Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Tai sitten kuten minulla - yhteydenpito jää niiden kanssa, jotka olen kokenut ihan kivoiksi tyypeiksi mutta joihin en ole muodostanut vahvaa tunnesidettä. Ja itse muuten rasitun velv8llisuudentuntoisista ihmisistä, heidän kanssa mulla aktivoituu tuo ketjussa mainittu taivaanlintu-toimintamalli. En toimi niin kaikkien kanssa.
Eikö olisi helpointa vain silloin todeta ettei suhteenne toimi?
Joo niin minäkin siinä tilanteessa ajattelen vaan velvollisuudentuntoinen jää helposti kiinni, kai juuri siksi että on velvollisuudentuntoinen.
Luonnollisesti ihmisuhteesta irtautuminen on vaikeampaa silloin, jos suhde on kauhean epämääräisen oloinen. Rivien välistä toisten ajatusten lukeminen ei ole aina kovin helppoa ja siinä voi mennä vikaan. Olisi kiva juttu, jos ihmisten välinen vuorovaikutus olisi suoraa ja avointa.
No tässä tapauksessa se on vaikeaa lähinnä sille toiselle.
Eiköhän molemmilla ole usein kurja olo siinä vaiheessa, jos ihmisuhteessa on jotain mennyt pieleen. Vaikean ihmisuhteen päättäminen ei tunnu helpolta, jos tämä suhde on joskus merkinnyt jotain.
Kuulostaa tutulta. Ennen mulla oli kavereita useampiakin, mutta sitten sairastuin ja en voi enää liikkua normaalisti, joten en voi lähteä esim. keikalle tms., koska en voi seisoa kuin hetken. Nykysin menee helposti puoli vuotta, ylikin, etten kasvokkain juttele kenenkään kanssa (pl. kaupan kassat jne.). Mulla on eräs läheinen sukulaisvanhus, jonka kanssa soittelemme päivittäin, mutta edellinen mulle tullut puhelu jonkun toisen kanssa on toukokuulta. Jäljellä olevilla kavereilla ei ole koskaan aikaa puhua puhelimessa, aina on jotain muuta, kotona ollessa akku loppu (tiedän että ko. henkilö ei taatusti päästä akkua loppumaan vaan lataa jo 80% kohdalla...). Serkkuja on, mutta eivät ole koskaan aikuisiällä halunneet olla yhteyksissä. Facessa vastaukset on luokkaa "ok", "okei" tms. Olen todella yksinäinen ja ajoittain hyvin ahdistunutkin tilanteen vuoksi. Onneksi mulla on kaksi rakasta kissaa, jotka on mulle kaikki kaikessa, valo elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ystävystyminen mihinkään vaikeudu, ne jotka ovat saaneet ystäviä nuorena ystävystyvät halutessaan vanhanakin. Sitten on ne, joiden yksinäisyteen on syy. Se voi olla hyvä (kuten muutto uuteen maahan), mutta yleensä syy löytyy ihan peilistä, sillä porukalla ei koskaan ole ollut ystäviä.
No juu. Jaksan ihmetellä niitä, jotka täälläkin jankuttaa "muiden kiireisyydestä" ja muusta ihan joutavasta. Todellisuudessa kun kyse on useimmiten siitä, että he eivät vain ole sellaisia tyyppejä, joiden seurassa (enää) halutaan olla, syystä tai toisesta. Miksi se on niin vaikea myöntää edes itselleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ystävystyminen mihinkään vaikeudu, ne jotka ovat saaneet ystäviä nuorena ystävystyvät halutessaan vanhanakin. Sitten on ne, joiden yksinäisyteen on syy. Se voi olla hyvä (kuten muutto uuteen maahan), mutta yleensä syy löytyy ihan peilistä, sillä porukalla ei koskaan ole ollut ystäviä.
No juu. Jaksan ihmetellä niitä, jotka täälläkin jankuttaa "muiden kiireisyydestä" ja muusta ihan joutavasta. Todellisuudessa kun kyse on useimmiten siitä, että he eivät vain ole sellaisia tyyppejä, joiden seurassa (enää) halutaan olla, syystä tai toisesta. Miksi se on niin vaikea myöntää edes itselleen?
Onneksi olkoon, AV-palstan vuoden ankeuttaja on tässä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Mä taas ajattelen niin (en ole tuo edellinen), että jos ystävyys alkaa tuntua velvollisuudelta eikä siihen enää kuulu tunnesiteen tuomaa tahtoa pitää yhteyttä, on aika sanoa hyvästit koko ystävyydelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Kumpikin rooli on tuntunut kurjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Toki näin.
Valitettavasti nykypäivänä on niin hektistä tai jotain, että ihmisten vastaamattomuus on normia yhdellä jos toisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Kumpikin rooli on tuntunut kurjalta.
Mutta jos sä toteat, että ystävyytesi toisen kanssa ottaa sulta enemmän kuin antaa, niin ei sun tarvitse ystävyyttä lopettaessasi pohtia, tuleeko se tälle toiselle yllätyksenä tai miten hän sen ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Kumpikin rooli on tuntunut kurjalta.
Mutta jos sä toteat, että ystävyytesi toisen kanssa ottaa sulta enemmän kuin antaa, niin ei sun tarvitse ystävyyttä lopettaessasi pohtia, tuleeko se tälle toiselle yllätyksenä tai miten hän sen ottaa.
Kai minulla on oikeus olla harmissani siitä, että ystävyys on ajautunut tällaiseen pisteeseen? Siihen prosessiin kuuluu monenlaista pohdintaa. Ei ole kyse siitä onko pohdinta hyödyllistä vai ei. Sitä on käytävä läpi, jotta henkisesti pääsisi suhteesta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Kumpikin rooli on tuntunut kurjalta.
Mutta jos sä toteat, että ystävyytesi toisen kanssa ottaa sulta enemmän kuin antaa, niin ei sun tarvitse ystävyyttä lopettaessasi pohtia, tuleeko se tälle toiselle yllätyksenä tai miten hän sen ottaa.
Kai minulla on oikeus olla harmissani siitä, että ystävyys on ajautunut tällaiseen pisteeseen? Siihen prosessiin kuuluu monenlaista pohdintaa. Ei ole kyse siitä onko pohdinta hyödyllistä vai ei. Sitä on käytävä läpi, jotta henkisesti pääsisi suhteesta eroon.
Tottakai sulla on oikeus. Sulla on oikeus pohtia, kuinka yllättynyt kaverisi sitten on, kun ystävyytenne on ohi. Mutta sinuna en ottaisi lisästressiä ystäväsi yllättyneisyydestä tai siitä, miten hän suhteenne päättymisen kokee. Hän kyllä pääsee varmasti asiasta yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Mä taas ajattelen niin (en ole tuo edellinen), että jos ystävyys alkaa tuntua velvollisuudelta eikä siihen enää kuulu tunnesiteen tuomaa tahtoa pitää yhteyttä, on aika sanoa hyvästit koko ystävyydelle.
No, ehkä tämä menee vähän hienosäätötasolle. Mikä on kenellekin velvollisuudentuntoa ja mikä tunnesiteen tuomaa tahtoa pitää yhteyttä. Minulla nuo eivät tosiaan poissulje toisiaan, mutta tiedostan sen, että teen asioita myös siltä pohjalta, että aina ei niin huvittaisi, mutta teen siksi, koska se voi jollekulle olla tärkeää. Tai että niin nyt vaan on kohteliasta tehdä. Silloin puhuisin, että siinä on myös velvollisuudentuntoa mukana, mutta toisaalta sitä voisi kutsua myös toisten huomioinniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Kumpikin rooli on tuntunut kurjalta.
Mutta jos sä toteat, että ystävyytesi toisen kanssa ottaa sulta enemmän kuin antaa, niin ei sun tarvitse ystävyyttä lopettaessasi pohtia, tuleeko se tälle toiselle yllätyksenä tai miten hän sen ottaa.
Kai minulla on oikeus olla harmissani siitä, että ystävyys on ajautunut tällaiseen pisteeseen? Siihen prosessiin kuuluu monenlaista pohdintaa. Ei ole kyse siitä onko pohdinta hyödyllistä vai ei. Sitä on käytävä läpi, jotta henkisesti pääsisi suhteesta eroon.
Tottakai sulla on oikeus. Sulla on oikeus pohtia, kuinka yllättynyt kaverisi sitten on, kun ystävyytenne on ohi. Mutta sinuna en ottaisi lisästressiä ystäväsi yllättyneisyydestä tai siitä, miten hän suhteenne päättymisen kokee. Hän kyllä pääsee varmasti asiasta yli.
En sanonut ottavani siitä stressiä. Toki elämässä jokaisen on mentävä eteenpäin. Eihän sille oikein vaihtoehtoakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuudentuntoon liittyen yksi sellainenkin esimerkki, että kysyin taannoin kaverilta, lähtisikö hän keikalle. Ei mitään vastausta. Ymmärrän kiireet, mutta toivoisin silti, että toinenkin jonkinlaisesta velvollisuudesta, arvostuksesta ja ylipäänsä ihan järkisyistä voisi vastata lyhyesti, mitä aikoo. Sillä itseltänihän valuu koko ajan aikaa hyvien paikkojen saamiseen ja otanko niitä nyt 1 vai 2 tai kysynkö joltain toiselta. Olisi kiva, ettei itse tarvitsisi aina palata oman asiansa äärelle, että niin, ei enää mitään, kun ei mitään kuulunut. Kai sitten aina saisi laittaa viestiin itse toteamuksen, että "jos mitään ei kuulu 24 tunnin sisällä, oletan, että ei kiinnosta".
Miksi edes ehdottelet mitään tuollaiselle kaverille? Ei kannata ripustautua ja varsinkin tuo viimeinen kommentti olisi vain nolo. Parempi antaa mokoman vain olla
Koska pidän kyseisestä ihmisestä ja ajattelin, josko vaikka haluaisi vaihtelua pikkulapsiarkeen. Totta kai myös kaksin on kivempaa kuin yksin.
Mutta mukavillakin tyypeillä on viestintätapoja, jotka eivät ole omaan mieleen. En ole silti valmis sen takia hylkäämään ihmisiä, koska vähiin kävisi, jos näin tekisi. Harmillista se silti on.
No sitten se on oma valintasi, arvostat ko. Ihmisen hyviä puolia enemmän kuin huonot haittaa.
Jonain päivänä voi silti tulla mitta täyteen tuota käytöstä. Kuinkahan yllättynyt kaveri sitten on, kun ystävyys on sitten ohi? Usein tuollaiset ihmiset eivät kuuntele, jos yrittää kertoa käytöksen tuntuvan kurjalta.
Mitä väliä? Tuleehan monille avioerokin täytenä yllätyksenä. Eihän läheisen ihmissuhteen päättyminen koskaan mikään helppo asia ole, mutta jos on parempi elää ilman tuota ihmissuhdetta, niin ei muuta kuin heippa ja hyvää loppuelämää.
Tietenkin, mutta pohdinta siitä onko ihmisuhteessa enemmän hyvää kuin huonoa voi kestää pitkään. Ja mitä merkittävämpi kyseinen ystävyys on ollut, sitä voimakkaammin se saattaa myös tunnetasolla vaikuttaa päättymisen jälkeen. Voi mennä pitkäänkin että mietit oliko ystävyyden päättyminen enemmän hyvä vai huono asia (ja onko se todellakin nyt ohi). Surulliselta kun se monesti tuntuu, koska siinä joutuu luopumaan myös kaikista sen ystävyyden hyvissä puolista.
Kummasta sä nyt puhut? Siitä, joka päättää ystävyyden, vai siitä, jolle ystävyyden päättyminen tulee yllätyksenä?
Kumpikin rooli on tuntunut kurjalta.
Mutta jos sä toteat, että ystävyytesi toisen kanssa ottaa sulta enemmän kuin antaa, niin ei sun tarvitse ystävyyttä lopettaessasi pohtia, tuleeko se tälle toiselle yllätyksenä tai miten hän sen ottaa.
Kai minulla on oikeus olla harmissani siitä, että ystävyys on ajautunut tällaiseen pisteeseen? Siihen prosessiin kuuluu monenlaista pohdintaa. Ei ole kyse siitä onko pohdinta hyödyllistä vai ei. Sitä on käytävä läpi, jotta henkisesti pääsisi suhteesta eroon.
Tottakai sulla on oikeus. Sulla on oikeus pohtia, kuinka yllättynyt kaverisi sitten on, kun ystävyytenne on ohi. Mutta sinuna en ottaisi lisästressiä ystäväsi yllättyneisyydestä tai siitä, miten hän suhteenne päättymisen kokee. Hän kyllä pääsee varmasti asiasta yli.
Olen eri, mutta onhan tilannetta korrektia miettiä kaikkien kannalta. Eikä vain kepeästi todeta, että heippa, evvk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että on kynnysmatto, ellei kyhnää tosi tiiviisti ja edellytä toisenkin kyhnäävän? Minä en jaksa asettaa ihmisille niin kovasti odotuksia, kaikilla on omakin elämä, eikä jonkun yhden ystävyyssuhteen vaaliminen nyt vaan ole kovin korkealla mun mieltymyksissä. Nuorena oltiin niitä erottamattomia paitoja ja peppuja, mutta ei sitä onneksi aikuisena enää tarvitse jatkaa, ellei halua.
En siis loukkaannu siitä että kysytään väsynyttä leffaan, mutta en myöskään siitä että toisella nyt vaan voi olla hankalampi elämänvaihe, eikä hän jaksa pitää yhteyttä, tai lähteä oikein minnekään. Tuskin se on mikään vastalause minua kohtaan, vaan hänen elämänsä tilanne sillä hetkellä.
Kiire on vain tekosyy. Oikea ystävä raivaa kiireestäkin aikaa ystävälleen. Yleensä ihmisillä ei ole kiire, vaan he itse tekevät kiireen. Isä voi hoitaa myös niitä lapsia joskus, jotta pääsee ystävän kanssa kahvittelemaan tai viikonloppulomalle. Sinne äidin luo siivoamaan voi tahtoa ystävän matkaan, niin saa jutella matkalla. Työmatkoilla voi soittaa ystäville. Se on vain tahdonasia, haluaako vaalia ystävyyssuhdetta. Lapsilla on isäkin, joten kyllä aikaa löytyy, jos haluaa. Kummasti vain joillakin sitä aikaa näyttää löytyvän kaikelle muulle, kuin ystäville.
Jos olisin kovin velvollisuudentuntoinen pitäisin varmaan yhteyttä useampiinkin, mutta en ole.
Ehkä lähestytään asian ydintä tässäkin. Minä nimittäin olen velvollisuudentuntoinen ja suorituskeskeinen, joten joo, otan myös kaverit ja ystävät asioikseni enkä jätä niitä vain loikoilemaan jonnekin.
Eikö se ole aika raskasta pitää yhteyttä ihmisiin, joihin ei ole vahvaa tunnesidettä? Mitä se antaa kummallekaan se ihmissuhde?
Ei se sitä poissulje. Ei vahvan tunnesiteenkään ystävyydet tai kaveruudet pelkällä pyhällä hengellä elä. Joidenkin mielestä elää, mutta sikäli olen juurikin velvollisuudentuntoinen, että mä näen toisin. Sanat on ihan turhia ilman tekoja. Mä tykkään lähettää joulukorttejakin, koska niitä kuuluu ja on kiva lähettää ihmisille, joista välittää.
No mulla se vahva tunneside kyllä saa aikaan tahdon pitää yhteyttä, ei siihen velvollisuudentunnetta tarvita.
Hyvä niin, mutta kaikilla näin ei ole. Eli mistä tämä keskustelu lähti liikkeellekin, että jos olisi velvollisuudentuntoisempi, niin ehkä toimisi toisin.
Mä taas ajattelen niin (en ole tuo edellinen), että jos ystävyys alkaa tuntua velvollisuudelta eikä siihen enää kuulu tunnesiteen tuomaa tahtoa pitää yhteyttä, on aika sanoa hyvästit koko ystävyydelle.
No, ehkä tämä menee vähän hienosäätötasolle. Mikä on kenellekin velvollisuudentuntoa ja mikä tunnesiteen tuomaa tahtoa pitää yhteyttä. Minulla nuo eivät tosiaan poissulje toisiaan, mutta tiedostan sen, että teen asioita myös siltä pohjalta, että aina ei niin huvittaisi, mutta teen siksi, koska se voi jollekulle olla tärkeää. Tai että niin nyt vaan on kohteliasta tehdä. Silloin puhuisin, että siinä on myös velvollisuudentuntoa mukana, mutta toisaalta sitä voisi kutsua myös toisten huomioinniksi.
Ymmärrän. Mä miellän velvollisuuden sellaiseksi, mikä on pakko tehdä, vaikka ei halua. En siis miellä velvollisuuksiksi asioita, joita haluan tehdä.
Liittyy asiaan miten? Voi läheisestäkin suhteesta irrottautua. Ja kannattaa, jos se suhde ei toimi.