisillä kun on harrastuksia ja pakollistakin tekemistä, töissä pitkää päivää jne. Ei kaikki istu kotona lasten kanssa märehtimässä, että miksi kukaan ei soita, ja miksi mun pitää aina soittaa.
Kyllä se kiire melko tekosyy on. Ihmiset saavat tehtyä just ne asiat, joita priorisoivat. Jos heillä siis kuuluu kaverit pakollisiin tehtäviin, niin he saavat järkättyä heille aikaa. Jos ei kuulu, eivät saa. Jos salilla käyminen on tärkeätä, aikaa järkkääntyy.
Itse olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet työnarkkareita. Ja jos ei töissä kuitenkaan voi olla 24/7, niin harrastusnarkkareita. Kuitenkin pohjimmiltaan kyse on ollut siitä, että muu ei vain ole tarpeeksi kiinnostanut. Kun sitten on esim. tullut jokin sopiva nainen eteen, niin yhtäkkiä kiireet ovatkin väistyneet, vaikka juuri on julistettu täysin kalenteritäydestä elämäntilanteesta.
Niin siis tietenkään sellaiset, jotka eivät itse ole aktiivisia kavereiden suhteen, eivät myöskään istu kotona märehtimässä, että miksi mun pitää aina soittaa, koska eihän se pidä heidän kohdallaan paikkaansa.
Jokainen ihminen valitsee omat ystävänsä. Minä olen valinnut sellaiset, jotka eivät vaatineet minua lähtemään mihinkään kesken koeluvun, kun halusin kurssista saada hyvän numeron. Eivät vaatineet jättämään kipeitä lapsia keskenään tai viemään heitä naapuriin. Eivät vaatineet minua olemaan menemättä töihin, jotta voin tavata heitä tai jättämättä miehen kanssa sovittua reissua mummolaan siksi, että saisin lähteä heidän kanssa shoppailemaan ja kahvittelemaan. Silti he ovat pysyneet ystävinäni vuosikymmeniä
Et yhtään päättömämpiä esimerkkejä keksinyt? Suoraan juu tosielämästä. Not.
Mutta olet oikeassa kuitenkin siinä, että puhut valitsemisesta. Aivan, on turha puhua kiireistä, jos todellinen syy on valinta ja priorisointi. Puhumme siis pohjimmiltaan täysin samasta asiasta.
Valitseeko joku esim vesivahingon ja suuren remontin? Lapsen sairauden, oman sairauden? Joku voi valita olla aina työssä, mutta useimmilla se ei ole oma valinta, vaan jotakin johon työpaikka pakottaa, joko tekee pitkää päivää tai on työtön.
Mutta osa ei osaa yhtään katsoa tilannetta muiden näkökulmasta, vaan valittaa, että jaska ystävä kun valitsee olla väsynyt ja niin kiireinen, että vapaahetket haluaa nukkua. Tällä tavalla jaa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Artikkeli: Ystävyyden pimeällä puolella - miksi myrkyllinen kaveri on niin vaikea dumpata?
Hyvä artikkeli. Palstallakin usein saa lukea - tästäkin ketjusta - miten ystävä tai kaveri ei aiheuta kuin pahaa mieltä, mutta siitä huolimatta ei haluta dumpata sellaista ystävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Sen näkee sitten. Ehkä harmittelee, ehkä ei. Kovin epätervettä kuitenkin sinultakin kerätä harmistusta sisimpään ja odottaa mittasi täyttämistä tai toisen muuttumista.
Kannattaa silti huomioida, että esität nyt kommenttisi henkilölle, joka ei kirjoittanut tuota esimerkkitapausta. Minä nimittäin kirjoitin sen, mutta en mietiskellyt tuota, miten yllättynyt kaveri mahtaa olla, jos mitta tulee täyteen. Eiköhän hyvät puolet ylitä huonot. Voin silti joskus ottaa puheeksi sen, miten toivoisin toimittavan, jos kysyn jonnekin menoon, joka pitäisi tietää suht pian. Toisaalta jos vastaus on, että "uh, sori, mä unohdin sen viimeks", niin paha siihen on sanoa, että "no älä unohda asioita".
Jossain vaiheessa voi kyllä sanoa, ettei enää jaksa tuollaisen ystävän tyyliä. Ne teot, ei pelkät sanat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Sen näkee sitten. Ehkä harmittelee, ehkä ei. Kovin epätervettä kuitenkin sinultakin kerätä harmistusta sisimpään ja odottaa mittasi täyttämistä tai toisen muuttumista.
Kannattaa silti huomioida, että esität nyt kommenttisi henkilölle, joka ei kirjoittanut tuota esimerkkitapausta. Minä nimittäin kirjoitin sen, mutta en mietiskellyt tuota, miten yllättynyt kaveri mahtaa olla, jos mitta tulee täyteen. Eiköhän hyvät puolet ylitä huonot. Voin silti joskus ottaa puheeksi sen, miten toivoisin toimittavan, jos kysyn jonnekin menoon, joka pitäisi tietää suht pian. Toisaalta jos vastaus on, että "uh, sori, mä unohdin sen viimeks", niin paha siihen on sanoa, että "no älä unohda asioita".
Jossain vaiheessa voi kyllä sanoa, ettei enää jaksa tuollaisen ystävän tyyliä. Ne teot, ei pelkät sanat.
Siinä vaiheessa kyseessä on tietoinen valinta, kun ihminen on kunnolla sisäistänyt sen ajatuksen, että hänellä on muitakin vaihtoehtoja kuin yrittää pitää kiinni tästä ikävästi käyttäytyvästä ystävästä. Mutta siihen pisteeseen päästäkseen voi mennä aikaa. Eihän mikään ihmissuhde kestäisi aikaa, jos ensimmäisen ongelman ilmestyessä ihmiset aina heti löisivät hanskat tiskiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Ei ole tekosyy, ihmisillä kun on harrastuksia ja pakollistakin tekemistä, töissä pitkää päivää jne. Ei kaikki istu kotona lasten kanssa märehtimässä, että miksi kukaan ei soita, ja miksi mun pitää aina soittaa.
Kyllä se kiire melko tekosyy on. Ihmiset saavat tehtyä just ne asiat, joita priorisoivat. Jos heillä siis kuuluu kaverit pakollisiin tehtäviin, niin he saavat järkättyä heille aikaa. Jos ei kuulu, eivät saa. Jos salilla käyminen on tärkeätä, aikaa järkkääntyy.
Itse olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet työnarkkareita. Ja jos ei töissä kuitenkaan voi olla 24/7, niin harrastusnarkkareita. Kuitenkin pohjimmiltaan kyse on ollut siitä, että muu ei vain ole tarpeeksi kiinnostanut. Kun sitten on esim. tullut jokin sopiva nainen eteen, niin yhtäkkiä kiireet ovatkin väistyneet, vaikka juuri on julistettu täysin kalenteritäydestä elämäntilanteesta.
Niin siis tietenkään sellaiset, jotka eivät itse ole aktiivisia kavereiden suhteen, eivät myöskään istu kotona märehtimässä, että miksi mun pitää aina soittaa, koska eihän se pidä heidän kohdallaan paikkaansa.
Jokainen ihminen valitsee omat ystävänsä. Minä olen valinnut sellaiset, jotka eivät vaatineet minua lähtemään mihinkään kesken koeluvun, kun halusin kurssista saada hyvän numeron. Eivät vaatineet jättämään kipeitä lapsia keskenään tai viemään heitä naapuriin. Eivät vaatineet minua olemaan menemättä töihin, jotta voin tavata heitä tai jättämättä miehen kanssa sovittua reissua mummolaan siksi, että saisin lähteä heidän kanssa shoppailemaan ja kahvittelemaan. Silti he ovat pysyneet ystävinäni vuosikymmeniä
Et yhtään päättömämpiä esimerkkejä keksinyt? Suoraan juu tosielämästä. Not.
Mutta olet oikeassa kuitenkin siinä, että puhut valitsemisesta. Aivan, on turha puhua kiireistä, jos todellinen syy on valinta ja priorisointi. Puhumme siis pohjimmiltaan täysin samasta asiasta.
Valitseeko joku esim vesivahingon ja suuren remontin? Lapsen sairauden, oman sairauden? Joku voi valita olla aina työssä, mutta useimmilla se ei ole oma valinta, vaan jotakin johon työpaikka pakottaa, joko tekee pitkää päivää tai on työtön.
Mutta osa ei osaa yhtään katsoa tilannetta muiden näkökulmasta, vaan valittaa, että jaska ystävä kun valitsee olla väsynyt ja niin kiireinen, että vapaahetket haluaa nukkua. Tällä tavalla jaa yksin.
Onko elämäsi ollut koko ajan pelkkää ajautumista katastrofista toiseen? Kuulostaa kurjalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Ei ole tekosyy, ihmisillä kun on harrastuksia ja pakollistakin tekemistä, töissä pitkää päivää jne. Ei kaikki istu kotona lasten kanssa märehtimässä, että miksi kukaan ei soita, ja miksi mun pitää aina soittaa.
Kyllä se kiire melko tekosyy on. Ihmiset saavat tehtyä just ne asiat, joita priorisoivat. Jos heillä siis kuuluu kaverit pakollisiin tehtäviin, niin he saavat järkättyä heille aikaa. Jos ei kuulu, eivät saa. Jos salilla käyminen on tärkeätä, aikaa järkkääntyy.
Itse olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet työnarkkareita. Ja jos ei töissä kuitenkaan voi olla 24/7, niin harrastusnarkkareita. Kuitenkin pohjimmiltaan kyse on ollut siitä, että muu ei vain ole tarpeeksi kiinnostanut. Kun sitten on esim. tullut jokin sopiva nainen eteen, niin yhtäkkiä kiireet ovatkin väistyneet, vaikka juuri on julistettu täysin kalenteritäydestä elämäntilanteesta.
Niin siis tietenkään sellaiset, jotka eivät itse ole aktiivisia kavereiden suhteen, eivät myöskään istu kotona märehtimässä, että miksi mun pitää aina soittaa, koska eihän se pidä heidän kohdallaan paikkaansa.
Jokainen ihminen valitsee omat ystävänsä. Minä olen valinnut sellaiset, jotka eivät vaatineet minua lähtemään mihinkään kesken koeluvun, kun halusin kurssista saada hyvän numeron. Eivät vaatineet jättämään kipeitä lapsia keskenään tai viemään heitä naapuriin. Eivät vaatineet minua olemaan menemättä töihin, jotta voin tavata heitä tai jättämättä miehen kanssa sovittua reissua mummolaan siksi, että saisin lähteä heidän kanssa shoppailemaan ja kahvittelemaan. Silti he ovat pysyneet ystävinäni vuosikymmeniä
Et yhtään päättömämpiä esimerkkejä keksinyt? Suoraan juu tosielämästä. Not.
Mutta olet oikeassa kuitenkin siinä, että puhut valitsemisesta. Aivan, on turha puhua kiireistä, jos todellinen syy on valinta ja priorisointi. Puhumme siis pohjimmiltaan täysin samasta asiasta.
Valitseeko joku esim vesivahingon ja suuren remontin? Lapsen sairauden, oman sairauden? Joku voi valita olla aina työssä, mutta useimmilla se ei ole oma valinta, vaan jotakin johon työpaikka pakottaa, joko tekee pitkää päivää tai on työtön.
Mutta osa ei osaa yhtään katsoa tilannetta muiden näkökulmasta, vaan valittaa, että jaska ystävä kun valitsee olla väsynyt ja niin kiireinen, että vapaahetket haluaa nukkua. Tällä tavalla jaa yksin.
Onko elämäsi ollut koko ajan pelkkää ajautumista katastrofista toiseen? Kuulostaa kurjalta.
Kuulostaa elämältä. Valintoja ovat sitten ne, että rakennamme mökkiä tai purjehdimme viikonlopun, eikä silloin yhtään ehdi soitella ja kysellä että mitähän kuuluu sille tyypille, joka aina on kotona odottamassa, että kuka ottaisi häneen yhteyttä ja pyytäisi kahville?
Se yksinäinen tyyppi voisi toimia ihan samoin, tehdä asioita, harrastaa, tavata ihmisiä. Jo on kumma, jos suuresta määrästä kavereita ja tuttuja ei löydy yhtään ystävää.
Eihän se toinen osapuolikaan ole miettinyt mitään. Jos olisi, ei em kirjoittajan edes tarvitsisi miettiä ystävyyden lopettamista.